elokuuta 26, 2020

Josefiinan Aitassa vihdoinkin sekä piipahdus Fagervikissä


Minä olen vihdoinkin vieraillut Josefiinan Aitassa! Espoosta ei Lohjalle ole todellakaan kovin pitkä matka mutta ensimmäistä kertaa pääsin kurkistamaan sinne sisälle vasta toissa sunnuntaina. Yrityksenä Josefiinan Aitta on tuttu jo vuosien takaa mm. Kevätmessuilta ja Facebookin kautta. Tai olenhan minä ollut puodin pihalla kahdesti. Olen vain sattunut ajamaan sinne "vääränä päivänä ja väärään aikaan" eli kesäpuoti on ollut jo kiinni. Mutta nyt lopultakin elokuussa pääsin astumaan myös itse puotiin sisälle. Ja se oli juuri niin ihana paikka mitä olin sen kuvitellut olevan!


Josefiinan Aitta sijaitsee punamultaisessa vuonna 1892 rakennetussa talossa, joka on osa yrittäjien omaa pihapiiriä. Täällä on aikoinaan toiminut perinteinen sekatavarakauppa ja sen vanha varasto tarjoaa nyt tilat Josefiinan Aitalle. Kun katsoo maalaismaisemaa nyt 2020 luvulla on vaikea kuvitella, että "keskellä ei mitään" olisi kauppa mutta varmasti lähiseutujen talot ovat sitä aikoinaan kipeästi tarvinneet. Sekatavarakaupat ovat vuosien saatossa sulkeneet oviaan kun asutus on keskittynyt taajaamiin. Näitä "hylättyjä kaupparakennuksia" onkin otettu toisiin käyttötarkoituksiin mm. niistä on tehty asuintaloja. Rakennuksen entisessä hevosen pilttuussa on sekatavarakaupan pieni näyttely, josta voi ostaa myös kahvia ja pullaa.

Nuoremmille lukijoille tiedoksi, että sekatavarakauppa on pääosin historiallinen vähittäiskaupan tyyppi, jossa yhdistyivät palvelu, monet tuoteryhmät ja melko pieni myymälä pinta-ala. Sekatavarakauppoja on aikoinaan ollut sekä maaseudulla että myös kaupungeissa. Näistä kaupoista on saanut ruokatarvikkeiden lisäksi vaikkapa alusasuja, kankaita, kirjekuoria, nappeja, hevostarvikkeita, saippuaa, suklaata ja vaikka mitä muutakin. Kauppias on voinut myös hankkia jotain erikoistuotetta asiakkaan tarpeeseen.

Loviisan Skinnarsbyssä sijaitsee Suomen Pienin Kauppamuseo, joka on avoinna vielä 15.9. saakka. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Voit kurkistaa tästä minun vuoden takaisen vierailuni siellä. Neliöitä ei ole paljon mutta kun tilan käyttää tehokkaasti ja laittaa roikkumaan katosta, sijoittaa hyllyille ja vaikkapa lattiallekin saa melkoisesti tavaraa esille ja myyntiin  :D


Olin innoissani kuin lapsi karkkikaupassa kun pääsin tekemään löytöjä Josefiinan Aittaan. Tänä koronakesänä on monien muiden tapahtumien ohessa peruttu myös antiikkitapahtumia. Tuntui todella oudolta etten ollut heinäkuussa perinteisellä retkellä "metsästämässä aarteita"  Fiskarsissa tai Billnäsissa. No, ensi kesänä sitten taas "Lovejoyn jalanjäljissä" tekemässä mielettömiä löytöjä. En ole muuten käynyt edes kirppareilla katsastamassa tarjontaa.


Josefiinan Aitassa oli paljon kiinnostavaa katsottavaa. Kaunis esillepano ja vanha hirsirakennus loivat hyvän tunnelman "aarteidenmetsästykselle". Esillä oli lasia, posliinia, kynttilänjalkoja, peltipurkkeja, käsinkirjottuja liinoja, vanhoja kenkälestejä, Karhulan lasipurkkeja, ruokailuvälineitä, leivontamuotteja, pitsiliinoja ja vaikka mitä kivaa. Myönnän, että käteni kävi pari kertaa tuolla Ilves-kulhossa nappaamassa Marianne karkin! Eihän niitä nyt vain voi vastustaa :)




Minä olen mieltynyt "uushopeisiin" tarjoiluasioihin, joten niitä lähti parikin kappaletta mukaan. Nappasin itselleni myös kolmijalkaisen uustuotantoa olevan kynttelikön, joka näyttää kyllä "hyvin vanhalta". Ja mikä parasta löysin Riihimäen lasin vanhan kermakon, jota olen metsästänyt pitkään ja hartaasti. Lupaan esitellä ostokset blogissa jossain vaiheessa. Erittäin hyvät ostokset, joiden päälle juotiin pullakahvit ulkoterassilla rakennuksen päädyssä. Hauska yhteensattuma, että serkkuni oli äitinsä kanssa myös käymässä Josefiinan Aitassa, joten saimme ihan sukulaisia juttuseuraksi.



Josefiinan Aitan kesäpuodissa on myös vaatepuoli, joten pakkohan minun oli sielläkin piipahtaa. Ilma oli niin helteisen hiostava - mittarissa varmasti +26C - joten en olisi pystynyt sovittamaan hikisenä yhtään mitään. Tyydyin tällä kertaa vain ihailemaan näitä boho-henkisiä vaatteita. Serkkuni puolestaan osti varmasti useampiakin mekkoja/tunikoita . Tuona sunnuntaina taisi olla joku erikoistarjous menossa kesävaatteiden suhteen koska vaaterekkejä oli myös nostettu pihamaalle.


Ihanat valkoiset bootsit ja nuo korikassit huutelivat vähän nimeäni mutta muistin, että minullahan on jo pari kappaletta vastaavia kotona. Kivoja kesäkoruja ja hellehattujakin oli myynnissä. Minä päädyin lopulta ostamaan itselleni vielä toisen pyöreän koriolkalaukun. Tämä muistuttaa hyvin paljon sitä alunperin Balilta himoitsemaani laukkua viime kesältä.



Josefiinan Aitan kesäpuoti on avoinna vielä huomenna torstaina 11-17 ja perjantaina  11-15. Viikonloppuna 29.-30.8. sekä lauantaina että sunnuntaina liike on suljettuna yksityistilaisuuden vuoksi. Kesäpuoti sulkeutuu nyt elokuun lopussa mutta Vaateliiteri palvelee pihapiirin keltaisessa talossa ympäri vuoden. Kannattaa tarkistaa tarkemmin vielä tästä aukiolot.

Josefiinan Aitta löytyy osoitteesta Arontie 1, 08800 Lohja. Joulupuoti avaa ovensa sitten 25.marraskuuta alkaen ja on avoinna 17.joulukuuta asti. Täällä täytyykin piipahtaa silloin!


Koska olimme "jo niin lähellä" päätimme tämän jälkeen huristella idylliseen Fagervikin ruukkikylään kahville. Kyllähän sitä nyt useammat kahvit jaksaa kesäretken aikana juoda ja ihailla samalla ruukkimaisemia. Olen tehnyt syksyllä 2017 ensimmäisen vierailuni Fagervikiin, joka kyllä hurmaa idyllisyydellään. Maisemat ovat kuin postikortista ja tästä pääset lukemaan lisätietoa ja historiaakin paikasta parin vuoden takaa.


Fagervik Cafén tuoretta pullaa ja katkarapuleipiä - omnomnom!


Kesäiset ilmatkin jatkuvat vielä vaikka elokuu on lopuillaan kohta!
Mukavaa keskiviikkoa!





14 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Josefiinan Aitta on pullollaan ihanuutta! Olen NIIN iloinen, että ehdin vihdoin poiketa siellä ja tehdä vielä superhyviä löytöjä. Aurinkoa päivää :)

      Poista
  2. Voi kuinka ihana paikka! Haluan tuonne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin hyvin ymmärtää, että haluat tuonne! Jos minulla ei olisi tänään työpäivä minäkin
      suuntaisin vielä Josefiinan Aittaan kun pari juttua jäi kummittelemaan mieleen.
      Aurinkoita päivää :)

      Poista
  3. Sä oot kyllä haka bongailemaan näitä historiallisia paikkoja ja ateljee-juttuja yms. Tuo valkoinen mekko olisi niin unelma, toivottavasti löydän sellaisen jostain ensi kesänä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja ♥ Suomi on pullollaan mielenkiintoisia paikkoja, jotka odottavat löytämistä. Olen utelias luonne ja melko ahkera liikkumaan joten silloin sitä löytää myös näitä. Toivotaan, että löydät valkoisen kesämekon vuoden kuluttua. Tai sitten huristelet Lohjalle :) Aurinkoa päivääsi!

      Poista
  4. En ole koskaan käynyt Josefiinan aitassa, enkä mkyöskään Fagervikissa, vaikka vietänkin paljon aikaa viikonloppuisin Sammatissa, Lohjan kunnassa. Tunnelmallisia paikkoja, pitäisi tutustua näihinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fagervikissä kävin itsekin ensimmäistä kertaa 2017 syksyllä. Hurmaava paikka ja kesällä siellä todella on kahvila ja pieni museokin avoinna. Toki Fagervikissä voi käydä myös ympäri vuoden katselemassa vuodenaikojen vaihtumista luonnossa. Josefiinan Aitta on pitänyt mennä jo pitkään mutta onneksi nyt ehdin sinnekin ennen kuin kesäsesonki loppuu. Aurinkoa päivääsi :)

      Poista
  5. Minäkään en ole koskaan käynyt Josefiinan aitassa, mutta arvaa vaan haluanko nyt entistä enemmän mennä sinne käymään? Siis niin paljon kaikkea ihanaa kyllä tarjolla. Mukaan olisi varmasti lähtenyt joku laukku ja koriste-esineitä.
    Ihanaa torstaita sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinut tuntien Outi olen VARMA, että haluat Josefiinan Aittaan. Ehkä ensi kesänä teette päiväretken sinne Mian kanssa Karkkilasta :) Fagervik on myös aika lähellä eli voisitte yhdistää senkin reissuunne. Aurinkoa päivääsi ♥ ja hyvää viimeistä työpäivää ennen uutta työtä.

      Poista
  6. Vau! En ole ennen kuullutkaan näistä paikoista 🙈 Nyt pitää katsoa tuota Loviisan kauppamuseota, jos siellä ehtisi vaikka pyörähtääkin 👀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käykää ihmeessä kurkkimassa Suomen Pientä Kauppamuseota Loviisassa. Sekin on elämyksellinen paikka ja minun blogikuvien ajoista on kaikki taas muuttunut ja näyttääkin ihan erilaiselta.
      Aurinkoa päivää!

      Poista
  7. Kauniita paikkoja molemmat. Ehkä ensi kesänä miehen voisi kanssa ajella Lohjalle ja käydä katsomassa kirkon samalla. Meiltä sen verran matkaa, että kannattaa katsoa sitten enemmän kun tulee. Sinikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sinikka ja kiva kuulla sinusta pitkästä aikaa. Lohjan kirkko ja Josefiinan Aitta ovat upeita paikkoja molemmat. Teiltä on sen verran matkaa, että hyvin voi yhdistää paikat saman päivään retkeen. Hyvää syyskuuta!

      Poista