heinäkuuta 29, 2021

Perniöstä löytyy Nostalgia Automuseo - todellinen tavarataivas

 





Suomi on pullollaan erilaisia museoita Hangosta Utsjoelle. Ensimmäisellä lomaviikolla teimme päiväretken Perniöön ja otimme samalla haltuun myös Perniön Nostalgia Automuseon. Tämä Ylikulman entisen vanhan meijerin tiloissa sijaitseva museo pitää todellakin tietää ennakkoon koska se ei sijaitse minkään ison valtatien varrella. Nostalgia Automuseoon ei varmaan koskaan eksytä "kunhan tultiin pistäytymään kun ohi ajettiin" -teemalla. Tähän museoon tullaan tarkan tiedon perusteella ja alan harrastajat tuntevatkin paikan jo vuosien takaa. 

Perniön keskustasta löytyy tienviitta "Automuseo", josta käännytään Erveläntielle ja ajetaan kumpuilevassa Varsinais-Suomen maalaismaisemassa yhdeksän kilometriä ellen ihan väärin muista. Melko "mutkitteleva rallitie" kulkee viljapeltojen halki Suomen kauniissa suvessa ja matka taittuu nopeasti. Auto parkkiin varjoisaan paikkaan ja rohkeasti sisälle museon piha-alueelle. 




Itse löysin Perniön automuseon kun katselin netistä mitä kaikkea Perniöstä oikein löytyy. Kiinnitin myös huomiota ihanan maanläheiseen esittelytekstiin Nostalgia Automuseon omilla nettisivuilla.   

"Millaista olikaan elämä ennen tietotekniikkaa? Ajeltiin kesät ja talvet Anglioilla, Mosseilla sun muilla länsi- ja itämaan autoilla. Se oli aikaa, jolloin vapaa-ajat vietettiin rassaten Hillmannin kaasutinta, tai valmistauduttiin läänin pahamaineisimman katsastusinsinöörin syynäystä varten tervalla ja kakkosnelosen pätkillä. Harva oli kuullut konsulteista, deadlineista saati win-win tilanteista - työt olivat töitä jotka piti tehdä käsin - joillakin saattoi olla traktori tai maamoottori ja siihen ehkä pitäjän yhteinen puimakone. Joka kylässä oli ainakin yksi kauppa ja kioski jonne oli mukava poiketa pilsnerille vaikka CZ:n tarakalta."


Seuraavaksi pihalla tulikin jo vastaan automuseonsa vuonna 2003 avannut Jyrki Karenius. Mukavan leppoisa mies, joka on työkseen ollut tekemisissä vanhojen autojen kanssa pitkään. Siitähän se ajatus on sitten lähtenyt kun autoja ja niihin liittyviä osia on alkanut kertyä nurkkiin. Näin varmasti moni keräilijä aloittaa harrastuksensa. Toki löytyihän museon pihapiiristä myös perinnerakentamisen rakennusapteekki ja kirpputorikin mutta me päätimme keskittyä itse Nostalgia-Automuseoon, jota oltiin tultu alun perin katsomaan. 










Automuseon pääsymaksu on 5 euroa ja alle 7-vuotiaat pääsevät sisälle ilmaiseksi. Maksu suoritetaan käteisellä eli täällä ei kortteja vilautella. Onneksi kolikoita sentään löytyi vaikka muuten en muista koska viimeksi olen edes nähnyt käteistä rahaa. Jo Nostalgia Automuseon sisääntulossa huomaa tulleensa varsinaiseen tavarataivaaseen. Täällä on menopelien lisäksi paljon muuta moottoriajoneuvoihin liittyvää kuten rekisterikilpiä, öljykanistereita, upeita vanhoja automainoksia, autojen keräilykortteja, vanhoja autolehtiä, ohjekirjoja, elokuvamainoksia jne. Yksi huone oli muuten kokonaan pyhitetty erilaisille varaosille eli täältä löytyy vaikka tietyn mallisen automerkin laturinhihnoja tai polttimoita. Täytyi yrittää ensin vähän jäsennellä päässään mitä kaikkea on tarjolla ennen kuin lähti kiertelemään ja ihmettelemään. 




Opel Olympia Rekord R3, 1,68 vm -65, Saksa / Moskvitsh Elite -74, Venäjä 



Nostalgia Automuseolla on reilu parikymmentä autoa nähtävillä mopojen ja moottoripyörien lisäksi itse museotilassa sisällä. Kuten Karenius museon nettisivuilla lupaa täältä löytyy sekä länsi- että itäautoja sulassa sovussa samassa tilassa. On jännää nähdä autoja vuosikymmenten takaa ja miettiä vaikka sitä miten paljon autojen turvallisuus on lisääntynyt ja muuttanut auton muotoilua vuosikymmenten kuluessa. Opel Olympia on muodoiltaan todella virtaviivainen mutta vielä täysin ilman turvavöitä. Wikipedia tietää kertoa turvavöistä seuraavasti:

"Turvavyöpakko tuli Suomessa voimaan vaiheittain. Vuoden 1971 alusta kaikkiin uusiin henkilöautoihin oli asennettava turvavyöt etuistuimille. Vuonna 1975 käyttö säädettiin pakolliseksi henkilöauton etuistuimilla, mutta käyttämättä jättäminen tuli rangaistavaksi vasta 1983. Alun perin turvavyön käyttövelvollisuudesta oli vapautettu alle 15-vuotiaat, mutta tämä ikäraja poistettiin vuonna 1982. Vuodesta 1981 lähtien turvavyöt tulivat pakollisiksi uusien henkilöautojen takaistuimilla."






Museosta löytyy myös sinivalkoinen Itä-Saksan Eisenachissa valmistettu kaksitahtimoottorilla varustettu Wartburg. Auton ikkunaan on kiinnitetty mainoslehtinen, jossa 50-luvun kellohameeseen pukeutunut kaunotar mainostaa, että vuoden 1959 uusi malli ja "20 uudistusta ja parannusta tekevät Warresta vielä entistäkin miellyttävän ajokin". Kannattaa huomioida myös auton rattivaihteet ja komea koriste ohjauspyörän keskellä. 




Nostalgia Automuseon vanhin auto on Vauxhall Velox vuodelta 1948, 55 hevosvoimaa moottorissaan ja painoa 1084 kg. Tämä Iso-Britanniassa valmistettu auto oli kyllä minusta todellinen kaunotar. Tuli mieleen vanhat mustavalkoiset elokuvat, joissa tällaisia autoja vilahteli tai Agatha Christien kirjoihin perustavat tv-sarjan murhamysteerit. Kyllä ennen on osattu tehdä myös todella kauniita autoja. Elviksen kuva sopi muuten hyvin tämän auton takana olevalle seinälle. 







Toki museosta löytyy myös paljon mopoja ja moottoripyöriä niistä kiinnostuneille. Pakko myöntää, että katsottavaa oli niin paljon, että täytyy tehdä jossain vaiheessa joku toinen retki tänne. Päivä on todella kuuma joten vielä maskissa kiertäessä tuli kyllä hiki otsalle. Pihalta löytyy myös traktoreita sekä erikoisuutena ruotsalainen, maailman ainoa telaketjuauto vuodelta 1932. Tämä telaketjuilla varustettu auto on ollut käytössä Suomen Postilla Lapin alueella missä normaaleilla kulkuvälineillä ei postia ole  päästy jakamaan.








Nostalgia Automuseo löytyy osoitteesta Erveläntie 880, Perniö Salo. Yrityksellä löytyy myös omat Facebook-sivut, joista kannattaa tarkistaa museon aukioloajat. Pihamaalla järjestetään myös rompetoreja ja perinnerakentamispäiviä, jolloin paikalla on varmasti enemmänkin autoharrastajia sekä perinnerakentajia. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka ja soveltuu koko perheelle oikein mainiosti.

Jos muut autoihin ja moottoriurheiluun liittyvät postaukset kiinnostavat tästä voit kurkistaa miltä näyttää Viron moottoriurheilumuseossa MOMU, Harjumaan Turbassa

Tässä vinkkaus kilpa-autokirjaan "Ratojen ja rallien valiot". Ratojen ja rallien valiot on kesällä 2018 ilmestynyt tuhti tietopaketti, joka sisältää Suomen historiallisia kilpa-autoja sekä radoilta että ralleista aina vuoden 1933 Chryslerista Keke Rosbergin ensimmäiseen formulaan. Suomalaisen autourheilun historiaan sukelletaan esittelemällä myös Eläintarhan legendaariset kilpa-ajot unohtamatta tietenkään Jyväskylän Suurajoja/MM-rallia. Mukana on myös nostalgiaa Keimolan ja Ahveniston kilpa-autoradoilta. Kirjassa on peräti 223 sivua!



8 kommenttia:

  1. Vähän ennen Sammattia löytyy traktorimuseo. En ole tosin koskaan käynyt.

    Meillä on Sammatissa myös oma yhden auton museoauto-museo 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän paikan eli se on Kovelan Traktorimuseo Nummella. Sekin on lähtenyt aikoinaan liikkeelle siitä, että yksi vuoden 1936 traktori entisöitiin. Täytyy piipahtaa joskus kurkkimassa tuotakin paikkaa. Teidän museoauton kyytiin haluan joskus ehdottomasti. Näyttää kuvissa niin ihanalta ja tyylikkäältä!

      Poista
  2. Ihan kuin olisi nuoruuteen palannut, sillä niin paljon tutun näköisiä menopelejä kuvissasi näkyy!
    Ihanaa viikonvaihdetta sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että löysin tuttuja nuoruutesi menopelejä. Minusta vanhoissa autoissa - jopa tuossa Wartburgissa - on nostalgiaa ja aivan erilaista muotoilua kuin nykyään. Tosin tuo turvallisuuspuoli näissä historiallisissa on melko heppoinen mutta toisaalta olivathan tehot ja vauhtikin alhaisempia kuin nykyautoissa. Kivaa viikonjatkoa Kristiina <3

      Poista
  3. Vau, miten hieno museo! Ja upeita autoja. Kiitos museovinkistä! Muakvaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Museo on sympaattinen ja ihanan "kotikutoinen" eli turha tärkeily puuttui täältä. Kuten tuossa Kristiinalla kirjoitin ovat autot olleet ennen jotenkin symppiksempiä kuin nykyään. Kivaa viikonjatkoa <3

      Poista
  4. Onpa ihana museo. Jotenkin ennen vanhaan nuo autotkin näyttivät nätimmiltä, vaikka tosin niistä puuttui näitä nykyajan mukavuuksia.
    Mopoista tuli mieleen ukkini Tunturi mopo. Sillä mopolla pöröttelin aina mökkireissuilla lähikaupalle maitoa hakemaan :)
    Kivaa viikonloppua sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä kanssasi, että näissä autoissa on jotain sympaattista ja kovin erilaista kuin nykyinen muotoilu. Minä muistan Tunturi-mopot myös lapsuudesta. Skootterin muistan myös lapsuudesta ja joskus olisin itse halunnut skootterin. Kivaa viikonjatkoa Outi <3

      Poista