lokakuuta 20, 2013

Pomppivaa päivää Kaaressa

Eilen sain kutsun lähteä Kengurumeiningin keikalle ja kuulemma näkisin siinä samalla myös Muumit bonuksena. Tapahtumapaikkana olisi uusi viime torstaina avattu Kauppakeskus Kaari Kannelmäessä ja seuralaiseni kummityttöni, joka on suuri Kengurumeiningin fani :)


Kotiin oli postiluukusta kolahtanut Kauppakeskus Kaaren mainoslehtinen joku päivä sitten ja olin kyllä selannut sen pikapikaa läpi kiinnittämättä siihen sen enempää huomiota. Odotin mielenkiinnolla minkälaiseen ostosparatiisiin olisin menossa kun näitä tuntuu nousevan kuin sieniä sateessa lamasta huolimatta. Kollegani oli piipahtanut kauppakeskuksessa torstaina kun hänen suosikkilaulajansa Lauri Tähkä oli esiintynyt siellä mutta keskittynyt enemmän musiikilliseen antiin shoppailun sijaan joten minulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia kauppakeskuksesta.


Ei ollut vaikea arvata kun Kehä Ykköseltä käännyttiin Kannelmäkeen oliko meidän lisäksi myös muutama muu innokas Kenguru-fani menossa kauppakeskukseen. Yllättävän hyvin liikenteenohjaus oli hoidettu ja hitaasti mutta varmasti etenimme matelevassa autojonossa pysäköintihallia kohden. Parkkipaikkaa etsiessä tuli pieni paniikki ettei esitys vaan ehtisi alkaa ennenkuin ollaan perillä - mutta me ehdimme lavan läheisyyteen juuri ajoissa ennen soitannon alkamista.

Ja sitten alkoi hervoton hyppiminen ja pomppiminen Kengurumeiningin tahdissa. Koska ko. bändi oli minulle ihan tuntematon jouduin kotiin tultuani turvautumaan taas googleen ja olin yllättynyt, että tämä ryhmä on aloittanut pomppimisensa jo vuonna 1996. Mahtava energia poppoolla ja saivat kyllä lapset mukaansa melkoisella draivilla :) Konsertti loppui valtavana ilmapallo sateeseen ja kyllä oli huisin hauskaa myös kummitädillä.


Kauppakeskus Kaari on pääkaupunkiseudun viidenneksi suurin kauppakeskus. Se nielisi sisäänsä kahdeksan täysmittaista jalkapallokenttää ja tilaa löytyy kolmesta kerroksesta. Mielestäni kauppakeskuksessa oli käytetty mukavasti pirteitä värejä elävöittämässä tilaa ja opasteet esim. liikuntarajoitteisille olivat selkeitä ja informatiivisia. Liikkuminen isossakin väkijoukossa sujui yllättävän hyvin ja pahimpia ruuhkia ei kulkureiteille tullut.





Kauppakeskus Kaaren liikevalikoima noudattaa pitkälti samaa konseptia kuin muissakin pääkaupunkiseudun shoppailukeskuksissa ja yhtään uutta liikettä en täältä löytänyt. Mm. Vila, Seppälä, H&M, Glitter, Lindex, Cubus, Bik Bok, name it, VeroModa, Martin's, Hemtex, Brand City Outlet, Pentik, Tiger.

 


 
 
Ravintolamaailmassa oli Hanko Sushi, josta tällaiselle sushin sydänystävälle tuli iloinen fiilis vaikka nyt emme ehtineetkään ruokailla. Myös Leonidas suklaakahvila näytti houkuttelevalta paikalta ja tuoksusta päätellen sieltä sai hyvää kahvia. Ruokapaikat olivat ihan täynnä nälkäisiä shoppailijoita ja kuulin sivukorvalla, että ruokaa oli joutunut odottamaan suuren ihmismäärän vuoksi. Pidin myös ruokapaikkojen selkeästä sisustamisesta - kiitos tästä menee Hannalle - hyvin olitte onnistuneet!

 


Meidän pitikin siirtyä jo takaisin esiintymislavan luo koska kuulutettiin, että Muumipeikko ja Pikku Myy olisivat siellä kohta. Tässä vaiheessa tuntui, että lavan edustalla on todella ruuhkaa ja jännitys ihan käsinkosketeltava kun hahmot lähestyivät pieniä fanejaan. Voi sitä riemua kun sai halata Muumipeikkoa ja Pikku Myytä ja ottaa vielä yhteiskuvia.

 


Liikkeissä oli yllättävän hyviä avajaistarjouksia tuotteista ja monet yritykset antoivatkin kaikista tuotteista 20-30% alennuksen, jota hyödynsin itsekin. Olin miettinyt uuden reippaan ulkoilutakin hankkimista koiralenkeille ja kylmeneviin ilmoihin ja Cubuksesta löysin tämän karvahupulla varustetun ulkoilutakin - 30% alennuksella. Mukavan lämmin ja pääsi testaukseen eilen illalla.




Vilan liikkestä hankin neuleen huimaan 9.95€ hintaa. Hauskat pingviinihihat ja eläinprintti puhuttelivat minua. Lisäksi mukaan tarttui valkoinen pitsipaita, jota olin myös katsellut ihan normaalihintaisena eli myös Vilan koko mallistosta sai -25%.


 
 Ehdimme pyörähtää vielä Aleksi13 puolella pikaisesti ja varasin sieltä saappaat, jossa on hauskasti yhdistetty sekä mokka- ja pintanahkaa. Hyvä lesti ja mukavan käytännöllinen korko talveen. Mietin vielä näitä mutta -20% alennus houkuttasi kyllä.

 
Aika näyttää tuleeko uudessa Kauppakeskus Kaaressa käytyä jatkossakin. Ensivaikutelma on tuoreen mukava ja miljööstä pidin paljon.
 
Nyt kuitenkin mahtavan aurinkoiseen sunnuntai ilmaan takaisin ja nautitaan tästä kun vielä paistaa.
 



2 kommenttia:

  1. Kiitos Kaarikierroksesta melkein kuin olisi ollut paikalla. Hienoja värejä, vihreä linja :) terkkuja Peltolasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Hauska limenvihreä oli selkeästi se yhdistävä väri täällä ja pirteä!

      Poista