Tutustumassa Jättikasvisten SM-kisoihin jo toista kertaa

 

Viime lauantaina suuntasin kohden Saaren kartanoa Mäntsälässä ja Jättikasvisten SM-kilpailuita. Olin vieraillut tapahtumassa jo syyskuussa 2025 kun huomasin ihan sattumalta Facebook feedissäni mielenkiintoisen valokuvan jättiläismäisestä kurpitsasta. Klikkasin innoissani kuvan auki ja tapahtuma vaikutti todella mielenkiintoiselta joten Mimmi kyytiin ja kohden kasviksia. Vuosi sitten olimme liikkeellä jo heti aamusta kello 9 koska samalle päivälle oli aiemmin jo sovittuna toinen tapahtuma Hyvinkäälle. Nyt viisastuneena huristelimme Mäntsälään kisapaikalle vasta puolenpäivän aikoihin joten onnistuimme näkemään myös jättikurpitsojen punnitukset sekä myös voittajien palkitsemisen. Ilma oli aamusta ollut myös vähän sateinen mutta kun me saavuimme olivat sadepilvet jo väistyneet. 

Tapahtumapaikalla oli alkanut jo isojen vai pitäisikö sanoja peräti "jättiläiskurpitsojen" punnitus! Katselin ihan lumoutuneena kuinka Avant 745 -kuormaaja siirteli liinojen avulla punnittavaksi vietäviä kurpitsoita. Minulle täysin maallikkona oli ihan mahdotonta arvailla mitä kukin kurpitsa mahtaisi painaa. Välillä kuuluttaja kyseli yleisöllä "Mitä veikataan painoksi?". Pitää selkeästi olla sisällä "jättikasvisten maailmassa" koska melko nuoretkin tässä tapahtumassa olivat todella lähellä oikeaa painoa. Minä mietin mielessäni vain, että "Mitenköhän paljon tuo kuormaaja mahtaa jaksaa nostaa?" Kotona tarkistin netistä, että Avant 745 nostokyky on 1400 kg mutta ihan näin suuriin lukemiin ei onneksi päästy. 😉

Jättikurpitsa (Cucurbita maxima) on alun perin kotoisin Etelä-Amerikasta, mutta nykyään sitä viljellään ympäri maailmaa. Jättikurpitsa kasvaa siis nimensä mukaisesti "jättiläiseksi" eli suurimmat voivat siis kasvaa monen sadan kilon painoisiksi. Maailman suurin kurpitsa on painanut peräti 1054 kg - ihan käsittämättömän paljon siis. 😮 Suomen suurin kurpitsa on puolestaan saanut vaakalukemaksi 716 kg ja tämän "jötkäleen" ovat kasvaneet Jari Hämäläinen ja Erkki Ovaskainen vuonna 2012. Kuninkuuslajin eli suurimman kurpitsan voittotittelin sai viime vuonna kiteeläinen Ville Vauhkonen ja hänen oranssi mammuttikurpitsa painoi 276,2 kg! 

Kuvassa iittiläisen Leena Peltolan peltokurpitsa, jonka paino oli 64,4 kg. 

Luin artikkelin (Meillä kotona -lehti) muutamia vuosia sitten kuinka "ihan umpikaupunkilainen" hurahti jättikurpitsojen kasvattamiseen. Jutun mukaan jättikurpitsojen kasvattamiseen tarvitaan kyllä oma tontti tai puutarha joten minun on siis turha haaveilla kurpitsasta omalla parvekkeella. Tarvitaan kurpitsansiemen ja paljon vettä sekä myös sitä tuuria. Jättiläiskurpitsoihin pitää myös perehtyä eli tämä on harrastus, jossa sekä tarkalla tiedolla että myös tuurilla on oma osuutensa. Tulee elävästi mieleen se minun lahjaksi saamani tomaatin taimen kasvatus kesähuoneessa (lue: parvekkeella) muutamia vuosia sitten. Vaikka yritin kyllä pölyttää ja tehdä "varkaanpoiston" niin tomaatteja ei silti ilmestynyt meidän aamiaispöytään. Harmitti mutta joku kerta vielä onnistun! 

Tässä on hyvä vertailukohta miten suuria nämä jättikurpitsat ovat. Vieressä Mimmi - noin 6 kg ja todella suuret kurpitsat odottamassa punnitsemista. 

 

Kartta Keuda, tapahtumat

Samalla kun järjestetään "Jättikasvien SM-kisat" oli myös "Luonnollisesti Keudassa" tapahtuma. Keuda (Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä) on Keski-Uudellamaalla toimiva ammatillisen koulutuksen järjestäjä. Toiminta-alue on Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen ja Tuusula. Tarjolla on koulutusta sekä nuorille että aikuisille. Ammatillisia perustutkintoja, ammatti- ja erikoisammattitutkintoja, oppisopimuskoulutusta sekä lyhytkursseja. Toimipisteita alueen kunnissa on kymmenkunta. Saaren kartano kierrokselle emme ehtineet mukaan mutta ehdottomasti ensi vuonna. 

Jättiläiskurpitsojen jälkeen kaikki muut kurpitsat tuntuivat todella pieniltä vaikka ne eivät todellakaan olleet lilliputteja vaan rakkaudella kasvatettuja. 

 Peltokurpitsa 38.8 kg (vas.) ja 39,4 kg (oik.) - kasvattaja Pirjo Salo, Järvenpää 

Marrow kurpitsa on Cucurbita pepo-lajiin kuuluva ja myös sen alkuperä on Amerikassa. Marrow kurpitsan varsinaisena jalostus- ja kehitysmaana pidetään kuitenkin Englantia. Marrow kurpitsa on jännän pitkänomainen - kuin "iso kurkku" - ja sen kuori on paksu. Myös tätä lajiketta kasvatetaan jättikasvikilpailuihin ja SM-ennätys on vuodelta 2021 eli peräti 52,11 kg ja kasvattajana Pirhonen Tohmajärveltä. 

Tällä "jättiläis" keräkaalilla ruokkisi vähän isommankin perheen! Suomen ennätys keräkaali vuodelta 2023 on ollut peräti 27,8 kg ja sen kasvatti Team Untila Mikkelistä. Mietin mielessäni, että kun kaalista tulee todella näin valtavan suuri niin "ihan perinteisiä kaalikääryleitä" jättilehdistä ei ehkä tehdä. Ja ovatko lehdet jo vähän puisevia...😐

Minä pidän kesäkurpitsoista ja niitä tuleekin kesällä syöty paljon. Kesäkurpitsa sopii ihan kaikkeen - suolaiseen, makeaan, raakaan ja kypsennettyyn. Pidän sen miedosta mausta. Minun kaupasta tai torilla ostamani kesäkurpitsat ovat ihan lilliputteja verratuna näihin jättikasvis kisaajiin Saaren kartanolla. 

Nauris on ikivanha ristikukkaiskasveihin kuuluva kaksivuotinen juurikasvi. Se on ollut ohran ohella tärkein viljelykasvi aina 1800-luvulle saakka kunnes peruna yleistyi Suomessa. Naurista on käytetty aikoinaan perinteisiin herkkuihin kuten Etelä-Pohjanmaan naurisleipään ja Savon naurispuuroon. 

Entäs nämä jättiläisperunat - yhdellä perunalla olisi ruokkinut perheen! 

Tapasin reippaan Otava-nimisen pojan, joka äitinsä kanssa oli tuonut Jättikasvien SM-kisoihin jättiporkkanansa. Otavan kasvattama porkkana näkyy kuvassa keskellä olevien "haarallisten porkkanoiden" takana keskellä. Sitä vastaan kisasi vasemmalla perunan takana näkyvä porkkana, jolla oli hassun pitkä lonkero. Unohdin käydä katsomassa miten Otavalle kävi - toivottavasti hän voitti ♥ 

Kyssäkaali eli kaalirapi on kaalin muunnos, joka on yleinen viejelykasvi Etelä- ja Keski-Euroopassa. Kyssäkaali on ristikukkaiskasveihin kuuluva vihannes, jonka syötävä osa on turvonnut varren mukula. Violetti kyssäkaali oli kasvattanut kylkiinsä pienempiä kyhmyjä tai pulleita sivumukuloita. Kyssäkaalia voi käyttää salaateissa tai kypsennettynä keitoissa sekä uunijuureksena. Kyssäkaali on itselleni täysin tuntematon vihannes. Violetti kyssäkaali oli kuin "luonnon oma taideteos". 

Punajuurikas on itselleni tuttu kasvis mutta nimellä punajuuri. Kun tein vielä itse rosollin jouluksi tähän prosessiin kuului keittää perunat, porkkanat ja punajuuret ennen niiden pilkkomista. Yhtenä vuonna ennen jouluaattoa kun kiireessä tiskasin leikkuulautaa ja veitsiä onnistuin jotenkin pudottamaan veitsen kämmeneen eli pieni pistos vain. Minulla oli kumihanskat kädessä enkä tuntenut kipua mutta ymmärsin aika nopeasti ettei vedessä ollut vain punajuuren väriä vaan siitä tuli sitten lääkärikeikka ja kämmenen ompelu. Em. tapahtuman jälkeen olen antanut "Saarioisten äitien" valmistaa meidän rosollin. Pidä punajuurista kyllä edelleen eli kammoa ei tullut! 

Palsternakat näyttivät esittelypöydillä ihan kuin jostain tieteiselokuvissa olevat oliot! Koska minulla on koivun siitepölyallergia ja siihen liittyvä ristiallergia ennen voi syödä parternakkaa tai selleriä missään muodossa eli kypsentäminen ei auta huulten ja nielun turpoamiseen sekä järkyttävään kutinaa. Melkoisia jättejä nämäkin palsternakat olivat!

Kun katselin tätä lanttupöytään Jättikasvisten SM-kisoissa tuli siitä mieleen upea taidemuseossa oleva installaatio. Minä rakastan lanttulaatikkoa ja sitä pitää aina olla joulupöydässä. Ja kyllä olen joskus myös tehnyt sitä itse. Veitsiepisodin jälkeen sekin on ostettu valmiiksi tehnyt - vähän kyllä hävettää... 

Kyllä tomaateistakin saa melkoisia jättiläisiä oikealla kasvatuksella ja tuurilla. Tomaattien SM-kisojen suurin yksilö on ollut 2,862 kg ja sen on tehnyt Osmala jo vuonna 2014. Koskahan uusi ennätys menee rikki? Laitoin ystävälleni kuvan näistä tomaateista ja tsemppasin hän osallistumaan ensi vuonna. Jäädään odottamaan tuleeko isompia...

Näitä auringonkukkia ihmettelin jo viime vuonna ja niiden valtavaa kokoa! Olen elämäni aikana käynyt lukuisilla auringonkukkapelloilla poimimassa kukkia elokuussa mutta harvoin kukat ovat olleet itseäni pidempiä eli yli 180 cm pitkiä. SM-ennätys auringonkukalle on yli 633,1 m ja kukan 

halkaisija 65 cm! Ihan käsittämättömiä lukuja... 

Myskikurpitsa on kurkkukasveihin kuuluva köynnöskasvi. Olen myös sille allerginen juuri tuon ikävän koivun ristiallergia takia eli en voi valitettavasti syödä myskikurpitsaakaan. Mutta ollaan lähes samanpituisen Jättikasvisten SM-titteliä pitävän yksilön kanssa vuodelta 2022. 

Mansikka valittiin vuoden 2026 HeVi-kasvikseksi ja teema oli vahvasti esillä myös Luonnollisesti Keudassa -tapahtumassa. Mansikka on ensimmäinen marja, jolle Kotimaiset Kasvikset ry ja Puutarhaliitto ry myönsivät HeVi-tunnuksen eli arvotunnuksen. Mansikka oli esillä Keudan marjatunnelissa. Flooristiikkatalossa oli myös esillä mansikka-astioita ja muita mansikkateeman sopivia asioita. Heti tapahtuman jälkeen kotimatkalla kävin ostamassa lähikaupasta mansikoita! 

"Mansikat ovat monivuotisia, rönsyjä, kasvattavia ruohovartisia kasveja. Mansikoiden kukka­pohjus paisuu hedelmöittymisen jälkeen pohjushedelmäksi eli pohjus­marjaksi, jota myös sanotaan mansikaksi. Tavallisessa kielen­käytössä sitä pidetään marjana, mutta kasvitieteessä yleisesti käytetyn määritelmän mukaan se on epähedelmä, koska hedelmällä tarkoitetaan vain sikiäimestä muodostunutta solukkoa. Tässä mielessä mansikoiden varsinaisia hedelmiä ovat pähkylät eli pienet siemenet pohjusmarjan ulkopinnalla. Mansikat leviävät siementen lisäksi myös rönsyjen avulla." Wikipedia 

Tapahtuma-alueella oli esillä upeita Keudan floristiopistelijoiden tekemä kukkasidontanäyttely.  

Ulko-alueelta löytyi myös vähän pienempiä kasviksia eli kaikki eivät olleet jättiläisiä. 

Karviaiskoiso eli ananaskirsikka - kuten itse tätä aina kutsun - on sukua monelle tutulle kasville kuten tomaatille, munakoisolle ja perunalle. Näitä tulee ostettu toisinaan kaupasta ja todella herkullisia vaniljajäätelön kanssa. 

Sitruunakurkkua (takana kuvassa) täytyy ehdottomasti saada maistaa joku päivä. Tätä ei juurikaan löydy kaupasta mutta sitä voi myös itse kasvattaa. Muistuttaa ulkonäöltään sitruunaa. Siitä voi tehdä myös kurkkurelissiä.

Mansikkakoiso kasvaa alueella Pohjois-Meksikosta Etelä-Amerikkaan. Harvemmin löytyy kaupasta mutta tätäkin voi itse kasvattaa. Marjat erittäin makeita, aromaattisia ja miedompia kuin ananaskirsikassa. 

Tzimbalosta en ollut tätä ennen kuullut koskaan eli Andeilta kotoisin oleva pensasmainen kasvi, joka tuottaa pieniä, raidallisia ja happamia hedelmiä. Pepinon villi sukulainen kertoi näyttelyteksti.  

Mustikkakoison eli pinaattikoison näin jo viime vuoden tapahtumassa. Maailmalla tämä pinaattikoiso tunnetaan nimellä wonderberry, sunberry tai garden huckleberry. 

Viidakkokurkku oli minulle uusi tuttavuus mutta todella hauska. Siemeniä tähän hauskaan pikkukurkkuun voi hankkia vaikka Hyötykasviyhdistyksen kautta. 

Sitten pitikin jo kiirehtiä katsomaan kuka oli voittanut jättikurpitsojen vuoden 2026 kilpailun. 

Kuninkuuslajin eli suurimman kurpitsan voittotittelin sai tänä vuonna hausjärveläinen Krista Pennanen. Hänen kellertävänoranssi mammuttikurpitsa painoi 573,4 kg - ihan käsittämätön paino minusta! Onnittelut ensikertalaiselle, joka heti nappasi SM-mestaruuden ensimmäisellä osallistumiskerrallaan. Onnittelut Krista ♥♥♥

Mimmi pääsi valokuvaan Kristan kanssa. Tutustuimme myös pikaisesti parkkipaikalla Kristan suloiseen mäyräkoiraan. 

Jättikasvisten SM-kisat ovat todella mielenkiintoinen ja myös hauska kokemus! Paljon  katsottavaa ja koettavaa. Ensi vuonna pitää ehdottomasti päästä mukaan Saaren kartanon kierrokselle. Tänä vuonna 26.9. tapahtuma oli avoinna klo 11-15. Vanhaa Maantietä pääsee kohteeseen kätevästi ja sieltä sitten opastetaan eteenpäin. Keudan kartassa lisää kohteita.  Nähdäänkö Jättikasvisten SM-kisoissa ensi vuonna?

Aurinkoisen syyssunnuntain tunnelmia

Vaikka elämme jo syyskuun puoliväliä niin viime sunnuntaina oli todella kesäinen ja lämmin päivä. Lämpömittari näytti meillä Espoossa +17 C ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta, jossa näkyi pumpulisia pilvenhattaroita. Kun Etelä-Suomessa vietettiin leppoisaa "syyskesän päivää" niin pohjoisessa ja idässä oli samaan aikaan ollut ihan valtavia sateita, voimakasta tuulta eli melko syksyistä. 

Suomi on pieni mutta todella pitkä maa eli niin ne ilmat vain vaihtelevat etelästä pohjoiseen. Meillä kesähuoneessa kukkii edelleen runsaasti eli mitään syksyistä ei sinne ole vielä istuteltu. Nostin kuitenkin perjantai iltana keittiön ikkunalle takaisin rahapuun ja joulukaktukseni. Kun toin kaktuksen sisälle huomasin, että oli ihan täynnä pieniä nuppuja. 

Tämä kaktus on isäni äidin eli Peltolan mummon kaktuksesta otettu alku vuosia sitten. Tätimme jakoi jokaiselle lapsenlapselle siitä pistokkaan. Olen aina ollut sitä mieltä, että kaktus on joulukaktus mutta nyt en enää ole varma mikä lajike se oikein on😐 Marraskuun lopussa 2022 joulukaktus kukki näin kauniisti. Sitten kului vuosia niin, että kukkiminen loka-marraskuussa vaatimattomasti vain muutamalla kukalla. Mutta keväällä 2026 joulukaktukseni alkoi kukkimaan huhtikuun lopussa. Olin ihan ihmeissäni ja mietin, onko se seonnut vuodenajoissa? Ja nyt kun syyskuun 18.päivän iltana siirsin sen sisälle huomasin nämä nuput. 

Jos joku lukijoistani on "hortonomi" niin mistä tämä kukkimisen vaihtelu oikein johtuu, kysyy epätietoinen Espoosta? Netistä löysin tiedon liittyen kaktuksen ulkona pitoon kesällä "Jos kaktus on viettänyt kesän ulkona tai parvekkeella, loppukesän ja alku syyskuun viileät yöt (10-15 astetta) yhdistettynä pimeneviin iltoihin virittävät kasvin kukkimaan etuajassa." 

Puutarha.net tiesi puolestaan kertoa, että "joulukaktus ja marraskaktus voivat myös kukkia huhtikuussa". Pääkukinta loppusyksy-talvi mutta ne tekevät melko yleisesti toisen kukintakierroksen keväällä helmi-huhtikuussa. Lapsuudenkodissani äidin joulukaktus kukki minusta aina vain kerran vuodessa. 

Olin huomannut somesta jo alkukesästä, että Hämeen linnassa oli avattu 28. toukokuuta Karnevaali - ITE-taidetta linnassa näyttely. Myös itseoppinut mosaiikkitaiteilija Leena Nio laittoi minulle viestiä alkukesästä liittyen näyttelyyn. Suunnittelin matkaa Hämeenlinnaan katsomaan näyttelyä useita kertoja mutta jostain syystä se ei mahtunut minun kalenteriini sujuvasti kesällä. Mutta nyt viime sunnuntaina pakkasin Mimmin autoon ja lähdimme huristelemaan kohden Hämeen linnaa ja taidetta. Näyttely on muuten avoinna 7.maaliskuu 2027 eli sinne ehtii hyvin vielä ensi vuoden alkupuolella. 

Teimme pienen kävelylenkin Mimmin kanssa siinä Linnasalmen rannalla ennen kuin karvakarveri siirtyi autoon odottelemaan ja minä jatkoi sitten Hämeen linnaan sekä ITE-taiteen pariin. 

Hämeen linnassa nähtävillä oleva ITE-taiteen näyttely  julistaa keskiaikaisen karnevaaliperinteen hengessä väärän kuninkaan päivää. Jos olet lukenut Mika Waltarin "Sinuhe egyptiläinen" romaanin tiedätkin jo, että muinaisessa Babyloniassa vietettiin kerran vuodessa suurta kansanjuhlaa, jolloin valtakunnan tavallinen tai vähäosainen kansalainen valittiin hallitsijaksi tai kuninkaaksi yhden päivän ajaksi. Juhlan tarkoituksena oli rikkoa säätyjen rajoja ja sallia tilapäisesti roolien vaihtuminen eli kuninkaasta tuli narri ja narrista kuningas.

Näin upeasti astutaan sisälle itse näyttelyyn linnan toiseen kerrokseen mutta töitä löytyy myös linnan sisäpihalta. Näyttelystä on tulossa ihan oma  postaus lähipäivinä. Todella mielenkiintoinen, hauska, värikäs ja viihdyttävä ITE-taidenäyttely! Museokortti kohde.

Tässä pari maistiaista mitä on nähtävillä ja ITE-taiteilijoita eri puolelta Suomea on mukana  yhteensä 25. Lisäksi näyttelyssä esitellään myös vuoden 2026  ITE-taiteilija Jyri Rastaan töitä laajasti. Postauksen kansikuvassa näkyvä työ on Marjut Kauppisen eli Romurinsessan Loistelias 2021. 

Markku Sarastamon ihanan värikkäitä papukaijoja Hämeen linnassa. Sarastamo on kotoisin Hämeenlinnasta ja hän oli vuoden 2025 ITE-taiteilija. 

Martti Hömppi, Valta ja Voima 2000 - Tarja ja Pena - ihan huikea ja humoristinen työ! 

Hämeenlinnasta jatkoimme Mimmin kanssa ystävien luokse Nurmijärvelle. Olin ihaillut heidän kodissaan olevaa puista taalainmaanhevosta jo alkuvuodesta. Ystäväni kertoi, että he olisivat elokuun alussa lähdössä taas Ruotsiin Taalainmaalle, Moran kaupunkiin lomailemaan. Hän ehdotti, että voisi ottaa minulle valokuvia taalainmaanhevosia myyvästä liikkeestä ja ostaakin niitä jos haluaisin jonkun itselleni. Vaikka lapsena vanhempien kanssa kolusimme Ruotsissa monessa eri paikassa en muista,että olisimme koskaan käyneet Morassa. Sovittiin, että ystävä laittaa valokuvia mitä liikkeessä on tarjolla. 

Ylläolevat valokuvat kilahtivat minulle kännykkään saatesanoin "Tässä sulle kuvia taalainmaanhevosista. Mustan ja valkoisen hevosen ympärille saa erilaisia ja -värisiä nauhoja. Kokoja on monia ja hinnat lähtevät 350 SEK (noin 35 EUR) ylöspäin riippuen koosta ja väristä. Nauhan hinta on noin 10€." Sitten minä muutamia päiviä tuumailin, että minkä kokoinen ja värinen hevonen olisi sopiva. Nauhaa en hevoseeni halunnut. Lisäksi minua alkoi kiinnostaa myös hevosella varustettu tarjotin. 

Lopulta vahvistin ystävälle, että "Vaaleansininen hevonen ilman nauhaa ja kulmikas tarjotin punaisella hevosella." Ystävältä tuli jo sitten valokuva minun ostoksista kun he olivat palanneet takaisin Suomeen ja nyt sitten sunnuntaina pääsin lunastamaan vihdoin ostokseni, jotka olivat juuri sellaiset mitä olin toivonut. 

Taalainmaanhevonen eli dalahäst on siis puusta veistetty hevonen, joka pintaan on maalattu koristekuvioita. Useimmiten nämä hevoset ovat olleet punaisia mutta nykyään niitä saa aika monissa eri väreissä kun katselin valikoimaa netistä. Hevonen on alun perin lähtöisin Keski-Ruotsista Taalainmaalta ja Moran kunnasta. Pienimmät hevoset voivat olla kooltaan vain muutaman senttimetrin korkuisia. Maailman suurin taalainmaanhevonen on peräti 13 metriä korkea ja sijaitsee Avestassa Ruotsissa. 

Kuva Wikipedia

Jo 1700-luvulla on puuhevosia valmistettu Taalainmaalla eli niillä on vuosisatojen perinne. Ihan aluksi hevosia syntyi huonekaluteollisuuden sivutuotteina tai lasten leikkikaluina. Nykyisen hevosen muoto vakiintui 1800-luvun lopulla. New Yorkin maailmannäyttelyssä 1939 Ruotsia edusti taalainmaanhevonen ja siitä lähtien sitä on käytetty usein naapurimaamme symbolina. Ei siis ihme, että moni ostaa niitä käydessään Ruotsissa.

Jännä juttu on myös se, että mistä kaikesta muusta kuin taalainmaanhevosista Mora on tunnettu maailmalla. Maailmankuulut, punakahvaiset Mora-puukot on jo vuodesta 1891 valmistettu siellä. Vasaloppet, joka on maailman vanhin, suurin ja pisin maastohiihtokilpailu käydään myös Morassa. Yksi Ruotsin tunnetuin taidemaalari Anders Zorn (1860-1920) asui Morassa. Kuningas Kustaa Vaasa nostatti 1520 Moran asukkaat kapinaan tanskalaisia vastaan ja tästä käynnistyi Ruotsin vapautuminen sekä itsenäisyys. Siljan-järvi ja Tomland (satumaa, joulupukinmaa) sijaitsevat myös Morassa. Ehdottomasti täytyy joskus käydä Morassa!

Nurmijärveltä lähdimme kohti Roihuvuoren kirsikkapuistoa koska minun piti palauttaa myös ystävälle Itä-Helsinkiin häneltä lainassa ollut kirja. Tällä kertaa ei ehditty jäädä edes kahvittelemaan kun kohta alkaisi jo hämärtää. Olimme Mimmin kanssa aivan liian aikaisin liikkeellä eli vasta lokakuussa kirsikkapuut puistossa alkavat punertumaan. Ylläolevan kuvan olen ottanut 2021 lokakuun alkupuolella ja silloin on ollut juuri oikea aika viettää "Värikkäiden lehtien juhlaa". Täytyy tarkkailla ilmoja, jotta oikea ajankohta löytyy. 

Onneksi Sahaajankadun ja Abraham Wetterin tien kulmauksen kerrostalon pihalla oleva kirsikkapuu oli näin kauniisti vaihtanut jo väriä. Se taisi viettää omaa "Värikkäiden lehtien" -juhlaa jo etuajassa.

Päätin tarkistaa vielä missä vaiheessa Roihuvuoren kirjaston lähellä olevat isot, vanhat vaahterat olivat lehtien värien vaihdossa. Suoraan kirjastoa vastapäätä oleva vaahtera oli muuten lähes vihreä mutta muutamat sen oksat olivat kuin kiusallaan muuttuneet ihan kirkkaanpunaisiksi. 

Kirjaston edustalla on mielenkiintoinen patsas nimeltään "Kiikkujat". Tai itse asiassa Taisto Martiskaisen veistos taitaa olla Porolahden peruskoulun kohdalla. Kirjasto on siinä vieressä. Tämä veistos tunnetaan myös nimellä Välitunti. Patsas on pronssia ja se valmistui 1964. Martiskainen oli vasta 18-vuotias kuvanveiston opiskelija kun hänen työnsä voitti veistoskilpailun. Veistoksen hahmojen alastomuus herätti aikoinaan suurta vastustusta ja siihen vaadittiin ehdottomasti muutoksia. Kuvanveistäjä Wäinö Aaltonen puolusti työtä ja sen tekijää joten veistos säilyi ennallaan. 

Kävelimme Mimmin kanssa myös myös pienen lenkin Roihuvuoren pesäpallokentän lähellä ja silmiin osui myös yksinäinen punainen ja ehkä kapinoiva vaahteranlehti puussa. 

Abraham Wetterin tien varrella on paljon kauniita vaahteroita rivissä - vihreitä, oransseja ja niitä punaisiakin lehtiä. Vielä pitää malttaa odottaa ihan kunnon ruskaa jonkin aikaa. Malttia, malttia...

Silmiini osui myös yhden taloyhtiön seinällä kasvava villiviini kauniisti punertuneena. Sahaajankadun villiviinit olivat vielä ihan vihreitä. Yleensä ne ovat olleet jo ihan punaisia. Nyt näkyi vain muutamia hieman punertuneita lehtiä. 

Vielä ennen kotiin lähtöä kävimme Mimmin kanssa tekemässä pienen kävelylenkin Tervasaaren ympäri. Aurinko teki laskuaan ja se oli saanut osan pilvistä näyttämään ihan vaaleanpunaisilta. Kauniita vanhoja taloja Katajanokalta näkyi horisontissa. Mattolaiturilla oli vilinää kesällä mutta nyt se oli ihan tyhjä. Taustalla jäänmurtajia ja upea Engelin suunnittelma 1800-luvun Merikasarmi, jossa ulkoministeriö nykyään sijaitsee. Katajanokka on kaunis paikka mutta talvella kylmä ja tuulinen. 

Näkymä ennen kotiinlähtöä eli Kalasataman tornitalot, jotka valmistuivat 2019. Tornitaloista 35-kerroksinen Majakka on peräti 134 m korkea ja se oli aikoinaan Suomen ensimmäinen pilvenpiirtäjä. Loisto-talolla on korkeutta 124 m, Lumo One 120 m, Horisontti 111 m ja Visio 98 m. Minua ei saisi asumaan yhteenkään em. pilvenpiirtäjistä. En voi sille mitään mutta mielestäni talot näyttävät "ihan siltä kun ne olisivat vinossa". Mieluummin asun matalassa talossa vaikka minulla ei mitään korkeanpaikankammo edes ole. Mietin vain talojen käytännöllisyyttä esimerkiksi kun hissit ovat epäkunnossa. 

Seuraavaksi ajoimme kotiin eli pitkä mutta äärimmäisen mielenkiintoinen päivä oli takana. Mitä mieltä sinä olet pilvenpiirtäjistä Helsingissä? Lisää niitä löytyy nykyään myös Pasilasta ja Vuosaaresta. Onko sinun kotipaikkakunnallasi jo kunnon ruskan värit? 

Hyvää viikkoa ja aurinkoa kaikille 🌞