marraskuuta 10, 2020

Marraskuinen Kauppatori ja upeat Paviljongit



Viime sunnuntain aurinkoinen sää houkutteli monet varmasti ulos haukkaamaan happea ennen isänpäivän kakkukahvien nauttimista. Minä päätin ajaa Helsingin Kauppatorille fiilistelemään merellistä tunnelmaa ihan kaupungin ytimeen. Ja totta kai myös katsomaan uusia uljaita paviljonkeja, jotka nyt marraskuun alun kunniaksi oli avattu torilla. Aiemmin viikolla olin jo tutkaillut ennakkoon näitä upeita rakennuksia muutamasta lehtijutusta. Edellisen kerran olen muuten piipahtanut Helsingin keskustassa syyskuussa kun kävin aikaisin lauantai aamuna kello 7 kampaajalla. Sitä edellinen kerta oli puolestaan kesäkuussa kun fiilistelin myös aikaisina aamun tunteina Esplanadin puistossa





Vaikka ilma oli aurinkoinen niin kylmä viima tuntui puhaltavan takin läpi kun katselin rannasta lähtevää purjevenettä. Monet veneet on jo nostettu talviteloille odottamaan ensi kevään raikkaita, uusia tuulia ja ehkä tätäkin venettä oltiin ajamassa talvisäilöön. Toisaalta onhan tässä ollut vielä poikkeuksellisen lämpimiäkin purjehdussäitä. Valtava lokkiyhteisö oli ottanut yhden laiturinnokan haltuunsa. Kauppatori ja lokit kuuluvat yhteen. Olen ainakin kahdesti nähnyt kun jäätelötötterö tai munkkipossu on kadonnut taivaalle ahnaan siivekkään nokassa. 




Jo vuoden 2020 alussa Helsingin kaupunki tiedotti, että Vanhan kauppahallin vieressä olevalle Lyypekinlaiturille rakennettaisiin paviljonki ja kaksi uutta laituria Helsinki Biennaalin reittiliikenteen lähtöpaikalle. Helsingissä olisi tarkoitus järjestää kahden vuoden välein toistuva kansainvälinen nykytaidetapahtuma Helsinki Biennaali. Itse biennaali oli tarkoitus pitää 12.6.-17.9.2020 Vallisaaressa ja siellä esiteltäisiin noin 35 kansainvälistä taiteilijaa tai taiteilijaryhmää sekä Suomesta että maailmalta. 


















































Uuteen paviljonkiin sijoitettaisiin reittiliikenteen lipunmyyntipiste sekä Helsingin matkailuneuvonta. Helsinki Biennaalin reittiliikenteen oli tarkoitus kulkea Kauppatorin lisäksi myös Hakaniemestä Vallisaareen. Lisäksi otettaisiin käyttöön uusi rengaslinja, joka kiertäisi Vallisaaren, Lonnan ja Suomenlinnan välillä. 

Paviljongin on siis tarkoitus olla vain välikainen ja siirrettävä rakennus, joka pystytetään Helsinki Biennaalin ajaksi joka toinen vuosi Lyypekilaiturille. Rakennus nostetaan vain paikoilleen eli se ei tarvitse erikseen kiinnityksiä tai kaivauksia. Muuten rakennusta säilytetään Vallisaaressa. Loppukesällä paviljonki on suunniteltu myös valaistavaksi. Paviljongin on suunnitellut Verstas Arkkitehdit. 

”Paviljonki on saanut inspiraationsa Helsingin saaristosta ja etenkin Vallisaaresta. Se on muodoltaan kuin rantakallio, joka kiertyy hiidenkirnumaiseksi kehäksi. Luonnonmuotojen parina ja kontrastina paviljongissa on vahva graafinen ilme, joka on tuotu osaksi paviljongin rakennetta”, kuvailee pääsuunnittelija Jussi Palva Verstas Arkkitehdeiltä. - Hgin kaupungin tiedote 9.1.2020
















Tammikuisen tiedotteen jälkeen maailman kuitenkin mullisti koronapandemia, josta seurasi myös se, että Helsinki Biennaali siirrettiin suosiolla ensi kesään. Tapahtuma järjestetään 12.6.-26.9.2021 ja siellä on mukana peräti 40 taiteilijaa. Paviljonki avattiin 1.10. ja nyt on vielä mahdollista päästä tutustumaan tähän jännään rakennukseen. Se katollekin voi luvallisesti kiivetä ja nähdä yläilmoista Kauppatorin ympäristöineen ihan erilaisesta näkövinkkelistä. Talvella paviljonki tullaan kuitenkin suojamaan maisemaan sopivalla katoksella säitä vastaan. 




Minuun tekivät vaikutuksen Helsinki Biennaali paviljonkirakennuksen pyöreän, pehmeät muodot sekä runsas puun käyttäminen. Rakennus sopii myös hyvin Kauppatorin maisemaan ja uudet laiturit ovat mukavia kävellä. Katajannokan puolelta näkyvä puinen Allas - SeaPool luo myös "hyvän puisen aisaparin" tälle rakennukselle. Kannattaa käydä siis kurkkimassa jos keskustassa liikkuu. 
















Seuraavaksi siirryttiin Suomenlinnan lautan lähistölle ihailemaan restauroitua Helsingin olympialaisiin 1952 rakennettua paviljonkia. Tästä rakennuksesta on itselläni lukuisia muistoja lapsuudesta kun ennen lauttaan astumista ostettiin liput paviljongin sisältä sellaisen pyöreän lippuluukun kautta. Silloin ei ollut olemassa vielä mitään lippuautomaatteja. Suomenlinnan lautta oli lapselle ehkä vähän jännittäväkin paikka ja oli aina tärkeää saada ikkunapaikka, jotta näki merelle. Matkahan ei ole pitkä mutta lapsena se tuntui kestävän todella kauan. Aina piti bongailla myös lokkeja ja kisailla montako havaitsi!













Kauppatorin matkustajapaviljonki oli jo todella huonossa kunnossa. Se oli lähes 70 vuotiaan olomassaolonsa aikana painunut kasaan ja kaipasikin täydellistä restaurointia. Nyt tehdyt korjaukset ovat palauttaneet sen loiston mitä tämän tyypillistä 50-luvun arkkitehtuuria edustavan rakennuksen tuleekin huokua. Minulla menikin aikaa tutkia kaikkea upeita yksityiskohtia mitä paviljongista löytyi. 















Suomenlinnan matkustajapaviljonki valmistui vuoden 1952 ja sen ovat suunnitelleet arkkitehdit Aarne Hytönen ja Risto-Veikko Luukkonen. Rakennuksen julkisivumateriaalina on pystysuuntainen paneeli, joka korostaa upeasti rakennuksen pyöristettyjä kulmia. Merta kohden suuntaavaa voimakas, hieman eteenpäin levenevä ja nouseva lippa on hyvin tyypillistä 50-luvun arkkitehtuuria. Löydän siitä myös yhtymäkohtia Alvar Aallon arkkitehtuuriin. Lippa saa rakennuksen näyttämään todella dynaamiselta ja lisää myös "rakennuksen massaa". Erikoinen on myös rakennuksen pohjakaava, joka on pyöristetty suunnikas. 






Suomenlinnan paviljongista tulee muuten vääjämättä mieleen laivan kajuutta, joka olisi rantautunut Kauppatorille. Itse laivan runko on jäänyt jonnekin merelle :) Siinä on pyöreitä ikkunoita kuin kajuutassa ja muita laivaelementtejä, jotka minusta yhdistävät sen juuri loistavasti mereen. Restaurointi on tehty todella pieteetillä ja siten ettei rakennuksen tyyli ole muuttunut. Paviljongin puurunko on kunnostettu ja ulkoseinien upealta näyttävät tammiverhouskin on uusittu. Rakennuksen valaisimet on entisöity ja sekä lattia että vesikatto uusittu. 




Restauroinnissa myös ikkunakarmit on kunnostettu puusepäntyönä siten, että kaikki mitä on voitu säilyttää on kunnostettu. Toki vaurioituneet osat on korvattu uudella tammella. Minä muistan nuo ulko-ovet pitkät vetimet jo lapsuudesta. Oli äärimmäisen tärkeää saada avata ovi kun mentiin ostamaan lippuja sisältä. Ja ulostullessa piti myös saada työntää tuosta pyöreästä ovenavaajasta. Myös potkupellit ja sisätilan reunustoja kiertävät penkit on kunnostettu. Rakennus on kuin karkki! 

Kuljimme vielä SkyWheelin ohi hämärtyvässä iltapäivässä autoa kohden iloisena tästä arkkitehtuuri pläjäyksestä mitä oli tullut koettua. Molemmat paviljongit tekivät suuren vaikutuksen vaikka ne olivat eri aikakausilta ja edustivat ihan erilaisia tyylejä. Ihanaa oli piipahtaa edes hetkeksi Kauppatorilla. 

Kyllä Helsinki on käsittämättömän kaunis kaupunki!



 

6 kommenttia:

  1. Wau tuota paviljonkia! Niin monta hienoa yksityiskohtaa. Mutta ihmeekeseni luin että käyt noin harvakseltaan Helsingissä vaikka Espoossa asut! Minusta tuntuu että jos asuisin hiukankin lähempänä Helsinkiä kuin missä nyt asun niin kävisin siellä vaikka kerran kuussa, vähintään. Mutta niinhän se usein on että kaikki mikä on lähellä jää vähemmälle käymiselle.
    Mukavaa viikon jatkumista sinulle!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina :) molemmat paviljongit ovat kyllä tyylikkäitä ja niitä olisi voinut ihailla pidempäänkin.

      Normaalisti käy Helsingissä ihan päivittäin töissä mutta olen ollut etätöissä kotoa käsin jo maaliskuun puolivälistä. Olen toki käynyt Helsingissä samoilemassa luonnossa Seurasaaressa, Särkkäniemen ja Uutelan luonnonsuojelualueilla Itä-Helsingissä mutta ihan ydinkeskustaa olen vältellyt nyt korona takia. Siellä on eniten ihmisiä ja väkijoukkoja. Mieluummin pysyn niistä nyt kaukana ja olen väljemmillä vesillä turvallisesti nyt. Kovasti tekisi mieli katsomaan taidetta parissa museossa mutta olen puntaroinnut sitäkin mielessä pitkään aikaan enkä ainakaan vielä mennyt.

      Mukavaa viikkoa <3

      Poista
  2. En ole nähnyt tuota biennaali-paviljonkia vielä. Siitä tulee mieleen Lasipalatsin viereinen puinen kappeli.

    Kivaa viikkoa Marjo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kampin kappelissa on samaa "puista tyyliä" kyllä on sen muodoissa myös yhtäläisyyksiä. Arkkitehtitoimiston K2S taidonnäyte Kampissa on myös kaunis sisältä. Kannattaa kurkistaa joskus kun menee ohi.

      Mukavaa viikonloppua :)

      Poista
  3. Olipa upeita! Tuosta Kauppatorin paviljongista tulee vähän se Kampin kappeli vähän mieleen.
    Helsingissä on kyllä aivan ihania paikkoja joissa vierailla.
    Kaunista loppuviikkoa sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten Rva Kepposelle tuossa kirjoittelin juuri niin onhan näissä yhtäläisyyttä. Kampin kappeli on vain suljetumpi ja enemmän kompakti kokonaisuus mutta kaunis sekin. Helsinki on kaunis kaupunki ja toivotaan, että kun koronapandemia helpottaa voidaan taas kuljeskella Helsingin katuja aistimassa sen kauneutta.

      Hyvää viikonloppua Outi <3

      Poista