lokakuuta 02, 2020

Ovatko sneakersit jo salonkelpoiset jalkineet?



Vielä reilu viisi vuotta sitten en muista nähneeni sneakerseja tai siis kotoisammin lenkkareita muualla kuin lenkkipolulla. Sneakersit olivat urheilukenkiä tai niitä käytettiin vapaa-ajalla mutta kukaan ei tohtinut vetää niitä jalkaansa yhtään juhlavampien vaatteiden kanssa. Sneakersit tuntuivat kyllä äärettömän mukavilta jalassa mutta niiden ulkonäkö ei sopinut yhteen juhlavaatteiden kanssa. Lenkkarit myös näyttivät kömpelöiltä koska niiden pohja oli anatomisesti jaloille muotoiltu ja "liian käytännöllinen". Toki luxus kenkäbrändeillä oli kyllä omia vapaa-ajan kenkiä siis sneakerseja mutta nekin sujautettiin jalkaan ihan muualle "kuin punaiselle matolle". Mutta sitten tapahtui jotain mullistavaa ja muotiin tuli uusi Athleisure-trendi. 

Jimmy Choo

Muistan kun blogini oli ehdolla The Blog Awards Finland 2016 gaalassa kategoriassa Yleisön suosikki/Musta Hevonen ja valmistauduin juhlatilaisuuteen. Olin vähän ennen gaalaa kaatunut ikävästi betoniportaisiin ja loukannut vasemman jalkani. Polvessani oli syvä reikä ja sain siihen jopa antibioottikuurin, että haava alkaisi parantumaan. Jalassani oli koko ajan sidetaitos suojana joten jouduin vetämään juhliin kahdet 60den sukkahousut päällekkäin ettei haavatyyny olisi näkynyt läpi sukista. Stay-upit eivät missään nimessä olisi peittäneet tupottua polveani. Olisin halunnut laittaa jalkaani hopeakorkoiset, ihanat sandaletit mutta polveni takia päädyin tylsiin ballerinoihin. Jos olisin silloin ollut rohkea olisin vetänyt mustat sneakersit jalkaani ja varmasti kipeä polvenikin olisi pitänyt niistä enemmän illan aikana.

Alexander McQueen

















Muoti alkoi kuitenkin pikku hiljaa enemmän mennä siihen suuntaan, että atleettisuus, rentous ja myös mukavuus puhuttelivat ollen "the thing".
 Muistan elävästi kun itse vedin ensimmäistä kertaa sneakersit hameen ja sukkahousujen kanssa jalkaani kun lähdin aamulla töihin. Oli todella vapauttavaa kävellä mukavilla ja hyvin muotoiluilla kengillä. Konttorilla taisin vaihtaa aluksi sneakersit toisiin kenkiin kunnes lenkkareista tuli niin yleisiä ja "salonkikelpoisia", että saatoin pitää niitä koko päivän jalassani. Muotibloggaajat hehkuttivat "lenkkarimuotia" ja kuvissaan asustivat niillä hyvinkin erilaisia kokonaisuuksia. Tehtiin paluu muutenkin muodissa "ysäri vaikutteisiin" joten sneakersit sopivat siihen äärimmäisen hyvin. 

Valentino


Kului vain vuosi eteenpäin ja minunkin kenkävalikoimastani löytyi peräti kahdet hopeiset sneakersit, joista molemmista tuli omat supersuosikkini. Niin se mieli muuttui ja sporttisuus sai yliotteen. Seuraava sneakers trendi olikin sitten ne "iskä lenkkarit", joista tuli takauma jonnekin vuosien taakse. Nämä chunky-lenkkarit tai "rumat lenkkarit" kuten monet niitä kutsuivat jäivät minulta kaupanhyllylle. Pariakin vaihtoehtoa sovittelin mutta koska jalkani ei ole sieltä pienimmästä päästä vaikuttivat chunkit omissa jaloissani "pulleita kanooteilta". Pienessä kokonumerossa niiden kömpelyys oli jotenkin vielä "hallittavissa" mutta omassa koossani näytti siltä, että jalkani olisi ollut vähintään 46 numeroinen! 

Gucci

Catwalkeilla on nähty jopa chunkeja, joihin on lisätty vielä "koristekiviä" tuomaan ylellisyyden tunnetta. Ovatko snearkersit nousseet jo ihan juhlakengiksi, joissa kiiltää kilpaa hopea, messinki, kulta, Swarowskin kristallit ja eriväriset koristekivet? Jo vuonna 2018 Jimmy Choo lanseerasi "timanttisneakersit". Kenkäparin hinta oli vajaa 3000€ ja nämä tällä hetkellä myynnissä olevat the Diamond F kengät ovat mokkaa, joka on kirjottu kristalleilla. Futuristisen läpinäkyvä chunkypohja ja hopeinen vuori viimeistelevät Jimmy Choon sneakersit. 

Dolce & Gabbana











Valitsin kuvat tähän postaukseen nimenomaan juuri suurilta muotitaloilta, joiden sneakersit ovat myös melko hinnakkaita. Alexander McQueenin hennon vaaleanpunaiset "timantti" sneakersit maksavat 1490€. Dolce & Gabbanan kengistä, joissa on yhdistetty "korukiviä" ja "helmiä" saa pulittaa noin tuhat euroa. Valentinot Rockstud sneakersit saa omakseen 500 eurolla. Itse en edes villeimmissä unissani uneksi omistavani näitä luxus sneakerseja mutta monista niitä kyllä pidän paljon. Joten päätin tutkailla vähän edullisempia vaihtoehtoja netistä ja löysin seuraavat potentiaaliset vaihtoehdot ehkä hankitalistalle. 

Uterque, 139€





Espanjalaisen Uterquen nettisivuilta löysin itse asiassa valkoiset sneakersit, joissa on koristeena strasseja. Mietin toisaalta onko väri liian arka nyt syksyllä ja näyttävätkö nämä chunkiet "sämpylöitä" minun isoissa jaloissa? Toinen vaihtoehto voisi ehkä olla Uterquen mustat "ruudutettua" nahkaa olevat vähän ehkä "Chanel-henkiset" sneakersit. Niillä olisi varmasti myös käyttöä enemmän kun ilmat alkavat kääntyä sateisemmiksi.

Uterque, 129€























Varma valinta olisi myös vihdoin hankkia Minna Parikan kenkäkokoelmaan jatkoa eli mustat pupu sneakersit "vaaleanpunaisella häntätupsulla". Parikan pupulenkkareissa olisi valinnanvaraa väreissä eli myös ihana hopeaglitteri, joka sopisi minunlaiselle harakalle oikein mainiosti. Pupukenkiä olen kuolannut kauan joten olisi nyt aika hankkia ne...

Minna Parikka. 240€













Itse en uskoa, että Athleisure oli hetkellinen muoti-ilmiö vaan se on meille luonnollinen elämäntapa. Haluamme pitää entistä paremmin huolta itsestämme, jaksaa arjen pyörityksessä ja olla urheilullisia. Nykyään on täysin luonnollista yhdistää mukavat ja tyylikkäät sneakersit arkipukeutumiseen ja jopa juhlaan. Totta kai tulee myös aina noudattaa pukeutumiskoodia ja olla kohtelias kutsun esittänyttä tahoa kohtaan. Emme silti enää ole niin "kaavoihin kangistuneita" kun joskus aiemmin pukeutumisen suhteen. Ja jos saavut luxus brändien tuhansien eurojen sneakersit jalassa tilaisuuteen sinut varmasti huomataan trendikkäänä henkilönä eikä katsota kummeksuen. Olen itse ollut häissä, joissa morsiamen hääkengät olivat Minna Parikan puputossut ja sopivat äärimmäisen hyvin morsiamen omaan tyyliin ja hänen kauniiseen morsiuspukuunsa.

Mukavaa alkanutta lokakuuta ja aurinkoista viikonloppua! 

Kaikki postauksen kuvat on lainattu netistä.

2 kommenttia:

  1. Talvikelit olivat niin leudot viiime talvena, että siirryin ennenkuulumattomasti lenkkareihin jo helmikuussa.

    Viimeksi eilen olin pukeutunut leveähelmaiseen hameeseen, josta tulee juhlahame korkkareiden ja sopivan topin kanssa, mutta cashmereneuleen ja lenkkareiden kanssa se on sopivan arkinen töihinkin. Lenkkarit ovatkin syrjäyttäneet ballerinat aika pitkälle omassa pukeutumisessani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko myöntää, että viime talvena käytin itse lenkkareita myös joulukuussa ja otin taas käyttöön helmikuussa. Leutoa kun oli eikä lunta niin tuntui niin turhalta käyttää nilkkureita tai muita talvikenkiä. Tuo on muuten ihan totta, että lenkkarit ovat monesti itselläkin korvanneet balleriinat.

      Poista