Laila Pullinen veistospuisto ja kotimuseo ovat avoinna elokuun loppuun

 

Laila Pullinen veistospuisto ja kotimuseo Vantaan Nissbackassa avautui kesän 2026 osalta 4.kesäkuuta. Pääsin jo päivää aiemmin kutsuvieraana kesäkauden avajaistilaisuudessa aistimaan taas jälleen kerran tämän ainutlaatuisen paikan tunnelmasta. Veistospuisto on hyvin erikoinen kokonaistaideteos, jossa historiallinen maisema ja Laila Pullisen kuvanveistotaide muodostavat äärimmäisen vaikuttavan symbioosin. 

Puistossa käveleminen, luonnon äänien kuunteleminen ja ympäristön kokeminen puhuttelee todella monia aisteja. Kartanopuiston vanhat puut kertovat paikan historista ja ajasta kun Nissbackan kartano on vielä ollut olemassa ennen kuin se valitettavasti tuhoutui tulipalossa 1934. Ollaan paikassa, josta löytyy monia historiallisia kerrostumia vuosisatojen takaa ja voimakkaita mutta samalla myös herkkiä Laila Pullisen veistoksia sekä sisä- että ulkotiloissa. 

Nissbackan kartano / Kuva Finna. Tästä voit kurkistaa mitä kartanosta on nykyään jäljellä. 

Laila Pullinen, Ensimmäinen Apollo (Magnus Ramsay) 1970

Nissbackan kartano oli kuvanveistäjä Laila Pullisen aviomiehen Magnus Ramsayn lapsuuden koti. Parin sadan metrin päässä veistospuistossa on nähtävillä se kaikki mitä entisestä arkkitehti Waldemar Aspelinin suunnittelemasta upeasta kartanosta on enää jäljellä. Vuonna 2015 Vantaan kaupunki ja kaupunginmuseo kunnostivat yhteistyössä entisen kartanon kivijalan, kellarit, portaat ja terassikatoksen pylväineen. Valitettavasti paikka on kärsinyt paljon ilkivallasta ja sekä lukuisista graffiteista, jotka jo lähes peittävät vanhat rakenteet. Surullista! 

Nuori Laila Pullinen veistämässä turenkilaisen valokuvaajan kasvokuvaa vuodelta 1953 - työ oli järjestyksessä vasta Pullisen toinen veistos. 

Talvisodan puhjettua 1939 myös Pullisen perhe joutui jättämään lapsuudenkotinsa Terijoella Karjalankannaksella. Tyyni-äiti oli pakotettu pakenemaan lapsineen Lappeenrantaan. Sota vei perheen kotitalon mutta myös Pullisen miehen ja lapsien isän, joka kaatui taisteluissa sotarintamalla. 

Laila Pullinen sairastui 14-vuotiaana tuberkuloosiin ja hänet jouduttiin lähettämään Ahveniston parantolaan Hämeenlinnaan. Vaikea kuvitella miltä nuoresta tytöstä mahtoi tuntua kun hänen piti muuttaa täysin toiselle paikkakunnalle ja sairaalaympäristöön määrittelemättömäksi ajaksi. 

Minkälaista mahtoi olla kuvanveistäjä naisena? Alina Forsman, Eveliina Särkkä ja Sigrid af Forselles olivat ensimmäisiä suomalaisia naiskuvanveistäjiä, jotka raivasivat tietä miesvaltaiselle alalle 1800-luvun lopulla. He joutuivat opiskelemaan ulkomailla koska Suomessa opetusta ei järjestetty naisille samaan tapaan kuin miehille. Vasta 1900-luvulla naiskuvanveistäjien määrä kasvoi kun naiset pystyivät saamaan koulutusta omassa kotimaassaan. 

Kuvanveistäjän ammatti oli ja on edelleen fyysisesti erittäin kuormittava työ, joka vaatii keholta monipuolista kestävyyttä, hyvää ergonomiaa ja luontaista hahmottamiskykyä. Materiaalit, joita kuvanveistäjä työstää - kivi, metalli, puu, betoni - sekä myös itse työvälineet ja niiden käsittely vaativat hyvää lihaskuntoa. 

Kesän 2023 näyttelystä "LAILASISYSFOFENIX" - taiteilijan työkalut. 

HAM, Modernia elämää -näyttely 2017, Laila Pullinen "Aurinko tunturissa" räjäytysteos

Laila Pullinen (1933-2015) on ehdottomasti yksi maamme arvostetuimpia kuvanveistäjiä, joka käytti perinteisen kiven ja pronssin rinnalla uraauurtavasti räjäytystekniikkaa kuparilevyjen muovaamiseen. Hän jopa itse ampui kuparilevyjä saadakseen niihin juuri oikeanlaista jälkeä. Ajatellen Pullisen ammatinvalintaa hän keuhko-ongelmistaan huolimatta ryhtyi kuvanveistäjäksi vaikka tuossa ammatissa altistuttiin vaaralliselle kivipölylle, raskaalle työlle sekä myös terveydelle haitallisille materiaaleille. Intohimo ja palo veistostaiteeseen veivät mukanaan.  

Laila Pullisen entisessä Ateljeessa on esillä myös yksi räjäytetty kuparilevy.

Laila Pullinen, Jeanne d'Arctic, pronssi 1974

Pullisen Sisyfos (1987) on valmistettu kivestä ja metallista. Patsas esittää hahmoa, joka kannattelee taakkaa harteillaan. Teosta katsoessaan huomaa heti kiven olevan jatkuvasti vierimässä alas hahmon harteilta. Muistatte varmaan koulun historian tunneilta kreikkalaisen myyttihahmo Sisyfoksen, jonka tehtävänä oli ikuisesti vierittää suunnatonta kiveä ylös vuorenrinnettä ja juuri kun hän on saamaisillaan kiven ylös, se vierähtääkin takaisin alas. 

Keskimmäinen valokuva Petra Piitulainen-Ramsay, muut valokuvat omia 

Ateljee -tilassa esitetään nyt kesäkuussa 2025 elokuussa ensi-iltansa saanutta Rakkauden tekoja -monologinäytelmää, joka on sukellus kuvanveistäjä Laila Pullisen elämään. Viime kesänä en valitettavasti ehtinyt katsomaan näytelmää mutta huomenna pääsen nauttimaan teatteritaiteesta klo 17.30 Ateljee -tilassa. 

"Teatteri Vantaan voimanainen Anne Nielsen pukee yllensä Laila Pullisen työhaalarit antaen samalla äänen kymmenen vuotta sitten kuolleelle taiteilijalle tässä ja nyt, silmiemme edessä – hänen oman luomisensa tilassa. Nissbackan ateljee-galleriassa esitettävä näytelmä Rakkauden tekoja hyödyntää ateljeessa esillä olevia Laila Pullisen työkaluja ja veistämisen eri prosesseihin liittyvää esineistöä."

Tästä Teatteri Vantaan linkistä pääset varaamaan itsellesi teatteriin paikan. Anne Nielsen on Laila Pullisen roolissa, teksti Jean Ramsay ja ohjaus Osku Heiskanen. 

Luonnonkivistä muuratusta Viljamakasiinista löytyy Laila Pullisen pienempiä veistoksia. Kuumana kesäpäivänä tilassa on ihanan viileää. Tilan korkeus kiviseinineen ja ikkunoista sisälle siivilöityvä jännä valo antavat erinomaiset puitteet esittää taidetta. 

Laila Pullinen, Surullinen uni (Magnus Ramsay), pronssi 1974

Laila Pullinen, Istuva (Omaggio à Pericle Fazzini), pronssi 1962 

Laila Pullinen, Makaava, kirjasinmetalli 1957

Kotimuseo esittelee Laila Pullisen yksityiskotia. Esillä on Pullisen töiden lisäksi myös hänen äitinsä Tyyni Pullisen naivistisia töitä paljon. Maalarina Tyyni Pullinen oli täysin itseoppinut. Hänen töissään on todella kauniita värejä ja niistä tulee hyvälle tuulelle. Kotimuseossa on paljon mielenkiintoista katsottavaa taiteen lisäksi. 

Laila Pullinen, Viimeiset (Viimeinen Flora/Viimeinen Apollo) 1970 ja Muinainen meri (Jääkauden jälkeinen ranta) 1987

Yksi minun suosikkini on maareliefi Muinainen meri. Näillä paikoilla ovat aikoinaan iskeneet rantaan Yoldianmeren aallot jääkauden jälkeen noin 8000 vuotta ennen meidän ajanlaskumme alkua. Laila Pullinen on muovannut aallot maahan siihen missä aikoinaan on ollut merenranta. Osana teosta on Viimeiset, jossa Viimeinen Flora ja Viimeinen Apollo seisovat alastomina rannalla.

Laila Pullinen veistospuisto ja kotimuseo ovat avoinna 30.elokuuta asti torstaista sunnuntaihin klo 11-17. Opastus klo 14. Ryhmäopastuksia järjestetään varauksesta. Museokorttikohde. Osoite: Sotungintie 4, Vantaa. Aukioloajoista poiketen kohde on kiinni juhannusaattona 19.6. ja juhannuspäivänä 20.6.2026. Kesäkahvila Cafè Anja & Annikki on avoinna museon aukioloaikoina.

 

Haagan Alppiruusupuistossa lauantai illan kunniaksi

 

Tämä päivä alkoi kummitytön lakkiaisilla Rudolf Steiner koulussa Helsingissä ja päättyi Haagan Alppiruusupuistoon! Mukava päivä, johon mahtui uusien ylioppilaiden juhlava lakitustilaisuus ja yhteislauluna Gaudeamus igitur! Tulvahti mieleen omat lakkiaiset vuosien takaa ja valtavasti ihania muistoja tuosta päivästä. "Riemuitkaamme siis" eli latinaksi "Gaudeamus igitur" on peräisin samannimisen keskiaikaisen opiskelijalaulun ensimmäisestä säkeestä. 

Laulu tunnetaan myös nimellä De Brevitate vitae eli Elämän lyhyys. Lakitustilaisuudessa meille jaettavan ohjelmalehtisen kääntöpuolella oli myös laulun sanat mutta jotenkin suurin osa niistä tuli kyllä ihan omasta muistista vaikka latinaa en koskaan ole opiskellut. Onhan tätä legendaarista laulua kyllä laulettukin todella monta kertaa. 

Ylioppilasjuhlissahan lauletaan vain Gaudeamus igiturin 1. ja 4. säkeistö eli sekin voi helpottaa sanojen mieleen muistumista. Vielä kerran onnea sekä kummitytölle/veljeni tyttärelle sekä kaikille niille uusille ylioppilaille sekä eri oppilaitoksista valmistuville, joiden opintaival on ainakin tältä erää tullut yhteen päätepisteeseen. Elämässä voi aina opiskella lisää ja suuntautua kehittämään itseään jatkossakin. Jos ei heti pääse sinne mihin yrittää niin voi myös pitää välivuoden. Onnea kaikille! 

Vajaa viikko sitten olin huomannut Instagramista Peppi Jackrusselin sivulta, että Haagan Alppiruusupuistossa kukkii jo. Tänään lakkiaisten jälkeen hyppäsin autoon Mimmin kanssa ja suuntasimme kohden legendaarista rodopuistoa. Mimmi ja Peppi ovat alun perin saman kasvattajan kennelistä mutta Peppi on syntynyt vuotta aiemmin kuin Mimmi. Olemme seuranneet toisiamme jo pitkään Instagramissa ja nyt 14.toukokuuta tapasimme ensimmäistä kertaa ihan livenä Kurranummen koira-aitauksessa pienten koirien puolella. Mimmihän on ollut vain kerran aiemmin koirapuistossa joten oli hyvä, että sovimme tapaamisen paikkaan, jossa saa lähes aina olla yksin omassa rauhassaan. Mimmi ja Peppi viihtyivät oikein hyvin yhdessä joten ehkä toisetkin treffit on tulossa jossain vaiheessa. 

Olin kurkkinut myös Haagan Alppiruusupuiston Facebook -sivuilta mikä tilanne tänä vuonna on kukinnan suhteen. Minua vähän huolestutti ajaessani Alppiruusupuistoon kukkiiko siellä enää koska olin löytänyt Alppiruusupuiston sivulta 19.toukokuuta tehdyn kävijä postauksen. 

"Haagan Alppiruusupuisto aloittelee kukintakauttaan. Ensimmäiset atsaleat ja pari ihan varhaisinta rodoa kukkivat parhaillaan, mutta valtaosa isoista rodopensaista skippaa tänä vuonna kukinnan ja keskittyy vain tekemään uusia lehtiä."

Kuva 2025 kesähäistä Haagan Alppipuistossa .

Voihan olla, että isoista rodoista vasta osa on alkanut kukkimaan koska ainakin minä näin myös kukintoja. Ehkä ei niin paljon kuin aikaisemmin mutta kyllä sekä vaaleanpunaista että valkoista havaitsi molemmin puolin kun kävelimme Mimmin kanssa alppiruusupuiston rodopuolella. Viime kesänähän vierailimme siellä vasta 14.kesäkuuta kun Haagan seurakunta järjesti siellä "Rodopuiston hääyön" ja silloinkin kukki ihan hurjasti. Tänä vuonna tapahtuma "Vaivatta vihille Haagan Alppiruusupuistossa - Hääyö 13.6." järjestetään taas ja ilmoittautumisia otetaan vastaan 5.6. saakka. Vihkimiset suoritetaan puolen tunnin välein klo 18.00 - 23.30 ja paikat täytetään järjestyksessä. Eli wink wink jo mietit häitä...

Teen uuden kierroksen vielä jossain vaiheessa Haagan Alppiruusupuistossa kesäkuun puolella juuri täällä metsäpuutarhassa eli rodopuiston puolella tarkistaen tilanteen. Uskon, että sitten kukkia on vielä enemmän. 

Mimmi tapasi monia kivoja koiria Haagan Alppiruusupuistossa ja sai totta kai myös paljon rapsutuksia.

Seuraavaksi siirryttiin metsäpuutarhan atsalea puolelle Mimmin kanssa. Vähän oli vaikeuksia kyllä koiruuden kanssa ohittaa pari grillimyyjää, joilla paistui makoisia makkaroita siinä ihan nenän alla. Sekä emäntä että myös koira taisivat olla sen verran nälkäisiä että pieni huikopala olisi ollut aika kiva juttu siinä kävelyn lomassa. Jätimme kuitenkin väliin kun kotona oli valmiiksi tehtyä herkkuruokaa. Pakko myöntää, että jätskikojun ohi en päässyt ostamatta! Myyjiä on melko paljon kärryineen eli jäätelön lisäksi tarjolla oli grillimakkaraa ja virvokkeita ainakin. Varmasti ensi viikonloppuna on enemmän vielä myyjiä liikkeellä kun on vielä "vihkimispäivä". 

Tänään on ollut pitkä mutta samalla myös todella mukava päivä ensin ylioppilasjuhlissa ja sitten vielä Haagan Alppiruusupuistossa. Oli tarkoitus pestä tänään olohuoneen ikkunat mutta en millään ehtinyt. Ehkä huomenna olisi oikea aika saada lasit taas kirkkaiksi kun mustarastaatkin ovat lähteneet ja parvekekin on jo laitettu kesäkuntoon. Teen parveke/kesähuone postausta myös jossain vaiheessa. Mukavaa sunnuntaita kaikille. 

En muistanut ottaa yhtään selfietä kukkien kera joten oli sitten pakko ottaa edes yksi kuva autossa. 

Mustarastaat tekivät taas pesän ja neljä poikasta meidän parvekkeelle

 

Huhtikuun 21. päivänä ilokseni huomasin, että meidän parvekkeen pöydälle oli aloitettu tekemään linnunpesää. Tiesin heti pesän muodosta ja aiemmasta historiasta, että pesäntekijä olisi mustarastas ♥ Ihan ensimmäinen pesä ilmestyi kesähuoneemme kukkahyllykköön jo keväällä 2016 kun olin viikon työmatkalla Hollannissa. Neljä kauniin, sinivihreää munaa ilahdutti minua suuresti kunnes eräänä päivänä munat olivat kadonneet. Joku oli ilkimys (harakka, varis, naakka, orava) oli käynyt pesällä. Muistan kuinka kyyneleet kihosivat silmiini kun jouduin poistamaan pesän parvekkeelta. 

Vuosien saatossa tämä upea keväinen pesänrakennus tapahtuma on toistunut jo 8 kertaa. Vuonna 2020 viisi poikasta onnistui kuoriutumaan ja lentämään myös pois pesästä ♥ Kaikki muut pesät valitettavasti aina tuhottiin. Tänä keväänä sain kokea parvekkeen ikkunan läpi toisen kuoriutumisen ja neljän poikasen kasvun ja lennon maailmalle ♥ 

Mustarastas naaras rakensi kahdessa päivässä todella upean pesän parvekkeelle. Naaras myös valitsee pesäpaikan ja rakentaa pesän yksin. Mustarastas on myös paikkauskollinen lintu. Olin vähän kauhuissani siitä, että aina aiemmin pesä on rakennettu suojaisempaan paikkaan. Tänä keväänä pesä nimittäin ilmestyi pääsiäiskukkien keskelle parvekepöydällä olevaan isoon kukkalaatikkoon. Tuntui jotenkin pelottavalta, että mahdolliset "munavarkaat" näkisivät pesän taivaalta. Toisaalta mietin, että pesä oli ihan parvekkeen sisäseinää vasten joten ehkä sitä ei ollut helppoa huomata kuin siitä, että mustarastaat vierailevat myöhemmin parvekkeella jatkuvasti.

Mustarastaan pesä on minusta äärimmäisen kauniisti tehty. Koiras saattaa toisinaan auttaa keräämällä rakennusmateriaalia mutta meidän parvekkeella pesänteko aikaan koirasta ei kyllä näkynyt. Naaras teki pesän ihan itsekseen. Mustarastaan pesä on syvän maljamainen ja sen materiaaleina on korsia, ohuita oksia, sammaleita ja lehtiä sekä niihin sekoitettua maa-aineista. 

Ensimmäinen muna ilmestyi mustarastaan pesään 24.huhtikuuta. Kaikkina aiempina vuosina naaras on käynyt munimassa aina hyvin aikaisin aamulla koska herättyäni olen aina tarkistanut pesän ja siellä on ollut muna. Tänä vuonna muninta tapahtui aina klo 13-14 välillä. Toinen muna löytyi pesästä 25.4., kolmas 26.4. ja neljäs 27.4. Seuraavana päivänä munia ei enää ilmaantunut joten naaras alkoi istumaan uskollisesti pesällä ja haudonta käynnistyi. Haudonta kestää 11-14 vuorokautta. 

Kun naaras lennähti jaloittelemaan ja syömään tuli koiras pesälle vahtimaan tulevia poikasia ♥ Vastuuntuntoinen iskä selkeästi! Poikasia hautoo vain naaraslintu eli uros voi tulla pesälle vahtimaan kun emo on poissa mutta se ei haudo.

Ystäväni laittoi minulle huolestuneen viestin liittyen pesintään parvekkeella pienkerrostalon 3.kerroksessa.  "LuontoPortin sivuilla sanottiin, että mustarastaan pesä on yleensä maassa tai puussa, yleensä 3 metrin korkeudessa. Miten ne poikaset pääsevät alas teidän parvekkeelta kun maahan on matkaa kymmeniä metrejä?" 

Keskusteltuani ystäväni kanssa, joka on yliopistolla tutkimusteknikkona ja rengastaa lintuja työkseen antoi vastauksen kysymykseen. "Mustarastaan poikanen hyppää ja liitää alas parvekkeelta ihan omatoimisesti. Se ei yleensä loukkaannu, koska on erittäin kevyt ja sen luut ovat joustavat." Pesäpoikasajan jälkeen emot ruokkivat pensaiden suojiin piiloutuneita poikasia vielä 2-3 viikkoa. 

Ensimmäinen poikanen kuoriutui 9. toukokuuta aamulla ja toinen poikanen saman päivän iltana. Kaksi muuta poikasta olivat kuoriutuneet 10. toukokuuta joko yön aikana tai aikaisin aamulla. Kun kurkkasin pesään kello 7 aikaan kaikki olivat pesässä ja emo oli vienyt jo kuoretkin pois pesästä. Minä avasin aina nopeasti olohuoneen tuuletusikkunan ja nappasin kuvan pesän tapahtumista. Koko pesintäaikana en uskaltanut käydä kertaakaan parvekkeella koska emo ja poikaset olisivat häiriintyneet kun parvekkeen ovi oli ihan pesän vieressä. 

Toinen haasteellinen juttu oli valokuvien ottaminen "likaisten ikkunalasien läpi parvekkeelle". Olin juuri sillä viikolla kun pesä ilmestyi parvekkeellemme miettinyt ikkunoiden pesua mutta haaveeksi jäi joten osa valokuvista näyttää "suttuisilta ikkunoiden takia"- pahoittelut. 

Toukokuun 16. päivänä poikasille oli kasvanut jo höyhenten lisäksi myös sulkien alkuja. Niiden silmät olivat jo auenneet ja odottivat nokat ammollaan ruokaa emoilta, jotka kantoivatkin sitä nälkäisille poikasille koko ajan. Poikaisten keltaiset nokat olivat vähän väliä ammollaan kun ne odottivat lisää ruokaa itselleen. Oli mielenkiintoista seurata verhojen takaa mitä parvekkeella tapahtui. 

Toukokuun 22. päivänä pesässä alkoi olla jo aika ahdasta kun kaikki neljä poikasta olivat jo melkoisesti kasvaneet. Mustarastaan poikaset viettävät pesässä aikaa 12-16 vuorokautta eli reilut kaksi viikkoa. Aamulla kaikki poikaset olivat vielä pesässä ja emot kantoivat niille ahkerasti ruokaa. Ja hetken kuluttua yksi poikasista oli hypähtänyt pesästä pois viereiseen kukkalaatikkoon miettien varmaan kuumeisesti seuraavaa siirtoa. Oli siis aika jättää pesä ja rohkeasti lentää pois parvekkeella.

Pesään jäi kolme poikasta kun jouduin lähtemään asioille ja kun palasin reilun tunnin kuluttua kotiin pesässä oli enää kaksi poikasta. Uros oli kuin kannustamassa ja rohkaisemassa kahta viimeistä poikasta jättämään pesän. Toinen poikasista keräsi rohkeutta vielä hetken parvekkeen reunalla ennen kuin se levitti siipensä ja lähti. Viimeinen poikanen seurasi reippaasti perässä ja niin kaikki poikaset oli saatu onnellisesti maailmalle. 

Oli todella upeaa taas jälleen kerran päästä seuraamaan mustarastaiden pesäpuuhia ja nähdä miten munista kehittyy uusia mustarastaita. Tunnen olevani etuoikeutettu kun meidän parveke on suosittu pesimispaikka vuodesta toiseen. Aina pesintä ei onnistu koska sääolosuhteet keväällä voivat muuttua hyvinkin nopeasti. Saalistajat eli isommat linnut tai oravat voivat myös ryöstää munat pesästä. Meidän ihmisten aiheuttama melu, puiden kaataminen tai leikkaaminen voi säikäyttää emot hylkäämään pesänsä. Luonnossa eläminen on armotonta ja siellä toimitaan luonnon lakien mukaan. Tämä mustarastas pariskunta tekee varmasti vielä toisen ja ehkä kolmannenkin pesueen. Toivon kaikkea hyvää mustarastas pariskunnalle ♥♥