toukokuuta 09, 2017

Idästä tuulee - muotia Pietarista, samovaareja, DDR-autoja sekä Nukkumatti ja Myyrä



Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi on Hämeenlinnan kaupunginmuseo Skogsterissa avattu mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä Idästä tuulee -näyttely. Ehdin itse piipahtaa siellä Hämeeseen suuntaantuneen työmatkani yhteydessä ja olipas mielenkiintoinen aikamatka menneeseen.
Näyttelyssä on tiivistettynä ajanjakso Suomen Suurruhtinaskunnan ajoista Neuvostoliittoon ja YYA-sopimukseen.

Vitriineissä on roppakaupalla nostalgiaa ja paljon erilaisia esineitä, joita on lainattu suomalaisilta tätä näyttelyä varten ja osa on museon omista kokoelmista. Kun on itse elänyt aikaa jolloin oli olemassa "suuri ja mahtava" tuli tästä myös sellainen jännä takauma omaan lapsuuteen ja muistoja jostain kaukaa putkahti esille. Toisaalta mieleen muistuivat myös isovanhempien kertomat jutut sodasta ja itäisestä uhasta kun kuljin näyttelytilassa nuuhkimassa itäistä tuulahdusta.


Skogster museo sijaitsee upeassa arkkitehti Selim A.Lindqvistin suunnittelemassa jugendtalossa Hämeenlinnan torin laidalla suoraan kirkon takana. Talo on valmistunut vuonna 1907 ja se on alunperin toiminut modernina tavaratalona. Viereinen Piparkakkutalo on puolestaan ollut kauppias Anders Gustaf Skogsterin ja hänen perheensä asuintalo. Olen käynyt Piparkakkutalossa syömässä lounasta sekä yhden jouluateriankin ja muistaakseni tehnyt siitä myös postauksenkin - tosin en juuri nyt löydä sitä - ihana paikka joka tapauksessa ja käymisen arvoinen ruokakokemus.

"Museo Skogster on Hämeenlinnan kaupunginmuseon uusi päätoimipiste. Skogsterin alakertaan on vapaa pääsy. Alakerrassa on viihtyisä museoaula, käsikirjasto ja museokauppa sekä interaktiivinen Ooh, Hämeenlinna! -näyttely, jossa hauskojen ja kantaaottavien skuuppien takaa paljastuu tarujakin ihmeellisempiä totuuksia Hämeelinnasta." Yläkerrassa on vaihtuvia näyttelyitä, joista ensimmäinen on tämä 16.2. avattu Idästä tuulee -näyttely.


Museossa on hauskoja piirroshahmoja idästä seinillä, ikkunoissa ja lattiallakin. Ensimmäinen Neuvostoliiton avaruuteen lähettämä Laika koira ja kosmonautti Juri Gagarin. Idässä astronautit olivat siis kosmonautteja ja Juri lensi ensimmäisenä neuvostoihmisenä avaruuteen. Juri Gagarin on myös vieraillut Hämeenlinnassa 1960-luvulla. DDR:än lahja lapsille on valkopartainen Nukkumatti "joka heitti aina iltaisin unihiekkaa" TV2 Iltasadussa ja sen jälkeen Pikku Kakkosessa peräti 37 vuoden ajan! Itäsaksalaisia kulmikkaita leikkiautoja ja neuvostoajan avaruussukkuloita ja raketteja. Tuota hevoshahmoa en kyllä tunnistanut. Tsekkiläinen Myyrä on ihan legendaarinen hahmo, joka seikkaili milloin missäkin ensin kirjoissa ja myöhemmin myös videoilla. Ulkoa tulviva auringonvalo vielä heijasti nämä ikkunahahmot jännästi lattioihin.


Kosmopoliittinen suurkaupunki Pietari oli 1800-luvun lopussa oiva ostospaikka suomalaisille. Kun Riihimäki-Pietari junarata valmistui mahdollisti sen tämänkin kauniin kastepuvun hankkimisen Venäjältä 1873. Tässä puvussa on kastettu hämeenlinnalaisen venäjänkielen lehtori Edvard Palanderin pojat Ernest, Hugo, Gunnar, Eino ja Väinö. Taidokasta reikäpitsiä ja puku näytti kuin uudelta.


Ortodoksinen kirkko tuli näkyvämmäksi Suomessa Venäjän vallan aikana. Upea vihkikruunupari on Kyyrölästä. Olen yhden kerran elämässäni ollut ortodoksi häissä ja täytyy sanoa, että kruunujen kannattelu morsiusparin pään päällä vihkimisseremoniassa on raskasta puuhaa mutta näyttää kauniin juhlavalta kuten koko toimituskin.

Papin jumalanpalveluspukuun kuuluva alusstikari on Valamon luostarista peräisin. 
Kirkon värikkään kukallisessa villamatossa näkyi mehiläisvahaisista tuohuskynttilöistä 
tippuneita steariinitahroja. 


Venäläiseen teeperinteeseen kuuluvat samovaari rivistö seisoi uljaana ikkunalaudalla. Samovaarilla tee keittyy itsekseen kuten sen nimikin sen jo kertoo (venäjäksi сам/samo=itse, варить/varit=keittää). Isoon säiliöön laitettiin vesi, joka kuumennettiin hehkuvien hiilien, kivien tai spriiliekin avulla. Itse väkevä tee on haudutettu tuolla päällä. Myöhemmin samovaarit muutettiin sähkökäyttöisiksi. Löysin Fidan kirppikseltä viime syksynä pienen miniatyyri samovaarin, joka taisi vilahtaa viime vuoden joulukalenterin postausten jossain kuvassa.

Venäläinen kaunis lakkarasia on varmaan kätkenyt sisäänsä koruja tai muita aarteita.

Keisarillinen lahja kuvernööri Knut Rafael Spårelle. Pääsiäismunaa koristaa keisarinna 
Alexandra Feodorovnan monogrammi. 

Näyttelyn ensimmäinen osa keskittyy aikaan jolloin Suomi oli autonominen osa Venäjää, oma suurruhtinaskuntansa. Venäjän keisari antoi Suomelle erikoisoikeuksia, Suomi säilytti oman kielensä, perustuslakinsa ja uskontonsa. Tätä aikaa seuraavien sortovuosien aikana 1899-1905 ja 1908-1917 Venäjän keisarikunta yritti venäläistää Suomea kaikin tavoin. Huikeita mustavalkoisia valokuvia mm. vuoden 1905 suurlakosta Senaatintorilla ja suomalaisten urheilijoista Tukholman Olympialaisissa 1912 Venäjän lipun alla mutta omana ryhmänään. Valtion virastojen seinälle roikkui vielä tsaarinkuva näinä aikoina.


Itsenäistynyt Suomi  jatkoi suuren Neuvostoliiton naapurimaana varustautuen mahdolliseen uhkaan idästä ja alkavaan sotaan. Toisen maailmansodan jälkeen Suomi jäi itsenäiseksi valtioksi mutta joutui luovuttamaan alueita itänaapurille ja alkoi YYA-sopimuksen aika, jota kesti peräti vuoteen 1992 kun Neuvostoliitto hajosi. Vasta vähän vanhempana sitä on tajunnut mitä "suomettumisen ajalla" on tarkoitettu. Kun eli ajassa se tuntui ihan normaalilta...


Idästä tuulee -näyttely tarjoaa hyvää perspektiiviä ymmärtää itäisen naapurin vaikutusta meidän suomalaisten historiaan. Suomen kielestä löytyy venäjästä lähtöisin olevia sanoja, ruokakulttuurissamme näkyy idän vaikutusta ja samoin suomalaisessa musiikissa on slaavilaisuutta. Näyttely herättää ihan varmasti tunteita ihmisissä ja se auttaa myös Suomen rajojen ulkopuolelta tulevien ymmärtämään meidän erikoislaatuista idän suhdetta.

Symppaattisin hahmo näyttelyssä taitaa olla tsekkiläisen animaattorin ja kuvittajan Zdenek Milerin Myyrä. Myyrä-tarinoihin sisältyi lähes aiba joku opetus: kierrätä, älä roskaa tai varo tulitikkuja. Näyttelystä löytyy myös 1980 Moskovan olympialaisten Miska karhu. 


Värikkäät kukkahuivit ovat todellinen venäläisyyden symboli. Huiveja on tullut Suomeen jo kiertävien kauppiaiden eli laukkuryssien aikana. Myöhemmin kukkahuivi oli tuliaisostos Leningradin (Pietarin) matkalta. Tämä huivi on ollut 1970-luvulla myös Suomessa taistolaisuuden symboli. Minusta huivit ovat kauniita enkä enää liitä niihin näitä poliittisia väritteitä.


Idästä tuulee -näyttelyyn oli koottu matkamuistojen vitriini  Neuvostoliiton matkoilta. Siellä ei juuri ollut mitään ostettavaa mutta maatuskat olivat oivallinen tuliainen. Näitä värikkäitä puisia maatuska nukkeja oli näyttelyssä valtava vitriini täynnä. Maatuskoita on aina sisäkkäin pariton määrä, joka venäläisessä kulttuurissa symboloi elämän jatkuvuutta. Maatuska kuvaa myös hedelmällisyyttä. Itse pidän maatuskoista ja aina kirppareilta yritän metsästää niitä. Muistan isoäitini aikoinaan tuoneen myös puisia sorvattu ja kauniisti maalattuja lakkalusikoita sekä munakuppeja itärajan takaa.


Venäläiset leikkikalut ovat jotenkin karun hellyttäviä. Ja ihana Nukkumatti!

Näyttelyssä on esillä myös lasten pioneeritoiminnasta valokuvia ja pioneerihuiveja.


Itse suhtauduin itään aina vähän nuivasti ja uskaltauduin itärajan taakse vasta keväällä 2014. Pietari hurmasi minut täysin ja nyt jälkeenpäin mietin miksi en koskaan aiemmin ollut käynyt siellä? Muistan vanhempieni Leningradin kulttuurimatkan jälkeen kun katselimme reissun jälkeen valokuvia Eremistaarista mietin tylsänä teininä "Miten ihmeessä joku edes viitsii matkustaa tuonne?" Varmaan se mielikuva historian tapahtumien kautta oli asenteeni takana? Tai joku idän uhan pelko? Tai tietämättömyys...? Nyt lähtisin taas viivana Pietariin koska niin paljon upeaa jäi näkemättä.

Idästä tuulee -näyttely on avoinna 21.1.2018 saakka joten siellä on hyvää aikaa piipahtaa Suomi100 juhlavuoden aikana. Mielenkiintoinen mielikuvitus matka aikakausiin, joita kaikkia ei ole elänyt mutta joiden vaikutus tuntuu silti omassa elämässä. Suosittelen!


toukokuuta 05, 2017

Tory Burchin lumoissa taas jälleen kerran haaveilua...


Minun ensi kosketukseni amerikkalaisen muotisuunnittelija Tory Burchin mallistoon olivat nämä Reva ballerinat. Yhtäkkiä 2012 näitä ballerinoja näkyi ihan kaikkialla. Ruotsin prinsessat kävelivät lehtikuvissa Toryissa ja kotimaiset bloggaaja kuhisivat Reva ballerinoista. Paris Hiltonin käsipuolessa miesystävä vaihtui mutta Toryt pystyivät jaloissa. Blogeissa esiteltiin oliko ostettu nudet vai mustat ja miten pitkä toimitusaika kengillä oli ollut. Näyttivät kyllä todella tyylikkäitä ja tuntuivat kaikkien mielestä jaloissa ihan superihanilta. Vähän arvelutti kuitenkin itse lähteä tilaamaan näitä jenkeistä koska kenkien US-koot eivät välttämättä sitten pitäisikään paikkaansa täällä meidän Peräpohjolassa.


En lähtenyt silloin sopulilauman mukana tilaamaan näitä vaan jätin asian hautumaan mieleeni. Sitten reilun vuoden kuluttua törmäsin Kaivarin Kanuunan kirppisellä Reva ballerinoihin ja vapisevin käsin nostin ne myyntipöydältä tarkistaakseni koon. Itselleni aivan liian pienet mutta joku onnellinen saisi aivan upeat ballerinat ja todella sopuisalla hinnalla, mietin niellen pettymystäni etten kantanutkaan niitä kotiini. No, siro 40-41 numeroinen jalka on haasteellinen ellei myyjäkin satu olemaan isolla jalkaterällä varustettu nainen.



Vieläkään en omista omia Tory Burchin Reva ballerinoja mutta säännöllisin väliajoin käyn aina seikkailemassa Toryn nettisivuilla. SS2017 mallistossa on paljon minua viehättäviä elementtejä. Ihanan raikkaita värejä ja minähän rakastan niitä. Kesällä kun iho on vähän päivettynyt oranssi ja vihreä näyttävät hyviltä sitä vasten. Molemmat värit  kun vielä sattuvat olemaan lempivärejäni monen muun lisäksi. Myös kauniit reikäpitsit hameissa ovat kesällä upeita kun olemme kuoriutuneet talven vaatekerrosten alta lämpimien säiden vihdoin saavuttua. Tänään iltapäivällä lämpömittari näytti Espoossa +19 astetta...piti oikein katsoa kahdesti mutta saman lukeman sain molemmilla kerroilla.



Tuo sammakko-helmikaulakoru on ihan huikea. Tätä en uskalla kyllä näyttää kummitytölleni, joka on ihan valtava sammakko fani. Kyllä tämä koru olisi kaunis myös kummitädin kaulalla oikean  asun kanssa. Leikkisän tyylikäs ja taatusti erilainen!


Kauniita kirjailuita ja kivikoristeitakin näkyy vaatteissa ja minunlaiselleni kiiltävän perään olevalle harakalle nämä passaavat oikein hyvin. Erilaisia printtejä ja kuoseja on myös estottomasti yhdistettynä ja hyvältä näyttää. Myös Tory Burchin käsilaukuissa on aina jotain koukuttavia yksityiskohtia  kuten tuo huivi tuossa metallisessa käsilaukun kantokahvassa.


Tämän pitkän maksimekon hihojen leikkaus on myös huikean kaunis kuten myös itse itse mekkokin. Etnisiäkin vaikutteita löytyy ja jotenkin sellaista värimerellistä tai Sisilian kansallispukujen fiilistä sinipohjaisten hameiden kukkakuoseista. Kukkia on myös mokkasiinimaisissa hapsullisissa korkkareissa. Ja totta kai myös kengistä löytyy nahkaisia kukkasi. Jos kurkkaatte tästä Stockmannin sivuille on keskustan liikkeessä vielä muutamia pareja Tory Burchin Blossom kukkasandaaleja. Löytyy Stockalta myös muitakin Toryn kenkiä ja käsilaukkuja.





Omistaako kukaan Tory Burchin Reva ballerinoja? Vai olenko minä ainoa, joka niistä edelleen haaveilee? Iskeekö SS2017 Tory Burch mallisto teihin? Jatkan haaveilut Tory Burchin parissa vielä hetken ennen kuin hiivin nukkumaan aikaisen herätyksen takia.

Anna lehdessä oli samana vuonna kun Reva ballerinat olivat kaikkialla hyvä artikkeli haaveilusta.

" Haaveilu ja siitä saatava mielihyvä kertovat siitä, että ihminen voi psyykkisesti hyvin. Unelmoijan mielessä on tilaa leikille, toiveille ja erilaisille tunteille. Haaveet ovat hyvää tekeviä irtiottoja arjesta, voimaannuttavia päiväunia ja aikuisten satuja silloin, kun haaveilija tietää, ettei niiden kaikkien ole tarkoituskaan toteutua. Hetki hyvässä mielikuvassa rentouttaa ja lataa akkuja, psykoterapeutti Leena Ehrling Suomen Mielenterveysseurasta kertoo."

Mukavaa viikonloppua kaikille! Muistakaa välillä haaveilla!

Kaikki  postauksen kuvat on lainattu netistä. 


toukokuuta 04, 2017

TBAF 2107 äänestys on alkanut - ilmianna suosikkisi

Kuva on lainattu A-lehdet Oy:n TBAF 2017 tiedotteesta

Huhtikuun 28. päivänä käynnistyi vuoden 2017 The Blog Awards kilpailu. TBAF 2017 on vaikuttajamarkkinoinnin puolueeton kilpailu, jonka järjestää A-lehdet Oy. Kilpailu järjestetään nyt kolmatta kertaa ja viime vuonna Marjon matkassa blogini pääsi mukaan Yleisön suosikki/Musta Hevonen kategoriassa. Melkein heitin volttia ja kiljuin työmatkalla Varsovassa tiedon saatuani. 

Ehdokkuus oli minulle suuri kunnianosoitus ja tunnustus siitä, että postauksillani olin onnistunut koskettamaan teitä lukijoitani. Koko ajan blogini lukijamäärät ovat kasvaneet ja tunnen suurta ylpeyttä siitä, että blogissa säännöllisesti vierailevien määrät nousevat. Olen myös iloinen ja vähän hämmästynytkin siitä, että miehiä lukijoistani on 10-15% riippuen aina postauksesta. 

Jos blogini on inspiroinut sinua: antanut uusia menovinkkejä, matkakohteita, tapahtuma- , sisustus- , muoti- tai ravintolatärppejä olen postauksillani ehkä koskettanut sinua ♥ 

Kuluvan vuoden äänestys on menossa joten ILMIANNA MARJON MATKASSA THE BLOG AWARDS FINLAND 2017 kisaan ja voit itsekin voittaa liput kahdelle tähän vuoden säkenöivimpään TBAF 2017 gaalaan!

Kiitos ♥ TBAF 2017 ilmiantajilleni jo etukäteen! Ilman teitä ei blogia olisi edessä olemassa!
ILMIANNA SUOMEN PARAS VAIKUTTAJA!

"Kuka bloggaaja tai tubettaja inspiroi sinua? Kenen instafeed on pelkkää silmäkarkkia? Kenen snäpit pelastavat päiväsi? Kuka on sosiaalisen median kingi? Entä kuka tulokas on noussut yhtäkkiä kaikkien huulille?
Ilmianna vaikuttaja, joka erottuu joukosta ja ansaitsee tunnustusta vuoden säkenöivimmässä gaalassa!
Voit ehdottaa suosikkejasi mukaan kilpailuun yhdessä tai useammassa eri kategoriassa. Kirjoita boksiin vaikuttajan nimi, linkki tai kanava ja paina Lähetä-painiketta.
Tuomaristo koostaa yleisön ilmiantamista ehdokkaista TBAF 2017 -kilpailun shortlistat, jotka julkistetaan syksyllä.
Kaikkien ilmiantajien kesken arvotaan 5 kahden hengen lippupakettia TBAF 2017 -gaalaan."



toukokuuta 03, 2017

Living with Air Plants - uutta vihersisustamista


Vihersisustaminen on IN sekä meillä Suomessa että maailmalla. Jos Pantonen vuoden 2017 väri on ihana greenary niin vihreä on myös vallannut kodin sisustuksen. Ilmakasvit tai siis tillandsiat ovat erilaisia ja tosi veikeitä pikkukasveja, joihin ei koskaan tarvitse vaihtaa multaa. Graafisen kauniit ja yksinkertaiset ilmakasvit sopivat hyvin monenlaisiin sisustuksiin, Minä tutustuin tillandsioihin jo vuosi sitten HUONEettRUM sisustusillassa. Olin jo aiemmalla reissullani täällä Kirkkonummen puodissa muuten iskenyt silmäni Johanna Vireahon tekemään "haarikkakoruun", jonka tarinan voit lukea tästä. Tänään sain olla mukana Johanna Vireahon ja Annabelle Antasin uuden Living with Air Plants -kirjan julkistamistilaisuudessa - jännää! Kävellessäni TRE Helsinkiin Mikonkadulla mietin, että kohta näkisin myös taas vekkuleita tillandsioita.


Johanna Vireaho on vapaa toimittaja, tietokirjailija ja yrittäjä. Hänen kirjoittamiaan ja stailaamiaan artikkeleita on julkaistu lukuisissa puutarha-, sisustus- ja aikakausilehdissä yli 12 vuoden ajan. Johanna on myös kirjoittanut neljä muuta puutarhakirjaa. Onnellisimmillaan Johanna on kasvien parissa omassa puutarhassaan. Ihana Johanna pitää myös hevosista ja ratsastamisesta paljon.

Annabelle Antas on englantilainen taiteilija ja lifestylevalokuvaaja. Hän on valokuvannut lukuisia projekteja viimeisen kymmenen vuoden ajan. Annabelle on muuttanut Suomeen neljä vuotta sitten, joka jälkeen hän on valokuvannut yhteistyössä Johannan kanssa vihersisustus-, kukka- ja puutarha-artikkeleja. Annabellen englanninkieli oli niin kaunista kuultavaa....

Living with Air Plants -kirjan on taittanut norjalainen graafikko Hilde Mork. Olen selaillut kirjan kannesta kanteen ja pidän sen rauhallisesta sekä selkeästä taitosta. Tyyli on hyvin harmoninen ja tyylikäs. Kirjan voisi hyvin antaa vaikka lahjaksi omaan kotiin muuttavalle, citysinkulle tai hyvälle ystävälle iästä ja sukupuolesta riippumatta.


Living with Air Plants -kirja on saanut alkunsa kokeilun halusta ja uteliaisuudesta. Kirja on kirjoitettu sekä suomeksi että englanniksi ja äärimmäisen kauniit kuvat saavat ahmimaan sivuja eteenpäin. Kirjassa on kivoja vinkkejä siitä mihin kaikkialle näitä tillandsioita voi sijoittaa kodissaan. Periaatteessa ilmakasvin voi asettaa lähes mihin vaan kotosalla kunhan se saa vain riittävästi valoa.


Luonnonvaraisina ilmakasveja tavataan Etelä- ja Väli-Amerikassa, Karibialla ja Yhdysvaltojen eteläosissa. Tillandsiat kasvavat puiden ja pensaiden oksilla päällyskasveina vahingoittamatta itse kasvia. Jotkut ilmakasvit voivat kasvaa myös kivien päällä. Meidän pohjoisissa oloissa, joissa keskuslämmitys kuivattaa ikävästi sisäilmaa täytyy ilmakasveja muistaa kuitenkin hoitaa, kastella ja ravita säännöllisesti.


Tillandsioita on olemassa yli 500 eri lajia. Tässä kirjassa keskitytään muutamiin yleisimpiin lajeihin ja ne on esitelty selkein kuvin sekä ohjein hoidosta että kasvatuspaikasta kotona. Kun selailin kirjaa huomasin miten monimuotoisia ilmakasvit voivat olla. Yksi näyttää kuin pieneltä tiiviiltä ruohomättäältä. Toinen on pitkä ja naavamainen. Kolmas näyttää minikokoiselta ananaksen lehtiruusukkeelta. Itse asiassa tillandsiat kuuluvat ananaskasveihin ja ne voi saada myös kukkimaan kotioloissa. Ilmakasvit kukkivat vain kerran, jonka jälkeen ne alkavat kasvattaa uusia alkuja. Ovat nämä jänniä veitikoita!!


Johannan ja Annabellen kirjaa on myynnissä TRE Helsinki myymälässä ja sieltä voi ostaa myös oman ilmakasvinsa kotiin. Sain tänään oman pienen tillandsian julkkaritilaisuudesta, jota alan nyt vaalimaan rakkaudella ja huolenpidolla. Edellinen tillandsiania ei pitänyt siitä, että siirsin sen joulukukkien tieltä liian varjoisaan paikkaan. Nyt lupaan olla huolellisempi ja saada ehkä tämän yksilöni kukkimaan. Kirja tarjoaa kattavan tietopaketin kuinka hoidan tillandsiaani ja käytän sitä myös sisustuksessa. Ilmakasvit ovat minusta vähän sellaisia "otuksia" ja hauskoja. Suosittelen!

Kiitos Johanna, Annabelle ja TRE Helsinki!

Kirja on julkistamistilaisuudesta saatu lehdistönäyte.

toukokuuta 01, 2017

Vappu tunnelmia ja eläimellistä menoa


Vappupäivän illassa joten on aika tehdä pieni yhteenveto miten meillä juhlittiin vappuna. Sääennusteet eivät luvanneet kovin hyvää vappuaaton keliä joten päätettiin sitten kuitenkin jättää Esplanadin puistossa pyörähtäminen ja Havis Amandan lakitus väliin. Vietettäisiin aattoa yhdessä läheisten kanssa syöden hyvin. Kauppareissulla päivällä silmäni iskeytyi tähän ilmapalloon, jossa oli todella energinen tyttöhahmo naamio silmillään. Ihan varmasti joku piirrettyjen sankaritar mutta minä en tunnistanut kuka. Jotenkin vetävä tyyppi ja foliopallon muoto oli hauska....olin jo ostamassa tätä kotiin kun muistin koiran pelon ilmapalloihin. Lopulta päädyinkin sitten ostamaan Minnielle jotain josta olisi vähän iloa koirallekin vappuhulinoissa mutta tästä lisää postauksen lopussa.


Vappuaattona me herkuttelimme tortillaveneillä, johon jokainen sai täyttää juuri sitä mitä halusi. Vihreää salaattia, maissia, minitomaatteja, kurkkua, juustoraastetta, guacamolea, jauhelihaa, sipulia, salsaa, ranskankermaa, majoneesia, juustokastiketta, oliiveja, katkarapuja... mums mums...


Ja totta kai jälkkäriksi simaa ja tippaleipiä. Munkkirinkilöitäkin oli mutta niistä en ehtinyt edes ottaa kuvaa kun katosivat parempiin suihin. Tippaleivät olivat Fazerin todella pieniksi muruiksi syödessä hajoavia joten arvaatte varmaan kuka kärkkyi ruokapöydän ympärillä ajatuksella "ihan vaan jos sattuisi putoamaan jotain pieniä murusia". Vapun kunniaksi sai sitten vähän tippaleipää kun siitä oli ensin siivilöity tomusokeri pois :)



Vappupäivän aamu valkeni aurinkoisena ja tuntui niin keväiseltä. Meillä taisi lämpömittari näyttää peräti +12 astetta. Olimme varanneet pöydän Perobaan  jo heti puolen päivän jälkeen joten aamiaisen pystyin huoletta jättämään väliin. Vierailin nyt ensimmäistä kertaa Perobassa ja mietin miksi ihmeessä en ole mennyt sinne jo aiemmin kun tässä ihan nurkilla asutaan? Vuosi sitten yritimme kerran mennä sinne brunssille mutta koska meillä ei ollut pöytävarausta emme tietenkään mahtuneet mukaan. Tänään vappubrunssilla ymmärsin, että näin suosittuun ja herkulliseen kahvila-ravintolaan täytyy EHDOTTOMASTI tehdä pöytävaraus. Ja vappuna nyt toki aina muutenkin!


Peroba sijaitsee Villa Ylänne nimisessä hirsihuvilassa, jonka kupariseppä Mauno Hätinen on rakennuttanut kesähuvilakseen 1910-luvulla. Huvilassa saattaa jopa näkyä Eliel Saarisen kädenjälki mutta tätä tietoa ei ole pystytty varmentamaan. Muistan itse tämän ihanan huvilan jo lapsuudestani tuolla paikalla. Tuntui hassulta, että ihan Kehä ykkösen kupeessa on näin kaunis punavalkoinen huvila kun sen ohi huristelee kymmeniä tuhansia autoja päivittäin. Nyt kun liikenne on laitettu Mestaritunneliin oli Peroban ulkopuolella ihanan rauhallista kun saavuimme vappubrunssille.


Vappumenu listalta löytyi vaikka mitä herkkuja:

Vihersalaattisekoitus  
Makeat kirsikkatomaatiti  
Fenkolimarinoidut rosmariinioliivit  
Hummus 
Marinoidut herkkusienet 
Katkarapu-nuudelisalaatti 
Savulohisalaatti 
Meloni-mozzarellasalaatti 
Tomaatti-papusalaatti  
Falafel-pyörykät ja tzatziki  
Pinaatti-fetamunakas 
Aasialaiset kanavartaat  
Pekoni  
Karjalanpiirakat ja munavoi  
Leipävalikoima
Juustolajitelma ja verigreippi-appelsiinihilloke
Pannukakku, kermavaahto ja mansikkahillo
Croissant ja appelsiinimarmeladi
Raparperipannacotta  
Appelsiinimehu
Kahvi
Tee



Peroban valikoimassa kaikki tarjottavat ovat laktoosittomia ja suurin osa vielä gluteenittomia. Lisäksi ruokalistaan oli tarkasti merkitty myös maidottomat ja munattomat tuotteet sekä myös pähkinää sisältävät. Helppo valita itselleen sopivat herkut lautaselle ja sitten vain popsimaan. Kaikki tarjottavat olivat suussa sulavia mutta erikoismaininnan saa ehdottomasti tuo pannukakku ja raparperi pannacotta. Perobassa osa nautintoa on myös kaunis minimalistisesti sisustettu miljöö ja maisema. Ikkunoista näkyy nimittäin yli Leppävaaran kattojen. Peroban tiloissa kannattaa kiinnittää myös huomioita huikean kauniisiin kaakeliuuneihin, jotka ovat toiminnassa. Tuollaisen kun joskus saisi omaan kotiin, mietin kun hain vielä lisää juustoja jälkiruoaksi, Jos piipahtaa puuteroimassa nenäänsä kannattaa myös luoda silmäys tilan lattiaan - todella värikkään kaunis!



Postauksen otsikossa luvattiin eläimellistä menoa joten tässä sitä sitten tulee. Kauppareissullani tarttui mukaan omalle russeliriiviölle uusi lelu ettei hänen aikansa käy pitkäksi kun muut menevät vappupäivänä brunssille. Jalo Raato Kettu muutti meille! Lelussa roikkui tuotelappu "Raato on koiranlelu ilman täytettä, jota on miellyttävä pitää suussa. Veltto lelu on oiva retuutus- ja kanniskelukaveri." Voitte vain arvata onko tätä tyyppiä retuutettu kun olin poissa - juu on! Lisäksi Raato Ketun sisällä olevat vinkupillit on kirurgin tarkasti leikattu sieltä irti - juu onnistuu russelin hampailla oikein hyvin. Mutta yllätys, yllätys vinkupillit onkin pakattu nylonkangaspusseihin, joihin ei edes russeliriiviön hampaat ole saaneet otetta. Kotona odotti väsynyt metsästäjä saalis vieressäään!


Miten vappu siellä ruudun toisella puolella on sujunut? Onko brunsseista, skumpista tai vappuhulinoista ja selvitty kotiin? Grillasiko joku vappuna säätä uhmaten vaikka toppatakissa? Mukavaa vappupäivän iltaa kaikille ♥ se on toukokuun nyt! Iloa ja aurinkoa ystävät!