maaliskuuta 23, 2022

Helsingin Kauppiaiden Leipäbaari -leikkeleiden avulla jokainen voi olla leipäbaarimestari

 





HK leikkeleet on saatu

Muistatteko kun lapsena yksin kotona ollessa tuli nälkä ja niin kipaistiin keittiöön tekemään voileipä tai siis voikkari kuten meillä oli tapana sitä kutsua. Oma suosikkini oli tuhti viipale hiivaleipää, jonka päälle laitettiin monta viipaletta juustoa ja juotiin vielä kuppi kaakaota leipäherkun kanssa. Ai, että se oli hyvää ja piti myös näläntunteen poissa siihen saakka kun vanhemmat tulivat kotiin. Vielä aikuisenakin minä usein pikkunälkään teen voileivän ja otan kyytipojaksi kupillisen kahvia. Muutamia viikkoja sitten sähköpostiini tupsahti mielenkiintoinen kutsu osallistua virtuaalisesti Helsingin Kauppiaiden Leipäbaarikouluun.



Kuva HK Leipäbaari 

"Kun tuore leipä on hyvää pelkällä leikkeleellä ja parilla kurkkusiivulla, kuinka hyvää ja monipuolista ruokaa siitä saakaan, kun aiheeseen tarttuu tunnettu keittiömestari? Uuteen leipätrendiin täysillä sukeltaneen Kape Aihisen Leipäbaarimestarikurssi yhdistää leivät, leikkeleet, lisukkeet sekä täytettyjen leipien tekijät." 



Totta kai minä halusin mukaan oppimaan lisää voileipien salaisuuksista ja myös tekemään vielä monipuolisemmin leipäherkkuja. Voileipien kasaaminen on hauskaa puuhaa ja siihen ei todellakaan mene Kapen ohjeiden mukaan kuin 15-30 minuuttia. Leipien maailma on lähes rajaton ja leivillä syntyy ruokaisa kattaus vaikka nopeaan nälkään, lounaaksi, illanviettoon, leffailtaan tai evääksi. 



Helsingin Kauppiaat on tuonut nyt maaliskuussa kauppojen leikkelevalikoimiin uuden HK Leipäbaari -tuoteperheen. Suomalaisesta lihasta on valmistettua porsaan rosvofilettä, naudan gourmet paahtopaistia, rypsiporsaan gourmet pastramia, porsaan pippuri sisäfilettä, broilerin paahtofilettä ja porsaan sisäfilettä. Tässä on aika hyvä setti lähteä kehittelemään erilaisia leipävaihtoehtoja eli siis kerrosleipiä siis sandwichejä tai sänkkäreitä, bageleita, panineja, eväsleipiä jne. Leivät voi tarvittaessa myös paahtaa.



Kape Aihisen yksi ohje oli se, että täytteitä leipiin voi laittaa runsaasti mikä tekee niistä entistä ruokaisempia. Joku taisi huolestuneena kysellä virtuaalisessa Leipäbaarikoulussa miten niitä sitten oikein syödään siististi jos täytteitä on runsaasti? Oma kikkani on ottaa ruokailuvälineet käyttöön helpottamaan ruokailua. Tässä postauksessa näkyvät bagelit syötiin kukin tavallaan mutta itse suosin veistä ja haarukkaa apuna. Toki bagelin voi myös syödä käsin mutta ei ehkä valkoisen paidan kanssa. Itse nimittäin tiputtelen aina valkoisille vaatteille ruokaa :) 



Helsingin Kauppiaiden Leipäbaari-koulussa Kapa Aihinen valmisti kuusi erilaista leipää. HK:n sivuilta löytyy Kapen reseptejä leipien tekemiseen ja itse jaan tässä nyt tekemäni "Kapen leffaillan broilerin paahtofilee bagelit" -reseptin. Koska minä aina vähän varioin reseptejä tein niin myös näiden bageleiden kanssa eli omissa bageleissani on käytetty gourmet paahtopaistia broilerin sijaan ja lisäsin myös balsamicoa mozzarellan päälle. Muuten noudatin kyllä Kapen ohjetta. 


Ainekset 

(4 annosta)

1 pkt HK Helsingin Kauppiaiden Leipäbaari Broilerin paahtofilee 180 g

4 bagelia
2 avokadoa
2 buffalomozzarellapalloa
150 g basilikatuorejuustoa
40 g babypinaattia
2 rkl seesaminsiemeniä koristeeksi

Basilikatuorejuusto:

150 g tuorejuustoa (maustamaton)
2 ruukkua basilikaa
1 valkosipulinkynsi
ripaus suolaa ja mustapippuria


Valmistusohje

 15 min

Hienonna basilika veitsellä ja murskaa valkosipuli. Yhdistä basilikatuorejuuston ainekset tasaiseksi levitteeksi. Mausta levitettä tarvittaessa suolalla ja mustapippurilla.

Halkaise bagelit, viipaloi avokadot ja mozzarella ohuiksi siivuiksi. Kata lisäksi broilerin paahtofileesiivut, babypinaatit sekä basilikatuorejuusto pöytään ja ei muuta kuin bageleita rakentamaan! 

Kape tykkää hieman fiilistellä ja tässä reseptissä viimeisen silauksen antaa ripaus seesaminsiemeniä täytteiden joukkoon.








Bagelit olivat todella runsaita ja maistuvia. Niiden kanssa nautittiin Anttilan Tilan Herukanlehti kuohujuomaa. En muista mistä olen tuon juoman olen ostanut mutta hyvää oli. Itse kutsun herukanlehtijuomaa aina Louhisaari juomaksi koska olen oppinut sitä lapsena tuolla nimellä nimittämään. Juomaa on valmistettu Louhisaaren kartanossa Askaisten kartanossa ja jotkut puhuvatkin myös Mannerheimin juomasta koska sitä valmistettiin hänen synnyinkodissaan. 

Leipäbaari -tuotteita pystyy kyllä tekemään vaikka minkälaisia ja makuisia leipäherkkuja. En ole vielä päättänyt minkä reseptin nappaan seuraavaksi Kapen leivistä. Olisiko se "Pastrami toast Reuben" kenties... tai paahtopaisti hapankorput ja munamajoneesi...jää nähtäväksi :)

Minkälaisia voileipiä teillä tehdään kotona? Oletko bagelin vai enemmin kerrosleivän ystävä? Ovatko paninit tuttuja? Ja totta kai tähän loppuu se legendaarinen kysymys "Tuleeko leivälle ensin juusto vai leikkele?" Jos minulta kysytään niin aina ensin juusto. Mukavaa iltaa kaikille! 









4 kommenttia:

  1. Panineja tehdään välillä ja tomaatteja sekä täytettyjä patonkeja.
    Jos leipä syödään kylmänä niin juusto ennen leikkeleitä, mutta jos syödään esim. lämpimiä voileipiä, niin sitten leikkele ennen juustoa.
    Mukavaa loppuviikkoa sinulle Marjo ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Panineja en ole tehnyt aikoihin kotona mutta ostanut niitä kyllä evääksi kun ei muuta ehdi päivällä syödä. Täytetyt patongit ovat myös kivoja vaikka kesällä picnikillä. Olen samaa mieltä, että lämpimissä voileivissä juusto päälle niin sulaa kivaksi kuoreksi siihen päälle.
      Hyvää viikonloppua Outi <3

      Poista
  2. Bagelit eivät ole ollenkaan tuttuja, mutta paninit kyllä. Itse olen paahdetun ruisleivän ystävä ja sitä täytyy joka aamu saada.
    Miten herkullisilta nuo leipäsi näyttävätkään. Heti tuli mieliteko kunnon voileipään, mutta en taida enää tänään sortua syömään. On tullut viikonlopun aikana hiukan liikaa herkuteltua.
    Ihanaa uutta viikkoa sinulle Marjo<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bageleihin itse hurahdin kun olin New Yorkissa 2000-luvun alussa. Tuntui ensin, että tuorejuustoa niissä oli ihan hirveästi mutta yllättävän hyvin se sopia siihen kaikkeen muuhun mitä bageleihin oli laitettu. Meni monta vuotta, että bagelit olivat ihan unholassa mutta nyt taas olen käyttänyt niitä tarjoiluissa.

      Nämä bagelit olivat kyllä suussa sulavia eikä täytettä ollut yhtään liikaa. Ilman aterimia en näitä silti lähtenyt syömään koska siinä sottaantuu vain vaatteet ellei ole ruokalappua. Itse pidän myös paahdetusta leivästä sekä vaaleasta että myös hapanleivästä.

      Hyvää viikonloppua Kristiina ja makoisia leipähetkiä <3

      Poista