huhtikuuta 19, 2017

Ihana Salon Herkku ja Lahja Murena plus alekoodi lukijoilleni ♥


Pari viikkoa sitten sain kutsun osallistua Herkku ja Lahja Murenan bloggaajailtaan Salossa. Nappasin bloggaajakollegani Kulinaarin kyytiin juna-asemalta ja lähdimme huristelemaan illanviettoon. Salo ei ole minulle kaupunkina todellakaan vieras paikka. Salon tori on koettu monena kesänä ja todettu ihan huikeaksi kahvittelu- ja ostospaikaksi. Olen onnistunut bongaamaan sieltä myös hyviä Arabia astialöytöjä kirppispöydiltä. Salosta löytyy myös legendaarinen Zapato niminen kenkä/muotiliike, josta on ainakin parit kengät lähteneet Marjon matkaan vuosien saatossa. Mutta Herkku ja Lahja Murena oli minulle täysin tuntematon entuudestaan. Ajaessamme mietin mistä nimi Murena mahtaa tulla...



Herkku ja Lahja Murena on tänä keväänä 6-vuotta täyttävä herkku- ja sisustusliike, joka on omistajansa Miina Laukkasen lapsuuden toteutunut haave. Ihanaa, että joku on tehnyt unelmistaan totta! Miinasta huokui valtava innostuneisuus, asiakashenkisyys ja yrittäjyys - hurmaava persoona.
Salon torin laidalta, osoitteesta Horninkatu 11 on sympaattinen, kotoisa ja täynnä upeita herkkuja oleva liiketila. Puoti ei ole iso mutta sinne on saatu äärimmäisen monipuolinen valikoima tuotteita esille. Esillepano on kaunista ja maulla tehtyä - pidin kovasti.



Mutta pitihän meidän ensin vähän nautiskella pitkän ajomatkan jälkeen Murenan omista herkuista valmistetuista tarjoiluista ja kohottaa tervetuliaismalja. Illan tarjoilut olivat Rikala Bar & Grillin käsialaa. Meidän ruokalista oli hauskasti kirjoitettu vanhaan ikkunanpokaan ja tarjolla olisi vaikka mitä herkkuja! Totta kai me bloggaajat hyörimme ensin kameroiden kanssa tarjoilujen ympärillä kuinkas muutenkaan :) Missä on bloggaajia koolla niin siellä kyllä myös valokuvataan ja ahkerasti.

Murena menu
*****
Savumuikkumousse
Rikalan saaristolaisleipää
Tertin kartanon näkkileipää
*****
Tomaattihekuma
Ninas korpor
*****
Rikalan maalaissalaatti
*****
Cointreau espressomousse
*****
Kolatun Valma 
karamellisoidut viikunat & Rikalan granolaa
*****



Siinä nauttiessamme suussasulavia herkkuja kertoi Miina tarkemmin Murenan tuotevalikoimasta. Makuja maailmalta edustavat mm. Nicholas Vahen oliivilöljyt, viinietikat, täytetyt oliivit, pestot, pastat ja monet muut herkut. Murenalla on todella laajasti erilaisia pastoja mm. Campofilone, Filotea ja Alfieri. Löytyi mustaa, pinaatti ja valkosipuli-persilja pastaa. Myös gluteenittomia vaihtoehtoja pastoissa oli tarjolla - plussaa. Suurta italialaisen ruoan ja pastan ystävää runsas valikoima miellytti kovasti ja aloin jo visioimaan jotain Italia iltaa ystäville näistä raaka-aineista.


Kotimaiset tuotteet ovat myös hyvin edustettuja Murenan valikoimissa. Ihana Tertin Kartano Mikkelin lähellä on muuten ehdottomasti käymisen arvoinen paikka vaikka kesällä asuntomessujen yhteydessä. Murenan valikoimissa Tertistä on mm. ruusunterälehtihyytelö, Iivarin savumuikut (vievät muuten kielen mennessään), hunajakonjakkisinappi, Tertin näkkileipä ja puolukkasokeri.
Myös Malmgårdin erilaisia luomu viljatuotteita on tarjolla. Ihastuimme Kulinaari Kimmon kanssa tähän paikallisen kahvipaahtimon visuaalisesti upeaa pakkaukseen.



Rakastuin myös näihin ruotsalaisiin Ninas korpor korppuihin. Persoonallinen ja kaunis pakkaus, johon Ninan tytär on tehnyt etiketit, jotka vetosivat minuun. Maistuivat myös ihan taivaallisen hyvälle ja korppuja on kiva kastaa kuumaan teehen ja nauttia niitä illalla kynttilänvalossa hyvän kirjan kanssa. Tämä tapa minulla on ollut ihan lapsuudenkodista saakka ja hyvää tee-korppuhetkeä suosittelen kiireisen päivän päätteeksi kaikille.





Totta kai myös erilaiset risotto valikoimat alkoivat pyöriä päässäni ihaillessani hyllyjä ja mietin mitä kaikkea näistäkin voisi tehdä. Murenalta löytyy myös hurjasti erilaisia reseptivinkkejä kotikokkien avuksi. Todella ihana tapa selvitä viikonlopun kauppojen jonotukselta on tilata Murenalta Perjantaikassi. Tämä palvelu ei valitettavasti toimi kuin Salossa mutta näppärä tapa auttaa perhettä viikonlopun aloittamisessa kiireettä. Murenan verkkokauppa toimittaa toki muita ostoksia ympäri Suomea. Verkkokaupasta löytyy yli 1000 tuotteen valikoima,  yli 50€ tilaukset tulevat veloituksetta kotiin ja toimitus 1-3 päivässä. Tuotteita saa siis myös pääkaupunkiseudulle jos ei Saloon saakka halua lähteä :)

Me pääsimme nostamaan myös maljan uudelle juuri lanseeratulle Don Witka oliiviöljylle. Don Witka oliiviöljy valmistetaan Espanjan Fuengirolassa mutta sen takana on suomalainen Ville Witka, joka on myös suunnittellut kauniit öljypullot. Witka valvoo itse oliivien sadonkorjuuta, oliiviöljyn valmistusprosessia ja pakkaamista. Kesäisin Witka palaa Teijoon lomailemaan Salon lähelle. Saimme maistaa oliiviöljyä ja täytyy sanoa, että kyllä maku paljastaa hyvän oliiviöljyn. Ostaessaan parin euron oliiviöljyä marketista voisi ehkä miettiä kannattaisiko sijoittaa kuitenkin vähän enemmän laadukkaampaan neitsytoliiviöljyyn.


Murenasta löytyy myös makeita herkkuja. Bloggaajaillassa oli totta kai paikalla myös Lakrids by Johan Bulowin edustaja ja saimme maistella näitä tanskalaisia gourmet lakritseja. Vuonna 2007 perustettu design-lakritseja valmistava yritys keittää lakritsin afganistanilaisesta ja iranilaisesta lakritsijuuresta. Tuotteet ovat gluteenittomia ja lisäaineettomia. Ihania pääsiäislakritseja taisi tulla napsittuja useita kertoja kun olivat niin hyviä. Myös suklaalla päällystetyt lakritsit maistuivat taivaallisilta:)




Murenasta löytyy myös ihania ja kauniita tuotteita kotiin. Puttipajan kynttilöitä, saippupulloja, Tine K ja House Doctor tuotteita, hauskoja teksteillä varustettuja tiskirättejä, säilytyskoreja, servietteja ja paljon muitakin tuotteita. Myös ihana lastennurkkaus kiinnosti minunlaistani Maileg fania.



Ja totta kai Murenasta saa myös pyykkietikoita. Muistan edesmenneen isoäitini aina puhuneen etikan käytöstä siivouksessa ja pyykkäyksessä mutta nyt olen itse päässyt testailemaan tätä huipputuotetta. Kaunis Pyykkietikka on täysin kotimainen tuote, jota annostellaan 2-3 rkl pyykkikoneellista kohden. Pyykkietikka raikastaa sekä kirkastaa värejä sekä poistaa pesuainejäämiä tekstiileistä. Voit käyttää tätä pellavalle ja puuvillalle. Olen ihan rakastunut tähän Pyykkietikkaan  ♥♥♥


Marjon matkassa blogin lukijoilla on mahdollisuus saada -10% alennus Murenan verkkokauppaostoksista 31.5.2017 saakka koodilla MARJON17. 
Käykää katsomassa mitä kaikkea kivaa sieltä löytyy.

Tuhannesti kiitoksia Murenan Miinalle ja muulle henkilökunnalle sekä Rikalan  Bar & Grillin edustajalle mukavasta ja ennen kaikkea makoisasta illasta. Ehkä kesällä näemme ihan livenä kun piipahdan taas Salossa ja Murenassa. Mukavaa kevättä ♥

huhtikuuta 17, 2017

Pääsiäispäivien tunnelmia, hyvää ruokaa ja yhdessäoloa ♥


Toinen pääsiäispäivä on kohta lopuillaan ja nyt tulee se luvattu herkkupostaus pääsiäisen osalta. Kerroin edellisessä postauksessa niistä minulle tärkeistä perinteistä ja uusistakin traditioistani mutta tuolla ruokapuolella on parikin sellaista juttua, jotka kuuluvat kyllä jokaiseen pääsiäiseeni. Tänään aamiaisella yritin syödä terveellisen kevyesti kun muuten on tullut taas herkulteltua oikein kaksin käsin usean päivän aikana. Tuo kananmuna on muuten ehtaa luomua Mietoisista ystäväni kanalasta. Kiitos Leena ♥ nämä munat maistuvat vapaan kanan munilta ja tänään söin sen viimeisen. Täytyy kesällä EHDOTTOMASTI tulla tekemään täydennystä tuohon pinkkiin lahjoittamaasi munakennoon!


Parveke muuttui kertaheitolla keltaiseksi kun narsissit saatiin ruukkuihinsa. Risupupukin pääsi taas käyttöön talven jälkeen. Meillä on alkamassa ikäväkseni ikkunoiden maalausremontti joten kovin pitkää ilo ei kukista taida olla. Tämä tietää myös sitä ettei ikkunoiden pesua kannata edes ajatella...


Pääsiäisen kunniaksi otin jo Kevätmessujen aikaan esille Snön keltaiset korut. Nuo pallot muistuttavat muuten ihan ananaskirsikoita... :) Nämä ovat sellaiset iloisen keväiset korut.


Loviisan Kuninkaanlammesta ostettu valkoinen pupu sai yhden tulppaani syliinsä ja siirtyi keittiön ikkunalaudalta olohuoneen pöydälle muiden pääsiäiskoristeiden pariin. Pupu minulla on esillä ympäri vuoden koska sen tehtävä on muistuttaa minua siitä ettei pidä säntäillä kuin Valkoinen Kani Liisa Ihmemaassa kirjassa hokien "Voi hyvänen aika, olen myöhässä."  


Fazerin ihania peltisiä pääsiäismunia ihailen vuodesta toiseen mutta vieläkään en ole ostanut yhtään itselleni. Viimeksi vähän ennen pääsiäistä Fazer Vierailukeskuksessa hypisteleni näitä mutta ostoskoriini sujahti Mignon-munia, jotka kuuluvat ehdottomasti minun pääsiäisherkkuihini.


Minnie lähetti ystävilleen Facebookissa oman pääsiäistervehdyksensä ja täytyy sanoa, että kyllä minulla on niin kiltti ja niin mielellään valokuvissa poseeraava terrieri ettei tarvinnut edes pelätä, että narsissivaasi oli kaatuu sohvalle kuvaussession aikana. Jos haluat seurata Minnie The Dog koiran seikkailuja Facebookissa niin tästä pääset niihin mukaan. 


Ehdoton pääsiäisen kahvipöydässä oleva leivonnainen on rahkapiirakka tai piimäpiirakka kuten sitä meillä kotona lapsena kutsuttiin. Rahka, kerma, muna, sokeri ja vaniljasokeri mitataan aina äidiltä saatujen ohjeiden mukaan. En ole tottunut siihen, että rahkapiirakkaan laitetaan rusinoita tai sitruunaa. Perheemme perinteisen ohjeen mukaan rahkapiirakka tehdään pullataikinapohjaan mutta nyt oikaisin vähän ja tein sen muroraikinapohjaan. Jos olisin leiponut pääsiäispullia olisi siitä riittänyt pohja myös piirakalle. Koristelin piirakan suklaamunilla (LUE: kummityttöni siis veljeni tyttö ei syö avaamiaan suklaamunia joten "munankuoria" oli runsaasti tarjolla) ja viinirypäleillä. MUMS!


Uunilohi oli minun valmistamaani, samoin salaatti ja täytetyt munapuolikkaat. Veljeni puolestaan teki lammasta uunissa punasipulin, porkkanoiden ja rosmariinin sekä mausteiden kera. Maistoin pienen palan ja oli erittäin mureaa. Itse en ole suuri lampaanlihan ystävä mutta tästä kyllä pidin.


Meillä oli pääsiäiskattauksessa retrolasit 70-luvulta ja vanha käsinkirjailtu pöytäliina isoäidin jäämistöistä. Vanhat kirjailut liinat ovat muuten heikkouteni eli kaikilla kirppareilla ja antiikkitapahtumissa jään aina haaveilemaan niiden ääreen. Kauniita ovat ja taidokkaasti tehtyjä!


Pääsiäismunista saa nykyään vain muovisia koottavia hahmoja. Toista oli minun lapsuudessani kun sieltä sai aina ihania sormuksia. Lupaan kaivaan muistojen laatikon jossain vaiheessa esille kellarinkomeron uumenista ja näyttää aarrearkkuni. Sen takaan, että paljon suklaamunia on tullut lapsena syötyä ja pakko myös tunnustaa, että tänäkin pääisiäisen muutamia...vai oliko se enemmän... kuka niitä nyt laskee niin tarkkaan :D


Tämä veijari oli varmasti jonkun pääsiäismunan yllätys ja nyt se seisostekeli Talvipuutarhassa yhden valaisimen päällä. Sopi kyllä väriensä puolesta oikein hyvin pääsiäiseen siellä :)


Talvipuutarhan pääsiäisessä käytiin pistäytymässä tänään päivällä ja sitä ennen vielä kaffella Mumin Kaffessa. Puutarhan olivat vallanneet kukot, kanat, tipu, pääsiäisnoidat ja väkeä oli paljon liikkeellä kun sääkin oli aurinkoinen. Talvipuutarhassa saa muuten nauttia myös omia eväitä ja termarikahvia. Kyllä se kevät tulee koska tänään näin ensimmäisen VÄSTÄRÄKIN. Kun aloin kaivaa kännykkää taskusta ottaakseni kuvan västäräkki heilautti iloisesti pyrstöään ja lennähti pois. Ei ihme, että sitä englanninkielellä kutsutaan nimellä wagtail. 


Talvipuutarhan pajunkissakranssit olivat ihania. Jonain vuonna minä vielä teen tuollaisen




Kummityttö innostui opettelemaan kuvausta järkkärillä ja kukkokuva on hänen ottamansa!


Metsälenkki oli ihan pakollinen juttu  kaiken syömisen ja herkuttelen jälkeen. Vanhat tutut lapsuusmaisemat olivat jo sinisenään sinivuokoista. Luonto heräilee pikkuhiljaa ja onnistuimme näkemään myös tikan - taisi olla käpytikka siellä etsimässä itselleen pääsiäisherkkuja puunrungosta.



En malta vielä korjata pääsiäiskoristeita pois vaan pidän vielä muutaman päivän. Voitteko uskoa, että viikko sitten Kevätmessuilta ostamani tulppaanit vaihdoin vasta tänään uusiin! Ihan käsittämättömän kestävä 50kpl nippu kymmenellä eurolla! Good bargin indeed :)

Huomenna koittaa taas arki mutta viikko on lyhyt joten tsemppiä ja aurinkoa kaikille ♥
Seuraavat pääsiäispostaukset sitten vuoden kuluttua...

huhtikuuta 15, 2017

Pääsiäiseni traditiot


Olen omassa pääsiäisen vietossani halunnut säilyttää lapsuudenkodista opittuja perinteitä. Tyypillistä muuten meille rapunaisille tämä traditioiden vaaliminen :) Meillä kotona ei pitkäperjantaina kyläilty tai kutsuttu kotiin vieraita. Aikaa vietettiin oman perheen kesken. Me lapset, minä ja veljeni odotimme jännittyneinä tulisiko pääsiäispupu käymään seuraavana aamuna ja toisi pääsiäismunia. Meillä oli tehty pupua varten omat pienet pesätkin. Ja se riemu kun aamulla pesästä löytyi munia! Ja voitte uskoa, että niitä munia tuli aika paljon vuosien mittaan. Minulla on edelleen tallella sellainen peltirasia, jossa on pääsiäismunista saatuja sormuksia. Pitäisi varmaan kaivaa se esiin ja fiilistellä...


Olen ottanut pääsiäisen viettooni  mukaan myös ihan omia juttuja, joista on vuosien mittaan ehtinyt tulla minulle jo traditioita. Yksi niistä on kiirastorstain JS Bachin Matteus-passio. Suomen Laululle torstain passio oli 106. esitys ja Johanneksen kirkossa 90. kerta. Minulle tämä esitys oli viides ja varmasti perinne tulee jatkumaan. Istuin poikkeuksellisella paikalla parvekkeella, kirkon alttariosassa ja olin näin ikäänkuin musiikin keskellä. Lapsikuorot - CandoMini, Kannelkellot ja Helsingin konservatorion nuoret laulajat - lauloivat suoraan vieressäni ja ne äänet ♥


Suomen barokkiorkesteriin minulla oli myös suora näköyhteys ja barokkimusiikissa käytettävät soittimet ovat kauniita myös katsoa. Cembalo, pianon edeltäjä oli suoraan alapuolellani ja se luuttumainen ääni, joka soittimesta lähtee on hypnoottisen kaunista kuultavaa.


Suomen Laulun kuorolaisten kasvojen ilmeetkin olivat silmieni edessä joten lämpimästi voin suositella tätä paikkaa, jossa istuin. Olen kokeillut vuosien varrella monia paikkoja isossa Johannuksen kirkon kirkkosalissa ja viime vuonna olin rivillä kolme, josta avautuivat myös loistavat näkymät. Mutta tärkeitä on toki musiikin kuunteleminen ja "pääsiäiseen laskeutuminen" kuten itse aina nimitän tätä kolme ja puoli tuntista nautintoa. Tänne voi mukaan ottaa eväät ja oman istuintyynyn niin halutessaan. Matteus-passiossa on myös väliaika.


Matteus-passion johti todellinen kuoroguru, brittiläiskapellimestari Paul Hillier. Evankelistana tarinaa vei eteenpäin virolainen tenori Mati Turi. Jeesuksen osan tulkitsi baritoni Petteri Salomaa. Pääsiäisen tapahtumien tunnesisältöä tulkitsevissa solistiosissa olivat sopraano Else Torp, altto Iris Oja, tenori Simo Mäkinen ja basso Petri Lindroos. Matteus-passio oli erilainen tänä vuonna johtuen ehkä istumapaikastani - hyvin intensiivinen ja vielä koskettavampi kuin aiemmin.


Via Crusis - pääsiäisen kärsimysnäytelmä / pääsiäisvaellus - esitettiin pitkäperjantai iltana 22. kerran Helsingissä. Muistelin Kaisaniemen puistossa seisoessani olisinko itse ollut ensimmäistä kertaa mukana 2012 vai jo aiemmin? Ainakin olen nähnyt japanilaisen naisnäyttelijä Yuko Takedan saavan orjantappukruunun päähänsä ja se oli juuri tuo vuoden 2012 Via Crusis. Esitys oli käsittämätön jo sen takia miten hyvin japanilainen näyttelijä muisti suomenkieliset vuorosanat koko esityksen ajan. Ääntäminen moitteetonta ja ymmärrettävää....upea suoritus!

Eilinen Via Cruisis esitettiin täysin naisnäyttelijöiden ja vapaaehtoisten voimin. Maria Ylipää esitti Jeesusta ja hänen lauluaan oli huikeaa kuunnella Senaatintorilla. Herodeksen roolissa oli Minna Koskela (tuttu Kumman kaa sarjasta). Pilatuksen esittäjä oli puolestaan Tuulia Eloranta. Mariaa näytteli Jaana Saarinen. Ohjaaja oli kolmatta kertaa Ville Saukkonen.



Via Crusis aloitetaan aina Kaisaniemen puistosta, jossa Juudas kavaltaa Jeesuksen. Pääsiäisen kärsimysnäytelmä oli tänä vuonna erittäin ajankohtainen. Siinä otettiin kantaa kerjäläisiin katukuvassa, yt-neuvotteluihin, henkiseen pahoinvointiin, rahaan, vallan tavoitteluun, eriarvoisuuteen, maahanmuuttajiin ja moniin muihin päivän polttaviin puheenaiheisiin.


Via Crusis siirtyy Unioninkatua pitkin Senaatintoria kohden. Ensimmäistä kertaa Unionkadun varrella oli myös näyttelijöitä ja juonta kuljettiin eteenpäin tuomiota enteilevästi hakkaavien rumpalien avulla. Rumpalien kasvomaalaukset ja asustus toivat mieleen Meksikon Kuoleman päivän paraatin - pääkallonaamiot, mustat vaatteet ja leveälieriset mariachi hatut tupsuineen.


Jeesuksen tuomio langetettiin Suomen Pankin rappusilla, joka sopi paikkana tähän äärimmäisen hyvin. Rahahan oli vaihtanut omistajaa kun Juudas oli kavaltanut Jeesuksen aiemmin. Minna Koskelan esittämä Herodes saapui paikalle valkoisella valtavalla limousinella ja hän on pukeutunut koruihin sekä pitkään turkkiin. Discomusiikki pauhasi ja valot välkkyivät.


Pilatus, Tuulia Eloranta tuli L'Orealin meikkikapassa ja poskipunasivellin kädessä jakamaan tuomiota Jeesukselle. Lopulta hän ei kuitenkaan osannut päättää itse tuomiota vaan antoi kansalle päätösvallan. Kansa vaati oranssiin vankipukuun kahlittua Rarabbasta vapautettavaksi ja Jeesukselle kivitystä tai ristiinnaulitsemista, johon lopulta päädyttiin.




Alkaa matka Senaatintorille ja tuomion täytäntöönpanoon...



Tässä Via Crusis kärsimysnäytelmässä ketään ei nostettu ristille vaan kaikki näyttelijät levittivät kätensä kuin olisivat olleet ristillä. Crusis päättyi valojen räiskintään, "uutislähetykseen kadulla rähisevistä ihmisistä ja kaaoksesta".. Erilainen mutta äärimmäisen vaikuttava esitys! Olen sulatellut tätä nyt eilisestä ja esitys antoi paljon ajattelemisen aihetta. Varmasti rikkoi myös rajoja ja kaikki eivät ehkä pitäneet mutta minä pidin. Maria Ylipää on huikea Jeesus ja mietin miten hän pystyi laulamaan niin puhtaasti hihattomassa paidassa parin asteen pakkasessa illalla Tuomiokirkon rappusilla kiivettyään ja loppumatkan vielä ryömittyään..? Sää oli kolean kylmä kuten usein pitkäperjantain sää on.


Kolmas oma traditioni on piipahtaminen Haltialan tilalla katsomassa tänä keväänä syntyneitä uusia, pieniä karitsoja. Tapahtuma on tarkoitettu koko perheelle ja paljonhan siellä on myös lapsiperheitä. Itselleni on äärimmäisen tärkeää päästä hetkeksi "maalle" ja nauttimaan siitä, että saan silitellä ja rapsuttaa lampaita ja karitsoja. Lisäksi lehmät oli laskettu jo ulkosalle ja ponejakin näkyi. Sää ei tänään suosinut ulkoilma kahvittelua mutta rohkeimmat istuivat kyllä kaffella.....hrrrr....hrrrr...






Tämä pieni suloisuus olisi halunnut vain rapsutuksia ja hän nuoli kättäni pienellä karhealla kielellään kiitokseksi. Aivan liikuttava pieni karvapallo mutta jätin karitsan silti Haltialaan kun lähdin kotiin ♥

Onko teillä jotain pääsiäistraditioita tai perinteitä, jotka toistuvat vuodesta toiseen? 
Jätin suosiolla tästä postauksesta pois pääsiäisherkku traditiot koska niistä myöhemmin lisää...