Näytetään tekstit, joissa on tunniste isänpäivä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste isänpäivä. Näytä kaikki tekstit

marraskuuta 13, 2022

Hyvää isänpäivää rakkaalle isälleni

 

Tänään marraskuun toisen sunnuntain kunniaksi on vietetty isänpäivää ja muistettu isiä, isoisiä, pappoja, vaareja, adoptioisiä ja bonusisiä. Ehkä isä on saanut aamukahvit makoisan aamiaisen kera vuoteeseen jo aamutuimaan. Tai myöhemmin päivällä on vietetty yhteistä isänpäivä brunssia, jonne jo kotoa pois lentäneet lapsetkin ovat kokoontuneet muistamaan isäpappaa. Myös isänpäivänlounas on suosittu ja näin meidänkin perheessä on monena vuonna tehty. 


Isää voi muistaa myös isänpäivälahjalla tai kukkakimpulla. Omalle isälleni olen useana vuonna antanut isänpäivälahjaksi kirjan koska hän on kova lukemaan. Vuoden 2018 autokirja oli mieluinen lahja mutta tänä vuonna isä esitti toiveen uudesta pyjamasta, joten se hankittiin nyt lahjaksi isukille. Isäni on ihan hulluna myös suklaaseen ja täytekakkuihin. Tänä vuonna isä sai kyllä täytekakun sijaan juustokakkua vadelmien kera. Monena isänpäivänä olen leiponut isälleni ison kakun ja kakku jos mikä maistuu isälle, joka ei koskaan lihoa herkuista huolimatta. Ehkä ne entiset urheilijan geenit siellä taustalla pitävät hänet hoikkana. 

Isänpäivän kakku vuodelta 2014

Isänpäivä samoin kuin myös äitienpäiväkin ovat lähtöisin Yhdysvalloista. Tarina isänpäivän syntymisestä juontaa juurensa viime vuosisadan alkuun vuoteen 1909. Rouva John Bruce Dodd istui kirkonpenkissä kuuntelemassa äitienpäivän saarnaa. Rouva Dodd oli alkanut miettiä miten hänen oma isänsä oli urheasti huolehtinut perheen seitsemästä lapsesta vaimonsa kuoleman jälkeen. Kyllä isilläkin olisi ehdottomasti oikeus saada viettää omaa juhlapäiväänsä, mietti Rouva Dodd. Jumalanpalveluksen jälkeen hän ehdotti päivänviettoa seurakunnan papille, joka kannatti isänpäivän viettoa.

Mimmi valloitti isäni 2021 kesällä kuten Minnie oli tehnyt 15 vuotta aiemmin. 

Kului kuitenkin vuosia ennen kuin presidentti John Calvin Coolidge julisti vuonna 1924  isänpäivän kansalliseksi juhlapäiväksi. Pohjoismaista Ruotsissa vietettiin ensimmäisenä isänpäivää vuonna 1931. Isänpäivän vietto vaihteli ajallisesti paljon aluksi kunnes ruotsalaiset liikemiehet ehdottivat, että isänpäivä olisi aina marraskuun toisena sunnuntaina. Pääsyynä pidettiin sitä, että pimeään marraskuun haluttiin mieltä nostattava juhla, joka toisi valoa ja iloa matelevaan kaamokseen. Totta kai liikemiehillä oli myös ketunhäntä kainalossa eli he halusivat myös jonkun syyn kulutusjuhlaan muuten juhlattomaan syysaikaan. 

Isäni pitää Kahvila Kampelasta, jossa käymme usein kahvittelemassa Aurinkolahdessa. 

Suomeen isänpäivä saapui vasta 1960-luvulla mutta vasta 70-luvulla marraskuun toista sunnuntaita aloitettiin laajemmin viettää isänpäivänä. Suomi seurasi Ruotsin esimerkkiä valitessaan isänpäivän viettoaikaa marraskuussa. Väestöliitto on jakanut Vuoden isä -palkintoa vuodesta 2006 lähtien. Tänä vuonna vuoden isäksi valittiin Kai Rinkinen, Jere Jokinen ja Janne Pihanperä. 

Oma isäni on siirtänyt minuun kiinnostuksensa ja rakkautensa luontoon sekä eläimiin. Isäni on viettänyt lapsuutensa Vihdissä maaseudulla ennen siirtymistään pääkaupunkiseudulle. Minulla on todella varhaisia muistikuvia siitä kun olemme olleet isän kanssa syöttämässä oravia ja lintuja puistossa. Muistan myös lukemattomia kertoja kun olemme katsoneet yhdessä Avaraa luonto -ohjelmaa tai legendaarista Merten salaisuuksia -sarjaa, jossa ranskalainen merentutkija Jacques Cousteau kiersi Calypso aluksellaan maailman meriä tutkien niihin liittyviä ilmiöitä. Edelleen katsomme yhdessä luontodokumentteja ja usein isän näyttää minulle jotain YouTubesta löytämiään eläinjuttuja. 

Kun tehtiin reikiä peilille seinään oli isä auttamassa mutta sain minäkin Hiltiä käyttää. 

Isäni ei ole koskaan sanonut tai antanut ymmärtää etteivät tytöt voisi tehdä "poikien juttuja". Kun olimme lähdössä virvelöimään meidät laitettiin veljeni kanssa harjoittelemaan eli heittelemään harjoitusviehettä hiekkakentälle, että osaamme homman sitten kun ollaan vesillä. Olen myös saanut isältäni työkaluja eli ruuvimeisselisetin joululahjaksi kun itse niin toivoin. Isäni apuun olen aina voinut turvautua kun jotain teknistä on pitänyt tehdä tai saada vaikka apua reiän poraamiseen seinään. Isäni on aina rientänyt apuun mutta antanut myös minun olla puuhissa mukana. Isä on uskonut, että tytär osaa kun hän auttaa ja neuvoo myös. Arvostan ♥

Tässä ollaan isän kanssa Somerolla Badding kioskilla kaffella kesällä 2021.

Äitini kuoleman jälkeen 2016 olemme kiertäneet paljon isän kanssa erilaisissa paikoissa yhdessä. On koluttu kahviloita, tapahtumia, näyttelyitä ja kaupunkeja. Isä on aina innokkaasti valmis lähtemään mukaan lausahduksella "No, mikä ettei!". Jos meillä on isäni kanssa iso nenä (kuten valokuvastakin näkee) niin omaamme myös ihan samanlaiset "kippuravarpaat" ja positiivisen elämänasenteen. Ehkä myös oma sitkeyteni on peräisin juuri isältäni, joka on kahdesti kuntouttanut itsensä takaisin elämään. 

Marraskuussa 2008 isäni joutui pahaan auto-onnettomuuteen, jossa mm. hänen lantionsa murtui. Isäni kuntoutui omalla sitkeydellään ja valtavalla elämänhalullaan taas tolpilleen vaikka hän joutui makoilemaan Puolarmetsän sairaalassa viikkokausia. Hyvin erilainen isänpäivä oli vuonna 2017. Isäni oli HUSin sydänosastolla toipumassa aortan repeämisestä, joka oli sattunut Pyhäinpäivänä muutamia viikkoja aiemmin. Olin itse paikalla  sairauskohtauksen sattuessa ja sain onneksi hälytettyä isälleni apua hautausmaalle, jossa olimme juuri silloin. Hyvin pysähdyttävä kokemus ja isäni sanoja lainaten "Sain uuden elämän."

Tänään halasin isääni ja toivotin hänelle hyvää isänpäivää ♥♥♥ Olen kiitollinen siitä, että oma isäni on elossa kaiken sen jälkeen mitä on tapahtunut. Joimme kahvia ja herkuttelimme juustokakulla! Tartuimme hetkiin, jotka ovat tärkeitä. 









marraskuuta 10, 2018

Karakallio Creative tuo valotaidetta pimeyteen ja SodaStream arvonnan voittaja


Espoon Karakalliossa järjestetään nyt isänpäiväviikonloppuna 10. - 11.11.2018 klo 17-21 Karakallio Creative valotapahtuma. Viime vuonna tapahtuma oli ensimmäistä kertaa tuomassa valoa ja iloa marraskuiseen pimeyteen. En valitettavasti päässyt silloin lapsuuteni kotikulmille aistimaan valoisia taideteoksia. Tänään kävimme tekemässä kävelylenkin Minnien kanssa tässä valotapahtumassa ja lämmöllä suosittelen piipahtamaan huomenna jos isänpäivän juhlinnalta vain ehdit. Valoa tähän marraskuun harmauteen ja pimeyteen kaivataan.


Koe Karakallio Creative on osa Karakallio Creative -taidealuehankkeen ohjelmistoa. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Espoon kaupungin ja Karakallio-Seuran kanssa. Viime syksynä osana UPEART17 -taidefestivaalia maalattiin Karakallioon Teemu Mäenpään toimesta yli 50 vuotta asuneen pariskunnan koskettava muraali heidän kotitalonsa päätyyn. Teosta juhlistettiin viime vuoden Karakallio Creative valotapahtuman yhteydessä itse taiteilijakin oli paikalla.


Karakallio Creatives keskittyy Karakallion ostoskeskuksen läheisyyteen. Tapahtuma on ikärajaton ja kaikille täysin avoin. Myös nelijalkaisia karvakavereita oli tänään paljon liikkeellä. Minullakin oli oma russeliriiviöni Minnie mukana. Hän on tottunut valotapahtumissa kävi ja kolunnut useamman kerran kanssasi LUX Helsinki tapahtuman ristiin rastiin läpi  :)


Karakallion torilta ostoskeskuksen kupeesta löytyy tämä Squidsoupin interaktiivinen valoteos "Submergence". Teokseen voi mennä sisällä ja siihen saa myös koskea. Tarjoaa sekä näkö-, kuulo- ja tuntoasteille jännän kokemuksen. Selkeästi tänään varmasti suosituin tai ainakin kun me kävimme oli teoksen sisällä ja ympärillä jatkuvasti ihmisiä. Hauska kokemus!


Mira Köymärin "Katso, se on metsä!" teos korostaa Karakallion alueeseen vahvasti kuuluvan metsän läsnäoloa. Teoksen tarkoitus on saada meidät pysähtymään ja huomioimaan ympäristön erityisyys. Minä muistan lapsuudesta juuri sen, että kotitalosta pystyi juoksemaan läheiseen metsään leikkimään ja rakentamaan majaa tai keräämään sini- ja valkovuokkoja äidille. Metsä oli kiinteä osa Karakalliota kallioiden lisäksi. Mira Köymäri oli Habitaren 2013 aikaan vielä arkkitehtiopiskelija mutta hän oli tehnyt jo silloin ihan huikean työn messuille käytetyistä Hesareista. Jäi mieleen jo silloin lahjakkaana tekijä.


Osana Karakallio Creative -hanketta argentiinalainen kuuluisa muraalitaiteilija Pastel maalasi tämän upeilla väreillä tehdyn työn "No east no west" Karakalliontie 5:den kerrostalon päätyseinään. Nyt tapahtuman aikana on tämä muraali vielä erikoisvalaistu joten kannattaa käydä ehdottomasti ihailemassa. Työ on tehty kuluvan vuoden keväällä. Näissä muraaleissa itse aina ihailen miten suuresta koosta huolimatta "työ pysyy kasassa ja mittasuhteet oikeina".


Karakallion ostoskeskuksen läheisyyteen noin kilometrin säteelle on sijoitettu 20 miniatyyriveistosta. Veistokset on tehnyt Isaac Cordal ja tämä miniatyyriveistosten installaatio on osa Karakallion pysyvää taidekokoelmaa. Veistokset on todella kekseliäästi sijoitettu eri puolille ja niistä ei ole olemassa mitään karttaa mistä ne voi löytää. Pakko myöntää, että itse olen löytänyt vasta tämän yhden. Täytyy jatkaa etsimistä...


Graffititaiteilija Deos on suunnitellut Karakallio Creative -valotapahtumaan osallistavan työpajan. Pajassa voi UV-maaleilla herättää kaupunkia eloon. Tämänkin tapahtuman osa on avoinna kaikille ja löytyy ostoskeskuksen vieressä olevasta puistosta. Oli hauska tänä iltana havaita miten eri ikäisiä ihmisiä oli liikkeellä ja myös paljon lapsiperheitä.



Graffititaiteilijat Kiss ja Wezando ovat toteuttaneet teoksen, jossa ultraviolettivalo herättää henkiin lähimetsän satumaiset olennot. Teos on värikäs ja hauskan humoristinen. Täällä otettiin paljon selfietä ja ihasteltiin kirkkaita värejä. Juuri tällaista tarvitaan tähän matelevaan marraskuuhun ja pimeneviin iltoihin!


Tapahtumassa voi myös asettautua kuvattavaksi All Walls -kolletiivin "Framed" installaatioon. Jos haluaa jättää oman kädenjälkensä ensi vuonna Karakallioon sijoitettavaan näyttävään taideteokseen niin sekin mahdollista. Ota osaa Tiina Herttuan yhteisötaideteoksen työpajaan tapahtumassa niin olet mukana tekemässä taidetta.

Alueella on myös kojuja, joista voi ostaa virvokkeita ja taisi siellä olla syötävääkin myynnissä :) jos nälkä tai jano yllättää taiteen katselun, etsimisen ja kokemisen lomassa. Me olimme juuri syöneet kahvia ja valtavan palan pannukakkua mansikkahillon ja kermavaahdon kanssa joten jätimme kojun nyt väliin.


Ja sitten lopuksi julkistetaan SodaStream hiilihapotuslaitteen onnellinen voittaja. Osallistujia oli sekä täällä Bloggerissa että Instagramin puolella sankoin joukoin joten kuplavesi ja turhien muovipullon vähentäminen omasta kauppakassista kiinnostaa monia.

Tällä kertaa lahjomaton arvontageneraattori valitsi osallistujien keskuudesta Kaisun voittajaksi. Voittajalle ilmoitetaan voitosta vielä erikseen sähköpostilla.

♥ Onnea Kaisu ja kiitos kaikille arvontaan osallistuneille ja mukavaa isänpäivää 

Hyvä postaus. Muovipullojen vähentäminen tulisi tässäkin taloudessa tarpeeseen. Lapset alkavat olla siinä iässä että poreilevat juomat kiinnostavat yhä enemmän. Hyvää työviikkoa!


marraskuuta 07, 2018

Kilpa-autokirja "Ratojen ja rallien valiot" on huippu isänpäivälahja


Tulevana sunnuntaina 11.11. on isänpäivä. Jos sinulla ei ole vielä lahjaa hankittuna omalle isällesi tai isoisälle niin ei hätää tai syytä panikoida. Tässä tulee aivan huippu vinkki isänpäivälahjaksi.

Ratojen ja rallien valiot on kesällä 2018 ilmestynyt tuhti tietopaketti, joka sisältää Suomen historiallisia kilpa-autoja sekä radoilta että ralleista aina vuoden 1933 Chryslerista Keke Rosbergin ensimmäiseen formulaan. Suomalaisen autourheilun historiaan sukelletaan esittelemällä myös Eläintarhan legendaariset kilpa-ajot unohtamatta tietenkään Jyväskylän Suurajoja/MM-rallia. Mukana on myös nostalgiaa Keimolan ja Ahveniston kilpa-autoradoilta. Kirjassa on peräti 223 sivua!

Kirjan esipuheessa kerrotaan, että suomalaiselle kilpa-autokirjalle oli selkeä tilaus olemassa koska kaikkien muiden autokirjojen joukosta juuri tällainen puuttui. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura SKS on kustantanut kirjan ja sen tekijäjoukko koostuu kolmesta miehestä.

"Elhoon kokoamisessa on käytetty osia kahdesta eri Lotuksesta. Vuoden 1962 kilpailussa autolla pystyttiin ajamaan vain yksi kierros."

Kimmo Taskinen on ottanut kirjan huikean kauniit autokuvat. Taskinen on Helsingin Sanomien valokuvaaja ja moni saattaa muistaa "Toisenlaiset autokuvat" -sarjan Hesarin sivuilta. Taskisen kuvissa on aina muutakin kuin auto ja niissä on minusta "kuvitteellinen tarina". 

Veikko Lautsi on autoiluun ja urheiluun erikoistunut pitkän linjan toimittaja. Markus Itkonen on palkittu graafikko ja autourheilun tilastoharrastaja. Tämä trio on luonut kirjan, joka vie mukaan. Kirja on visuaalisesti erittäin kaunis ja se sisältää paljon hauskaakin historiatietoa autourheilusta ja autoista kiinnostuneille. 


Eläintarhan ajot oli yleisön suosikkitapahtuma, jota ajettiin vuosina 1932-1963. Suomalainen rata-autoilu käynnistyi jo 1920-luvulla. Kesällä ajettiin ravi- ja maaradoilla ja talvella siirryttiin puolestaan jääradoille. Kunnollinen rata-ajotapahtuma, Grand Prix puuttui. Kun rahoitus oli saatu kuntoon valikoitui rata-ajojen kilpailupaikaksi Eläintarhan puistoalue Töölönlahden pohjoispäässä. Ihan oikeaa eläintarhaa oli kaavailtu aiemmin tälle alueelle mutta se sijoitettiinkin Korkeasaareen mutta paikan nimi jäi kuitenkin elämään.


Eläintarhan ajorata kiersi Eläintarhan urheilukentän, kaupungin puutarhan ja myöhemmin vuonna 1940 valmistuneen Uimastadionin. Ensimmäinen kisa käynnistyi äitienpäivänä 8.toukokuuta 1932. Kisassa oli kaksi lähtöä moottoripyörille ja yksi autoille. Autot ajoivat kilpailussa 50 kierrosta eli noin 100 kilometriä. Ensimmäisten ajojen kisavoitot menivät Ruotsiin.

Eläintarhan ajoissa oli myös todella harvinaislaatuinen katsomorakenne. Valtion rautatiet ajoi pääsuoran eteen junaradalle vaunuja, joiden päälle rakennettiin katsomo. Mahtoi olla aika hauskaa katsella ylhäältä junaradalta alas ajoradalle ja vielä pääsuoran kohdalla.

 Cooper T42-Norton, rata, vm. 1956

 "Formuloiden pieni kantaisä"

Ensimmäiset Eläintarhan ajot olivat menestys ja arvioiden mukaan kisoja oli seuraamassa 25000 - 40000 katsojaa. Kisat järjestettiin aina keväällä ja yleensä juuri äitienpäivänä. Sota-ajan takia 1939-1945 ei kisoja pidetty. Vuonna 1946 kisattiin taas mutta ainoastaan moottoripyörillä ja kisojen tuotto lahjoitettiin Sotainvalidien veljesliitolle. Seuraavana vuonna myös autot palasivat radalle.

 Lotus 11 Le Mans, rata, erikoisvalmisteiset urheiluautot alle 2000 cm³, vm. 1956

Pula-aika koetteli myös Eläintarhan ajoja sodan jälkeen. Ärhäkämmät autot, midgetit villitsivät yleisöä ensimmäisen kerran 1949. Kun siirryttiin 50-luvulle alkoi ajoissa näkyä upeita urheiluautoja enemmänkin: Ferrari, Jaguar, Allard, Porsche, Lotus, Alfa Romeo, Maserati...


 Ferrari 250 GT Berlinette Lwb Competizione TdF, rata, matkailuautot yli 2000m³, vm.1957

Osan huippuautoista Eläintarhan ajoihin toi vuonna 1958 Scuderia Askolin. Tämän suomalaisen tallin takana olivat Carl-Johan Askolin ja Curt Lindcoln. Scuderia Askolin oli aikoinaan yksi Euroopan merkittävimmistä yksityistalleista.

Eläintarhan ajot päättyvät vuonna 1963 hyvin surullisesti. Päälähdössä Formula Junioreissa sattui nimittäin onnettomuus, joka vaati 19-vuotiaan ruotsalaisen Örjan Atterbergin hengen. Viimeistä lähtöä oli seuraamassa 56000 katsojaa. Eläintarhan ajoissa ehdittiin ajaa vuodesta 1960 Formula Juniori lähtöjä kolme kertaa.

 "Punainen sisustus ja mittaristo ovat siinä asussa, jonka ne saivat Ferrarin siirryttyä kilpailujen jälkeen siviilikäyttöön 1960-luvun alussa."


Ratojen ja rallien valiot -kirjassa on paljon yksityiskohtaisia tietoja, automerkkejä, nimiä jne. ja alan todelliselle harrastajalle tämä on oikea aarrearkku. Kimmo Taskinen kävi kuvaamassa 37 ralli- ja rata-autoa ympäri Suomea kirjaa varten. Teoksessa on mukana myös ihania vanhoja mustavalkoisia valokuvia. 

"Ferrarin 250 GT:n 12 sylinteristä moottoria pidetään yhtenä valmistajan klassikoista."


Tiesittekö, että ensimmäiset Jyväskylän  Suurajot starttasivat jo 1.9.1951 klo viisi aamulla? Jyväskylän linja-autoasemalta lähti 26 autoa matkaa ja sanomalehti Keskisuomalainen kirjoitti paikalla olleen myös yhtä monta katsojaa. Suurajot eivät todellakaan olleet mitään tämänpäivän kaltaisia erikoiskokeiden ajamisia. Tässä kilpailussa ajettiin 1666 kilometriä Lappiin ja takaisin. Kääntymässä käytiin Rovaniemellä. Paluumatka tehtiin Kajaanin ja Kuopion kautta, jossa oli ensimmäinen erikoiskoe. Toinen oli maalisuoralla Jyväskylässä.

Kilpailussa oli mukana ihan tavallisia henkilöautoja kuten kisan voittaja-auto Austin Atlantic. Voittaja-autoa ajoi Arvo Karlsson ja kirjassa on kuva hänen Austinistaan, johon ajanhammas on jo purrut vuosien saatossa. Kilpailijat eivät saaneet kilpailun aikana mitään väliaikatietoja kisan kulusta. Karlssonin onnistui ajaa lähimpänä kilpailun ihannekeskinopeutta 50 km tunnissa. Karlssonin keskinopeus oli 58,9 km tunnissa.

 Triumph TR3, rata ja ralli, vm. 1957


Timo Mäkinen osallistui ensimmäistä kertaa Jyväskylän Suurajoihin Triumph TR:lla. Saavutuksena oli sija 38. ja kartturina toimi hänen veljensä Harri. Tästä kuitenkin lähti kipinä ralleihin. Kirjassa kerrotaan, että Mäkinen toimi myös "lentävänä lehdenjakajana" rallikilpailujen välissä. Samalla Triumphilla hän nimittäin kuljetti Ilta-Sanomia perheen kuljetusliikkeen palveluksessa päivätyökseen. 

 Fiat 500 Nuova, ralli, vm. 1958

Suurajojen pienin luokkavoittaja on ollut Fiat 500 vuonna 1959. Tämä pikkuinen kirppu jäi yleiskilpailussa viimeiseksi maksimivirhepisteillä mutta tuloksena oli kuitenkin alle 500-kuutioisten luokkavoitto ainoana osanottajana :)

 Volvo PV 544 Sport, ralli, historic, vm. 1966


Punttiperäinen Volvo PV oli hyvin suosittu auto 1960-luvulla sekä radalla että jäälläkin ralleissa. Autojen tuontisäännöstely päättyi Suomessa vasta 1962 ja senkin jälkeen oli rajallinen valikoima mistä ralliautonsa voi valita. Moni suomalaiskuski on nähty Volvo PV:n ratin takana: Curt Lindcoln, Holger Laine, Timo Mäkinen, Leo Kinnunen ja Hannu Mikkola. 

 Ford Cortina Lotus Mk 1, ralli ja rata, historic, rakennettu 1967


Ford Cortina on alunperin ollut perheauto vuosina 1962-1982. Äitini sisarella siis tädilläni oli juuri Ford Cortina, jonka kyydissä olen lapsena matkustanut ja päässyt myös ajamaan autoa saatuani ajokortin. Ford Cortina Lotus oli taas ralliauto, joka parhaimmillaan ylsi neljänteen sijaan Suurajoissa 1967. Oli se Ford Cortina "perheautokin" aika kova peli kulkemaan :D

 Lancia Fulvia 1.6 Coupé HF, ralli, historic, vm. 1971 mukaan, replika

 Opel Kadett Rallye. ralli, ryhmä 2, rakennettu alkuaan 1971

"Vuonna 1968 ilmestyi rallin suomenmestaruussarjaan Opel Kadett Rallye, uusi automalli, jonka suosiosta ja menestyksestä tuli miltei ennennäkemätön."

Timo Mäkinen ja kartanlukija Henry Liddon ovat keränneet vuoden 1973 palkinnot 
Ford Escort RS:n konepellille

 Saab 96 V4, ralli, ryhmä 4, vm. 1973

Tämä kuva Saab 96 V4- autosta on minusta yksi kirjan huikeimmista. Ensimmäinen sinivalkoinen Saab 96 ajoi Jyväskylän Suurajoissa 1970. Saabin tuotanto oli aloitettu Uudenkaupungin autotehtaalla vuotta aiemmin. Autoa kuljetti Leo Kinnunen ja ensimmäinen ajo jouduttiin keskeyttämään. Simo Lampinen ja Klaus Sohlberg voittivat Saabilla vuoden 1972 Suurajot.

 Talbot Sunbeam Lotus, ralli, ryhmä 2, rakennettu 1980


Ralliurheilun monilahjakkuus Henri Toivanen päätti valitettavasti uransa Korsikan rallissa vuonna 1986 rajun ulosajon seurauksena. Vuonna 1975 hän teki tästä AKU-424 rekisterikilvellä varustetusta Talbotista tunnetun Suomessa hyvillä ajotaidoillaan Jyväskylän Suurajoissa. 

 Audi Quattro Sport S1 E2, ralli, ryhmä B, vm.1986 mukaan, replika

"Moottori on viisisylinterinen ja 2,1-litrainen. Se on muuten esikuvansa näköinen, mutta sen ohjausjärjestelmä on modernimpi."

Kirjantekijät kertovat esipuheessa, että he ovat painottaneet kirjassa juuri 1960- ja 1970-lukuja, jolloin Suomessa siirryttiin ajamaan ihan oikeilla kilparadoilla Keimolassa ja Ahvenistolla. 

Keimolan radan rakentaminen aloitettiin vuonna 1965. Keimola muistutti Keski-Euroopan moottoriratoja mutta liikenneyhteydet olivat sinne huonot koska arkkitehtien sinne suunnittelemia yhteyksiä ei koskaan rakennettu.

Ahveniston moottorirata puolestaan avattiin vuonna 1967. Keimolan rata toimi aikoinaan vain 12 vuotta mutta Ahveniston moottorirata on edelleen toiminnassa. Ahvenisto on muuten Pohjoismaiden vanhin käytössä oleva moottorirata.


Kirja on täynnä tosi mielenkiintoisia tarinoita. Mäkisen viimeinen Mini on yksi yhden aukeaman juttu. Timo Mäkinen ja Mini Cooper S olivat tuttu yhdistelmä 1960-luvun ralleissa ja ratakisoissa. Itse auto oli huippuunsa viritetty ja rata-autoksi rakennettu. Kirjassa löytyy seikkaperäinen kuvaus mitä kaikkea autoon oli tehty. Minin omistaa nykyään Robert Paulig ja se on upeasti palautettu alkuperäiseen asuunsa.

Mini Cooper S, rata, luokka alle 1300cm³, vm. 1967

Jos omaa isää/isoisää siis kiinnostaa vanhat autot, autourheilu ja Suomen 
autourheilun historia tämä kirja on isänpäivänä mitä mainioin. 

♥ Oma isäni saa tämän ensi sunnuntaina. 

Kirja on saatu arvostelukappaleena blogiin.
.

marraskuuta 12, 2017

Erilaisen merkityksellinen isänpäivä


"Isä nukutko?" kysyn kun tulen autoon. On pyhäinpäivän iltapäivä viime lauantaina. Olemme isän kanssa hautausmaalla sytyttämässä kynttilöitä viime syksynä kuolleen äitini haudalle. Isä on muutamia minuutteja aiemmin mennyt autoon kun olen vielä haravoinut lehdet haudalta. Isä ei vastaa kysymykseeni! Hän istuu etupenkillä silmät puoliummessa ja koukistelee sormiaan. Tulee se humahtava "veri pakenee päästä" -tunne. Kokeilen isän pulssia kaulalta. Pulssi löytyy mutta hän ei reagoi puheeseeni. Hänen on täytynyt saada joku sairauskohtaus, ajattelen.


Soitan veljelleni mutta hän on vielä matkalla hautausmaalle. Minun on toimittava nopeasti ja valitsen 112! Jostain kumman syystä puhun hätäkeskukseen ihan selkeästi. En itke tai ole hysteerinen. Kerron paikan missä ollaan. Osoitetta en osaa sanoa tai en muista. Saan ohjeet pitää isää tajuissaan kunnes ambulanssi tulee. Isän iho on kylmän hikinen ja edelleenkään hän ei vastaa. En osaa arvioida aikaa ja tuntuu ikuisuudelta odottaa. Kukaan hautausmaalla olevista ei tule kysymään tarvitsenko apua.

Soitan vielä toisen kerran koska ambulanssia ei näy. Minulle luvataan lähettää toinenkin auto avuksi. Saan isän vastaamaan "juu juu juu" kysymykseeni "Sattuuko sinua johonkin?". Isän hengitys muuttuu hyvin pinnalliseksi. Tulee pelko ja avuttomuuden tunne. Tunne etten osaa tai voi tehdä mitään isän hyväksi. Soitan vielä kolmannen kerran apua. Hätäkeskus kertoo ambulanssin olevan kilometrin päässä ja sitten näen jo auton. Alan hyppiä ja heiluttaa käsiä autoni vieressä, jotta ambulanssi varmasti näkee meidät parkkipaikalta.


Veljeni saapuu tyttärensä/kummityttöni kanssa paikalle. "Miksi sä täriset?" kysyy kummityttöni ihmeissään. Nyt vasta huomaan itse vapisevani kauttaaltaan. Ensihoitajat aloittavat nesteytyksen ja asettavat isään lukuisia antureita. Sitten hänet siirretään sisälle ambulanssiin. Ovet sulkeutuvat ja taas ajan matelu tuntuu ikuisuudelta. Seuraavaksi minut kutsutaan sisälle ambulanssiin. Kerrataan isän lääkitystä ja sairaushistoriaa. Seison toppatakissa kuumassa autossa yrittäen muistella kaikkea mitä muistan. Isällä on selkeästi kipuja koska hän voivottelee koko ajan.

Ambulanssin sivuovi vedetään yhtäkkiä auki. Ensihoitajien esimies saapuu paikalle. Isän tila on kriittinen ja hänet tullaan siirtämään HUSiin kiireellä. Ambulanssi hakee ensin Medihelillä lennätetyn lääkärin mukaan kuljetukseen. Minun pitää siirtyä ulos autosta mutta en haluaisi jättää isää sinne yksin.

Pyydän vettä itselleni toisen ambulanssin miehiltä kun katson isää kuljettavan auton kiitävän pellon halki. Tunnen itseni todella pieneksi ja voimattomaksi. Pyörryttää mutta en pyörry. Lähdemme ajamaan ambulanssin jälkeen kohden Meilahden sairaalaa. En muista matkasta mitään Helsinkiin. Jälkikäteen ajateltuna en olisi saanut itse edes ajaa autoa tuossa tilassa. Mutta olen toiminut koko iltapäivän ihan konemaisesti ajattelematta rationaalisesti.


Aika päivystyksen odotushuoneessa tuntuu ikuisuudelta. Lopulta sairaanhoitaja tulee ilmoittamaan, että isä on tutkittu ja viety kiireesti leikkaukseen. Isän aortassa on repeytymä. Meitä kehotetaan lähtemään kotiin koska leikkaus voi kestää 4-5 tuntia. Saamme sairaalan numeron, johon voi soittaa.

Illalla kahdeksan aikaan saamme tiedon, että isän aorttaan on asetettu proteesi. Potilaan tila on vakaa ja hänet on siirretty teho-osastolle. Seuraavat kaksi vuorokautta kertovat mihin suuntaan tilanne tulee kääntymään. Isälle on tehty avosydänleikkaus eikä hän ole enää mikään nuori poika. Rintalasta on halkaistu kahtia, jotta on päästy operoimaan. Toivon parasta enkä halua pelätä pahinta! Isä oli 2008 vakavassa auto-onnettomuudessa ja kuntoutti itsensä siitäkin, ajattelen. Isä on taistelijaluonne eikä hän anna periksi, hoen itselleni.


Näemme isän seuraavana päivänä teho-osastolla. Hänet on tuntia aiemmin otettu pois hengityskoneesta. Isä tunnistaa meidät kaikki ja vastaa meille kysymyksiin täysin järkevästi. Hän jopa naurahtaa yhdelle vitsille. Tunnen helpotusta mutta kaikki on vielä niin alussa toipumisessa. Kuntoutus isosta sydänoperaatiosta tulee olemaan pitkä tie mutta näen jo valoa tunnelin päässä.

Maanantaina isä siirtyy jo sydänosastolle Meilahdessa ja saamme käydä katsomassa häntä siellä. Narkoosiaineet ja vahvat opiaatit aiheuttavat isälle välillä ihan sekavia puheita. Meille vakuutetaan ammattitaitoisen ja empaattisen henkilökunnan puolelta, että leikkauksen jälkeen voi olla useita päiviä sekavuutta. Tunnen silti avuttomuutta kun isä puhuu välillä ihan höpöjuttuja.

Isän sekavuus poistui vähitellen ja hän on puheissaan jo ihan oma itsensä kiinni ajassa sekä paikassa. Hengitysharjoituksia jatketaan päivittäin ja liikkumista lisätään kun voimat palaavat. Isä syö ja katsoo televisiota kun menen katsomaan häntä perjantai iltapäivällä. Tuntuu käsittämättömältä ajatella edellisen lauantai iltapäivän tapahtumia hänet nähdessään.


Tänä isänpäivänä minä menen onnittelemaan omaa isääni Meilahteen sydänosastolle. Tunnen äärimmäisen suurta kiitollisuutta siitä, että isä sai mahdollisuuden vielä jatkaa elämäänsä. Isän omia sanoja lainatakseni "Sain uuden elämän." Toipuminen on käynnissä ja jokainen päivä on askel parempaan. Hitain pienin askelin...

Elämä on varjoa ja valoa
Joskus se kyyneliin tiristää
Silloin kun itkun kaulukset 
Kurkkua kiristää
Elämä on sekoitus onnea
Ja surullisia vaiheita 
Meil on täydellinen elämä
Täynnä laulun aiheita
Meil on täydellinen elämä 
Suvi Teräsniska 

♥ Hyvää isänpäivää kaikille ja erityisesti omalle rakkaalle isälleni ♥