maaliskuuta 26, 2023

HK Sininen Lenkki 60v, tulppaneita ja kesäaikaa


HK:n makkarat saatu tuotenäytteinä 

Viime yönä klo 3-4 välillä taas siirreltiin kelloja kun Suomi siirtyi kesäaikaan. Talviaika tai siis normaaliaika jäi taakse kun kellot hyppäsivät tunnin eteenpäin. Kännykässä kello näytti heti aamusta oikeaa aikaa mutta meni siinä hetki kun pari muuta kodin kelloa piti asettaa oikeaan aikaan. Suomessa kesäaika otettiin käyttöön keväällä 1981. Kerran aiemmin toisen maailmansodan aikana vuonna 1942 tätä oli jo kokeilu. Alun perin kesäajan uskottiin säästävän ennen kaikkea energiaa kun päivänvaloa riittäisi illalla pidempään. Toisaalta onhan se mukavaa kun töistä kotiin tullessa on vielä pitkään valoisaa mutta toisaalta kellojen siirtämien aiheuttaa myös monille ihmisille jopa terveydellisiä ongelmia. 

Kuva Pixabay

Itse suhtaudun kesäaikaan siirtymiseen varauksella ja ehkä voisimme luopua siitä jo vähitellen. Asiasta tehtiin 2017 jopa kansalaisaloite, jonka allekirjoitti peräti 70393 henkilöä ja minä yhtenä siellä mukana. Aloite meni Eduskunnan käsittelyyn mutta ilman EU:n yhteistä päätöstä ei Suomi voi vain siirtyä normaaliaikaan. EU parlamentti äänesti kelloajan siirron lopettamisen puolesta jo 2019 mutta sen jälkeen siitä ei ole kuulunut yhtään mitään. Kesäaika­ direktiivin kumoaminen jumittaa yhä EU:ssa vaikka Suomi on ajanut kellojen siirtämisen lopettamista EU:ssa. 

Aamuaurinko nousee Kaivopuistossa 2018

Postauksessa 2018 kirjoittelin enemmän kesäaikaan siirtymisen historiasta eli voit kurkata kuinka pitkä historia tällä aiheella jo itse asiassa on. Unitutkija, professori Markku Partinen kiteyttää hyvin miksi kesäajasta tulisi luopua. Oheinen lainaus on IS:n artikkelista 2019. Haastattelu oli tehty kun kesäajasta siirryttiin syksyllä normaali aikaan.


"– Unitutkijan näkökulmasta normaaliaika, johon nyt siirrytään, on ihmisen terveydelle ja unirytmille parempi kuin kesäaika talvella. Kesäaika on kesällä hyvä, mutta talvella kun on pimeää, talviaika on parempi: saadaan sinne aamuun vähän enemmän valoa, sanoo unitutkija, professori Markku Partinen STT:lle.

– Unen kannalta olisi joka tapauksessa hyvä asia, että lopetettaisiin tämä siirtely. Siitä on näyttöä, että keväällä, kun kelloja siirretään toiseen suuntaan, näkyy pieni piikki liikenneonnettomuustilastoissa ja sydän- ja verisuonitautien ilmaantuvuudessa. Tämä on todettu lukuisissa tutkimuksissa, Partinen jatkaa."

HK:n legendaarinen "the one and only" Sininen Lenkki täytti 1.helmikuuta 60 vuotta! Onnittelut siis Suomen kansallismakkaralle, jonka ihan varmasti jokainen suomalainen tuntee ja on maistanut myös. Tätä legendaarista lenkkimakkaraa syödään meillä Suomessa vaatimattomasti yli kahdeksan miljoonaan pakettia. Tuore makkaratutkimus kertoo, että ne tärkeimmät syyt miksi meidän ostoskoriin sujahtaa HKBlöö eli siis Sininen Lenkki ovat hyvä maku, tuttuus, helppous arjen ruoanlaitossa sekä vanhat perinteet. Ylivoimaisesti suosituin makkararuoka on kuinkas muutenkaan kuin uunilenkki, jonka 81% suomalaisista valmistaa aina juustolla. 

Tämän päivän ruokatrendeissä näkyy kaipaus nostalgisten asioiden äärelle eli siihen tuttuun ja turvalliseen. Meillä jokaisella on ihan varmasti lapsuudesta makumuistoja Sinisestä Lenkistä. Itse muistan, että Sinistä Lenkkiä paistettiin aina mökillä nuotion ääressä ja myöhemmin myös grillissä. Kun talvella saunottiin lapsuudenkodissani meillä oli todella usein foliopussissa saunankiukaalla Sininen Lenkki, jota sitten syötiin saunan jälkeen ketsupin, sinapin ja limsan kanssa. Elettiin vielä sellaista aikaa, että me lapset saimme limonadia vain kerran viikossa ja se oli juuri saunapäivä. Ai, että se lenkkimakkara maistui hyvältä ja siihen vielä keltaista Jaffaa päälle. Ihania muistoja ♥ 

Makkararuokien kärkisijaa pitää uunilenkki juustolla mutta hyvänä kakkosena on makkarakastike ja kolmossijalla makkarakeitto. Makkarakastike sekä makkarakeitto ovat hyvin tuttuja tuolta kouluruokailusta. Kotona meillä ei juurikaan tehty tavallista makkarakeittoa vaan keittoon laitettiin aina siskonmakkaroita. Vieläkin minä teen toisinaan siskistä eli siis siskonmakkarakeitto runsaalla määrällä niitä makkaroita. Muistan, että kotona myös makkaroita tuppasi aina tulemaan kauhaan vaikka piti ottaa myös kasviksia ja lientä. Ne vaan olivat niin hyviä. 

Uusi Sinisen Lenkin makuun päässyt sukupolvi on vaihtanut sinapin ketsuppiin makkaraherkun kanssa. Yli puolet eli 54% makkarakyselyyn vastanneista kertoi syövänsä Sinistä Lenkkiä sekä kylmänä että kuumana. Myönnän, että olen joskus ottanut pieniä paloja kylmään lenkkiä mutta kyllä minun suosikki on edelleen lämmitetty lenkki. 

Uusi makkara Sininen Lenkki -perheeseen on lanseerattu eli Sininen Lenkki Aura sinihomejuusto. Uutuusmaku on syntynyt kuluttajatoiveiden mukaisesti. Itse olen suuri sinihomejuuston ystävä eli todella kiva yhdistelmä tutun lenkin kyljessä jatkossa. HK:n sivuilta löytyy resepti HK Sininen Lenkki Aura sinihomejuusto -makkarasta, josta on tehty Gnocchivuoka (kuva yllä HK:n sivuilta). Testasin myös omassa keittiössä ja oli maukasta. Tästä pääset nappaamaan vuoan reseptin

Minä tein kylmänä talvipäivänä ulkoilun jälkeen Ahvenanmaan uunimakkaraa ja Västerbotten juustoa uunissa. 

Tässä ainekset, joita tarvitset helppoon ja nopeasti valmistuvaan uunimakkaraan.

1 pkt     HK Sininen Lenkki Perinteinen 580 g

2 rkl      ketsuppia

2 rkl      sinappia

5 dl        ruokakermaa

0,5 tl      rouhittua mustapippuria

200g      Västerbottenjuustomuruja

persiljaa

Valmistusohje      

Poista makkarasta kuori. Viillä pintaan pitkittäin 1,5 cm syvä viilto ja puolita makkara. Aseta makkarat uunivuokaan. Sekoita kerma, ketsuppi, sinappi, juustomuru sekä mustapippuri keskenään. Jätä juustoa pari ruokalusikallista viimeistelyyn. Homma käy näppärästi sauvasekoittimella. Kaada seos uunivuokaa makkaroiden päälle. Paista uunissa 180°C noin 20-25 minuuttia kunnes makkarat ovat kuumia ja kauniisti ruskistuneita. Viimeistele lopuilla juustomuruilla sekä persiljalla. Tarjoille vaikka paahdettujen perunoiden tai raikkaan salaatin kera. 

Muumimamma ajastimeen 25 minuuttia ja odottamaan "valmista on" -soittoa. Kun ajastin pirahti oli aika nostaa makkarapaistos ja erillisellä vuoalla kypsytetyt kasviset uunista ulos sekä aloittaa herkuttelu. Kylläpä maistui uunimakkara ja Västerbottenin juuston maku toi kivan erilaisen vivahteen makkaraan. Kermaa laittaisin ensi kerralla ehkä vähän vähemmän kuin tuon 5 dl. Vei hyvin nälän ulkoilun jälkeen ja Mimmi istuin pöydän vieressä koko ajan kyttäilemässä joten ilmeisesti olisi maistunut myös hänelle. Omnomnom!


Tulppaaneita meillä on taas ollut useammassa maljakossa. En voi vastustaa niitä kun käyn kaupassa niin nappaan aina tuoreet tulppaanit nuupahtaneiden tilalle. Marketeista saa kyllä todella laadukkaita tulppaaneita ja mikä parasta monet ovat kotimaisia. Kivasti on tehty myös puntteja, joissa on useita värejä sekaisin. Nappasin viikolla myös K-Supermarket Leppävaarasta "hollantilaisia oksia" ja nyt niistä osassa on jo pieniä valkoisia kukkia. Kevät tulee siitäkin huolimatta, että yöllä satoi taas maa valkoiseksi lumesta.



Mitä mieltä sinä olet kesäaikaan siirtymisestä? Aiheuttaako se parin päivän sopeutumisen vai solahdatko siihen heti mukaan? Koska olet syönyt viimeksi HK Sinistä Lenkkiä? Maistuuko Aura sinihomejuusto makkarassa? 

9 kommenttia:

  1. Kellon vekslaaminen ees-taas on tosi tylsä juttu mielestäni. Sen hyöty Suomessa on aika lyhytaikainen. Kesällä on muutenkin valoisa ja talvella on silti pimeä aamuin illoin.

    HK Sinistä tuli vedettyä viimeistään pari kuukautta takaperin Virossa. Prismasta sitä saa. Ainoa vihannes suomalaisten miesten ruokavaliossa 🙂.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kivasta postauksesta. Oli kiva lukea taustatietoja ja historiikkia. Täytyy ehkä kokeilla tuota reseptiäkin. Kellonsiirrot eivät saa minulta kannatusta, mutta sen kanssa nyt eletään.
    Mukavaa maaliskuun viimeistä viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Minun mielestäni myös tuon kellojen siirtelyn voisi jo jättää. Tykkään makkarasta, mutta viime vuosina tuo HK:n sininen on lähes unohtunut, paitsi silloin kun teen makkarakeittoa. Nyt tuntuu että kaikki nuo paloina myytävät grillimakkarat maistuvat yhä vaan vähemmän, joten voisi olla aika kokeilla tuota HK:n sinistä hiukan useammin.

    VastaaPoista
  4. Joo kyllä meilläkin huomattiin kellojen siirto taas. Taapero ei niin ollut moksiskaan, mutta koululaisten unirytmiä korjataankin sitten ainakin tämä viikkoa.... Kylläpä tuo makkaravuoka ja ahvananmaan uunimakkara kasvisten kanssa näyttää herkulliselta!

    http://www.sangynalla.fi

    VastaaPoista
  5. Minä olen siitä onnekas, että tuo kellon siirtely ei vaikuta onneksi mitenkään. Minulle kyllä sopisi, että pysyttäisiin yhdessä ja samassa ajassa koko vuoden. Edelleen on tulppaanit ostamatta minulla :) Pitäisikö ensi viikonloppuna ostaa ne kevään ensimmäiset?
    Ihanaa viikkoa sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
  6. HK Auralenkki oli yllättävän hyvää mielestäni, ja minähän rakastan sekä sinihomejuustoa että lenkkiä :)
    Kellojen venkslaamisen saisi niin mielestäni lopettaa, ja ääneni annan normaaliajan puolesta.

    VastaaPoista
  7. Kellojen siirteleminen on kyllä nykyajassa turhaakin turhempaa vaikka sillä joskus varmasti ihan pointtikin on ollut.

    VastaaPoista
  8. Itse olen tänä vuonna reagoinut ensimmäistä kertaa koko elämäni aikana kellojen siirtoon. En tiedä johtuuko siitä, että kroppa sekosi silloin jet lagin takia vain vanhuudesta?

    VastaaPoista
  9. Ihana postaus! Talvisin kaupunkikodissa tulee harvemmin tehtyä makkararuokia. Mutta saarimökillä makkara nousee arvoon arvaamattomaan. Se säilyy hyvin ja on hyvä vierasvara. Mikä saunan jälkeen maistuukaan paremmalta kuin grillattu makkara. Ja makkarasoppa maistuu myös mökillä. Tuo makkaravuokasi näyttää niin herkulliselta, että se menee kokeiluun kesällä. Hyvää pääsiäisenjatkoa Marjo <3

    VastaaPoista