helmikuuta 14, 2022

Hyvää ystävänpäivää - ystävät ♥

Kaikki postauksen kuvat on lainattu netistä

Helmikuun 14.päivää eli siis ystävänpäivää kaikille ♥ Olen kirjoittanut ystävänpäivästä tänne blogiin jo kahdeksan kertaa aiemmin. Eikä tämä yhdeksäs kerta jää varmaankaan viimeiseksi koska ystävänpäivä on minusta todella tärkeä päivä, jolloin ystäviä pitää aina muistaa. Me ihmiset kun olemme sosiaalisia olentoja eikä meitä ole luotu elämään täällä planeetta maalla yksin. Meillä on toki ympärillänne omat rakkaat ja perheemme eli ne kaikkein läheiset mutta silti me tarvitsemme myös ystäviä. Niitä henkilöitä, joiden puolelle voimme kääntyä niin ilossa kuin surussakin. Ystävät kuuntelevat, auttavat, tukevat, jakavat, ovat läsnä, välittävät, halaavat surussa, antavat iloa, joskus sanovat ehkä pahastikin mutta osaavat pyytää myös anteeksi ja nauravat kanssasi. 

Ystävät ovat sellaisia, että heidän kanssaan aika lentää ja puhe pulppuaa. Joskus ystävät voivat vain istua keskenään ihan hiljaa sanomatta yhtään mitään koska se hetki ja tunnelma vaativat hiljaisuutta. Mutta silti ystävät ovat läsnä siinä hetkessä niin täysillä, että he molemmat tuntevat yhteyden välillään. Hyvä ystävä ymmärtää jos sinulla on huono päivä ja tarjoaa olkapäänsä tai nenäliinankin tarvittaessa. Ystävien ei aina tarvitse olla samaa mieltä keskenään asioista, koska ystävyys on myös hyväksymistä ja toisen mielipiteiden kunnioittamista. Asiat usein riitelevät eivät ihmiset. 

Toisen luottamuksen pettäminen voi rikkoa ystävyyden joten ystävä on ystävälleen lojaali ja rehellinen. Ystävyys vaalii molemminpuolista rehellisyyttä ja kuten vanha sanonta sen jo kiteyttää "valheella on lyhyet jäljet". Ystävää ei siis kannata huijata ja pelata kieroa peliä ystävyydellä. Pahimmassa tapauksessa menettää samalla hyvän ystävänsä ja jää yksin. Ystävyyttä on osata pyytää myös anteeksi ja olla nöyrä.

Uskollisimmat ystävät löytyvät nelijalkaisista karvakavereista ja muistakin kotieläimistä. Mimmi on aina yhtä iloinen minut nähdessään olimme olleet erossa pari minuuttia tai useita tunteja niin aina saan yhtä paljon huomiota osakseni ja märkiä suukkoja. Vaikka jackrussell osaa jo rotunsa puolesta olla välillä todella vaativa on Mimmi aina niin rakastettava ystävä vastaanottaessaan emäntänsä. Eläinystävät tuovat meille myös lohtua silloin kun sitä tarvitaan ja pelkkä turkin silittely auttaa usein laskemaan stressitasoa. 

Joskus ystävän menettää ja se tuntuu pahalta. Ystävyyteen tulee särö, jota ei vain pysty korjaamaan tai ystävä katoaa elämästäsi sanaakaan sanomatta. Yrität ottaa ystävään yhteyttä mutta hän ei vastaa. Tuntuu todella pahalta, vähän samalta kuin joku olisi kuollut vaikka ystävä elääkin. Jos et tiedä miksi ystävyys loppuu on tilanteen hyväksyminen vaikeaa ja samalla myös outoakin. Taustalla voi olla jotain mikä ei koskaan tule selviämään ja tilanne "tuntuu pieneltä kuolemalta". Ikävää jos ystävyys loppuu selittämättä mutta itse uskon, että silläkin on vissi tarkoituksensa joka kyllä selviää jossain elämänvaiheessa. Voivathan ystävät myös "kasvaa erilleen" elämän viedessä heitä eri suuntiin. 

Kreikkalainen filosofi Aristoteles on sanonut jo 300 vuotta ennen ajanlaskumme alkua "Tosi ystävä on kuin toinen minä."  Ihmisen pitää osata rakastaa ja arvostaa myös itseään kuin hyvää ystäväänsä. Toinen fiksu mies kirjailija, filosofi Elbert Hubbart taas kiteytti jo sata vuotta sitten "Ystävä on se, joka tietää sinusta kaiken ja siitä huolimatta pitää sinusta." 1600-luvulla elänyt ranskalainen jesuiitta ja saarnaaja Louis Bourdaloue osuu harvinaisen oikeaan kirjoittaessaan "Kaikkien ystävä ei ole kenenkään ystävä." Ranskalainen kirjailija Jules Vernard toteaa osuvasti "Ystävä on se, joka aavistaa, milloin häntä tarvitaan."


Ehkä yksinkertaisin ja kaunein viisaus löytyy kuitenkin tästä Nalle Puhin legendaarisesta lauseesta.

"En tarvitse mitään niin paljon, kuin hunajaa sanoi Puh katsoessaan Ristoa ja Nasua, - paitsi ystäviä. Ystävyys on sitä, kun laittaa silmänsä kiinni ja ajattelee ystäväänsä. Silloin poskilihakset alkavat vetäytyä korvia kohti niin, että kaikki rypytkin siliävät." 

Hyvää ystäväpäivää ♥ muistakaa ystäviänne! 










2 kommenttia:

  1. Se on muuten totta, että kun toinen on tuttu ja turvallinen, ei hiljaisuuskaan ole kiusallista.
    Hyvää ystävänpäivää, koska ystävänpäivä voi olla aina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen verran "hippulat vinkuu viikko", että nyt vasta ehdin kurkistamaan tänne blogin puolelle. Hienosti sanottu, että ystävänpäivä voi olla ihan joka ikinen päivä.
      Mukavaa viikonloppua ystäväni <3

      Poista