helmikuuta 22, 2016

Mistä on hyvä viikonloppu tehty

Ihanan levollinen ja rento viikonloppu takana. Kelien puoleista ei ehkä ihan nappisuoritus mutta turha ehkä odotella vielä viheriöiviä nurmikoita tai maasta puskevia krookuksia kun ollaan vasta helmikuun loppupuolella. Lisää valkoista lunta kun satoi maahan molempina päivinä - tosin osa jo sulannut poiskin.Toisaalta kalenterin mukaan kahden viikon päästä alkaa virallisesti kevät tai ainakin kevätkuukausi joten pienin askelin tässä mennään joka päivä kohden valoisampia iltoja ja aamuja. Päivän piteneminen on näkynyt oman energiatasoni huikeana nousuna :)

Perjantain kiireissä jäi lounas kokonaan väliin mikä ei ole mitenkään suositeltava tai tavoiteltava tapa. Hieman ärtyneenä nälästä jouduin vielä lähtemään työpäivän jälkeen Selloon hoitamaan muutamia pakollisia apteekkiasioita. Törmäsin onnekseni ihan sattumalta vanhaan tuttuun, jonka kanssa päädyimmekin sitten sushille vaihtamaan kuulumisia. Olin jo tiistaista saakka ajatellut sushia ihan joka päivä joten tämä tapaaminen oli enemmän kuin tervetullut. 


Sushi alkoi pyöriä mielessäni kun kävin tiistaina Ateneumissa tulevan näyttelyn ennakkoavajaisissa. Japanomania Pohjoismaisessa taiteessa 1875 - 1918 on ihan huikea näyttely ja sinne täytyy todellakin mennä fiilistelemään vielä uudelleen. Avajaisissa törmää aina moniin tuttuihin vaihtaen heidän kanssaan kuulumisia ja keskittyminen vaan herpaantuu katselusta. Toisaalta en edes ehtinyt vielä katsastaa Auguste Rodinin huikeita veistoksia kolmannen kerroksen näyttelyssä. Onneksi Museokortilla voi piipahtaa uudelleen tässä lähiviikkoina....on se kätevä kapistus!



Kuva lainattu Ateneumin nettisivuilta

Hanko Sushi tarjosi hyvän nigirilajitelma nälkäiselle sushin ystävälle. Hieman toivomisen varaa oli annosten pöytään saamisen kanssa mutta ilmeisesti ravintolassa oli jonkinlainen "tilanne päällä" kassajärjestelmän ongelmien takia. Meitä odottelu ei häirinnyt kun juttua riitti ja maailma taas parani ihan hurjasti niin kuin meillä naisilla on tapana tehdä. Pakko laittaa vielä yksi sushikuva tähän kun oli niin herkullista. Olenkohan ollut japanilainen edellisessä elämässäni...


Lauantai aamuna nukuin varttia yli yhdeksään mikä on todellinen ihme sillä oma pieni karvavekkari herättää jo kuuden viimeistään seitsemän aikaan normaalisti? Ehkä russeliriiviötäkin nukutti tai sitten se halusi olla emännälle armollinen edes yhtenä aamuna. No, täydellisenä aamuna meinasin jäädä melkein ilman aamukahvia kun suodatinpussit olivat jostain kumman syystä loppuneet. Ihan hävettää tunnustaa mutta pakko oli turvautua opiskeluaikojen talouspaperi-kikkaan. Hälytys puhelimeen "muista suodatinpussit" ettei sama toistuisi sunnuntainakin :D Näin täydellinen ja kätevä emäntä minä joskus olen. 

Ateneum, Kaarina Kaikkonen Valon paino 2016

Lauantaina innostuin pesemään vaatteitani ihan urakalla ja siivosin siinä joutessani sitten myös yhden vaatekaapin. Pari kassillista poistuvia vaatteita päätyi sitten taas Fidan laatikkoon ja kierrätykseen. Kävin perjantaina lunastamassa myös Stockmannin cut & pret Instagram kilpailun voittotunikani, jota sitten sovittelin erilaisten alaosien kanssa. Ihan on minun näköinen vaate ja varmasti tulee näkymään täällä jossain postauksessa mukana. Ylläolevat paidat eivät ole pyykkäilyjeni tulosta vaan Kaarina Kaikkosen Valon paino teosta Ateneumin sisäpihalta. Toinen Kaarinan teos Kasvun henki on Keskuskadun puoleisen puistikon päässä. Paidat ovat samoja, joita viime kesänä nähtiin Didrichsenin taidemuseon pihalla olevassa teoksessa. Kierrätys kunniaan! 


Lauantai illan huumaan kuuluivat tämän talven blinit. Paikaksi valikoitui vanha kunnon Salve. Tämän ainutlaatuisen merimieskapakan bliniviikot ovat auki helmikuun loppuun saakka. Jos olet blinien ystävä niin ehdottomasti kannattaa ottaa suunnaksi tämä yli 110 vuotta vanha merimieskapakka. Rento meno, hyvä ruoka ja ainutlaatuinen miljöö. Pöydissä valkoiset liinat mutta muuten täällä ei hienostella turhaan. 


Sunnuntain oli Ravintolapäivä mutta olin syönyt sen verran tukevasti jo kahtena edellisenä päivänä, että vastoin aikaisempia suunnitelmiani päätin skipata herkuttelen nyt sunnuntaina. Toki ainahan voin poiketa Lumon ja hänen kälynsä Kälyset namuset kahvilassa suppilovahveropiirakalla ja kahvilla. Okay, otin myös palasen jauhotonta suklaakakkua....ihan pienen vaan.... 


Ja Marjon matkaan lähti ilmaiseksi jaettavista keittokirjoista Piirakkakirja. Olen selaillut sitä kuumeisesti etsien jotain testattavaa piirakkaa. Tästäkin ehkä kuulemme jatkossa enemmän...


Kahvilatilana toiminut Design LAAKSO & SUNDMAN on mielenkiintoinen paikka, jossa on ehdottomasti piipahdettava ihan erikseen tutkimassa vähän tarkemmin näitä tuotteita. Ihania koruja ja upeita nahkatuotteita. Ehdin nopeasti kurkata myös työtilan puolelle ja siellä oli jänniä korujen työstöön käytettäviä työkaluja ja hurjan suuri ompelukone!


Marjon matka jatkui tästä vielä Tähtitorninmäelle mutta se onkin sitten ihan oman postauksen arvoinen juttu....Miten teidän viikonloppunne sujui?







14 kommenttia:

  1. Lenkkeilyä, lenkkeilyä, kukkamarkkinat, hyvää ruokaa, kissojen ruokintaa, pyykin pesua:) Ai ai ai, kun tuun niin menen sushille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikonloppusi kuulostaa mukavalta. Katsoinkin valokuvista, että kisut ovat olleet kotosalla ruoka-aikana❤️
      Varaan sushiherkuttelu hetken kanssasi kun olet Suomessa taas...ja sitten me syödään sushia oikein antaumuksella... mums mums...

      Poista
  2. Sulla on ollut todellakin täydellinen viikonloppu
    mahtavine herkkuine kaikkineen! Nyt rupesi tekemään
    mieli blinejä, jestas miten herkullisilta ne näyttävätkään!
    Auringonsäteitä uuteen viikkoon Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija! Viikonloppuna kyllä hermo lepäsi ja olin ylpeä itsestäni myös tuon pyykkäilyn ja kaapin järjestämisen takia.
      Voiko blinejä syödä koskaan liikaa...
      Mukavaa viikkoa sinulle Teija❤️

      Poista
  3. Ai, että tuonne uuteen Ateneumin näyttelyyn on vielä kevään aikana singahdettava. Ehdoton must-näyttely tämän rouvan kalenterissa.

    Ja herkuiltahan nuo Kälysten namusten leipomukset näyttävät. Olisi ollut onni päästä paikalle <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Japanomania on upeasti toteutettu näyttely ja pidin ripustuksesta paljon. Taulujen lisäksi muutakin ajan esineistöä ja rekvisiittaa.

      Kälyset namuset vei kielen mennessään vaikka olin pyhästi päättänyt keventää sunnuntaina. Mukavaa päivää Rouva Sanalle❤️

      Poista
  4. Oi mikä ruokarakastajan ihanneweekendi! Olen niin sushi- ja blini-ihminen kuin voi olla! Addikti melkein. Samoin myös suklaan, kakkujen, pizzan, juustojen...: ) Ihanaa viikkoa!
    P.S Selloon on kuulemma avattu joku uusi sushipaikka, tiedätkö minne ja minkä niminen? Ei sattunut silmiin kun viime lauantaina Sellossa asioin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu Heli...ihan vain vähän kiristi lauantai iltana vyötärön seutua mutta herkkua olivat molemmat annokset. Voisin itse myös jatkaa tätä lempparilistaa loputtomiin...kivaa viikkoa sinnekin :)

      P.S. Olisiko mahdollisesti Masabi Sushi. Se on mielestäni uusin mutta nyt on pakko todeta etten edes tiedä missä on Sellossa...ehkä ulkopuolelta sisälle?

      Poista
  5. Kiva kun tulit käymään sunnuntaina.

    Vaatekaappia pitäisi minunkin taas siivota. Onneksi sentään kasasta keittokirjoja päästiin eroon. Käyttöön jäi vielä n. 150 kpl.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva käydä :)

      Vaatekaapin siivous teki itselleni kevyen olo. Vaikka ennen joulua laitoin vaatteita pois oli niitä edelleen liikaa.

      IIIKS....kyllähän tuo 150 keittokirjaa nyt riittää teille vähäksi aikaa. Ostat sitten taas uusia :D

      Poista
  6. Nuo sushit näyttävät hyviltä (vaikka en niitä allergioideni takia pystykään syömään). Sellaista kurkkuversiota voisin maistaa :)
    Meinasin jo, että oletpa ahkera paitapuseroiden käyttäjä, mutta olikin onneksi tilataiteesta kyse :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten harmi Outi, että olet allerginen :( Tiedän itse kun olen allerginen pähkinä-omena-manteli-selleri jne. niin se on joskus melkoista säätämistä ravintoloissa.

      En ihan noin montaa paitista löydy minun kaapista - ei edes ennen siivousta. Ja pakko myöntää, että koska inhovan silittämistä vähän välttelen myös paitapuseroita....

      Hauskaa tiistai ilta Outi!

      Poista
  7. Oli kiva lukea viikonlopun postaustasi.
    Salvessa olen käynyt joskus ikuisuus sitten, se on kauan ollut suosittu. Peukut Salvelle.
    Blinejä syötiin täälläkin, tosin jo viikolla.
    Viikonloppuna syötiin mainioita peltileipiä vähän uudemmassa merimieskapakassa kuin Salve.
    Tulen maaliskuun alussa Hkiin, joten vinkistäsi otin vaarin - ainakin Ateneum kutsuu.
    Mukavaa viikkoa, Marjo! Ja aurinkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula :) Minun täytyy heti käydä kurkkimassa sinun Turun uudempi merimieskapakkasi....
      Tervetuloa Helsinkiin ja Ateneumiin :)
      Oikein leppoisaa viikkoa ja aurinkoa päiviisi Tuula.

      Poista