elokuuta 28, 2021

Hyvää Suomen luonnon päivää

Tänään elokuun viimeisenä lauantaina vietetään Suomen luonnon päivää. Siniristilipun saa nyt ihan luvan kanssa vetää salkoon joka niemeen, notkoon ja saarelmaan meidän kotimaisen upean luonnon kunniaksi. Virallinen liputuspäivästä tulee vasta 2023 mutta nyt jos koska on jo hyvä harjoitella joten liput vain rohkeasti liehumaan. Jos sinulla ei ole mahdollista liputtaa voit myös pukeutua sinivalkoiseen asuun juhlistaaksesi päivän teemaa. Mene luontoon kävelemään ja nauttimaan maisemista, jotka voit vaikka ikuistaa valokuvaksi ja jakaa sen sitten somessa #suomenluonnonpäivä ja #liputanluonnolle.





"Kuin taivas ja hanki Suomen ovat värisi puhtahat." Lippulaulu

Lehmiä kesälaitumella Karjalohjalla.





Punamultainen mökki, Glims talomuseo, Espoo.

Ensimmäisen kerran Suomen luonnon päivää vietettiin 2013. Olen äärimmäisen ylpeä siitä, että 2017 Suomesta tuli ensimmäinen maa maailmassa, joka liputti oman luontonsa kunniaksi. Toivottavasti toimimme esikuvana muille maille siitä miten omaa ainutlaatuista luontoa tulee arvostaa, kunnioittaa, suojella ja vaalia, jotta se säilyy myös meidän jälkipolvillemme monimuotoisena. Jos luonnon monimuotoisuus köyhtyy liikaa on sillä vakavia vaikutuksia sekä luontoon että meidän ihmisten hyvinvointiin. Ihmisten onkin osattava elää tasapainossa luonnon kanssa ettemme köyhdytä sitä liikaa. Luontotyyppien muutokset johtuvat maatalouden tehotuotantojärjestelmistä, rakentamisesta, louhinnasta, metsien, merien, jokien, järvien ja maaperän liiallisesta hyväksikäytöstä, haitallisten vieraslajien leviämisestä, saastumisesta ja yhä enemmän myös maailmanlaajuisesta ilmastonmuutoksesta. 




Ahvenanmaa, Klobben, Silverskär



Juhannusruusu kukkii.



Karvalaukku kuten sitä minun lapsuudessa nimitettiin eli karvarousku.



Raasenporin linnan lähellä mereen laskeva pieni joki. 

Minulle luonto on äärimmäisen tärkeä elementti ja pyrin päivittäin myös liikkumaan luonnossa. Luonto rauhoittaa ja selvittää ajatuksia. Olen lukemattomia kertoja kertonut kuinka voin mennä hetkeksi kesken hektistä työpäivää tuijottamaan merenrantaa kaukaiseen horisonttiin ja selvittämään samalla ajatuksiani. Se auttaa aina ja asiat vain loksahtavat sen jälkeen paikoilleen. Veden vuosituhansien aikana hiomat sileät rantakalliot ja niiden väri saavat ottamaan aina uusia valokuvia. 



Hangon Rakkaudenpolku, Hangon punaista graniittia



Maalaismaisema, Elonkierto Jokioinen 



Tullisaaren kartanopuiston vanhat puut syysväreissä



Hevonen Fiskarsin perinneajoissa

Metsä tarjoaa myös aina uutta nähtävää vuodenaikojen mukaan. Kevään ensimmäisten kukkien sini- ja valkovuokkojen puhkeamista on jännä seurata vuosittain. Ensin näkyy vain hentoisia varsia ja kun lämpö sekä auringonsäteet lisääntyvät koittaa se päivä kun metsä onkin kukkia täynnä. Yhtä kutkuttava juttu ovat myös tienvarsilla ja ojanpenkoilla kasvavat keltaiset leskenlehdet. Melkein kisaillaan kaverien kanssa kuka bongaa ensimmäisen tulokkaan. Jos minut nähdään kävelemässä ojanpohjilla keskittyneenä olen etsimässä leskenlehtiä joten älä häiritse :)



Kevään ensimmäiset sinivuokot.



Nopeasti sinivuokkojen jälkeen myös valkovuokot valtaavat alaa metsästä. 



Jussi Two-Seven, Vulpes vulpes maalaus sähkökaapin kyljessä, Mäntän kuvataideviikot 2019. Viime viikolla näimme Espoossa pöyhkeä häntäisen aidon ketun iltahämärissä. Kaveri ei pelännyt ihmisiä lainkaan. Kuvaa en ehtinyt harmikseni napata. 



Sänkipelto marraskuussa Espoossa




Syreeni kukkii alkukesästä, Tullisaaren kartanopuisto, Laajasalo Helsinki

Metsä tarjoaa myös marjoja ja sieniä poimittavaksi. Suomen luonnon päivän yksi teema on tutustua mustikkaan, kerätä niitä ja leipoa mustikkapiirakka. Jos et löydä mustikoita voit myös ostaa niitä kaupasta ja tehdä oman näköisen piirakan. Suosittelen nauttimaan vaniljakastikkeen kera. Jos et aiemmin ole kerännyt sieniä kannattaa niihin tutustuminen aloittaa opiskelemalla sieniä vaikka netistä ennen poimimista. Itse ole oppinut jo lapsesta sekä poimimaan että syömään sieniä mutta vieläkään en voi väittää tuntevani kuin murto-osan sienistä. Jätän aina ottamatta sienet, joista en ole ihan 110% varma niiden myrkyttömyydestä. Nyt alkoi tehdä mieli kanttarellikastiketta perunojen kera lounaaksi. 




Mustikka odottaa poimijaansa metsässä. Voit myös nauttia mustikkamaitoa!




Viljapelto, Korppoo, Saariston rengastie 




Mustarastaiden parvekepesintä onnistui viime vuonna - toivottavasti onni on myöden ensi keväänä.



Särkänniemen rauhoitettu luonnonsuojelualue ja kappelikivi meressä.




Houtskär, Saariston rengastie, venevaja 

Jos et vielä ole tutustunut luonnonsuojelualueisiin ja luontopolkuihin ei hätää sillä voit alkaa nyt ottaa niitä haltuun vaikka täällä pääkaupunkiseudulla yksi kerrallaan. Tässä lisää niistä alueista, joista olen jo ehtinyt blogiin kirjoitella ja lisää tulee jatkossakin. Joukossa kohteita myös muualla Etelä-Suomen alueella ja vähän kauempanakin. Vaikka pääkaupunkiseudulla ei aurinkoa tänä lauantaina ole näkynyt ei anneta sen lannistaa meitä. Lämpömittarissa +17C joten nyt kaikki luontoon nauttimaan Suomen luonnon päivästä!

Latokartanon luontopolku Perniössä tarjoaa kosken kuohua ja vehreyttä 

Hangon päiväretki - Rakkaudenpolku, hiidenkirnu ja Puistovuoren sotamuistot

Porkkalanniemen virkistysalueella mieli lepää 

Syysseikkailuun Skatanniemellä mahtui monta mielenkiintoista paikkaa

Särkkäniemen rauhoitettu luonnonsuojelualue hurmasi espoolaisen 

Störsvik on upea luontokeidas Siuntiossa

Askolan hiidenkirnut ovat ainutlaatuista "luonnontaidetta"

Kopparnäs on elämyksellinen virkistysalue Inkoossa

Aulangon puisto - kaunis luonnonsuojelualue ja elämyksellinen kulttuurimaisema 







8 kommenttia:

  1. Todella kauniita kuvia!
    Alkaa olla jo Suomen luonnon päivä kallistumassa kohti iltaa, ennenkuin kyseisen päivän huomasin. Mutta lähdenpä nyt nauttimaan kauniista luonnosta ja ihanasta säästä.

    Kivaa viikonloppua Marjo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rva Kepponen :) Suomen luonnossa on paljon kuvattavaa. Joskus harmittaa kun kamera on kotona eikä saa edes kännykkää riittävän nopeasti esille, jotta saisi parkkipaikalle tulevan Kettu Repolaisen kuvattua. Eilen lensi pääni yli monta valkoposkihanhien auraa mutta ennen kuin sain kännykän taskusta ja lukituksen avattua olivat jo menneet. Toivottavasti sinun Suomen luonnon päivä oli antoisa :)

      Poista
  2. Kaunis on Suomen luonto ja mikä parasta, meille kaikille tarjolla ja aina melko lähelläkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ihan oikeassa Kristiina! Suomen luontoa on tarjolla kaikkialla jopa pääkaupunkiseudulla ja siitä voi nauttia ihan ilmaiseksi vaikka joka päivä monta tuntia. Monissa maissa Keski-Euroopassa pitää matkustaa kaupungin ulkopuolella nähdäkseen muuta kuin taloja, katuja ja puistoja. Mikä parasta meillä pääkaupunkiseudulla myös luonnonsuojelualueitakin, jossa voi halutessaan käydä patikoimassa. Kivaa keskiviikkoa <3

      Poista
  3. Aivan ihania kuvia. Suomessa luonto onkin ihan parhautta, hyvä että sitä juhlistetaan.
    Kaunista viikonloppua sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi <3 Olen samaa mieltä kanssasi. Suomen luonto on melko ainutlaatuinen. Katsoin juuri tv-ohjelman "Gordon Ramsay makuseikkailut", joka alkoi Suomen vierailulla. Kyllä ruudussa näkyviä maisemia voi rinta rottingilla näyttää maailmalla saatesanoin "this is Finland".
      Kivaa keskiviikkoa Outi <3

      Poista
  4. Tulinpa vain tänne toteamaan, että nämä sinun luontokuvat ovat ihan sydäntä pakahduttavan IHANIA <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rouva Sana <3 Luonto tulee kyllä kuvattua kaiken muun lisäksi melkoisesti. Luonto osaa minusta ihan tutuissakin paikoissa yllättää joka vuosi vähän eri tavalla.
      Kivaa viikon jatkoa!

      Poista