Hyppäys elokuiseen Taivassaloon

Jos sunnuntain myrskyisässä ja kamalassa koiranilmassa oli jotain hyvää ja hyödyllistä niin se sai minut järjestelemään valokuvia. Minähän valokuvaan aika paljon joten niitä kuvia myös on kertynyt melkoinen määrä. Aiemmin talletin valokuvia pilveen mutta luovuin siitä ja siirryin käyttämään ulkoista kovalevyä. Äärimmäisen kätevää ja yleensä minulla on kaikki siellä hyvässä järjestyksessä. Erillisiä kansioita, joiden nimessä on aina kuukausi ja vuosi joten todella helppoa selata kun etsii jotain tiettyä kuvaa.

Mutta kun selaisin kovalevyä tarkemmin huomasin mystisen kansion "Kamerasta kesä 2016" ja 3266 valokuvaa! Olin ihan ihmeissäni ja mietin miksi olen sullonut kuvia yhteen kansioon usealta kuukaudelta? En keksinyt mitään muuta selitystä kuin sen, että olen kiireessä tyhjännyt kameraa ja "ajatellut jotain ihan muuta".

Kesän 2016 monia kuvia on näkynyt täällä blogin puolella postauksissa koska silloin seikkailtiin paljon Saariston Rengastiellä. Nyt myös sitten vihdoin löytyivät Taivassalon reissun valokuvat elokuulta muutaman vuoden takaa. Koska ulkona jatkuu "ikuinen marraskuinen sää" ajattelin laittaa blogiin jotain kesäistä muistuttamaan, että ehkä kolmen kuukauden kuluttua maisematkin voivat olla jo näin kesäisiä.

Ota siis mukava asento ja hyppää Marjon matkaan Taivassaloon!

KAITAISTEN SILTA

Taivassalon kunnasta löytyy yksi Suomen pisimmistä silloista. Kaitaisten silta valmistui 1982 ja sen ylittäminen on elämyksellinen kokemus. Sillan pituus on lähes 500 metriä ja alikulkukorkeuskin on 13,5 metriä. Kaitaisten silta yhdistää Kaitaisten ja Lehtisten saaret. Sillalta avautuu muuten ihan huikeat näkymät molemmin puolin mutta niitä täytyy vain ihailla auton ikkunoiden läpi. Sillalle ei missään tapauksessa voi pysähtyä kuvailemaan merinäkymää enkä lähtisi sinne myös kävelemään. Jos jatkaa tietä eteenpäin päädytään mielenkiintoiseen Parattulaan, josta voit lukea lisää tästä. 

PYHÄN RISTIN KIRKKO

Taivassalon Pyhän Ristin kirkko on ehdottomasti "must to see" -kohde! Pyhän ristin kirkkokokonaisuus Kirkkosaaressa on rakennettu 1300-luvulla ja se on arkkitehtonisesti harvinainen kokonaisuus. Harmaa kivikirkko on säilynyt melko hyvin keskiaikaisessa asussaan. Keskiaikaisesta sisustuksesta on säilynyt alttarikaappi ja viisi puuveistosta, jotka on lahjoitettu Kansallismuseolle krusifiksia lukuunottamatta. Krusifiksin on arvioitu Liedon mestarin koulukunnan työksi tekotavan ja laadun perusteella. Kirkon seinä ovat kalkkimaalauksen peitossa, joista varhaisimmat ovat tehty kirkon valmistuttua.

Emme valitettavasti päässeet kurkistamaan kirkkoon sisälle koska oli lauantai ja häät. Kirkko on normaalisti avoinna kesäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin 12-16 mutta tarkemmat ajat kannattaa tarkistaa tulevan kesän osalta tästä.

Pyhän Ristin kirkon hautausmaan vanhin osa on välittömästi kirkon ympärillä. Koko hautausmaan ympäri kiertää suurista kivilohkareita tehty muuri. Etelässä ja lännessä on 1787 muuratut porttirakennukset. Kirkon kellotapulissa on harmaakivistä rakennettu alaosa, ja sen päältä nousee kellohuone. Alaosa on vuodelta 1799 ja yläosa 1890. Hautausmaalla on paljon todella vanhoja ristejä.

TAIVASSALON MUSEO 

Taivassalosta löytyy myös mielenkiintoinen museo, joka toimii Viiaisten kartanossa. Aatelismies Anders Garp sain 1370-luvulla haltuunsa Wiialan kylän maat. Tästä alkoi Viiasten kartanon historia. Garp-Karpelainen-Carpelan suvun hallussa kartano säilyi aina vuoteen 1796. Nykyinen museona toimivat kartanon keltainen päärakennus on rakennettu 1779. Tällöin kartanon omistajana oli Gustaf Malm, jonka vaimo oli omaa sukua Carpelan. Tässä kartanossa on yöpynyt itse kuningas Kustaa IV Adolf Suomessa vieraillessaan.

Museota ylläptää Taivassalo-Seura r.y. ja se löytyy osoitteesta Hakkenpääntie 290. Museon alueella on Viiasten kartanon päärakennus sekä siihen liittyvä työväenasunto. Näyttelyhallissa on yli 8500 erineen kokoelmat, jotka liittyvät rakennusten sisustukseen, perinteisiin elinkeinoihin sekä myös paikalliskulttuuriin ja -historiaan. Museo avattiin yleisölle jo vuonna 1970.

Taivassalon museon pihalla seisoi myös ihana punainen vanha tuulimylly.

Työläiskodissa tai siis Viialan kartanon tallimiehen asunnossa oli myös mielenkiintoista vierailla. Nurkassa kangaspuut, joilla on kudottu kangasta perheen vaatteisiin. Ensimmäist Singer -merkkiset ompelukoneet saapuivat Suomeen 1860-luvulla. Vielä 1920-1930 luvuilla ompelukone oli työläiskodissa todellinen arvoesine, joka oli yleensä hankittu osamaksulla. Työläisperheissä pyrittiin ompelemaan kaikki naisten ja lasten vaatteet kotona itse. Ompelukoneella perheenäiti saattoi myös tienata rahaa perheelle.

Alueelta löytyy myös jännä pajarakennus, jossa sijaitsee toimiva pajan entisajan sepän työkaluineen. Lämpimänä kesäpäivänä oli ihan hauska kuljeskella vähän hämärässä ja viileässä tilassa välillä. Kaluvajassa puolestaan oli vaikka minkälaisia työvälineitä ihmeteltäväksi.

Vajasta löytyy myös vaikka mitä mielenkiintoista kulkupeliä kuten hevoskärryjä, rattaita ja rekiä. Siellä oli myös Fordsonin traktori vuosimallia -23. Tällä 4-vaihteisella menopelillä on kovimmillaan päässyt 11,2 km/tunnissa ja tehnyt 2,4 hehtaaria maata/10 tunnissa. Traktori on peräisin Taivassalon Paltvuoren kylän Isotalosta. Tällaisia traktoreita on 20-luvulla ollut kaksi kappaletta Taivassalossa! Perässään Fordson on vetänyt Fergusonin auroja.

MUNTIN MUSEOSILTA

Ehdottomasti kannattaa käydä myös katsomassa Muntin siltaa, joka sijaitsee Turku-Taivassalo -tien varrella. Yksiaukkoinen kiviholvisilta rakennettiin 1850 yhdistämään Koiviston kylä Taivassalon Kirkkosaareen. Tätä ennen samalla paikalla oli puinen silta 1700-luvun lopulta.

Silti on erittäin hyvin säilynyt ja sillä on pituutta 23,6 metriä ja leveyttyä 4,2 metriä. Silta ei enää ole käytössä ja se sulautuu erinomaisesti ympäristöönsä. Mekin ajoimme jo kerran Muntin sillan ohi havaitsematta sitä joten U-käännössä ja takaisin.

GPS 60°34′10.9″N, 021°38′0.8″E

Jos haluat lukea muista Saariston Rengastiellä tekemistäni seikkailuista niin blogissa on vierailtu Kustavissa, Nauvossa, Korpoströmissä, Houtskärissä ja Seilissä. Taivassalon huikeassa kesäkeitaassa Pollin Pihassa on myös poikettu. Saa nähdä jatkuuko saaristoseikkailut tulevana kesänä...

Ihanaa kun löysin nämä valokuvat vihdoin ja sain myösulkoisen kovalevyni taas paremmin järjestykseen. Tätä  postausta tehdessä tuli ihan keväinen ellei peräti kesäinen fiilis. Ja mikä parasta ulkonakaan ei enää myrskyä ja sada :)

Anu Tuomisen näyttely Taidehallissa piristi harmaan päivän

Eilen oli juuri oikea päivä pitkästä aikaa viettää taidelauantaita koska sää oli aamusta alkaen sateisen harmaa. Helsinki on juuri nyt pullollaan mielenkiintoisia näyttelyitä mutta päätimme valita sellaiset, jotka ovat enää hetken aikaa avoinna. Kovin montaa näyttelyä ei kannata ahnehtia yhden päivän aikana katsottavaksi koska kyky vastaanottaa taide-elämyksiä on myös rajallinen. Olen vain kerran elämässäni ollut Pietarin Eremitaasissa ja vaikka vietin siellä lähes päivän tuntui siltä, että aistini herpaantuivat loppua kohden. Aistit väsyvät myös liiasta ärsykkeiden tulvasta vaikka ne olisivat kuinka mielenkiintoisia tahansa.

Aloitimme Taidehallin Anu Tuomisen "Huomenna tänään on eilen" retrospektiivi näyttelystä, joka tuo esille taiteilijan teoksia peräti viideltä vuosikymmentä. Vuonna 2003 Ars Fennicalla palkittu Tuominen on mielestäni äärimmäisen mielenkiintoinen taiteilija. Hänen teoksissaan on hyvin tuttuja ja arkisiakin esineitä, joista on tehtyä jotain ihan uutta taideteoksiin. Anu Tuomisen tapa hyödyntää kirpputoreilta löydettyä ja kertaalleen jo käytettyä materiaali on puhutellut minua. Vanhat patalaput, napit, matonkuteet, sukat. kynät ja monet muutkin esineet ovat muuttuneet taiteeksi.

Kun kipuaa Taidehallin portaat itse näyttelykerrokseen kannattaa katsella portaikon upeaa kattoa. Rakennus itsessään on 1920-luvun klassismin helmi ja aikakautensa keskeisimpiä edustajia Suomessa. Arkkitehtien Hilding Ekelund ja Jarl Eklund suunnittelema rakennus oli jo 1928 varsin uudenaikainen näyttelytila, joka oli suunniteltu juuri nykytaiteen esittelyä varten.

Portaiden yläpäässä näkyy ensimmäinenä Anu Tuomisen teos, jossa on "silmillä varustettuja lapasia" seinällä muodostaen kalaparven "peukut pystyssä". Tuomisen kyky oivaltaa ja nähdä tuiki tavallisissa esineissä "jotain ihan muuta" on huikeaa. Monet hänen teoksistaan saavat myös hymyilemään.

Anu Tuomisen teokset useilta vuosikymmeniltä on yhdistetty Taidehallissa eri aikakausilta yhteen luoden uudenlaisia kokonaistaideteoksia eri huonetiloihin. Tuomisen teokset levittäytyvät Taidehalliin teemoittain. Kuvanveistosali on pyhitetty ulkoilma-aiheisilla teoksilla. Täällä näkyy kiviä, vesikelkkoja, monoja ja marjapoimureita. Keskisali on mustavalkoinen ja takasalissa on upeaa värikkyyttä ja värioppia. Minusta salit kannattaa kiertää niin, että aloittaa maanläheisistä sävyistä ja menee sitten mustavalkoisuuden kautta väreihin eli käänny portaiden jälkeen vasemmalle.

Anu Tuominen on keräilijä, joka tekee upeita löytöjä kirppareita ja roskalavoilta. Hänen taiteensa on siis myös äärimmäisen ekologista koska hän käyttää materiaalinaan jo "toisella kierroksella olevaa". Jopa vanhat nuhruiset pyyhekumit oikein yhteenasteltuna pöydällä muodostavat äärimmäisen mielenkiintoisen teoksen. Anu Tuomisen teoksissa on myös paljon leikkimielisyyttä, joka miellyttää minua. Työt myös puhuttelevat ja saavat ajatukset liikkeelle jopa sateisena lauantai päivänä! Eilen kyllä "satoi kissoja ja koiria" kun kävelimme puuskaisessa tuulessa kohden Taidehallia. Sateenvarjoa oli ihan turha edes ajatella ottavansa esille. Ihmisiä oli säästä huolimatta näyttelysalit pullollaan - tai ehkä juuri sadesää oli heidät ajanutkin taiteen pariin.

Takasalin seinällä on lukuisia patalappuja muodostaen valtavan värikkään teoksen. Anu Tuominen on nimennyt työn "Oikeita väriympyröitä" ja sitä on aloitettu tekemään jo vuonna 1997 ja tekoprosessi on edelleen käynnissä. Tuominen on yhdistänyt pyöreitä erivärisiä virkattuja patalappuja keskenään väriopillisesti. Tämän teokseen eteen oli asetettu penkki ja oli hauska istahtaa siinä hetki antaen samalla silmänsä aistia eri värejä. Samalla tuli myös ajateltua, että jokaisen patalapun on tehnyt joku ihminen jossain päin Suomea. Tuikitavalliset patalaput loivat abstraktin taideteoksen!

Teoksessa "Vasta poimittuja luumuja" on itse hedelmät tehty luumujen värisistä langoista. Luumujen lehdet Anu Tuominen on virkannut. "Porkkanalaatikko" teoksessa porkkana on myös lankaa ja uunista otetun valmiin porkkalaatikon "muodostavat oranssiset kynttilänpätkät". Viereisellä pöydällä on vihreitä nappeja kuin papuja lautasella haarukan kera ja toisessa kulhossa puolestaan "lyhyitä kynänpätkinä herneinä". Ihailen Tuomisen tapaa nähdä täysin erilainen materiaali jonain ihan toisena ja välittää tämä myös teoksen kautta meille katsojille. Kauempaa katsonnut vaaleanpunaiset pienet lankakerät näyttivät ihan marengeilta.

Hillopurkki täynnä hilloa, joka koostuukin "punaisista napeista". Seinälle kiinnitetyt tutut metalliset raastimet ovat "raastetun porkkanan jäljiltä" ja mehupulloihin valuu "helmimäistä" marjamehua. Nerokkaita oivalluksia Tuomiselta ja myös äärimmäisen hauskoja!

Näyttely sai päivän harmauden katoaan keksiäisyydellään ja leikkimielisyydellään. Kävimme ennen seuraavaan näyttelyyn siirtymistä kurkistamaan myös ravintola Finnjävelin ovesta Saliin sisälle. Kun Farang muutti pois Taidehallista tuli tilalle Finnjävel. Tänne täytyy ehdottomasti tulla syömään jossain vaiheessa. Sisustus näytti oikein kutsuvalta.

Anu Tuomisen näyttely jatkuu Taidehallissa vielä 1.3.2020 saakka. 

Helsingin Taidehalli

Nervanderinkatu 3

00100 Helsinki

Lipunmyynti (aukioloaikoina):

040 450 7211

Avoinna

Ti, to, pe 11-18

Ke 11-20

La-su 11-17

Ma suljettu

Liput

14 € / 8 €

Alle 18 v. vapaa pääsy

Museokortti

Hyvää ystävänpäivää ♥ kaikki ystäväni ♥

Tänään haluan koko sydämestäni toivottaa Hyvää ystävänpäivää kaikille ystävilleni ympäri maailmaa! Haluan kertoa, että jokainen teistä on jättänyt jälkensä minuun omalla tavalla. Vaikka joku pitää tätä helmikuun 14.päivää ihan "turhan kaupallisena jenkkihömppä juhlana" minun mielestä tämä päivä on tärkeä. Jokaisen ystävän kohtaamisella on ollut tärkeä merkitys minun elämääni ja toivottavasti vastavuoroisesti myös ystäväni elämään. Hyvä ystävyys on antamista sekä saamista. Me ihmiset kun olemme sosiaalisia olentoa, joita ei ole tarkoitettu elämään yksin ilman ystäviä. Toisaalta juuri tänään minua myös vähän surettaa kun joku ystävyys jostain kumman syystä loppunut tai jäänyt "stand by -tilaan". 

Olen vieläkin pyörällä päästäni eilisen "Maailma on tehty meitä varten" -musikaalin jälkeen. Tämä musikaali kertoi väkevästi ja mukaansa tempaavasti ystävyydestä. Palaan tähän upeaan Haloo Helsinki -yhtyeen lauluihin tehtyyn musikaaliin ihan omassa postauksessa piakkoin. Lainaan nyt tähän vain musikaalin ohjelmalehtisestä koskettavan kiteytyksen ystävyydestä. Tämä kuvailu on ohjaaja Samuel Harjanteen käsiohjelmaan valitsema.

Ystävä on joku, joka välittää siitä miltä sinusta tuntuu.  

Ystävä lähettelee kanssasi viestejä, 

eikä välitä jos teet paljon kirjoitusvirheitä. 

Ystävä tietää, että olet ihastunut opettajaasi, 

mutta hän ei koskaan kerro muille. 

Ja jos sinun sydän särkyy maailman epäreiluudesta, 

ystävä on aina ensimmäiseinä auttamassa sinua. 

Tarjoten jotain, johon voit tukeutua.

Näin kuvailee ystävyyttä Jason Bobert Brown musikaalissaan "13"

Törmäsin itse ihan sattumalta ennen musikaalin alkua pikkuserkkuuni, jota en ole nyt nähnyt muutamaan vuoteen. Näimme todella pitkän tauon jälkeen ensimmäistä kertaa äitini hautajaisissa syksyllä 2016. Silloin päätimme, että jatkossa pidetään tiiviimmin yhteyttä. Kahdesti ehdimmekin tavata mutta sitten taas arki ja kiireet veivät meitä tahoillamme.

Mutta nyt on aika taas kutsua meidät pikkuserkut koolle päivittämään tilannetta. Mukaan otetaan myös pikkuserkkuni pikkusisar ja toinenkin pikkuserkku. Minulle tuli heti nähdessäni pikkuserkkuni ihan selkeä muistikuva lapsuudesta. Asuimme samassa lähiössä ja kävimme talvellä hiihtämässä läheisillä pelloilla. Hiihtolenkin jälkeen söimme pikkuserkun keittiössä juustovoileipiä ja joimme höyryävän kuumaa kaakaota. Muistan vielä senkin, että voileivät oli tehty hiivaleipään. Olimme alle kymmenvuotiaita, joilla oli elämä edessä ja punaiset posket hiihtolenkin jälkeen.

Alkuvuodesta tapasin myös pitkästä aikaan ystävääni, jonka olen tuntenut 5-vuotiaasta pikkutytöstä saakka. Olemme aikoinaan tutustuneet kun muutimme molemmat samaan taloyhtiöön ja menimme myös yhtä aikaa kouluunkin. Monet elämäntapahtumat ovat meitä vuosien varrella yhdistäneet. Rippikoulua emme käyneet yhdessä mutta lukion jälkeen kirjoitimme yhtä aikaa ylioppilaiksi kunnes molemmat lähtivät omiin suuntiinsa maailmassa. Silti ystävyytemme on säilynyt ja voimme melkein jatkaa siitä mihin edellisessä tapaamisessa on juttu lopetettu. Hyvä ystävyys ei siis aina kaipaa viikottaista yhteydenpitoa.

Olen luoteeltani puhelias ja helposti lähestyttävä ihminen joten myös aikuisiän aikana on ystäviä kertynyt. Minun mielestäni uusia ystävyyssuhteita syntyy ihmisen kasvaessa ja kehittyessä. Kun tapaa uusia ihmisiä niin melko nopeasti ainakin itse huomaan onko ystävyydelle mahdollisuutta vai ei. Muistan lukeneeni jostain tutkimuksesta, että samankaltaisuus vetää puoleensa ihmisiä. Toisaalta väitän, että myös hyvin erilaiset ihmiset voivat olla ystäviä keskenään jos he malttavat antaa toisen olla juuri sellainen kun hän on.

Kaikki postauksen kuvat on lainattu netistä.

Usein vuorovaikutus toisen kanssa alkaa hyvin pienistä ja "pinnallisista asioista" mutta jos kaikki loksahtaa paikoilleen syntyy tosi ystävyys. Ystävyys vaatii myös heittäytymistä, sitoutumista ja ennenkaikkea toisen ihmisen kunnioittamista. Jos ystävä kuuntelee sinun huoliasi ja tukee täytyy myös vastavuoroisesti olla valmis kannattelemaan ystävää kun hän sitä tarvitsee. Olen kiitollinen monille ystävilleni marathonpuheluista kun joku asia on painanut mieltäni. Olen myös itse myöhään yöhön kuunnellut ystävän murheita. Kiitos kun olette olemassa ♥

Lainaan tähän loppuun vielä edesmenneen tätini ja 
kummitätini Uma Aaltosen viisaita sanoja

" Ystävyyttä saa säilymään ja kasvamaan olemalla ystävä. Muita keinoja ei ole."

Bistro Manuun ehtii vielä herkuttelemaan blineillä

Lehdistötilaisuus Raflaamo

Ei hätää jos et vielä ole ehtinyt herkutella alkutalveen perinteisesti kuuluvilla blineillä. Monissa eri ravintoloissa bliniviikot jatkuvat vielä. Ja eihän meillä pääkaupunkiseudulla ole edes talvikaan vielä alkanut :D Viime viikolla bongasin ensimmäiset pienet vihreät lehdet pihapensaassa ja mustarastas on onnistuneesti pesinyt jo Helsingissä. Itse uskon vahvasti, että talvi jää kokonaan tulematta. Tällä kertaa blogissa kurkataan Bistro Manun blini-iltaan, jota olin viettämässä jo tammikuun puolella. 

Kuva Aki Rask / Raflaamo

Bistro Manu löytyy hotelli Presidentin alakerrasta Kampin liikekeskuksen läheltä. Tästä voit kurkistaa miltä vuonna 1980 avattu Sokos Hotel Presidentti näyttää nykyään. Ivana Helsinki/Paola Suhonen ja KOKO3 sisustusarkkitehdit ovat yhdessä luoneet tyylikkäitä 2020-luvun tiloja. Myös hotellin ravintolat ovat kokeneet huikean kasvojenkohotuksen samalla. Bistro Manu avattiin 2017 ja moderniin kortteliravintolaan ovat tervetulleita lähikorttelien asukkaat, hotellivieraat ja Helsingin keskustassa liikkujat.

Kun olin nuori tyttö ja bussit lähtivät vielä vanhan linja-autoaseman takaa - siis nykyisen Kampin liikekeskuksen edestä - käytiin usein ennen kotiinmenoa juomassa kahvit ja limut Presidentin legendaarisessa kahviotilassa. Kahviossa oli kiva poiketa ystävien kanssa eikä tarvinnut värjötellä aukiolla tuulessa ja tuiskussa. Jos oikein muistan oli tämä Pressan kahvio myös auki todella myöhään yöllä eli sinne mentiin usein myös biletysillan jälkeen jos bussi ehti mennä nenän edestä. Mielestäni Bistro Manu on juuri tuon entisen kahvion tilalla. Oikaiskaa jos olen väärässä...

Bistro Manu ei kuitenkaan ole saanut nimeään edesmenneen presidentti Mauno Koiviston mukaan vaikka hän vihkikin rakennuksen yhdessä presidentti Urho Kekkosen kanssa. Koivisto toimi 1980 vielä pääministerinä. "Tulee kuin manulle illallinen" ei sekään liity presidentti Koivistoon vaikka häntä Manuksi usein tuttavallisesti kutsuttiinkin.

Hassu yhteensattuma, että juuri edellisessä postauksessa kirjoitin lattiamanusta Putouksen livelähetyksen yhteydessä. Menneinä aikoina "manu" on siis ollut nimitys mestarille ja oman alansa parhaalle ammattilaiselle. Suutarit, räätälit ja muut menneen maailman taitavat ammattilaiset kiersivät talosta taloon tarjoten palveluitaan ja osaamistaan. Palkaksi näille mestareille tai siis "manuille" tarjoiltiin parempi illallinen ja yösija tuvassa palkaksi.

Bistro Manussa ruoka ja juoma tarjoillaan nykyajan mestarillisella otteella. Manun mestareita ovat mm. keittiömestari Janne Tihtonen, keittiöhenkilökunta, tarjoilijat... Manussa voi nautti pienpanimoiden olutta tai mieleenpainuvia drinkkejä oman makunsa mukaan. Avokeittiössä valmistetaan purilaisia, salaatteja, keittoja, pihvejä, kala-annoksia, kasviruokaa ja myös blinejä. Ruoka tulee suomalaisilta tiloilta, jäätelö helsinkiläisestä jäätelötehtaasta ja kirnuvoi Peltolan Juustolasta. 

Ennen bliniherkuttelua saimme mielenkiintoisen oppitunnin villikalaspesialisti Klaus Berglundilta. Berglund toimi Inkoon ulkosaaristossa ammattikalastajana 35 vuoden ajan joten tämä mies tietää merestä ja kaloista ihan kaiken. Hän on ennen kalastajaksi ryhtymistään myös opiskellut meribiologiaa yliopistossa. Pari viimeistä vuotta Klaus Berglund on ollut Arvo Kokkonen Oy:n palveluksessa vastuullaan myyntityö, jalostus ja tuotekehitys sekä mätihankinnat.

Oli äärimmäisen mielenkiintoista kuulla kun Klaus Berglund kertoi eri mätilaaduista. Omassa keittiössä ja ruokapöydässä kun on käytetty vain siian-, kirjolohen- ja muikunmäti. Pääsin nyt ensimmäistä kertaa maistamaan hauenmätiä, joka oli äärimmäisen herkullista. Berglund kertoi myös seikkaperäisesti kuinka tarkasti ja käsityönä hauenmätiä tulee käsitellä. Sitä huuhdotaan kuin kultaa seitsemän eri kertaa. Maistoin myös silakanmäti, joka sekin yllätti positiivisti ja mikä parasta tämä mäti on edullista. Vesien rumiluksen simpunkin vihreää mätiä tuli kokeiltua. Pakko myöntää, että sen maku oli melko voimakasta mutta ei ollenkaan hassumpaa silti. Vaatii ehkä vähän totuttelua. Arvo Kokkosen valikoimissa on myös Cavi-Art merileväjalostetta, jota myös vegaanit voit nauttia bliniensä kanssa.

Bistro Manun alkupalana tarjoiltiin kermaista maa-artisokkakeittoa. Olin jättänyt tarkoituksella lounaan väliin koska tiesin, että töiden jälkeen herkutellaan. Ihanan paksua ja pakko myöntää, että olisi taas tehnyt mieli nuolla lautaselta viimeisetkin kermaisen keiton rippeet.

Maa-artisokkakeittio (G, L), 10€ (9€ S-etukortilla)

Bistro Manun bliniresepti on alunperin Kappelista mutta keittömestari Janne Tihtonen paistaa omat blininsä kullankeltaisiksi. Blinit olivat hyvin mehukkaita! Bliniannokseen kuuluu yksi iso blini - joka minulle riitti ihan mainiosti - ja sen lisukkeena punasipulia, suolakurkkua, tilliä ja metsähunajaa. Gluteenitonta vaihtoehtoa kannattaa tiedustella henkilökunnalta.

Blini (L) 7€ (6€ S-etukortilla)

Blinin lisukkeita voi valita omien makumieltymysten mukaan seuraavista vaihtoehdoista:

Siianmätiä ja smetanaa (G, L)  7€

Lohitartar ja smetanaa (G, L) 6€

Katkarapuskagen (G, L) 6€

Savuporomousse (G, L) 6€

Metsäsienisalaatti (G, L) 4€

Jos tuntuu, että haluaisi vielä lisää blinejä niitä voi tilata neljällä eurolla niin paljon kuin vain jaksaa tai haluaa syödä. Pakko myöntää, että blinitaikina on sen verran täyttävää, että oma maksimini on ehdottomasti kaksi bliniä. Toki voi herkutella vähän juhlavamminkin ja ottaa blinien seuraksi vaikka kaviaaria ja aitoa shampanjaa.

Bistro Manuun oli katettu yksi "kuvauspöytä", johon oli hankittu iki-ihania neuvostovallan aikaisia lakka-astioita sekä maatuska-nukkeja. Minä olen ainakin kerran kirjoittanut täällä blogissa, että ole itse myös bongaillut näitä "USSR" -merkinnöillä varustettuna puisia astioita kirppareilta. Värikkäitä, puisia, lakattuja astioita saivat länsimaiset turistit aikoinaan ostaa Neuvostoliiton matkoiltaan.

"Näitä tuotteita ovat suomalaiset aikoinaan tuoneet itärajan taakse suuntautuneilta reissuiltaan Leningradiin (nykyään Pietari), Viipuriin ja Moskovaan. Tuotteita myyntiin berjozka -kaupoissa, jotka oli suunnattu vain turisteilla tai niille, joilla oli oikeus pitää ulkomaan valuuttaa hallussaan. Berjozkat loppuivat samaan aikaan kuin Neuvostoliittokin hajosi. Tämä oli sitä aika kun suomalaiset vaihtoivat sukkahousuja ja farkkuja rupliin tai votkaan itärajan takana." kirjoittelin blogiin 2017 marraskuussa kun olin tehnyt taas löytöjä.

Maatuskat ovat myös todella hauskoja ja niitä olen hankkinut mm. kirppareilta. Viime vuoden täällä blogissakin ilmestyneessä joulukalenterissa seikkailijat "maatuska hahmot". Venäläisen posliini on myös keräilylistallani ja löysin ennen joulua muutamia upeita teekuppeja, joita ei blogissa ole ehditty edes vielä esitellä.

Hyvän aterian kruunaa ehdottomasti myös makoisa jälkiruoka. Keittiömestari Janne Tihtonen oli kehitellyt mustikkatiramisun, joka oli ihan suussasulava päätös herkkuhetkelle.

Mustikkatiramisu, kaurakeksiä ja tuorejuustovaahtoa (L) 10€ (9€ S-etukortilla)

Bistro Manu tarjoilee blinejä 7.huhtikuuta saakka joten vielä ehtii siis hyvin herkuttelemaan. Blinin voi hyvin nauttia vaikka alkupalaksi tai sitten herkutella blineillä koko illan. En ole itse paistanut blinejä kuin kerran vaikka minulla on isoäidin perintönä valurautaiset blinipannut. Täytyy ehkä terästäytyä tässä vielä lähikuukausien aikana ja tehdä ihan omat blinit kotona.

Kiitos Bisto Manu ja Raflaamo herkullisesta hetkestä.