elokuuta 13, 2021

Taiteen kotitalo on taas avoinna Keravan Ahjossa



Jarno Sinivaara, Uusi alku 

Viime kesäni yksi ehdoton kohokohta oli ehdottomasti Taiteen kotitalossa vierailu Keravalla! Niin oli monen muunkin sillä valtavan somehuomion saanutta Moukaritie 4:n kerrostaloa tultiin katsomaan pidemmältäkin Suomesta. Suuren suosionsa vuoksi sinne myös joutui jonottamaan. Minä selvisin 20 minuutin jonottamisella mutta olin jo kerran aiemmin ajanut Ahjoon vain todetakseni, että jonottaminen siltä päivältä ei enää kannattaisi. Tämä purettavaksi tuomittu 70-luvun elementtitalo oli tyhjentynyt asukkaistaan jo vuoden 2017 lopussa. Viisikerroksinen talo oli aivan oivallinen kohde Purkutaiteelle.

Hankkeen takana toimi taiteellisena johtajana keravalainen graffititaiteilija Jouni "Psyke" Väänänen. Projekti oli ensimmäinen, jossa ryhmä otti kokonaisen kerrostalon myös sisätiloineen haltuunsa onnistuen siinä aivan loistavasti.  Koronakesästä huolimatta talossa vieraili tapahtuman aikana peräti 30 000 ihmistä katsomassa 94 eri alojen taiteilijoiden töitä. Kaikki puhuivat Taiteen talosta ja Keravasta viime kesänä! Oma postaukseni oli yksi viime vuoden luetuimpia postauksia blogissani. 







Hihkuin riemusta kun luin Purkutaiteen Facebook-sivulta 9.huhtikuuta, että Taiteen kotitaloon aloitettaisiin tekemään uutta näyttelyä! Tässä pandemia-tilanteessa oli todella "hatunnoston arvoista" lähteä tuottamaan uutta projektia vaikka kiristyneiden rajoitustoimien vuoksi Hotelli Helkaan tehty uusi näyttelykin oli jäänyt monelta innokkaalta katutaiteenfanilta näkemättä. Onneksi somen kautta olen itsekin päässyt kurkkimaan mitä kaikkea upeaa Helkaan on toteutettu. Pidin peukkuja pystyssä sille, että Purkutaide saisi avata Keravan uuden näyttelyn kesällä. Parin viikon ikävä viivästys avaamiselle tuli mutta onneksi nyt ollaan avoinna ja taloa pidetään myös syyskuussa viikonloppuisin auki. 

Keravan kaupunki teki myös kesäkuussa loistavan päätöksen! Ensimmäisenä kuntana Suomessa Kerava ohjaa tyhjät, purkukuntoiset kiinteistönsä taiteen ja kulttuurin käyttöön. "Viime kesänä 30000 kävijää kerännyt Taiteen kotitalo on profiloinut Keravan purkua odottavissa kiinteistöissä toteutettavien taideprojektien pääkaupungiksi Suomessa. Purkutaiteen Taiteen kotitalo saa tänä kesänä jatkoa." 

Moukaritie 4:n eteen ilmestyi myös samanlainen Sherwood-kyltti, joka pystytettiin mystisesti Keravan Keinukallioon 2015. Tästä Hesarin jutusta voit lukea tarkemmin katutaiteilijaryhmä Iloisista Veikoista ja siitä miten toinen Sherwood-kyltti päätyi Purkutaiteen kohteeseen. Kylttihän sopii tuonne kuin nenä päähän! 




Yllä olevassa kuvassa ovat kaikki Taiteen kotitalossa mukana oleva taiteilijat mainittuna. Olen itse valinnut tähän postaukseen kuvia taiteilijoilta, jotka puhuttelivat eniten. Jarno Sinivaaran töihin ihastuin jo viime kesänä ja olin äärimmäisen iloinen, että Jarnolla oli nyt useita tiloja käytössään talossa. Ylimmässä kerroksessa sai myös kurkistaa Jarnon ja parin muunkin työtilaan sisälle. Pakko myöntää, että koska saavuin talolle vasta kello 16 oli tunti vähän liian lyhyt aika minulle tutkia kaikki tarkkaan Taiteen kotitalossa eli ylimmät kerrokset kävin läpi vähän "tuli hännän alla"

Katri Leppänen: Get in lost in a fairytale






Ihana satumaailma! Seinälle on siirtynyt Katrin pienemmistä piirroksista tuttuja hahmoja. Instagram @k.eveliina

Jarno Sinivaara: "Covid 19" -vaatehuone











Pieneen huonetilaan on syntynyt kolme teosta, joissa näkyy hyvin minusta meitä kaikkia jo yli puolitoista vuotta koetellut korona-aika. Jarno itse kertoo käsitelleensä näissä teoksissaan ihmisen suhdetta luontoon. Instagram @jarnosinivaara

Plan B: Party people








Plan B:n töitä näin nyt keväällä Kera Kollektiivin tiloissa. Hän tekee puhuttelevaa poliittista, yhteiskunta- ja kulutuskriittistä taidetta. Tässä huoneesta näiden herrojen - Donald Trump, Aljaksandr Lukasenka, Vladimir Putin, Kim Jong-un, Xi Jingping ja Bashar al-Hassad - kilistellessä maljoja ja juhliessa suut korvissa jäävät ihmisoikeusasiat, oikeudenmukaisuus ja "muut turhanpäiväiset oikeushömpötykset" unohduksiin. Let's party boys! Instagram @planbstreetart

Tiina Koski: Äiti maapallo








Tiina Koski on sekä taiteilija että tekee myös tatuointeja. Minulle hän on uusi tuttavuus ja ihastuin hän maalaamaansa Kuunjumalattareen. Esittelytekstin mukaan Tiina rakastaa elämää ja sen monimuotoisuutta ihmetellen luonnon kauneutta joka päivä. Samaistun Tiinaan koska itsekin löydän päivittäin luonnosta upeita asioita, jotka tuovat hymyn huulille sateisen harmaanakin päivänä. Instagram @tiina_koski_tattoo

Jukka Hakanen: Kerroksia






Jukka Hakanen on turkulainen muotoilija ja kuvataiteilija, joka oli mukana myös viime vuoden Taiteen kotitalo -tapahtumassa. Hän on harrastanut katutaidetta jo 20 vuotta ja tälläkin kertaa hän on toteuttanut töitään huonetilaan, jossa oli jo viime vuonna Keravalla. Teoksissa on käytetty "leikkaa ja jatkomuokkaa" -menetelmää eli seinien maalikerroksia on uudelleen käytetty töissä. Instagram @jukkahakanen

Riikka Aresalo: Lumberjack's Dream (Jack in Pieces)







Riikka on kuvataiteilija ja hän oli mukana myös viime vuonna Keravalla. Riikalla oli silloin hauska tuuletusparvekkeilta roikkuva työ "Jack and the Seven Arms". Minusta näitä Riikan työn "käsivarsia" oli jatkokäytetty pihan koivun runkojen ympärillä. Uusi teos on tehty käytetyistä farkuista ja itse asiassa viime vuoden Jack on esillä nyt palasina. Jack on muuttunut puiksi ja metsäksi. Huikeaa uusiokäyttöä! Instagram @riikkaaresalo

Kasia Vuorinen: Estranged X









Kasia Vuorinen on vantaalainen kuvataiteilija. Esittelytekstissä luki hänen kohdallaan vain " Kuva on puuttuvien lauseiden täyttämä muoto. X Taskuun rypistyneet ajatukset." Mielenkiintoisia ja vähän mystisiä töitä, jotka laittoivat ajattelemaan. Näyttelyn nimestä johtuen minulla alkoi soida päässä ikivanha Guns N' Roses kappale Estranged. Mieleen myös tulvahti hauskoja muistoja... Instagram @kasiavuori

Niko Hill: Jowday 








Niko Hill on keravalainen valokuvaaja ja minulle uusi tuttavuus. Mielenkiintoisia valokuvia hämärässä huonetilassa. Herättivät ajatuksia. Näin Niko Hill on omassa Facebookissaan kuvaillut töitään Keravalla. "Viimevuotinen teokseni Murheenlaakso elää jatkossa muistoissamme ja sen tilalle on rakennettu jotain aivan muuta. Teokseni "Jowday" pitää sisällään monenlaisia muistoja, tunnetiloja sekä ennen kaikkea nostalgiaa ja kunnioitusta 90-luvun suuntaan." Instagram @nikohill.official

Salla Ikonen: Playtime






Vihtiläinen Salla Ikonen on luonut ihanan, pastellisen herkän ja sopivan leikkisän teoksen. "Hetkessä elämisen taito tulee lapsilta ja eläimiltä luonnostaan, mutta saattaa aikuisilta unohtua arjen huolien keskellä." Salla on halunnut luoda huoneen, joka on pakopaikka, jossa voi hengähtää, heittäytyä ja nauraa itselleen. Anna mennä." Pidin paljon ja komppaan Sallaa! Instagram @sallaikonen

Sheikki: HIGH








Espoolainen Sheikki on täyttänyt tutuilla HIGH tägeillään tänä vuonna peräti kolmen huoneen ja keittiön asunnon. Tässä musta-valkoisuudessa on jotain rauhoittavaa ja samalla koukuttavaa. Niin ovat ompelukone, kahvinkeitin, teevee, mikroaaltouuni kuin jalkalamppu, sohva, parisänky aamiaistarjottimineen sekä kaikki muukin ihan "HIGH". Mutta missä oli Sheikin Mersu? Instagram @SHEIKKI

Joonas "Koponee" Koponen: The Vital Details






Joonas Koponen on esittelytekstin mukaan anarkistinen kalligrafi ja graafikko. Viime vuonna hänen töitään oli 1.kerroksen käytävällä nyt on koko huonetila käytössä. Joonas kehottaa keskittymään pieniin yksityiskohtiin, jotka ovat kokonaisuuden kannalta elintärkeitä. Hypnoottisia töitä! Instagram @koponee

Antti Männynväli: Romeo ja Julia








Helsinkiläinen kuvataiteilija Antti Männynväli on täyttänyt huoneen pandoilla. Panda on uhanalainen laji joten Männynvälin töissä on tummaa ironiaa koska pandoja on niin paljon yhtä aikaa nähtävillä. Töissä on myös mukana aurinkolaseissa ihmishahmo. Nopeasti katsottuja kaikki pandat näyttävät samanlaiselta massalta mutta kyllä sieltä erottuu yksilöitä. Myös korona-aika ja kasvomaski ovat päässeet osaksi teosta. Instagram @antti_mannynvali_art

Jouni "Psyke" Väänänen / Emma Salokoski: "A Year in Graffiti / A Year in Love"








Väänäsen ja Salokorven yhteisinstallaatio on rakennettu 2000 tyhjästä ja puhkaistusta spraymaalipurkista. Teoksen spraymaalipurkkien määrä vastaa Keravan luvallisille graffitiseinille vuodessa käytettävien maalien määrä. Instagram @spykeone @emmasalokoski 

Hende Nieminen ja kutsutut vieraat: Hengenvaarallinen yksiö







Hende Nieminen on kutsuttuine vieraineen rakentanut Taiteen taloon "harrastetilan". Keravalla ei ole skeittareille, skuuttareille, bleidareille ja bmx-fillaristeille harrastepaikkoja. Nyt on sellainen tehty DIY-hengessä. Tilan käyttö omalla vastuulla ja sauvakävely on kielletty. Tämä on selkeä kannanotto ja hienosti toteutettu "pikku näpäytys"Instagram @hendenvaara

Jennifer Backlund: Ykseys








Jennifer Backlund on kuvataiteilija ja suunnittelutyön moniosaaja. Hän myös maalaa tauluja, seinämuraaleita ja toteuttaa kuvituksia. Lisäksi Jennifer työskentelee V J sport firmassa urheilukenkien suunnittelijana ja tekee erilaisia freelance projekteja. Tilan teos ottaa kantaa universumin rakenteeseen, luontoon ja ihmiseen. Instagram @jenniferbacklund

Janne Siltanen: Muistohuone 137 










Helsinkiläinen kuvataiteilija Janne Siltasen huone on nimensä mukaisesti täynnä muistoja. Jokainen Taiteen kotitalossa kävijä kokee varmasti huoneen hyvin eri tavalla ja se tuo mielleyhtymän erilaisiin asioihin. Joku voi kokea monet kasvot seinillä ehkä pelottavana kun toinen taas innostuu niistä. Töitä on kerätty usean vuoden ajalta ja itse ainakin tunnistin sieltä tuttuja töitä. Ikkunalaudalla olevat pienet hahmopatsaat olen nähnyt jossain mutta en osannut jäsentää missä. Instagram @artist_janne_siltanen 

Jarno Sinivaara: Uusi alku








Uusi alku -teos käsittelee Jarnon mukaan koronapandemian toista kierrosta. Elämään tulee jotain uutta, jota kohden kuljetaan. "Aina on uusi mahdollisuus, kun vain rohkenee luottamaan elämään." kirjoittaa Jarno huoneen esittelytekstissä. Minä haluaisin kirjoittaa Jarnolle tähän kirjailija Anne Friedin viisaat sanat, jotka ovat oman elämäni ohjenuorana. Postauksen otsikkokuva on myös tästä huoneesta. Instagram @jarnosinivaara

"Elämässä ei voi koskaan varmuudella tietää, mitä uusi päivä tuo tullessaan. Silti mikään ei tapahdu sattumalta. Kaikella on tarkoituksensa ja jokaisen ihmisen valinnoilla on selkeä logiikkansa, joka paljastuu vähä vähältä elämän eri vaiheissa." 

Helena Falkenberg: Feminous Supera











Helena Falkeneberg on kuulemma jo lapsena ilmoittanut vanhemmilleen, että hänestä tulee taivaanrannan taiteilija. Topakka pikkutyttö! Kuopiosta onkin tullut nainen, jonka taiteessa on kauniita värejä ja kiinnostusta luontoon. Inspiraationsa hän saa revontulista, sammakonkudusta ja pakkashankien ihmettelystä. Kuulostaa hyvin mielenkiintoiselta tyypiltä. Instagram @helenafalkenberg

Jarno Sinivaara: Perheside









Perheside löytyy 4.kerroksen keittiötilasta. Yksi näyttelyn puhuttelevimmista kuvista on pikkulapsen kasvot seinälle - mykistävän kaunis. Instagram @jarnosinivaara

Kasviryhmä: Kasvisto II







Tässä ryhmässä ovat mukana Miia Kallio, Sunna Kangas, Anu Nirkko ja Otto Santala. Kasvisto II jatkaa edellisen Kasvisto-installaation jatkeena. Yksiössä on säilytetty entistä mutta sinne on tuotu myös uutta. Kasviryhmä on toiminut jo vuodesta 2008. Instagram @ottosan68 @miiamariakallio @sunnakangas @nirkkoanu

Pyry Lehdonvirta: Hyvät herrat







Pyry Lehdonvirran esittelyteksti kertoo hänestä: valkoinen heteromies, feministi ja feminiininen sähkögrillaaja. Espoolainen hiiligrillimies on tuonut teoksen, joka pohtii valkoisen heteromiehen asemaa tasa-arvotyössä näyttelyyn. Kolmesta esillä olevasta herrasta minä valitsin Mikan koska olen nuorena tyttönä ollut hänen äitinsä kanssa samassa työpaikassa. Tarjolla olisi ollut myös Sauli Niinistö ja Elastinen! Instagram @pyrylehdonvirta

Pablo Fantastico: No more Gucci Jeesus









Pablo on näyttelyesittelyn mukaan kosmopoliitti alterego. Hän ammentaa aiheensa musiikista joten tämänkin teoksen juuret löytyvät suomalaisesta rapista. Instagram @freaksofevolution 

Juho Jusslin: Pääministerin kanslia




Juho Jusslinin Pääministerin kanslia kokonaisuudessa on Sanna Marin monissa eri rooleissa. Pääministeri on Santa Lucia, kukkahattutäti, QAnon-shamaani Capitol-kukkulan valtauksesta loppiaisena, karvahattupäinen englantilainen sotilas jne. Instagram @juhojjj








Ennen kotiinlähtöä kannattaa katsastaa vielä talon ulkoseinillä olevat maalaukset sekä hauska vaate/kasvi installaatio. Yritin etsiä sille tekijää sitä löytämättä joten vinkatkaa jos tiedätte.




Ehdottomasti suosittelen piipahtamaan täällä joko nyt elokuussa tai sitten syyskuussa kun ollaan vielä avoinna viikonloppuisin. Maski mukaan ehdottomasti ja varmaan jonoja syntyy viikonloppuisin. Jonotilannetta kannattaa seurata Purkutaiteen Facebook sivun kautta. Pihalta löytyy parkkipaikkoja ja eilen näytti myös kahvikärrykaverikin olevan paikalla. Uusi teoksia on 85% ja loput viime vuotisia. 

Taiteen kotitalo,
Moukaritie 4, Kerava
Auki tiistaista sunnuntaihin klo 10-17
Lipunmyynti sulkeutuu klo 16
Liput 6 euroa










3 kommenttia:

  1. Tuo on kyllä paikka josta löytyy taidetta varmasti jokaiseen makuun.
    Kaunista viikonloppua sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taiteen kotitalo on kyllä melkoinen väripläjäys ja energisoiva kokemus. Suosittelen jos liikut noilla suunnilla. Kivaa tiistaita Outi ja toivotaan, että sateet menisivät jo kohta oli.

      Poista
  2. Kyllä vain oli ihana ja yllätyksellinen visiitti Keravan Purkutaide -talo tänäkin vuonna. Toivottavasti tällaisille projekteille on jatkossakin tilaa. Upeita kuvia olet ottanut!

    VastaaPoista