6 kuvaa kesästä

 

Tammikuun 22. päivä vasta menossa mutta minun on ihan pakko kirjoittaa jo kesästä sekä lämmöstä. Huomasin  Kristiina K:n blogista samalla otsikolla varustetun postauksen ja kiinnostuin. Ihanat kesäkuvat Ahvenanmaalta saivat melkein silmät kostumaan auringosta, lämmöstä, merestä ja kukkien väriloistosta. Juuri tätä vehreää vihreyttä ja leppeää kesätuulta on juuri nyt viime viikolla ollut ikävä kun on satanut vettä, räntää ja lunta vuoropäivin. Niljakkaan liukkaalta aamulenkillä olen monta kertaa ehtinyt jo kaivata sitä hetkeä kun ei tarvitse vetää ylleen lämmintä kerroksittain ennen kuin uskaltaa pistää nokkansa ulos. Ja totta kai jalkaansa pitää ehdottomasti muistaa vetää vielä Icebugit ettei muksahda maahan pimeässä. Kylmimpinä aamuna pitää muistaa myös pukea Mimmin päälle talvipomppa, jotta karvakaveri saa asiansa hoidettu lämpimästi. Tossuja ei vielä ole onneksi tarvittu koiruudelle!

Kyse on siis blogihaasteesta. jonka on alun perin laittanut liikkeelle Tuplasti terapiaa -blogin Pirjo. Olen kerran aiemmin vuonna 2018 osallistunut tähän samaan haasteeseen, johon minut silloin haastettiin mukaan. Silloin haastajana oli Kristiina ja kurkkasin ensimmäistä kertaa myös Pirjon blogiin, jossa kirjoitetaan puutarhasta ja sen hoitamisesta sekä kotona että mökkipuutarhassa. Ihan huikean kauniita valokuvia joten kannattaa käydä kurkistamassa pulleita pioneita ja muitakin kasvikaunottaria Pirjon upeissa valokuvissa. 

Tässä ovat minun 6 kuvaa kuluneelta kesältä. Otsikkokuva on 7.kuva ja pakko myöntää, että oli äärimmäisen vaikea valita vain kuusi kuvaa kun kuten tiedätte minun postauksissa kuvia on aina paljon. Koska Minnie saapui meille toukokuun lopussa ei viime kesä ehkä vielä kesäkuun osalta ollut ihan samanlainen kuin aiemmin eli pienen pennun kanssa reissasimme vielä aika maltilla kun kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Pennun kanssa valokuvaaminen oli myös toisinaan aika hankalaa joten olen käyttänyt tässä haasteessa myös kännykkäkuvia koska sillä sai jossain tilanteessa nopeammin kuvan kuin järkkärillä. Heinä-elokuussa liikuttiin sitten jo enemmänkin vaikka kovat helteet asettivat rajoituksia välillä. Hyvä kesä ja paljon ihania muistoja ♥

Kuva 1

Tässä kuvassa ollaan talomme läheisellä ruohikolla Mimmin kanssa 6.kesäkuuta ja harjoitellaan kissanvaljaissa kulkemista. Näin pienelle koiranpennulle kun valjaita ei vielä löytynyt. Kaulapantakin on laitettu pikkuiselle jo kaulaan eli sitä piti vähän väliä yrittää kynsiä koska varmaan kutitti. Näihin aikoihin riitti kun Mimmi kannettiin tuohon piharuohikolle, jossa se juoksenteli kärpästen ja muiden lentävien ötököiden perässä ihan ihmeissään. Välillä oli toki ihan pakko maistaa mitä maasta sattui löytymään. 

Kuva 2

En muista viime kesän kaltaista rusakko kesää eli rusakoita oli ihan joka puolella. Tämä rusakko on bongattu isäni pihapiiristä ja tietenkään minulla ei ollut järkkäriä mukana mutta aika kelpo kuvia siitä sai Huawei 30 Pro puhelimellakin. Tähän rusakkoon törmättiin usein viime kesänä ja myös lukuisiin sen lajitovereihin. Meidän omassa pihapiirissä on useita pitkäkorvia sekä myös citykaneja näkyy silloin tällöin. Pari kertaa sain tuntea, että toinen käteni venyi pituutta kun Mimmi säntäsi vemmelsääret nähdessään yhtäkkiä niitä kohden. Omistaja pysyi onneksi jaloillaan näissä säntäyksissä!

Kuva 3

Heinäkuussa aloitettiin kotimaan päivämatkojen tekeminen ja tämä multamultainen rakennus löytyi Elonkierron esittelypuistosta Jokioisista. Näistä perinnemaisemista tuli niin nostalginen olo kun heinät oli laitettu seipäälle kuivumaan ja aitauksessa käyskenteli hevosia kuumassa kesäpäivässä verkkaisesti. On upea, että Elonkierron kaltaisia avoimia ja täysin ilmaisia paikkoja, jossa voi oppia ja ennen kaikkea ymmärtää, miten ihminen ja luonto toimivat yhteydessä. Puisto selventää myös sitä, miten tehty tutkimus siirtyy käytäntöön. Kauniita maalaismaisemia ja puhdasta ilmaa hengittää!

Kuva 4

Jos viime kesänä nähtiin paljon rusakoita niin toinen laji, joita bongailtiin olivat lukuisat perhoset. Perniön Latokartanonkosken ulkoilureitillä olisi pitänyt olla koko ajan kamera valmiina koska perhosia lenteli kosken lähistöllä aivan valtavasti. Epätasaisessa maastossa piti kuitenkin katsella vähän mihin jalkansa laittaa ja eikä keskittyä vain siihen kuvaamiseen. Perhosten lento on hypnoottista katsottavaa mutta kuvatessaan niitä pitää olla myös melko nopea. Valokuvia otin paljon mutta onnistuiko niistä puoletkaan on juttu erikseen. 

Kuva 5

Kävimme kesälomalla myös Hatanpään abroretumin yhteydessä olevassa ruusutarhassa, jossa ruusut kukkivat kilpaa vielä heinäkuussa. Mimmi hurmasi omalla olemuksellaan puistossa olijoita ja sai varmasti kymmeniä rapsutuksia ja ihastelua täysin tuntemattomilta vierailijoilta. Olenkin joskus sanonut, että ottamalla koiran mukaansa mihin tahansa "jää kyllä murtuu kyynisimmältäkin ihmiseltä" ja juttu alkaa luistaa. "Voi miten suloinen pentu!" "Minkä ikäinen tuo karvapallo on?" "Saako sitä silittää edes vähän?" "Mistä noin kaunis russeli on kotoisin?" Englantia puhuva vanhempi pariskunta halusi ehdottomasti myös videoida Mimmin leikkiä ruohikolla lapsenlapsilleen.

Kuva 6

Auringonkukat ja auringonkukkapellolla vierailu kuuluvat aina kesääni. Niin tehtiin myös viime elokuussa. Ehkä paras auringonkukka aika oli jo loppumaisillaan Tuomarinkylän kartanon mailla mutta kyllä sieltä kimppu vielä keltaisia kukkia saatiin maljakkoon. Kukista oli iloa moneksi päiväksi kun laitoin ne vielä parvekkeelle. Kirjoittelin tänne blogiin 2018 postauksen "Voiko auringonkukkapelto olla koskaan out?" ja tätä postausta käydään varsinkin kesäaikaan säännöllisesti lukemassa. Päättelen - kuten te lukijatkin silloin muutamia vuosia sitten - ettei auringonkukat tai auringonkukkapelto voi koskaan olla out kuten eivät muutkaan luonnon kiertokulun kohokohdat kuten sinivuokot, kirsikankukat, kukkiva omenatarha tai lukemattomat muut luonnon lukuisat ihmeet.

Minä en haasta tähän ketään mutta jokainen saa napata itselleen haasteen jos niin haluaa. Olipa muuten äärimmäisen virkistävää näin tammikuun lopussa katsella jo kesäkuvia sekä muistella viime kesää. Tässähän on enää tammikuun loppu ja helmikuu talvea ja sitten siirrytään jo kevätkuukausiin.

♥ Mukavaa lauantai iltaa kaikille ♥

Pipoa mä metsästän, tahdon saada uuden!

 

Tuotekuvat on lainattu netistä, muut valokuvat omia

Viime päivinä sää on ollut täällä pääkaupunkiseudulla todella vaihtelevaa. Välillä on ollut melkein paukkupakkasia ja muutaman päivän päästä lämmin Föhn-tuuli pyyhkäissyt maamme yli tuoden mukaan aurinkoista säätä ja lauhaa ilmaa. Joku viisas Ilmatieteen laitoksen meteorologi ehtikin jo ennustella, että jatkossa voisi tulla kyllä lyhyitä kylmempiä jaksoja mutta pääsääntöisesti olisi lauhempaa säätä juurikin tuon Atlantilta puhaltelevan tuulen takia. Sään nopea vaihtuminen on tuonut myös superliukkaat tien pinnat joten luottojalkineeni Icebugit ovat olleet kova sana koiralenkeillä aamuin illoin. Kyllä kunnon nastakengät ovat pelastaneet minut monilta kaatumisilta joten ehdoton suositus Icebugeille jos liikut paljon luonnossa tai sinulla on koira. Pakko myöntää etteivät ne ole maailman kauneimmat jalkineet mutta siitä viis jos pysyy pystyssä! 

Salomonin keltaisessa pipossa Minnien kanssa talvisella kävelyretkellä 2014 tammikuussa Kaivopuistossa, Uunisaaressa ja Liuskasaaressa.

Tammikuussa 2017 oltiin oranssi Lindex pipo päässä testaamassa Merrellin uusia talvikenkiä metsässä.

Marraskuussa 2018 Rajasaaren ihanassa koirapuistossa, joka on siis ihan oma saarensa lähellä pääministerin Kesärannan virka-asuntoa. Ahvenanmaan reissun yhteydessä Siljan laivalta tarttui mukaan tämä hauska BSC-merkin tupsupipo. 

Toinen tuiki tarpeellinen asuste talvella on hyvä ja lämmin pipo. Omassa nuoruudessani pipo oli jotenkin "ihan älyttömän nolo" asuste, joten sen saattoi vetää kyllä päähänsä vaikka hiihtolenkille mutta muuten muistan kulkeneeni usein pipotta talvella. Pipohan liiskasi tukan pitkin päätä joten siksikin se oli "ihan no-no juttu". Nykyään en luopuisi piposta tai sen käyttämisestä kylmillä keleillä mistään hinnasta. Usein tulee jo syksylläkin vedettyä pipo päähän kun kelit viilenevät. Olen täällä blogin puolellakin esitellyt pipojani ja viime vuosina varsinkin nuo useamman tupsun pipot ovat olleet lähellä sydäntä. 

Muutamia vuosia sitten ostin Tallinnan joulumarkkinoiden yhteydessä useita "karvatupsupipoja", joista onkin tullut suosikkeja. Nämä pipot herättävät aina kysymyksen "Mistä olet ostanut tuon pipon?"

Nyt haluaisin ostaa uuden pipon pitkästä aikaan joten sehän on tarkoittanut sitä, että olen pyörinyt netin uumenissa. Olen katsellut todella monia kotimaisia ja vastuullisesti tuotettuja pipoja miettien samalla myös väriä ja mallia. Jostain syystä nuo tupsulliset taas kiinnostavat minua. Ehkä yksi tupsuinen olisi nytkin taas hankinnassa kun vain pääsisin yksimielisyyteen itseni kanssa mikä näistä olisi juuri se oikea malli ja väri, joka päätyisi lämmittämään pääni harmaita aivosoluja jatkossa. Tässä muutamia vaihtoehtoja koska valintaa en ole vielä tehnyt. Joukossa on myös myös yksi ruotsalaisen yrityksen pipo. 

Myssyfarmin pipot tai siis Myssyt ovat aivan ihania ja samoin heidän tarinansa. Myssymummojen kuvat ovat ihanan elämänmyönteisiä firman nettisivuilla ja olisi hauskaa kuristaa kuka mummosta (mukana myös yksi myssypappa Rauno) olisi juuri minun myssyni neulonut. Harkinnassa mallit Kultti (tupsullinen) ja Muffi (keltainen tai sininen) myssyt. 

Myssyfarmi on maatilalähtöinen designyritys Pöytyän Vistolan kylältä. Kaikki Myssyt neulotaan käsin paikallisten Myssymummojen puikoissa paikallisten suomenlampaiden luonnonmukaisesta villasta. Farmilla kaikki on aitoa ja alkuperäistä, eikä Pöytyä tiettävästi ole mikään muotimaailman polttopiste. Täällä on todella viileää lähinnä talvisin, ja kenties juuri siksi paikalliset rouvat osaavat kutoa maailman hienoimpia Myssyjä.

Northoutdoor, Vuolu merinopipo 

Northoutdoor, Aalto merinopipo

Northoutdoor, Noppa merinopipo

Myös Northoutdoorin mallistossa on monia merinovillaisia pipoja, jotka ovat varteenotettavia vaihtoehtoja uutta pipoa etsiessä. Merinovillakuitu on ohutta ja joustavaa verrattuna perinteisen pohjoisen lampaan villaan. Em. poikkeuksellisen rakenteensa ansiosta merinovillasta voidaan valmistaa hyvinkin ohuita ja pehmeitä tuotteita. Merinovillaiset alusasut ulkoiluun ovat varmasti tuttuja monille meistä. Arvon nyt mallien Vuolu, Aalto ja Noppa välillä.  

Vai-Ko, Nelli beanie, laventelin sininen viehättää ja tuo palmikkoneulos myös. 

Vai-Ko on myös kotimainen yritys, jonka Suomessa valmistetut pipot ovat 100% bluesign ja G.O.T.S. sertifioitua luomumerinovillaa, jonka tuotantoketjua myös valvotaan alusta loppuun. Yrityksen tuotteissa designin lisäksi kiinnostaa myös eettisyys ja ekologisuus. Vaalean laventelinsininen on kaunis kaunis ja poikkeuksellinen väri joten siksi iskin juuri tähän silmäni. 

Myös toinen palmikkoneulepipo eli Sätilan Åsarp pipo puhuttelee minua. Sätilan historia alkoi Länsi-Göötanmaalla jo vuonna 1896 eli pitkä on perinteet tällä yrityksellä. 100% norjalaista villaa ja tuo tupsu pipossa minimoi lankajätteen ja suojelee näin ympäristöä. Tupsulla on siis tärkeä merkitys vastuullisuuden kannalta! Muitakin värejä kuin valkoinen tarjolla koska tämä oli kaunis mutta ehkä liian arka väri minulle. Kuvakollaasissa on myös myös pari Fjällrävenin pipoa mutta jätin ne kuitenkin pois esittelystä kun mieleni muuttua tätä tekstiä kirjoittaessa. 

Superyellow, Arctos merinovillapipo 

Superyellow, Baltic pipo Itämeren suojelemiseksi

Suomalaisen Superyellowin valikoimista olen löytänyt totta kai tupsullisen Arctos pipon, joka on merinovillaa ja siinä on ihanan leveä kaksinkertainen käänne, joka suojaa hyvin korvia viimalta sekä pakkaselta. Baltic pipo soveltuu kevään ja kesän retkille mutta halusin vinkata siitä koska pipo on syntynyt Superyellow yrityksen halusta olla mukana vähentämässä muovijätettä sekä suojelemassa Itämerta. Baltic pipossa on merinovillan lisäksi myös kierrätetyistä muovipulloista valmistettua polyesteriä. Jokaisesta piposta lahjoitetaan 5€ John Nurmisen säätiölle Itämeren suojeluun. 

Minkälainen pipo tai myssy on sinun suosikkisi talvella? Vaikuttaako piposi valintaan vastuullisuus, eettisyys tai kotimaisuus? Pitääkö pipossa olla tupsu vai onko se ihan NO-NO? Mikä on sinun suosikkivärisi pipossa? 

Nuutinpäivä päättää meillä joulun

 

Tänään on 13.tammikuuta ja Nuutinpäivä joten meillä joulu loppuu virallisesti vasta nyt. Tämä on rakas perinne, jonka olen oppinut jo isoäidiltäni sekä tapa, jota myös lapsuudenkodissani noudatettiin aina, Joulun juhlakaudelle sanotaan nyt lopullisesti hyvästi. Kotoa korjataan joulu pois haikein mielin odottamaan taas seuraavaa juhlintaa 11 kuukauden päästä. Joulun punaiset elementit häviävät yksi kerrallaan sisustuksesta. Joululiinat pestään ja manaillaan taas rasvaisia steariinitahroja kankaassa. 

Jouluvalot otetaan pois ja viikataan huolellisesti laatikoihin. Jostain kumman syystä ne ovat kuitenkin aina ihan sotkussa kun niitä puretaan taas esille. Olen varma, että kellarissamme käy vuoden mittaan joku "jouluvalojen sotkija tonttu" järjestämässä pikkuyllätyksiä. Samainen tonttu piilotti yhtenä jouluna Fiskarsin sakset myös joulukoristeiden joukkoon, josta ne sitten vajaan vuoden kuluttua löydettiin ja ihmeteltiin "miten ne sinne olivat joutuneet?"

Jos joulun esille ottaminen on riemullinen tapahtuma niin joulun poiskorjaaminen on omalla tavallaan vähän surullinen. Punainen iso joulukoristekassi tullaan tänä iltana huomaamaan aivan liian pieneksi sille joulukoristemäärälle, jota sinne ollaan sijoittamassa. Aina ne kuitenkin ovat sinne mahtuneet kun muistaa vain miten kaikki pitää pakata kompaktisti. Tänä vuonna meille on kuitenkin hankittu uusi "ikipiparkakkutalo", jonka säilyttämistä en ole vielä ratkaissut. Kun tilasin talon Emma's & Mama's liikkeestä tuli se Matkahuollon kautta pahvilaatikossa, jossa oli mukana muitakin ostoksia. En säilyttänyt laatikkoa koska se oli minusta tarpeettoman suuri mutta jotain suojaa talolle pitää saada. Ehkä kuplamuovia ainakin talon ympärille ennen kellariin vientiä.

Tämän joulun hankintoja ovat myös rakkaat Pähkinänsärkijä nuket. Nukeille pitäisi myös keksiä joku fiksu säilytyspaikka, joka ei vielä ole hahmottunut päässäni mutta luotan keksiväni kyllä jonkun nerokkaan ratkaisun. Jotexilta tilatut nuket tulivat postin mukana kyllä laatikoissa, jotka olivat myös melko suuria joten nekin viety jo kierrätykseen. Plantagenin ja Jyskin nuket taas olivat kääritty vain kuplamuoviin. Kyllä minä tämän ratkaisen! 

Olen vuosin mittaan kehittänyt itselläni myös muutamia muistisääntöjä missä esim. säilytetään paperitähtien tähtiosia ja toisaalta niiden pidikkeitä johtoineen. Tämän tein sen jälkeen kun yhtenä jouluna löytyi vain tähtiä mutta ei johtoja ollenkaan. Eräänä jouluna oli taas pieni tonttuovi hukassa mutta sekin sitten ilmestyi piilostaan juuri ennen jouluaattoa. Joulun aika on selkeästi mystistä ja "kadottavaa" ajanjaksoa. Osaltaan tähän varmasti vaikuttaa se kiire, jonka kanssa joulukuu perinteisesti eletään. Mutta minä rakastan joulukiirettä! Joku teistä voi ajatella miten voin pitää kiireestä mutta jouluhullu ihminen elää joulukuun niin joka solullaan joululle ettei hän oikeastaan huomaa sitä kiirettä. Kun se kiire loppuu sitä melkein kaipaa.

Mutta kuka ihme tämä Nuutti oikein on ja miksi Nuutinpäivää ylipäätänsä vietetään? Meidän täytyy sukeltaa aika kauas historiaan nyt. Nuutin nimipäivä ja ns. Nuutinpäivä ovat olleet suomalaisissa kalentereissa 13.tammikuuta jo satoja vuosia. Nuutti on suomennos ruotsalaisesta nimestä Knut ja tanskalaisesta nimestä Knud. Nimi tarkoittaa ylpeää sekä reipasta ja latinaksi Knut on Canutus. Tällä paikallaan 13.1. on Knuutin päivää vietetty jo vuodesta vuodesta 1708. Sitä ennen Nuutin päivä oli jo loppiaisen jälkeisenä päivänä 7.tammikuuta. 

Christina Albrecht von Benzonin maalaus Knuut Pyhän kuolema

Tanskaa hallitsi 1080-86 kuningas Knud (synt. 1043), joka sai surmansa 10.7.1086 kirkossa Odenssessa. Kuningas Knud oli joutunut pakenemaan kirkkoon oman veljensä Olafin johtamia talonpoikaiskapinallisia. Koska Knud koki marttyyrikuoleman ja teki paljon hyvää kirkon eteen paavi Paschalis II (Raniero) julisti hänet pyhäksi vuonna 1101 ja Knudista tuli näin Tanskan suojeluspyhimys. Knudin haudalla tapahtui myöhemmin myös ihmeitä. Kirkko nimettiin myöhemmin Pyhän Canutuksen kirkoksi ja pyhimyksen muistopäiviä olivat hänen kuolinpäivänsä ja pyhimykseksi julistamisen päivä 19.1. 

Knud IV den Hellige 

Roomalaiskatolinen kirkko muistaa Knuut Pyhää tammikuun 19.päivä, jolloin hänet julistettiin pyhimykseksi. Ruotsin ja Suomen kirkot puolestaan tammikuun 13.päivänä jolloin on samalla kulunut 20 päivää joulupäivästä. Keskiaikaisten maalakien mukaan joulurauhan loppumispäivä oli "20.de dag jul" eli kahdeskymmenes päivä joulua (joulupäivä mukaan lukien). Joulurauhan julistus Turusta kestää siis aina Knuutinpäivään saakka. Nuutinpäivänä joulukuusi riisutaan koristeita ja viedään ulos ja samalla muutkin joulukoristeet laitetaan säilöön seuraavaa joulua varten. 

Nuuttipukki, Maaseudun tulevaisuus 

Nuuttipukinmaa Facebook 

Nuuttipukkeja 1960-luvulta, Raumalainen lehti

Miten Nuutinpäivää on sitten juhlittu? Alun perin nuuttipukkiperinne on tullut Suomeen Tanskasta. Muistan jo edesmenneen isoäitini kertoneen, että hänen lapsuudessaan nuoret miehet pukeutuivat nuuttipukeiksi. Päällä saattoi olla vaikkapa nurinperin käännetty turkki ja päässä vaikka sarvet tai joku naamari. Nuuttipukit kiersivät talosta toiseen vaatien ruokaa ja juomaa, jota oli jäänyt joulusta. Perinnettä muutti sota-aika ja sen jälkeen ovat lähinnä lapset kiertäneet taloja läpi - vähän kuin palmusunnuntaina virpojat - laulamassa palkkaa vastaan. Lapsille on annettu herkkuja palkkioksi. 

Kuva Lux Fennica

Isoäitini suku oli Vihdistä, jossa tietääkseni ei nuuttipukkeja enää kierrä. Lähinnä nuuttipukkeihin voi törmätä enää Lounais-Suomessa, Satakunnassa ja Vakka-Suomessa sekä osassa Pirkanmaata ja Etelä-Pohjanmaalla. Tämä perinne olisi mukava vielä säilyttää jatkossakin ja päästä joskus itsekin näkemään nuuttipukkeja. "Joulu lähtee nuuttipukkien matkaan!" 

Onko Nuutinpäivä tai nuuttipukit tuttuja sinulle? Tunnetko perinnettä tai onko omassa suvussasi ollut tapa viettää 13.tammikuutta Nuutinpäivänä? Korjaatko sinä joulun jo pois loppiaisena vai vasta Nuutinpäivänä? Hyvää Nuutinpäivää kaikille Nuuteille! 

Lux Helsinki 2022 valaisee taas tammikuun alkua

Lux Helsinki 2022 on palannut taas valaisemaan tammikuun alun talvimaisemaa pääkaupunkiimme! Viime vuonna koronapandemian takia peruttu valotapahtuma tuo vielä tänään lauantaina 8.1. ja huomenna sunnuntaina 9.1. klo 17-22 valoa ja iloa lumiseen talvi-iltaan. Tapahtuma levittäytyy nyt poikkeuksellisen laajasti ympäri Helsinkiä joten tutustuminen teoksiin on myös koronaturvallista. Teoksista pääosa sijaitsee myös ulkona joten sisätilojakin voi hyvin välttää. Kiertämisen voi hyvin jakaa myös usealle päivälle. Itse olen käynyt nyt kahtena iltana ihailemassa valoja ja mietin, että vieläkö tänään lähtisimme katsastamaan "etäkohteita", jotka tuntuvat esittelyn perusteella mielenkiintoisilta. Pakkanenkaan ei ole kovin paha joten sitä ei vielä tiedä mitä ilta tuo tullessaan.

Tässä minun tähän mennessä katsastamani teokset täysin satunnaisessa järjestyksessä. Tervetuloa mukaan valomatkalle lumiseen Helsinkiin. Valoa ja iloa tammikuuhun! 

Anne Roininen, Car Show, Kannelmäki

Roinisen valaistut "aaveautot" löytyvät Kanneltalon edestä Klaneettitien varrelta. Auto on "pyhä lehmä" monelle ja tähän kulkuvälineeseen liitetään myös ylellisyys, arvostus ja vauhti. Auto mahdollistaa meille liikkumisen mutta toisaalta se myös saastuttaa ympäristöä ja päätyy aikoinaan "autojen hautausmaalle" romuttamoon. Tässä teoksessa on jännä lataus ja se toimii juuri tässä betoniympäristössä. Minulle tuli mieleen ikuisuus sitten näkemäni elokuva, jossa oli kasapäin hylättyjä autoja jossain erämaassa. Nimeä on muista. 

Oona Tikkaojan Unelma taideteos on tuttu jo vuosien takaa. Vuonna 2012 veistos juhlisti Helsinki 200 vuotta pääkaupunkina -juhlavuotta ja Design-pääkaupunkivuotta Siltasaarenkadulla Kalliossa. En muistanutkaan, että se Helsingin kaupungin Lähiöprojektin mukana siirtyi juuri Kannelmäkeen. 

Lux Eduskuntatalo

Eduskuntatalo on saanut tämän vuoden Luxissa minusta ensimmäistä kertaa valaistuksen. Saatan olla väärässä mutta en muista aiemmin tämän "vallan pyhätön" olleen mukana valotapahtumassa. Vanha arkkitehtuuri on otettu teoksessa hienosti huomioon. Arkkitehti J.S. Sirénin suunnittelema ja vuonna 1931 valmistunut rakennus on meille jokaiselle tuttu. Muistan jo lapsena katsoneeni aina bussin tai auton ikkunasta talon valtavan pitkiä portaita, joiden yläpäässä seisoo ylväät 14 korinttilaispylvästä. Portaita on muuten 46 pääsisäänkäynnille kivutessa. Koskaan en vielä ole seissyt Eduskuntatalon portailla vaikka itse talossa olen muutamia kertoja vieraillutkin. 

Myös Musiikkitalon, Oodin ja Sanomatalon välissä näkyi valoja ja Helsinki kylttikin. Hetken kävi mielellä kivuta tuon lumikasan päälle ottamaan selfie kyltin kanssa mutta sinne näytti olevan tunkua joten jäi tekemättä. Linnanmäen Rinkelikin loisti valaistuna. Oodin arkkitehtuuri on kyllä todella upeaa! Siitä on kauan kun olen ollut näissä maisemissa. 

Kauppakeskus Forum, Otso Vartiainen, Pixels

Vanha Forum, 1950-luku, kuva: Claire Aho

Vanha Forum jouluvalaistuksessa. 1973, kuva: Kari Hakli

Osmo Vartiaisen töitä on Helsingin ydinkeskustassa Lux tapahtumassa kaksi ja toinen on kauppakeskus Forumin "lasikulmaus". Toinen Vartiaisen työ Bling the Roof löytyy puolestaan Citycenteristä eli tutummin Makkaratalosta. Forumin pitkä historia kauppapaikka on alkanut jo olympiavuonna 1952. Vanhan matalan basaarirakennuksen tilalle rakennettiin nykyinen Forum 1985. Minun oli ihan pakko kaivaa arkistoista kuvia siitä vanhasta Forumista, joka on niin erilainen kuin tämä nykyinen. 

Soil Searchers Collective - Sen lauluja laulamme, UPM Kymmene

UPM Kymmenen pääkonttorin Alvar Aallon katu 1:ssä on ottanut valtaansa metsä. Mikä sopisikaan paremmin metsäjätin seinälle kuin juuri tämä aihe. Kun kuljemme metsässä me näemme yhden ulottuvuuden metsästä mutta pinnan alla on olemassa paljon muutakin todella kiinnostavaa. Puilla on juuret maan uumenissa, joilla ne imevät itseensä vettä ja ravinteita kasvaakseen. Itse maaperässä on tuhansia erilaisia eliöitä, jotka myös vaikuttavat metsään ja sen kasvustoon. Se mitä emme näe on todella tärkeää sen kannalta jonka näemme ja ilman tuota "näkymätöntä" eli olisi näkyvääkään todellisuutta. Katsoin tämän teoksen yhteensä varmaan kymmenen kertaa koska se oli hypnoottinen. 

Työryhmä: taiteilija-tutkija Teemu Lehmusruusu, 3D-taiteilija Vilja Achté, muusikkoduo Wimme & Rinne, tieteellinen konsultaatio Jussi Heinonsalo ja Liisa Kulmala. 

Dan Acher, Borealis; Olympiastadion

Jos ei muuta kohdetta ehdi ottaa Lux Helsinki 2022 -tapahtumasta haltuun niin suosittelen käymään edes uusitulla, upealla Olympiastadionilla. Sveitsiläinen Dan Acher on tuonut sinne revontulet eli  Borealis on nähtävillä keskellä pääkaupunkiamme. Minun on pakko tunnustaa, että en koskaan onnistunut Lapissa näkemään revontulia ja olen tästä äärimmäisen pettynyt. Koska minähän en myöskään koskaan ole ollut Lapissa talvella vaikka se kesällä on aikoinaan lapsuudessa omien vanhempien kanssa aika huolellisesti muuten koluttu. Revontulet - värikkäät, tanssivat ja vaihtelevat kuviot yötaivaalla ovat juuri talvella Lapissa yleisiä. 

Dan Acher on loihtinut tämän maagisen valoilmiön nyt kaupungissa koettavaksi. Kannattaa huomioida, että sisäänkäynti urheilupyhättöön on vain Pohjoisen Stadionintien sisäänkäynnistä ja ulos tullaan Hammarskjöldintien puolen portista. Koiria kohteeseen ei voi ottaa mukaan! Otin tuolta pienen videon, jonka postasin @marjonmatkassa Instagramin puolelle joten sitä voi käydä kurkkimassa. Haastava kohde valokuvata ja se miltä Borealis näyttää vaihtelee kulloisenkin sään sekä tuulen mukaan. Hypnoottinen kohde! Täällä olisi voinut olla vaikka kuinka kauan...

Ainu Palmu, Toivo, Hämeentie 135

Vanhan legendaarisen Arabian tehdasrakennuksen päätyseinään heijastetaan Ainu Palmu Toivo -valoteos. Hämeentie 135 on kokenut ison muutoksen ja nykyään näiden seinien sisäpuolella ei enää valmistetaan posliinia ja keramiikkaa vaan siellä sijaitsee Metropolia Ammattikorkeakoulun kampus. Hyvin sympaattinen teos ja hienosti se heijastetaan juuri seinään, jossa edelleen ovat Arabian entiset kirjaimet muistuttamasta kädentaitajista ja historiasta rakennuksessa. Tämän teoksen katsoin myös useita kertoja koska se vei mukanaan. 

Erilainen Lux Helsinki 2022 mutta äärimmäisen kiinnostava. Ehkä jatkossakin tapahtuma kannattaisi levittää laajemmalle alueelle. Toisaalta kaipasin myös Senaatintorin ympäristöä ja niitä vanhoja kortteleita, joissa ollaan aiempina vuosina ollut. Toisaalta viimeinen Lux Helsinki, jossa olen ollut oli osittain myös Kaisaniemessä ja Hakaniemessä eli uudistumista oli silloin jo tapahtunut. Ehkä vielä muutama teos otetaan haltuun ennen huomista iltaa ja tapahtuman päättymistä.