lokakuuta 17, 2021

Linnanmäen valokarnevaalit luovat taas valoa syksyyn

 






Linnanmäen Valokarnevaalit ovat kuuluneet omaan syysohjelmaani jo vuosien ajan. Ensimmäinen postaus valotapahtumasta itselleni rakkaassa huvipuistossa syntyi jo ihan blogitaipaleeni alkuvaiheissa lokakuussa 2012. Kuutisen kertaa aiemmin olen kirjoittanut valokarnevaaleista tänne blogiin ja itse perinne käydä tapahtumassa alkoi jo muutamia vuosia aiemmin kuin kirjoittaminen niistä.  Edelliset valokarnevaalit, joilla kävin ihailemassa valaistua huvipuistoa oli syksyllä 2019. 







Vuoden 2020 alussa alkoi maailmalta kantautua kummia uutisia Wuhanista ja kohta oltiinkin pandemian kourissa maailmanlaajuisesti. Syksyn 2020 Valokarnevaali -tapahtuma olisi ollut 15.juhlavuosi kun valot olisivat syttyneet Linnanmäelle valaisemaan pimeään syysiltaa. Linnanmäki ilmoitti, että juhlavuoden tapahtuma siirretään ymmärrettävistä syistä vuodella eteenpäin kun voidaan turvallisemmin juhlistaa valoa yhdessä. 









Torstaina 14.lokakuuta starttasivat tämän vuoden Linnamäen Valokarnevaalit ja Marjon matka kävi myös kohden Lintsiä pitkästä aikaan. Vuosi 2020 jäi minulta valitettavasti tyystin väliin Linnanmäen perinteisissä hulinoissa. 15.juhlavuoden kunniaksi olin ajatellut meneväni heti ensimmäisenä iltana katsastamaan mitä kaikkea kivaa Linnanmäki tänä vuonna tarjoaa kirkastamaan lokakuisia syysiltoja. Mukava yhteensattuma oli myös se, että yksi kummityttöni on mukana sambakoulu Império do Papagaion esityksissä valokarnevaaleilla. Totta kai ylpeä kummitäti halusi katsomaan miten 14-vuotias tyttö selviää ensimmäistä isosta esityksestään Linnanmäellä. 









Poikkeuksena aiempaan Linnamäellä tämän vuoden Valotapahtumaan ostetaan 15 euron sisäänpääsylippu ja samalla varataan paikka tapahtumaan. Voit ostaa siis pelkän sisäänpääsyn jos et halua laitteisiin tai vaihtoehtoisesti rannekkeen ja sisäänpääsyn 42 eurolla. Jos sinulla on jo valmiiksi ranneke tai lahjakortti varaat ainoastaan netin kautta ajan, jolloin haluat vierailla Lintsillä. Esimerkiksi eilinen 16.lokakuuta oli loppuunmyyty joten kannattaa olla ajoissa, että mahtuu mukaan. Linnanmäen nettisivujen mukaan erillistä koronapassia ei tarvita. Huvipuistossa rajataan kävijämäärää ja huolehditaan terveysturvallisuudesta monin tavoin.








Linnanmäellä on valokarnevaalien aikana myös todella paljon esiintyjiä, jotka esiintyvät Keitaassa tai Estradilla ja tästä näet tarkemman ohjelman. Myös ik!weekiltä tuttu uutuuskohde Motelli avaa kauhuovensa Valokarnevaalien aikaan. Motellia suositellaan vähintään 15 vuotta täyttäneille ja kasvomaskisuosituksella. Kauhukohde löytyy Lintsin keskellä olevan vesitornin sisältä ja tämä ei sovi heikkohermoisille. Avoinna joka päivä kello 16 alkaen huvipuiston sulkemiseen asti. 





Valokarnevaalien aikana tarjolla on myös Hehkuhattaraa, Unicorn-hattaraa ja Valovohvelia. Tarkemmat myyntipaikat löydät tästä. Jos haluaa itselleen valomiekan tai -asusteita niin näitä löytyy Shop Rollesta. Linnanmäelle kannattaa muuten aina - ja varsinkin näin syksyllä - pukeutua lämpimästi ja varautua myös siihen, että taivaalta voi ripsiä vettä. Jos pipo tai hanskat ovat unohtuneet kotiin niitäkin löytyy Shop Rollesta. Kuuma kaakao tai höyryävä glögi pitävät myös lämpimänä valojen katselun lomassa. Ja välillä on muutenkin hyvä tankata lämmintä syötävää, että jaksaa kiertää. 

Kun liikkuu Linnamäen näkee lukuisia kauniisti valaistuja kohteita, jotka on toteutettu yhteistyössä Sun Effectsin kanssa. Vuoristorata, joka viettää 70-vuotisjuhliaan on upeasti valaistu. Huvipuistosta löytyy myös hauskoja jättilamppuja, akryylipeilikolmioita tehtyjä kohteita ja kaleidoskooppimaisia teoksia. Valotohtorin vetämässä installaatiossa pääsee itse kokeilemaan varjojen muodostamista eriväristen valojen avulla.





Linnanmäen alueella saattaa myös törmätä huikean kauniiseen Lumikuningattareen sekä hänen lakeijoihin. Uutuusharmot Peiliherra ja Peilirouva esittivät upeissa peiliasuissaan tanssia torstai iltana Peacockin edessä. Flow-taideryhmä Belenos Group of Arts on myös liikkeellä pimenevässä illassa. 

Myös Lintsin omat hahmot Rolle-Pelle, Kingin ritari, Taiga-linnunpoikanen Saga ja vaaleanpunainen Hattara liikkuvat huvipuistoalueella. Me onnistuimme näkemään vain Hattaran, joka onkin näitä uusia hahmoja, jotka ovat liittyneet Rolle-Pellen seurana. 






En voi olla hehkuttamatta sambakoulu Império do Papagaois -ryhmän huikeita tanssijoita ja Bateria rumpusetin vauhdikasta esitystä, jotka tempasivat mukaansa syksyisessä säässä. Olisi tehnyt itsekin mieli alkaa heilua rytmikkäästi rumpujen päristessä ja ryhmän liikkuessa. Mikä energia, ilo ja sydämellisyys välittyy tästä tanssista ja musiikista. Olen myös kaivannut kesäistä Samba karnevaalia ja Kallio kukkii -tapahtumaa, jossa sambaajat ovat olleet myös läsnä. Värikäs helsinkiläinen sambakoulu on perustettu 1989 ja koulu on voittanut eniten karnevaalimestaruuksia eli yhteensä 15 kappaletta! 

Linnanmäen valokarnevaalit ovat auki seuraavasti ja ensi viikollahan on syyslomaviikko joten moni lomailija varmasti suuntaan huvipuistoon. 

  • Su–to 17.–21. lokakuuta kello 13–22
  • Pe–la 22.–23. lokakuuta kello 13–24
  • Su 24. lokakuuta kello 13–22



 

 

lokakuuta 15, 2021

Milanon ihme -näyttely on avoinna vielä 17.10. saakka Riihimäellä

 





Jos viikonloppuna on tekemisen puutetta niin nyt tulee vinkkaus näyttelystä, jossa esitellään kuinka suomalainen muotoilu ja design nousi maailmanmaineeseen. Suomen Lasimuseossa Riihimäellä jatkuu nimittäin vielä kesänäyttely Milanon ihme - suomalaisen muotoilun tie maailman huipulle 17.lokakuuta saakka. Näyttely avattiin jo toukokuussa mutta itsekin ehdin siellä vierailla vasta syyskuun alkupuolella. Onneksi ehdin sillä tämä näyttely sisältää monia meille suomalaisille tuttuja esineitä, joiden muotoilu ja design on palkittu juuri Italian Milanon triennaaleissa. 




Milanon ihme -näyttelyjuliste 2021




Vuoden 1931-1933 Milanon triennaalien työt vasemmalta alkaen. Greta-Lisa Jäderholm-Snellman 1933 Uurna, Tyra Lundgren Puttohahmoisia figuureita 1931-1933, Elmar Granlund 444-sarja 1932 pukeutumispöydän esineistöä. 

Nuori, itsenäistynyt Suomi osallistui aikoinaan jo ensimmäiseen vuonna 1931 pidettyyn triennaaliin. Milanon triennaali perustettiin aiemmin Monzassa pidettyjen taideteollisuusnäyttelyiden seuraajaksi. Toisen maailmansodan aikana jouduttiin pitämään taukoa triennaaleista mutta muuten Milanon triennaalit jatkuivat aina vuoteen 1973 saakka. Tämän jälkeenkin näyttelyitä on pidetty vaihtelevasti. 




Kuva Design Forum vuoden 1951 Suomen Milanon triennaalin messuosasto

Vuosi 1951 oli Suomelle ja suomalaisille varsinainen jackpot! Suomalaiset taiteilijat ja muotoilijat kahmivat tuosta triennaalista peräti 25 palkintoa, joista kuusi oli korkeinta palkintoa eli Gran Prix'ta. Lisäksi kunniadiplomeja, kultamitaleja ja hopeamitaleja. Toisen maailmansodan jälkeen tämä oli ensimmäinen triennaali, johon Suomi osallistui. Aluksi osallistuminen oli tosin epävarmaa rahoituksen puuttumisen takia. 




Tapio Wirkkala, Kanttarelli maljakko 1951




Rut Bryk, Madonnat 1953




Kaj Franck, Kremlin kellot -karahveja 1957

Tapio Wirkkala esitteli 1950 näyttelyidean Wärtsilä-Arabian pr-päällikkö H.O. Gummerukselle ja pyysi samalla yritykseltä rahallista tukea. Gummerus fiksuna miehenä tarttui tarjoukseen oivaltaen, että tässä olisi mahdollisuus viedä suomalaista muotoilua maailmaille. Gummerus neuvottelikin rahoitusta sekä valtiolta että myös yrityksiltä kuten Wärtsilä-Arabia, Iittala, Boman ja Artek. Tästä triennaalista tuli suomalaisen muotoilun kannalta todellinen läpimurto. 




Dora Jung, Viivojenleikki 1957 pellavadamasti / Toini Muona, Maljakko 1943



Timo Sarpaneva 1951, Kukko pannunmyssy



Timo Sarpaneva piirsi pannunmyssyn, hänen äitinsä ompeli sen ja kirjaili vielä pannunmyssyn kalliilla silkkilangoilla. Kukkoaiheisella pannunmyssyllä voitettiin Milanossa hopeamitali.

Sodan jälkeen lähes kaikesta oli Suomessa huutava pula! Tapio Wirkkalan suunnittelema messuosasto sai ulkomaisissa lehtikritiikeissä kehuja esineiden pelkistetystä muotokielestä ja hillitystä väriskaalasta. Em. nähtiin suomalaisen luonnon vaikutus muotoiluun ja designiin. Italialainen Domus-lehti kirjoitti Suomen messuosastosta peräti 14 sivua lukuisine kuvineen. Alettiinkin puhua "Milanon ihmeestä"! Tapio Wirkkala, joka toimi näyttelyn komissaarina ja näyttelyarkkitehtinä voitti itse peräti kolme Grand Prix'ta, joista yksi tuli juuri tästä näyttelyarkkitehtuurista. 



Tapio Wirkkala, Tunturi 1949, Iittala

Lukuisia suomalaisia muotoilijoita sai myös palkintoja muotoilemistaan tuotteista vuosien aikana. Palkittujen joukossa mm. Aino ja Alvar Aalto, Kaj Franck, Dora Jung, Toini Muona, Yki Nummi, Gunnel Nyman, Ilmari Tapiovaara, Werner West, Lisa Johansson-Pape ja Eeva Brummer muutamia mainitakseni. Suomalaiset saivat palkintoja vuosittain nostaen näin töillään myös Suomea ja suomalaista muotoilua koko ajan enemmän ja enemmän maailmankartalle. 

Tuntuu jotenkin käsittämättömältä, että pikkuinen Suomi vuonna 1951 kahmi valtavan määrän palkintoja Milanossa ja seuraavana vuonna järjesti Helsingissä "viimeiset oikeat olympialaiset", joissa oli yhteishenkeä muttei dopingia, vippaskonsteja tai kaupallisuutta. Vuonna 1952 vielä Armi Kuuselasta valittiin maailman kaunein nainen eli Miss Universum. Suomi tuntui olevan pinnalla ihan kaikessa. 





Birger Kaipiainen, Kuovi 1960




Helena Tynell, Hyrrä maljakko 1960




Tapio Wirkkala, Vanerivadit 1950-luku, Grand Prix 1951 triennaalissa lehden muotoisista vanerivadeista




Kyllikki Salmenhaara, Samotti-ruukku, 1950-luku - samantyyliset pyöreät samottiruukut palkittiin 1960 triennaali kultamitalilla. Samanlainen kuin näyttelyssä ollut ruukku myytiin 2012 Bukowskin huutokaupassa 25 000 eurolla!




Kaj Franck, 1954 juomalasi 5023 etualalla, takana Franckin mehulasisetti mehukannulla, johon oli saatavana myös rottinkikori. 





Kaarina Aho, kana-munakulho, joka voitti hopeamitalin 1954 triennaalissa

Suomen Lasimuseo löytyy Riihimäeltä osoitteesta Tehtaankatu 23. Museokorttikohde. Perusnäyttelyyn voi tutustua samalla ja siitä löytyy myös täältä blogin puolelta juttua. Tämä museo kertoo kyllä ihan kaiken lasista ja erilaista lasia on myös esillä todella paljon. Nautinnollisia taide-elämyksiä!