maaliskuuta 13, 2021

Koronapandemian vuosipäivä - näkyykö jo valoa tunnelin päässä...




Viime viikko oli monella tapaa poikkeuksellinen ja muistoja mieleen tuova. Maaliskuun 10. päivänä viime keväänä jäin maailmalta kantautuneiden uutisten vuoksi etätöihin kotikonttorille. Muistan hyvin elävästi tuon tiistai päivän koska ajattelin silloin olevani kesän loppuun etänä kunnes taas palaisin normaaliin. Nyt on kuitenkin vierähtänyt kokonainen kalenterivuosi "uudessa normaalissa" enkä ole kertaakaan käynyt toimistolla. Lukemattomat Teams-palaverit ja puhelinkeskustelut ovat toimineet yhteydenpidossa sekä oman organisaation että ulkopuolisten kontaktien kanssa. 



Yhteiset lounaat ja kahvihetket ovat vaihtuneet ateriointiin oman keittiönpöydän ääressä. Toisinaan on kirottu huonoja etäyhteyksiä kun "on lennetty pihalle kesken kokouksen" tai täysin solmussa olevia kuulokkeiden piuhoja. Mutta itse työnteko on mielestäni ollut jopa tehokkaampaa kun sängystä voi melkein suoraan hypätä "sorvin ääreen" ja samalla välttää aamuruuhkissa istuskelun. Olen myös äärimmäisen kiitollinen siitä, että sain viettää niin paljon yhteistä aikaa Minnien kanssa viime vuoden aikana 






Minun toisena kotikonttoripäivänä 11.maaliskuuta Maailman terveysjärjestö WHO ilmoitti, että koronavirusepidemia on muuttunut maailmanlaajuiseksi pandemiaksi. Seuraavien viikkojen aikana tuntui, että kaikki tiedotusvälineet olivat täynnä tärkeää tietoa koronasta ja minä suorastaan ahmin sitä. Tarkistin päivittäin John Hopkinsin yliopiston ajantasaisesta laskurista miten koronatapausmäärät kehittyivät maailmalla. Suomen luvut olivat tässä vaiheessa vielä todella vaatimattomat mutta jossain aivojeni sopukoissa mielsin jo ettei tästä pandemiasta ihan helposti ja lyhyessä ajassa päästä eroon.



Seuraavien päivien ja viikkoja aikana tapahtui todella isoja ja merkityksellisiä asioita Suomessa. Maaliskuun 16. päivänä otettiin käyttöön valmiuslaki, jota ei koskaan aiemmin oltu sovellettu maassamme. Edellinen vastaavanlainen laki oli ollut voimassa sodan aikaan yli 70 vuotta sitten. Pari päivää myöhemmin 19.3. Suomi sulki rajansa ja koululaiset siirtyivät etäopetukseen. Seuraava historiallinen etappi oli 28.maaliskuuta kun Uusimaa suljettiin ja 1,7 miljoonaa ihmistä eristettiin muusta Suomesta. Kolmen viikon jälkeen rajat taas avattiin ja me uusmaalaiset saimme liikkua myös muihin maakuntiin.




Vaikean kevään jälkeen alkoi vihdoin kesä ja koronarintamallakin leppeämpi vaihe. Kesäkuun alussa oli koko maassa todettu koronavirustartuntoja 6885. Ravintolat, museot, kirjastot ja uimahallit avasivat kevään sulkutoimien jälkeen taas ovensa. Pidin itse edelleen maskia mennessäni kauppaan ja välttelin ihmisjoukkoja sekä tarpeettomia ihmiskontakteja. Uskaltauduin ensimmäisen kerran taidenäyttelyyn maskilla heinäkuun alussa. Lomalla teimme päiväretkiä lähiseuduille ja vähän pidemmällekin mutta palasimme aina yöksi kotiin. Hangossa uskaltauduimme jopa syömään saaristolaispöydän herkullisia antimia ravintola Origossa. Kahvilla käytiin vain ulkoilmakahviloissa ja muutenkin nautittiin vapaammasta ilmapiiristä.





Kesän loputtua minulla oli vakaa aikomus palata toimistolle mutta kohonnut koronatapausten määrä jatkoi etätyöskentelyäni. Onneksi syksy on lämmin ja sateeton todella pitkälle lokakuuhun joten luonnossa saattoi liikkua ja purkaa energiaansa. Maailmalta kantautui todella lupaavia uutisia kymmenistä yhtiöistä, jotka tekivät jo ihmiskokeita ensimmäisillä koronarokoteaihioilla. Tartuntoja oli kuitenkin lokakuun 5.päivänä jo 10 702 joten ilmaantuvuus tuntui vain kasvavan. Voimaan tuli uusia rajoituksia mm. kokoontumisten suhteen hillitsemään kasvun leviämistä. 



Mitä lähemmäs vuodenvaihdetta ja joulua tultiin sitä selvemmäksi kävi ettei perinteisiä sukujouluja olisi juuri nyt viisasta viettää. Moni varmasti pettyi todella karvaasti miettien, että "korona on perunut joulun" mutta tästäkin selvittiin samoin kuin uudenvuoden juhlinnasta mielestäni aika hyvin tuloksin eteenpäin. Rokotteitakin oli luvattu jo heti vuoden alusta Suomeen ja rokottaminen pääsisi vihdoin käyntiin. Tässä vaiheessa moni ehkä jo alkoi miettimään, että "valoa näkyy nyt tunnelin päässä".



Tammikuun 7. päivänä koronavirustartuntoja oli Suomessa todettu jo 37 732, koronakuolemia puolestaan oli raportoitu 577 mutta se tärkeä tartuttavuusarvo eli R-luku oli vielä alle yhden (0,75-0,90). Rokotukset olivat jo käynnistyneet vaikka itse rokotteista olikin pulaa vielä toimitusvaikeuksien takia. Kaikesta huolimatta yleinen tunnelma oli minusta optimistinen vaikka Suomessa olikin jo todettu uusia, ikäviä muuntoviruksia.

Usean rauhallisen viikon jälkeen koronaluvut lähtivät tammikuun loppupuolella nousuun ja ne ovat jatkaneet siitä lähtien nousua kiihtyvästi. Viime viikon THL:n koronainfossa kerrottiin, että maailmanlaajuisesti koronatartuntoja on ollut jo yli 114 miljoonaa ja tautiin on menehtynyt yli 2,5 miljoonaa ihmistä. Suomen osalta sairastuneita on nyt 63 899, kuolleita 779 ja maaginen R-arvokin on jo 1,1-1,3. Uusia rajoitustoimia alettiin suunnitella ja myös ulkonaliikkumiskieltoa on väläytetty useaan otteeseen.



Itselleni tulee vääjäämättä mieleen historiallinen espanjantauti, jonka kiersi maapalloamme viime vuosisadan alkupuolella. Kaksi ensimmäistä espanjantaudin aaltoa kiersi maapallon vuoden 1918 loppuun mennessä. Kolmas aalto levisi keväällä 1919 ja neljäs aalto tammi-helmikuussa 1920. Uhreja espanjantaudilla maailmanlaajuisesti on arviolta 40 miljoonaa ja Suomessa noin 30 000 ihmistä sai surmansa tähän hurjaan tautiin. Korona näyttää noudattavan vähän samanlaista kaavaa leviämisensä suhteen.

Moni meistä potee varmasti jo koronaväsymystä. Se odotettu valo tunnelin päässä näyttää yhä haaleammalta ellei jonkun mielestä ole jo loitontunut kauemmaksi. Hallitus puhui viimeisessä  tiedotustilaisuudessaan siitä "ettei taistelussa koronaa vastaan olla vielä loppusuoralla vaan pitää jaksaa vielä". Pääministeri totesi muutamia päiviä sitten, että Suomessa on nyt meneillään koronan kolmas aalto. Ehkä se neljäskin aalto tulee kun viheliäiset muuntoviruksetkin vielä jatkavat leviämistään eri puolilla maapalloa. 



Nyt Suomessa on voimassa sulkutila mutta tuleeko siihen jatkoksi vielä ulkonaliikkumiskielto selvinnee tässä lähipäivien aikana. Jos mietin omaa elämääni niin en koe, että voisin enää millään uudella tavalla rajoittaa elämistäni nyt korona aikana. Työskentelen etänä, kontaktini ovat aivan minimissään ja liikun hyvin rajoitetusti lähinnä ruokakauppaan sekä apteekkiin. Satunnaisesti olen noutanut paketin postin toimipisteestä tai automaatista. Kampaajalla ja manikyyrissä olen käynyt viimeksi marraskuussa. En käytä julkisia liikennevälineitä vaan ajan omalla autolla. Käyn vain kahdessa eri ruokakaupassa ja yleensä iltaisin. Pyrin tekemään ostokset vartissa. Maskia olen käyttänyt nyt vuoden aina ollessani kontaktissa sisätiloissa ihmisten kanssa. Ulkoillessa en maskia käytä koska metsässä ja lenkkipoluilla ei ihmisiin meillä Espoossa juuri törmää. En käy kuntosalilla vaan liikun luonnossa pitääkseni kuntoa yllä. Käytän kaupassa aina kertakäyttökäsineitä, lisäksi käsidesiä kuluu päivittäin paljon ja käsiäni pesen myös ahkerasti vedellä ja saippualla.  

Mielestäni omalta osaltani teen kaiken mahdollisen estääkseni koronan leviämistä. Näen aina kaupassa punaista kun sinne tulee henkilö ilman maskia yskien ja niiskuttaen tekemään ostoksiaan. Hän koskettelee tavaroita eikä missään tapauksessa pidä muihin kaupassa oleviin minkäänlaisia turvavälejä. Ymmärrän etteivät tiettyjä sairauksia potevat henkilöt voi käyttää maskia mutta jo sairaana kauppaan lähteminen on edesvastuutonta toimintaa näinä aikoina. Saan itse joskus rokotteen kun minun vuoroni tulee ja jos rokotteita saadaan riittävästi maahan. 



Olen miettinyt tässä viime päivinä, että jos ihmiset nyt vähän alkaisivat skarpata niin voisimme estää koronan kolmannen aallon ihan holtittoman leviämisen. Emme varmasti kukaan halua ulkonaliikkumiskieltoa tai yhtään tiukempia rajoituksia mutta tulisiko meidän myös vähän tunnollisemmin noudattaa jo annettuja määräyksiä? Maskin käyttö ei ole maailman mukavin asia mutta sen kanssa voi elää. Itselläni kasvoissa on maskista todella ikävää kutisevaa ihottumaa mutta silti en luovu siitä. 




Löysin pienestä sinikantisesta muistivihostani tuntemattoman kirjoittajan mietelauseen, jonka haluan jakaa tämän vuodatukseni loppuun. Hyväksyn sen, että voin vaikuttaa elämässäni moneen asiaan mutta ihan kaikkeen en pysty vaikuttamaan. Kun elän osana yhteiskuntaa koen, että minun tulee noudattaa yhteisiä pelisääntöjä ja annettuja ohjeita mutta muuten voin elää tämän mietelauseen mukaan.

"Tämä tässä on sinun elämäsi. Nauti aamukahvistasi. Kuuntele linnunlaulua. Lopeta tv:n katselu ja mene vesisateeseen tanssimaan. Pidä sydämesi auki ja sielusi vapaana. Tee sitä, mitä rakastat. Ja tee sitä usein. Anna toisella kädellä ja vastaanota toisella kädellä. Kuuntele enemmän kuin puhut. Jos kaipaat jotain elämääsi, pyydä. Jos et pidä jostain, muuta se. Jos et voi muuttaa sitä, mutta asenteesi. Kun elämä tarjoaa mahdollisuuden, käytä se."

Loppuun vielä ihan minun oma ajatukseni tähän koronapandemia tilanteeseen reagoimisesta.

"Pidä huolta itsestäsi mutta myös lähimmäisestäsi ♥ Me olemme nyt kaikki samassa veneessä, joka ei liiku jos kaikki eivät souda samaan suuntaan."





maaliskuuta 08, 2021

Aurinkoista naistenpäivää meille naisille




Hyvää kansainvälistä naistenpäivää juuri sinulle! Tänään 8.maaliskuuta on aika taas juhlistaa sitä pitkää taivalta, jonka me suomalaiset naiset olemme saavuttaneet viimeisen 100 vuoden aikana. Kiitos esiäitiemme sitkeyden ja vaatimusten minä olen saanut lähes yhtäläiset oikeudet miesten kanssa. Saan äänestää, käydä töissä, voin opiskella ja valmistua ammattiin eikä minua sukupuoleni takia saa syrjiä työelämässä. Vieläkin lyön silti pääni joskus siihen maagiseen lasikattoon eikä minun euroni ole yhtä suuri kuin miespuoleisen kollegani. Nainen voi toimi meillä Suomessa presidenttinä ja piispanakin. Kaikilla naisilla ja tytöillä asiat eivät maailmalla ole yhtä tasa-arvoisesti ja hyvin joten parannettavaakin vielä löytyy.  




Tein tänään lounasta syödessäni kotikonttorilla hauskan Ilta-Sanomista löytämäni testin "Kuka historian asennemuijista on sielunsiskosi?" Vastasin vain 10 monivalintakysymyksiin ja minun tulokseni näet alta. Tunnistan kyllä itseni sielunsiskoksi Armin kanssa! Minähän rakastan Marimekon vaatteitakin. Testi on alun perin ollut MeNaiset lehdessä ja nyt naistenpäivän kunniaksi myös iltapäivälehdessä. Testaa rohkeasti kuka olisi sinun sielunsiskosi... :)


Sielunsiskosi on Armi Ratia!
ME NAISET | Marimekon perustaja Armi Ratia on yksi Suomen historian kovimmista yrittäjistä. Hänellä oli Marimekosta alusta saakka vankkumaton visio, jonka puolesta hän ei pelännyt taistella herkeämättä. Armin lailla sinäkin taidat olla suorasanainen ja vahvatahtoinen tyyppi. Rohkeutta taistoihin!

Naistenpäivän kunniaksi kaivoin taas pienen sinikantisen muistivihkoni esille ja pari runoa/ajatelmaa sieltä naisista, naiseudesta ja naisena olemisen vaikeudesta. Osa runoista on saattanut olla täällä naistenpäivänä jo joskus aiemminkin mutta "kertaus on opintojen äiti"




Naise elämää?

Jos sää ole itsenäine , sää ole pelottava.
Jos sää ole ystävälline ja ymmärtäväine, sää ole liian kiltti.
Ku sää sano, mitä sää ajattele, sää ole rääväsuu.
Jos sää ole hiljaa, on sus jotta kummallist.
Jos sää anna, sää ole helppo nakki.
Jos sää pihtaat, haeta joltain muult.

Yritä täsä sit olla. Jua pari lasi kuaharii. Venytel tualis semmottos,
et pää menee taakse ja kattelet maailmaa ylösalasi.
hiukka hianon näköst.
Ei iloseks tulemiseks enemppä tarvita.

Kyl o helppo ol naine!!!

Heli Laakkonen

Voit olla upea kolmikymppisenä, hurmaava nelikymppisenä ja vastustamaton koko loppuelämäsi. 

Coco Chanell

Suomen nainen on luonut kodin ja tavan. Hän kasvattanut kansansa, hän ollut sen ensimmäinen koulumestari. Hän on ollut, on vielä tänä päivänä ja kaikkina aikoina oleva se voimien hiljainen lähde, joka virtaa historiaan miehen tekona. ei saa unohtaa eikä laiminlyödä, jos kansa mielii mennä eteenpäin.

Z. Topelius (1818-1898)

Naisena oleminen on jotain niin merkillistä, niin hämmentävää ja 

monimutkaista, että vain nainen osaa siitä selvitä.

Sören Kierkegaard

"Pidä itsestäsi huolta
helli itseäsi, ilahduta itseäsi
anna yllätyslahja itsellesi.
Se ei ole syntiä
vaan oikeaa rakkautta!
Sinä olet tärkein
mitä sinulla on.
Ja kun sinulla
on hyvä olla
sinun lähelläsi
on myös toisten
hyvä olla!"
 

Marleena Ansio






maaliskuuta 07, 2021

Sakari Silvolan uutuuskirja "Nukkumatin kylmä sota" vei takaisin lapsuuteen

Kirja on saatu arvostelukappaleena / SKS Kirjat - lehdistökuva 

"Nukkumatti, Nukkumatti lasten illoin kulkee, heittää unihiekkaa. Päivän leikit aika lopettaa on, kun tv:n iltasatu alkaa." Kun tuo tuttu laulu alkoi soimaan oli se merkki siitä, että pienten tyttöjen ja poikien tuli kiireen vilkkaa siirtyä teeveen ääreen elleivät he jo istuneet siinä. Alkamassa olisi nimittäin illan kohokohta eli itse Nukkumatin saapuminen. Joka ilta sitä jännitettiin millä ihmeen menopelillä unihiekanheittäjä mahtaa tänään tulla. Nukkumatti oli lempeäkasvoinen, pujopartainen suippoon huopahattuun ja viittaan pukeutunut animaationukke, joka todellakin huristeli ruutuun vaikkapa raitiovaunulla, kuumailmapallolla, kuuraketilla, kamelilla tai lukuisilla erilaisilla autoilla. En kyllä muista, että olisimme veljeni kanssa jo puoli seitsemän jälkeen iltaisin käyneet nukkumaan kun iltasatu oli kuultu. Mutta minun lapsuuteeni ja iltarutiineihin tämä hahmo kuului hyvin olennaisesti. Nukkumatti oli käsite monen sukupolven lapsille. Ikoninen hahmo, joka loi turvallisen iltahetken.







Pari viikkoa sitten sain ilokseni SKS Kirjoilta arvostelukappaleena Sakari Silvolan uuden tietokirjan "Nukkumatin kylmä sota". Ylen tuottajana ja toimittajana toimiva Silvola on myös kasvanut lapsuutensa Nukkumatin parissa ja uutuuskirjassaan hän jäljittää oman lapsuutensa sankaria. "Matka vie hänet syvälle Stasin, Ulbrichtin ja Honeckerin Itä-Saksaan ja kylmän sodan maailmaan, jossa rautaesiripun yli käytiin ideologista kamppailua myös lasten sieluista." Silvola on muutaman vuoden ikäisenä (vuosina 1977-78) asunut perheensä kanssa Länsi-Saksan puolella Marburgissa, jossa myös on näkynyt Itä-Saksan teeveen Unser Sandmännchen eli siis Nukkumatti hahmo teeveestä. Jakautuneella Saksalla oli itse asiassa kaksi Nukkumatti ohjelmaa eli Länsi-Saksassa esitetty hahmo, joka näkyy alla olevassa kuvassa esiintyi länsisaksalaisessa versiossa. Minusta itäsaksalainen unihiekanheittäjä on paljon sympaattisempi tyyppi näistä kahdesta. Lännen Nukkumatti näyttääkin ihan oudolta!




Enpä olisi ikinä uskonut, että jakautunut Saksa kehitteli Nukkumatti hahmojaan yhtä aikaa. 

”Myös sarjan syntytarina on osa idän ja lännen kilpavarustelua, sillä Itä- ja Länsi-Saksa kehittivät vuonna 1959 yhtä aikaa omia Nukkumatti-sarjojaan. DDR voitti kilpajuoksun runsaan viikon marginaalilla, ja sen jälkeen Itä-Saksan Nukkumatti oli suosiossa niin ylivoimainen, että harva esimerkiksi Suomessa tietää, että Länsi-Saksalla oli läpi vuosikymmenten oma Nukkumattinsa. Vaikka kylmä sota muutoin päättyi läntisen leirin voittoon, Nukkumateista voiton vei itäsaksalainen variantti. Lännen Nukkumatti haudattiin vähin äänin, mutta Unser Sandmänncheniä esitetään Saksassa edelleen”, Silvola taustoittaa." 





"Nukkumatin isät" Gebhard Behrendt - nukketaiteilija, animaation ammattilainen - ja Harald Serowski - tieteen ja teknologian ammattilainen, joka suunnitteli Nukkumatille yli 200 kulkuneuvoa - loivat yhdessä iltasadun legendaarisen Nukkumatin. Behrendt ja Serowski olivat oman alansa huippuammattilaisia molemmat. Nukkumatti muuten käytti kulkupeleinään myös sellaisia kulkuneuvoja - kuten purjelautaa ja rullalautaa - joiden hankkiminen entisessä DDR:ssä oli mahdotonta. Nukkumatin tehtävä oli vähän ristiriitainen eli kuten Silvola kirjoittaa kirjassaan "Nukkumatin piti ruokkia ihmisten uteliaisuutta ja eksotiikan nälkää mutta pitää heidät samalla tyytyväisenä arjessa." Jännästi Nukkumatti myös matkusti Egyptiin vuonna 1970 juuri kun maa oli hylkäämässä sosialismin. Totta kai Nukkumatin lomaili Kuubassa mutta myös Itämeren ja Itä-Saksan omissa rantakohteissa. 

Miten ja koska alkuperäinen Nukkumatti hahmo syntyi? Perinteisesti Nukkumatti on esiintynyt kansanperinteessä, runoissa, saduissa, lauluissa ja legendoissa. Kautta maailman on lasten nukuttaminen iltaisin aiheuttanut päänvaivaa vanhemmille ja siinä on käytetty apuna lukuisia rituaaleja. Nukkumatista on jo aikoinaan kirjoittanut oman satunsa tanskalainen H.C. Andersen. Meillä Suomessa Nukkumattia on kutsuttu myös Uni-Jukaksi ja Uni-Jaakoksi. Oma satusetämme Topelius on puolestaan kirjoittanut Höyhensaaret sadun, jossa kiltit lapset matkaavat unissaan Höyhensaarille yöksi. 





Suomen televisiossa legendaarinen Nukkumatti aloitti osana Yle TV2:n Iltasatu-ohjelmaa vasta vuonna 1973. Nukkumatti animaatioon liittyy myös vahvoja muistoja Lasse Pöystin huikeista iltasaduista. Pöysti ei todellakaan perinteisesti lukenut iltasatuja kirjasta vaan hän kertoi ne kuin "roolin teatterilavalla". Pöysti oli opetellut iltasadut ulkoa mikä teki niistä vielä ainutlaatuisempia. Myös Pöystin ihanan rauhallinen ääni on jäänyt mieleeni. Iltasatu-ohjelman jälkeen Nukkumatti jatkoi osana Pikku Kakkosta aina 2000-luvun puolelle. Monta sukupolvea ehti siis nähdä Nukkumatin.



Mitä pidemmälle luin Sakari Silvolan kirjaa sitä enemmän mietin onko minua lapsena aivopesty?  Miten kansanperinteestä, saduista, lauluista ja legendoista tuntemani Nukkumatti voi liittyä kommunistipuolueeseen, Berliinin muurin rakennuttajaan, Itä-Saksan entiseen salaiseen poliisiin ja kansalaisten valvontaan? Toisaalta lapsenahan olin näistä asioista täysin tietämätön. Minä itse uskoin sadunomaisesti Nukkumattiin, joka seikkaili myös avaruudessakin.

"Nukkumatti näytti lähiöt, pihat, kodit, pioneerileirit ja muun DDR-arjen hohdokkaana, mutta sen rooliksi tuli myös esitellä kotimaansa ja ylipäätään itäblokin teknologiaa ja muitakin saavutuksia. Trabantit ja Wartburgit palvelivat Nukkumattia luotettavasti. Niillä kelpasi hurauttaa vaikka Alexanderplatzille upouuden TV-tornin juurelle tai esittelemään Tasavallan Palatsia."

Minä en lapsena osannut kyllä kiinnittää huomiota taustalla näkyviin asioihin joten en koe, että minua on aivopesty. Itse hahmo oli sympaattinen ja hänen kulkupelinsä myös kiinnostivat mutta lapsen perspektiivistä niitä ei osannut vielä silloin "arvottaa ovatko idästä vai lännestä". Muistan kyllä, että isäni aina vähän naureskeli Nukkumatin autoja mm. Trabantia.




Nukkumatti oli aivan valtavan menestyksekäs sekä Itä-Saksassa että kymmenissä muissakin maissa. Nukkumattia esitettiin myös ei-sosialistisissa maissa eli Suomen lisäksi myös esimerkiksi Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Nukkumatti muuten ilmestyi ensin Ruotsin televisiossa ja vasta sen jälkeen meillä Suomessa. Lukiessani kirjaa en ollut edes tietoinen, että Nukkumatti on kahdessa jaksossa ollut Suomen Lapissa. Voi myös olla etten vain muista näitä jaksoja tai ne ole esitetty sen jälkeen kun olen lopettanut Nukkumatin seuraamisen iltasella. Lapissa on kirjan mukaan käyty sekä kesällä että talvella. 

"Nukkumatti kertoo tarinoiden ja symbolien voimasta. Se ponnisti muurin jakamasta Berliinistä, kylmän sodan polttopisteestä, ja päätyi lasten suosikiksi myös Suomeen, joka pyrki tasapainoilemaan blokkien välissä. Suomen ja DDR:n ystävälliset suhteet tekivät mahdolliseksi sen, että suomalainen käsikirjoittaja saattoi lähettää Nukkumatin kahdessa jaksossa Suomen Lappiin."

Sakari Silvolan kiteyttää hyvin kirjan loppusanoissa "30 vuotta kylmän sodan päättymisen jälkeen Nukkumatti näyttäytyy minulle ensisijaisesti intohimoisten animaation ammattilaisten työnä, jota he tekivät olosuhteiden puristuksessa, isännilleen lojaaleina mutta useimmiten puhtain sydämin. Unser Sandmännchenin isäntää eli DDR:ää ei tähän maailmaan tarvita, mutta itse Nukkumatti saa säilyä turmeltumattomana."









Jos olet seurannut lapsuudessasi Nukkumattia teeveestä niin minkälaisia muistoja sinulla on hahmosta? Voit jatkaa muistojasi tuonne kommenttikenttään. Ehdottomasti mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä kirja Sakari Silvolalta ja aikamatka omaan lapsuuteen. 

Kivaa sunnuntaita ja kiitos SKS Kirjat mielenkiitoisesta lukuelämyksestä! 




maaliskuuta 06, 2021

Elämyksellinen Alberta iela vie jugend aikaan









Jugend tyyli on ehdoton suosikkini arkkitehtuurissa! Muistan jo melko nuorena ihailleeni Katajanokalla kulkiessani monia taloja, joissa oli sadunomaiset julkisivut, linnamaisia torneja, monenlaisia veistoksia, mielikuvituksellisia parvekkeita, holvimaisia oviaukkoja ja lukemattomia erimuotoisia ikkunoita. Talot poikkesivat todella paljon lapsuuteni ajan laatikkomaisista hyvin pelkistetyistä asuintaloista vaikuttaen kuin prinsessan tai prinssin linnoilta. 

Kun sitten vanhempana pääsin myös kurkistamaan näiden talokaunottarien rappukäytäviin olin lentää selälleni. Sama koristeellisuus jatkui siellä luoden yhdessä ylös aukeavien portaikkojen kanssa aivan huikeita näkymiä. Työni on vienyt myöhemmin minut myös lukuisten jugendtalon sisätiloihin ja viimeistään siinä vaiheessa opin ymmärtämään, että jugendtalot ovat kokonaistaideteoksia, joissa jokainen pienikin yksityiskohta on tarkoin harkittu ja tilaan suunniteltu kakluuniuuneista sekä vetimistä lähtien. 






Ajattelin viedä teidän nyt yhdelle suosikki jugendalueelleni Riikaan, johon voimme nyt koronapandemian aikana matkustaa vain muistoissamme tai näin kuvien välityksellä. Muistan joskus lukeneeni, että Latvian pääkaupungin keskustan rakennuksista yli kolmasosa on jugend- ja art nouveau -tyyliä edustavia. Riian alueella kerrotaan olevan noin 800 jugend/art nouveau taloa. Itse olen käynyt Riiassa viidesti ja ensimmäisellä kerralla maahan tullessani minun  "must to see" - listalla oli juurikin jugend-talot ja tietyt keskustan kadut. Talojen kauneus, koristeellisuus ja ainutlaatuisuus saa minut kerta toisensa jälkeen palaamaan Riikaan. 

Alberta iela ja Elizabetes iela on pyhiinvaelluskohteitani, joita en koskaan jätä käymättä. Olen mieluummin vaikka syömättä tai tekemättä ostoksia kuin kävelemättä tätä kadunpätkää, joka on vuosien saatossa myös muuttunut huomattavasti. Taloja on paljon kunnostettu siitä kun ensimmäistä kertaa näin ne 2000-luvun alkupuolella. Toki edelleen osa taloista kaipaa kipeästi restaurointia. Yhteen taloista oli toissa kesänä laitettu vihreitä verkkoja suojaamaan parvekkeita ja talo mitä ilmeisemmin oli menossa rakennusaidasta päätellen nyt vihdoin korjaukseen. Toivotaan etteivät parvekkeiden rappaukset ehtineet pudota ennen sitä.  









Alberta iela eli Albertinkatu on vain 255 metrin mittainen kadunpätkä mutta sitäkin merkittävämpi. Kadun varrelle rakennettiin 1900-luvun alkupuolella vajaassa vuosikymmenessä (1901-1908) Riian merkittävin jugendtyylin keskittymä. Alberta ielan rakennuksista kahdeksan on nimetty kansalliseksi arkkitehtuurimonumentiksi. Jugendtalot on hyvin erilaisia, joka tekee myös katukuvasta mielenkiintoisen. Jo pelkästään talojen julkisivuista löytyy lukemattomia yksityiskohtia kun niitä osaa vain katsoa. Kadulla kulkiessaan pitää taivuttaa päänsä kohden taivasta nähdäkseen vaikka Albeta iela 4 talon kolmen räystään yli asetetut meduusan päät suut auki kuin huutaen jotain. Talon julkisivu on puolestaan täynnä kotkien ja leijonien muotoja sekä myös siivekkäiden leijonien kohokuvia. 

Rakennuksen keskelle asetettu siivekäs kohokuva naisen päästä symboloi aurinkoa ja suojelua. Tämän talon on suunnitellut vuonna 1904 rakennusinsinööri Mikhail Eisenstein, jonka isä on legendaarinen elokuvaohjaaja Sergei Eisenstein.







Latvialla on samalla tavalla erityinen suhde jugendtyyliin kuin meillä Suomessa. Uusi jugendtyyli arkkitehtuurissa ja muotoilussa nosti päätään samaan aikaan kun kansallinen itsevarmuus alkoi kohota. Molemmat maat olivat näihin aikoihin vielä osa suurta ja mahtavaa Venäjän keisarikuntaa. Jugendin ansiosta myös latvialaisia taiteilijoita ja heidän töitään alettiin arvostaa. 1900-alkupuolella Riiassa koettiin iso taloudellinen nousukausi, jonka ansioista kaupungissa myös rakennettiin paljon. Pietarissa, Moskovassa ja Euroopan suurkaupungeissa opiskelleet yrittäjät ja insinöörit onnistuivat myös keräämään Riikaan pääomaa saksalaisilta, venäläisiltä ja juutalaisilta uusia rakennuksia varten. Eisensteinin lisäksi arkkitehteinä toimivat Konstantins Peksensin ja Wilhelm Bockslaff. 







Rakennuksen julkisivuista löytyy todella paljon koristeellisia elementtejä vaikka osa kansallisromanttisemmista jugendtaloista onkin pelkistetympiä. Talojen reunuslistojen yläpuolella on obeliskeja, sfinksejä, maljakoita ja kukkiakin. Myös aidon leijonan kokoiset hahmot ovat yhden talon katon harjalla tepastelemassa. Myös talon sisäänkäynnin molemmin puolin on yhdessä rakennuksessa asetettu sfinksit vartioimaan. Kaikki em. kuvaavat runsautta ja elämän juhlimista.







Kesän 2019 Riian matkallani pääsin ensimmäistä kertaa kurkistamaan myös yhden talon porraskäytävään. Toki olen nähnyt Riian jugend museoon johtavan talon porrashuoneessa mutta sinne saikin mennä ihan luvallisesti. Yleensä rappukäytävien ovet ovat kiinni mutta asukkaan poistuessa rapusta menin vaistomaisesti kokeilemaan olisiko ovi auki ja jostain syystä se ei ollut mennyt lukkoon. Rappukäytävässä en uskaltanut kiivetä toista kerrosta korkeammalle koska olin siellä salaa. Portaikko ja sen tasanteet sekä katot olivat upeat. 

Kerrosten välillä näkyi tuolla tasanteella jännä kolmionmallinen nurkkaan laitettu istuin, joka oli tarkoitettu ehkä levähdyspaikaksi kun kipusi ylöspäin. Jos rappukäytävä oli jo näin koristeellinen miten kauniita itse asunnot ovatkaan sisältä, mieten kun poistun takaisin ulos aurinkoon. Sisäpihoille ei myöskään pääse kurkistamaan kun pihojen portit ovat lukittuja. 




Alberta ielalla 12 on pyhitetty jugend museolle eli entiseen arkkitehti Konstantis Peksensin asuntoon on sijoitettu Rigas Jugendstila centres. Kesän 2019 matkallani museo oli maanantaisin perinteisesti suljettuna joten olen ottanut tähän postaukseen kuvia 2011 marraskuussa tehdyltä työreissulta, jolloin meillä on opastettu kierros museossa. Ainostaan ylläoleva museon ulkokuva on tuoreempi. Museokierrokselle sai myös pukeutua jugendhenkisiin asusteisiin joten siksi minulla on sulkahattu päässä. Jugendmuseo esittelee kodinsisustusta jugend aikana aina saniteettitiloista keittiön sekä palvelijoiden puolen kautta saliin, ruokahuoneeseen, työhuoneeseen sekä muihin herraväen tiloihin. Kadun toiselta puolelta löytyy myös ihana jugendkauppa. Vuoden 2011 kuvat on napsittu pienellä Ixuksella joten kuvien laatu on melko kehno - pahoittelut! 







Jos jugend herätti laajempaa kiinnostusta niin sitä voi seuraavista postauksistani löytää  enemmänkin ihan kotimaisista kohteista. Mukavaa lauantaita!

Vierailu ateljeekotiin - Visavuori 

Kansallisromantiikkaa ja kauneutta - Hvitträsk

Nikkilän entisen mielisairaan upeat jugendtalot 

Heinolan harjupaviljonki - vanhanajan vohvelikahvila 

Wäinämöisen linna Aleksilla

Tuusulanjärven Suviranta oli Järnefeltin tunnelmallinen taiteilijakoti 

Jugendlinna metsän keskellä - Nummelan parantola 

Vanha pankkitalo Aleksanterinkadulla kätkee sisäänsä taidetta ja historiaa