Parikkalan patsaspuisto - mystinen ITE-taide kohde Valtatie 6:n varrella

 

Suomi on pullollaan mielenkiintoisia paikkoja, jotka odottavat löytämistä. Yksi sellainen on ehdottomasti ITE-taiteilija Veijo Rönkkösen Parikkalan patsaspuisto aivan itärajan Valtatie 6:n varrella Parikkalan Koitsanlahdessa. Patsaspuistosta löytyy 560 Rönkkösen itse tekemää betonipatsasta 50-vuoden ajalta eli maailmanlaajuisesti yksi tärkeimmistä yhden ihmisen tekemistä taiteellisista aikaansaannoksista. 

Puisto on myös todella lajirunsas ja rehevä joten kulkiessa kannattaa kiinnittää patsaiden lisäksi myös huomiota pensaisiin, kukkiin, istutuksiin ja polkuihin puistossa. Tarkkaan harkittua ja joka puolella on lukuisia patsaita, joita puistoon syntyi 50 vuoden aikana. Kuljet puistossa erilaisten aika- ja paikkakohtauksen ohitse nähden asioita ympäri maailmaa. Rönkkönen ei matkustanut mutta hän oli tuonut maailmanihmeitä luokseen betoniin muovattuna. 

Kuva lainattu Patsaspuiston sivuilta 

Veijo Rönkkönen (1944-2010) oli itseoppinut taiteilija, joka teki ensimmäisen betoniveistoksensa jo 16-vuotiaana. Tämä veistos oli nimeltään Miehen karikatyyri ja samana vuonna Rönkkönen aloitti myös Simpeleen paperitehtaalla kolmivuorotyön tekemisen. Paperitehdas säilyikin hänen työpaikkanaan aina eläkeikään saakka. Varsinaisen päivätyönsä lisäksi Rönkkönen teki kuitenkin koko ajan myös betoniveistoksia omaan patsaspuistoonsa. Tehtaan tilipussin turvin pystyi myös taiteilemaan siinä ohessa. Veijo Rönkkösen viimeinen veistos on nimeltään Rumpalipoika ja sen tehtyään Rönkkönen puhui itsekin siihen suuntaan, että puisto olisi nyt valmis. 

Pieni Rumpalipoika johtaa lasten joukkoa puutarhassa. 

Patsaiden lisäksi Rönkkönen on itse suunnitellut ja toteuttanut puutarhan, jossa vallalla on villi luonnollisuus. Patsaspuistossa liikkuessaan on ehdottomasti myös katsottavat kasveja ja itse puutarhaa. Alueelle oli tehty polkuja, joita pitkin kuljetaan etteivät kasvit vahingoittuisi. Puutarhapoluille Rönkkönen valoi betonilaattoja, joissa ITE-taitelijan omat käden- ja jalanjäljet osoittavat toivotun kulkusuunnan puutarhassa. Toki puutarhasta löytyy nykyään myös opaskartta helpottamaan kiertämistä. Polut, joiden laatoissa luki "Vain puutarhurille" oli tarkoitettu vain Rönkköselle itselleen joten puistossa kulkiessa sinne on luotu myös jännän mystinen fiilis juuri näillä "kielletyillä poluilla". 

Veijo Rönkkönen kiinnostui kasveista jo varhain. Jo kansakouluaikoina hän osti ensimmäisillä palkkarahoillaan kymmenen omenapuun tainta. Rönkkönen suorittikin puutarhurin tutkinnon Kansainvalistusseuran kirjeopistossa. Veijo peri isältään talon ja tilan sillä edellytyksellä, että hän hoitaa oman äitinsä sekä myös tilan isän kuoltua. Rönkkönen olisi halunnut matkustella ja nähdä maailmaa mutta koska äidin huoltajana hän ei niin voinut tehdä toi ITE taiteilija maailman ihmeet betoniveistoksina omaan puutarhaansa. Ei siis ole ihme, että puutarhassa on eksoottisia eläimiä ja palmujakin.

Veijo Rönkkönen oli varmaan omana aikanaan myös yksinäinen koska hän oli homoseksuaali ja dominoivan äitinsä kanssa elävä luova taiteilija, jonka piti istua tiettyyn normaalin elämän muottiin. Ihan varmasti Parikkalassa pidettiin erikoisena sitä, että  Rönkkönen kävi kahden viikon välein parturissa ja toivoi hiuksiin erikoisempaa leikkausta sekä jopa väriä. Vuonna 2010 vakioparturi ihmettelikin kun Rönkkönen ei ilmestynyt varatulle ajalle mitä miehelle mahtoi olla tapahtunut. Valitettavasti ITE-taiteilija oli kuollut kotonaan nukkuessaan ilmeisesti sydänvaivoihin, joita oli käynyt valittamassa jo aiemmin terveyskeskuksessa saamatta apua. 

Kuva: Patsaspuiston sivuilta

Rönkkönen oli omana aikanaan myös erikoinen mies koska hän joogasi päivittäin. Rönkkösen joogatarha patsaspuistossa käsittää 250 hyvin taiteilijan oloista joogaavaa hahmoa. Taiteilija kertoi, että patsaat ovat hänen oman nuoren vartalonsa muistolle pystytetty monumentti puistossa. Teos on vaikuttava ja sitä kyllä katseli pitkään miettien näkemäänsä. Rönkkösen mukaan juuri tämä joogaavien teos on koko puiston henkinen keskus, jossa omakuvamaisuus yhdistyy fyysisen ja henkisen maailman yhteensovittamiseen. Kuumana kesäpäivänä oli mukava hetki hengähtää juuri tämän teoksen luona ennen eteenpäin jatkamista. 

Veijo Rönkköstä pidettiin myös vähän "kylähulluna" monien vähän poikkeavien tapojensa takia. ITE-taiteen luominen oli varmasti monelle paikkakuntalaiselle erikoista puhumattakaan monista muista asioista, jotka erottivat Rönkkösen massasta. Taiteilija oli myös hiljainen ja sisäänpäin kääntynyt kyläläisten mielestä. Äitinsä kuoleman jälkeen taiteilija muuttui puheliaammaksi ja alkoi tehdä ensimmäistä kertaa myös lapsiveistoksia. Vaikka Rönkkönen ei koskaan saanut omia lapsia loi hän lapsiveistoksia pihalleen omaksi ilokseen. Lapsista koostui oikea paraati puutarhaan. Lapset leikkivät ja tanssivat pihalla iloisina ja eläväisinä tuoden iloa myös tekijälleen. 

Parikkalan patsaspuisto on avoinna koko vuoden ja ympäri vuorokauden. Puiston polut eivät ole valaistuja eikä varmaan puistopoluilla ole talvikunnossapitoakaan. Vielä ehtii hyvin loppukesän ja tulevan syksyn aikana käydä katsomassa miltä tämä Veijo Rönkkösen elämäntyö näyttää ihan livenä. Kohteessa käy myös Museokortti. Ohessa tarkempia ohjeita liittyen lippuihin ja maksamiseen 

PÄÄSYMAKSUT:
‍
• aikuiset 5 €
• lapset 2 €
• perhelippu 10 €
• yli 20-hengen ryhmät 100 € (kysy laskutusta pajuatte@gmail.com)

Pääsymaksun voi maksaa:/ myös Museokortti käy
‍
• Käteisellä keräystolppaan
• MobilePaylla numeroon 56743
• Pankkikortilla tai käteisellä puiston putiikissa. Putiikki avoinna kesä-, heinä- ja elokuussa sekä tapahtumien yhteydessä.

Mystinen ja elämyksellinen patsaspuisto - Marjon matkassa suosittelee.

Leikkisän värikäs kattaus saa hymyn huulille heti aamusta

 

Vuodenvaihteen aikoihin bongasin jostakin tulevan kevään ja kesän trendikatsauksesta astioita, jotka olivat värikkäitä, leikkisiä ja mikä parasta itse tuotteissa oli myös hauskoja muotoja. Minulle tuli jännä flashblack omasta nuoruudesta ja ajasta, jolloin olin extramassa Stockmannin lasi- ja posliiniosastolla saadakseni lisätienestejä. Tavaratalon 4.kerroksen osastolla oli silloin tapana, että vialliset astiat päätyivät ns."markankoriin", josta henkilökunta sai ostaa niitä itselleen yhdellä markalla per esine. Tuotteet olivat asiakkaille myyntikelvottomia eli ne poistettu kuranteista tuotteista sekä tavarakirjanpidossa ikään kuin hävikkinä. 

Itse asiassa "markantuotteet" olivat äärimmäisen käyttökelpoisia pienine usein lähes olemattomine vikoineen joten ei liene yllätys, että näitä "hyviä löytöjä" tuli hankittua jonkin verran. Minä mm. ostin keraamisia kannuja, jotka olivat erilaisten hedelmien muotoisia. Olen säilyttänyt kannuistani ainoastaan sitruunakannun ja muut myin pari käyttövuoden jälkeen edelleen Vermon parkkikirppiksellä huomautuksella "tavarat 2.laatua". Muistan, että kannut oli ostettu myyntipöydältäni jo ennen kuin kirpputori oli edes virallisesti avattu. Olivat selkeästi kuumaa kamaa pikku virheistään huolimatta myös muille väreistä ja muodoista pitäville. 

Nämä ihanat mandariini- ja sitruunakannut kuvien kera on lainattu  My o my nettisivuilta.

Netissä myynnissä olevia kannuja eri vuosikymmeniltä. Kuvat lainattu netistä eri myyntisivuilta. 

Koska minulle ei ole enää hedelmäkannujani lukuun ottamatta sitruunakannua kokosin erilaisia nyt myynnissä olevia hedelmäkannuja netin uumenista yllä olevan kuvaan. Idea kannuista pulpahti mieleeni Hanna Sumarin Instagramista ja siellä esitellystä mandariinikannusta, joka oli ostettu My o my -liikkeestä. Ihan huippuihania kannuja löytyi verkosta vaikka kuinka paljon sekä uusia että myös aiemmin myynnissä olleita. Nuo mandariinit näyttivät niin tuoreilta My o my -kannussa, että olisi tehnyt mieli melkein puraista hedelmästä pikku pala. 

Vuodenvaihteessa talvitunnelmissa ja kaamoksen vielä vallitessa oli myös todella voimaannuttavaa katsella värikkäitä astioita netistä ja haaveilla jo kevään lämmöstä. Löysin itselleni ihan uuden yrityksen nimeltään Byon Design, joka on lähtöisin Göteborgista. Byonin valikoima on laaja sisältäen sisustustuotteita, valaisimia ja jopa veistoksia. Tuotteet on persoonallisia sekä leikkisiä ollen samalla myös monikäyttöisiä ja toimivia.

Lautasten, kuppien ja kulhojen koristeena on unikko. Itse asiassa koko tuote on "yhtä isoa unikonkukkaa". Tuntuu ihan satumaiselta syödä aamiaisleipää herkullisilla lisukkeilla ison oranssinpunaisen unikon päältä. Samalla voi juoda joko kahvia tai teetä unikkokupista. Pidän siitä, että sarjassa on kunnollinen laakea kuppia eikä perinteinen muki, joka ei missään tapauksessa olisi yhtä juhlava. 

Annoskulho sopii hyvin vaikkapa tuorepuurolle tai rahkaherkulle hedelmien, siementen ja marjojen kera. Pähkinäallergisena jätän pähkinät ja mantelit suosiolla pois omista "breakfast bowl herkuistani". Kulhoja on kahta eri kokoa ja minulla itselläni aamiaiskulhona on tuo isompi 17 cm halkaisijaltaan kun pienempi kulho on vain 12 cm. 

Kuvissa näkyy myös pieniä vihreitä kaalinlehtikulhoja. Nämä eivät ole Byon Designin vaan niiden alkuperä löytyy Portugalista. Jo vuonna 1884 perustettu Bordallo Pinheiro yhdistää myös toiminnallisuuden humoristisiin ja taiteellisiin kuvioihin. Yrityksestä onkin tullut näin osa Portugalin taidehistoriaa. Bordallo Pinheiro pitää edelleen kiinni perinteisistä valmistustekniikoista sekä alkuperäisestä estetiikasta. Kaikki tuotteet valmistetaan myös käsityönä Portugalissa. Kaalinlehtikulhot ostin keväällä persoonallisesta puodista nimeltään Viiti, josta löytyy paljon muutakin kivaa. Tästä voit kurkistaa minun vierailuuni Viitin tallipuodissa. Tästä Viitin nettikauppaan. 

Aamiaissettiini kuuluu siis kaksi kahvi/teekuppia, aamiaislautaset 29cm, aamiaiskulhot 17 cm ja iso tarjoilulautanen 40 cm sekä muutamia Bordallo Pinheiron kaalinlehtiä. Aamiaismehua varten kaapista löytyy vielä sitruunakaadin sieltä Stockan "markan korista". Eiköhän tällä setillä ole nautinnollista nauttia kiireetöntä aamiaista viikonloppuna paperisen painomusteelta tuoksuvan ja sormenpäät mustaavan Hesarin kera. Kun ei ole kiire yhtään mihinkään ja voi huolettava vaikka kaataa itselleen vielä sen kolmannenkin kupin kahvia.

Minä hankin kupit ja aamiaislautaset Nordic Nest -verkkokaupan kautta jo hyvissä ajoin huhti-toukokuun vaihteessa. Niistä oli hyvä todella hyvä tarjous juuri silloin mutta luvattoman pitkä toimitusaika. Meinasin jo peruuttaa tilauksen mutta lopulta sinnittelin miettien "odottavan aika on pitkä". Nordic Nest-sivuilla lautasia nimitetään "Poppy leipälautanen"

Toisen hankinnan tein pari viikkoa sitten Arketin kautta eli silloin tilasin aamiaiskulhot ja tarjoilulautasen. Arketin ja H&M nettisivuilla on astioiden nimeksi annettu "San Raphael Wild Flower" eli villikukka/luonnonkukka. 

Astioita ovat myyneet myös Bootz.com ja RoyalDesing.fi. Juuri näitä Byonin astiota halutaan myös ostaa Tori.ri kautta eli tuntuvat olevan juuri nyt melko suosittuja. Itse en aio tätä aamiaissettiä kasvattaa yhtään enempää koska näillä pärjää oikein hyvin. Tässä on juuri riittävästi kauneutta, luonnonläheisyyttä ja minusta myös ripaus sitä tärkeää sadunomaisuutta ja hetkessä elämistä.

Aamiainen usein viikolla syödään melkoisessa kiireessä ja hosumisessa kun työt kutsuvat.  Viikonloppuna on minusta aivan ehdottoman ihanaa se, että aamiaishetki on ilman kiirettä, hoppua ja säntäilyä. Aamiaispöydässä voi istua myös vähän pidempään ja antaa itselleen "pienen palan rauhaa" ennen uuteen päivään lähtöä. 

Mitä pidät minun uusista aamiaisastioista? Onko väriä jo liikaa vai rakastatko värikkyyttä? Minä rakastan värejä yhdistettynä vielä näihin luonnonmuotoihin. Minkälainen on sinun viikonlopun aamiaishetkesi?

Ankkapurhan teollisuusmuseo Inkeroisissa kertoo tarinaa yli 100 vuoden ajalta

 

"Kaikki alkoi vuonna 1872 kun kenraaliluutnantti Carl August Standertskjöld perusti Ankkapurhan Lohisaarelle puuhiomon nimeltä Ingerois Trädliperi Bolag. Tehtaalla oli kaksi paperikonetta mutta kun tehdas paloi 1881 tuhoutuivat koneetkin. Pari vuotta myöhemmin 1887 omistus siirtyi Tampellalle ja täällä aloitti ensimmäinen jatkuvakäyttöinen kartonkikone toimintansa 1897. Tuo alkuperäiselle paikalleen entisöity kone pysäytettiin lopullisesti vasta vuonna 1978! 

Tämä arvokas "pahvimankeli" olisi ollut nähtävillä Ankkapurhan teollisuusmuseossa, jonne minä en tällä visiitillä ehtinyt. Museo valittiin muuten Itä-Suomen paikallismuseoksi vuonna 2018."

Kuva on otettu Patosillalta tässä vielä vapaana virtaavasta Kymijoesta.

Maisema Patosillalta toiseen suuntaan on kovin erilainen. Kymijoen vesi ahtautuu kohti Ankkapurhan patoja. Vesi ohjataan kahden vesivoimalaitoksen läpi ja se purkautuu kymmenen metrin pudotuksen jälkeen Anjalanlahden suvantoon, joka sijaitsee Anjalan ja Inkeroisen välissä. 

Lainasin tämän postauksen alkuun kappaleen blogitekstistä, jonka kirjoitin jo kesällä 2019 Kouvolan asuntomessujen aikaan. Messujen oheiskohde Ankkapurhan kulttuuripuisto oli yhden vierailupäiväni ohjelmassa. Tästä voit kurkistaa siitä tekemääni blogipostaukseen. Minua jäi silloin vietävästi harmittamaan etten ehtinyt enää kurkistamaan Ankkapurhan teollisuusmuseoon. Onneksi museo on edelleen paikoillaan ja minäkin olen tehnyt sinne nyt uuden kokopäivä retken, jossa sukellettiin mielenkiintoiseen teollisuusmaailmaan oppaan kanssa. 

Oppaana toimi aina yhtä energinen ja hauska Hanna Myllyntausta, joka oli opastanut jo asuntomessujen aikaan Museotalo Warpusessa. Hannalla on takanaan pitkä ura paperiteollisuudessa ja hänen tapansa kertoa tempaa todella mukaansa. 

Ankkapurhan teollisuusmuseon toinen opas Hanna Myllyntausta ja "historialenkit". 

Museossa on paljon katsottavaa aina kampakeraamiselta ajalta lähtien mutta aloitetaan kierros museon ytimestä ja arvokkaimmasta kokonaisuudesta, joka on Suomen ensimmäinen jatkuvakäyntinen kartonkikone. Tämä kone käynnistettiin vuonna 1897 ja lopullisesti se pysäytettiin vasta 1978. Tuntuu jotenkin ihan absurdilta ajatella on sama kartonkikone teki kartonkia Inkeroisissa peräti 87 vuoden ajan. Ehkä se kertoo myös siitä mitä kestävä ja toimiva tuo kone oli. 

Katsellessani valtavaa konetta mietin miten mielenkiintoista olisi ollut nähdä joku videoklippi siitä kun kone on tositoimissa. Tai 70-luvulla joku kaitafilmikameran otos työn touhussa olevasta koneesta. Opas Hanna kertoi, että paperi- ja kartonkikoneet olivat "vanhoja leidejä" tai näin ainakin vanhempi paperi-insinööri oli tietämätöntä kesäopasta opastanut. Minun käyntini aikana oli "vanhalle leidille" tuotu kimpullinen kesäkukkia maljakossa. 

Upea huomionosoitus ansioituneen työntekijän nostamiseksi esille näyttelyssä ja samalla hänen työpanoksensa arvostaminen julkisesti. 

Paljon mielenkiintoisia ja monenlaisia osia kartonkikoneessa. Ajan patinaa ja historian havinaa. Vanhoissa koneissa eivät muodot ole yhtään niin virtaviivaisia kuin nykyaikaisissa mutta niissä on omaa eleganssiaan.

Palaanpa vielä siihen kampakeramiikkaan, jota myös löytyy Ankkapurhan teollisuusmuseosta. Kymijoen Ankkapurhan kosken molemmille rannoille sijoittuva alue on historialtaan erittäin rikas. Se sisältää mm. Kymenlaakson jääkauden jälkeisen ajan ilmeisesti vanhimman löydetyn asuinpaikan n.6600 vuoden takaa. Kansallismuseo on suorittanut kaivauksia ja kampakeraamiset esinelöydöt ovat myös nähtävillä Inkeroisten näyttelysalissa.

Historian lehtien havinaa vuosituhansien takaa ja kampakeramiikkaa. 

Ankkapurhan teollisuusmuseossa vierailee myös lapsia sekä koululaisryhmiä ja näyttelystä löytyvä pienoismalli eli diodrama esittelee hyvin mitä kaikkea tuossa tapahtuukaan ennen kuin puu metsästä on muuttunut ihan toiseen olomuotoon kuten vaikka pahviksi tai paperiksi. 

Ankkapurhan teollisuusmuseo sijaitsee Lohisaaren ensimmäisessä puuhiomossa. Yllä olevan kuvan lainasin Wikipediasta ja siinä tuo punatiilinen matala rakennus kosken oikealla puolella on museotilana nykyään. Teollisuusmuseossa esitellään myös henkilökunnan työ- ja elämänoloja sekä teollisuuden kehitystä 150 vuoden ajalta. 

Vapriikin eli tehtaan työläisiä vaimoineen ja lapsineen. Kun tehdastyöläisten määrä lisääntyi tarvittiin myös opetuksen järjestämistä työntekijöiden lapsille. Tehtaan oma kansakoulu perustettiin 1879 ja näin lapset saatiin opetuksen pariin. Valokuvien kautta välittyy tunnelmaa niin kuohuvasta joesta, tehdasrakennuksista, johdon konttorista ja työtekijöiden asunnoista. 

Työpäivät tehtaalla olivat pitkiä eikä työkään ollut ihan sieltä helpoimmasta päästä. Tehdas oli myös edistyksellinen työpaikka eli jo vuonna 1882 Inkeroisiin tuli ensimmäinen sähkölamppu. Työläisten tiivis yhteisö ja sosiaalinen elämä toivat myös iloa ja keveyttä elämään.

Ankkapurhan teollisuusmuseon yhteydessä on myös aito pajaympäristö, jossa esitellään useiden sukupolvien ajalta teollisuusseppien työtä ja työvälineitä. Nähtävillä on mm. Hennalan purkutiilistä rakennettu ahjo, 150 kg painava Lokomon valmistama alasin sekä yli 120 vuotta vanha nahkapalje, joka on edelleen täysin toimintakunnossa. Museopajassa on mahdollista järjestää tilauksesta myös työnäytöksiä. 

Ankkapurhan teollisuusmuseon tiloista löytyy myös koskettava näyttely vuoden 1918 tapahtumista "Totuus ei ole punainen eikä valkoinen". Vaikean aiheen ympärille kootut valokuvat puhuttelivat. Minä olen isovanhempieni esimerkin myötä puhunut aina kansalaissodasta. Ikävää tapahtumaa on kutsuttu myös veljessodaksi, sisällissodaksi, kapinaksi, vapaussodaksi, luokkasodaksi, vallankumoukseksi ja sisällissodaksi. 

Myös Inkeroisissa tuo sota repi ihmisiä erilleen. Tehtaan teknillinen johtaja, suojeluskunnan perustajajäsen Ilmari Stenbäck sain surmansa neljän punakaartilaisen kanssa käydyssä laukausten vaihdossa Keskuskonttorin edustalla 1918 tammikuun 30.päivänä. Laukaukset surmasivat myös täysin ulkopuolisia ihmisiä, jotka vain sattuivat olemaan samassa paikassa. 

Oppaamme Hanna Myllyntausta johdatteli meidät vielä mielenkiintoisen kierroksen päätteeksi katsomaan museon toista pientä näyttelyä. Siirryimme viereiseen rakennukseen, jossa on vuosina 1920-1921 rakennettu uusi vesivoimalaitos, jonka suunnittelijat olivat Sigurd Frosterus ja Ole Gripenberg: Tämä 20-lukua huokuva tila on häkellyttävän kaunis. 

Pääsimme kurkistamaan myös voimalaitoksen ylläpidon huonetilaan, jonka tasojen valkoinen marmori oli tuotu Belgiasta asti. Tämä arkkitehtoninen tila oli aivan täydellinen lopetus Ankkapurhan teollisuusmuseon kierroksen upeasti vetäneelle Hanna oppaalle. 

Ankkapurhan teollisuusmuseo on avoinna kesäkaudella 2023 seuraavasti: 1.6.-25.8. keskiviikkoisin, torstaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin klo 12-17. Museoon on vapaapääsy. Museon osoite on Kuitutie 2, Inkeroinen. Yhteystiedot: puh. 040-755 2785 ja museo.opas@storaenso.com.