joulukuuta 06, 2024

Itsenäinen, sinivalkoinen ja rakas kotimaani Suomi ♥

 

Hyvää 107. itsenäisyyspäivää Suomelle ja kaikille meille suomalaisille! Joulukuun 6.päivä on alkanut taas perinteisin menoin eli lipunnostolla Tähtitorninmäellä kello yhdeksältä aamulla. Ympäri Suomen on siniristiliput nostettu salkoon itsenäisyyden kunniaksi. Itsenäisyyspäivän seremoniat ovat jatkuneet presidentti Alexander Stubbin on käynnillä Hietaniemen sankarihaudalla, jonne hän on laskenut seppeleen ja Tuomiokirkon jumalanpalveluksessa. Presidentinlinnassa isännöi tänä itsenäisyyspäivänä ensimmäistä kertaa uusi presidenttipari ja moni varmasti odottaa jännitykselle onko juhlaan tuotu uusia elementtejä. 


Cafe Regatan pieni punainen mökki Töölössä Merikannontiellä on hurmaava. Kuin pala "maaseutua pääkaupungissa".

Vaikka asun Suomen 2.suurimmassa kaupungissa Espoossa voin kerätä metsämansikoita heinään joka kesä läheiseltä "salaiselta mansikkapaikaltani".


Itsenäinen Suomi sai Eduskuntatalon vasta 1931 pitkällisen vaiheiden jälkeen. Olen saanut olla työni kautta mukana viimeisessä peruskorjausvaiheessa, josta olen ylpeä. Upeaa arkkitehtuuria!




Toivottavasti meillä Suomessa on tulevinakin vuosina edelleen neljä vuodenaikaa. Pidetään huolta ilmastomuutoksesta ja suositaan kestävää kehitystä. Meidän leveysasteilla pitää olla talvi, kevät, kesä ja syksy!




Armi Ratialle Marimekko oli "elämäntapa, kaunista arkipäivää ja siinä parasta". Marimekon kuosit tunnetaan ympäri maailman. 

Toinen ainakin meitä naisia kiinnostava illan kohokohta on ehdottomasti linnan juhlissa on  iltapuvut. Mikä väri mahtaa on suosittu ja kuka tänä vuonna kohahduttaa asullaan? Jotain viitteitä on saatu jo iltapäivälehtien kautta. Yle uutisoi, että viime vuonna 2023 Linnan juhlat -tv-lähetystä seurasi keskimäärin 2,36 miljoonaa ihmistä, ja se tavoitti peräti 3,14 miljoonaa suomalaista. Aika suosittu tv-ohjelma Linnan juhlat on selkeästi joten varmasti myös tänä iltana moni viihtyy ruudun ääressä useita tunteja.












Suomen kansallislintu laulujoutsen on ylväs ilmestys. Laulujoutsenet pariutuvat koko eliniäksi, jopa 20 vuodeksi, jo ennen ensimmäistä pesintää. Jouduin lainaamaan kuvan netistä kun en omistani onnistunut löytämään.






Auringonlaskut ja -nousut ovat aina yhtä kauniita. Niin kaupungissa kuin maaseudullakin. 





Meillä on Suomessa edelleen niittyjä - myös pääkaupunkiseudulla - josta voi kerätä vaikka apiloita, joista tehdä kesäisen kukkaseppeleen. 




Suomi on tunnettu Alvar Aallosta ja upeasta arkkitehtuurista. Kuva on otettu Kruunuhaassa sijaitsevasta Athena rakennuksesta, jossa lääkäreitä on koulutettu vuosituhannen vaihteeseen saakka. Jussi ja Toivo Paatelan suunnittelema rakennus valmistui 1928 ja se on peruskorjattu upeasti. 





Pidetään Suomen maaseutu jatkossakin asuttuna ja elinvoimaisena. Meidän ihmisten perustarpeet - työ hyvinvointi ja yhteisöllisyys ovat samankaltaisia sekä maalla että kaupungeissa. 

Minulle itsenäisyyspäivä on tärkeä päivä ja sytytän kaksi kynttilään tasan kello 18 ikkunalaudalle. Toinen kynttilöistä viittaa kotiin ja toinen isänmaahan. Olen oppinut tämän tavan jo isovanhemmiltani ja perinnettä jatkettiin myös lapsuudenkodissani. Haluan kynttilöiden sytyttämisellä myös kunnioittaa kaikkia niitä lukuisia miehiä, naisia, sotahevosia ja -koiria, joiden ansiosta minun kotimaa Suomi on itsenäinen. 





Olen asunut viisi ensimmäistä elinvuottani Helsingissä ja sen jälkeen aina Espoossa. Minä rakastan pääkaupunkiamme - sen katuja, arkkitehtuuria ja tunnelmaa. Helsinki on hurmaava kaupunki!





Suomi ja viisi muuta Euroopan maata haki lasinpuhallusta UNESCON maailmanperimä listalla, johon se lisättiin 2023 vuoden lopussa. Hyvä Suomi! Olemme jo vuosikymmenten ajan olleet kansainvälisesti tunnettuja lasimuotoilustamme. 




Vaikka olen aina asunut kaupungissa ja rakastan Helsinkiä minä viihdyn myös maaseudulla. Eläimet ja luonto ovat lähellä sydäntäni kotimaassani. 






Suomi on myös tunnettu Muumeistaan ja Tove Janssonista. HAMissa on juuri nyt menossa ihan huikea Paratiisi -näyttely, josta kävin pari viikkoa sitten ja blogiin tulossa siitä piakkoin. Ihan huikea!

Olen kerännyt tähän itsenäisyyspäivän postaukseen kuvia kauniista Suomestamme ja sen eri vuodenajoista. Muistan kuinka joskus teini-ikäisenä olin iloinen siitä, että olimme perheenä matkustaneet paljon Suomessa ristiin rastiin. Olin oppinut lukemattomia asioista Suomen kauniista luonnosta, arkkitehtuurista, taiteesta, ihmisistä ja erilaisista perinteistä kesälomareissujemme ansiosta. Voin kiittää vanhempieni siitä, että tutustuin omaan kotimaahani hyvin perusteellisesti. 





Syksyn ruskakin on kaunista ja ulkoillessa vain pukeutumiskysymys vaikka kesän lapsi olenkin. 






Hylätyt talot, autiot pihat kiinnostavat. Tässä vanhaan taloon on ehditty laittaa jo ikävästi töhryjä - ei kiva juttu ollenkaan. 







Opin myös ymmärtämään, että Suomi on pitkä mutta väkiluvultaan pieni maa. Vaikka olen asunut koko ikäni pääkaupunkiseudulla näin ja käsitin, että kotimaassamme on pieniä kyliä ja kaupunkeja, joissa elämänmenoa on paljon verkkaisempaa kuin "meillä stadissa". Olemme myös sisukkaita ja vähän jääräpäisiä joskus mutta osaamme puhaltaa myös yhteiseen hiileen tarvittaessa. Olemme myös taitavia arkkitehtuurissa, muotoilussa ja urheilussa. Olen suomalainen ja ylpeä siitä ♥ 

Mitä itsenäisyys sinulle merkitsee? Kuinka juhlistat itsenäisyyspäivää? Onko sinulle perinteitä, joista pidät kiinni juhliessasi itsenäisyyspäivää?







joulukuuta 04, 2024

Hiirien joulukalenteri luukut 1. - 4.12.

 


Joulukuu on alkanut joten se merkitsee sitä, että täällä blogissa alkaa ilmestyä myös perinteinen joulukalenterini. Uskokaa tai älkää mutta tämän vuoden kalenteri on 14. joulukalenteri, jonka olen väsäillyt. Apua, miten äkkiä vuodet vierivätkään ja joulut siinä samalla! Jos olet seurannut pidempää blogiani ymmärrät, että olen jouluihminen vai pitäisikö sanoa jouluttaja ihan joka solullani. Pidän kaikesta pikku puuhailusta ja yksi niistä minun traditioista on tämän joulukalenterin "väkertäminen". Ihanan rentouttavaa puuhaa ja siinä voi myös päästää "sisäisen lapsensa valloilleen". Ilmassa leijailee lumihiutaleiden lisäksi myös sitä maagista jouluntaikaa.

Minulle joulu on aina ollut vuoden yksi kohokohta ja olen myös aika kova pitämään erilaisista traditiosta kiinni. Jos joulupostaukset ja kaiken maailman joulukalenteri hössötykset ahdistavat sinua niin älä avaa tunnisteella "joulukalenteri" postauksia. 

Tänä vuonna joulukalenterissa seikkailevat hiiret ystävineen. Pohditaan joulua, valmistellaan sitä, mietitään syntyjä ja syviä liittyen jouluperinteisiin, tapoihin, uskomuksiin, joulupuuhailuun jne. Minulla päivän kalenteriluukku hahmottuu aina saman päivän aikana joten koskaan ei tiedä mitä seuraavasta luukusta löytyykään. 

Nyt avataan luukut 1. - 4.12. ja jatkossa sitten vaihtelevalla muutamien avattujen luukkujen ryppäissä. 

1.12.2024











Tänä vuonna joulukalenterissa seurataan Hiirien joulua. Kalenteri, joka on järjestyksessä
jo 14. kuuluu osana minun jouluun valmistautumista. Tervetuloa mukaan avaamaan
aina yksi luukku päivittäin. Marjon matkassa -blogin puolelle tulee myös postauksia,
joissa on avattu useampia luukkuja. 🎄🎅🎁🔔

2.12.2024





Hiiri sisarukset ovat seikkailleet netin syövereissä etsien vastausta siihen tuleeko jouluaatosta valkoinen vai ei. Valkean joulun osalta tilanne on vielä täysin auki ainakin maan etelä- ja keskiosassa. Meteorologi lohduttaa ettei toivosta tosin kannata vielä luopua. "Ehkä Joulupukki pääse Petteri Poron kanssa perille vaikka lunta ei olisikaan..." miettivät hiiret.

3.12.2024








Tänään oli hiiri sisaruksilla jännät paikat kun koulun joulujuhlien harjoituksissa."Vuorosanoja tuntuu olevan niin paljon, että miten ihmeessä ne kaikki voi muistaa" huokailivat hiiret tuskissaan. "Helppoahan se oli näytellä Pähkinänsärkijää kun ei tarvitse sanoa juuri mitään." he jatkoivat. Opettaja muistutti, että kaikilla on joulunäytelmässä yhtä tärkeä rooli ja jokaista tarvitaan. Lopulta Kuningas ja Kuningatar saivat otettua vastaan Lakeijan tuoman kimaltavan Jouluntähden ja opettaja taputti käsiään. "Nappi suoritus!" Hiiret hymyilivät iloisesti.

4.12.2024






Tänä aamuna oli maa aavistuksen valkoinen lumesta kun kurkisti ulos ikkunasta.
Lämpömittarikin näytti peräti - 5 C pakkasastetta ja ulkona aurinko paistoi.
"JIHUU!" hihkuivat hiiret jatkaen innoissaan "Kohta päästään siis hiihtämään kilpaa."
Tuumasta toimeen eli seuraavaksi oltiinkin jo ponnekkaasti kaivamassa
suksia esille varastosta. Mukaan hiihtokilpailuihin otettiin myös naapurin poika.
Jokainen onnistui voittamaan hiihdossa niin ei tullut riitaa vaan kaikki
saivat tuulettaa myös ykkössijaa. Yhdessä juotiin hiihtojen jälkeen
kaakaot kermavaahdolla kanelipullien kera. Talvi


joulukuuta 03, 2024

Tuomaan markkinat Senaatintorilla ovat osa minun jouluperinteitä

 


Tuomaan markkinat ovat jo vuosia kuuluneet minun jouluperinteisiin. En muista olenko ollut ihan ensimmäisillä Tuomaan markkinoilla 1994 kun tämä upea tapahtuma starttasi. Joka tapauksessa olen käynyt lukemattomia kertoja keräämässä joulufiilistä ja tunnelmoimassa tässä upeassa tapahtumassa. En yhtään ihmettele, että Tuomaan markkinat eli Helsingin joulutori nousi jo toista kertaan yhdysvaltalaismedia CNN:n "parhaat joulumarkkinat ympäri maailman listalle" jo toisena vuotena peräkkäin. Hyvä Helsinki, Senaatintori ja Suomi! 

Tuomaan markkinat saivat kehua mm. karusellista, myytävänä olevista käsitöistä, glögistä, perinneherkuista ja ruokavalikoimasta. Tuomaan markkinat avautuivat 29.marraskuuta ja ne ovat auki aina joulukuun 22. päivään. Minä tein jo pienen pikapyrähdyksen markkinoilla mutta varmasti piipahdan vielä toistekin. 

Tuttu kyltti toivottaa tervetulleeksi elämyksellisille Tuomaan markkinoille sekä hankkimaan joululahjoja pukinkonttiin että myös herkuttelemaan. Markkinoilla on tänä vuonna ennätyksellisen suuri määrä uusia myyjiä. Ruokaelämysten kokemiseen paikan päällä on panostettu edellisvuosista ja ohjelmallisuuttakin on lisätty. 











Tuomaan markkinat ovat avoinna Senaatintorilla aina 22.joulukuuta asti su-to kello 11-19 ja pe-la 11-20. Markkinoille on vapaa pääsy. Itsenäisyyspäivän iltana 6.joulukuuta ylioppilaiden perinteinen soihtukulkue päättyy Senaatintorille ja Lucian päivän iltana 13.joulukuuta uusi Lucia-neito kruunataan kello 17 Tuomiokirkossa, jonka jälkeen Lucia kulkue lähtee liikkeelle kello 18. 

Kartta lainattu Tuomaan markkinoiden nettisivuilta 





Koju 51 Cafe Metsäpaahtimo tarjoaa Luumäen metsässä tuuli- ja aurinkovoimalla paahdetut Intiasta ja Balilta suoramaahantuodut tilakahvit sekä 100 % suomalaiset kerkkätuotteet. Erikoisuutena Kuusenkerkkä ja Kuusenhavu -joulukahvit. Uutuutena kerkkäkuohu kombucha. 











Alueelta löytyy sekä Herkkupiha että Ravintolapiha sekä kaksi Lahjakujaa. Molemmille pihoille on lisätty asiakaspaikkoja, joten isommatkin ryhmät mahtuvat nauttimaan joulutorin antimista lämmitetyissä ja pehmeillä taljoilla somistetuissa ruokailukatoksissa. Senaatintorilla tuulee minusta aina joten kannattaa pukeutua lämpimästi.








Koju 48 Fudgelove on ihanan herkullisen suussa sulavan kotitekoisen toffeen valmistaja, jonka tuotteet on käsitehtyjä Helsingissä. Maistiaisia jokaisesta mausta oli tarjolla joten minähän maistelin monia. 












Tivoli Sariolan iki-ihana ja rakastettu Karuselli on avoinna markkinoiden aukioloaikana su-to klo 11-19 sekä pe-la klo 11-20. Vieläkään en hypännyt karuselliin vaikka kyytiä on tarjolla ihan kaiken ikäisille koko markkinoiden ajan. Tämä täytyy vielä yrittää kokea jos ei tänä vuonna niin ensi vuonna sitten. Karuselli pyörähtää markkinoiden aikana peräti 1500 kertaa ja kyytiin mahtuu 38 640 lasta tai lapsenmielistä markkinakävijää. Sisälläni asuvat pieni lapsi rakastaa edelleen karuselleissa pyörimistä kuten lapsena Linnanmäellä pyöriessäni karusellin kyydissä lähes koko päivän. Tätini voi jo pahoin mutta minä olin vain nauranut iloisesti ja jatkanut karusellin kyydissä. 








Lämmin glögi joulutortun kera lämmittää oikein mukavasti. Ja lampaantaljoilla on mukava istua. 


Lämmintä päälle riittävästi niin Senaatintorin avoimella paikalla ei tule kylmä tai vilu!













Koju 43 Andi Alpacan innoittajana on toiminut tekijöiden rakas kotikaupunki Helsinki ja sen syksyn sekä alkutalven viimat, räntä ja harmaus. Värikkäisiin alpakkashaaleihin voi kääriytyä kotona ja kaupungin rientoihin mennessään. 










Myös tonttuja näkyi Tuomaan markkinoilla. Kannattaa olla siis kiltisti ja käyttäytyä siivosti koska vielä tontut tarkkailevat raportoiden Korvatunturin Joulupukille kuka on kiltti ja kuka taas ei! "Ei itkeä saa, ei meluta saa, joku voi tulla ikkunan taa, Joulupukki matkaan jo käy".









Tuomiokirkko ja Senaatintorin perinteinen joulukuusi saavat mielen aina herkistymään. Tämän vuoden joulukuusi kaadettiin Vantaan Korsosta ja sen pystytystä oli mahdollista taas seurata ihan live-lähetyksenä. Pystytyspäiväksi oli lupailtu aika tuulista ja myrskyistä säätä mutta kaunis kuusi saatiin kuitenkin pystyyn. 








Koju 104 Mehiläisfarmi Elma B:n muodostavat Elina ja Martti mehiläistensä kanssa. Toiminnan sydämessä ovat mehiläiset sekä niiltä saatu hunaja ja mehiläisvaha. Erilaiset hunajat, hunajasaippuat ja mehiläisvahabalsamit sekä mehiläisvahakynttilät ovat tarjolla markkinoilla 













Koju 86 Heinäsaaren herkkupuoti &D.O. Saimaa valmistaa ja jakelee maittavia hilloja, leipomuksia, glögiä, hyytelöitä ja sinappeja. Ruokalahjoja on aina kiva saada ja antaa ruokalahjaksi. Saattaa siis olla, että minä ostin jotain...
















Myös lapsille löytyy Tuomaan markkinoilta lahjapakettiin käärittäviä kivoja joululahjoja. Valitettavasti en millään muista mistä kojusta minä bongasin nämä hauskat kankaiset eläinhahmot!










Minä rakastan Helsingin historiallista keskusaukiota Senaatintoria. Täällä on otettu vastaan monta uutta vuotta, seurattu Via Crusis -pääsiäiskulkueen loppuhuipennusta, ihailtu LUX Helsingin tammikuisia valoja ja ihmetelty kirjavaa United Buddy Bears - hyväntekeväisyys näyttelyä 2010. Muistan myös legendaarisen vuoden 1993 suurkonsertin, jossa 70 000 ihmistä - minä siellä mukana - oli katsomassa Leningrad Cowboys -yhtyeen sekä venäläisen Puna-armeijan kuoron Total Balalaika Show spektaakkelia. Huikea oli show!
 









Koju 98 Kuumat kastanjat myyntipöydän takaa löytyy torin seniori, itävaltalaislähtöinen Hartman, joka on paahtanut kastanjoita helsinkiläisille ja kaupungissa vieraileville jo vuodesta 1995! Tarjolla paahdettuja kuumia kastanjoita, sokerikuorrutteisia paahdettuja manteleita, mausteista jouluglögiä ja "juotavaa suklaata" eli kaakaojuomaa, jossa on tummaa suklaata. Valitettavasti olen allerginen sekä kastanjoille sekä manteleille joten jätin maistelun väliin. 









Lisää lapsille joulupakettiin käärittävää käsintehtyä ja kotimaista!





















Koju 37 Takolasi on lasinpuhaltajan ja sepän yritys, joka Nuutajärven pajalla valmistaa käsityönä ekologisesti lasiesineitä ja taottuja rautatuotteita. Lasiesineissä käytetään kierrätyslasia.  











Koju 106 Suomen Luontolahjat tuottaa hunajaa omilla mehiläistarhoilla Orimattilassa. Hunajasta tehdään myös muita herkkuja kuten inkiväärihunajaa ja marjahunajavalmisteita. Mehiläisvahakynttilät ovat kuuluvat myös valikoimiin. Uutuutena on tänä vuonna hunajasuklaakupit. 























Pieniä ihania piparkakkutaloja on myös myynnissä. Jos et itse ehdi väsätä omaa piparitaloa Senaatinmarkkinoilta voit ostaa pikkuisen mökin. Tosin vain piparinen 😀 



























Koju 91 Saariston Marjaherkut tarjoaa saariston omat tyrnimehut ja -hillot sekä muutkin marjahillot. Joulupöytään löytyy saariston joulu-, konjakki-, savuviski- ja rommisinappi kinkun kylkeen. Tarjolla myös suosittua inkiväärihunajaa.














Koju 70 Sahlgrenska on pieni perheyritys Uudestakaupungista. Tarjolla mm. jouluiset silakka- ja silliherkut, katkarapukimara, kaviaariviettelys sekä savulohimousse, joka on palkittu tänä vuonna Turussa. Joulupakettiin voi sujauttaa myös tyrni-inkivääriglögiä.













Lisää lapsille lahjapakettiin käärittäviä käsitöitä. Suloisia pikku mekoissaan!















Koju 53. Gopalan putiikki on täynnä herkullisia pienissä erissä Suomessa käsin tehtyjä herkkuja. Suussa sulavaa fudgea ja toffeeta löytyy yli 20 erilaista makua. Valikoimissa on huomioitu myös eri ruokarajoitteet eli löytyy gluteenitonta, vegaanista (maidotonta), pähkinätöntä, soijatonta ja palmuöljytöntä vaihtoehtoa. 












Ravintolapihalla syötiin kaiken maailman jouluherkkuja mutta selkeästi Naku-puurobaarissa kuhisi eniten. Tämän vuoden uusi kausimaku The Joulupuuro -niminen annos oli niin hyvää, että unohdin ottaa siitä kuvan - upsista! Riisipuuron savustettuja viikunoita ja luumuja mustaherukkamarinadissa, paahdettua valkosuklaamurua, ruskistettua voita ja kaneli-sokeria. Vahva suositus eli kannattaa kokeilla!










Ihania lapasia vaikka pukinkonttiin ja katsokaa tuota pientä minikarusellia kojun somisteena. 


Minun vierailuni aikana ei Joulupukki ollut paikalla mutta ohessa aikataulu milloin valkoparran punanuttuineen voi nähdä Tuomaan markkinoilla. Ylläolevassa kuvassa on vuoden 2020 Joulupukki. 

Joulupukki on tavattavissa Tuomaan Markkinoilla:
Pe 29.11. klo 14–19
La 30.11. klo 12–17
La 7.12. klo 12–17
La14.12. klo 12–17
La 21.12. klo 12–17 
Su 22.12. klo 12–17













Jos et vielä ole ehtinyt Tuomaan markkinoille niin ei hätää sillä markkinat ovat avoinna 22.joulukuuta asti. Vahva suositus suosia kotimaista käsityötä sekä pienyrittäjiä joten hopi hopi markkinoille! Paikalla voi törmätä myös Joulupukkiin...