Tänään joulukuun 6.päivänä vietämme Suomessa itsenäisyyspäivää. Sinivalkoinen Suomi täyttää tänään jo 108-vuotta. Muistan kun maamme juhli 100-vuotista itsenäisyyttää 2017 ja moni ystäväni oli sitä mieltä, että meidän itseisyysjuhlamme on hyvin vakavahenkinen ja ehkä myös harraskin verrattuna monien muiden maiden itsenäisyyspäivän viettoon. Itsenäisyyspäivän seremonioihin kun kuuluu aina siniristilipun nostaminen salkoon Tähtitorninmäellä kuten on tehty jo vuosia. Presidentti on perinteisesti käynyt myös Hietaniemen hautausmaalla laskemassa seppeleen sankarihaudalla siirtyen sen jälkeen Tuomiokirkon jumalanpalvelukseen.
Elonkierto ekopuisto, Jokioinen
Alvar Aallon kotitalo, Munkkiniemi Helsinki
Kopparnäs-Störsvik merenranta-alue Inkoon ja Siuntion rajalla.
Jäätynyt meri, Rajasaari, Helsinki
Skattan tila, Uutela Helsinki
Itsenäisyyttä voi jokainen juhlistaa itse haluamallaan tavalla mutta itse arvostan myös sitä, että säilytämme tiettyjä perinteitä itsenäisyyspäivän juhlinnassa. Elämme tällä hetkellä jo melkoisessa myllerryksessä koko maapallon mittakaavaa ajatellen. Ukrainan sota on jatkunut jo yli kolme vuotta eikä nyt laadittu raudansuunnitelma tunnu kovin oikeudenmukaiselta ja epäilen myös sen toteutumista. Me suomalaiset olemme oppineet ehkä vuosien saatossa olemaan myös varovaisia kun meillä on melkoinen jättiläinen tuossa itärajan takana.
Mänttä-Vilppula
Lauttasaari, Helsinki
Haltialan tilan aurigonkukkapelto, Helsinki
Hammarsbackenin perinneajot, Fiskars
Pitkäjärven juhannuskokko, Espoo
Syysvärejä
Kesäntunnelmia mittumaarin aikaan
Alvar Aalto, Finlandia talo, Töölönlahti
Silverskär, Ahvenanmaa
Minä olen ylpeä siitä, että olen syntynyt suomalaiseksi ja voin asua turvallisessa kotimaassani. Koen, että Suomessa me voimme luottaa viranomaisiin eli yhteiskuntamme on aika tasa-arvoinen, rehellinen ja lupauksistaan kiinni pitävä. Totta kai on olemassa myös epäkohtia tietyissä asioissa kuten esimerkiksi tasa-arvon suhteen naisten ja miesten välillä. Yhteiskuntamme on poliittisesti vakaa, turvallinen ja meillä Suomessa ei rehota korruptio. Meillä suomalaisilla on mahdollista mennä jopa pääkaupunkiseudulla luontoon, metsään, merelle ja marjastaa sekä sienestää puhtaan luonnon antimia niin halutessamme. Ilmainen koulutus takaa sen, että kaikki saavat opetusta ja voivat kehittää itseään. Meillä on sosiaaliturva ja myös mahdollisuus saada terveydenhoitoa sitä tarvitessamme.
Toki em. asioissa on epäkohtiakin mutta maailmalla meidät tunnetaan onnellisuudesta, puhtaasta luonnosta, teknologiasta, kiertotaloudesta, muotoilusta, hyvinvointimallista, terveydenhuollosta ja sosiaalipalveluista. Ja suomalaisesta sisusta!
Billnäsin ruukki, Raasepori
Polli piha, rengin tupa, Taivassalo
Suomi 100-näyttely, Wäinö Aaltosen museo, Turku
Talvinen Kaivopuiston ranta, Helsinki
Rakkaudenpolku, Hanko
Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Kohta alkaa lähetys Linnan juhlista eli varmasti useissa kodeissa asettaudutaan jo tv-ruutujen ääreen katsomaan mitä uutta presidentti Alexander Stubb ja hänen vaimonsa Suzanne Innes-Stubb ovat tuoneet tähän 108.itsenäisyyspäivän juhlaan. Ainakin juhlavastaanoton kättelyosuutta on muutettu niin, että presidenttipari tervehtii vieraita ainoastaan atriumin päädyssä. Saamme varmasti myös nähdä upeaa iltapukujen loistoa naisvieraiden yllä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti