Iloista vappua kaikille

 

Kuva: Timiriasew Iwan 1920, helsinkikuvia.fi

Tänään on huhtikuun 30.päivä eli vappuaatto! Vappua vietetään nyt toista kertaa peräkkäin poikkeuksellisissa olosuhteissa koska korona pirulainen jatkaa vielä keskuudessamme. Etävappuilu on edelleen fiksu tapa juhlistaa kevään juhlaa. Kauppatorin sulotar Havis Amanda sai viime vuonna ympärille aitauksen ja sama toteutetaan tänäkin vuonna. Eipä tule sitten kenellekään vastustamatonta halua pyrkiä vaikka itse lakittamaan Mantaa tai muuten vaan pulahtamaan neitokaisen suihkualtaaseen viilentymään. Itse asiassa Manta perinteinen lakitus suoritettiin jo 20.huhtikuuta Hankenin opiskelijoiden toimesta. Itse lakitustapahtuman voi katsoa Yle Areenasta tänään alkuillasta. Kyllähän Mantan lakitus on tärkeä rituaali liittyen vapunviettoon joten kiva, että kaikki sen näkevät ruudun välityksellä.

Kuva: Bonin Volker von 1966, helsinkikuvia.fi

Vapun päällä vappu -show on tämän vapun virtuaalinen vapputapahtuma. Jos viime vuonna JVG pojat ottivat haltuun Senaatintorin niin tänä vuonna mukana on kaksi Suomen suosituinta artistia Apulanta ja Stig. Molemmat ovat mukaansatempaavia juhlatunnelman nostattajia. Virtuaalitapahtuma sijoittuu tänä vuonna Senaatintorin lisäksi myös Vallisaareen. Tapahtuma alkaa klo 19 ja sitä voi seurata netin, Nelosen tai Ruutu palvelun kautta. Ehdottomasti meilläkin teevee päällä ja tätä kyllä seurataan. 

Kuva: Bonin Volker von 1963, helsinkikuvia.fi

Kevätpörriäinen kuuluu kevääseen ja myös vapun aikaan. Lasten suusta kuulee kyllä ihan mielettömiä sutkauksia ja vitsejä. Keräsin tähän muutamia viime vuosien Kevätpörriäisten helmiä, jotka jaksavat naurattaa minua vuodesta toiseen. Kevätpörriäinen lehteä on julkaistu jo vuodesta 1949 ja helsinkiläiset alakoululaiset tuottavat koko sisällön. Tänä vuonna on totta kai mukana myös koronaan liittyviä vitsejä. Ala-asteikäisillä lapsilla on käsittämättömän tarkkoja oivalluksia asioita ja kykyä tehdä niistä nasevia vitsejä. 

Kuva: Timiriasew Ivan 1912, helsinkikuvia.fi

Oppilas: Miksi eduskunta säätää niin heikkoja lakeja? Opettaja: Miten niin heikkoja? 

Oppilas: No kun presidentti joutuu vahvistamaan ne. / Ali Kugukal, 4B

Kuva: Bonin Volker von 1963, helsinkikuvia.fi

Kun kaloilla on juhlat, niin hauki kysyi: Kuka rikkoi kaikki paikat? Särki! Kaikki huusi. 

/ Eelis Paloheimo, 4C

Miksi dalmatialaisilla on pilkut? Näyttäisi tyhmältä, jos sillä olisi kysymysmerkit. 

Jaakko Sivonen, 6A

Jos minulla herahtaa vesi kielelle kun paistan pekonia, niin herahtaako vegaanille vesi kielelle kun se leikkaa ruohoa? 

 Lukas Kokkoa, 6A

Millä hakusanalla koira etsii itselleen kumppani Tinderistä. Vastaus: Hotdog, 

 Eino Karjalainen, Aleksi Long ja David Lewizki, 5B

Mitä orava sanoi aasille? Pistaasipähkinä. / Onni Ikonen 4AC

Mitä puolalainen tekee altaassa? Polskii. / Eino ja Toni, 5C

Miksi on Lumikki ja kuusi kääpiötä, eikä seitsemän? Koska nuhanenä on karanteenissa.

 Emma Kivi, 5B

Mitä yhteistä on norsulla ja jäniksellä? Molemmat alkavat J:llä, jos norsun nimi on Jussi.

  Eppu Hietala, 6lk

Missä Mars sijaitsee? Snickersin ja Twixin välissä. / Ville Jäderholm, 6C

Mitä eroa on mustilla ja valkoisilla kanoilla? Musti on koira. / Anton, 3lk

Raamatussa satoi 40 päivää ja 40 yötä putkeen. Sitä kutsuttiin katastrofiksi. Täällä Suomessa sitä kutsutaan kesäksi. 

 Weini, Konsta ja Akseli, 4C

Mitä hevonen sanoi toiselle, kun he tapasivat. Pidä turpaväli! / Viola Jyrkynen, 5lk

Mikä on vuoden 2020 katsotuin elokuva? Yskin kotona. / Amos Pöytäniemi, 5lk

Valkolakin historiasta ja nykymuotoisesta vapusta voit kurkistaa lisätietoa vuoden 2019 vappu postauksestani. Miksi ylipäätänsä vietämme vappua ja mistä tässä juhlassa on oikein kyse selviää vuoden 2018 kirjoituksesta. Simasta, tippaleivistä ja ilmapalloistakin olen kirjoitellut vähän taustaa sekä historiatietoja myös blogiin. Vappua juhlimme varmasti jo ensi vuonna enemmän karnevaalihenkisesti ja kaupungilla liikkuen. Nyt etäillään koronaturvallisesti vielä ja syödään hyvin vaikka grillaten.  

Oikein mukavaa vappua kaikille 🎈🎈🎈

 

Hylätyt talot ja autiot pihat

 

Miksi kaikki vanhat talot täytyy tuhota? Kun punaisen mökin viimeinen asukas lähtee jää paikka tyhjilleen. Mökin mummo tai pappa saattaa muuttaa kenties palvelutaloon tai hän siirtyy ajasta ikuisuuteen. Kotitalosta tulee asumaton koska lähtijällä ei ehkä ole perillisiä. Vanhan talon ovea ei enää avata eikä verhojen takaa iltaisin loista kotoisasti valoa. Rakennuksen kohtaloksi tulee ypöyksin autioituminen. Puutarha sen ympärillä alkaa rehevöitymään ennen kuin se lopulta villiintyy osaksi ympäröivää luontoa. Postilaatikko saattaa täyttyä pikkuhiljaa mainoslehtisistä kunnes laatikon kantta ei enää voi sulkea. 

Kun aikaa kuluu vielä vähän enemmän talon ikkunoita rikotaan kunnioittamatta toisen omaisuutta. Ikkunat käydään seuraavaksi peittämässä suojavanereilla jotta ilkivalta talovanhusta kohtaan estettäisiin. Jossain vaiheessa talon tiilinen savupiippukaan ei enää ole suorassa ja maalikin alkaa rapisemaan ulkoseinistä. Ajanhammas nakertaa säälimättä. 

Eräänä päivänä jonkun nerokas idea on murtautua autiotaloon sisälle. Ehkä ihan vain huvikseen katsomaan miltä siellä näyttää. Mahdollisesti kurkkijan mukaan lähtee taloon jäänneitä tavaroita tai  vaihtoehtoisesti irtaimistoa levitellään talon ympärille. Talo saattaa jopa tarjota yöpymispaikan kodittomalle tai mukavan hengailupaikan nuorisolle. Talo kitkuttelee liitokset naristen vuodesta toiseen kunnes jonain kauniina päivänä se palaa kivijalkaa myöden poroksi. Muistona vanhasta talosta ovat vain hiiltyneet hirret, eristeenä käytetty sahanpuru, palokunnan irrottamat irvistelevät peltikaton palaset ja mustunut tulen syömä ympäristö. 

Vanhojen talojen suurena ystävänä niiden huono kohtelu surettaa minua. Viime torstai iltana klo 19.41 jouduin todistamaan kuinka Gransinmäen suojelluksi määritelty mansardikattoinen huvila oli ilmiliekeissä. Soitin äkkiä hätäkeskukseen, josta en ikimaailmassa olisi ajatellut kuulevani viestiä "olette jonossa, älkää sulkeko puhelinta". Kerroin kuka olen, mistä soitan ja mitä on tapahtunut. Olin havainnut jo kaukaa ajaessani autolla taivaalle kohoavan valtavan mustan ja pelottavan suuren savupilven. Nähdessäni punertavan loimun metsän keskellä ymmärsin, että ihana Villa Tallbo palaa siellä ilmiliekeissä. Tuli alkoi jo hälyyttävästi leviämään kuivaa ruohikkoa pitkin ympärillä olevia puita kohden. 

Palokunta saapui todella ripeästi paikalle sillä lähin paloasema oli näköetäisyyden päässä tapahtumapaikalta. Itse en tietenkään jäänyt palopaikalle katselemaan mutta seurasin Tilannehuoneen ja netin kautta miten sammuttaminen edistyy. Uutisten mukaan paikalle saapui peräti kymmenen paloyksikköä pelastamaan autioitunutta taloa. Kun iltakymmenen jälkeen ajoin palopaikan ohi olivat jälkisammutustyöt vielä käynnissä. Vahva savunhaju leijui ilmassa ja tunkeutui autoon sisälle. Pimeydessä ei tuhon laajuus näkynyt.

Vierailu palopaikalla muutaman päivän kuluttua oli melko karua nähtävää. Huvila oli palanut ihan kivijalkaan saakka eli rakennus oli tuhoutunut kokonaan. Tämän talon oli Johan Lönnqvist rakentanut vuonna 1926 perheelleen kodiksi. Lönnqvist toimi peltojen toisella puolella näkyvän Kilon kartanon autonkuljettajana. Villa Tallbo oli kaksikerroksinen mansardikattoinen noin sadan neliön suuruinen huvila alueen etelärinteellä. Se oli osa Gransinmäelle rakennettua puutaloyhdyskuntaa ja viimeinen vielä pystyssä oleva vanha huvila. 

Talon viimeinen asukas oli muuttanut Gransinmäeltä pois jo 80-luvulla. Huvilaa oli viimeksi asuttanut rakentajan tytär, joka myi talon Espoon kaupungille. Samoihin aikoihin kaupunki myös pakkolunasti alueen maat. Syy miksi kaunis huvila jäi tyhjilleen on mysteeri. Huvila on merkitty kaavaan suojeltavaksi mutta silti sen annettiin rapistua vuosien kuluessa. Talon seiniin alkoi pikku hiljaa ilmestynyt värikkäitä graffiteja. Nuoriso löysi paikan peinttaamiseen ja oleskeluun. Vaneroidut ikkunat estivät sisäänpääsyn mutta lehtitietojen mukaan huvilaan olisi jo aikaisemmin murtauduttu sisälle. Huhuttiin, että siellä asui kodittomiakin jossain vaiheessa. Jossain lehtihaastattelussa myös vihjailtiin, että talossa olisi palanut jo joskus aiemmin mutta nämä palot oltiin saatu sammutettua. 

Helsingin Sanomien toimittaja Anna Takala kirjoitti 17.2.2020 mielenkiintoisen artikkelin "Unohdettu idylli rapistuu Sellon varjossa". En valitettavasti pääse linkittämään koko artikkelia tänne koska se on maksumuurin takana. Takala oli jututtanut Espoon kaupungin tilapalveluista vastaavaa henkilöä, joka oli todennut ettei kaupungilla ole käyttöä Villa Tallbolle. Minusta tuntuu hyvin erikoiselta ettei taloa voitu myydä jo aikaisemmin jollekin yksityiselle henkilölle, joka olisi kunnostanut tästä lähes sata vuotta sitten rakennetusta talosta itselleen asuinpaikan. Talon oli annettu vain rapistua kunnes se "ykskaks yllättäin paloi maantasalla". 

Villa Tallbon lähes satavuotias taival päättyi ja nyt rakennusta ei enää ole. Yksi osa historiaa on päättynyt. Kulkiessani Gransinmäellä tutkimassa vielä pystyssä olevia puisia rakennuksia, joiden sisälle oli myös murtauduttu tulin entistä surullisemmaksi. Vanhassa mökissä asuneen henkilön omaisuutta oli levitelty ympäristöön. Saunarakennuksen hylättyä löylyhuonetta katsoessani mietin, että täällä Kilon kartanon työläiset varmaan pesivät työpäivän pölyt pois nauttien samalla vanhan kiukaan leppeästä lämmöstä. Tunsin myös vihaa siitä miksi näin annetaan tapahtua. Osa tärkeää historiaa katoaa ja kaunis rakennus samalla. 

Samaisella mäennyppylälle rakennettiin jo 1830-luvun alussa toinen Espoon kestikievareista, joka lopetti toimintansa 1890. Tämä kievari on muuten Leppävaaran vanhin säilynyt rakennus. Kievarin vieressä sijaitsee komea punainen Nuorisoseuran talo Thorstorp, joka rakennettiin 1911-1912. Talo toimii juhlatilana, jossa järjestetään mm. häitä. Onneksi nämä molemmat rakennukset ovat toistaiseksi säästyneet ilkivallalta. 

Muistan kuinka lapsena ihailin Kehä Ykkösen ja Turun moottoritien risteyskohdassa sijaitsevaa vanhaa kaunista huvilaa. Äitini kertoi, että talossa oli aikoinaan asunut taiteilija ja piirustuksenopettaja Anna Sofia Sahlstén (1859-1931). Taiteilijana Sahlstén kuului Suomen taiteen kultakauden naisammattitaiteilijoiden "optimismin sukupolveen". Hänen maalauksiaan pääsin ihailemaan kesällä 2019 Tuusulan Halosenniemen Naisia tupa täynnä -näyttelyssä. 

Sahlsténin Pellavaniementien ateljeetalosta ei tullut täysin esikuvansa William Morrisin hengen mukaista kokonaistaideteosta. Mutta kaunis tuo talo oli ja omasta mielestäni myös hyväkuntoinen. Talon suojelukin oli jo laitettu vireillä mutta toisin kävi. Täysin yllättäen - muistelen, että yhden yön aikana - talo purettiin 1980-luvulla ja nyt sen paikalla on Stella Business Park. Taas hävisi yksi vanha talo ja osa historiaa. 

Kirjoittelin 2015 tänne blogiin postauksen Kruunuvuoren hylätyistä taloista ja autioista pihoista. Kruunuvuoren huvila-alue oli äärimmäisen mielenkiintoinen paikka. Kun siellä vuosien varrella tuli käytyä kävelemässä niin jokaisella kerralla sattui sydämeen yhä enemmän. Talot rapistuivat ja niitä oli myös vallattua. Usean entisen arvohuvilan kohtaloksi tuli myös siellä tuhopoltto. Kävimme viime syksynä Minnien kanssa kävelyllä maisemissa, jossa ei ollut oikeastaan enää mitään vanhaa jäljellä. Mansardikattoinen Puutarhurinhuvilakin oli poltettu maan tasalle. Villa Hällebo, jossa vielä asuttiin 2013 oli todella surkeassa kunnossa ja vaarassa sortua. 

Suomessa vanhaa rakennuskantaa häviää ja sitä myös tuhotaan uudistusten alta. Tilanne ei ole onneksi vielä yhtä paha kuin 1960-1970 jolloin jopa arvokiinteistöjä purettiin niin Helsingissä kuin Turussakin modernin arkkitehtuurin alta. Ehkä me suomalaiset emme osaa hyödyntää omaa melko nuorta historiaamme ja kulttuuriamme? Osa historiaa kannattaisi silti säästää tuleville sukupolville kertomaan Suomesta vaikka sata vuotta sitten koska se on arvokasta kulttuuriperintöämme. Suomalaisten identiteetti, itsetunto ja muistot ovat tärkeä osa juuri meidän suomalaista kulttuuriperintöä. Kaikkea ei kannattaisi tuhota ja unohtaa muistoja. Jos kaupungilla ei ole käyttöä vanhalle rakennukselle sen voisi vaikka myydä vanhoja taloja rakastavalle ja kunnioittavalle, joka antaisi talovanhuksen elämän jatkua.

Pidätkö sinä vanhoista taloista? Vai oletko sitä mieltä, että vanha pitää hävittää uuden tieltä? Jos sinulla on joku muisto jostain jo kadonneesta talosta jaa se kommenttikenttään. Mukavaa torstaita! Huomenna on vappuaatto ja sitten alkaakin jo toukokuu! 

Kiehtovat paperipainot ja Paul J. Stankard

Kaikki postauksen valokuvat on lainattu netistä

Paperipainot ovat minusta mystisen kiehtovia entisaikojen esineitä. Käydessäni antiikkitapahtumissa tai vanhojen tavaroiden liikkeissä etsimässä aarteita ihailen aina paperipainoja. Olen muutamia vuosia sitten ostanut Hyvinkään Saviahon vanhojen tavaroiden kaupasta ensimmäisen oman paperipainoni. Se ei ole ehkä tyypillisin paperipaino mutta kristalliharakkana halusin sen itselleni. Minun paperipainoni on koriste-esineenä kotona joten ihan toisessa tehtävässä mihin se on alun perin kehitetty. Ainakaan vielä tästä ostoksesta ei ole lähtenyt liikkeelle mitään keräilyvimmaa paperipainoihin. Näin sattumalta viikolla aivan mielettömän upean paperipainon, joka kyllä mykisti minut kauneudellaan. Sen jälkeen olenkin pyörinyt netin uumenissa etsimässä lisätietoja Paul J. Stankardista ja hänen uskomattomista  paperipainoistaan. 

Mutta mikä ihme paperipaino itse asiassa on? Paperipainon tehtävänä on yksinkertaisesti ollut pitää pinotut paperiarkit paikoillaan työpöydällä. Aikana, jolloin vielä kirjoitettiin käsin oli itsestään selvää, että kirjoitupöydällä oli mustepullon ja sulkakynän vieressä myös nippu ohuita papereita. Jos huoneen ikkuna tai ovi avattiin saattoi tilaan tulvahtanut ilmavirta lennättää paperit ympäriinsä huoneessa. Jotta paperit pysyisivät siististi pöydällä kehitettiin siis paperipaino. Totta kai vaikka kivi olisi ajanut ihan saman asian mutta paperipainon piti olla myös sisustuksellinen elementti ja ennen kaikkea kaunis.

Vanhat, antiikkiset paperipainot valmistettiin Ranskassa vuosina 1845-1860. Kolme kuuluisaa ranskalaista lasivalmistajaa Baccarat, Saint-Louis ja Clichy tekivät kaikkein laadukkaimmat lasiset paperipainot. Myös Yhdysvalloissa ja Englannissa valmistettiin 1800-luvun loppupuolella paperipainoja mutta laadullisesti parhaat tulivat silti Ranskasta. Myös meillä Suomessa lasisia paperipainoja on tehty jo 1800-luvun puolivälin jälkeen. Kotimaiset paperipainot olivat tosin paljon vaatimattomampia kuin ulkolaiset esikuvansa. Jo omana aikanaan paperipainot ovat olleet keräilykohteita, joista oltiin valmiita myös maksamaan. Innostus kerätä paperipainoja on edelleen säilynyt ja tälläkin hetkellä tiedän ainakin yhden tutuntutun, jonka intohimona ovat juuri lasiset paperipainot. 

Paperipainot päättyivät blogiin niinkin erikoisesta syystä, että olin käymässä isäni luona nyt viikolla. Isän auki olevassa teeveessä näytti pyörivän Panttilainaamo eli Pawn Stars ohjelma. Kyseessä on siis yhdysvaltalainen tositelevisiosarja, joka kertoo Las Vegasissa sijaitsevasta panttilainaamosta. Ohjelmassa ihmiset tuovat omia, arvokkaina pitämiään tavaroitaan Harrisonin perheen omistamaan World Famous Gold & Silver Pawn Shop- panttilainaamoon myytäväksi. Aina myyjän oma arvio ei kuitenkaan osu ihan oikeaan tavaroiden osalta. Suurena aarteena pidetty esine saattaa ollakin ihan tusinatuote, josta voidaan maksaa ehkä kymmenesosa siitä mitä omistaja ehdottaa myyntihinnaksi. Harrisonit kutsuvat usein myös eri alojen asiantuntijoita arvioimaan vielä esineitä ja kertomaan myös niihin liittyvää historiaa. 

Kun Panttilainaamoon saapui naishenkilö lasisen paperipainon kanssa minunkin piti siirtyä heti lähemmäs tv-ruutua. Paperipaino oli nimittäin todella hauskan mallinen - ehkä sitä olisi voinut kuvata "suippenevaksi suunnikkaaksi". Lähemmin tarkasteltuna paperipainon sisällä oli erilaisten kukkien ja mehiläisten lisäksi myös "root people" -hahmoja eli kasvinjuuret olivatkin miniatyyrisiä ihmishahmoja. Lasipainon kerrottiin olevan Paul J. Stankardin tekemä. Vaikka jonkin verran lasipainoista tiedänkin oli Stankardin nimi minulle ihan vieras joten hänestä piti ottaa selvää jo ohjelmaa katsoessa. 

Paul Joseph Stankard on yhdysvaltalainen lasinpuhaltaja ja muotoilija. Hän syntyi 1943 Massachusettsissa katolilaisen yhdeksänlapsisen perheen toiseksi vanhimpana lapsena. Omassa elämänkerrassaan Stankard kertoo, että hän kärsi nuorena lukihäiriöstä, joka vaikutti hänen koulunkäyntiinsä ja myös itsetuntoonsa. Hän siirtyikin yliopiston sijaan teknilliseen oppilaitokseen, jossa hän opiskeli lasinpuhallusta. Kymmenen ensimmäistä työvuottaan Stankard puhalsi tieteellisiä instrumentteja kemiallisille laboratorioille.

Harvard University Herbaria

Harvard University Herbaria

Käännekohta Paul J. Stankardin uralla oli kun uskalsi keskustella entisen opettajansa, lasitaiteilija Francis Whittemoren kanssa. Stankard kertoi aina ihailleensa Harvardin yliopiston Ware-kokoelman upeita lasikukkia. Lasikukkien tekijöinä ovat aikoinaan olleet Leopold ja Rudolf Blaschka. Tsekkiläiset isä ja poika loivat yli viidenkymmenen vuoden aikana (1886-1936) peräti 4300 lasista esinettä yliopistolle lähes 800 eri kasvilajista. Lasikukat ovat täysin luonnollisen kokoisia ja lisäksi kokoelmassa on myös suurennettuja kasvinosia. Kokoelma on täysin ainutlaatuinen maailmassa. Whittemore rohkaisi entistä oppilastaan kokeilemaan omien lasikukkien tekemistä ja seuraamaan sydämensä ääntä. 

Vuonna 1969 Paul J. Stankard aloitti omassa autotallissaan kokeellisesti tekemään paperipainoja. Hän jatkoi silti päivätyötään elättääkseen perhettään. Atlantic Cityn käsityönäyttelyssä kansainvälisesti arvostettu taidekauppias Reese Palley kiinnitti huomionsa Stankardin töitä ja ihastui niihin välittömästi. Taidekauppais alkoi tukemaan Stankardia taloudellisesti, jotta tämä pystyi päätoimisesti tekemään vain lasitaidetta päätyönään. 

Verrattuna muihin aikalaistena tekemisiin paperipainoihin olivat Stankardin kukat ja kasvit paperipainoissa kasvitieteellisen tarkkoja. Hänen luomansa lasikukat oli niin aidon näköisiä, että monet ihmiset ajattelivat hänen keksineen tavan säilöä aitoja kukkia lasiin. Mutta jokainen pieni yksityiskohta kukissa oli tehty Stankardin taidokkaissa käsissä.

Heti Panttilainaamo ohjelman loputtua jatkoin lisää Stankardin tuotannon googlettamista. Lähimmät museot, joissa Stankardin teoksia olisi nähtävillä ovat Louvre Pariisissa ja Victoria and Albert Museum Lontoossa. Ehkä joskus kun voimme taas matkustaa pääsen hänen töitään ihailemaan ihan luonnossa. Oheisessa videosta näkee kuinka lasitaiteilija tekee pikkutarkkaa todella työtään. 

Ohjelmassa naishenkilö pyysi Stankardin upeasta paperipainosta 10 000 dollaria. Kun asiantuntija kävi arvioimassa paperipainon moitteettoman kunnon sekä sen aitouden kävi ilmi, että huutokaupassa esineestä saisi helposti keräilijältä 12 000 - 13 000 dollaria. Panttilainaamo maksoi naiselle 8600 dollaria. Kyseinen jakso (kausi 19, jakso 27/38) löytyy Ruudusta jos haluat kurkistaa miltä tuo paperipaino näytti. 

Stankardin paperipainon hankkiminen olisi ehkä vähän liian kallis hankinta minulle vaikka ne todella kauniita ovatkin. Toisaalta ainahan voi haaveilla siitä ikuisesta lottovoitosta! Jos saisin valita jonkun hänen paperipainoista itselleni se olisi ehdottomasti "root people" -sarjasta.  

Mukavaa viikonloppua kaikille säästä huolimatta.

 

Keväisen viikon kuulumisia maan ja taivaan väliltä

Grillituotteet on saatu pr-näytteenä.

Viime viikko sujahti todella sukkelasti ja kevät meni samalla aivan valtavin harppauksen eteenpäin. Työviikkoni oli vain nelipäiväinen eli perjantaina pidin viimeisen talvilomapäivän. Ehdin työpäivien jälkeen metsään ihailemaan tuttuihin lapsuuden maisemiin sekä sinivuokkoja että valkovuokkoja. Yhtään leskenlehteä en tuolla reissullani kyllä onnistunut näkemään. Myös puiden silmut olivat jo osittain auki ja pieniä hiirenkorvia voidaan odotella pensaisiin ja puihin mikäli takatalvi ei yllätä meitä kuluvalla viikolla. 

Lintujen konsertti puissa on valtaisa ja miten tuota ääntä onkaan kaivannut pitkän talven. Mustarastaan huilumaisesta äänestä, joka kuuluu läheisen puun latvasta on nautittu monena iltana. Ehdin myös käväistä Keran Halleilla vihdoin ja ottaa haltuun myös osittain Concreate Urban Art Festival työt. Halleille täytyy kyllä palata katselemaan vielä uudemman kerran joku päivä.

Virtuaaliset pr-tilaisuudet ovat tulleet tutuiksi kuluneen vuoden aikana. Viime viikolla HKScan esitteli tulevan kesän uutuustuotteet. Pakko myöntää, että vaikka Teamsin välityksellä herkulliset tuoksut eivät välittyneet nenääni niin nälkähän siinä tuli. Kana kasvattaa entisestään suosiotaan suomalaisten grilleissä. Kariniemen Kananpojan Sisäfileet lime-sweet chili vartaat on kiva uutuus. Maustetuista grillipaloista voi itse myös koota omanlaisensa vartaan grilliin tirisemään. 

Grilliin voi toki laittaa tirisemään suomalaisesta antibioottivapaasta kananpojasta tehtyjä grillimakkaroita. Tulisemman makunautinnon ystävä valitsee kananpojan chorizo grillimakkaran ja miedommasta pitävä taas kanapekoni makkaran. HK Maakarit sarjan Toscanan Giovannissa maistuvat italialaiset maut ja HK Vihreät Kasvisgrillimakkarat on kasvivaihtoehtona grillaukseen. Kyllähän kesällä makkaroita pitää grillatakin koska ei se ole kesä eikä mikään ilman grillimakkaraa!

Ensi kesän grillaustrendeistä uudet HK Street Grill ja tuoremarinadit kuulostivat hyvin mielenkiintoisilta. Innoitus on saatu sekä Aasian ruokakulttuurista että ylipäätänsä Street Foodista. Street Grill -lihat ovat pieniä paloja ja siivuja, joten ne kypsyvät nopeasti ja ovat myös helppoja grillata. Tuoremarinadeissa käytetään tuoreita sekä hapatettuja eli fermentoituja raaka-aineita. Erilaisia laadukkaita viinietikoita käytetään maun antajana, mureuttajana ja värin säilyttäjänä. 

Uutuudet perinteisempään grillaukseen ovat HK Viljaporsaan Lankkupihvi ja HK Rypsiporsaan Gourmet fileepihvit. Saimme myös Kape Aihisen grillausvinkkejä, joista nappasin itselleni monia hyödyllisiä neuvoja tulevia grillihetkiä ajatellen. Grilli tulee aina pitää riittävän kuumana ja kaikki grillatut kannattaa laittaa grillauksen jälkeen alumiinifolioon hetkeksi vetäytymään. 

Ehdin myös viikonloppuna Haltialan tilalle nauttimaan pullakahvit take away -myynnistä sekä piipahtamaan myös Tuomarinkylän kartanon puolella. Haltialan lehmät olivat jo ulkosalla mutta lampaita ei vielä näkynyt. Oli hauska katsella kun Haltialan lehmät - Aberdeen-Angus, Hereford ja Ylämaan karja käyskentelivät verkkaisesti ulkona. Vielä ne eivät olleet niityllä mutta jo omassa karsinassa navetan takana. Lampola oli koronan takia vielä suljettuna mutta ihan varmasti keväällä on uusia karitsoja jo syntynyt. Normaalisti pääsiäisenä niitä on aina pääsyt katsomaan mutta nyt pandemiatilanteen takia lampolaan ei ollut asiaa. 

Wanha Pehtoori oli tarjoili take away -myyntinä kahvia, korvapuusteja, voisilmäpullia ja totta kai myös hampurilaisia omasta grillistä. Eilen terassi päästiin avaamaan taas kahvittelijoille. Itse ostin jo mukaan pullon Wanhan Pehtoorin simaa vapuksi. Tarjolla olisi ollut perinteisen siman lisäksi inkiväärisimaa. Päädyin perinteiseen simaan, jota nautitaan sitten vappuna tippaleipien kanssa.

Tuomarinkylän ratsastuskoulun pihamaalla oli ihan pakko käydä vielä kurkkimassa hevosia. Olin suunnitellut peseväni vihdoin ikkunat mutta pakko myöntää, että samoilu metsässä ja kaikki muut aktiviteetit menivät niiden edelle. No, ehtiihän ne myöhemminkin. Nyt keväällä on tärkeämpiäkin asioita, joita pitää nauttia. Minua aina pelottaa, että kevään puhkeaminen menee ohi ellen koko ajan ole valppaana. Miten sinun viikkosi sujui? Ulkoilitko vai pesitkö ikkunoita? Onko kevätkukkia jo bongattu?