Vierailulla sympaattisessa Lohjan museossa

 

Aurinkoisen maaliskuun päivän kunniaksi tein retken sympaattiseen Lohjan museoon. Olen vieraillut museon puutarhassa viime vuosina useammankin kerran. Marraskuussa 2023 kävin ihailemassa upeaa Alexander Reichsteinin "He olivat täällä" -valoinstallaatiota. Viime marraskuussa puutarhassa oli taas uusi jännä Reichsteinin valoteos "Lennon aika - Dags att flyga", joka piristi hyvin pimeässä marraskuun harmaudessa. Lohjan menneen ajan joulumarkkinoiden aikaan 2017 piipahdin myös museoalueella. 

Mutta itse museossa olen käynyt kesällä monia vuosia sitten joten nyt oli korkea aika käydä katsomassa mitä Lohjan museolla olisi nyt esillä. Mimmi mukaan ja auto kohden Lohjaa. Koiria ei museoalueelle saa tuoda joten teimme neidin kanssa lenkin ensin ennen minun siirtymistäni museoon. 

Lohjan museo on perustettu jo vuonna 1911. Museo toimii entisen pappilan tiloissa Lohjan Pyhän Laurin kirkon lähellä Iso-Pappilan alueella osoitteessa Rovastinkatu 1. Museoon kuuluvat lisäksi Sammatissa Johannes Lohilammen museo ja sen taidenavetta sekä Lohjan pääkirjaston Linderinsalin näyttelyt. Nykyään myös Elias Lönnrotin synnyinpaikka Paikkarin torppa Sammatissa on osa Lohjan museota. 

Täytyy ensi kesänä tehdä ihan oma retki Sammattiin ja ottaa haltuun myös nuo museokohteet. Paikkarin torpassa olen kyllä käynyt vanhempieni kanssa lapsuudessani mutta niitä muistikuvia on ihan hyvä käydä tarkistelemassa nyt aikuisen silmin tulevana kesänä. 

Pedagogio rakennus on kauniin punamultainen ja valkoisilla ikkunapuitteilla varustettu.

Lohjan museon alueelta löytyy myös vuonna 1769 rakennettu Lohjan pedagogio. Turun tuomiokapituli antoi jo 1659 lohjalaiselle ylioppilaalle Henricus Ericille luvan antaa opetusta pienille lapsille paikkakunnalla. Lohjan pedagogio olikin ihan ensimmäisiä Suomen alueelle perustettuja maaseutukouluja ja se toimi aina vuoteen 1816. Rakennuksessa toimi ruotsinkielinen kansakoulu 1800-luvun lopulta aina 1950-1960 lukujen vaihteeseen. Vuonna 1971 pedagogio rakennus siirrettiin uuden Lohjan Osuuspankkitalon alta pois Lohjan pappilan museoalueelle. Nyt entisissä luokkahuoneissa esitellään Lohjan historiaa kivikaudelta nykypäivään. 

Kuva: Lohjan museo, Paloniemen kartano 

Lohjan museolla on yhteensä noin 25 000 esinettä kokoelmissaan, sekä kymmeniä tuhansia valokuvia valokuvakokoelmissaan. Em. lisäksi Lohjan museolla on myös oma kotiseutuarkisto sekä pieni kirjasto. Arkkitehti Eliel Saarinen suunnitteli Lohjan Paloniemen upean kaksikerroksisen, rapatun, kansallisromanttisen kartanorakennuksen, joka rakennettiin 1898-1900 kivestä sekä puusta. Kartano oli osaksi kaksikerroksinen ja osaksi kolmikerroksinen. Alakerrasta löytyi 11 huonetta ja yläkerrasta peräti 16. Kartanon sisustus oli osittain myös Saarisen suunnittelemaa. Huonekalut oli valmistanut porvoolainen Iris-tehdas. Valitettavasti Paloniemen kartanon upea päärakennus tuhoutui tulipalossa tammikuussa 1950. Ikävä juttu sillä tämä rakennus olisi ollut todella upea nähdä!

Lohjan museon päärakennuksen salissa on esillä uusrenesanssityylinen kalusto 1800-luvun lopulta. Nämä kalusteet ovat aikoinaan olleet Kyrkstadin kartanossa, jonka osti 1874 kamreeri Axel Gustav Hornborg. Kamreerin perheeseen kuului Anna Irene vaimon lisäksi myös tytär Greta ja poika Gösta. Ruotsinkielisen Dahlbergin perheen jäsenet olivat huomattavia vaikuttajia seura- ja yhdistyselämässä. Perhe myi kartanon Lohjan kaupungille ja nykyään se on yksityisomistuksessa. 

Lohjan museon kokoelmiin kuuluu myös Paloniemen kartanon esineitä Granstedtin (1880-1897) suvun ajalta. Esineet on saatu Boldtin suvun lahjoituksina Lohjan museolle eri aikoina. Yksi museon kokoelman helmistä on Eliel Saarisen suunnittelema ruokasalin kalusto, joka onnistuttiin pelastamaan Paloniemen kartanon päärakennuksen tuhoisasta tulipalosta. 

Museossa oli myös esillä Kirkniemen kartanon pienoismalli. Kirkniemen kartanolla on myös pitkä historia ja sen omistajiin on 1500-1900 -luvuilla kuulunut monia merkittäviä ylhäisaatelin edustajia ja varsinkin Suomen sotahistoriasta tunnettuja henkilöitä. Kartanossa ovat vaikuttaneet mm. sotamarsalkka Tott, amiraali Creutz, Suomen kenraalikuvernööri Fleming ja kreivi Ehrensvärd. Myös marsalkka Mannerheim vietti eläkepäiviään Suomessa ollessaan Kirkniemessä, jonka hän osti itselleen 1945. Nykyään paikan omistaa Metsäliitto, joka järjestää siellä kesäisin vierailukierroksia. Tämä paikka pitää ehdottomasti päästä näkemään tulevana kesänä. 

Minua ilahdutti, että esillä oli myös posliinia Paloniemen kartanosta Granstedtin suvun ajoilta. Lasialusta, jossa on posliinista valmistettu pohja ja koristeellinen metallireuna on kaunis. Pohjassa on koristeena suloinen metsämansikka. Arabian tarjoilukulho ja -vati on valmistettu vuoden 1878 jälkeen. Koristeaiheena posliineissa on Ceres-niminen kukka-aihe. Arabian tehdas oli perustettu muutamia vuosia aiemmin 1874. 

Pappilan omiakin kalusteita on esillä Lohjan museossa. Upea empiretyylinen peilipöytä marmorikannella ja lohikäärmehahmo jaloilla on kuulunut kirkkoherra Gustaf Fredrik Helsingiukselle (virassa 1859-1886). Kuvun sisällä oli todella hieno marmorinen katedraalikello, joka on alun perin valmistettu Ranskassa 1844. Kello on saanut vaikutteita kirkkoarkkitehtuurista ja uusgotiikasta. 

Paloniemen kartanon entinen samovaari eli teenkeitin 1880-luvulta oli myös esillä. Samovaari lahjoitettiin 25.4.1890 Paloniemen kartanon silloiselle isännälle Albert Fridolf Granstedtille, joka jäi eläkkeelle valtion rautateiden apulaispääjohtajan virasta. Samovaarin jalkaan on kaiverrettu lahjoittajien nimet sekä nimikirjaimet F.G. Tee oli Suomessa pitkään herrasväen juoma, jota nautiskeltiin promenadien päälle tai seurapiirien illanvietoissa ennen poloneesia. 

Lohjan museon yhteen huoneeseen on sisustettu Virkkalan kupeessa sijaitsevan Kyrkstadin kartanon lastenhuone. Oli ihan pakko hieraista silmiään, että näenkö näkyjä koska lastenhuoneen yksihuoneisessa nukkekodissa 1890-luvulta on saman tyylinen kalusto kuin salissa mutta pienoiskoossa. Tuon ajan tyyliin on kuulunut voimakaskuvioiset tapetit, sorvauksilla koristellut huonekalut ja seinien puolipanelointi. Lattia on mitä todennäköisemmin ollut linoleumia tai korkkia. Tuolilla istuva tyttö on Greta. 

Vitriinissä lastenhuoneessa on esillä myös erikoisia merkkausliinoja. Merkkausliinat ovat aikoinaan olleet kartanoiden säätyläisperheissä tyypillinen tyttöjen käsityö, jollainen valmistettiin ennen kuin siirryttiin vaativimpiin käsitöihin. Merkkausliinassa harjoiteltiin erilaisia pistoja, kirjaimia, numeroita ja myös sommittelutaitoa. Myös kuva-aiheita voitiin kirjoa merkkausliinaan. Esillä olevat merkkausliinat ovat Paloniemen kartanon emännän Fredrika Granstedtin. 

Lohjan museosta löytyi myös työhuone, joka on hyvin erilainen verrattuna nykyisiin työtiloihin työpöytineen. Pöydältä löytyy mustepullon lisäksi mustekynä ja mustekuivain. Kuulakärkikynä syrjäytti täytettävän mustekynän arkikäytöstä vasta 1960-luvulla. Kirjoittamaan opettelevien lasten on täytynyt olla todella keskittyneitä mustekynien ja mustepullojen kanssa. Työpöydällä näkyy myös puhelinkone, joka näyttää kyllä kauniilta koska on valmistettu puusta, joka on vielä koristeltu mutta miten hyvin puhelinkone mahtoi toimia oli varmaan asia erikseen. 

Seuraavaksi Lohjan museossa siirryttiin ihan erilaiseen näyttelyyn, jossa sukellettiin 1970-luvulle. Aikahyppy oli melkoinen ja kesti hetken ottaa vastaa kirkkaita värejä, korokepohjakenkiä, ruskeita samettisohvia, kasettisoittimia jne. Suomi oli 70-luvulla voimakkaasti kehittyvä runsaan neljän ja puolen miljoonan asukkaan yhteiskunta. Suomessa vallitsi Kekkosen ja suomettumisen aika. Muoti 70-luvulla oli todella räväköiden tyylien kulta-aikaa. 1960-luvulla alkanut hippiliike vaikutti vahvasti myös 70-luvun muotiin.

1970-luvun muodissa olivat leveät lahkeet, tolppakorot, pitkät hameet, värikkäät, psykedeelisetkin vaatteet ja kuvioinnit, toisaalta myös graafiset linjat ja naisten androgyyni look. Vuosikymmen oli pukeutumiseen suhteen värikäs runsaudensarvi, jossa myös suvaitsevaisuus näkyi. 70-luvulla pukeuduttiin peittävästi mutta toisaalta myös hyvinkin paljastaviin ja niukkoihin mikroasuihin eli 70-luku oli vähän kaikkea!

Anttilan mainos 1970-luvulta. Farkut leveillä lahkeilla, kalahattu ja printti t-paita!

Lohjan museosta löytyy myös ihan täydellinen 70-luvun olohuone. Ruskeat vakosamettiset sohvat, isoilla kukilla varustetut verhot, seinän täyttävä kirjahylly esimerkiksi Lundian tai tummaa puuta oleva hyllykkö, raanu tai ryijy seinällä, muovikupuinen värikäs valaisin, stereot, kasettimankka, Ericssonin Cobra puhelin, nahkainen tv-tuoli, itse virkattuja pikkuliinoja pöydillä, karvalankamatot tai itse kudotut matot, keltainen Ufox-ilmankostutin lattialla ja televisio ehdottomasti keskeisellä paikalla olohuoneessa. Ja totta kai kirjahyllyssä matkamuistonukkeja koska suomalaiset matkustivat jo ulkomaille. 

Meillä oli aikoinaan kotona Ericssonin punainen Cobra puhelin mutta äitini myi sen pois. 

Lohjalla tapahtui paljon 70-luvulla. Voitteko kuvitella, että Lohjalla oli vuonna 1970 televisioita 4189 ja niistä oli 7 väriteeveetä! Puhelinverkko kaupungissa oli Suomen tiheimpiä eli joka neljännellä lohjalaisperheellä oli lankapuhelin. Vuonna 1974  kun Suomessa oli energiakriisi ja säästettiin sähköä myös Lohjalla sammutettiin katuvalot. Todella virkistävä ja hauska lopetus Lohjan museokäynnille oli tämä viimeinenkin näyttelyosio. Ja aivan ihanan värikäs!

Koiria ei museoalueelle saa viedä eli Mimmi on kuvattu alueen ulkopuolella kun olimme lenkillä.

Lohja museo löytyy osoitteesta Rovastinkatu 1 ja parkkitilaa löytyy museon läheisyydestä. Museoalueella on useita eri rakennuksia, joissa voi vierailla mm. makasiini, pedagogio, navetta, jalka-aitta, riihi jne. Lisäksi museolla on kesäkahvila ja kaunis puutarha museon ympärillä. Museokorttikohde. 

Veljeni Leijonanmieli on koskettava ja kaunis tarinaklassikko veljeydestä

 

Kuva HKT: Otto-Ville Väätäinen 

Torstaina iltana suuntasin Helsingin Kaupunginteatteriin katsomaan Astrid Lindgrenin klassikkosatuun perustuvaa Veljeni Leijonanmieli näytelmää. Ehkä näytelmä on liian suppea kuvaus Jakob Höglundin ohjaamalle esitykselle, joka yhdistelee nerokkaasti musiikkiteatteria, nukketeatteria ja koreografiaa maagiseksi kokonaisuudeksi. 

Minulla oli takana todella hetkinen työpäivä ja ehdin ihan viime hetkillä teatteriin ja omalle paikalleni permannon toiselle riville istumaan. Minua jopa vähän jännitti miten reagoisin esitykseen, joka aikoinaan kirjana on liikuttanut minua ja tehnyt jopa surulliseksi. Olin onneksi muistanut varata Nessuja käsilaukkuun ja niitä kyllä esityksen loppuhuipennuksessa tarvittiin. 

”Nyt me kerromme tarinan veljeksistä, Kaarle ja Joonatan Leijonasta, ja siitä kuinka heistä tuli Leijonamieliä. Tämä tarina on niin kuin satu, ja vähän myös kummitusjuttu, mutta kaikki on kuitenkin totta.” 

Veljeni Leijonamieli kertoo kahdesta veljeksestä, Kaarlesta alias Korpusta (Alexander Wendelin) ja Joonatanista (Mikko Kauppila). Ruotsalainen kirjailija Astrid Lindgren kirjoitti lastenkirjansa vuonna 1973. Ruotsinkielisen alkuteoksen Bröderna Lejonhjärta on suomentanut Kaarina Helakisa. Lindgrenin fantasiaa täynnä olevan klassikkosadun teemat ovat kuolema, kuoleman jälkeinen elämä ja omien pelkojen voittaminen, jotka nuorempana tuntuivat itsestäni hyvinkin vaikeilta asioilta käsitellä. Minun on pakko myöntää, että kokonaan olen pystynyt lukemaan kirjan vasta parikymppisenä vaikka siihen yritin tarttua jo 10-vuotiaana. Myöhemmin vartuttuani ymmärsin vasta, että tässä kirjassa on vahvasti mukana myös ystävyys, kunnioitus ja moraali. 

Kuva HKT: Otto-Ville Väätäinen 

Kaarle "Korppu" on 10-vuotias keuhkotautia sairastava pieni poika, joka joutuu viettämään päivänsä kotona vuoteessa yksin eristettynä kun taas 13-vuotias isoveli Joonatan käy koulua. Ennen esityksen alkua esirippuun heijastetaan useaan otteeseen valkoinen lentävä kyyhky. Valkoinen kyyhky on ainakin toivon, rakkauden, viattomuuden ja muutoksen symboli, rauhaa tietenkään unohtamatta. 

Tässä kireässä ja koko ajan muuttuvassa maailmatilanteessa, jossa me nyt elämme allekirjoitan täysin ohjaaja Jacob Höglundin viisaat sanat. "Leijonamielen veljesten tarina on monille tuttu, mutta sen kertominen uudelleen tuntuu erityisen tärkeältä juuri tässä ajassa. Olit sitten surullinen, sairastunut tai minkä tahansa avun tarpeessa, kyyhkynen tuo toivoa jokaiselle." 

Kuva HKT: Otto-Ville Väätäinen 

Kaarlen ja Joonatanin kodissa syttyy valtava tulipalo. Joonatan onnistuu pelastamaan pikkuveljensä Korpun asunnosta ottamalla hänet reppuselkäänsä ja hyppäämällä ikkunasta. Suojellessaan veljeään hän saa kuitenkin itse surmansa ja myöhemmin myös Kaarle kuolee keuhkotautiin sairaalassa. Nukketeatterin keinon toteutetut kohtaukset katolla ja sairaalassa on todella upeasti toteutettu. Näitä olisi ollut mahdotonta tehdä muuten näyttämöllä. 

Joonatan on kertonut veljelleen, että kuoleman jälkeen sekä ihmiset että myös eläimet siirtyvät ihan toiseen maailmaan nimeltään Nangijala, jossa kaikki on hyvin eli sairaudet ovat poissa ja myös toiveet tulevat toteutumaan. Veljesten jälleennäkeminen on riemukas. 

Kuva HKT: Otto-Ville Väätäinen 

Veljeni Leijonamielen todella upea lavastus on Vilma Mattilan ja apulaislavastaja Riku Suvitien käsialaa. Pyörivä lava on aivan huikea ja siinä Joonatan sekä Nangijalassa tervehtynyt Kaarle kiitävät mm. potkulaudoillaan aivan vimmatusti. Liike ja matka saadaan aikaan illuusion avulla joten katsojasta tuntuu kuin maisema vaihtuisi koko ajan. Lavastuksessa on käytetty paljon geometrisiä muotoja, jotka muodostavat kuin upean vuoriston näyttämölle. Erilaiset kuutiot, kolmiot, neliöt ja suunnikkaat muokkaavat myös maisemaan aina erilaisina elementtejä hyvin yksinkertaisesti tarinan edetessä. 

Myös valaistuksella saadaan lavastuksiin upeasti eloa ja liikettä kun veljekset ratsastavat hevosillaan Rimmalla ja Fjalarilla. Muistan, että kirjassa ratsuilla oli tosi iso rooli itse tarinassa. Näytelmässä on myös upeasti kuvattu kohtaus, jossa veljekset ylittävät sillan ja sen ympärillä virtaavan vaarallisen veden. En paljasta enempää mutta toteutus on yksinkertainen mutta huikea!

Kuva HKT: Otto-Ville Väätäinen 

Veljekset päätyvät lopulta Kirsikkalaaksoon, jonka kaunista maisemaan hallitsevat kauniisti kukkivat kirsikkapuut. Tässä kauniissa laaksossa asiat ovat hyvin ja kansa saa elää vapaana sekä onnellisena. Toisin on lukuisten ruusujen peittämässä Ruusulaaksossa vuoren toisella puolella. Siellä asukkaat joutuvat elämään sortajien hirmuvallan alla pelossa koko ajan. 

Musiikista Veljeni Leijonamielessä vastaa aivan huikea musiikillinen moniottelija, multi-instrumentalisti, kanteleensoittaja ja kanttori Senni Valtonen, joka näkyykin tuolla yllä olevassa kuvassa taustalla. Senni soittaa konserttikannelta, pianoa & koskettimia, avainviulua, kansanhuiluja, klarinettia, harmonikkaa, rumpua, saksofonia, lehmänsarvea, kiinalaista huilua, 16-kielistä kanteletta, lintupilliä ja huuliharppua esityksen aikana. Huhuh - muistinkohan mainita kaikki instrumentit! Lisäksi Senni on mukana rooleissa ruusulaaksolaisena, kirsikkalaaksolaisena ja sotilaana. Käsittämätön lahjakkuus! 

Kuva HKT: Otto-Ville Väätäinen 

Veljeni Leijonanmieli näytelmässä Sofian roolissa nähdään Sanna Majuri (kuva alla). Sofia on Kirsikkalaaksossa  Kaarlen ja Joonatanin naapuri, jolla on myös merkittävä rooli tapahtumien kulussa sekä kyyhkysten kanssa. Näytelmässä Kaarlea ja Joonatania lukuun ottamatta muilla näyttelijöille on todella monia muitakin rooleja. Sanna Majuri toimii Sofian lisäksi myös kertojana, sotilaana, pienen Korppu-nuken jalkoina, kyyhkysenä ja "koskena". 

Tuukka Leppäsen päärooli on Jussi Kultakukko, Kai Lähdesmäen Hubert, Kari Mattilan Matias, Tiina Peltosen Antonia/opettaja, Unto Nuoran Perttu, Samuli Pajusen Kader/Orvar ja Elena Rekolan Veder. Kaikki Veljeni Leijonanmieli esityksen näyttelijät rooleineen löytyvät tästä.

Kuva HKT: Otto-Ville Väätäinen 

Kaarlea ja Joonatania lukuun ottamatta kaikilla muilla näyttelijöillä on hauskoja lettejä hiuksissaan - sekä miehillä että naisilla. Minulle tuli mieleen näistä lettikampauksista muinaiset kelttisoturit ja viikingit, joilla molemmilla oli aikoinaan pitkät hiukset kuten naisilla. Koska pitkät hiukset eivät saaneet olla silmillä tai siten, että vastustaja saisi niistä kiinni soturit kampasivat ja letittivät hiuksensa taakse, jolloin myös tarttuminen tukkaan oli paljon hankalampaa. 

Kuva HKT: Otto-Ville Väätäinen 

Helsingin Kaupunginteatterin ikäsuositus Veljeni Leijonanmieli esitykseen on "9-vuotiaasta ylöspäin". Ikäraja suositus on varmasti ihan hyvä koska mukana on melko pelottaviakin kohtauksia kuten vaikka ison susilauman tulo lavalle kyynärsauvoineen. Istuessani 2.rivillä minäkin säpsähdin nähdessäni sudet ihan lähietäisyydeltä. Näytelmän muita pahiksia ovat Katla lohikäärme, joka on kahlittuna vahtikoiraksi suojelemaan Tengilin linnaa. 

Karma puolestaan on käärmehirviö, joka asuu koskessa. Katla lohikäärme näkyy näyttämöllä vain väreinä ja nukketeatterin keinoin. Minun vieressäni istui ehkä 9-10 vuotiaita lapsia, jotka selkeästi nauttivat esityksestä vaikka siellä olikin vähän pelottavia juttuja välillä. 

Kuva HKT: Otto-Ville Väätäinen 

Ehkä koko esityksen pelottavimmat hahmot ovat Tengilin mustiin pukeutuneet sotilaat, jotka ovat melko ikäviä tyyppejä. Nämä mustiin pukeutuneet punaisilla ristinmerkeillä varustetut sortojoukot kun jakoivat koko ajan kuolemantuomioita jos joku uskalsi pullikoida vastaan. Mietin koko esityksen ajan mitä ihmeen tuttua näissä hahmoissa on. Vasta tultuani kotiin minulle tuli mieleen, että hehän muistuttivat ulkonäöltään ihan ikonisessa Tähtien sota -elokuvassa esiintynyttä Darth Vader hahmoa mustien kypäriensä ja vaatteidensa takia. 

Kuva HKT: Otto-Ville Väätäinen 

Kuva HKT: Otto-Ville Väätäinen 

Ruusulaakson sortaja, Karmanjakan hirmuinen tyranni Tengil on esitetty Helsingin Kaupunginteatterin Veljeni Leijonamieli esityksensä myös nukketeatterin hahmona. Muistelen, että olen itse lapsena värittänyt kuvan mielessäni tästä hirviöstä paljon kamalammaksi. Näin mielikuvituksessa Tengilin myös tulta syöksevänä lohikäärmeenä, joka oli valtavan suuri ja ilkeä. Esityksessä ehkä jopa vähän petyin hahmon "pienuuteen ja vaatimattomuuteen".

Kuva HKT: Otto-Ville Väätäinen 

Kaarlen ja Joonatanin onnistuu vapauttaa Ruusulaakson entisen johtaja Orvar, joka vangittiin ja tuomittiin Tengilin toimesta Katlan ruoaksi. Veljekset vievät Orvarin takaisin Sofian luo sekä myös johtamaan Ruusulaakson kapinaa. Orvarin roolissa nähdään Samuli Pajunen.

Kuva HKT: Otto-Ville Väätäinen 

Jos Veljeni Leijonanmieli ei ole sinulle tuttu niin jätetään paljastamatta miten koko tarina päättyy veljesten Kaarlen ja Joonatanin osalta. Vaikka minua itketti näytelmän loppupuolellakin ja Nessuja kaivettiin taas esille jäi silti mieleeni toiveikas sekä onnellinen tunnelma. Veljesten istuessa kauniisti tuikkivan tähtitaivaan alla minä uskoin siihen, että seikkailu jatkuu edelleen seuraavassa paikassa/ajassa ja he ovat taas onnellisesti yhdessä. Teatterista lähdin levollisin mielin ja taas yhtä upeaa teatterikokemusta rikkaampana. 

Kuva HKT: Otto-Ville Väätäinen 

Veljeni Leijonamieli on ollut niin suosittu, että viime syksyn ja nyt myös kevään 2025 näytännöt on jo lähes loppuunmyyty. Siksi on päätetty, että Veljeni Leijonanmieli jatkaa myös syksyllä 2025. Joten ei hätää jos et vielä ole nähnyt tätä aivan huikeaa esitystä. Kannattaa silti varata liput hyvissä ajoin syksylle koska näytäntö, jossa itse olin oli viimeistä paikkaa myöten minusta myyty. Veljeni Leijonanmieli sopii koko perheelle huomioiden 9-vuoden suositusikärajan. 

♥♥♥ Kiitos Helsingin Kaupunginteatteri todella upeasta ja koskettavasta esityksestä ♥♥♥

Tule jo pian kevät - kaipaan sinua

 

Helmikuun viimeinen viikko alkaa maanantaina ja sitten on jo ensimmäinen kevätkuukausi maaliskuu, JIHUU! Odotan jo malttamattomana omaa talvilomaani viikolla 11. Kaksi viikkoa pitäisi vielä jaksaa ja sitten ansaittu lepotauko. Hektisen alkuvuoden jälkeen olen todellakin jo pienen lomailun tarpeessa vaikka mitään sen kummempia suunnitelmia tuolle viikolle ei vielä ole tehty. Ennen kaikkea minä odotan myös kevättä todella malttamattomasti ja talven selän lopullista taittumista. 

En ollut ollenkaan innostunut siitä, että kuluneella viikolla satoi pääkaupunkiseudulle ohut lumivaippa peittämään maata. Olin jo nähnyt sipulikasvien työntävän virheitä versoja yhden omakotitalon seinävieressä joten haaveilin jo aikaisin alkavasta keväästä. Mutta toisin kävi eli tulikin pakkassää. Onneksi tällä viikolla on lonkeronharmaiden päivien lisäksi nähty myös aurinkoa, joka on ollut todella ihana asia! 

Kuva: Annika Sorjonen / Korkeasaaren eläintarha - YLE 

YLE uutisoi 20. helmikuuta, että Korkeasaaren karhut Sofia ja Yulia ovat heränneet talviuniltaan. Korkeasaaren tiedotteen mukaan 24- ja 19-vuotiaiden karhujen talviuni oli tänä talvena hieman katkonaista. Lauhat säät ovat saattaneet vaikuttaa siihen ettei emokarhu Sofia ja tytär Yulia nukkuneet pisimmillään yhtäjaksoisesti kuin viisi viikkoa. Karhulinnassa käytiin talviunille jo loka-marraskuun vaihteessa mutta vuodenvaihteessa karhut jo havahtuivat ja torkkuivat leudon tammikuun. Oli ihanaa katsoa karhujen riemua talviunien jälkeen. Onhan tämä jo jonkinlainen kevään merkki ♥ ♥ ♥ 

Kotitoimistolla piti viikolla parina päivänä välillä vetää verhot ikkunan eteen kun aurinko paistoi niin kirkkaasti sisälle. Toisaalta olisin vain halunnut antaa auringonsäteiden tulvia kotiin mutta kun läppärin ruudulta ei oikein enää nähnyt mitään niin pakon sanelema juttu. Minua ei ollenkaan häirinnyt ikkunoiden likaisuus koska olin vain niin haltioissani tuosta ihanasta valosta pitkän pimeän kauden jälkeen. Myös Mimmi siirsi oma-aloitteisesti petinsä aurinkoläikkään lattialla syöden onnellisena luutaan siinä paisteessa. Kyllä koirakin ymmärtää, että auringossa on mukavaa olla ja nautiskella. 

Keväinen auringonpaiste sai minut miettimään mitä mahtaa tänä keväänä tapahtua meidän parvekkeella. Tuleeko kesähuoneeseemme 7. kerran mustarastaan pesä ja jos tulee niin onnistuuko pesintä? Pihapiirissämme on tänäkin talvena talvehtinut muutamia mustarastas koiraita ja yhtenä päivänä yksi niistä oli meidän parvekkeella. Pohdin heti olisiko se mahdollisesti ollut siellä joskus yhdessä naaraan kanssa pesän rakennuspuuhissa? Jää nähtäväksi mutta toivon toki sitä sydämestäni. 

Olen joskus vuosia sitten hankkinut muistaakseni Moko Market Punavuoresta nuo kaksi julistetta, joissa toisessa on erilaisia linnunmunia ja toisessa perhosia. 

Näin kauniilta näytti Klippanin saarella oleva ravintolarakennus auringonpaisteessa kun ajelin yhtenä päivänä Ehrenströmintietä. Rakennuksen suunnitteli arkkitehti Selim A. Lindqvist vuonna 1899. Aikoinaan kun ravintola avattiin lehdet kirjoittivat kuinka "ravintolassa paloi oikea sähkövalo ja että höyrylaiva välitti joka 20. minuutti liikennettä Keisarinnan kiveltä saareen". Vaikka en ihan viime aikoina ole käynyt Klippanilla olen viettänyt siellä elämäni aikana monta hauskaa iltaa. Ihania muistoja on paljon ♥ 

Kesällä 2014 ennen juhannusta viettämässä kesäjuhlia Klippanilla. 

Huomasin kauhuissani 14. tammikuuta, että Helsingin kaupunki on laittanut Klippanin myytiin eli ravintola ja kaksi muuta rakennusta saaressa tullaan myymään tarjouskilpailulla. Vähimmäismäärä tästä yli sata vuotta vanhasta rakennuksesta tulee olemaan 400 000 euroa. Tuntuu todella ikävältä jos perinteinen ravintolatoiminta ei tule jatkumaan enää tässä upeassa rakennuksessa uuden omistajan toimesta. Tässä ravintolassa on aikoinaan kansallisrunoilijamme Eino Leinokin ollut vappubrunssilla. 

Toisaalta mikä tulee olemaan Kaivopuistossa olevan - nyt suljetun - Kaivohuoneen kohtalo jatkossa. Jo maaliskuussa 2023 Helsingin kaupunki ilmoitti, että se on luopumassa 11 suojellusta rakennuksesta. Ei yhtään kiva juttu minusta!

Kuvat lainattu Stockmannin sivuilta 

En myöskään yhtään enää jaksaisi kulkea toppatakissa ja IceBugit jalassa. Haluaisin vaihtaa jo keväisempään takkiin ja pakata villapipot kaulaliinojen kanssa säilytykseen. Mutta koska ilmat ovat taas kylmenneet olen edelleen talvivaatteiden vanki koiralenkeillä Mimmin kanssa. Olen kuitenkin herkeämättä pyörinyt mm. Stockmannin sivuilla katselemassa ihanan värikkäitä ja keväisiä asuja. Jotenkin minua puhuttelevat sekä pastellisävyt ja merihenkisyys. Tästä voit kurkistaa mitä kaikkea ihanaa on tarjolla Stockalla. Ja pakko minun on rehellisesti tunnustaa, että olen kurkkinut myös monen muunkin nettisivuja haaveillessani keväästä ja keveämmistä vaatteista. 

Tulppaaneita pitää olla kotona ja niitä on myös ostettu. Kuten kirjoitin jo pari postausta sitten olen seonnut jo laskuissa kuinka monta nippua on maljakkoon hankittu. Tulppaanit ovat selkeästi vuodenvaihteen jälkeen se ensimmäinen signaali minulle, että valoa kohti mennään. Nämä kerrotut tulppaanit ovat todella kauniita ja toivon salaa ettei ne kuihtuisi vielä moneen päivään. Olen yrittänyt hoitaa niitä ja vaihtaa vettä joten pidetään peukkuja. 

Minähän käytän sekä talvella että kesälläkin aina punaista kynsilakkaa ja huulipunaa. Talven jäljiltä iho vain tuntuu niin kalvakalta, joten niitä auringonsäteitä toivoisin vähän saavani tässä keväällä. Aurinkoa en ole vuosiin ottanut mutta liikkuessaan luonnossa Mimmin kanssa sitä kyllä päivettyy. En todellakaan enää jaksaisi makoilla aurinkotuolissa kuten joskus nuoruudessa. Mieluummin hankin tervettä väriä vaikka kävelyllä merenrannalla.

Näin upeat tarjoilut olivat yhdessä asiakastilaisuudessa viime viikolla. Tuo hedelmien värikkyys yhdistettynä tulppaaneihin maljakossa tekivät neuvotteluhuoneeseen valoisan ilmeen vaikka juuri tuona päivänä ei aurinkoa näkynytkään. Värit vaikuttavat sekä meidän fyysiseen että myös henkiseen hyvinvointiin. Punainen on energiasoiva ja herättää huomiota. Keltainen puolestaan tuo mieleen auringon valon sekä lämmön ja se lisää onnellisuutta sekä tyytyväisyyden tunnetta aivoissa. 

Ensi viikolla on tiedossa teatteri-ilta Helsingin Kaupunginteatterissa eli Veljeni Leijonamieli. Odotan jo innolla myös Ateneumin uuden näyttelyn Rajojen rikkojat avajaisia 6. maaliskuuta. Näyttely tuo ensimmäistä kertaa yhteen 1800-luvulla Saksassa opiskelleiden ja työskennelleiden naistaiteilijoiden töitä. Ja sitten on jo maaliskuun 1. viikko ja minulla se talvilomakin seuraavalla viikolla. Ehkä se kevätkin tulee kohta. Oheisen kuvan löysin netistä ja niin aiheeseen sopiva! 

Kuva Pexels 

Mukavaa viikonloppua ja kaikille ♥ ♥ ♥