lokakuuta 25, 2020

Kukkia kotiin - väriä ja iloa elämään


Olen aina pitänyt kukista sekä kotona maljakossa että omassa kesähuoneessani eli parvekkeella. Viimeisten kymmenen vuoden aikana olen ottanut itselleni myös vakiintuneen tavan ostaa leikkokukkia niin, että niitä on maljakossa lähes aina. Kun edellinen kukkakimppu alkaa osoittaa kaikesta hoitamisestani ja veden vaihtamisesta huolimatta nuupahtamisen merkkejä nappaan jo kaupasta uuden kimpun kotiinviemiseksi kainaloon. Minulle leikkokukat ovat pientä arjen luksusta, josta haluan nauttia päivittäin. Kukat ovat myös tärkeä sisustuselementti meillä kotona. Ne tuovat väriä sisustukseen ja vaikuttavat myös oman mielen vireyteen. 





Minä olen leikkokukkien ostajana sekä pihistäjä että panostaja! Ostan kukkakimppuja sekä kukkakaupoista mutta myös marketeista. Kun aloitin nykyisen työni puolesta käydä Amsterdamissa säännöllisesti ihmettelin täällä blogissani miten Hollanissa vaikkapa tuikitavallisella huoltoasemalla on myynnissä kauniita kukkakimppuja mutta ei meillä Suomessa? Hollantilaisen kollegani mielestä oli täysin luonnollista ostaa anopille tai vaimolle samalla kukkia kun tankkaa auton. Ja nuo kukkabuketit bensiksellä eivät todellakaan olleet mitään nuhjuisia ja huonosti sitaistuja vaan todella kauniita kimppuja. 







Onneksi ihan kauniita sidottuja kukkakimppuja voi nykyään jo ostaa meiltä Suomestakin supermarketeista. Joskus on vain kätevää ostaa kukat samalla kauppareissulla kun kerää myös ruokaostokset kärryynsä. Meidän omassa K-Marketissa on normaalia laajempi kukkavalikoima koska kauppiaan vaimo on kukkakauppias. Myynnissä lähikaupassa on minusta hyvin erilaisia kimppuja kuin muissa vastaavissa marketeissa. Toki samojakin löytyy ja nämä erikoisemmat kimput menevätkin aina nopeimmin kaupaksi. Pitää osata olla paikalla oikeaan aikaan :)






Toisinaan voin napata mukaan marketista erilaisia kukkanippuja ja tehdä niistä kotona sitten oman kimpun. En vieläkään ole osallistunut millekään kukkien sidontakursseille joten minun kimppuni eivät missään tapauksessa ole mitään floristin työnäytteinä. Onneksi nykyään kukkakimput voivat olla runsaan reheviä ja rönsyileviäkin. Arvostan suunnattomasti floristien kädentaitoja ja silmää tehdä näyttäviä kimppuja. He ovat todellisia kauneuden loihtijoita! 

Olen tehnyt myös aikoinaan markettikimpuista erilaisia kukka-asetelmia oasis-kukkasienen avulla. Tästä voit kurkistaa vuoden 2013 postaukseen, jossa tehtiin gerberoista, neilikoista ja morsiushunnusta omaan kotiin matala kukka-asetelma. Jo silloin muuten haaveilin kukkakurssille osallistumisesta...  




Kun panostan kukkakimppuun suuntaan ehdottomasti kukkakauppaan, jossa jo itse liikkeeseen sisäänastuminen on uskomaton elämys. Runebergin Kukka (Runeberginkatu 59) Töölössä on paikka,  jossa jo liikkeen ulkopuolella tulee fiilis "tämä on kuin sadusta". Varsinkin jouluaikaan kaupan ikkunat ja ovenpielet ovat täynnä kaikkea uskomattoman kaunista. Ystävällinen ja ammatitaitoinen palvelu joka kerta sekä äärimmäisen laadukkaat tuotteet. Runebergin Kukan perinteet ulottuvat 110 vuoden taakse ja tästä voit lukea lisää liikkeen historista. 



Leikkokukkiani yritän myös hoitaa, jotta saisin ne kestämään maljakossa pidempään. On tärkeää laittaa kukat aina puhtaaseen maljakkoon. Kun vaihdat uudet kukat nuupahtaneiden tilalle muista pestä huolellisesti maljakko ensin. Jos laitat kukat likaiseen maljakkoon siellä muhineet mikrobit jatkavat kasvuaan uudessakin vedessä. Ennen kukkien asettamista maljakkoon tee kukkiin veitsellä uusi imupinta. Käytä nimenomaan veistä eikä saksia jotta teet imupinnan oikein. Karsi ylimääräiset lehdet kukkavarsista ettei niitä jää vedenalle meneviin osiin. 




Veden lämpötila maljakossa riippuu siitä minkälaisia kukkia laitat sinne. Pehmeävartisille kukille suositellaan haaleaa vettä, jota täytetään maljakkoon noin 1/3 sen korkeudesta. Puolikovavartiset voidaan laittaa hieman lämpimämpään veteen ja maljakon voi täyttää puolilleen. Kovavartiset kukat tarvitset lämmintä vettä ja voit täyttää maljakon yli puolenvälin. Ruusut sekä erilaiset oksat ovat kovavartisia. Jos kimpussasi on useita erilaisia kukkia yritän itse aina tehdä jonkilaisen kompromissin. Kukkaraikastetta käytän aina. Vesi pitää vaihtaa heti kun se näytää likaisen samealta ja samalla leikata uusi imupinta. 


Kun taas kohta alkaa sipulikasvien sesonki tässä pari vinkkiä niiden hoitamiseen. Tulppaani ja muut sipulikasvit ovat kovia juomareita, joten parhaiten ne saa säilymään hyvin vähäisessä määrässä kylmää vettä. Sipulikukille ei myöskään tarvitse leikata uutta imupintaa veitsellä vaan varret voi vain taittaa. Sipulikukat voi nostaa vaikka yöksi parvekkeelle niin ne säilyvät pidempään. Olen myös hyödyntänyt liian pitkiksi venähtäneitä tulppaneita laittamalla niitä kukinnan loppupuolella maljaan, jossa on vettä. Näin saa vaikka näyttävän pöytäkoristeen muuten pitkin pöydänpintaa makaavista tulppaaneista. 




Kesällä kerään myös luonnonkukkia maljakkoon ja teen niistä omia kukkakimppuja mieltymysteni mukaan. Luonnonkukkista kirjoittelin tänne blogiin 14.kesäkuuta kun vietettiin Luonnonkukkien päivää. Luonnonkukkien parhaat poiminta-ajat ovat aamu ja ilta, joista kannattaa pitää kiinni. Tarkemmin luonnonkukkien säilymisestä ja keräämisestä voit kurkistaa tuosta kesäkuun postauksesta. Nyt ei luonnonkukkia ole vähään aikaan saatavilla mutta luonnosta voi tuoda risuja, kaisloja ja heiniä maljakkoon "kuin kuivakukkia".



Kukkia voi toki laittaa vaikka yksittäisiin pulloihin tai korkeisiin laseihin tehden niistä sitten ryhmiä. Kukkia ei tarvitse olla kuin montaa jos ne ovat näyttäviä tai erikoisia. Alkukesästä ostin hauskoja jättilaukkoja meidän K-Marketista maljakkoon ilman mitään muuta. Toimivat hyvin!


Kuinka usein ostat leikkokukkia kotiin? 
Onko sinulla jotain suosikkikukkia? 
Mitä kukkaa et missään tapauksessa halua maljakkoosi? 
Mukavaa sunnuntaita! 


12 kommenttia:

  1. Aah silmä lepäsi ja rakastan kirjavia kimppuja. Lila ja punainen ja oranssikin, ah miten kauniisti toimii. Ihanaa tulevaa viikkoa Marjo. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjavat kimput ovat minustakin kivoja :) Joskus en voinut sietää runsaita kukkakimppuja mutta nykyään nekin iskevät. Toisaalta rakastan myös sitä, että kimpussa on vain samanvärisiä kukkia ja pakkohan se on myöntää, että ruusut maljakossa ihan yksinkin ovat komeita. Mukavaa viikkoa harmaasta säästä huolimatta Tiia <3

      Poista
  2. Oi miten ihania kukkia! Kukat piristävät sekä kodin ilmettä, että ihmismieltä samalla. Suosikkejani ovat erilaiset sekoitukset leikkokukkia sekä tulppaanit. Liljat ovat kauniita, mutta jos niistä ei poista heteitä, tulee ihan kamala sotku ja haju myös.
    Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukat kyllä piristävät kivasti ihan ympäri vuoden. Onneksi meillä on myös tuota valikoimaa mistä valita ja siihen vielä luonnonkukat päälle. Liljoista on pakko kertoa sellainen tarina, että olin ostanut ihanan vahakankaan Porvoosta muutamia vuosia sitten keittiön pöydälle. Se oli sinivalkoinen pikkukukallinen vahakangas eikä yhtään "muovinen" kuten ne yleensä ovat. Ostin sitten ison kimpun liljoja ja niistä yöllä pudonnut siitepöly värjäsi vahakankaaseen ikävät keltaiset jäljet, jotka eivät lähde siitä millään pois. Harmittaa niin vietävästi. Ja kaikki tapahtui yhden yön aikana.
      Sateesta ja harmaudesta huolimatta kivaa viikkoa Outi <3

      Poista
  3. Kesällä luonnon kauneus ja parvekekukat riittävät, mutta syksyn mittaan olen ostellut markettikimppuja. Järjestän ne aina uudestaan ja lisäilen oksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Markettikimppujen laatu on parantunut huomattavasti viime vuosina. Minulla myös oman K-Marketin valikoima on aina laajempi "tuon kukkakauppa taustan takia". Itsekin lisään kimppuihin omia juttuja ja usein vielä muutan niitä kun osa kukista nuupahtaa kesken kaiken.

      Poista
  4. Ihania leikkokukkakimppuja! Minun ei tule kovin usein ostettua kukkia, en tiedä miksi. Kylässämme on iso market jossa yleensä on hyvä valikoima tuoreita kimppuja, joten kauaksikaan ei kukkien ostajan tarvitse lähteä. Lempileikkokukkiani ovat tulppaanit.
    Mukavaa uutta alkavaa viikkoa sinulle!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina <3 Minäkin pidän tulppaaneista ja odotan jo kärsimättömänä koska niitä saa kaupasta. Yksittäisissä kimpuissa on jo näkynyt muutamia tulppaaneja joukossa. Odotan myös sitä hetkeä kun saa ostaa amarylliksen ja hyasintteja. Valkoinen amaryllis on äärimmäisen kaunis myös leikkokukkana.
      Kivaa viikkoa sateesta ja harmaudesta huolimatta <3 Voi hyvin!

      Poista
  5. Minä tykkään kukista. Nykyisin makuni kukkien suhteen on kaksijakoinen. Tykkään tosi simppelistä ja käytän paljon yhden kukan maljakoita. Toinen vaihtoehtoni on että kukkakimppu/asetelma on todella runsas.

    Kesäisin minulla on tuossa pihalla sen verran paljon kukkivaa, että sieltä riittää maljakkoon hyvinkin kukkia. Viime kesänä piha oli niin helteinen, että pionit oli pakko leikata ja hetkellisesti niitä oli suorastaan tulva :D Mökillä minulla on aina maitokannussa koiranputkea ja satunnaisia muita löytöjä seassa.

    Minun tulee ostettua leikkokukkia aika harvakseltaan kotiin, lähinnä juhla- ja merkkipäivien kukkia. Halloweenkimppu, itsenäisyyspäiväkuvat, joulukukka-asetelmat, pääsiäiskukat, äitien/isänpäiväkukat, hääpäivä ja aikuisten synttärikukat. Marketista ostan lähinnä tulppaaneja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on muuten ihan totta, että myös yhden kukan simppelit asetelmat ovat herkän kauniita. Sinähän löysit niitä ihania maljakoita kesän Lofootti-reissulta Norjasta ja minun tekisi mieli hankkia niitä maljakoita itselleni.

      Pionit <3 Olet onnellinen kun omassa puutarhassa kasvaa niitä. Pionit maljakossa on yksi kesän ehdoton kohokohta. Me kuljemme Minnien kanssa päivittäin yhden talon ohi, jonka pihalla kasvaa pioneita kun niiden kukkimisaika on. Talon emäntä kulkee aina puutarhassaan ja napsii sieltä maljakkoon myös pioneita <3

      Aiemmin ostin kukkia paljon vähemmän kuin nykyään. Juurikin vain merkkipäivinä ja juhliin. Nykyään ostan viikottain tai useamminkin jos ovat nuupahtaneet. Minusta ovat ihanaa arjen luksusta ja markettikimput ovat nykyään laadukkaita.

      Hyvää marraskuuta Rva Kepponen :)

      Poista
  6. Upeita kukkia! Rakastan pioneja, tulppaaneja, ananaskukkia ja orkideoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tanssityttö <3 Ananaskukka on muuten jännä kukkanen. Orkideoita en ole koskaan vielä onnistunut pitämään hengissä tai ainakaan saamaan niitä kukkimaan uudelleen. Olen luopunut niiden suhteen jo toivosta. Ihailen aina muiden orkideoita ja ovat muuten upeita kukkiessaan :)

      Poista