huhtikuuta 29, 2021

Hylätyt talot ja autiot pihat

 





Miksi kaikki vanhat talot täytyy tuhota? Kun punaisen mökin viimeinen asukas lähtee jää paikka tyhjilleen. Mökin mummo tai pappa saattaa muuttaa kenties palvelutaloon tai hän siirtyy ajasta ikuisuuteen. Kotitalosta tulee asumaton koska lähtijällä ei ehkä ole perillisiä. Vanhan talon ovea ei enää avata eikä verhojen takaa iltaisin loista kotoisasti valoa. Rakennuksen kohtaloksi tulee ypöyksin autioituminen. Puutarha sen ympärillä alkaa rehevöitymään ennen kuin lopulta se villiintyy osaksi ympäröivää luontoa. Postilaatikko saattaa täyttyä pikkuhiljaa mainoslehtisistä kunnes laatikon kantta ei enää voi sulkea. Kun aikaa kuluu vielä vähän enemmän talon ikkunoita rikotaan kunnioittamatta toisen omaisuutta. Ikkunat käydään seuraavaksi peittämässä suojavanereilla jotta ilkivalta talovanhusta kohtaan estettäisiin. Jossain vaiheessa talon tiilinen savupiippukaan ei enää ole suorassa ja maalikin alkaa rapisemaan ulkoseinistä. Ajanhammas nakertaa säälimättä. 






Eräänä päivänä jonkun nerokas idea on murtautua autiotaloon sisälle. Ehkä ihan vain huvikseen katsomaan miltä siellä näyttää. Mahdollisesti kurkkijan mukaan lähtee taloon jäänneitä tavaroita tai  vaihtoehtoisesti irtaimistoa levitellään talon ympärille. Talo saattaa jopa tarjota yöpymispaikan kodittomalle tai mukavan hengailupaikan nuorisolle. Talo kitkuttelee liitokset naristen vuodesta toiseen kunnes jonain kauniina päivänä se palaa kivijalkaa myöden poroksi. Muistona vanhasta talosta ovat vain hiiltyneet hirret, eristeenä käytetty sahanpuru, palokunnan irrottamat irvistelevät peltikaton palaset ja mustunut tulen syömä ympäristö. 





Vanhojen talojen suurena ystävänä niiden huono kohtelu surettaa minua. Viime torstai iltana klo 19.41 jouduin todistamaan kuinka Gransinmäen suojelluksi määritelty mansardikattoinen huvila oli ilmiliekeissä. Soitin äkkiä hätäkeskukseen, josta en ikimaailmassa olisi ajatellut kuulevani viestiä "olette jonossa, älkää sulkeko puhelinta". Kerroin kuka olen, mistä soitan ja mitä on tapahtunut. Olin havainnut jo kaukaa ajaessani autolla taivaalle kohoavan valtavan mustan ja pelottavan suuren savupilven. Nähdessäni punertavan loimun metsän keskellä ymmärsin, että ihana Villa Tallbo palaa siellä ilmiliekeissä. Tuli alkoi jo hälyyttävästi leviämään kuivaa ruohikkoa pitkin ympärillä olevia puita kohden. 




Palokunta saapui todella ripeästi paikalle sillä lähin paloasema oli näköetäisyyden päässä tapahtumapaikalta. Itse en tietenkään jäänyt palopaikalle katselemaan mutta seurasin Tilannehuoneen ja netin kautta miten sammuttaminen edistyy. Uutisten mukaan paikalle saapui peräti kymmenen paloyksikköä pelastamaan autioitunutta taloa. Kun iltakymmenen jälkeen ajoin palopaikan ohi olivat jälkisammutustyöt vielä käynnissä. Vahva savunhaju leijui ilmassa ja tunkeutui autoon sisälle. Pimeydessä ei tuhon laajuus näkynyt.



Vierailu palopaikalla muutaman päivän kuluttua oli melko karua nähtävää. Huvila oli palanut ihan kivijalkaan saakka eli rakennus oli tuhoutunut kokonaan. Tämän talon oli Johan Lönnqvist rakentanut vuonna 1926 perheelleen kodiksi. Lönnqvist toimi peltojen toisella puolella näkyvän Kilon kartanon autonkuljettajana. Villa Tallbo oli kaksikerroksinen mansardikattoinen noin sadan neliön suuruinen huvila alueen etelärinteellä. Se oli osa Gransinmäelle rakennettua puutaloyhdyskuntaa ja viimeinen vielä pystyssä oleva vanha huvila. 

Talon viimeinen asukas oli muuttanut Gransinmäeltä pois jo 80-luvulla. Huvilaa oli viimeksi asuttanut rakentajan tytär, joka myi talon Espoon kaupungille. Samoihin aikoihin kaupunki myös pakkolunasti alueen maat. Syy miksi kaunis huvila jäi tyhjilleen on mysteeri. Huvila on merkitty kaavaan suojeltavaksi mutta silti sen annettiin rapistua vuosien kuluessa. Talon seiniin alkoi pikku hiljaa ilmestynyt värikkäitä graffiteja. Nuoriso löysi paikan peinttaamiseen ja oleskeluun. Vaneroidut ikkunat estivät sisäänpääsyn mutta lehtitietojen mukaan huvilaan olisi jo aikaisemmin murtauduttu sisälle. Huhuttiin, että siellä asui kodittomiakin jossain vaiheessa. Jossain lehtihaastattelussa myös vihjailtiin, että talossa olisi palanut jo joskus aiemmin mutta nämä palot oltiin saatu sammutettua. 





Helsingin Sanomien toimittaja Anna Takala kirjoitti 17.2.2020 mielenkiintoisen artikkelin "Unohdettu idylli rapistuu Sellon varjossa". En valitettavasti pääse linkittämään koko artikkelia tänne koska se on maksumuurin takana. Takala oli jututtanut Espoon kaupungin tilapalveluista vastaavaa henkilöä, joka oli todennut ettei kaupungilla ole käyttöä Villa Tallbolle. Minusta tuntuu hyvin erikoiselta ettei taloa voitu myydä jo aikaisemmin jollekin yksityiselle henkilölle, joka olisi kunnostanut tästä lähes sata vuotta sitten rakennetusta talosta itselleen asuinpaikan. Talon oli annettu vain rapistua kunnes se "ykskaks yllättäin paloi maantasalla"





Villa Tallbon lähes satavuotias taival päättyi ja nyt rakennusta ei enää ole. Yksi osa historiaa on päättynyt. Kulkiessani Gransinmäellä tutkimassa vielä pystyssä olevia puisia rakennuksia, joiden sisälle oli myös murtauduttu tulin entistä surullisemmaksi. Vanhassa mökissä asuneen henkilön omaisuutta oli levitelty ympäristöön. Saunarakennuksen hylättyä löylyhuonetta katsoessani mietin, että täällä Kilon kartanon työläiset varmaan pesivät työpäivän pölyt pois nauttien samalla vanhan kiukaan leppeästä lämmöstä. Tunsin myös vihaa siitä miksi näin annetaan tapahtua. Osa tärkeää historiaa katoaa ja kaunis rakennus samalla. Samaisella mäennyppylälle rakennettiin jo 1830-luvun alussa toinen Espoon kestikievareista, joka lopetti toimintansa 1890. Tämä kievari on muuten Leppävaaran vanhin säilynyt rakennus. Kievarin vieressä sijaitsee komea punainen Nuorisoseuran talo Thorstorp, joka rakennettiin 1911-1912. Talo toimii juhlatilana, jossa järjestetään mm. häitä. Onneksi nämä molemmat rakennukset ovat toistaiseksi säästyneet ilkivallalta. 





Muistan kuinka lapsena ihailin Kehä Ykkösen ja Turun moottoritien risteyskohdassa sijaitsevaa vanhaa kaunista huvilaa. Äitini kertoi, että talossa oli aikoinaan asunut taiteilija ja piirustuksenopettaja Anna Sofia Sahlstén (1859-1931). Taiteilijana Sahlstén kuului Suomen taiteen kultakauden naisammattitaiteilijoiden "optimismin sukupolveen". Hänen maalauksiaan pääsin ihailemaan kesällä 2019 Tuusulan Halosenniemen Naisia tupa täynnä -näyttelyssä. Sahlsténin Pellavaniementien ateljeetalosta ei tullut täysin esikuvansa William Morrisin hengen mukaista kokonaistaideteosta. Mutta kaunis tuo talo oli ja omasta mielestäni myös hyväkuntoinen. Talon suojelukin oli jo laitettu vireillä mutta toisin kävi. Täysin yllättäen - muistelen, että yhden yön aikana - talo purettiin 1980-luvulla ja nyt sen paikalla on Stella Business Park. Taas hävisi yksi vanha talo ja osa historiaa. 

Kirjoittelin 2015 tänne blogiin postauksen Kruunuvuoren hylätyistä taloista ja autioista pihoista. Kruunuvuoren huvila-alue oli äärimmäisen mielenkiintoinen paikka. Kun siellä vuosien varrella tuli käytyä kävelemässä niin jokaisella kerralla sattui sydämeen yhä enemmän. Talot rapistuivat ja niitä oli myös vallattua. Usean entisen arvohuvilan kohtaloksi tuli myös siellä tuhopoltto. Kävimme viime syksynä Minnien kanssa kävelyllä maisemissa, jossa ei ollut oikeastaan enää mitään vanhaa jäljellä. Mansardikattoinen Puutarhurinhuvilakin oli poltettu maan tasalle. Villa Hällebo, jossa vielä asuttiin 2013 oli todella surkeassa kunnossa ja vaarassa sortua. 







Suomessa vanhaa rakennuskantaa häviää ja sitä myös tuhotaan uudistusten alta. Tilanne ei ole onneksi vielä yhtä paha kuin 1960-1970 jolloin jopa arvokiinteistöjä purettiin niin Helsingissä kuin Turussakin modernin arkkitehtuurin alta. Ehkä me suomalaiset emme osaa hyödyntää omaa melko nuorta historiaamme ja kulttuuriamme? Osa historiaa kannattaisi silti säästää tuleville sukupolville kertomaan Suomesta vaikka sata vuotta sitten koska se on arvokasta kulttuuriperintöämme. Suomalaisten identiteetti, itsetunto ja muistot ovat tärkeä osa juuri meidän suomalaista kulttuuriperintöä. Kaikkea ei kannattaisi tuhota ja unohtaa muistoja. Jos kaupungilla ei ole käyttöä vanhalle rakennukselle sen voisi vaikka myydä vanhoja taloja rakastavalle ja kunnioittavalle, joka antaisi talovanhuksen elämän jatkua.

Pidätkö sinä vanhoista taloista? Vai oletko sitä mieltä, että vanha pitää hävittää uuden tieltä? Jos sinulla on joku muisto jostain jo kadonneesta talosta jaa se kommenttikenttään. Mukavaa torstaita! Huomenna on vappuaatto ja sitten alkaakin jo toukokuu! 






6 kommenttia:

  1. Rakastan vanhoja taloa ja mietin aina sitä, että miltä ne ovat näyttäneet täydessä loistossaan. Minusta taloja pitäisi entisöidä eikä tuhota.
    Kaunista vappuviikkoa sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on yhteinen ihailun kohde. Minäkin rakastan vanhoja taloja ja haaveilen aina asuvani jossian vaiheessa sellaisessa. Kaikkea vanhaa ei välttämättä tarvitse säästää mutta arkkitehtonisesti ja kulttuurihistorialliset kohteet kyllä. Tämäkin talon Espoon kaupunki on päättynyt suojella mutta toisin kävi. Mukavaa äitienpäivää Outi <3

      Poista
  2. Eiköhän näissä usein taloudelliset realiteetit tule vaan vastaan. Ei löydy tahoa, joka olisi halukas käyttämään varoja kunnostamiseen tai edes ylläpitoon ja kun rapistuminen alkaa, niin siitä se sitten etenee. On helppo olla sitä mieltä, että joku tietty talo pitäisi kunnostaa, mutta päätös onkin jo vaikeampaa, jos satut olemaan henkilö, joka vaikka perii kyseisen talon.
    Vähän samaan tapaan kuin aikoinaan vaadittiin Tampereen delfinaarion lopettamista ja delfiinit sitten päätyivät jonnekin Kreikkaan, tuskin sen parempiin oloihin. Tapasin "kiusata" asiaa äänekkäästi vaativia kysymyksellä, että entä jos delfinaario olisi ollut yksityinen ja olisit perinyt sen. Olisitko pitänyt sen toiminnassa, jolloin delfiinien ylläpitoon tarvittavat varat olisivat osittain edes tulleet "delfiineiltä"? Olisitko lopettanut delfinaarion ja delfiinit? Olisitko ollut halukas maksamaan haltuusi päätyneiden delfiinien sijoittamisesta jonnekin? Nämä ovat vaikeita kysymyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän pointtisi Pirkko. Joskus vanha kiinteistö voi olla rasite sen perineille mutta siinä tapauksessa sitä voisi edes yrittää kaupata. Tässäkin tapauksessa Espoo kaupunki oli ostanut talon itselleen muttei vuokrannut tai myynyt sitä edelleen. Talo oli kyllä merkitty suojeltavaksi eli sillä nähtiin siis olevan myös "historiallisesti merkitystä" mutta jostain syystä kaupunki antoi omaisuutensa vain rapistua ja siinä samalla vandaalit tuhosivat sitä. Nyt myös eilen uutisoitiin, että Kruunuvuorenrannan viimeinen talo Villa Hällebo oli sytytetty tulee. Todella surullista sekin kun miettii tuossa talossa vielä asuttiin 2013.

      Poista
  3. On sääli, että vanhoja puutaloja ei saada suojeltua :( Kaupunkeihin saisi jäädä enemmänkin kerroksellisuutta.

    Hauskaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kanssasi samaa mieltä! Kerroksellisuus kertoo historiasta ja eletystä elämästä. Kaikkea vanhaa ei tietenkään kannata säästää ja kunnostaa. Tuntuu erikoiselta, että tässäkin tapauksessa talo oli suojeltu mutta sille ei tehty mitään.

      Luin pari päivää sitten uutisen, että Laajasalon Tullisaaren puistossa sijaitseva Aino Acktén huvila saattaa ehkä sitten pelastua. https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000007942277.html

      Hyvää äitienpäivää!

      Poista