Lähes kaikki postauksen kuvat on lainattu netistä.
Muutamia viikkoja sitten juttelin kummityttöni kanssa puhelimessa mielenkiintoisesta aiheesta. Sain kuulla, että kummityttöni oli työstämässä jonkinlaista koulutehtävää liittyen sarjakuviin. Tunnollinen oppilas oli ahkerasti kirjoittanut ylös omia kokemuksiaan sarjakuvien maailmasta ja listannut aika monta omaa suosikkiaan tehtäväänsä. Samalla myös minua kummitätinä pyydettiin kertomaan mitä sarjakuvia olin lukenut lapsena tai nuorena. Omat vanhemmatkin oli kuulemma jo haastateltu mutta "olisi hyvä saada vielä yksi aikuisen mielipide asiasta". Kummitätinä olin otettu, että minulle osui kunnia päästä kertomaan omista sarjakuvamuistoista kummitytön koulutehtävään.
Koska olen ollut ja olen yhtä edelleen suuri sarjakuvien ystävä haluan nyt jakaa täällä blogin puolella omat suosikki sarjakuvani. Tai ainakin osa sarjiksista sekä muistoja, jotka liittyvät valittuihin sarjakuviin. Pakko myös rehellisesti myöntää, että edelleen joka ikinen aamu luen Hesarin sarjakuvat ensimmäisenä lehdestä. Näin tein jo lapsuudenkodissani ja sama perinne jatkuu. Minähän kuuluu niihin dinosauruksiin, jotka vielä tilaavat paperisen Hesarin kotiin kannettuna koska rakastan painomusteen tuoksua ja lehden sivujen kääntämistä aamiaispöydässä. Jos lehteä ei jostain syystä ole jaettu postiluukusta yön aikana olennainen osa aamiaishetkestäni puuttuu.
Lapsuudenkotiini on tullut aina Aku Ankka, joten se on ensimmäinen kosketukseni sarjakuvien ihmeelliseen maailmaan. Muistan, että isoäidilläni oli tallessa kesämökillä vanhoja 1950-luvulla ilmestyneitä Aku Ankkoja. Ensimmäinen Aku Ankka tai niihin aikoihin Aku Ankka ja kumppanit ilmestyi Suomessa jo 5.joulukuuta 1951. Lehdet oli aikoinaan tilattu minun tädilleni siis äitini siskolle, joten Akuja on luettu monessa sukupolvessa meidän suvussa.
Aku Ankan ilmestymispäivä oli viikon kohokohta lapsena. Koululaisella oli valtava kiire kotiin lukemaan Akua koulupäivän päätyttyä. Akun, sisarenpoikien Tupun, Hupun sekä Lupun, Roope-sedän, Iineksen, Karhukoplan ja muiden hahmojen seikkailut veivät mukaan. En muista kuinka vanha olen ollut kun Aku Ankka alkoi meille tulla mutta osasin lukea jo kouluun mennessäni. Opinko lukemaan Akun avulla vai muiden kirjojeni sitä en osaa sanoa mutta Akut kyllä olivat oiva apuväline. Aku Ankkojen kieli on rikasta ja vuonna 2001 lehti saikin Kielihelmi-palkinnon sarjakuvien suomennosten osalta.
Myös Akun Taikaviitta oli minusta jännä hahmo! Jos Aku muuten oli vähän äkkipikainen, ajattelematon, huolimaton ja kovaonninnen niin hänen salainen alteregonsa Taikaviitta puolestaan oli Ankkalinnan ihailtu supersankari. Italialaiset Disney-taiteilijat keksivät naamioidun kostajahahmon, jota verrattiin tekojensa puolesta itse Zorroon tai Mustanaamioon. Aku jatkoi omia toilailujaan mutta siinä sivussa hän myös taisteli rikollisuutta vastaan.
Meille hankittiin myöhemmin myös vino pino Aku Ankan taskukirjoja, jotka ovat nyt veljelläni. En enää edes muista kuinka monta taskukirjaa meillä mahtoi kirjahyllyssä olla mutta paljon niitä oli. Roope-setä kirjojakin taisi olla muutamia. Aku Ankka on edelleen suosikkini ja selaan niitä usein vaikkapa kirppareilla.
Totta kai minunlaisella designfriikillä on myös vuonna 2012 ilmestynyt Design Aku Ankka. Helsinki oli kyseisen vuoden designpääkaupunki ja oman työni kautta minun onnistui saada tämä harvinaisuus. Lehdestähän otettiin vain rajallinen painos (20000) ja sitä sai aikoinaan designpääkaupunkivuoden tapahtumista sekä osallistumalla arvontaan.
Tenavat oli toinen kovaa kolahtanut sarjakuva. Sitä olen lukenut sekä suomeksi että englanniksi. Sain Tenavien sarjakuvakirjoja kummitädiltäni Umalta, joka Yhdysvalloissa asuneena oli tykästynyt sarjaan ja sen hahmoihin. Muistan, että oman kummitätini kanssa puhuimme Snoopysta eikä Ressusta ja monet muutkin hahmot olivat alkuperäisnimillä jutuissamme. Peanuts siis Tenavat englanniksi oli hyvää harjoitusta myös koulussa alkavaa englannin opetusta ajatellen. Totta kai myös amerikkalainen kulttuuri Halloween kurpitsoineen, Thanksgiving Day kalkkunoineen, Chrismas Day mistelinoksineen ja Indepence Day lippuineen tuli minulle tutuksi.
Pidin monista Tenavien hahmoista mutta ehkä eniten sydämeni sykki jo silloin itsevarmalle Ressulle. Jaska Jokusen beaglekoira Ressu on nimittäin ihan mieletön hahmo. Ressu oli koira mutta hän käyttäytyi sarjakuvassa kuin ihminen. Ressu ei tietenkään osannut puhua mutta muuten sen kyvyt olivat hyvin ilmiömäiset. Ja ajatuskuplien avulla Ressu kyllä ilmaisi itseään ja hän myös käveli kahdella jalalla. En tiedä olenko alitajuntaisesti ajatellut Ressua kun aikoinaan päädyin valitsemaan valkomustan oman koirani, jackrusselli Minnien. Ressussa ja Minsussa on värityksen lisäksi myös paljon muita yhtäläisyyksiä kuten suuri luonne.
Ressulla on ihan huikea mielikuvitus ja lukemattomia hahmoja, joihin hän sukeltaa sulavasti sisälle. Tuttu näky on Ressu lentäjänlakki ja -lasit päässä istumassa koppinsa katolla metsästämässä Punaista paronia lentokoneellaan. Kun Ressun lentokone saa taistelussa osuman hän huutaa aina ajatuskuplassaan "Kirottu Punainen paroni!" Olen kutsunut myös itsepäistä omaa koiraani välillä Jakke Jäyhäksi (Joe Cool), joka myös oli Ressun yliopistokampuksen tähtihahmon nimi. Kuuluisana kirjailijana Ressu aloittaa naputtamaan "Oli synkkä ja myrskyinen yö..." -romaaniaan lukemattomia kertoja. Myös Ressun korppikotka imitaatio on ihan huikea.
Myös Tellun (Lucy) hahmo on mielenkiintoinen! Tellu on riepua aina mukanaan kuljettavan Epun isosisko ja sarjakuvan ehdottomasti kärttyisin hahmo. Tellu on korviaan myöten rakastunut Amadeukseen ja nojaileekin usein rakkautensa kohteen pikku pianoon luoden kuvitelmia heidän tulevista häistään. Muuten Tellu on äärimmäisen voimakastahtoinen, huutavan äänekäs ja ilkeä kiusaaja mutta silti hän pitää naapuruston lapsille "psykiatrin vastaanottoa". Vasta aikuisempana olen ajatellut, että ehkä Tellu piikittelee koko ajan Jaska Jokusta (Charlie Brown) siksi, että onkin kiinnostunut tästä oikeasti? Tai olisiko Tellulla ollut lähestyvä murrosikä tai ikävät kotiolot... Lapsena näitä asioita ei tullut niin pohdittua.
Asterix, Obelix ja Idefix koira sekä muut gallialaisen pikkukylän asukkaat kiinnostivat minua sarjakuvissa vaikka olinkin tyttö. Olin toki koulussa historian ja maantiedon ystävä joten lukemalla tätä sarjakuvaa minä varmasti myös löysin yhtymäkotia noihin kouluaineisiin. Jotenkin myös Asterixin kotikylän Gallian asukkaiden sitkeys ja periksiantomattomuus kostettivat. Kylähän oli viimeinen maa-alue, jota Rooman valtakunnan Julius Caesar ei ollut vielä valloittanut sotilaineen. Kyläläisiä auttoi tietäjä Akvavitixin tekemä taikajuoma, jota nauttimalla sai yli-inhimilliset voimat. Obelix sitä ei tarvinnut koska hän oli pudonnut pienenä tuohon taikajuoma pataan.
Toinen ehkä enemmän poikien lukema sarjakuva Lucky Luke oli myös yksi suosikkini. Olin vähän Villi Länsi -fani jossain vaiheessa nuoruuttani joten ehkä tämä liittyi siihen aikakauteen. Toisaalta minähän olin poikatyttö, joka viipotti letit hujan hajan ja kiipeili myös puissa poikien kanssa. Sekä vuoli puukolla sormeesta heitettyään ensin kepin vahingossa yhden naisen päähän. Lucky Luken uskollinen seuralainen oli hevonen Jolly Jumper sekä pelokas ja varjoaankin tyhmempi koira Rantanplan. Sarjakuvassa seikkailivat myös Daltonin veljekset: Joe, Jack,William ja Averell.
Tintti edustaa suosikeissani seikkailu sarjakuvaa, jossa matkustettiin koko ajan. Minua kiinnostivat Tintin huikeat reissut ympäri maailman ja jännissä seikkailuissa oli myös aina mukana valkoinen Milou koira. Hassu yhteensattuma, että Milou oli uskollinen, älykäs ja peloton kettuterrieri eli luolteeltaan kuin jackrusselli. Onkohan minun koirarotu mieltymykseni lähtenyt joskus Tintti ja Tenavat sarjakuvista?
Tintin piirrostyyli poikkesi myös paljon muista sarjakuvista sillä olihan Tinttiä aloitettu julkaista Belgiassa jo vuonna 1929 sanomalehdessä. Myös paneutuminen taustoihin ja kulttuureihin, joissa Tintti seikkaili oli todella vaikuttavaa ja yksityiskohtaista. Tintissä oli myös sopivasti aina huumoria mukana eli sitä lukiessaan sai myös nauraa.
Tintin ja Miloun lisäksi sarjakuvassa oli alkoholiin menevä Merikapteeni Haddock. Mustapartainen sailori oli täydellinen vastakohta sankarilliselle lehtimies Tintille. Haddock aiheutta hassuja kommelluksia matkan varrella mutta silti miesten välinen ystävyys säilyi aina. Huonokuuloinen professori Tuhatkauno oli puolestaan ansioituneena tiedemiehenä juuri oikea henkilö kehittämään seikkailuissa tarvittavia aivan uskomattomia laitteita. Tintin hainmuotoinen sukellusvene ja kuuraketti ovat Tuhatkaunon ideoimia.
Dupond & Dupond ovat poliisietsiväpari, joka näyttää erehdyttävän paljon identtisiltä kaksosilta, jotka eivät kuitenkaan ole mitään sukua keskenään. Knallit, kävelykepit, mustat puvut ja hassu kävelytyyli muistuttavat ihan Charlie Chaplinin legendaarista kulkuri-hahmoa. Dupond & Dupond pukeutui myös usein valeasuihin, jotka paljastavat heidät kyllä heti. Yksi herkullinen sivuhahmo Tintissä on kuviteellinen italialainen oopperadiiva Bianca Castafiore, lempinimeltään "Milanon satakieli".
Rip Kirbyn halusin ottaa mukaan suosikki sarjakuviin siksi, että aloitin sen seuraamisen alunperin siksi, että se oli tarkoitettu aikuisille eikä minulle lapsena. Kun luin Hesaria kukaanhan ei valvonut mitä sieltä sarjakuvasivulta katselin. Tämä oli siis vähän jännä juttu! Rip Kirbyssä puhutteli mutavalkoisuus ja kauniit naishahmot. Vähän vanhempana ymmärsin, että myös Kirby itse oli aika komea mies ja jatkoin se lukemista siksi. Rip Kirby oli älykäs, golfia pelaava seikkailija ja herrasmiessalapoliisi. Tällaisia hahmoja ei minusta enää ole olemassakaan.
Kun Hesarissa alkoi 6.lokakuuta 1987 ilmestyä Viivi ja Wagner -sarjakuva koukutuin siihen heti. Juba Tuomola osui piirroshahmoillaan ja niiden välisellä kemialla minuun ihan täysillä. Viivi oli nuori opiskelijanainen, joka valveutuneesti otti kantaa eläisten oikeuksiin, huolehti läheisistään ja söi kasviksia. Wagner - siis suhteen miespuoleinen hahmo - oli sika, joka käytti työttömänä aikansa oluen juomiseen, sohvalla makoiluun ja vatsakaasujen päästelyyn. Sarjan asetelma on minusta huvatttoman hauska ja käsitteli kyllä parisuhdetta viiltävän tarkasti.
Ihailen myös Juban uskomatonta kykyä saada kolmen kuvan sarjakuvaan tiivistetysti sekä piirrettynä että tekstitettynä ihan kuolemattomia tilanteita naisen ja miehen parisuhteen kiemuroista ja koukeroista. Vaikka välillä sarjakuvassa on mukana ihan surrelistisiakin juttuja niin aina tämä huumori ja komiikka silti uppoaa minuun. Olen leikellyt sarjakuvan strippejä varmasti monia satoja lehtileikkeinä ja liimaillut omiksi albumeiksi. Toki olen myös ostanut näistä stripeistä koottuja sarjakuvakirjoja, jotka ovat lemppareita edelleen. Niihin palaan aina säännöllisesti.
Haluan vinkata tähän loppuun vielä yhden uuden suosikin eli Timo Mäkelän Neiti Brander. Sarjakuvapiirtäjä Timppa on tehnyt sarjakuvakirjan ihailemastani valokuvaajasta Signe Branderista, joka ikuisti Helsingin kaupunki viime vuosisadan alussa. Sain kirjasta arvostelukappaleen syksyllä 2018 ja tästä voit kurkistaa postaukseen tästä helmestä.
Sellaisia olivat minun sarjakuva suosikkini tai osa niistä. Löytyikö joukosta yhtään tuttuja sarjakuvia? Minkälaisia sarjakuvia luetaan ruudun toisella puolella?
