Kevät 2020 tulee jäämään minulle ikuisesti mieleen! Kaiken koronapandemian aiheuttaman epävarmuuden, pelon, avuttomuuden ja informaatioähkyn lisäksi tänä keväänä tapahtui jotain hyvin poikkeuksellista. Sain kokea huikean luontoelämyksen kirjaimellisesti
"omalta kotisohvalta käsin". Minulle avautui mahdollisuus maailmalla myllertävästä pirullisesta viruksesta huolimatta nähdä uuden elämän syntymistä ja kehittymistä. Jostain kumman syystä mustarastas pariskunta valitsi juuri minun kerrostalokotini parvekkeen ja rakensi sinne pesän. Tuohon taidokkaasti tehtyyn pesään ilmestyi päivän väliajoin
viisi kauniin sinisenvihreää ruskeatäpläistä munaa. Alkoi huolellinen haudonta ja uuden elämän odottaminen kaikista ikävistä uutisista huolimatta!
Seurasin olohuoneen ikkunan takaa joka ikinen päivä ja useaan otteeseen ihan huikeaa luonnon omaa livelähetystä. Kun heräsin aamulla menin ensimmäiseksi aina tarkistamaan onko pesällä naaras vai onko se poistunut ruokailemaan tai jaloittelemaan. Mitä lähemmäs kuoriutumisaikaa lähestyttiin sitä useammin myös koiras tuli vartioimaan munia naaraan ollessa retkillään. Viimeiseksi iltasella kurkistin oltiinko pesällä taas istumassa ja lämmittämässä munia sekä hautoen tulevia poikasia. Odottaminen oli jännän kutkuttavaa. Laskin mielessäni päiviä ensimmäisen munan pesään ilmestymisestä ja yritin haarukoida koska kuoriuduttaisiin.
Sunnuntaina 31.toukokuuta uskalsin ennen puoltapäivää mennä parvekkeelle kurkistamaan pesään koska kumpaakaan emoa ei näkynyt. Ja siellä olikin kaksi ensimmäistä mustanrastaan poikasta jo kuoriutunut! Luultavimmin tämä kaksikko oli aamutuntien aikana päättänyt oikean ajan koittaneen ja murtautunut ulkomaailmaan. Minulla oli sovittua menoa sunnuntai päivälle joten vasta illalla pääsisin ehkä tarkistamaan poikastilanteen kehittymisen. Koko päivän mietin kuumeisesti mitä pesällä mahtaa tapahtua kun en ole näkemässä.
Kotiuduttuani iltayhdeksän jälkeen jouduin odottelemaan pitkän tovin ennenkuin koiras jätti hetkeksi pesän vartioimatta. Olin kysynyt neuvoa linnuista kaiken tietävältä ystävältäni, että linnut tottuvat meihin ihmisiin tiettyyn rajaan saakka. En missään tapauksessa omilla toimillani halunnut häiritä ja aiheuttaa minkäänlaista harmia pesinnälle. Nopea kurkkaus pesään sain minut huomaamaan, että kolmas poikanen oli tupsahtanut maailmaan päivän aikana! Neljäskin poikanen oli tehnyt jo nokkansa kärjessä olevalla erityisen terävällä ja kovalla munahampaalla reiän oman munansa kuoreen. Tämä kaveri olisi kyllä aika pian myös ulkona. Ehkä aamulla heitä olisi jo neljä...
Aamulla 1.kesäkuuta hiippailin taas kännykkäni kanssa pesälle ja siellähän oli nyt neljä poikasta plus yksi kuoriutumaton muna! Pesä oli muuten rakennettu äärimmäisen nerokkaaseen ja turvalliseen paikkaan. Minun kuivuneet callunat ja kynttilälyhdyt loivat turvallisen pesimisympäristön poikasille parvekkeen kukkahyllyllä. Ja mitä pidemmälle pesintä eteni sitä enemmän ymmärsin miten linnunpoikaset ikäänkuin myös sulautuivat ympärillä oleviin väreihinkin. Kesäkuun 2.päivänä myös viimeksi munittu poikanen kuoriutui rohkeasti päivänvaloon. Linnunpoikaset olivat syntyessään kaljuja ja sokeita. Niiden päälaella ja selässä saattoi kyllä jo erottaa hyvin harvassa untuvia.
Ihan jokaisena päivänä otin pesästä valokuvan koska halusin dokumentoida poikasten kasvamista ja kehittymistä. Monena päivänä kuvia kertyi sekä aamu- että iltakäynniltäni parvekkeella. Muuten linnut saivat olla siis täysin rauhassa parvekkeella. 5.kesäkuuta mustarastaan poikaset olivat jo näin kehittyneitä. Linnut melkein kasvoivat silmissä ja jo tässä vaiheessa he eivät enää olleet kaljuja. Poikasista myös huomasi mitkä niistä olivat ensiksi kuoriutuneita ja kuka oli
"pahnanpohjimmainen". Mustarastaan poikaset ovat pesäviipyisiä poikasia eli ne pysyvät pesässä kuoriutumisen jälkeen.
Molemmat emot - naaras ja koiras - osallistuivat erittäin tasapuolisesti poikasten hoitamiseen. Kymmenesosalla lintulajeista naaras vastaa poikasten ruokinnasta yksin. Jollain lintulajeilla poikasten hoitamiseen osallistuu muitakin yksilöitä kuten vanhempien aikaisempia poikasia. Emoilla oli valtava kiire koko ajan. Poikasia on ruokittava kymmeniä tai jopa satoja kertoja päivässä. Pesälle kannettiin ruokaa ihan tauotta siitä lähtien kun poikaset olivat munistaan kuoriutuneet. Näin moneen otteeseen kun emot tulivat nokat täynnä matoja, toukkia ja hyönteisiä pesälle. Paluumatkalla emot veivät poikasten ulostepussit nokassaan pois eli pesä pysyi näin myös siistinä.
Kesäkuun 7.päivänä poikaset olivat jo näin kehittyneitä. Poikaset olivat hyvin tottuneita minuun ja kännykkäkameraani mutta missään vaiheessa en heitä häirinnyt pitkään. Valokuvat pesästä ovat nopeita räpsäisyjä joten kuvien asettelua ei ole paljon ehditty miettiä. Minua kismitti koko ajan olohuoneen ikkunan pesemättömyys talven jäljiltä joten siksi kameralla sisältä otetut kuvat ovat sameita. Lisäksi myös vastavaloon kuvaaminen asetti omat haasteensa. Yritin myös valokuvata salaa lintuja pitkän putken kanssa ikkunaverhojen välistä.
Pakko myöntää, että vaikka aikaa tulikin vietetty tämän "oman luontonäytelmän katselussa" melkoisesti monet valokuvat ovat ihan sattumia ja vielä kertalaukauksella otettuja. Kun emolinnut saapuivat ja poistuivat pesältä se tapahtui hyvin sukkelasti etteivät mahdolliset viholliset näe heitä taivaalta käsin. Jos kamera ei ollut juuri silloin käden ulottuvilla jäi paljon kuvaamatta. Tosin nämä upeat hetket tallentuivat omaan muistiin, jossa ne kyllä säilyvät ikuisesti!
Kesäkuun 10.päivänä pesässä näytti jo näin ahtaalta! Kaikki mustarastaan poikaset olivat saaneet höyhenpuvun ja niille alkoi selvästi kehittyä jo sulkiakin. Poikaset tapittivat minua nappisilmillään hyvin luottavaisina eivät missään vaiheessa säikkyneet vuokraemäntäänsä. Tässä vaiheessa ei poikasista voinut erottaa kuinka monta naarasta tai koirasta pesässä olisi.
Kun emot - näissä kuvissa koiras - saapuivat pesälle oli siellä viisi suuta avoimena odottamassa ruokaa! Poikasilla näytti olevan kiljuva nälkä koko ajan. Mietin mielessäni, että koska mustarastas pariskunta voi tehdä kesän aikana 1-3 pesuetta niin kyllä siinä täytyy tehdä töitä jälkeläistensä eteen myös aika hurjasti.
11.kesäkuuta poikasista kaksi ensiksi kuoriutuneista näytti täyttävän jo puolet koko pesästä. Hyvin kolme muutakin sinne vähän pienemmän kokonsa ansiosta vielä mahtui. Kaikilla linnuilla
- kuten näillä mustarastaan poikasillakin - on synnynnäisiä taitoja, joita niiden ei tarvitse opetella. Linnut osaavat luonnostaan muuttoreitit, pariutumisen, ravinnonhankinnan ja useimmat lajit myös pesänrakennuksen. Jos meidän ihmisten geeneihin olisi ohjelmoitu talonrakennus meistä jokainen osaisi rakentaa talonsa kuten lintu pesänsä.
Emolinnut antoivat öiseen aikaan lämmittävän suojan poikasille mutta myös paahtavassa iltapäivä auringon kuumuudessa ne suojasivat jälkeläisiään. Lintujen väsymätön ravinnonhaku ja suojeleminen ovat sitä emojen pyyteetöntä rakkautta jälkeläisiään kohtaan. Koska kaikki poikaset eivät välttämättä selviä edes seuraavaan kesään linnut tekevät useampia poikueita pesintäkaudella.
Kesäkuun 12.päivänä näyttivät kaikki linnut pesässä jo hyvinkin kehittyneitä ja alkoi tuntua siltä, että pesästä lähteminen ei ole enää kaukana. Tunsin jo pientä haikeutta siitä etten saa pitää
"Avara luonto" -ohjelmaa enää pitkään omalla parvekkeella. Hyvin nopeasti näihin poikasiin emoineen kyllä kiintyi. Mutta poikasen sisälle on myös
"koodattu" aika milloin pesä tulee jättää ja ryhtyä omilleen.
Minulta on kysytty miten ihmeessä sain houkuteltua mustarastaat tekemään pesän parvekkeelleni? Vastasin kysyjälle ettei lintuja voi houkutella pesimään kuin ehkä linnunpönttöön, joita voimme ripustaa puihin. Linnut valitsevat itse pesimispaikkansa sen mukaan, että se on suojassa mahdollisilta vihollisilta ja siellä on turvallista kasvattaa jälkeläisiä. Ehkä mustarastaat kokevat minun parvekkeeni tällaiseksi paikaksi. Tämähän ei ollut ensimmäinen pesä parvekkeellani. Tosin ensimmäinen pesintä 2016 päättyi ikävästi kun varis oli vienyt kaikki munat.
Lauantain aamuna 13.kesäkuuta menin tavanomaisesti kuvaamaan pesää. Pesässä oli vielä silloin viisi poikasta mutta kun olin poistumassa parvekkeelta tuo päällimmäinen ja kaikkein suurin poikanen loikkasi pesästä pois ja lähti pyrähtelemään parvekkeella. Päivän kuluessa pesästä poistui kaksi ensin kuoriutunutta poikasta maailmalle aloittamaan omaa elämäänsä. Pesässä oli illalla vielä kolme poikasta.
Pääsin vielä saman lauantai illan aikana todistamaan yhden pesään jäänneen poikasen poislähdön. Minusta oli liikuttavaa, että poikanen tuli katsomaan sisälle olohuoneeseen kuin ilmoittaen
"Hei, olen nyt lähdössä ja tulin vielä moikkaamaan!". Poikanen kokeili siipiensä kantavuutta pyrähtelemällä parvekkeella ja sitten se nousi rohkeasti parvekkeen kaiteella istumaan. Linnunpoikanen katsahti kerran vielä taakseen kuin jättääkseen minulle hyvästit ja nousi lentoon. Melkein liikutuin tästä...
Sunnuntai aamulla 14.päivänä kesäkuuta ajattelin ensin aamutuimaan, että pesä on varmasti tyhjä. En uskaltanut mennä enää kurkkimaan parvekkeelle ja ikkunan läpi pesälle ei nähnyt selkeästi. Sitten aloin kuulemaan jostain poikasen ääntä ja näinkin yhden mustarastaan poikasen hyppelevän edestakaisin parvekkeella. Se kutsui selkeästi vielä emojaan. Seurailin poikasen touhuja vähän aikaa ihan sydänsyrjällään. Mietin, että kyseessä oli varmasti viimeiseksi kuoriutunut eli nuorin poikanen. Jostain naarasemo lensi vielä paikalle kuin rohkaistakseen poikasta. Minun oli pakko lähteä lenkittämään Minnietä ja kun palasimme poikanen oli hävinnyt.
Avasin varovasti parvekkeen oven ja astelin pesälle - se oli tyhjä! Kaikki parvekkeellani toukokuussa munituista mustarastaan poikasista oli lähtenyt suureen maailmaan kohti uusia seikkailuita aloittaen samalla oman itseellisen elämänsä. Toivoin hartaasti mielessäni, että kaikki poikaset selviäisivät hengissä ensimmäisten päiviensä aikana ja ne pääsisivät joskus jatkamaan sukuaan. Minut valtasi onnellinen mutta samalla myös vähän surullinen fiilis siitä, että pesintä oli päättynyt. Illalla myöhemmin alkoi parvekkeelta taas kuulua ääniä. Kurkkasin ikkunasta ja mustarastas naaras kävi vielä tarkistamassa pesällä ettei kukaan ollut enää siellä. Sitten se istui hetken parvekkeen kaiteella ja katosi taivaalle. Ehkä ensi keväänä näen mustarastaat uudelleen parvekkeellani ja pesimässä
♥
