elokuuta 20, 2020

Laila Pullisen veistospuiston kesänäyttely 2020

kuva: Petra Piitulainen-Ramsay

Elokuun 12.päivänä huomasin todellisen ilouutisen Facebookista! Olin jo murheellisena varautunut siihen, että kuluvana kesänä Nissbackan veistospuisto Sotungissa pysyisi suljettuna. Kirosin taas jälleen kerran mielessäni pirullisen koronapandemian. En pääsisi siis kävelemään, kuuntelemaan sekä kokemaan sitä kokonaistaideteosta, jonka historiallinen maisema ja kuvanveistotaide yhdessä muodostavat. Puiston vanhojen, turvallisten puiden alla kun aikakin tuntuu aina jännästi pysähtyvän ja taide vie totaalisesti mukanaan. Laila Pullisen ilmaisuvoimaiset veistokset ja taideteokset ovat jo vuodesta 2017 olleet osa minun kesänviettoani.

Voitte uskoa, että melkein kiljahdin riemusta luettuani seuraavan tiedoksiannon. 



Laila Pullisen veistospuisto ja kotimuseo (aiemmin toiminut nimellä “Nissbackan kartanon veistospuisto”) avautuu yleisölle 21.8–15.9.2020 pitkän harkinnan jälkeen, ja tietyin pandemian huomioivin rajoituksin, uusilla aukiolo-ajoilla: perjantai, lauantai ja sunnuntaina 12-18.

Kesän 2020 vaihtuva näyttely ateljee-galleriassa esittelee Laila Pullisen ryijy-reliefejä ja paperikollaaseja. Näyttely on koottu veistospuistoa isännöivän Laila Pullisen säätiön arkistoista ja kokoelmista.

Keväällä voimaantulleet suositukset yleisötapahtumista ja tämän seurauksena peruuntuneet lukuisat yhteistyökuviot saivat Laila Pullisen säätiön tekemään päätöksen pitää veistospuisto kiinni ensimmäistä kertaa sen toiminnan aikana. Kesän myötä päädyimme kuitenkin siihen, että rajoitettu aukiolo on mahdollista ja turvallista toteuttaa.

Kesää 2020 koskevat aiemmasta poiketen seuraavat rajoitukset:
1. kesäksi näyttelyiden osana toimivaksi kaavailtu taiteilijakoti ei aukea kesällä 2020
2. totutun mukaisia Jean Ramsayn sunnuntain klo 14 opastettuja kierroksia ei järjestetä
3. kävijämääriä näyttelytiloissa rajoitetaan 10 henkilöön kerralla

Alueella toimii säävarauksella (ja pandemiatilanteen kehitystä seuraten) mahdollisuuksien mukaan pop-up -kahvila Café Anja & Annikki (ks. nettisivut ja FB-sivut tarkempia tietoja varten)
LISÄTIETOJA: Jean Ramsay, toiminnanjohtaja


Laila Pullisen veistospuistoon eli siis entiseltä nimeltään Nissbackan kartanon veistospuistoon pääsee siis sittenkin tänä kesänä. JIHUU!!! Mietin jo kuumeisesti saisinko mahdutettua vierailun siellä jo ensimmäisenä viikonloppuna kalenteriini. Jos hyvin käy saatan jo perjantai iltapäivällä suunnata näyttelyyn. Minulla oli kunnia päästä kurkistamaan taiteilijakotiin jo kesällä 2017 Jean Ramsayn opastamana. Tänä kesänä kotimuseo pystyy kiinni mutta tästä postauksesta voit kurkistaa miltä siellä näyttää. 


Kesä 2020 näyttely on nimeltään "Kierrätyspaperia ja luomulankaa - Ryijy-reliefit ja kollaasit (1980-1988) Laila Pullisen tuotannossa. Jo ensimmäisellä vierailullani Nissbackassa 2017 kiinnitin huomiota upeaan ryijyyn makasiinissa ja toiseen vastaavaan taiteilijakodin seinällä. Yllätyin ryijyistä sillä olin tuntenut Pullisesta taiteilijana vain sen puolen, joka teki pronssi- ja kiviveistoksia. Opin opaskierroksen aikana, että monipuolisena taiteilijana Laila Pullinen on myös työstänyt romurautaa, puunkantoja, kierrätettyä paperia ja villalankaakin. Viime vuoden kesänäyttely esitteli Pullisen nuoruudentöitä, joissa puunkannot ja romurauta olivat esillä. 

kuva: Petra Piitulainen-Ramsay


"Laila Pullisen 1980-luvulla toteuttamat paperikollaasit ja ryijyt pohjaavat henkilökohtaisiin kokemuksiin ja oivalluksiin. Energiakriisin aikana 1970-luvun lopulla taiteilija koki syyllisyyttä siitä, että käytti niin paljon fossiilisia polttoaineita ja ympäristöä kuormittavia prosesseja työssään. Pariisiin taiteilijatalo Cité des Artsin pienessä studiossa työskentely rajoitti ja pakotti taiteilijan perinteisemmän piirtämisen ohella tavoittelemaan muuta paperipohjaista ilmaisua, jossa veistoksellinen kolmiulotteisuus olisi läsnä." Kesän 2020 kesänäyttelyn esittely

Ryijy taitelijakodin olohuoneen seinällä.

Jean Ramsayn mielenkiintoisia sunnuntai opastuksia ei tänä poikkeuskesänä järjestetä.

Mielenkiintoista, että Laila Pullinen on pohtinut jo vuosikymmeniä sitten niitä samoja asioita mitkä mietityttävät ja ahdistavatkin tänä päivänä. Pullinen on tuntenut syyllisyyttä jo 1970-luvun loppupuolella fossiilisten polttoaineiden käytöstä ja ympäristöä kuormittavista prosesseista omassa työssään. 1980-luvun töissään hän onkin lievittänyt ympäristöahdistustaan tekemällä taidetta kierrätyspaperista ja langoista. Pullinen ei ole itse kutonut ryijyjä vaan Suomen Käsityön Ystävät on toteuttanut tämän osan teoksesta. Kuvanveistäjälle on jäänyt teoksen lankojen "veistäminen" eli niiden leikkaaminen oikeaan mittaan. Sekä ryijyt että paperikollaasit ovat hyvin veistosmaisia vaikka niiden tekemiseen on käytetty täysin erilaisia materiaaleja ja työkaluja kuin Pullisen muuhun tuotantoon. 

Vuoropuhelu Braquen kanssa (1980), 47x57cm, jätepaperikollaasi, 
kuva Laila Pullinen Säätiö 


Jätepaperikollaasi kotimuseon olohuoneen seinällä.

Aamu Erämaassa (1980) 47x57cm, jätepaperikollaasi, 
kuva: Laila Pullinen säätiö




Laila Pullisen veistospuiston pääsymaksu on 10€ (alle 15 vuotiaat veloituksetta), joka sisältää Veistospuiston, peruskokoelman kivisessä upeassa viljamakasiinissa ja ateljee-galleriassa olevan kesänäyttelyn. Taiteilijakoti on siis suljettuna tänä kesänä. Laila Pullisen veistospuisto on myös  Museokortti kohde. Sekä puistossa että rakennuksissa voi liikkua omassa tahdissaan huomioiden henkilörajoitukset nyt koronapandemian aikana sisätiloissa (max 10 henkilöä kerrallaan). Lailan Pullisen veistospuisto löytyy osoitteesta Nissabackan kartano, Sotungintie 4, 01200  Vantaa. Tarkemmat ohjeet miten kohteeseen pääsee löydät tästä

Laila Pullinen, Jeanne d'Arctic, pronssi 1974

Laila Pullinen, Surullinen uni (Magnus Ramsay), pronssi 1974

Kuvanveistäjä Laila Pullisen teoksia oli kattavasti esillä viime syksynä Vantaan Artsin näyttelyssä. Teokset ovat taas palanneet veistospuistoon ja makasiiniin omille paikoilleen.

Veistopuistossa liikkuessaan kannattaa käydä katsomassa myös makasiinin ulkopuolella oleva mielenkiintoinen maareliefi Muinainen meri. Näillä paikoilla ovat aikoinaan iskeneet rantaan Yoldianmeren aallot jääkauden jälkeen noin 8000 vuotta ennen meidän ajanlaskumme alkua. Laila Pullinen on muovannut aallot maahan siihen missä aikoinaan on ollut merenranta. Osana teosta ovat Viimeiset eli Viimeinen Flora ja Viiminen Apollo, joka seisovat alastomia rannalla. Hyvin koskettava teos!




12 kommenttia:

  1. Äitini tunsi nuorempana tämän taiteilijan ja hänellä on muutama Lailan teos kodissaan. Upea miljöö ja kaunista, puhuttelevaa taidetta.
    Aurinkoista viikonloppua sinulle Marjo ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista kuulla, että äitini on tuntenut Laila Pullisen. Veistospuisto rakennuksineen ja vanhoine puineen on äärimmäisen kaunis paikka. Tällä reissulla ehdimme käydä myös katsomassa Nissbackan kartanon entisen palaneen päärakennuksen kivijalkaa.
      Kivaa tiistaita Outi <3

      Poista
  2. Kuvista tuli fiilis että nuo on varmaan herättänyt keskustelua, mielenkiintoista!

    Odotatko syksyä?💙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti sekä ryijyt että niiden luonnokset ovat puhuttaneet. Osittain varmaan myös siksi, että kuvanveistäjä on tehnyt jotain ihan erilaista taidetta paperin ja langan kanssa.

      Olen ikuinen kesänvenyttyjä joten toivoisin sen jatkuvan ja jatkuvan... Yritän sinnitellä kesävaatteissa ja ilman sukkia todella pitkään joten en kovin paljon vielä odota syksyä :D

      Poista
  3. No nyt on kyllä upeita töitä vaikka miten paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen täsmälleen samaa mieltä kanssasi Melissa! Koko paikka on upea kokonaistaideteos.

      Poista
  4. Katson niin haikeudella noita aurinkoisia kuvia, tällä hetkellä täällä on harmaata ja sateista :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osui ihanan aurinkoinen päivä näyttelynavajaisiin. Seuraavana päivänä olikin sitten
      satanut vettä. Onneksi tänään taas paistaa :)

      Poista
  5. Taas yksi paikka, josta en ole koskaan kuullut. Suomi on niin täynnä paikkoja mitä pitäisi päästä tutkimaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ihan totta Katja, että tämä koronapandemia on viimeistään ehkä osoittanut meille suomalaisille miten paljon kaikkea mielenkiintoista löytyy omien rajojen sisäpuolelta.
      Kun olin itse lapsi kiersimme aina Suomea ensin teltalla ja myöhemmin mökkeillen
      leirintäalueilla niin siinä kyllä näki hienoja paikkoja ympäri maata. Myöhemmin siirryimme matkailemaan myös Ruotsissa ja Norjassa.

      Poista
  6. Tuolla haluaisin käydä! Ei olisi kovin kaukanaan, mutta en vaan ole saanut aikaiseksi. Pitääkö tässä alkaa pitämään oikein kunnon listaa paikoista, joissa haluaisin käydä?

    Kivaa viikkoa Marjo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hassumpi idea alkaa pitämään listaa paikoista missä haluaa vierailla. Minulla sellainen jo on ja osa kohteista on "pitkällä tähtäyksellä". Käy ihmeessä täällä nyt kun vielä ehdit
      ennen syksyn tuloa koska seuraava kerta on sitten vuoden kuluttua kesänkuussa.

      Mukavaa viikkoa Rva Kepposelle!

      Poista