maaliskuuta 03, 2022

Sininen ja keltainen - taivas ja viljavat pellot 💙💛








Minun piti tänään julkaista ihan toisesta aiheesta blogipostaus mutta tuntui jotenkin paljon tärkeämmältä kirjoittaa sinisestä ja keltaisesta sekä rauhasta. Kuluneen viikon tapahtumat ovat muutamana yönä saaneet minut nukkumaan vähän huonommin. Olen jopa herännyt yön aikana mikä on minulle  hyvin epätavallista. En suoranaisesti ole nähnyt painajaisia sodasta mutta hyvin vaiherikkaita unia olen kyllä nähnyt. Niissä on vauhtia ja vaarallisia tilanteita kyllä riittänyt vähän liikaakin. Tänä aamuna herätessäni en ihan tarkkaan muistanut untani mutta sen verran sydämeni löi, että unessa oli varmasti ollut jotain jännittävää. Uutiset varmasti alitajuntaisesti vaikuttavat myös unenlaatuuni. 






Sauli Niinistö Facebook 

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö julkaisi tänään Facebook sivullaan oheisen lausunnon. Tässä oli lause, joka tuntui minusta viisaan rauhoittavalta. "Akuutin kriisin keskellä on kuitenkin erityisen tärkeää pitää pää kylmänä ja arvioida jo tapahtuneiden ja mahdollisesti tulevien muutosten vaikutusta turvallisuuteemme huolella - ei viivytellen, mutta huolella." En itse omalla käytökselläni pysty tässä hetkessä tekemään tilanteen eteen muuta kuin olemaan rauhallinen ja omalla taloudellisella panoksellani tukemaan sodan keskellä olevia ukrainalaisia. Presidentti tekee oman osuutensa mm. matkustamalla huomenna Yhdysvaltoihin. 







Ukrainan lipussa on kaksi väriä kuten meidän omassa Suomen lipussamme. Sininen on meille molemmille maille yhteinen väri mutta valkoisen sijaan Ukrainan lipussa on keltainen. Lipun värit sininen ja keltainen tulevat vanhojen ruhtinaskuntien vaakunoiden väreistä. Ensimmäisen kerran Ukrainan lipun esittelivät kansallismieliset Lvivissä vuonna 1844. Lipun on sanottu kuvaavan myös mustamullan maan viljavaa peltoa ja sinistä taivasta. 






Kahlasin valokuviani läpi löytämättä kuin yhden kuvan sinisestä taivaasta viljavan pellon kanssa. Tässä postauksessa siniset ja keltaiset kukat saavat symboloida Ukrainaan. Keltainen auringonkukka on sitä paitsi maan kansalliskukka ja yksi minunkin suosikkikukkani. Rakastan elokuisia auringonkukkapeltoja ja kukkien poimimista. Myös sinisiä luonnonkukkia päätyy usein kesällä maljakkoon. Kukkakuvien etsiminen ja ennenkaikkea niiden katseleminen rauhoittivat. Pystyin hetkeksi jopa unohtamaan maailman murheet ja epävarmuuden huomisesta. Luonnolla ja sen kauneudella on ihmeellinen voima!







Toivon sydämestäni sodan loppumista ja rauhaa đź’™đź’› 









4 kommenttia:

  1. Kiitos ihanasta kukkapostauksesta, Marjo! Se todellakin rauhoitti mieltä.

    Maailma on toden teolla sellaisessa kunnossa, että päätä on pidettävä kylmänä. Toivottavasti sota loppuu piakkoin. On jo tarpeeksi tuhoa saatu aikaiseksi, ja nyt tarvitsemme rauhaa kaduille ja mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nadine ja mukava kuulla jos kukat rauhoittivat myös sinua.

      Vaikeina aikoina on pakko löytää välillä kaunista ja rauhoittavaa katsottavaa sekä koettavaa. Muuten ei jaksa. Selaisin viime kesän valokuvia läpi ja mietin huoletonta elo oli silloin. Minäkin toivon sydämestäni ettei tämä tilanne jatkuisi enää pitkään.

      Poista
  2. Riinan blogissa oli ihana idea, että kaikki jotka pystyvät, istuttaisivat auringonkukkia omalle parvekkeelle tai pihalle. Kesällä kaikkialla olisi upeita Unkarin kansalliskukkia <3 Rauhaa ja rakkautta viikonloppuusi Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riinan ehdotus oli todella hyvä ja täytyy yrittää toteuttaa se. Rauhaa ja rakkauutta myös sinulle Outi <3

      Poista