Minusta tuntuu, että juurihan huhtikuu alkoi ja ensi viikolla se jo loppuu! Tuntuu siltä, että kevät on mennyt todella hurjaa vauhtia niin luonnossa kuin muutenkin elämässä. Ensimmäiset sinivuokot löysin jo 29.maaliskuuta kun olin Mimmin kanssa koiralenkillä entisen lukioni lähellä. En muista, että olisin koskaan aiemmin nähnyt sinivuokkoja näin aikaisin. Minusta ne lapsena kukkivat aina toukokuun alussa tai lähempänä äitienpäivää. Seisoin Mankkaalla liikennevaloissa kun bongasin tienpientareella leskenlehtiä 2.huhtikuuta ja pakkohan minun oli pysähtyä valokuvaamaan ne. Valkovuokot puhkesivat Espoossa kukkaan reilu viikko sitten mutta vielä en ole niitä raaskinut kerännyt maljakkoon.
Lapsena sitä tuli aina mietittyä, että miksi ihmeessä kasvin nimi voi olla leskenlehti? Vasta aikuisena löysin tarkempaa tietoa tästä keväisestä kukkijasta, jota kansankielessä on aikoinaan kutsuttu myös siansilmäksi, vilukukaksi ja armottomanlehdeksi. Itse asiassa leskenlehti-nimelle on ainakin kaksi eri selitystä. Leskenlehti on vanhemmiten alapinnaltaa lämmin ja yläpinnaltaan kalju sekä viileän tuntuinen kuin lesken se kylki, josta puolison lämpö on poissa. Toisen selityksen mukaan kasvin nimi johtuu sen kahdesta olomuodon eriaikaisuudesta: ensin ilmestyy kukkavana ja vasta kukkien kuihduttua kasvavat suuret lehdet.
Kuva Petra Hackmann
Mimmi alias Stablebuddys ♥ Linda täytti 5-vuotta huhtikuun 5.päivänä! Yläkuvassa päivänsankari syntymäpäivänään pääsiäissunnunainta ja keskimmäisessä kuvassa hän on juuri muuttanut meille asumaan toukokuun lopussa 2021. Alimman kuvan sain Petralta vähän ennen kun pääsin katsomaan pentuja ihan livenä 10.toukokuuta. Koska edellinen jackrusselini oli nimeltään Minnie niin päätin kutsua uutta pentua Mimmiksi. Ja miksi kasvattaja nimeksi pentueen juuri näillä nimillä ihan oma tarinansa.
"Petra nimesi tämän pentueen hauskasti 90-luvun supermallien mukaan. Supermallien aika alkoi kun Britannian Voguen tammikuun 1990 kansikuvassa olivat ikoniset Cindy Crawford, Christy Turlington, Linda Evangelista, Naomi Campbell ja Tatjana Patitz. Minun oli ihan pakko fiilistellä ikivanhalla Georg Michaelin Freedom -videolla tässä pari viikkoa sitten tulevan "superpentuni" saapumista. Tuolla videolla nämä supermallit olivat pääosassa ja Georg Michaelista ei näkynyt vilahdustakaan tässä nostalgisen legendaarisessa videossa."
Mimmi on superihana tyyppi ja aina iloinen! Hän rakastaa myös liikkumista erilaisissa paikoissa eikä koskaan pitkästy pitkienkään automatkojen aikana. Aina ystävällinen hännänheilutus kun nähdään ihmisiä tai toisia koiria. Tästä voit kurkistaa postaukseen meidän ihan ensimmäisestä tapaamisesta viisi vuotta sitten.
Kuvat Sarcsigge arkkitehtitoimisto
Huhtikuun 8.päivänä matkasin Hanna Sumarin kutsumana ennakkonäytökseen katsomaan Kulttuurikasarmi Gildaan elokuvaa Putoamisen ääni (In die Sonne schauen). Olin pyytänyt Rva Kepposen avecikseni elokuviin. Meille molemmille oli ihan ensimmäinen kerta kun pääsimme kurkistamaan Helsingin entisen linja-autoaseman sisälle sen jälkeen kun se muutettiin Kulttuurikasarmiksi 2023.
Kuva Sarcsigg arkkitehtitoimisto
Lasipalastin ja Kampin keskuksen väliin jäävä vanha linja-autoasema oli 1700-1800 -luvuilla armeijan Turun kasarmin piharakennus. Itse kasarmi raunioitui jo sisällissodassa 1918 ja sen tilalle rakennettiin 1936 Lasipalatsi. Linja-autoasema toimi tuossa vanhassa kasarmin talousrakennuksessa aina vuoteen 2005 asti kunnes uusi, maanalainen Kampin bussiterminaali valmistui.
Alkuperäinen Gilda-elokuvan juliste on lainassa KAVI:lta (Kansallinen audiovisuaalinen instituutti) / Kuva Petteri Bülow / Yle
Kultuurikasarmin Gilda salissa oli aivan ihanat penkit - kuin nojatuolissa olisi istunut! Ja mikä parasta kahden istuimen välissä oli tuolien välissä pyöreä pöytä, johon pystyi laskemaan virvokkeensa. Tarjoilusta voi nauttia siis myös itse elokuvan aikana eli elokuvateatterin salien ovien läheltä voi myös helposti noutaa lisää syötävää tai juotavaa elokuvan aikana.
Kuvat Fabian Gamper / StudioZentra
Elokuva Putoamisen ääni palkittiin 2025 Cannesin elokuvajuhlilla juryn palkinnolla. Ohjaus Mascha Schilinkski, käsikirjoitus Louise Peter. Rooleissa Hanna Heckt, Lea Drinda, Lena Urzendowsky, Laeni Geiseler, Filip Schnack, Susanne Wuest ja Luise Heyer. Elokuva kestää peräti 155 minuuttia eli 2,5 tuntia. Elokuva oli minusta mielenkiintoinen ja vaati koko ajan tarkkuutta koska siinä seurataan neljää eri sukupolvea, joiden koti on samalla maatilalla Altmarkissa, Elbejoen rannalla Saksassa.
Jokainen tytöllä ja naisella on elokuvassa elämä joko talon tyttärenä tai palvelijana mutta se ei ole helppo. Elokuva kertoo arjesta ja siitä selviämisestä vuosien saatossa eri aikoina. Jokainen päähenkilö eri aikakautena kokee myös väkivaltaa omassa elämässään. Elokuva virtaa eteepäin kuin elokuvassa nähtävä Elbejoki. Katsoja saa päätellä asioita hiljaisuudessa tai painostavan musiikin säestyksellä. Elokuva ei ole todellakaan helppo mutta minä pidin siitä kyllä. Sen kerroksellisuus ja eri ajankuvat herättivät paljon kysymyksiä, jotka jäivät pyörimään mieleen. Taisin nähdä siitä myös jotain unta seuraavana yönä.
"Ensimmäisen maailmansodan alkaessa 1910-luvulla 7-vuotias Alma yrittää selvittää itselleen valokuvaa äidistään kuolleen lapsen kanssa, joka muistuttaa häntä itseään lähes täydellisesti. 1940-luvun alussa murrosikäinen Erika sitoo jalkansa matkien jalastaan amputoitua setäänsä, joka makaa heidän talonsa yläkerrassa. Nykyteini Lenka puolestaan vierailee maalaistalossa berliiniläisten vanhempien kanssa ja ihastuu sairaaloiseen naapuriinsa, jonka äiti on kuollut keuhkosyöpään 1980-luvun DDR:ssä. Nuori Angelika puolestaan on kummallisessa suhteessa kahden miespuoleisen sukulaisensa kanssa."
Elokuva on nähtävissä mm. Finnkinon teattereissa (Helsinki, Oulu, Tampere), Kino Hirvi (Äänekoski), Kino Kilta (Turku), Kino Kuvakukko (Kuopio) ja Kino Iiris (Lahti) muutamia mainitakseni.
Meidän parvekkeelle ilmestyi taas jälleen kerran 21.huhtikuuta mustarastaan pesän alku. Itse en olisi kiinnittänyt rakenteluun mitään huomiota kun istuin selin mutta Mimmi taisi huomata kun mustarastas naaras oli lennellyt parvekkeella tuoden sinne pesänrakennus tarpeita. Lopulta käännyin itsekin ympäri kun mustarastas äännähti kun Mimmi alkoi haukkumaan. Pesä oli jo hyvällä alulla ja seuraavana päivänä se oli jo ihan valmis (alempi kuva).
Minua huolestuttaa kun nyt en ole nähnyt mustarastas naarasta parvekkeella. Mietin kuumeisesti ettei se nyt vai häiriintynyt siitä, että käänsin vähän paremmin tuota kukkalaatikkoa siinä parvekepöydällä. Lintu ei ollut parvekkeella kun kävin siellä pikaisesti. Ylipäätänsä pidä tätä pesäpaikkaa vähän riskialttiina kun kaikkie aiemmat pesä on tehty aina kukkahyllyyn, jossa tavallaan on ollut "katto ylemmästä hyllystä". Tämä on nyt 8.pesä, jonka mustarastaat ovat rakentaneet parvekkeellemme vuosien saatossa mutta ainoastaan 2020 viisi poikasta onnistui kuoritutumaan ja lentämään myös pois pesästä. Kaikki muut pesät on tuhottu joko variksen, harakan tai oravan toimesta. Viime keväänä pesää ei edes alettu rakentamaan ja mietin, että ovat jo luovuttaneet. Saa nähdä miten tässä käy. Aamulla kurkkaan taas ikkunasta onko yön aikana tullut munia. Ne kun ilmestyvät sinne aina öiseen tai aikaiseen aamuaikaan. On tämä taas jännää!
Kävin viime viikolla Tampereella Coxassa tarkistuttamassa leikatun lonkkani. Ehdin samalla reissullani pikaisesti piipahtaa myös Milavidassa katsomassa uuden näyttelyn "Mies - jätkä, keikari, herrasmies" -näyttelyn, joka oli todella upea. Tulossa postausta kun ehdin käydä valokuvat läpi. Näyttely on avoinna 27.2.2026 - 21.3.2027.
Ja minun isoäitini joulukaktuksesta saatu pistokas on päättänyt kukkia nyt kevään kunniaksi. Normaalisti se on aina säännöllisesti kukkinut marras-joulukuun vaihteessa.
Miten sinun huhtikuusi on sujunut? Oletko löytänyt sini- ja valkovuokkoja tai leskenlehtiä jo? Onko omakohtaisia kokemuksia mustarastaan pesinnästä omalla parvekkeella, pihalla ja kodin muussa ympäristössä jo havaittu? Aurinkoista loppuviikkoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti