maaliskuuta 31, 2022

Oodi tulppaaneille 🌷 🌷 🌷




Ihan ensimmäiseksi pahoittelut teille lukijoille siitä, että blogissa on ollut pisin tauko mitä koskaan bloggaukseni aikana. Anteeksi ♥ Kyse ei ole todellakaan siitä, että minulta olisivat kirjoitusaiheet tai asiat loppuneet vaan yksinkertaisesti viime viikon on vain vaivannut krooninen aikapula. Minähän en koskaan kirjoita mitään blogitekstejä valmiiksi varastoon vaan "aihiot teksteille" ovat päässäni joten ne pitää myös saada sieltä ulos valokuvineen. Valokuvien tallennuksen kanssa on ollut myös pientä pään vaivaa mutta eiköhän sekin saada kuntoon parin päivän sisällä. Päivätöissäni on ollut myös melkoista hulinaa ja työpäivääkin olen joutunut venyttämään vähän enemmän viimeisen viikon aikana. 



Kotirintamalla on näin kevään kunniaksi myös konmaritettu ihan urakalla eli UFFin kierrätyslaatikkoon on viety melko monta jätesäkillistä vaatteita sekä muitakin tekstiileitä. Tämä projekti jatkuu edelleen eli kun joku paikka on saatu tehtyä valmiiksi jatkuu syntynyt lumipalloefekti johonkin toiseen paikkaan konmarittamaan. Tällainen "kevätsiivo" ei ole luonteelleni mitenkään epätavallista vaan teen sitä aika ajoin. Lupaan palata taas normaaliin postaustahtiin eli vähintään se kolme postausta per viikko. 




Näin kauniita tulppaaneita oli 2019 Keskustakirjasto Oodissa Oodi tulppaaneilla tapahtumassa. 

Tulppaanikausi jatkuu vielä joten tämä postaus on omistettu iki-ihanille tulppaaneille. Tänä talvena ostin ensimmäiset tulppaanit yllättävän myöhään eli 27.tammikuuta. Yleensä meillä on tulppaaneita maljakossa jo loppiaisen jälkeen ja joskus myös joulukukkinakin on ollut tulppaaneita. Ehkä tänä vuonna verkkaisesti kukkineet amaryllikset pitivät huolen siitä, että tulppaaneita ei vielä kaivattu tammikuun alkupuolella. Kaupoissa niitä toki näkyi jo heti joulun jälkeen. 



Rakkaus tulppaaneihin on syntynyt jo lapsuudessani. Muistan kuinka isovanhempien kesämökillä Otalammella seurattiin aina keväällä mitkä sipulikukat sieltä maasta nousevatkaan ylös. Pääsin myös pikkutyttönä syksyllä istuttamaan tulppaanin sipuleita maahan. Sipuleiden "piilottaminen maahan" oli jotenkin todella jännää puuhaa ja tuntui hassulta miten sellaisesta ruskeasta ja melko rumasta "möykystä" voisi joskus tulla kaunis kukka. Mutta niitä kaunottaria vain nousi mustasta mullasta kun aurinko oli lämmittänyt riittävästi ja lumet olivat sulaneet. Koskaan ei mieleen jäänyt mihin oli mitä kukkasipuleita laitettu joten aina keväällä tuli myös yllätyksiä.




Ensimmäisenä blogivuotena 2013 tein myös mielenkiintoisen retken Kaisaniemen Kasvitieteelliseen puutarhaan ihailemaan Tulppaanien lumo -näyttelyä. Tuo tulppaaninäyttely oli äärimmäisen antoisa ja myös opetti minulle paljon uutta. Kasvihuoneissa esiteltiin myös historiallisia tulppaaneita, joista vanhimmat olivat keskiajalta saakka. Opin lisäksi sen, että tulppaanit ovat turkkilaisille täydellisen rakkauden vertauskuvia ja niitä on osattu kasvattaa yli tuhannen vuoden ajan. Oltiin taas minulle niin rakkaan historian äärellä kauniiden kukkien lisäksi. Hollannissa tulppaanista tuli aikoinaan yläluokan statussymboli, joka johti kiivaaseen jalostukseen ja jopa hintakeinotteluun. 



Duc van Tol Max Cramoisie vuodelta 1700, kuvattuna Kaisaniemen kasvitieteellisessä 2013.

Minulle jäi erityisen hyvin mieleen tuosta Kaisaniemen tulppaaninäyttelystä Duc van Tol Max Cramoisie -tulppaani, jonka identtiset esi-isät kasvoivat Alankomaan puutarhoissa jo 1500-luvun lopulla. Laji on rekisteröity Hollannissa jo vuonna 1595. On tällä tulppaanilla ikää aika kiitettävästi tai siis sen esi-isillä. Tämä lajike on ollut todella sitkeä koska se selvisi hengissä myös toisen  maailmansodan myllerryksistä. Sota-aikana ihmiset kärsivät valtavasta ruokapulasta joten myös tulppaanien sipuleita syötiin pahimpaan nälkään.




Nykyään tulppaaniniput ovat todella edullisia ja juuri näin keväällä niitä myös ostetaan paljon. Tulppaanit - kuten monet muutkin leikkokukat - ovat myös rantautuneet marketteihin ja ruokakauppoihin joten kukkien ostaminen hoituu siinä muiden ostosten lomassa. Muistan joskus vuosia sitten lukeneeni jostain, että suomalainen ostaa keskimäärin vuosittain toistakymmentä tulppaania. Itse olen lasken kuuluvani "heavy user" -kastiin koska minä saatan jo yhdellä kauppareissulla napata kaksi 7-tulppaanin nippua ostokoriini. 




Näin kauniisti tulppaanit kukkivat Hollannin Lissessa Keukenhofin puistossa keväällä 2016.

Aikoinaan tulppaanit olivat vain tosirikkaiden huvia ja luksusta. Arvostetuimpien tulppaanilajikkeiden hinnat saattoivat nousta moninkertaisiksi verrattuna tavallisen työläisen vuosipalkkaan. Varsinainen tulppaanimania koettiin Alankomaissa 1634-1637. Tulppaanisipulien hinnat kohosivat aivan pilviin 1637. Turkista alun perin tuodut tulppaanit olivat kukkina uusia ja eksoottisia joten ne olivat tuon ajan statussymboleita. Jos halusit olla aikaasi seuraava ja "piireissä mukana" sinulla oli varaa myös ostaa tulppaaneita. 



Kuva Wikipedia

Taiteilija Jan Brueghel nuorempi maalasi noin vuonna 1640 satiirisen taulun tulppaanimaniasta Alankomaissa. 

Brittiläinen journalisti, kirjailija ja runoilija Charles Mackay kirjoitti tunnetuimmassa teoksessaan Extraodinary Popular Delusion and the Madness of Crowds vuonna 1841 seuraavasti. Mackay kirjaa pidetään markkinapsykologian klassikkona joten monelle markkinointialan ihmiselle tämä "legendaarinen tulppaani/sipulicase" saattaa olla sieltä hyvinkin tuttu. 

Vuonna 1634 hollantilaisten mania sai niin suuret mittasuhteet, että perustuotantoa alettiin laiminlyödä, ja kaikki väestöryhmät antoivat houkutella itsensä kaupankäyntiin. 1635 tiedetään monen investoineen 100000 guldenia hankkiakseen 40 sipulia. Erikoistulppaaneille annettiin hienot nimet ja hinnat seurasivat sipulin painoa.

Hollannista löytyi tuolloin kaksi Semper Augustusta. Amsterdamissa majaillut sipuli vaihtoi omistajaa seuraavalla kauppasummalla: 4600 Guldenia, uudet hevosrattaat, kaksi harmaata hevosta ja täydellinen valikoima valjaita eri käyttötarkoituksiin."


Semper Augustus tulppaani, kuva Garden of Eaden blogista

Melkoisia summia siis pulitettiin siitä, että saatiin yksi haluttu Semper Augustus tulppaanin sipuli. Kaunishan tuo tulppaani on sitä en kiellä mutta hinta hirvittää! Löysin netin uumenista myös tarinan onnettomasta merimiehestä, joka meni erehdyksessä nauttimaan silliaamiaisensa kanssa yhden Semper Augustus sipulin kyytipojaksi. Siinä katosi merimiehen nälkäiseen suuhun niin kallis sipuli, että sillä olisi kustantanut kokonaisen laivan henkilökuntineen yhdeksi vuodeksi merille. Merimies raukka sai maksukyvyttömänä muutaman kuukauden vankeustuomion ja toivottavasti maittavan aterian itselleen. Varmasti hänen elämänsä kallein herkku!





Olen mennyt jo laskuissani sekaisin kuinka monta tulppaania olen tänä vuonna ostanut! Jo 60 tulppaanin korvilla putosin kärryiltä määrissä joten päätin jättää laskemisen ja napata aina kimpun mukaan kun edellinen on kuihtunut. Hinnat kun eivät päätä huimaa. 

Oletko hurahtanut tulppaaneihin? Minkä väriset tulppaanit ovat suosikkejasi? Onko sinulla ehkä omassa puutarhassa tulppaaneja nousemassa mullasta? Kivaa iltaa kaikille! 









12 kommenttia:

  1. Taidanpa lähteä tulppaanikaupoille :D Nuo violetit sykähdyttivät tuolla kuvassa, muttei ehkä löydy lähikaupasta. Keltaiset tai vaaleanpunaiset vois lähteä matkaani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa Minna mennä tulppaanikaupoille! Violetit tulppaanit olen muutamia vuosia kuvannut Tallinnassa juuri näin maalis-huhtikuussa keväällä ja muistan, että toin silloin kotiin varmaan neljä tulppaaninippua kun olivat niin edullisia. Kivaa viikonloppua!

      Poista
  2. Tulppaani kuuluu minunkin lempikukkiini. Olen ostanut kuitenkin vain yhden ainoan kimpun tänä keväänä! Tykkään niistä eniten silloin kun ne ovat vielä hiukan nupullaan. Pihaani en ole niitä istuttanut ollenkaan sillä en tykkää kun niiden pitää sitten antaa olla kuihtuneina niin kauan että lehdet ovat kuivuneet.
    Mukavaa kevättä sinulle ja toivottavasti työtahtisi hiukan rauhoittuu! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on moni lempikukkia ja yksi niistä juurikin tulppaani. Nupulliset tulppaanit ovat kauniita mutta kyllä jaksan katsoa niitä vielä vähän auenneina. Papukaijatulppaanit ovat taas parhaimmillaan kun ovat auki. Tuo on muuten ihan totta, että tulppaaninsipulin pitää saada imeä kaikki ravinto kukasta takaisin itseensä ennen niiden leikkaamista. Ovat siis "vähän rumia" kukkapenkissä keväällä vaikka aika pianhan se lakastuminen tapahtuu.

      Hyvää kevättä myös sinulle ja toivotaan, että työtahti myös tasaantuu tässä huhtikuun aikana <3

      Poista
  3. Tulppaaneita on tänään olohuoneen pöydällä maljakossa. Ostettiin Citymarketista kun haettiin viikonlopun ruokatavarat. Ovat keltaisia kun pääsiäinenkin tulossa. Omalla kotipihalla kasvaa punaisia montaa eri sävyä. Keltaisia istutin kerran mutta rusakko söi ne kaikki. Sinikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti on kaunis keltainen tulppaaninippu. Itse ostin tänään aamulla punavalkoisia tulppaaneita kaksi punttia kun kävin marketissa. Seitsemän tulppaanin nippu oli 3,99€ joten pakkohan niitä oli napata taas mukaan. Harmi kun rusakko oli mieltynyt juuri keltaisiin tulppaaneihin. Ehkä niiden sipulit maistuivat paremmalle kuin punaisten. Hyvää viikonloppua Sinikka!

      Poista
  4. Kolme nippua olen tänä keväänä jo ostanut meidänkin kotiin tulppaaneja. Ovat niin kauniita ja aina niistä tulee niin keväinen olo :) Värillä ei ole väliä, menen fiiliksen mukaan tulppaanien kanssa.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olet ollut maltillinen tulppaanien kanssa. Minulla mopo lähtenyt ihan käsistä :D Tulppaanit ovat aina merkki keväästä joten kotona niitä pitää maljakossa olla. Väri on minustakin vähän fiiliksestä kiinni. Olen etsinyt tiettyä vaaleanpunaista mutta vielä ei ole silmiin osunut.
      Kivaa tiistaita Outi ♥

      Poista
  5. Oi, miten kivoja tulppaanikuvia! Tulppaanit kuuluvat kevääseen, niin kuin parsakin. Joka kevät tulee ostettua tulppaaninippu, joskus useampikin. Kivaa uutta viikkoa Marjo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rva Kepponen ♥ Tulppaanien vertaaminen parsaan näin keväällä on muuten äärimmäisen osuva vertaus. Nyt muuten alkoi tehdä mieli parsaa....omnomonom. Minusta kotona saa aina olla maljakossa tuoreita kukkia piristämässä. Pienellä rahalla viihtyisyyttä kotiin.
      Kivaa Australian reissua - nauti!

      Poista
  6. Tulppaaneja ostan harvemmin leikkokukkina, ne yleensä lakastuvat nopeasti tai sitten käy kuten ihanine pitsireunaisten tulppaanien kanssa joita ostin Tallinnasta; ne eivät aukea kunnolla.

    Amsterdamin tulppaanimuseon kaupasta ostin erilaisten erikoistulppaanien sipuleita ja istutin ne Sammattiin syksyllä. Saa nähdä kukkivatko ne tänä keväänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, että sinun ostamasi tulppaanit eivät aukea. Itse olen tänä talvena pettynyt vain yhteen kimppuun, joka aukesi ja lakastui todella nopeasti. Itse nostan tulppaanit parvekkeelle yöksi usein - jos ei ole pakkasta niin säilyvät näin pidempään. Olen käyttänyt myös lunta niiden vetenä koska rakastavat kylmää vettä.

      Jäädään odottamaan mitä Sammatissa mahtaa nyt keväällä puskea mullan alta esille :) Kyllä ne varmaan jo kukkivat.

      Poista