lokakuuta 18, 2020

Parvekkeella hyvästeltiin kesä ja siirryttiin syysasuun



Olen antanut periksi syksylle - vihdoin! Viime maanantaina vedin sukat jalkaan ensimmäistä kertaa ja se on minulle viimeistään merkki syksyn alkamisesta. Taivaalla lentäneet lintuaurat olivat viestittäneet jo viikkoja, että olisi aika hyväksyä kesän loppuminen. Kellastuvat ja punertuneet lehdetkin yrittivät myös kuiskia korvaani "Se on ohi nyt!" Toisaalta niitynpientareella oli juuri puhjennut puna-apila ja kissankelloja. Ikuistin ne kännykän valokuviin todisteeksi itselleni siitä, että kyllä kesä vielä jatkuu. Poikkeuksellisen lämpimät syys-lokakuun vaihteen säätkin sotkivat mieltä. "Ikuinen kesän venyttäjä" minussa haraa vastaan aina viimeiseen saakka kunnes lopulta luovuttaa ja hyväksyy syksyn. Tällaisia me kesälapset olemme. 




Jännä juttu, että olen viime vuonna tehnyt syyspostauksen tänne blogiin lähes samaan aikaan 21.10. Lokakuun loppuun mennessä parveke on yhtä poikkeusta lukuunottamatta ollut aina syysasussa. Syksyllä 2015 minulla ovat pelargoniat kukkineet parvekkeella vielä marraskuussa ja vasta 22.11. olen hyvästellyt lopullisesti kesän. Tuo on kyllä jo ihan ennätys enkä edes tarkalleen enää muista miksi asiaa on lykätty noin pitkälle. Ehkä työkiireet, oma saamattomuus tai joku muu force major -syy on ollut taustalla. Koskaan en nimittäin ole marraskuun alun jälkeen kulkenut sukitta ja nämä kaksi asiaa "kulkevat vähän käsi kädessä".



Kun kurkkasin tuota vanhaa 2015 vuoden postausta kirjoitan siellä "huristelin Tammiston Plantageniin" ja niin minä tein eilenkin. Olen tottunut asioimaan siellä ja valikoima on riittävän laaja. Plussaa näin korona aikana myös siitä, että liike on riittävän suuri eikä synny ruuhkia. Toinen paikka missä käyn on Suomenojan Plantagen. Tehdessäsi siellä keväthankintoja huomasin kuitenkin ettei liike ole yhtään niin avara ja valikoimakin vaikutti suppeammalta. Kaikki postauksessa näkyvät tuotteet olen ostanut eli tuotteita ei ole saatu yhteistyötä vastaan vaikka liikkeen nimi täällä mainitaankin.




Jouduin tekemään peräti kaksi ostosreissua myymälään koska kärryyni eivät kaikki hankittavat mahtuneet kerralla. Piipahdus liikkeessä kahdesti ei johtunut todellakaan pelkästään siitä, että "mopo lähti taas käsistä" vaan nyt taustalla olivat ihan järjelliset syyt. Ostin syyskukkia myös hautausmaalle joten kaikki eivät yksinkertaisesti olisi mahtuneet kärryyn. Sain kaikki juuri ja juuri mahtumaan auton takaluukkuun tai jos totta puhutaan jouduin ottamaan vähän kasveja myös sisälle. Ehkä se mopo sittenkin lähti käsistä. Minä kukkamyymälässä olen vähän kuin lapsi karkkikaupassa - liikaa houkutuksia!





Marjon matkaan lähti erivärisiä callunoita, marjakanervia, koristekurpitaoja ja Lawsoninsypressi "Elwoodii". Olisin halunnut myös skimmian mutta ne oli ilmeisesti myyty loppuun. Tai sitten ei vain osunut silmään. Koristekaalejakaan ei enää ollut mutta onneksi sain koristekurpitsoja. Isojakin kurpitsoja olisi ollut tarjolla mutta päätin jättää sellaisen kuitenkin ostamatta. Lyhdyn kaivertaminen on aika iso puuha joten päätin tyytyä pieniin kurpitsoihin. Muratit jäivät parvekkeelle ja katsotaan miten niiden käy. Viime vuonna yksi talvehti! Yritin ummistaa silmäni kaikelta joulutavaralta, joka oli laitettu jo esille. Taas kävi mielessä ajatus "Miksi jo näin aikaisin?" Toisaalta meidän lähikaupassa on ollut joulusuklaatkin esillä jo kolmatta viikkoa. 




Korjasin pois aurinkovarjon ja värikkään parvekematon joten kesä oli laitettu virallisesti pakettiin. Istuin kuitenkin tänään aamupäivällä vielä hörppimässä kahvia parvekkeella tosin takki päällä. Nyt ulkona paistaa kuitenkin aurinko niin kirkkaasti, että taidamme lähteä Minnien kanssa seikkailemaan jonnekin ja samalla haukkaamaan happea. Nyt kannattaa nauttia hyvästä säästä koska ensi viikolle taitaa olla luvassa sateita ja ehkä luntakin...





♥ Mukavaa sunnuntaita ja pysykää terveinä ♥


12 kommenttia:

  1. Miten ihana syksytunnelma välittyykään näistä sinun kuvista! <3 Itse annoin jo periksi syyskuussa, kun kaivoin esille lämpöisemmät viltit ja aloitin kynttiläkauden! Se on minun syksynaloitus. Tämän vuoden ruska on ollut jotenkin uskomattoman kaunis, silmä on levännyt kaikessa siinä väriloisteessa. Nyt lehdet ovatkin jo tippuneet suurimmaksi osin täällä Keski-Suomessa, ja muodostaneet kivan maton maahan.

    Kivaa syksyä sinulle Marjo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja kauniista sanoistasi :) Illalla meilläkin palavat jo kynttilälyhdyt ja kausivalotkin joten olisi pitänyt laittaa tänne myös joku iltakuva. Tänä vuonna ruska on ollut poikkeuksellisen kaunista. Vaahterat kotimme lähellä ovat kuin liekeissä punaisen ja keltaisen sävyissä. Tänä aamuna aikaisin tulivat "lehtipuhallinmiehet" ja aloittivata hurinan, joka jatkuu edelleen. Edelleen haipaan haravan heiluttajia koska tuo hurina ärsyttää.

      Kivaa syksyä myös sinulle Katja :)

      Poista
  2. Aivan ihanalta parvekkeellasi nyt näyttää. Minusta kukkien kanssa överit on parempi kuin vajarit :)
    Ihanaista iltaa Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi ♥ Olen samaa mieltä ettei kukkien kanssa överit ole niin pahat kuin vajarit :D
      Kivaa uutta viikkoa ja toivottavasti paranet pian ♥

      Poista
  3. Vetäisin itsekin vasta tällä viikolla sukat jalkaan ja takkina on hyvin riittänyt vuoriton villa-kashmirtakki. Tänään maalla kuitenkin jo tuli jäätävä raekuuro eli talven tulokin voi olla lähellä. Avoparvekkeelle olen hankkinut vain callunat syyskukiksi, vaikka hortensiatkin vielä ovat parvekkeen nurkissa. Talonmiehemme on saanut hortensioita talvetettua hyvin, pitäisi kysyä haluaisiko hän istuttaa ne pihan kukkapenkkeihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä aamulla meillä Espoossa leijaili muutama lumihiutale mutta siihen se sitten onneksi jäi. Raekuuro saattoi kyllä enteillä tulevaa kylmyyttä ja nythän sitä on pariksi päiväksi jo säätiedotuksissa luvattukin. Tuohan on upeaa jos teidän talomies on tuollainen viherpeukalo. Jospa teidän hortensia pääsi kukkapenkkiin ja sitten taas vaikka teidän parvekkeelle takaisin :D

      Poista
  4. Ihanan syksyinen parveke, tuossa on todellakin tunnelmaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mira ♥ Tunnelmaa lisää kyllä vielä lyhdyt mutta unohdin laittaa blogiin iltakuvia.

      Poista
  5. Kyllä se syksy on vaan tullut vääjäämättömästi. Minulla on ollut jo sukkikset jalassa parisen viikkoa. Olen sen verran vilukissa ja tähän aikaan pitää itsensä lämpimänä ettei tule kipeäksi.

    Mukava syystunnelma parvekkeella. Minulla on vielä terassi laittamatta syyskuntoon, pikkasen ovat työt haittaneet ;)

    Mukavaa viikonjatkoa ja rapsut Minnielle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kuluneella viikolla olen hyväksynyt syksyn ja onhan se näkynyt myös ilman kylmenemisenä. Tosin nyt on loppuviikoksi etelään luvattu taas +10C asteita. Mutta taidan silti pitää sukat jalassa. Minä en oikeastaan edes ole palennut enkä missään tapauksessa halua itsekään kylmettää itseäni nyt.

      Kiitos :) paljon tuli hankittua kaikkea kivaa. Kyllähän sinä vielä ehdit laittaa terassin syyskuntoon. Itselläkin ollut töissä niin kiire, että huh huh...

      Mukavaa loppuviikkoa ja rapsut Hansille <3

      Poista
  6. Kyllä on kauniin syksyisiä kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Syksy ei ole vuodenajoista suosikkini mutta sekin on kaunista kun osaa oikein katsoa.

      Poista