lokakuuta 10, 2016

Havaintoja sekä huomioita Amsterdamista ja Hollannista

Nykyisen työni puolesta olen vieraillut nyt melko tiiviisti sekä Amsterdamissa että muuallakin Hollannissa viime kuukausien aikana. Minulla on ollut aikaa liikkuessani ja päästessäni paremmin hollantilaiseen yhteiskuntaan sisälle tehdä havaintoja mm. ympäristöstä, tavoista, ilmiöistä, ihmisistä ja erinäisistä muista asioista. Ajattelin kerätä tähän postaukseen sellaisia juttuja, jotka poikkeavat meidät suomalaisista tavoista ja totteumuksista tai ovat ihan täysin erilaisia juttuja.

Asuntolaivat


Kelluvat kodit tai siis asuntolaivat ovat Amsterdamissa melko suosittu asumismuoto. Näitä eksoottisia ehkä vähän hippimäisiä asuntoja alkoi ilmestyä kovan asuntopulan myötä vasta toisen maailmansodan jälkeen kanaviin. Asuntolaivat ovat hyvinkin erinäköisiä. Osa asuu vanhassa rahtilaivassa, joka on muutettu asunnoksi ja nämä ovat minusta itse asiassa aika viehättäviä. Näyttävät edelleen ihan laivoilta ja niissä on ruoritkin tallella. 


Jostain vanhoista rahtilaivoista on puolestaan purettu vanhat kansirakennelmat pois kokonaan ja niiden tilalle on rakennettu laatikkomainen talo. Moderneimmat asuntolaivat on rakennettu suoraan betoni- tai teräsrungon päälle ja ne näyttävät ihan kelluvilta taloilta. Se Espoon Keilaniemeen joskus pystytetty asuntolaiva muistuttaa aikalailla näitä moderneja hollantilaisia esikuviaan. Asuntolaivat on varustettu sekä sähköllä että viemäröinnillä joten enää ne eivät saastuta kanavia. Kanavien vedenlaatu onkin parantunut ja jossain kanavissa jopa uidaan nykyään. 


Kanavilla kuhisee ihan koko ajan kun hop on-hop off-alukset ja erilaiset kanavaristeilijät  kuljettavat turisteja kanavakierroksilla. Lisäksi myös asukkaat itse liikkuvat kanavilla veneillään. Asuntolaivojen ikkunoista voi tuijottaa välillä suoraan sisälle jonkun olohuoneeseen tai nähdä kun perhe pesee rivissä hampaitaan kannella. Toisaalta eihän hollantilaisissa taloissakaan ole verhoja ikkunoiden edessä joten he ovat ehkä tottuneet elämään näin. Olen yrittänyt tivata ikkunoiden verhottomuutta hollantilaiselta kollegalta mutta ihan suoraa vastausta siihen en ole saanut....



Amsterdamista löytyy myös Asuntolaivamuseo Maria Hendrika, jossa en ole vielä ehtinyt piipahtamaan mutta ehkä jonkun reissun yhteydessä. Olisi kiva päästä kurkistamaan asuntolaivaan sisälle miltä itse asuminen näyttää. Toinen vaihtoehto on ottaa itselleen majoitus hotellin sijaan asuntolaivasta. Asuntolaivassa yöpyminen voisi olla kyllä melkoinen kokemus :)

Rakkaus kukkiin ja kasveihin


Keväiset tulppaanipellot ja Hollanti kuuluvat olennaisesti yhteen mutta täällä rakastetaan myös muitakin kukkia. Kanavan varrella puskee pienen pienestä kolosesta jalkakäytävän kivetyksestä ylös keltainen ruusuköynnös pitkin talon seinää. Joku on istuttanut sen siihen ilokseen ja kaupunki antaa sen myös kasvaa siinä. Suomessa tämä ei missään tapauksessa olisi mahdollista vaan se poistettaisiin.


Kun ajoimme keväällä koillis-Hollantiin ja pysähdyimme pitämään taukoa huoltoasemalle huomasin, että siellä myydään myös kukkakimppuja. Ei todellakaan mitään nuhjuisia, huonosti sitaistuja buketteja vaan todella kauniita kimppuja. Ihmettelin tätä hollantilaiselle kollegalle, joka piti täysin luonnollisena sitä, että anopille tai vaimolle voi ostaa kukat samalla kun tankkaa auton. Samaisella huoltsikalla myytiin myös tuoreita hedelmiä joten olisiko tässä vinkkiä myös meille. Ja HUOM! tämä tankkauspiste ei ollut minkään supermarketin yhteydessä ja aika pienikin se oli. 


Asuntojen parvekkeet - olivat ne sitten pieniä tai isoja - ovat aivan täynnä erilaisia kukkapurkkeja. Ja totta kai kukkia on myös asuntolaivojen kansilla ja laiturilla sekä portailla talojen edessä.




Kukkalaatikko voidaan jopa upottaa laiturilla olevan terassipöydän kanteen. Hyvä idea!


Jopa valtavissa toimistotalokomplekseissa on ihania vihreitä puutarhoja.


Kylmä lounas


Alan vähitellen tottua siihen, että lounasaikaan minulle tarjoillaan kylmiä voileipiä ja ehkä lämmintä keittoa kyytipojaksi. Hollantilaiset rakastavat leipää ja kollegani kehuvat aina kuinka paljon he leipää syövät päivän aikana. Illallinen tuntuu olevan monelle päivän ainoa lämmin ateria. Sinappikeitto, jota Amsterdamissa olen nauttinut vie muuten kielen mennessään ja totta kai hyvän leivän kanssa!

Jyrkät portaat


Koska Amsterdam on täynnä vanhoja kapeita taloja on siellä myös todella paljon superjyrkkiä portaita. Koska portaat nousevat aika rajusti ylös ovat myös niiden askelmat ihan älyttömän kapeita. Pienijalkaiset ehkä pärjäävät näissä mutta 40-41 numeron jalalla tulin viime reissulla yhden ravintolan portaat alas takaperin kaiteesta kiinni pitäen. Portaat tosin muistuttivat muutenkin sellaisia rappusia, joita meillä kivutaan ehkä talojen ullakoille maataloissa. Suomalaisten rakennusten käyttöturvallisuus määräyksiä ja säädöksiä nämä portaat eivät todellakaan täyttäisi. 

Polkupyörät 


Hollanti on tasainen maa ja siellä on helppoa liikkua polkupyörällä joten ei ole ihme, että niitä on joka puolella ja paljon. Muistan lukeneeni jostain, että Amsterdamissa on yhtä paljon polkupyöriä kuin siellä on asukkaita eli 800 000. Amsterdamissa on näitä poljettavia menopelejä parkissa pitkin kaupunkia. Useimmat pyörät ovat kunnon ketjuilla kiinni tolpissa tai sillanpielissä. Täällä myös pyörä on menopeli eikä mikään hifistelyväline ja useimmat polkevat melkoisilla mummokonkeleilla.

Polkupyörä voi olla varustettu myös erilaisilla kuljetuslaatikoilla joko pyörän perässä tai edessä. Laatikoissa kulkevat lapset ja koirat tai sitten siellä on tavaroita. Amsterdamissa liikkuessaan täytyy osata liikenteen lisäksi varoa myös polkupyöräilijöitä, joita on runsaasti liikkeellä ja yhdelläkään en ole koskaan nähnyt kypärää. Ja täällä myös ajetaan aikamoisella vauhdilla. 


Jotkut ovat somistaneet pyöräänsä kuten tämä ruusukaunotar kanavan sillalla. 

Asuminen veden äärellä ja turvallisuus


Hollanti on yksi maailman tiheimmin asutuista alueista ja täällä on aina asuttu kanavien ja veden äärellä. Aina käydessäni Amsterdamissa mietin miten talot täällä mahtavat pysyvät homeettomina kun Suomessa siitä on tullut ongelma monessa paikassa? Ja putoaako kukaan koskaan huolimattomuuttaan kanavaan vaikka pimeällä? Tai ajaa sinne autollaan?

Tämä Scheepstimmermanstraatin alue sisältää 60 uniikkia designtaloa, joissa arkkitehtinä on ollut mm. Herman Hertzberger. Todella jänniä ratkaisuja mutta Suomessa ei tuollainen vedenpäällä oleva terassi ilman kaiteita menisi taaskaan läpi koska meidän turvallisuusmääräykset kieltäisivät sen. Tuostahan voisi helposti pudota kanavaan... :) 


Koska maa on Amsterdamissa tiukalla voi kaksi auto parkkeerata näinkin kekseliäästi.



Vanhat vinot talot

Amsterdam on aikoinaan rakennettu hyllyvän suoalueen päälle ja maata on paalutettu, jotta siitä tulisi tukeva taloille. Maaperän takia ei taloista ole voitu tehdä kovin korkeita ja rakennusmateriaalinakin on käytetty kalkkikiveä ja kevyitä tiiliä. Myös ikkunoista tehtiin suuria, jotta julkisivut kevenisivät. 
Koska talon leveys määritteli maksettavan veron suuuruuden tehtiin taloista todella kapeita ja syviä. Allaoleva kuva on hotellihuoneeni ikkunasta viime reissulta. Kapein Amsterdamin ja koko Euroopan talo on vain metrin leveä!

Sen lisäksi, että talot olivat kapeita tehtiin niistä myös fasadiltaan tarkoituksella vinoja. Vinoseinä mahdollisti tavaroiden helpomman nostamisen vinssillä ylempiin kerroksiin ja aikana jolloin taloissa ei ollut vielä ikkunalaseja vaan pelkät luukut suojasi vino julkisivu myös sateelta. Illastimme tässä vähän joka suuntaan vinossa olevassa talossa yhtenä iltana.  Koska osa Amsterdamin alueesta on  merenpinnan alapuolella ja puupaalut ovat alkaneet mädäntyä pitää niitä vaihtaa nyt betonisiin, jotta vajoaminen saadaan estettyä. Luulenpa, että jos tämä talo olisi Suomessa se olisi ollut jo suljettuna jo aikoja sitten eikä siellä enää illastettaisi kuten me teimme. Tästä ravintolasta myöhemmin lisää...


Ammattikuntien kyltit talojen seinissä

Amsterdamissa liikkuessaan kannattaa katsella arkkitehtuurin ja kanavien lisäksi talojen seinissä olevia vanhojen ammattikuntien kyltttejä. Lisäksi näkee myös upeita lyhtylamppuja seinillä. 


Arkkitehtuurin arvostaminen

Hollannissa arvostetaan arkkitehtuuria kunnioittamalla vanhaa mutta rakentamalla rohkeasti myös uutta. Vierailimme vanhassa talossa, josta siirtolaiset olivat aikoinaan lähteneet maailmalle. 
Tällä hetkellä siellä toimi Lloyd Hotel.


Hotelli, jossa asuimme ihan Damin aukion lähettyvillä on hyvä esimerkki siitä miten luovia ratkaisuja Amsterdamissa ja Hollannissa tehdään. Hotellimme oli useassa talossa mutta niihin päästiin kadut ylittävien sisäisten siltojen kautta.


Vanhan arkkitehtuurin lisäksi Amsterdam on täynnä huikeita uuden arkkitehtuurin ja nimiarkkitehtien luomuksia. Bimhuis musiikkitalo on hyvä esimerkki tästä. 


Toisaalta vanhoja teollisuusrakennuksia on upeasti muutettu asuinkäyttöön.


Jännä avatun ympyrän muotoinen talo tarjoaa jokaiselle asunnolle kaksi pientä parvekketta sisäpihalle. Talo avautuu kanavalle avoimen portin kautta. Melko huikea!



Jos ole käynyt Amsterdamissa tai Hollannissa tuleeko sinulle mieleen ehkä jotain mitä minä en tänne ole listannut? Pidän paljon hollantilaisten rennosta ja ystävällisestä elämänmenosta ja olen oppinut poskisuutelemaan heitä oikeaoppisesti kolmasti. Amsterdamissa on myös asioita, jotka eivät minua miellytä kuten Punaisten lyhtyjen alue ja Coffee Shopit mutta voin välttää ne reissuillani. Muuten Amsterdam on äärimmäiäsen mielenkiintoinen ja arkkitehtonisesti ihan huikea kaupunki. 





12 kommenttia:

  1. Edesmenneen isäni puoliso asui monta vuotta Hollannissa ja kertoi monesti tarimoita ihanista puistoista ja kukkatoreista. Pyöriä oli yhdessä näkemässäni kuvassa niin paljon, että ihmettelin, miten kukaan voi löytää omaa pyöräänsä sieltä seasta.
    Upeita kuvia kerta kaikkiaan <3
    Rakastuin vähän noihin asuntolaivoihin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amsterdamista on helppo napsia kuvia kun siellä on niin kuvauksellista. En tiedä haluaisinko ehkä asua asuntolaivassa aina mutta sitä olisi kiva kokeilla.

      Poista
  2. Asuntolaivat, kukat ja vesi- Siinä kolme minua ihastuttanutta asiaa. Itse en ole koskaan käynyt Hollannissa(kaan) enkä Amsterdamissa, mutta tämä voisi olla sellainen paikka, missä olisi kiva käydä. Keväinen tulppaaniloisto oli kiva nähdä ja kokea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että Krisse pitäisit kevään kukkaloistoista Keukenhoffin puistossa. Kanavat ovat jänniä ja onhan Amsterdam kuin pohjoisen Venetsia.

      Poista
  3. Lurskelin postauksia uudestaan ja tajusin, etten olekaan kommentoinut.

    Amsterdam on kiva ja kaunis kaupunki. Voit kävellä ravintolaan, joka on avattu 1400-luvulla tai ihastella nokkelia moderneja ratkaisuja. Pidän hollantilaisita ihmisinäkin, mutkattomia ja mukavia bisneskumppaneinakin.

    Mahtavat näkymät hotellihuoneen ikkunasta! Sitä verhottomuutta olen minäkin ihmetellyt. Ei meilläkään ole kuin makuuhuoneessa verhot, mutta asumme kolme kerrosta maan pinnasta ja vastapäiset talot ovat kaukana. Amsterdamissa voi suoraan kadulta katsella ensimmäisen kerroksen ikkunoista olohuoneeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän Amsterdamin rentoudesta ja mutkattomuudesta itsekin :) Hollantilaiset ihmiset ovat ihanan välittömitä ja sydämellisiä. Heidän tapansa kommunikoida on hyvin toisen huomioonottava ja osallistuva. Rakastan myös niitä poskisuudelmia <3

      Minulle osui edellisellä kerralla tässä samassa hotellissa näkymä kahden talon väliin kadulle eli niillä käytävillä, joista tuolla postauksessa kerron on yhdistetty erillisiä taloja hotelliin. Käytännössä näin nyt huoneeni ikkunasta suoraan sisälle perheen olohuoneeseen ja minkälaista ohjelmaa heidän teeveestään tuli :D Joku musavisailu plus mainoksia. Tosin eihän sitä työreissuilla juuri hotellissa olla.

      Poista
    2. Hollannissa ei ole tapana sulkea verhoja, niitä kuuluu pitää mahdollisimman paljon vuorokaudessa auki. Vain epäilyttävät tyypit, joilla on jotain salattavaa, sulkevat verhot :D :D Appivanhempani asuivat Hollannissa ja kalustetun asunnon vuokraemäntä joutui oikein tekemään vierailun ja selittämään verhokulttuuria ;)

      Yksi hämmästyttävä piirre on se, että hollantilaiset pitävät edelleen tiukasti kiinni kauppojen aukio-oloajoista. Kaupat menevät kiinni viimeistään kuudelta, paitsi late night shopping päivänä torstaina.

      Minä opetin heti ensimmäiseksi anopille, että jos kahvi maksaa alkaen 10€ niin kyseinen kahvila ei ole anopin paikka lainkaan :D

      Poista
    3. Näin minäkin olen kuullut, että verhottomuus johtuu juuri kalvinismista ja siitä ettei kotona saa olla mitään piilotettavaa, salattavaa. Uskon, että verottomuutenki voi tottua mutta verhot kun auttavat myös aika paljon huoneen akustiikkaan...

      Minusta nuo aukioloajat ovat toisiltaan ihan hyvä juttu. Ei meidän tarvitse päästä kauppaan klo23 saakka iltaisin. Ihan järjetöntä myös se, että jotkut kaupat tulevat olemaan auki ympäri vuorokauden. Ymmärtäisin pikkukaupan mutta mielestäni Prisma on tekemässä näin?

      10€ on kyllä aika paljoan :D Kiitos kun kommentoit Rva Kepponen.

      Poista
  4. Rakastan Amsterdamin rentoa menoa, veneasuntoja vai onko ne venetaloja vai mitä? Koko yleisfiilistä ja miten siellä joulukuussa voi olla ihan syystakissa. :) Pyöräilijöitä toki saa varoa, kuten perjantaina juteltiinkin. :) Mieletön tuo kuva, missä on mies ja kissa, ihana pysäytetty hetki. Kiitos kun jaksoit kommentoida vaikka kuinka monta kertaa, outoja nämä tietotekniset probleemit.

    Mahtavaa sunnuntaita Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulenpa, että niitä voi kutsua monella nimellä: asuntolaiva, venetalo, veneasunto, kelluva talo - rakkailla taloilla on monia nimiä <3

      Hollannin ilmasto on jännä. Viime keväänä huhtikuussa kun lähdin sinne viikoksi kaikki täällä sanoivat, että älä lähde villakangastakissa - ota poplari! Pakkasin poplarin matkalaukkuun ja villakankaisen puin päälle. Kertaakaan en trenssiä päälleni voinut laittaa kylmyyden takia. Amsterdamissa tuulee koko ajan ja se muuttaa ilman kosteuden kanssa sää usein viileäksi.

      Blogger on temppuillut paljon viime päivinä. Eilen ei antanut minun ladata kuvia postaukseen joten siksi jäi julkaisematta....katsotaan miten tänään käy...

      Kivaa sunnuntaita Tiia <3

      Poista
  5. Minä olen pariin otteeseen käynyt Hollannissa, Amsterdamissa ja Harlemissa. On se niin jännittävä kanavakaupunki. Oli hienoa katsoa näitä kuvia ja tunnelmia ja kulkea taas kanavien varsilla. Hienot kuvat!
    Ps. Seuraan Leenan kirjoittamaa Kanavalla-blogia. Leena asuu Amsterdamissa ja kertoo ulkosuomalaisen tarinoita sieltä.
    Hyvää alkavaa viikkoa, Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula kun vinkkasit tuosta Leenan Kanavalla -blogista :) täytyy käydä kurkkimassa siellä. Mielenkiintoista lukea miten ulkosuomalainen kokee kaupungin. Itsehän ole siellä vielä ihan turistina ollut.
      Mukavaa alkavaa viikkoa sinullekin Tuula <3

      Poista