maaliskuuta 01, 2023

Maaliskuun tunnelmia - kirpputorilöytöjä, pikku hankintoja ja tulppaaneita

 


Maaliskuun 1.päivä eli virallisesti kevään ensimmäinen kuukausi. Kesäkuussa syntyneenä ja  ikuisena kesänlapsena olen ottanut innolla vastaan sekä valon määrän lisääntymisen että päivän pitenemisen. Viimeisen kahden viikon aikana mielestäni on menty todella harppauksin ellei peräti loikilla eteenpäin vaikka lunta onkin välillä satanut. On tuntunut ihan mahtavalta pitkän pimeän kauden jälkeen nähdä taas aurinkoa. 

Linnut laulavat aamuisin kuorossa ja iltapäivälläkin valoa riittää jo puoli kuuteen saakka. Valon määrän lisääntyminen on saanut myös aikaan sen, että meillä kotona on järjestelty sisustusta vähän uudelleen eli keväinen pesänrakennusvietti on nostanut päätään. Samalla on ostettu ihan urakalla tulppaani nippuja ja olen jo seonnut kuinka mones tulppaanikimppu meillä on maljakossa.

Vasen kukkakannu on Fidasta, kaksi keskimmäistä kannua Villistä Kanalasta ja soppakulho HUONEettRUM liikkeestä. Soppakulhon löysin sattumalta viime kesänä kun myynnissä oli myös vanhoja tavaroita. 

Minulla on tapana vaihtaa kodin esineiden paikkoja ja tehdä myös erilaisia asetelmia vähän vuodenaikojen mukaan. Vaikka kotimme perusväritys pysyy läpi vuoden samana on mukava tuoda muitakin värejä mukaan värimaailmaan tekstiileissä ja esineillä. Punaista meillä näkyy joulun aikaan, pääsiäisenä ripaus keltaista, kesällä vihertäviä sävyä ja syksyllä oranssia jopa ruskeaakin. Minähän olen elämäni aikana elänyt useitakin eri värikausia. Kun muutin lapsuudenkodistani omilleni minulla oli vaaleanpunainen kausi. En ymmärrä miten olin hurahtanut tuohon sävyyn koska vanhoissa valokuvissa koti on näyttänyt "höttöisen purkkapunaiselta". Onneksi tätä vaihetta ei kestänyt kovin pitkään. Myös sininen kausi on koettu ja eletty sekä sitä seurannut vihreä kausi. 

Kulho Indiska, kermakko Fida, kaatimet Villi Kanala, pupu Loviisan Kultalammen lifestyle myymälä. 

Poimin osittain jo nuupahtaneesta tulppaanikimpusta elinvoimaiset ja sijoittelen niitä pieniin kaatimiin. Takana näkyvän ihanan Maarit Ailion Lehmätaulun tarinan voit lukea tästä. 


Lisää sinivalkoista jo aiemmin hankittua posliinia Indiskasta, Laukon kartanon puodista ja Moko Marketista. Kaatimet Villistä Kanalasta. 

Toinen sininen kausi alkoi elämässäni 2018 vuoden aikana. Huomasin silloin, että vihreä ei ollutkaan enää minun juttuni joten takaisin tuttuun ja turvalliseen siniseen. Fanni K-malliston Aamu -matto muutti meille ruokapöydän alle, jossa se itse asiassa oli siihen saakka kunnes Mimmi muutti 2021 taloon. Tällä hetkellä meillä ei ole mattoja kuin eteisessä vaikka Mimmi on ollut sisäsiisti jo puolivuotiaasta lähtien mutta oksennuksia ja äkillisiä ripuleita on vaikeampi hallita. 

Nämä Römerin siniset käsinhiotut täysin käyttämättömät kristalliviinilasit löysin ihan sattumalta Entressen iCare secondhand liikkeestä (Pelastusarmeija). Maksoin 10€/lasi ja netissä vastaava neljän setti on myyty 75 eurolla. Good bargain! Fidassa oli -50% päivät helmikuussa ja valitettavasti en ehtinyt mennä sinne heti aamusta. Onneksi löysin itselleni kuitenkin jotain eli kuvassa vasemmalla näkyvän Hackmanin hedelmäveitsi setin. Tällaista olen pitkään etsinyt ja nyt onnisti! 



Ostin ennen joulua Vekestä aivan ihanan, uuden maton ruokailuryhmä alle mutta matto on edelleen paketissa, josta se toivottavasti tänä keväänä pääsee jo lattialle. Mimmiin steriloinnin jälkeen iskenyt 12 tuntinen ripulointi oli "ihan pala kakkua" kun mattoja ei ollut siivottavana. Kaipaan pehmeitä mattoja jalkojen alla ja myös niiden mukanaan tuomaa akustiikkaa. Ehkä tässä pikku hiljaa voisi matot sekä lehmäntaljan jo levittää lattialle. 

Joskus viime vuonna taisi olla loppukevättä bongasin "Peggyn pieni punainen keittiö" Peggyn Facebook sivulta ihanan pupupatsaan tarjottimen kera. Vaihdoimme viestejä Peggyn kanssa mistä hän tuon suloisen pupu oli ostanut. Otin toiveikkaana yhteyttä tuohon lifestyle liikkeeseen mutta heidän kaikki pupunsa olivat jo löytäneet uudet kodit. Koska puput eri muodoissaan puhuttelevat minua tämä asia jäi alitajuntaani ja viime marraskuussa huomasin samanlaisen pupun Hannan huushollin Facebook-sivuilla. Viestiä äkkiä Hannalle, että olisin halukas yhden ostamaan jos niitä vielä sattuu olemaan. Hanna ystävällisesti lähetti minulle postitse oman pupun, joka nyt seisoo meidän pianon päällä tarjottimellaan vanha 1900-luvun valokuva. 

Tulppaanit saavat uuden elämän meillä aina pikku maljakoissa kun vain sitkeimmät ovat enää hengissä. Hymypoika patsas on muistaakseni löydetty Billnäsin antiikkimarkkinoilta. Pöllömaljakko on puolestaan ostettu Loviisan Kultalammen lifestyle puodista. 

Viime viikolla päätin töiden jälkeen kaupasta tullessani poiketa Leppävaaran Fidassa pitkästä aikaa. Iskin silmäni lasivitriinissä olleeseen hevospatsaaseen. Minulle tuli sekä sinisellä että kullalla koristellusta patsaasta ensimmäisenä mieleen itänaapurimme posliini. Kun myyjä oli avannut vitriinin oven etsin patsaasta kuumeisesti leimaa USSR tai CCCP koska värityksen perusteella olisin sijoittanut sen tuosta suunnasta tulleeksi. Mitään leimaa ei löytynyt. Patsas oli ihan ehjä ja ostin sen itselleni 20 eurolla koska se oli minusta kaunis.

Etsin kotona googlesta alkuperää tälle mystiselle hevospatsaalle. Googlen kuvahaku toi kuvan melkein tismalleen samanlaisesta hevospatsaasta mutta linkki AlixEpressin sivulle ei ollut enää toiminnassa. Kuvan yhteydessä oleva venäläinen teksti sai vielä tässäkin vaiheessa uskomaan, että hevonen olisi Venäjältä. Hevonen on 25cm korkea ja 27cm leveä. 


Pahoittelen kuvan huonoa laatua koska pystyin ottamaan tästä hevosesta kuvan vain kuvaruutukaappauksena. 

Päätin vielä ottaa yhteyttä ystävääni, jolla on tietämystä enemmän sekä antiikkiesineistä että vanhoista tavaroista. Hän on nyt selvitellyt, että vastaavia hevosia oli myynnissä Miao Yang Gong Yi nimisen yrityksen kautta AliExperssissä. Löysin itsekin sieltä hinnan juuri vastaavalle hevoselle eli 7500 ruplaa, joka on 103 euroa joten ihan hyvällä hinnalla sain tämän hevoseni vaikka se ei antiikkia olekaan. Joskus kannattaa vain luottaa omaan intuitioon tavarasta ja napata itselleen jos hinta on kohtuullinen. Hevonen on minusta kaunista ja siinä on sinistä! 

Olen iloinen siitä, että on tehnyt hyviä löytöjä sekä käytetyn tavaran että myös uusien tavaroiden osalta. Onnistuin myös hankkimaan uudet lampunjalat kolmelle pöytälampulle mutta palataan niihin varjostimineen myöhemmin jossain toisessa postauksessa. 

Oletko tehnyt löytöjä kirpputoreilta tai vanhojen tavaroiden liikkeistä viime aikoina? Jos olet niin mikä on ollut hyvä löytö? Onko kotona maljakossa tulppaaneita näin keväällä? 









8 kommenttia:

  1. Minuunkin iski etsivän vimma ja googlasin hevosta sinne Aliexpressiin asti, paitsi mulle se näytti Thaimaalaista sivustoa. Kuva on kuitenkin alunperin kiinalaisesta sivulta (vesileiman perusteella, nimeä en pysty lausumaan), joka erikoistuu kiinalaisiin posliiniesineisiin. Myös hevosen kuviointi ja ulkonäkö on sellaisia, että sijoittaisin sen Kiinan puolelle, ei niinkään Venäjälle. Kyseinen esine poistui heidän valikoimasta vuonna 2020.

    Kevättä täälläkin odotellessa. Ilmat ovat lämpeneet hieman, mutta on edelleen usein sateista ja harmaata, joten aurinkoa tulee välillä ikävää.

    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nadine salapoliisityöstä! Minäkin löysin itse asiassa myöhemmin vielä sivuja, jotka johtivat Thaimaahan. Nähdessäsi tämän hevosen vitriinissä mietin sen olevan jostain entisen Neuvostoliiton alueen maista esim. Kazakstan, Kirgisia, Tadžikistan ja Uzbekistan koska siinä oli myös eksoottisuutta. Kun mitään leimaa ei löytynyt mieleen tuli myös Kiina, jossa on tehty paljon hevospatsaita. Mystiset esineet kiinnostavat aina minua ja tässä myös väritys puhutteli. Pieni salapoliisityö hevosesta oli hauskaa ja uskon sen olevan Kiinasta. Olen iloinen kun löysin sen.

      Toivotaan, että teillä alkaa aurinko näyttäytyä ja kevät edistyy.
      Mukavaa viikonloppua Maltalle!

      Poista
  2. Villin Kanalan puolesta juoksentelen tietysti ostoksilla jatkuvasti ja teen löytöjä melkein liikaakin :) Pahinta on se, että käytännössä jokaisen liikkeeseen ostamani tavaran osalta keskustelen itseni kanssa, että josko kuitenkin pitäisin tavaran itselläni, edes vähän aikaa. Olet käynyt meillä ja tiedät, että tilaa ei ole liikaa...hyviä löytöjä ovat olleet viime aikoina kivat pikkuhuonekalut, jotka nekään eivät sitten lopulta mahdu meille vaan siirtyvät Villiin Kanalaan. Värikästä vintagekevättä! t. Minna / Villi Kanala, Loviisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että juokset ostoksilla ja teet löytöjä koska osa niistä voi siten Villin Kanalan kautta muuttaa meille asumaan :D Ymmärrän hyvin, että ostat itseäsi miellyttäviä esineitä ja niin varmaan itsekin tekisin jos ostaisin vanhaa tavaraa liikkeeseeni. Kolikon toinen puoli on sitten se kamppailu itsensä kanssa mitä kaikkea voi pitää ja mistä pitää osata luopua laittaen se eteenpäin toiselle ostajalle. Olen tehnyt teiltä todella hyviä löytöjä ja varmaan jatkossakin vinkkaat kun "jotain kivaa Marjon näköistä tulee myyntiin".

      Värikästä vintagekevättä myös sinne! Toivottavasti nähdään taas pian ♥

      Poista
  3. Kauniita sinivalkoisia astioita ja nuo lasit ovat huippuhienot.

    Meillä on säilytystilat niin täynnä, että mitään keräiltävää en pysty edes harkitsemaan :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rva Kepponen ♥ Olen todella iloinen noista Römerin laseista koska harvoin tekee löytöä, joka on "kuin käyttämätön tavara" ja vielä edullinen. Minulla on Römerin punaisia laseja - joita meillä käytetään jouluna - jotka olen aikoinaan saanut häälahjaksi. Punaiset lasit ovat ehdottomasti myös arvokkaammat vielä kuin nämä eli Etzyssä niiden hinnat ovat 30-50€ välillä per lasi. Kun lasit ovat näkyneet minun joulupostauksissa olen saanut niistä kyseleitä ihan ulkomailta saakka olisinko valmis myymään ne. Myös Suomessa on ollut kiinnostusta ostaa lasini. Laitan tuonne loppuun linkin mistä näet nämä punaiset Römerit.

      Minä käyn säännöllisesti läpi kaappeja ja laitan myös kiertoon sellaista astioista, joita en enää tarvitse tai joka ei enää miellytä. Meillä tämä "astiahulluus" on vähän sukuvika. Isoäitini oli alalla eli sitä kautta astioita kertyi ja ominaisuus kauniisiin astioihin periytyi äidilleni ja siitä sitten minulle. Minähän olin ekstraamassa Stockan lasi- ja posliiniostolla vuosia joten sitäkin kautta kartutin omaa kokoelmaani.

      https://www.marjonmatkassa.fi/2019/12/hyvaa-joulua-nyt-on-vihdoin-jouluaatto.html

      Poista
  4. Ihania juttuja sinulla kyllä on. Minullakin oli sininen vaihe elämässä ja luulin, että sitä ei enää tulisi, mutta kyllä kummasti on väriä taas ilmestynyt kotiin. Erityisesti astioissa tykkään sini-valkoisuudesta.
    En ole nyt päälle kuukauteen käynyt kirppareilla, mutta tässä kuussa olisi ainakin Karkkilassa tarkoitus tehdä jokin pieni kirppispyrähdys.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi ♥ Sininen on värinä viileän rauhoittava joten en yhtään ihmettele, että se on palannut myös sinun elämääsi. Sinivalkoiset astiat tuovat minulle mieleen isoäitini astiat ja lapsuuden eli ehkä sieltä johtaa minun rakkauteni sinivalkoiseen posliiniin.
      Toivottavasti teit hyviä hankintoja kirppikseltä. Aina ei onnista mutta itse kiertely on myös minusta rentouttavaa ja mielenkiintoistakin. Joskus tulee mietittyä mitä kaikkea tavaraa maailmassa onkaan tarjolla. Kivaa viikon jatkoa ♥

      Poista