joulukuuta 24, 2025

Hupsis tupsis, pimpelipompeli -joulukalenteri - luukku 24.12.

 

24.12.2025

Jouluaatto aamu ja riisipuuro hautuu lledellä. Kohta äiti kutsuu koko hiiriperheen syömään herkullista puuroa ja joku onnellinen löytää mantelin riisipuurostaan. "Miksi ihmeessä joulupuuroon laitetaan manteli" miettivät hiirulaiset lusikoidessaan herkullista puuroa.

Isä kertoo, että "Joulupuuroon laitettava manteli juontaa juurensa jo Antiikin Kreikkaan, jossa iloisissa illanvietoissa johonkin ruokaan oli tapana piilottaa papu. Pavun löytäjä oli juhlan kuningas tai kuningatar, joka sai määrätä muille juhlijoille erilaisia hölmöjä tehtäviä. "Onpa hassu juttu, että molempien hiirulaisten puuroista löytyy manteli ja äiti iskee silmää isälle. "Joulun taikaa varmasti" miettivät hiirulaiset.

Hiirulaisia hermostuttaa tuleeko Joulupukki käymään kun jouluateria on syöty. He muistelevat tapaamista lumisena päivää ennen joulua kun he ihan sattumalta näkivät Joulupukin apulaisensa kotinsa lähellä. "Kyllä Joulupukki ihan varmasti tulee kun on aika." lohduttaa isoäiti. "Nyt syödään ensin joulukinkkua, joululaatikoita, rosollia, kalaa ja kaikkea muuta herkullista palanpainiketta, joita pöytää notkuu" rauhoitteli isoisä.

Joulukuusen valot tuikkivat, kynttilät palavat ja takassa loimuaa tuli kun yhtäkkiä ovikello soi. "Nyt tulee Joulupukki" hihkuvat hiirulaiset ja ryntäävät avaamaan oven. "Hyvää joulua taloon" toivottaa tuttu Joulupukki apulaisensa kanssa. "Tässä talossa on todella kilttejä ja tuttuja lapsia, jotka kohtasimme jo muutamia päiviää sitten kun meille sattui haaveri auton kanssa."

Hiirulaisia naurattaa ja he ovat iloisia kun Joulupukin lahjasäkistä paljastuu monia paketteja. "Kiitos, kiitos Joululupukki näistä lahjoista ja hyvää joulua!" toivottavat hiiret kun Joulupukki jatkaa matkaa eteenpäin.

Kiitos kaikille, jotka seurasivat vuoden 2025 joulukalenteria "Hupsis tupsis, pimpelipompeli" ja oikein hyvää joulua kaikille ❤




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti