huhtikuuta 13, 2020

Pääsiäinen meni sukkelaan ja mukavasti


Pääsiäinen on kohta ohi! Kevään 2020 pääsiäinen tulee ihan varmasti jäämään mieleeni. Vaikka pandemian takia monet pääsiäiseeni liittyvät perinteet katkesivat olen viettänyt silti erittäin rentouttavan ja mukavan pääsiäisloman. Olen nauttinut hyvästä ruoasta - ehkä liikaakin. Syönyt ihan tolkuttoman paljon Mignon-munia ja muitakin pääsiäismunia. Nukkunut pitkään ja ulkoillut. Ainoa miinus tässä pääsiäisessä on se, että pääsiäisruohon kasvattaminen jäi tänä vuonna tekemättä. Pikkukauppa, jossa iltamyöhäsellä teen ostoksia oli valitettavasti myynyt jo omat ruohonsiemenensä ennenkuin minä niitä huomasin kaipailla.


Ostin pikkukaupasta myös pääsiäiskukat ja nämä punaiset tulppaanit olivat aika vinkeitä. Ne olivat muutaman päivän ihan terhakkaita kunnes sitten alkoivat "nuokkumaan". Minäpä sitten kekseliäänä tein niille yhden pienen jipon. Leikkasin tulppanit noin kuuden sentin mittaisiksi ja laitoin ne lasimaljaan kellumaan. Lupaan laittaa tästä kuvaan Marjon matkassa Instagramin puolelle huomenna. Tulppaanit jatkavat elämäänsä maljassa entistä ehompina mutta lyhyempinä. Jos et vielä seuraa minua Instagramissa tästä voit ottaa sen haltuun.


Tänä vuonna en hakenut mitään ylimäärästä pääsiäiskoristetta kellarista esille vaan pärjäsin niillä mitä kotoa yhdestä laatikosta löytyi. Säilytän sekä joulu- että pääisiäiskoristeita pääsääntöisesti kellarissa kun niitä tarvitaan vain kerran vuodessa.  Nuo turkoosit "jalokivipääsiäismunat" on aikoinaan ostettu Indiskasta. Ostin munia vuosia sitten vähän enemmänkin ja ystävät saivat niitä pääsiäisenä pikkulahjaksi kun tapasimme.


Tässä vaiheessa meidän "pääsiäisnoitaa" näytti haukotuttavan valokuvauksen tiimellyksessä ihan vietävästi tai sitten se keittiönuuni ehkä kuitenkin jo kutsui... Sain Minnien pääsiäispostauksen jälkeen kaksi viestiä, jossa kysyttiin mistä nuo "kananmunakynttilät" on hankittu? Muistaakseni olen ostanut ne aikonaan Tiimarista eli kynttilät ovat todella vanhoja. Tiimari nimittäin lopetettiin 2014 alkupuolella. En ole raaskinut polttaa kynttilöitä kun ovat pääsiäisenä niin hauskat. Sääli kun Tiimari ajautui konkurssiin eikä liiketoiminnalle löytynyt jatkajaa. Tein sieltä aikoinaan vaikka mitä kivoja löytöjä!


Pääsiäisen kiireettömyydestä ja leppoisuudesta kertoo myös pitkät aamiaishetket. Ai, niin totta kai se paperinen Hesari, joka puuttuu kuvasta. Pääsiäisenlehteä tosin joutui lukemaan monena aamuna kun se ei ilmestynyt nyt pyhien aikana. Minun aamiaishetkeen kuuluu aina painomusteen tuoksu ja mustat sormet!


Tuo valkoinen pupu tarttui kerran mukaan Loviisan Wanhat Talot -tapahtumasta vai oliko se sitten Loviisan Wanhan Ajan Joulukodeista? Ostin se joka tapauksessa talo Kuninkaanlammen pihapuodista ja sopii kivasti pääsiäiseen. Muut puput jäivät tänä vuonna kellariin odottamaan ensi vuoden pääsiäistä.


Pääsiäisenä ilmat olivat aurinkoiset ja ulkoiluun sopivat. Tänään tosin jossain vaiheessa taivaalta taisi tulla jotain "lumentapaista" mutta maahan se ei Espoossa jäänyt. Ensi viikoksi on luvassa  ainakin Lounais-Suomeen ihan +10 C lämpömittariin. Kevät tulee nyt kohisten koronasta huolimatta.


Jos punaiset tulppaanit "nuokkuivat" niin saman pikkukaupan keltaiset tulppaanit ja narsissit ovat edelleen terhakoina maljakossa. Helmililjoja ei pikkukaupassa ollut joten ne jäivät tänä vuonna saamatta. Ja nuo oksien pienet lehdet ovat suloisia. Näin muuten eilen kotona kevään ensimmäisen kärpäsen eli mahtoiko tulla näiden oksien mukana metsästä tai lensikö sisälle ikkunasta...


Eilen tein perheemme perinteinen rahkapiirakan tai - kuten meillä on tapana sanoa - piimäpiirakan. Ja hyvää oli sekin. Ja totta kai ilman niitä rusinoita. Tuo pääisiäiskoriste on isoäitini ohjeen mukaan valmistettu ja äitini on tehnyt sen. Tämä pääsiäinen meni hyvin leppoisissa ja erilaisissa merkeissä mutta ensi vuonna taas sitten palataan perinteiden pariin.

Miten sinun pääsiäisesi on sujunut? Kivaa uutta viikkoa kaikille  ♥


huhtikuuta 11, 2020

Minnie The Dogin perinteinen pääsiäistervehdys ♥


Hyvää lankalauantaita kaikille ♥ Meillä järjestettiin tänään perinteinen Minnien pääsiäiskuvaus. Normaalisti erittäin hyvin valokuvissa viihtyvä ja mielellään poseeraava russelineiti ei tänään olisi millään malttanut pysyä paikoillaan kuvassa. Olin ensin ihan ihmeissäni mistä nyt tuulee mutta tajusin sitten, että keittiön uunissa olevalla padalla saattoi olla jotain merkitystä. Vaikeahan koiran on kirsunsa kanssa vastustaa ihanaa tuoksua, joka leijailee kodissa. Pakkohan sitä on päästä siihen uuninluukun eteen vahtimaan :D Tästä siis ole kyse eikä todellakaan siitä ettei Minnie olisi muuten valokuvassa viihtynyt. Hänhän on varsinainen linssilude!


Tässä russeliriiviön pääsiäisposeeraus 2013 keväällä. Kiltisti seisotaan pääsiäispupujen seurana.


Pääsiäisenä 2016 on edellisen kerran ollut pääsiäisnoitateema valokuvissa. Luuta vain puuttuu tältä pääsiäisnoidalta.


Joten oli siis aika sipaista punainen huivi russeliriiviön päähän ja sonnustautua kuvaan. Minnie täytti 14,5 vuotta 3.huhtikuuta joten hieman on tuota harmaata ilmestynyt kuonoon ja silmien ympärille. Mutta toisin kuin "me turhamaiset naiset" hän ei värjäile harmaitaan piiloon. Kun iltalenkeillä kohdataan (ei nyt pandemian aikana tietenkään) muita koiria omistajineen tulee aika hauskoja keskusteluja. Kun harmaata kuonossa ei pimeässä näy ja kysytään koiran ikää vastaan siihen yleensä 14. Viimeksi tammikuussa mieshenkilö tokaisi vastaan "Sittenhän sinun koirasi on pari kuukautta vanhempi kuin omani, joka on 11 kuukautta." Pakkohan sitä on sitten korjata, että Minnien kohdalla puhutaan vuosista ei kuukausista :D


Minnie on erittäin energinen ja voimme hyvinkin kävellä päivittäin 8000 askelta lenkkiemme aikana. Nyt pandemian aikana ei koirakontakteja muihin koiriin ole joten se on toki vähän kurja juttu. Kun meidän läheinen ihana Topparoikan koirapuisto vuosi sitten keväällä lopetettiin emme ole käyneet enää uudessa "vähän tylsässä" ja kaukana olevassa koirapuistossa. Yleensä lenkeillä tavataan tuttuja koiria ja nuuhkitaan puolin ja toisin tai sitten käydään juoksemassa Helsingin puolella Rajasaaressa. Rajasaari on kyllä koirien kannalta ihan paratiisi koska siellä on mahdollista mennä myös uimaan. Nyt emme toki ole pandemian aikana käyneet sielläkään.


Viime vuonna Minnie joutui kahteen hammasoperaatioon kun haljenneet poskihampaat piti poistaa. Mutta eivät nuo kaksi puuttuvaa hammasta oli hänen intoaan kaluta vähentäneet laisinkaan. Ennen joulua tavallisen rokotuskäynnin yhteydessä eläinlääkäri huomasi, että Minniellä oli pieni haavauma oikeassa silmässä. Muistin elävästi meidän edellisen silmäoperaation vuodenvaihteesta 2015-2016. Eläinlääkäri määräsi vain antibioottivoidetta ja muovitötterön päähän tällä kertaa joten huokaisin helpotuksesta.

Kun loppiaisen jälkeen palasimme tarkistukseen koirien silmiin erikoistuneen eläinlääkäri Aija Leinosen pakeille ei haava ollut vieläkään parantunut. Näin jo mielessäni kauhuskenaarion uudesta grid-operaatiosta eli silmän tuoreistamisesta sekä terapeuttisesta piilolinssistä. Saimme kuitenkin uudet antibioottitipat silmään ja tötterön kanssa jatkettiin elämää. Tötteröä piti pitää myös ulkolenkeillä joten olen todella iloinen kun tänä talvena ei ollut lunta. Yhtenä aamuna kun lunta oli satanut Minnie aurasi tietä kaulurinsa kanssa ja sen eteneminen ei näyttänyt kovin mukavalta.

Silmään ei tarvinnut tehdä grid-operaatiota vaan sitä ainoastaan tuoreistettiin pumpulipuikolla ja antibiioottitippakuuria jatkettiin peräti helmikuun loppuun. Tälläkin kertaa saimme terapeuttisen piilolinssin suojaamaan silmään mutta se ei ollut yhtään niin kallis kuin muutamia vuosia sitten. Silloin yksi eläinten piilolinssi taisi maksaa 70€ ja mitään takeita, että se pysyisi koiruuden silmässä ei tietenkään annettu. Nyt Minnielle laitettiin ihan tavallinen meidän ihmisten viiden euron piilolinssi suojaamaan silmää operaation jälkeen.

Viime tiistaina kävimme silmän kanssa lopputarkastuksessa ja nyt haavauma Minnien oikeassa silmässä on vihdoin parantunut täysin. Voi sitä riemun päivää! Koiruus sai kotona erikoisherkkuja kun oli vihdoin terve. Ja muovitötteröä emme enää käytä. Olisin tehnyt mieli kiljua riemusta! Pakko myöntää, että käynti pandemian aikana eläinlääkärillä oli myös vähän työlästä omistajalle suojamaskin ja muovihanskojen kanssa. Hienosti Espoon Eläinlääkäriasema hoiti asiat eli odotushuoneessa ei ollut muita ja maksukin voitiin suorittaa eläinlääkärin vastaanottohuoneessa.


Nyt me lähdemme lenkille ja haukkamaan happea koska ulkona on ihanan aurinkoinen sää. Minnie on todella pirteä ikäisekseen eikä ikä paina sen askeleita ulkolenkeillä. Itsepäinen ja oman egonsa tunteva se toki on eli jos kulkusuunta ei neitiä miellytä voi se pysähtyä päästäkseen toivomaansa suuntaan. Toivon meille monia hyviä yhteisiä vuosia.

Minnie lähettää pääsiäistervehdyksen kaikille Facebook-faneillensa ja muille tutuilleen.  Pysykää kotona ja ulkoilkaa vastuullisesti turvavälien kanssa on Minnien neuvo tälle pääsiäiselle ♥


huhtikuuta 09, 2020

Pääsiäinen vähän eri tavalla


Hyvää kiirastorstain iltaa sinne ruudun toiselle puolelle! Jos ikävä pandemia ei olisi koskaan syntynyt palaisin juuri tällä hetkellä kotiin tunnelmallisesta Johanneksen kirkosta. Suomen Laulu ja Suomalainen barokkiorkesteri FiBO olisivat tarjonneet meille kuulijoille n. 3,5 tuntia kestävän Matteus-passion. Tämän kevään Matteus-passio olisi ollut minulle jo 8.kerta peräkkäin kovassa kirkonpenkissä istuen. Suomen Laululle puolestaan 93.kerta kun kuoro esittää kiirastorstaina Johann Sebastian Bachin Matteus-passion. Olisin istunut ilman pehmeää tyynyä kuten aina ennenkin ja mitä todennäköisemmin unohtanut lähtökiireissä myös väliajan juomani ja eväät eteisen kaapin päälle. Koronan takia Matteus-passio esitys peruttiin jo aikoja sitten.





Jos Wuhanin musta joutsen ei koskaan olisi lähtenyt lentoon Kiinasta olisin myös osallistunut perinteiseen Via Crusis pääsiäiskulkueeseen lankalauantaina. Aiemmin tapahtuma kuului aina pitkäperjantain pääsiäisperinteisiini mutta jo kahtena aiempana vuonna se on siirretty lauantaille. Olisin aloittanut seuraamaan kärsimysnäytelmään perinteisesti Kaisanniemenpuistosta tuhansien muiden kanssa. Siirtynyt kulkueen mukana Unioninkatua pitkin Suomen Pankin eteen ja siitä edelleen Senaatintorille. Mutta tänä keväänä ja pääsiäisenä tämä tapahtuma jäi myös pois pandemian takia.




Myös Talvipuutarha on sulkenut ovensa koronaviruksen takia. Omaan pääsiäistraditiooni on kuulunut jo vuosia käydä lapsenmielisenä kurkkimassa minkälainen pääsiäinen sinne on taas loihdittu. Hammarskjöldintien kanat, tiput, puput ja kiltit noidatkin valtaavat aina ennen pääsiäistä yli sata vuotta vanhat lasiset kasvihuoneet. Totta kai myös lukemattomat värikkäät tulppaanit, hyasintit, narsissit ja monet muut kauniit kukat täyttävät Talvipuutarhan. Tänä pääsiäisenä tapahtumaa ei järjestetä koska meidän tulee välttää ihmisjoukkoja ja pysyä kotona.





Haltialan kotieläintilan pääsiäisen perinteinen avoimet ovet -tapahtuma jää myös pandemian jalkoihin eli sitä ei järjestä. Tänä vuonna jää näkemättä kuinka monta söpöä pientä karitsaa on syntynyt juuri ennen pääsiäistä lampolaan. Myös perinteinen kävely maatilarakennusten pihapiirissä ja sen päälle munkkikahvit Haltialan Wanha Pehtoori -kahvilassa ovat vain haaveita. Ehkä sitten taas ensi vuonna pääsemme laskemaan lampaita.



Vaikka moni omaan perinteiseen pääsiäiseeni kuuluva traditio jää nyt toteutumatta koronaviruksen takia suhtaudun silti positiivisesti tilanteeseen. Olen säilynyt itse terveenä samoin myös läheiseni. Olen ostanut kotiin paljon tulppaaneita, narsisseja, pääsiäismunia ja muitakin herkkuja. En todellakaan aio vaipua synkkyyteen vaan viettää tämän pääsiäisen vain vähän eri tavalla. Olen kuunnellut Matteus-passiota nyt netin välitykseltä aiemmilta vuosilta ja päässyt hyvin pääsiäistunnelmaan. Pajunkissoja en kotiin tuonut allergiani takia mutta nappasin tänään koiralenkillä oksia, joissa oli jo pienet hiirenkorvat.

♥ Minä uskon, että kaikesta huolimatta tästä tulee oikein mukava pääsiäinen ♥


huhtikuuta 08, 2020

Miten saa ajan kulumaan kun "kotoilee eristyksessä"


Vietän tällä hetkellä viidettä kotoiluviikkoa koronan takia! Havahduin yhtäkkiä tänään, että jäin etätöihin kotikonttorille todella jo 10.maaliskuuta. Apua miten nopeasti aika kuluukaan! Juurihan minä lähdin työpaikalta huudellen ovensuusta "Hei, hei nähdään huomenna!" Nyt en aamuisin enää aja ruuhkaista Kehä Ykköstä kuunnellen SuomiPoppia samalla miettien "Mihin ajokaistat on yön aikana taas mahdettu muuttaa?". 


Siirryn sujuvasti aamiaispöydästä suoraan tietsikan ääreen ja aloitan työt. Olen todella onnellisessa asemassa, että voin tehdä työtäni myös kotoa käsin. Nykyinen työpäiväni poikkeaa vain siltä osin normaalista arjestani, että kokoukset käydään ruudun välityksellä enkä tapaa siis fyysisesti kollegoita tai asiakkaita. Muuten kaikki minusta sujuu ihan normaalisti ja todella jouhevasti!


Ystäväni ovat varovasti kyselleet, että "Miten ihmeessä voit olla nyt vain kotona kun aina muuten olet menossa?" En itse ainakaan vielä ole kokenut mitään ongelmaa olla "kotoilemassa" ja noudattamassa valtiovallan ohjeita "pysy kotona". En ollenkaan kiellä ettenkö normaalisti ole aika paljon menossa ihan päivittäin. Rakastan käydä näyttelyissä, teatterissa, konserteissa, tapahtumissa, syömässä, kahvilla, kyläilemässä, päiväretkillä ja matkoillakin. Mutta kyllä minä silloinkin kotoilen ja vietän "pyjamapäiviä".


Kun olin teini-ikäinen luin Anne Frankin Päiväkirjan, joka kosketti syvältä. Anne Frank oli hollantilainen 13-vuotias juutalaistyttö, joka aloitti kirjoittamaan päiväkirjaa omasta elämästään. Itsekin raapustelin samanikäisenä lukolliseen päiväkirjaani tärkeitä asioita päivittäin. Kun saksalaiset hyökkäsivät 1940 Amsterdamiin Frankin perheen elämä hankaloitui huomattavasti. Juutalaisille nimittäin määrättiin ulkonaliikkumiskielto, eivätkä he saaneet enää käydä julkisilla uimarannoilla, puistoissa, kylpylöissä, hotelleissa ja elokuvateattereissa. Vaatteisiinkin piti ommella keltainen Daavidin tähti merkiksi juutalaisuudesta.


Olen lukuisilla Amsterdamin työmatkoillani seisonut punatiilisen talon edessä osoitteessa Prinsengracht 263-265 katsellen sen ikkunoita. Tähän taloon Frankin perhe muutti 6.heinäkuuta 1942 piiloon natseja. He asuivat piilopaikassaan yli kaksi vuotta, kunnes perhe pidätettiin 4.elokuuta 1944. Perhe vietiin keskitysleiriin, josta elävänä takaisin palasi vain Annen isä Otto Frank. Anne itse kuoli ilmeisesti lavantautiin Bergen-Belsenin leirillä maaliskuussa 1945. Onneksi Annen päiväkirja säilyi ja se julkaistiin. Tässä talossa on nykyään museo, johon toivottavasti joskus ehdin kurkistaa myös sisälle.


Anne kuvaa hyvin Päiväkirjassaan miten rajoitetusti Frankin perhe joutui asumaan piilopaikassaan etteivät he olisi paljastuneet. Minusta tuntui teininä jotenkin kauhealta ajatella, että perhe ei voinut käydä ulkona koskaan. Ja kuumaa vettäkään ei aina ollut saatavana peseytymiseen. Silloin tuntui myös ihan mahdottomalta edes ajatella miten joku on voinut olla pari vuotta piilossa tällaisissa olosuhteissa.

Kirjahylly, joka toimi "ovena" piilopaikkaan Anne Frankin talossa, kuva Chris Toala Olivares

"Salaisen siiven päivärytmi oli hyvin yksitoikkoinen. Kaikkien asukkaiden piti arkiaamuisin nousta viimeistään seitsemältä. Aamupesulla käynnissä oli tarkoin määritelty järjestys, ja kaikkien aamutoimien tuli olla tehtynä puoli yhdeksään mennessä. Tämän jälkeen aina puoli yhteen saakka Peter, Margot ja Anne tekivät koulutehtäviä ja aikuiset joko lukivat, ompelivat, neuloivat tai tekivät taloustöitä. 

Puoli yhdeltä salaisen siiven asukkaat pystyivät elämään vapaammin, kun alakerran työntekijät lähtivät puolentoista tunnin tauolle. Silloin pystyttiin syömään niin, että joku apureista tuli mukaan ja kertoi viimeisimmät ulkomaailman tapahtumat. Kun työpäivä päättyi puoli kuudelta, piileskelijät saattoivat käydä myös alakerrassa. Iltayhdeksältä alkoivat iltatoimet. Aamulla käytössä oli vain kylmää vettä, mutta illalla myös lämmintä, joten asukkaat saivat käydä kylvyssä. Nukkumaan mentiin kymmenen aikoihin." Wikipedia


Jos minä nyt kotoilen muutamia kuukausia on se itse asiassa "ihan pala kakkua" verrattuna tuohon Päiväkirjan elämään. Olen omassa kodissani turvassa ja pystyn nauttimaan kaikista normaaleista mukavuuksista. Lämmintä vettäkin tulee päivittäin ellei läheinen tietyömaa ole taas katkaissut putkia. Meillä on viimeisen kuukauden aikana useamman päivän aikana ollut vesi kokonaan poikki monta tuntia. Mutta aina se on yskähdellen palannut!

Minulla on käytössäni koko kodin elektroniikka arsenaali, jolla voin viihdyttää itseäni vaikka katsomalla elokuvia, mielenkiintoisia dokumentteja ja jotain ihan hömppää jos siltä tuntuu. Tai sitten voin vaikka siivoilla kaappeja, pestä ikkunat, vaihtaa verhot keväisempiin, järjestellä kirjahyllyä tai siirtää vaikka talvivaatteita jo kesäsäilöön. Moni kiireisessä arjessa unohtunut on nyt mahdollista tehdä.


Rakastan palapelien tekemistä ja niitäkin on tullut kasattua viime aikoina monen monta. Olen tosin siirtynyt tekemään niitä tietokoneella koska silloin palasia ei tarvitse levitellä tasoille lojumaan. Ainoastaan "sormituntuma" paloihin puuttuu. Palapelien kasaaminen on aivoille ihan äärimmäisen hyvää jumppaa. Tunnustan paheeni tehdä myös joskus sanaristikoita. Sudokut eivät ole minun juttuni missään tapauksessa!


Myös omassa keittiössä voi kiireettömästi tehdä nyt ruokaa ja kokeilla vaikka jotain ihan erilaista. Lukemattomat reseptit odottavat, että tartun niihin ja loihdin ruokapöytään jotain maukasta. Kunhan olen ensi iltamyöhään muistanut käydä kaupassa suusuojuksen ja kertakäyttöhanskojen kanssa hakemassa ruokatarvikkeita. Olen päättänyt suorittaa ostokset vain pienissä kaupoissa joten kauppakeskuksiin tai jättimarketteihin en suostu suuntaamaan.


Leikkokukkia meillä on aina kotona maljakossa ja siitä tavasta olen pitänyt kiinni myös nyt "kotieristyksen" aikana. Myös ulkoilua harrastan Minnien kanssa päivittäin mutta välttelemme ihmisiä ja kuljemmekin mieluummin metsässä tai syrjäisillä kävelyteillä. Jos minuun iskee kulttuurinnälkä niin useiden museoiden kotisivuilta löytyy nyt mahdollisuus vierailla näyttelyissä virtuaalisesti.


Ystävien kanssa tulee myös juteltu puhelimessa paljon! Vaikka emme fyysisesti kohtaa voimme pitää yhteyttä päivittäin ja vaihtaa kuulumisia vaikka mistä pikkuasioista. Myös muut viestit kulkevat bittiavaruudessa ja tsemppiviestejä lähetellään puolin ja toisin. Olen miettinyt, että kun karanteeni kotoilu joskus loppuun näen taas ystäviä joten kyllä tämän nyt kestää sisulla!


Miten siellä ruudun toisella puolella selviydytään kotoilu karanteenista? 
Tuntuuko aika pitkältä? 

PS. Aloitin kirjoittamaan tätä postausta eilen ja jostain kumman syystä se oli ajastettu julkaisuun viime yönä 4.16 jolloin itse olin untenmailla peiton alla. Ensimmäinen postaus versio lähti siis eetteriin ilman valokuvia ja muutamia loppulauseita. Pahoittelut - en tiedä mitä olen eilen illalla sählännyt koska normaalisti en koskaan ajasta mitään postauksia. 







huhtikuuta 05, 2020

Kevään kunniaksi "helmikenkiä" ja puhvihihapaitapusero


Hyvää palmusunnuntain iltaa sinne ruudun toiselle puolelle! Ajattelin tänään esitellä täällä blogissa mitä minä olen nettishoppaillut. Huomasin nimittäin eilen Iltalehdestä otsikon "Koronavirus on ajanut suomalaiset nettikauppoihin". Uutisessa kerrottiin, että noin 2000 suomalaisen verkkokaupan tilausmäärät maaliskuun kahden viimeisen viikon aikana kasvoivat peräti 60 prosenttia! Myös Posti on kertonut pakettien kotiinkuljetusten moninkertaistuneen pandemian aikana. Myös Stockan Hullut päivät sekä Sokoksen 3+1 -päivät järjestettiin tänä vuonna verkossa. Upea juttu, että ihmiset ovat malttaneet pysyä poissa kaupoista ja kauppakeskuksista noudattaen hallituksen "pysy kotona" -kehotusta. Hyvä me!


Itse asiassa joudun tunnustamaan, että omat nettishoppailuni olen kyllä tehnyt jo tammikuun lopussa ja helmikuun alkupuolella. Olin nimittäin tilannut Zara Shippingin kautta jo heti vuoden alussa mustat "remmi-niitti" nilkkurit, jotka kuitenkaan eivät olleet sopivat. Minähän olen vähän hurahtanut "mustiin maihareihin kaikenmaailman killuttimilla". Jo ihan blogin alkuaikoina 2013 kirjoitin "Niitit, ketjut ja vyöt - so cool" postauksen, jossa kuolasin niitä. Päädyin silloin ostamaan aika maltilliset "Bikers" -saappaat. Seuraavat "maihari-tyyliset" nilkkurit ostin 2017. Ja löydettyäni Zara Shipping -palvelun myöhemmin samana vuonna sain ensimmäiset "niitti-helmi bikersit". Nämä bikersit minulla on edelleenkin käytössä vaikka yksi helmikoriste on pudonnut vuosien varrella.



Päätin kuitenkin kurkistaa olisiko Zaraan tullut uusia malleja, joita voisin ajatella palautettujen tilalle. Zara Shippingin kautta löysinkin sitten aivan ihanat "helmi-remmi-bikersit". Siinä vaiheessa niitä ei vielä ollut Zaran Suomen liikkeissä edes myytävänä. Tilaus netin kautta ja paketin nouto lähimmästä Zarasta niin mitään lähetyskuluja ei tule. Jos tuote ei ole sopiva sen voi palauttaa heti liikkeeseen ja hyvitys tulee muutamassa päivässä. Nyt en suosittele tätä ostotapaa koska silloin joudut menemään liikkeeseen mutta toimii pandemian ulkopuolella erinomaisesti.



Tulin sitten parin viikon kuluttua kurkistaneeksi uudelleen Zaran kansainvälisille sivuille "ihan vain huvin vuoksi". Helmikuun alkupuolella sitä jo odotteli kevättä kovasti kun se talvikin oli jäänyt tulematta eikä lunta ollut maassa. Joten helmiloaferit iskivät silmääni ja tilasin ne. Minähän rapuihmisenä rakastan helmiä ja näissä loafereissa "hevosenkuolainkoristeet" ovat kiva yksityiskohta. Kurkkasin juuri netistä, että nämä loaferit ovat nyt alennettuina -50%.


Kirjoittelin blogiin myös puhvihioista helmikuussa pohtien ovatko "hot or not"? Blogipostausta tehdessäni en vielä ollut löytänyt itselleni ihan mieluista paitaa mutta kurkkaus Zaran sivuille auttoi minua tässä dilemmassa ja kotiutin sieltä valkoisen puhvihihoilla varustetun paitapuseron. Ehdin hakea paketin Zarasta juuri ennen kuin eristäydyin kotiin joten nyt minulla on sitten myös kiva keväinen paitis. Ainoa ongelma tällä hetkellä on se, että kotikonttorilla etätöissä ei tarvitse pukeutua kuin kotivaatteisiin eikä kenkiäkään voi kotosalla vetää jalkoihinsa. Mutta minä jaksan kyllä odottaa.


Kuvissa vilahtaa myös kiva korikassi, jonka nappasin mukaani kolmella eurolla vuodenvaihteessa kun Sellon Gina Tricot myymälässä oli loppuunmyynti. Kassi on varmasti ihana tulevana kesänä ja tällä hetkellä se toimii kotona koristeena. Olen säilyttänyt siinä kameratarvikkeita nyt. Nuo puiset pienet kenkämallit löysin Fidasta jo ennen joulua myös kolmellä eurolla. Ne ovat hauskat!

Mukavaa uutta viikkoa kaikille ♥ me selviämme kyllä kun noudatamme saatuja ohjeita!