tammikuuta 06, 2019

Lux Helsinki 2019 tuo valoa loppiaiseen ja vuoden alkuun


Tammikuuni on jo vuosia käynnistynyt valotaiteen ihailulla Lux Helsinki -tapahtumassa. Tapahtuma Lux Helsinki -nimellä on järjestetty jo vuodesta 2012 ja jokaisena vuonna olen ollut mukana. Tästä on tullut perinne, jota jo oikein odottaa vuoden starttaajaksi. Joulunkin valot ovat vielä kaupunkia valaisemassa mutta mahtuu sinne lisääkin valoa. Päivän pituus on tällä hetkellä 6 tuntia ja 10 minuuttia. Niin kliseeltä kuin se kuulostaakin niin kevättä kohden ollaan jo menossa. Tammikuun 30.päivänä on päivän pituus jo 7 tuntia ja 46 minuuttia! Mietin jo kuumeisesti ensimmäisen tulppaanikimpun ostamista maljakkoon joulukukkien seuraksi.

Kiasma, Orange Sky Blue, Ann Veronica Janssens (BE)
Lux Helsinki -tapahtuma saa myös liikkeelle sillä teoksiin tutustumaan kävellen. Eilinen sää oli aika viimaisen kylmä mutta pukeutumalla lämpimästi selvisi kyllä. Ja reitin varrella on lukuisia Lux kahviloita, joista voi napata mukaansa lämmintä juomaan. Vähän minua kyllä "kylmäsi" kun Sanomatalon nurkalla jaettiin eilen jäätelöä. Jätin väliin...hrrr...hrrrr...hrrr...aika paljon varsinaiselta jäätelöhirmulta. 

Kyllä tämän jouluherkuttelun jälkeen kaipaakin perinteisten koiralenkkien lisäksi jotain muutakin kävelyä. Minulla on lähes joka kerta ollut Lux Helsinki -valotapahtumassa oma russeliriiviöni Minnie mukana mutta eilen nähtyäni ihmismassan Kansalaistorilla päätin jättää hänet parkkihallissa olevaan autoon kävelylenkin ajaksi. Kun tulee Helsinkiin kannattaa myös huomioida, että teosten läheisyydessä on monia katuja suljettuna. Itse sain auton Elielin parkkihalliin, josta oli sitten helppo sinkahtaa valokohteisiin. 

Keskuskirjasto Ood, We Wanted, Tim Etchells (UK)

Uutta oli Lux Helsingin painopisteen siirtyminen taas lähemmäs Töölönlahden rantoja. Toisaalta täältähän ollaan joskus 2012 lähdetty liikkeelle. Lux Helsinki -karttoja jaetaan Kansalaistorilla ja merkittyä reittiä olisi tarkoitus "kulkea dramaturgisena kokonaisuutena alkupisteestä loppupisteeseen, teokselta toiselle järjestyksessä edeten" kuten jo ohjelmalehtiseen on painettu. 


Emme ehtineet eilen kiertää koko reittiä. Olin serkkuni maisterijuhlissa iltapäivällä ja pääsin Helsinkiin vasta noin puoli kahdeksan aikoihin, joten kiertelyyn jäi aikaa reilu kaksi tuntia. Mutta ei hätää sillä Lux Helsinki on avoinna 5.-9.1.2019 klo 17-22. Reitin pituus on 2,5 km ja tapahtumaan on siis vapaa pääsy. Tammikuun 9.päivänä on mahdollista nähdä myös Lux Aamu klo 7-9. 

Musiikkitalon medianäyttö, Moonlight, Marco Brianza (IT)
Tänä vuonna lähdetään liikkeelle Kansalaistorilta ja mikä olisikaan parempi paikka startata reitti. Valotapahtuma reitin varrella on 12 teosta mutta sen lisäksi on vielä sateliittiteoksia mm. Hanasaaressa, Annantalolla, Kaapelitehtaalla ja Vanhalla ylioppilastalolla. Eilen jouduin vain huristamaan Länsiväylää Hanasaaren liittymän ohi mutta varmasti tulen piipahtamaan uusitussa kulttuurikeskuksessa vielä tässä tapahtuman aikana. 

Sanomatalon medianäyttö, The End of the Digital New Age, Mikko Kunnari (FI)
Keskustakirjasto Oodi, Kiasma, Sanomatalo ja Musiikkitalo ovat ensimmäiset kohteet. Ensimmäinen Lux Cafe löytyy jo Kansalaistorilta joten kuumaa juomaa kyllä kannattaa reitillä tankata. Vaikka lämmintä tulikin nappailtua useammasta pisteessä en joutunut turvautumaan Bajamajojen palvelutarjontaan... :) 

Finlandia-talo, Töölönlahden puoleinen julkisivu, Lux Arkkitehtuuri, Ramboll Valostudio (FI)

Lyhtypuisto, Hakasalmen huvila


Lyhtypuisto, Hakasalmen huvilalla taisi olla tämän vuoden suosikkini kuten niin monena aiempanakin vuonna. Viime vuonna Design-museon edessä Lyhtypuisto ei minusta päässyt ihan esille parhaalla mahdollisella tavalla. Ihmisiä oli liikaa ja lyhdyt olivat liian pienellä alueella. Nyt oli tilaa liikkua ja valokuvailla ihan rauhassa. Mukana vanhoja tuttuja lyhtyjä vuosien varrelta mutta aina tulee myös uutta ja kiinnostavaa mukaan. Pidin! 





Ultraviolet Gallery, Finlandia-talon etupiha 


Finlandia-talon etupihalla oli nyt toista kertaa Lux Helsinki -valotapahtumassa mukana Ultraviolet Gallery. Ultraviolettivalossa esitetyt teokset todella hehkuivat pimeässä illassa. Esillä oli Mimmit peittaa -ryhmän tekemää katutaidetta sekä rekvisiittataiteilija Maikki Pekkalan ja valotaiteilija Lari Suomisen valonsyöjähirviö Violet. Jänniä teoksia ja minusta oli jotenkin hyvin kontrastista tuoda juuri katutaide Finlandia-talon ulkopuolelle. 



Shelter Seekers, Kansallismuseon puutarha


Toinen Lux Helsinki -suosikkini tänä vuonna oli ehdottomasti Kansallismuseon puutarhan videomäppäys Shelter Seekers. Teoksen ovat tehneet Chiju Díaz de Léon (MX) ja Kristian Ekholm (FI), animaatio: Anabel Arteaga (MX). Teos kertoo tämän päivän suurimmista haasteista: siirtolaisuudesta, epätasa-arvosta, ilmastomuutoksesta ja luonnon monimuotoisuuden menettämisestä. Shelter Seekers -teoksen inspiraationa ovat toimineet uhanalaiset monarkkiperhoset, jotka vaeltavat pitkiä matkoja Pohjois-Amerikan ja Meksikon väliä taistellen samalla olemassaolostaan. Kaksi teoksen tekijöistä on meksikolaisia. Katsoin tämän kolme kertaa ja vaikutuin! 







Kansallismuseolla kannattaa noudattaa EXIT-opasteita. Kohteeseen kuljetaan puutarhan teoksen kautta eli jos haluat päästä tälle valaistulle "etupihalle" niin älä yritä sisälle siitä perinteisestä portista, josta tänne kuljetaan. Tämä portti on vain ulosmenoa varten. Moni tuntui eilen olevan vähän hukassa näiden kulkureittien kanssa vaikka ne on kyllä minusta selkeästi merkitty. Ihmismassojen sujuvan liikkumisen kannalta näitä kannattaa noudattaa. Kansallismuseon ja viereisen Ostrobotnian julkisivu ovat kauniisti valaistuja. Nyt ymmärrän miksei perinteinen Joulukuusi -metsä noussut tänä vuonna Kansallismuseolle. Tila tarvittiin tähän Lux Helsinki -tapahtumaan. 




Refecletion Studies, Taidehalli


Taidehalli on minusta mukana ensimmäistä kertaa Lux Helsinki -tapahtumassa. Reflection Studies, Zach Liebermann (US) valaisee koko Taidehallin julkisivun upeasti. Leikkisä ja vuorovaikutteinen installaatio antaa Luxin kävijöille mahdollisuuden tutkia, testata ja ennen kaikkea luoda myös itse taidetta. Tämä teos on siis interaktiivinen. Taidehallin edessä on suuri valopöytä, jossa kävijät voivat päästää luovuutensa valloilleen, Liike ja kuviot mitä valopöydälle tehdään heijastetaan seinälle. Hauska!



Luonnontieteellisen museon salit oli valaistu Lux Helsinki -hengessä. Hauskoilta näyttivät siellä dinosaurukset ja kaiken maailman esihistorialliset liskot valoissa. Minusta on mukavaa, että tapahtuman ulkopuolisetkin kohteet käyttävät valoa eri tavalla valotapahtuman aikaan ja elävöittävät tilojaan. Taidehallin läheisyydessä oli myös yhden yksityiskodin ikkunassa jännät "Lux-valot"!



Kello alkoi tässä vaiheessa jo lähestyä uhkaavasti 22 aikaa joten näkemättä jäivät Nervanderinpuistikko ja Tunturikadun kohteet. Onneksi niihin sekä myös satelliittikohteisiin ehtii vielä tässä lähipäivien aikana. Ehdottomasti Marjon matkassa -bloggaaja suosittelee valoreitille lähtemistä ja tapahtuman haltuun ottamista. Tästä näet Lux Helsinki -reitin ja tiedot

Mukavaa loppiaista ja Lux Helsinkiä kaikille !




22 kommenttia:

  1. Tuolla olisi ihana päästä joku vuosi itsekin käymään, upeaa valotaidetta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä ensi vuonna Mira suuntaa loppiaisen Helsinkiin koko perheen kera niin pääset sitten mukaan Lux Helsinki -tapahtumaan. Samalla näette myös valaistuin Espan puiston ja joulukadun sekä Stockan perinteisen jouluikkunan. Uskon, että teidän pikkuinen pitäisi näistä.

      Poista
  2. Olispa koti tuollaisen tapahtuman lähettyvillä, tai vaikka muutaman tunnin ajomatkan päässä niin oltaisi varmaan tultu katsomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun katselin sinun kuvia Maarianhaminan Lucia-kulkueesta joulukuun 13.päivänä mietin ihan samaa "voi kun Ahvenanmaa olisi lähempänä". Ehdotan samaa kuin tuossa aiemmin Miralle. Ensi vuonna loppiaisten aikaan pikkureissu Helsinkiin loppiaisena niin ehtii nähdä joulua kuin Luxinkin. :)

      Poista
  3. Kiersimme eilen miltei kaikki kohteet, väkeä oli kuitenkin niin paljon, ettei kaikkia yksityiskohtia pääasyt kunnolla ihailemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasinkin Instan puolelta, että olitte olleet kiertelemässä Luxia. Olin sen verran myöhään liikkeellä, että varmasti pahin ensimmäisen päivän ryysis oli jo laajentunut. Toisalta Lux Helsinki on niin suosittu tapahtuma, että hyvä kun se viedään ihan "väljemmille alueille" kuten Kansalaistori ja Töölönlahden ympäristö.

      Poista
  4. Ompa upeaa valojuhlaa! Kyllä tuolla kelpaa kierrellä vaikka useampanakin päivänä. Varmasti näkemisen arvoinen tapahtuma.

    Hyvää Loppiaista, Marjo ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi vuonna Krisse tulet kyllä piipahtamaan Luxissa! Tiedän, että sinä pitäisit tästä ja näkisit samalla myös vielä jouluista Helsinkiä. Laitapa jos kalenteriin.
      Hyvää alkanutta viikkoa ♥

      Poista
    2. Onko tämä aina heti vuodenvaihteen jälkeen loppiaisen aikaan?

      Poista
    3. Lux Helsinki alkaa yleensä päivää ennen loppiaista ja kestää siitä eteenpäin 9.-10.tammikuuta. Vielä ei vuoden 2020 Lux Helsingin päiviä näy netistä mutta kannattaa kurkkia, että milloin ilmestyvät sinne. Nyt haetaan jo ensi vuodelle ehdotuksia teoksia reitille... :)

      Poista
  5. Pitää yrittää ensi viikonloppuna keritä itsekin kiertämään ainakin osa noista valoteoksista. Muutamat niistä näyttää erikoisen hienoilta näin kuvissa.
    Katselin juuri tänään kaupassa leikkokukkia siinä toivossa, että jos ne toisivat jo vähän kevättä, mutta vielä jätin ne kauppaan. Kiireiset viikot edessä, niin en niistä kerkeisi nauttia tarpeeksi.
    Ihanaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annukka, Lux on avoinna vain 9.1. saakka eli keskiviikkoon. Teokset eivät ole enää viikonloppuna katsottavissa.

      Minä niin rakastan tulppaaneita ja niitä haluan ehdottomasti kohta jo maljakkoon. Tällä hetkellä vielä jouluamaryllis on ihan parhaimmillaan olohuoneessa mutta hyasintit heitin eilen jo pois kun olivat kuivuneet.

      Mukavaa viikkoa Annukka :)

      Poista
  6. Olipa taas upeita teoksia. Tosiaan nuo lyhdyt on ihania ja kyllä vaan tuli kesäinen fiilis noista perhosistakin <3
    Ihanaa loppiaisiltaa sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt Outi hyppäät bussiin ja tulet katsomaan! Lyhtypuisto on juuri sun juttu ja pidät varmasti. Kansallismuseon perhoset olivat upeita ja minullekin tuli kesäinen fiilis vaikka ulkona oli aika kylmä. Hyvää uutta viikkoa Outi ♥

      Poista
  7. Hienosti olet kuvaillut jokaisen kohteen, kävin tänään sunnuntaina , en tosin ihan kaikkia....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja ♥ Näinkin Facebookista, että olit ehtinyt jo kiertelemään. Täytyy vielä piipahtaa ne kaksi uupunutta ja ehkä myös satelliittikohteet.
      Kivaa viikkoa!

      Poista
  8. Hienot kuvat sait. Lyhdyt jaksavat kyllä "kuvatuttaa" itseään :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari ♥ Taaskaan emme nähneet vaikka te kyllä kiersitte jo paljon aiemmin kuin minä.
      Lyhdyt ovat kyllä upeita. Joka vuosi etsin sitä "maatuskaa" ja mukana oli taas. Samoin ne "mekkolyhdyt" pitää nähdä. Tänä vuonna oli mukana ihan siinä Hakasalmen huvilan vieressä uusia neliönmuotoisia kiiltäviä kimaltavia lyhtyjä, jotka olivat myös kauniita.
      Kivaa uutta viikkoa ♥

      Poista
  9. Upealta näyttää! Tämä tapahtuma on sellainen jossa olen jo ikuisuuden halunnut päästä vierailemaan, mutta ikinä ei ole Helsinkiin ollut asiaa tässä vaiheessa. Olen 15.1. tulossa käymään, mutta tuolloin tapahtuma on harmikseni jo ohitse - missaan sen siis tänäkin vuonna. Kiva silti näin kuvien muodossa päästä fiilikseen mukaan!

    hanna
    www.hannamariav.vaikuttajamedia.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Tänä vuonna et valitettavasti ehdi mutta merkkaa jo ensi vuoden kalenteriin. Lux Helsinki on minusta aina koettava ja nähtävä.

      Poista
  10. Havahduin taas liian myöhään, et tällainen olis ollut.. olis ollut kiva mennä katsoon noita! :) Mukavaa päivää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Terhi❤ Ensi vuonna sitten. Mukavaa talviviikkoa!

      Poista