Keski-Uudenmaan Teatterin Suurenmoista! avasi minun kesäteatteri kauteni Krapissa

 

Kuva: Tiia Öhman *Mainos: yhteistyössä Krapin kesäteatterin kanssa. 

Teatterikesäni avattiin virallisesti reilu viikko sitten kun matkasin ystäväni kanssa Krapin Kesäteatteriin katsomaan Suurenmoista! musiikkikomedian ennakkonäytöstä kutsuvieraana. Koko päivän oli vähän perhosia vatsassa kun mietin minkälaista teatteri-iltaa sään ja ukkosen jumala Ukko mahtaa tarjoilla Tuusulaan. 

Kaksi vuotta sitten kääriydyttiin huopiin + 8 C asteessa mutta tänä vuonna lämpöä kyllä riitti eivät hyttysetkään olleet vielä kiusana. Minun kesääni on perinteisesti kuulunut ainakin yksi kesäteatteri näytös ja tämän tradition olen omaksunut jo lapsuudenkodistani. Eikä sillä säällä tai pirullisilla itikoillakaan ole oikeastaan mitään väliä koska kesäteatteri on itsessään NIIN IHANAA! 

YLE kirjoitti 2009, että "Missään muualla ei ole samanlaista kulttuuria! Suomalainen kesäteatteri on ainutlaatuinen maailman mittakaavassa." Suomessa on kesäteattereita n. 600 ja tästä linkistä pääset katsomaan mitä tänä kesänä on tarjolla eri maakunnissa ympäri maata. Mukana myös Krapi ja Keski-Uudenmaan Teatteri wink wink! 

Jossain vaiheessa Suomen harrastajateatteriliitto oli aikeissa hakea suomalaista kesäteatteria Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle. Toivottavasti se pääsee listalle suomalaisen saunaperinteen ja kaustislaisen viulunsoiton kanssa. 

Kohta Suurenmoista! alkaa ja eturivissä jo odotellaan innokkaasti...

Anna-Leena Sipilä, Sanna Stellan ja Tuomas Korkia-Aho, kuva: KUT/Kristiina Männikkö 

Suurenmoista! on itse asiassa tositapahtumiin perustuva hulvattoman hauska musiikkikomedia maailman huonoimmasta laulajasta Florence Foster Jenkinsistä. Vuonna 1912 Pennsylvaniassa syntynyt Florence oli yhdysvaltalainen sopraano, joka tuli aikoinaan tunnetuksi juuri lauluntaidon puutteesta ja silti hänen musiikkinsa elää yhä. Muistan elävästi vuonna 2016 ilmestyneen Stephen Frearsin ohjaaman elämänkertaelokuvan Florence, jota tähdittivät upea Meryl Streep, komea Hugh Gran ja taitava Simon Helberg. Ehdottomasti suosittelen myös leffan katsomista! 

Huolimatta vähäisestä sävelkorvasta tai rytmitajun puutteesta Florence Foster Jenkinsin levytyksiä kuunnellaan yhä esim. Spotifyssä ja YouTubessa vaikka hänen kuolemastaan 1944 on kulunut yli 80 vuotta. Florence opiskeli musiikkia lapsena ja olisi halunnut myös jatkaa opintojaan ulkomailla mutta hänen isänsä ei siihen kuitenkaan suostunut. Omapäinen nuori nainen karkasi ja meni naimisiin lääkäri Frank Thorston Jenkinsin kanssa mutta he erosivat jo 1902. Kun Florencen isä kuoli 1909 hän peri isältään huomattavan omaisuuden, jonka turvin hän pystyi aloittamaan laulu-uransa. 

Tuomas Korkia-Aho ja Seppo Halttunen, kuva: KUT/Kristiina Männikkö 

Anna-Leena Sipilä on todella huikea Florence Foster Jenkinsin roolissa. Olen nähnyt hänet monissa KUTin näytelmissä, tv-sarjoissa ja tiedän hänen myös osaavan laulaa hyvin. Upea suoritus on myös se "ettei osaa laulaa roolissa" ja nostan hattua siitä miten upeasti Sipilä suoriutuu tästä musiikkikomediasta, jossa laulamisella on todella suuri rooli. MTV:n haastattelussa Anna-Leena Sipilä kertoi, että hänellä oli apuna valmistautumisessa oikea lauluopettaja, joka auttoi "huonosti laulamisessa" mutta silti ohjaaja oli "vähän huomautellut liian hyvin laulamisesta". 

Sipilä on taitava komedianne, joka ottaa lavan haltuun laulamisen lisäksi myös olemuksellaan. Lavalla kuullaan mm. Sipilän esittämä Adelen nauruaaria Johann Strauss II operetista Lepakko sekä Yön kuningattaren aaria W.A. Mozartin oopperasta Taikahuilu. 

Reetta Vestman etualalla, kuva: KUT/Kristiina Männikkö 

Ikuinen suosikkinäyttelijäni Seppo Halttunen esittää Florencen miesystävää ja manageria St. Claria. Halttunen on nähty lähes kaikissa Tuusulan Krapin kesäteatterin näytelmissä kahta lukuun ottamatta. Krapissa näytelmiä on esitetty muuten jo vuodesta 2000 lähtien eli Halttunen on todellakin konkari. Hänen roolinsa Suurenmoista! näytelmässä on tukea Florence rakastaan laulamisen saralla. Muistan vieläkin Halttusen todella huikean roolin Krapista kesältä 2019, jolloin hän esitti Tankki täyteen 2 - maallemuuttajat näytelmässä legendaarista konstaapeli Reinikaista. 

Reeta Vestman esittää suomalaista kokkia Mariaa Suurenmoista! komediassa. Näkemässäni elokuvaversiossa kokki taisi olla meksikolainen. Vestmanin muistan ehkä paremmin 2004-2010 toimineesta Husky Rescue -yhtyeensä, joka kiersi ympäri maailmaa. Vestman on myöhemmin opiskellut myös näyttelijäksi ja näytelmässä hän myös laulaa mm. humoristisen Ievan polkan. 

Sanna Stellan ja Anne-Leena Sipilä, kuva: KUT/Kristiina Männikkö 

Sanna Stellan esittää Krapin musiikkikomediassa Florencen ystävättären Dorothyn roolia, jossa hän tukee ja kannustaa rakasta ystäväänsä. Stellan on jäänyt elävästi mieleen juuri Siskonpedistä ja Rakkaat lapset sarjoista, joista olen katsonut kaikki jaksot ja monta kertaa. Innolla odotan myös lisää jaksoja Siskonpetiin! Dorothy on todella energinen eli kun hän saapuu näyttämölle lemmikkinsä kantokassia heiluttaen tulee heti sähäkkä tunnelma. 

Tuomas Korkia-Aho ja Anna-Leena Sipilä, kuva: KUT/Kristiina Männikkö 

Tuomas Korkia-Aho esittää Florencen uutta pianistia Cosmè McMoonia. Korkia-Aho oli minulle uusi tuttavuus ja hän on itse asiassa valmistunut Taideyliopisto Teatterikorkeakoulusta vasta keväällä 2021. Äärimmäisen hyvin liikkuva ja myös todella upeasti laulava uusi tuttavuus. Tuomas esittää yhdessä Reetan kanssa Krapissa Andrew Lloyd Webberin The Phantom of the Opera musikaalista Oopperan kummituksen, joka oli todella upeaa kuultavaa. Tuomaksesta tullaan ihan varmasti kuulemaan lisää tulevaisuudessa. 

Suurenmoista! musiikkikomedia on upea mutta samalla ehkä myös vähän surullinenkin tarina Florence Foster Jenkinsin urasta. Floresilla oli eläessään paljon uskollisia tukijoita, jotka saapuivat hänen esiintymisiinsä mutta myös toisaalta ihmisiä, jotka nauroivat Floresille ihan julkisesti parjaten hänen laulutaidottomuuttaan. Vuonna 1944 Jenkins suostui yleisön pyynnöstä esiintymään New Yorkin legendaarisessa Carnegie Hallissa, joka myyntiin loppuun viikkoa ennen konserttia. 

Florencen tiedetään sanotaan seuraavasti eläessään "Ihmiset voivat sanoa, että en osaa laulaa, mutta kukaan ei voi sanoa, että en laulanut." Ehkä Florence tiedosti ettei osannut laulaa tai sitten ei mutta onko sillä niin väliä. Hän eli rohkeasti juuri oman näköistään elämäänsä ja kuoli onnellisena pidettyään viimeisen konserttinsa loppuun myydylle yleisölle, joka taputti hänelle suosionosoituksia.

Krapin kesäteatterin viihdyttävän vauhdikas sekä musiikkipainotteinen esitys kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa. Tästä löydät esitysten aikataulut eli esitykset kesä-heinä- ja elokuussa. Peruslippu 42 €/ ovelta 45 €. Eläkeläiset, työttömät 38 € / ovelta 40 €. Opiskelijat 28 € / ovelta 29 €. Lippuja voi ostaa KUT:in nettikaupan kautta. 

Käsikirjoitus Peter Quilter, käännös Pentti Järvinen, ohjaus Lija Fischer, lavastus Pekka Korpiniitty, pukusuunnittelu Sinikka Zannoni, maskeeraussuunnittelu Laura Juvonen sekä musiikin suunnittelu ja sovitus Jussi Hongisto. 

Krapin Kesäteatteri löytyy osoitteesta Rantatie 2, Tuusula ja Krapin Pajan palvelut ovat käytettävissä väliajalla. Esityksen kesto noin 2 tuntia ja 20 minuuttia (1 väliaika). 

Kiitos KUT-teatteri upeasta kesäteatteri nautinnosta taas jälleen kerran! 

Toukokuun viimeisen päivän tuumailuita

 

Tänään on toukokuun viimeinen päivä eli koulunsa lopettaville sekä valmistuville lämpimät onnittelut! En voi ymmärtää miten nopeasti tämä kuukausi on vierähtänyt koska minusta tuntuu siltä, että juurihan juhlittiin vasta vappua. Toukokuu on jännä kuukausi koska siihen kuuluu paljon erilaisia juhlapäiviä. Toukokuun toisena sunnuntaina juhlittiin äitejä ja minä lähetin onnentoivotuksen pilvenreunalle omalle rakkaalle äidilleni. Toukokuun 12. päivänä oli puolestaan veljeni syntymäpäivä ja samana päivänä juhlistetaan myös J.V. Snellmanin päivää eli suomalaisuuden päivää. 

Kuukauteen mahtui myös helatorstai eli Kristuksen taivaaseen astumisen muistolle omistettu kristillinen juhlapäivä, joka mukavasti antoi yhden vapaapäivän keskellä työviikkoa. Todella sukkelasti tämä viimeinen kevät kuukausi on laukannut eteenpäin ja huomenna alkaa virallisesti sitten kesä. JIHUU!!!

Toukokuun alussa istahdin taas Kaisun tuoliin Hiusmuotoilu Inochissa. Edellisestä käynnistä olikin vierähtänyt luvattoman pitkään joten hiukset kaipasivat tyvestä puskevien harmaiden hiusten värjäämistä sekä myös muuta siistimistä. Voin vain kiittää perimääni harmauden ikävästä ilmaantumisesta mutta onneksi siihen on konstit keksitty. Pituudesta ei tällä kertaa leikattu mutta ensi kerralla Kaisu taas pääsee myös saksimaan latvoja. 

Kaisu laittoi hiuksiini myös pesupaikalla uuden Kerastasen Gloss Absolu-sarjan hoidon eli shampoopesun jälkeen tehtiin Fusio dose -hoito, johon päälle imeytettiin Gloss Absolu -sarjan kiiltohoito. Kerastasen hoidot säästävät vettä eli eri hoidot kerrostetaan ja niitä ei tarvitse välillä huuhtoa. Kiitos Kaisu tästä ihanasta kiillosta ja harmaiden häivyttämisestä! 

Viime päivinä olemme saaneet Mimmin kanssa lenkillä ihailla Muukalaispuiston vaaleanpunaisena kukkivia koristeomenapuita. Tai pitäisikö asia ilmaista niin, että minä ihailen ja koiruus menee kirsu maassa nuuhkien karvakavereiden jättämiä viestejä. Kirjoittelin blogiin meidän kotimme läheisestä Muukalaispuistosta muutamia vuosia sitten. 

Kun useat koristeomenapuut ovat täydessä kukassa tuntuu siltä, että haluaisi vain kuljeskella niiden alla ihailemassa tuota upeaa väriloistoa. Samalla on myös äärimmäisen mielenkiintoista havainnoida miten eri pölyttäjät käyvät vaaleanpunaisissa kukissa tekemässä tärkeää työtään. Onneksi tällainen puisto on ihan lähellä kotia. 

Muukalaispuiston nimestä on tullut aiemman blogipostaukseni myötä kysymyksiä eli mistä puiston nimi mahtaa johtua? En ole varmaan muistanut vastata täällä blogin puolella. On liikkunut uskomuksista, että kiinalaiset olisivat olleet 1900-luvun alussa rakentamassa Helsingin ympärille rakennettavaa linnoitustyömaata ja nimi johtuisi siitä. Tutkija Johan Lagerstedt kumoaa kuitenkin väitteen eli kiinalaiset olivat metsätöissä eivätkä osallistuneet itse linnoitustöihin. 

Muuten näillä linnoitustyömailla oli töissä ainakin 10 000 ihmistä. Oman kotini lähettyvillä on vanhoja vallikaivantoja paljon ja ne ovat tulleet tutuksi jo lapsuudesta. Aina varoitettiin ettei sinne saisi mennä mutta mielenkiinto veti kuitenkin katselemaan niitä. Tästä voit kurkistaa kun olen ollut seikkailemassa Mustavuoreen alueen kaivannoilla ja luolissa pari vuotta sitten. Yllä oleva kuva on juuri Mustavuoren linnoitusalueen rotkosta otettu.  

Kun selailin vanhoja valokuvia tupsahti eteeni kuva Mimmistä keväältä 2021 kun hän oli muuttanut toukokuun viimeinen päivä meille. Kuvat on otettu juuri Muukalaispuistossa kukkivien omenapuiden alla. En kestä miten pieni palleroinen hän on ollut tuolloin. Toisaalta muistan myös todella hyvin Mimmin naskali terävät hampaansa, joilla hän mielellään pureskeli ihan kaikkea. Jos meidän lähes sata vuotta vanhoissa perintötuoleissa on pieniä hampaanjälkiä niin syyllinen löytyy kyllä ihan tästä jalkojeni juuresta. Onneksi hampaiden vaihduttua tuo jyrsiminen on jäänyt unholaan. Toki omia luita ja leluja saa pureskella mutta ei mitään muuta. 

Kukkiahan pitää kotona aina olla eli pioneita meille on ostettu toukokuussa ihan joka viikko. Pionit ovat niin ihania ja vaikka ne eivät maljakossa kovin montaa päivää kestäkään on niitä ihan pakko ostaa aina uusia tilalle. Olen koukussa siis pioneihin! Ja ennen kaikkea tuohon käsittämättömään värimuutokseen eli aamulla vaaleanpunainen pioni onkin illalla persikkaisen värinen ennen vaalenemistaan lähes vaaleankeltaiseksi. Luonto on ihmeellinen asia ♥

Bongasin Meriharakka blogin Facebook-sivuilta mielenkiintoisen taidenäyttelyn Espoon Rantaraitilta. Viime sunnuntaina kävimme Mimmin kanssa päiväkävelyllä katsomassa Haukilahden koulun valinnaisen kuvataiteen oppilaiden taidenäyttelyä luonnonhelmassa. Eli näyttelytyöt löytyivät siitä Cafe Mellstenin vasemmalta puolelta Rantaraitin varrelta. Hyvin kekseliäitä ja hauskoja töitä, joita taisi olla kokonaisuudessaan lähes 40 kymmentä. Lahjakkaita ovat oppilaat, jotka näitä ovat tehneet. 

Arvostan sitä, että meillä Espoossa on mahdollista liikkua ihan rantaviivan tuntumassa ja nauttia merellisestä maisemasta kevät talvet! Minun olisi tehnyt todella paljon mieli jäätelötötteröä mutta myös muita jäätelönälkäisiä näytti olevan 100 metriä jonossa joten päädyin lopulta hakemaan jäätelön kaupasta. Hyvää sekin toki oli!

Viikolla ehdittiin myös piipahtamaan Träskändan kartanon puistossa katsomassa edellisenä viikonloppuna avattua UKJ:n ympäristötaidenäyttelyä, joka on avoinna 24.5.-30.8.2025. Kun astuin autosta ulos huomasin kukkivat sireenit eli pakkohan niitä oli nuuhkia sekä valokuvata ennen siirtymistä kartanonpuistoon. 

Kartanon läheltä löytyi alueen kartta, josta löytyy 18 teoksen sijaintipaikat alueella. Uudenmaan Kuvataidejärjestöt (UKJ) järjestävät kerran vuodessa. Näyttelyitä on järjestetty mm. Järvenpään Taideseuran, Lohjan taideyhdistyksen ja Loviisan Taideyhdistyksen kanssa yhteistyössä. Tänä vuonna ympäristötaidenäyttely järjestetään yhdessä Espoo Artin kanssa Träskändan ihanassa puistossa. Tapahtumaan on vapaapääsy. 

Anne Ahonen - Mitähän kettua  

Anne Ahonen - Auringonkukkapelto   

Ilse Uoti ja Signhild Kempe-Järvensivu - Vieraat Pietarsaaresta 

Mia Piiroinen - Nukkuva luonnotar 

Eija Sandberg - Piika 

Ehdimme Mimmin kanssa katsastaa murto-osan teoksista koska meidän piti kiirehtiä eläinlääkärille ottamaan vuosittaiset rokotukset karvakaverille kuntoon. Samalla saimme reseptin punkkitabletteihin koska niitä veijareita kuhisee jo luonnossa ihan joka puolella. Ehdottomasti pitää palata Träskändan puistoon vielä kesän aikana koska se on yksi suosikkipaikkani Espoossa. Samalla voisi käydä myös kurkistamassa miltä uusi Auroratalo näyttää sekä siellä oleva kahvila. 

Jos Träskändaan liittyvät postaukset kiinnostavat laitan tähän muutamia linkkejä aiempiin postauksiin sieltä liittyen paikan historiaan ja Aurora Karamziniin elämään Träskändassa. 

Kahvila Aiju löytyy Träskändan kartanon pihapiiristä tänä kesänä  2021                

Espoo Visual Festival tarjoaa vielä tänään elämyksiä Träskändassa  2019 

Tärkeä päivä ja mielenkiintoinen löytö 2021

Mukavaa viikonloppua kaikille ja aurinkoa! 

Maailmanranta, Reidar Särestöniemi 100 v - näyttely Didrichsenin taidemuseossa

Didrichsenin taidemuseossa avattiin 6.helmikuuta Maailmanranta, Reidar Särestöniemi 100 vuotta -näyttely ja merkitsin sen jo silloin "must to see" listalleni. Halusin ehdottomasti päästä katsomaan Särestöniemen värikästä taidetta, johon jo lapsena olin aikakausilehtien sivuilla kiinnittänyt huomioni. Muistan, että isovanhemmilleni tulivat sekä Seura että Apu lehdet ja molemmissa oli sekä juttua että valokuvia karvahattupäisestä miehestä nimeltään Reidar, joka asui Suomen Lapissa maalaten upeilla väreillä tauluja. 

Valokuva: Kuvasiskot 1975, Museovirasto

Minä en noihin aikoihin vielä osannut lukea mutta värit ja piirtäminen kiinnostivat. Myös Särestöniemen "vähän joulupukkimainen"  hahmo tuntui pikkutytöstä jännältä ja muistan kuinka perheemme Lapin reissuilla olisin halunnut nähdä itse taiteilijan. Vaikka kesälomalla kolusimme Pohjois-Suomea ristiin rastiin monena kesänä sääskien syötävänä lähin Vanhaa Särestöä oleva paikka, jossa kävimme oli Kittilä. Värikkäät taulut jäivät näkemättä mutta onneksi tänään suuri unelmani toteutui ja sain nähdä Särestöniemen upeita maalauksia vihdoin Didrichsenin taidemuseossa. 

Vas. Didrichsenin taidemuseon Särestöniemi 100 v näyttelytunnus, oik. Reidar Särestöniemi "Isähahmo agraarikylän patriarkaalisen taivaan yllä" 1974 

Kun Maailmanranta -näyttely avattiin Didrichsenin taidemuseossa helmikuussa ihmiset suorastaan ryntäsivät katsomaan Särestöniemen taidetta sankoin joukoin. Helsingin Sanomissa oli 15.2. kuva varmasti sadan metrin mittaisesta jonosta innokkaista näyttelyyn haluavista talvisessa lumimaisemassa. Didrichsenin taidemuseo kertoi Facebook sivuillaan 28.toukokuuta, että näyttelyssä oli silloin käynyt jo yli 94 000 museovierasta eli enemmän kuin ennätyksellisen vuoden 2024 kävijämäärä yhteensä. Olen ihan varma, että 100 000 kävijän määrä kyllä tullaan vielä ylittämään! 

Olen asettanut itselleni tavoitteeksi käydä Reidar Särestöniemen ensimmäisessä ateljeessa, joka sijaitsi Vanhassa Särestössä eli hänen lapsuudenkodissaan. Kuvat on lainattu Särestöniemimuseon sivuilta. 

Reidar Särestöniemi "Kevät on irti, näen villiä ja vihreää" 1967

Reidar Särestöniemi "Omenapuukoivikko" 1973

Didrichsenin taidemuseon perustajat Marie-Louise ja Gunnar Didrichsen tutustuivat Reidar Särestöniemeen jo 1960-luvun lopulla. He ehtivät myös kerätä vuosien mittaan mittavan oman Särestöniemi-kokoelmansa. Didrichsenin museo on ehdottomasti oikea paikka viettää Särestöniemen syntymän 100-vuotisjuhlaa, koska siellä on järjestetty jo 1970-luvulta alkaen Särestöniemen näyttelyjä. 

Kuusisaaren museossa taiteilijan eläessä pidettiin neljä yksityisnäyttelyä ja kuoleman jälkeenkin vielä kolme lisää. Esillä on oman kokoelma lisäksi myös teoksia kotimaisista yksityis- ja museokokoelmista. 

Reidar Särestöniemi "Kun tundra kukkii" 1968

Reidar Särestöniemi "Yhdessä yössä pohjatuuli puhalsi jängän kukkia täyteen" 1971

Minä rakastan Reidar Särestöniemen töiden värikkyyttä, mystisyyttä ja energisyyttä. Särestöniemen taiteen lähtökohtana ovat olleet Lapin luonto, maakunnan ihmiset ja uskomukset. Hän on käyttänyt maalauksissaan myös paljon erilaisia vertauskuvia eli työt saavat ajatukset juoksemaan. Särestöniemi kuvaa myös itseään välillä riekkona välillä ilveksenä. On sanottu, että hän sai vaikutteita eurooppalaisen modernismin tunnetuilta taiteilijoilta mutta myös venäläisestä taiteesta ja jopa esihistoriallisista luolamaalauksista. Särestöniemi opiskeli Suomen Taideakatemian koulussa 1947-1952, Helsingin piirustuslaitoksella sekä myös Ilja Repin -instituutissa Leningradissa 1956-1959. 

 

Reidar Särestöniemi "Rakastuneet porot" 1965

Reidar Särestöniemi vas. "Siperialainen veljeni" 1970 / oik. "Hyvää huomenta rakkaani" 1971

Reidar Särestöniemi "Omakuva" 1971

Reidar Särestöniemi "Lapinkylä jää tekojärven alle" 1971

"Taiteilijan syntymän satavuotisjuhlanäyttely esittelee Särestöniemen taidetta taiteilijan erityisen luontoyhteyden näkökulmasta. Pääosaan nousevat samastumiskokemukset, luonnon kanssa rinnan eläminen ja ympäristönsuojelu. Taiteilija samastuvansa luontoon, sulautuvansa tuntureihin ja jänkään sekä muuntuvansa milloin riekoksi, milloin ilvekseksi."  Didrichsenin taidemuseo 

Reidar Särestöniemi "Petrus und Paulus" 1979

Vielä huomenna 31.5. ja 1.6. Didrichsenin Maailmanranta -näyttely on avoinna klo 9-19. Minulla vinkattiin tänään museolta, että klo 18 aikaan jono olisi jo purkautunut joten tänään pääsin suoraan kävelemään sisälle itse. Ystäväni oli ajanut museon ohi jossain vaiheessa iltapäivällä on silloin jono oli ollut lähemmäs sata metriä pitkä. Didrichsenin taidemuseo on Museokortti kohde ja löytyy osoitteesta Kuusilahdenkuja 1, Helsinki (Kuusisaari). 

Reidar Särestöniemi "Lintupyhimys (Sininen lintu)" 1968

Pölkinvuoren satumaisessa elämyspuutarhassa Urjalassa

 

Viime sunnuntaina tein viimein päiväretken Pölkinvuoren satumaiseen elämyspuutarhaan Urjalassa. Olin lukenut ensimmäisen artikkelin Urjalassa sijaitsevasta Pölkinvuoresta jo 2020 muistaakseni Meillä kotona -lehdestä. Kun koronakurjimus sulki kaikki lempipaikkani, siis ihanat museot, taidenäyttelyt, ravintolat ja kahviot minä siirryin edesmenneen Minnie jackrussellini kanssa liikkumaan luonnossa missä tilaa riitti lukemattomilla luontopoluilla sekä luonnonsuojelualueilla. 

Ajelimme jo keväällä 2018 Raaseporiin Gullö Gårdin Blomdalen - Kukkalaaksoon ihailemaan 40 000 narsissin kukkamerta. Olen toki aina pitänyt kukista sekä puutarhoista mutta lopullisesti hurahdin niihin Hollannissa kun 2016 keväällä ehdin viikon työmatkan viimeisenä päivänä piipahtamaan Keukenhofin 7 miljoonan kukkasipulin väriloistosta. Pölkinvuoren elämyspuutarha oli jo kevään 2024 "must to see" -listallani mutta työkiireiden ja kipeän lonkkani takia se siirtyi. Mutta nyt toukokuun 18.päivänä käännettiin auto kohden Urjalaa ja kukkia! 

Kuva: Forssan Lehti, Lassi Puhtimäki 

Pölkinvuoren uniikin elämyspuutarha alueen on perustanut Veli-Pekka Weckman. Weckman kertoo itse Pölkinvuoren nettisivuilla, että hän sairastui 2012 luuston rappeutumista aiheuttavaan sairauteen ja joutui jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle. Weckman oli aiemmin perinyt sedältään Urjalasta maa-alueen, joka oli jo hänen lapsuudessa ollut tärkeä leikkipaikka nuorelle Veli-Pekalle. Osana omaa kuntoutustaan Weckman alkoi raivata perimäänsä maata istuttaen sinne vihanneksia sekä myös sipulikukkia kasvimaan lähellä olevaan koivikkoon. 

Kerrotut tulppaanit ovat minusta hurmaavia ja ne muistuttavat ihan pieniä pioneita. 

Ystävät ja tuttavat alkoivat lopulta kyselemään olisiko kasvimaan satoa myös ehkä myytävänä. Kukkapuisto metsän keskellä herätti kiinnostusta ja sitä käytiin keväisin ihailemassa. Pienestä metsäpuutarhasta kasvoi suurempi ja 2017 se avattiin virallisesti myös isommalle yleisölle. Ja tällä hetkellä puutarhassa taitaa olla 400 000 sipulikukkaa aina keväisin kukkimassa. Oheinen valokuva Weckmanista on lainattu Forssan Lehden artikkelista kun siinä meidän juttelumme lomassa unohdin ihan tyystin ottaa valokuvan. Nostan hattua sille miten Veli-Pekka on kääntänyt vastoinkäymiset voitoksi ja luonut näin upean paikan!

Aikoinaan tulppaanit olivat vain tosirikkaiden huvia ja luksusta. Arvostetuimpien tulppaanilajikkeiden hinnat saattoivat nousta moninkertaisiksi verrattuna tavallisen työläisen vuosipalkkaan. Varsinainen tulppaanimania koettiin Alankomaissa 1634-1637. Tästä voit kurkistaa kun kirjoitin Oodin tulppaaneille 2022. 

Kukkien katselun ja elämyspuutarhassa kävelyn lomassa voi myös piipahtaa alueelta löytyvässä hurmaavassa kahvilassa. Viime sunnuntaina Urjalassa oli lämmintä +20C astetta joten oli todella mukavaa mennä hetkeksi sisätiloihin istumaan ja lepuuttamaan jalkojaan. Myös ulkopöydissä voi toki istuskella. Kahvilassa on jännä silokalliolattia ja siellä on myös käytetty kierrätysmateriaalia. Weckman on itse suunnittelut kahvilan ja hänen puolisonsa Erkki Seppälä on toteuttanut sen. Mielenkiintoinen kokonaisuus! Tarjolla sekä suolaista että makeaa, jäätelöä, virvokkeita ja kahvia. Hienosti oli myös panostettu siihen, että esim. virvoitusjuomat olivat paikallisten yrittäjien tuotteita. Kahvilassa ja myös itse puutarhassa on esillä taidetta. 

Kahvilan edessä kukki minulle entuudestaan aivan tuntematon kirsikkaluumupuu. Erikoista oli se, että kirsikkaluumupuu oli niin täynnä pieniä valkoisia kukkia ettei itse puun oksia edes näkynyt satojen ellei tuhansien kukkien alta. Kotiin tultuani oli pakko etsiä lisätietoa tästä hedelmäpuusta. Netti tiesi kertoa, että kirsikkaluumu (Prunus cerasifera) eli myroblaani on eurooppalaisten ja japanilaisten luumupuiden risteytys. Nopeakasvuinen kirsikkaluumu on nimestään huolimatta luumu eikä kirsikka. Puu oli todella kaunis ja minusta se myös tuoksui todella makealta ja mieleen tulvahti ehkä vähän mesiangervon tuoksu. Luumukirsikkaa on viljelty mm. Turun seudulla jo 1800-luvulla. Jännää etten koskaan aiemmin ole nähnyt kirsikkaluumua. Kaunis joka tapauksessa ja ihailin kukkivaa puuta pitkään.

Ihailin myös hennon vaaleansinisiä kevätkaihonkukkia ja erivärisiä kauniisti kukkivia kevätesikko mättäitä Pölkin elämyspuutarhassa. Kevätkaihonkukista tulee mieleen isoäitieni nostalgisen kauniit puutarhat, jossa oli paljon vanhoja perinnekukkia. Olen pitkään haaveillut siitä, että olisin joskus Ahvenanmaalla toukokuussa kun kevätesikot kukkivat. Ahvenanmaalla ja Lounais-Suomessa kevätesikko on luonnonvaraisenakin kasvava perenna, joka kukkii keltaisin tuoksuvin pikkukukin upeasti. Bloggaajakollega Kristina K oli juuri uusimmassa postauksessaan ollut entisen Bomarsundin linnakkeen raunioilla ja valokuvannut siellä Ahvenanmaan maakuntakukan eli kevätesikon. Ehkä ensi keväänä minäkin ehdin Ahvenanmaalle.

Kevätkaihonkukka muistuttaa etäisesti lemmikkiä, jota pidetään monissa maissa rakkauden symbolina. Ei siis ihme, että sen nimi monissa kielissä on "Forget-me-not". 

Kevätesikoita oli kiva ihailla levähtäen hetki penkillä, jonka ylle oli taivutettu pihlajia jänniksi kaariksi. Tuntui kuin olisi ollut vihreässä huvimajassa istumassa. Koirat saa myös kytkettynä ottaa mukaan Pölkinvuoren elämyspuutarhaan. 

Seuraavaksi oli aika kivuta katsomaan maisemia itse Pölkinvuorelta. Aluetta kiertää kilometrin mittainen luontopolku mutta näköalatasanteelle on mahdollista päästä myös hiekkatietä pitkin. Näköalatasanne on 163 metrin korkeudella merenpinnasta ja kirkkaalla säällä on mahdollista nähdä jopa 40 kilometrin päähän. Näkymää näköalapaikalta on jopa verrattu useisiin Suomen kansallismaisemiin ja äärimmäisen kaunista olikin katsella kaukaiseen horisonttiin pienen tuulenvireen puhaltaessa. Kun katsoi tarkasti huomasi, että myös Pölkinvuoren maisemiin on istutettu tulppaaneja. Alapuolella virtaavaan Kokonjokeen on 87 metrin pudotus. Tarkemmin Pölkinvuoren luontopolusta ja historiasta voit lukea tästä. 

Taidettakin löytyi näköalapaikan luota. Marika Kinnusen "Vieraslaji" hongan kyljessä. 

Seuraavaksi Pölkinvuoren metsäpuutarhan luontopolun varrella alkavat kukkimaan alppiruusut ja atsaleat. Näköalatasanteelta löytyy myös kota, jossa voi syödä omia eväitään. 

Ennen kotiinlähtöä piipahdin vielä uusimman osan eli Lempilammen viihtyvyys- ja tapahtuma-alueella. Tällä lampialueella istutukset sekä myös ympäristö on rakennettu sellaiseksi, että voit viettää siellä mahdollisimman stressittömän elämyshetken. Koska olen horoskoopiltani rapu minä viihdyn hyvin juuri veden ääressä. Tällä alueella kukkivat lukemattomat eriväriset tulppaanit upeasti ja välillä saattoi vaikka istahtaa takorautapenkille vain katselemaan lammen pintaan tarttuvaa tuulenvirettä. Päivä oli lähes helteinen joten lepo- ja juomataukoja oli ihan viisastakin pitää. 

Pölkinvuoren kahvilaan ja taimimyymälään on vapaapääsy. Kevätsesongin ajan 3.5. - n.15.6. aikuisille 8 euron sisäänpääsymaksu puistoon ja alle 18 v. ilmaiseksi. Kevätsesongin jälkeen 30.9. saakka sisäänpääsy 5 euroa/aikuinen. Parkkialueita on useita ja ne ovat veloituksetta käytettävissä. Alueelta löytyy upean kahvilan lisäksi myös hyvät ja siistit saniteettitilat. Pölkinvuori löytyy osoitteesta Ikaalantie 105, Urjala. Meiltä Espoosta sinne ajeli vähän reitistä riippuen vajaa kaksi tuntia. 

Pölkinvuoressa on runsaasti tapahtumia nyt kesällä. "Kukkivan vuoren kutsu" -puistotapahtuma päättyi n.15.6. (kannattaa ottaa seurantaan Pölkinvuoren Facebook ja Instagram, jossa tarkemmin aina kukinnan etenemisestä). Pölkinvuoren juhannusta vietetään 20.-22.6., Avoimet puutarhat 6.7. klo 10-18 (vapaa pääsy), Puistohulinat 10.8.klo 10-17, Pölkin venetsialaiset 30.8. klo 20-24 ja Nuku yö ulkona turvallisesti 30.8.-31.8. Tästä voit kurkistaa tarkemmin em. tapahtumista. HUOM! tapahtumapäivinä Pölkinvuoressa on eri sisäänpääsy- ja parkkimaksut ellei toisin ole mainittu. 

Minä menetin sydämeni Pölkinvuoren satumaiselle elämyspuutarhalle. Tänne on ehdottomasti päästä uudelleen ehkä vielä tänä kesänä. Kun sipulikasvit ovat kukkineet puhkeavat lukuiset alppiruusut ja atsaleat, sitten sormustinkukat, heinäkuussa ruusut, liljat ja värilumpeet, elokuussa nauhukset ja liljoja lisää. Ja koko kauden päättävät keltaisena leiskuvat preeriakasvit. Kiitos Veli-Pekka Weckmanille mukavasta juttuhetkestä ja upeasta elämyksestä!