kesäkuuta 16, 2025

Haagan alppiruusupuiston väriloistoon ehtii vielä

 

Nyt se aika kesästä jolloin luonnossa tapahtuu joka päivä niin paljon, että tuntuu siltä ettei itse pysy perässä. Kävelylenkeillä Mimmin kanssa huomaan aina uusia, maasta putkahtaneita tulokkaita meidän lähimetsikössä, joita sitten ihaillaan ellei peräti tallenneta kuvana kännykkään. Olen sellainen "kukkakuvien keräilijä", että joskus kun siivoan luuria mietin huvittuneena "kuinkahan monta valokuvaa olenkaan ottanut tällä reissullani?" Luonto on NIIN kaunista tällä hetkellä ettei oikein malttaisi olla sisätiloissa ♥ 

Olin toissa viikolla suunnitellut kukkien katselureissua Haagan alppiruusupuistoon mutta ystäväni viestitteli Facebookissa ettei kukinta ole vielä parhaimmillaan. Viikonloppuna päätin suunnata katsastamaan miten lukuisat alppiruusut ja värikkäät atsaleat kukkisivat. Samalla olisi mahdollista päästä näkemään myös miltä näyttää "Rodopuiston hääyö 14.6." Haagan alppiruusupuistossa. 












Haagan alppiruusupuiston eli rodopuiston ns. pääsisäänkäynti oli saanut todella upean sisääntuloportin, josta tuli mieleen japanilainen arkkitehtuuri. En itse asiassa koskaan mene puistoon tätä kautta joten en ollut nähnyt kesällä 2023 rakennettua porttia aiemmin. Itse olen aina pujahtanut sisälle metsäpuutarhan puolelta koska meiltä Espoosta suorin reitti sinne Kehä Ykköseltä vie juuri ensimmäisenä atsaleoiden luo. Tällä kertaa näin portin ihan sattumalta kun ajoin puistosta pois toista reittiä. 

Värikkäät atsaleat olivat todella upea näky ilta-auringossa. Minulle atsaleoista tulee aina mielleyhtymä joulunaikaan, jolloin meidän lapsuudenkodissa niitä oli myös joulukukkina. Atsaleat ovat puuvartisia kauniisti kukkivia kasveja, joita yleensä on puutarhoissa koristekasveina mutta myös huonekasveina. 

Minä olen saanut lukuisia atsaleoita lahjaksi jouluna mutta valitettavasti en ole onnistunut pitämään niitä hengissä kovin pitkään. Ehkä kastelussani on jotain väärää tai olen upottanut ruukun liian harvoin veteen tai atsalea on ollut liian lähellä pattereita. Kenties minä vielä joskus onnistun atsalean hengissä pitämisessä...tai sitten en! 


Atsaleat on aikoinaan sijoitettu kasvitieteellisesti omaan sukuunsa Azalea, mutta vuodesta 1836 ne ovat kuuluneet alppiruusujen sukuun Rhododendron. 

Haagan alppiruusupuistoon oli tullut myös uusia opastetauluja ja kesällä 2023 puistossa tehtiin mittavia kunnostustoimia. Vuonna 1975 aloitti Helsingin Yliopisto tällä alueella yhdessä Rakennusviraston kanssa alppiruusuprojektin. Entiselle suoalueelle Laajasuon puistossa istutettiin 3000 alppiruusuristeytymää tutkimustarkoituksessa. Puiston vanhimmat alppiruusut ovatkin 70-luvulta. Atsalea-alue eli metsäpuutarha tehtiin 1996. Kesän 2023 aikana puiston kasvillisuutta uusittiin ja sinne lisättiin myös pyörätelineitä ja roska-astioita. 

Haagan Alppiruusupuistossa vierailee kukinta aikaan todella paljon ihmisiä. Tapahtuma kerää vuosi vuodelta enemmän katselijoita ja nykyään tarjolla on syötävää sekä juotavaa erilaisista kojuista ja ruoka-autoista. Lauantaina oli selkeästi vilkas kävijäpäivä, joka valitettavasti näkyi siinä, että roskakorit pullistelivat ilta kuuden aikaan kun saavuin paikalle. 






Haagan seurakunta järjesti 14.kesäkuuta "Avioliittoon vihkiminen Helsingin kauneimmassa puistossa" -tapahtuman. Seurakunnan sivuilla oli ilmoitus, jossa tiedustelut ja ilmoittautumiset tuli tehdä 2.kesäkuuta mennessä "Rodopuiston hääyöhön". Kuten arvata saattaa kaikki paikat olivat täyttyneet nopeasti. 

"Avioliittoon vihkiminen Helsingin kauneimmassa puistossa. Sinä ja rakkaasi kukkaloiston keskellä vastaamassa toisillenne "Tahdon!". Kuulostaisiko tämä teidän juhlaltanne? Hääyössä rakkaus kuuluu kaikille! Vihkimiset lauantaina 14.6.2025 puolen tunnin välein klo 18 - 23.30.

Mukaasi tarvitset vain puolison ja todistuksen avioliitonesteiden tutkinnasta - me järjestämme Haagan seurakunnassa loput eli musiikin, juhlakahvit sekä valokuvauksen. Vihkihetkeen ja juhlakahveille voi kutsua max. kuusi vierasta."

 


 

 

Minä onnistuin näkemään kahden avioparin vihkiseremonian ja pakko myöntää, että silmät siinä kyllä kostuivat. Kauniita olivat molemmat morsiamet valkoisissaan ja komeita myös sulhaset, joista toisella vielä upea virkapuku yllään. Haitarimusiikki soi myös todella kauniisti vihkiäisissä. Minusta ihan huippuidea Haagan seurakunnalta ja selkeästi tapahtuma oli myös suosittu. Jos ei halua mitään suuria, mahtipontisia tai prameita häitä on alppiruusujen keskellä tapahtuva vihkiminen yksinkertaisen kaunista   

Haagan Alppiruusupuisto löytyy osoitteesta Laajasuontie 37, 00320 Helsinki. Ehdottomasti kannattaa käydä lähipäivinä ihailemassa tätä kukkaloistoa.  Katsele, aisti, kuuntele, nuuhki ja ihaile - tunne miten luonnon kauneus rentouttaa  Mukavaa viikkoa kaikille!




  
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti