Ensimmäinen pakkasyö pääkaupunkiseudulla ja Espoossa koettiin tällä viikolla. Kun asteet lämpömittarissa tippuvat nollan alapuolelle on se aina minulle merkki, että kesähuoneelle on vihdoin myös heitettävä hyvästit kuluvan vuoden osalta. Ikuinen kesävenyttäjä on jo vetänyt sukat jalkaansa mutta edelleen hän on pitänyt kynsin ja hampain kiinni parvekkeen kesäasusta. Pelargoniat kukkivat toki edelleen ja uusia nuppuja oli tulossa mutta ne oli kyllä nyt aika laittaa talvehtimaan ja odottamaan uutta kevättä. Lobeliat olivat kuivuneet ja muutkin kesäisemmät kasvit näyttivät jo hieman väsähtäneiltä. Maanantaina töiden jälkeen nappasin Mimmin mukana ja huristelimme Suomenojan Plantageniin syyskukkaostoksille.
Minä taidan toimia parvekkeeni laittamisen kanssa aika päivän/kellon tarkasti näin syksyllä. Viime syksynä on syysistutuksilla korvattu kesäkukat 18.lokakuuta. Vuotta aiemmin 2019 blogiin on kirjoitettu syysasusta 21.lokakuuta. Onko syksy 2018 ollut poikkeuksellisen lämmin vai olenko vain vitkastellut mutta silloin syksykukat ovat saapuneet vasta 31.10. parvekkeelle! Myös lokakuussa 2016 ollaan oltu vähän myöhemmin liikkeellä eli vasta 26.päivänä. Toisaalta kun kesähuoneessa on edelleen kukkinut kauniisti on tuntunut turhalta laittaa tilalle jotain syksyisempää.
Olen normaalisti hankkinut syyskukkia Tammiston Plantagenista mutta nyt välttääkseni neljän ruuhkan Kehä ykkösellä päätin kurvata Suomenojalle. Puutarhamyymälä oli todella tyhjä ja esimerkiksi koristekurpitsat olivat jo loppuneet. Selkeästi myymälästä oltiin jo raivattu tilaa joululle ja tulevalle vuodenvaihteen sesongille kukkineen ja koristeineen. Onneksi syyskukkia oli vielä kuitenkin ihan kivasti jäljellä ja hyviä tarjouksiakin meille "mattimyöhäiselle". Tosin en todellakaan ollut ainoa syysistutuksia tekevä hortonomi.
Marjon matkaan lähti sekä aitokanervia että callunoita useissa eri väreissä. Lisäksi muutamia koristekaaleja, valkoinen syklaami ja lankaköynnös/hopealankaistutus. Olen muutamina vuosina ostanut myös marjakanervia mutta tänä vuonna jätin ostamatta. Mietin todella pitkään ostanko skimmian eli Japanista kotoisin olevan pensaskasvin Skimmia Japonican. Olen vuosia sitten saanut skimmian joulukukkana ja onnistuin pitämään sitä myös hengissä parvekkeelle joulun jälkeen kun talvi oli leuto. Jouluruusujakin oli tullut myyntiin ja niitä näytti olevan myös tarjolla vaaleanpunaisia.
Parvekkeemme on nyt valmista ottamaan vastaan kylmiäkin öitä joten talvi voi tulla sitten kun sen aika on. Lokakuun 30. ja 31. välisenä yönä me siirrymme taas kesäajasta normaaliin aikaan. Piti oikein tarkistaa tämä netistä koska itse olen ajatellut tulevaa viikonloppua "kellojen siirtoajaksi". Aion vielä hankkia parvekkeelle pihlajanmarjoja joko oksissa tai sitten terttuina tulevan viikonlopun aikana. Tänä vuonna pihlajanmarjoja on niin paljon, että kehtaan ottaa muutaman oksan niistä kotiinkin. Parvekkeemme edessä muuten kasvaa myös pihlaja punaisine marjaterttuineen - upea näky!
Minkälaisia syysistutuksia sinä olet laittanut parvekkeelle tai pihallesi? Mukavaa loppuviikkoa kaikille!