Juhannusta, mittumaaria, keskikesän juhlaa

Keskikesän juhlan juhannuksen kunniaksi menin niitylle. Täytyyhän minun vanhoista juhannuksen kansainperinteistä pitää kiinni. Seitsemän kukkaa tai yrttiä keräämällä juhannusyönä tulee näkemään tulevan puolisonsa yöllä unessa  :D Minä totta kai vähän oikaisin tässä ja kirmaisin niitylle jo juhannusaattona kirkkaassa auringonpaisteessa. Unohdin heinikossa vaanivat ikävät punkitkin hetkeksi. Minnien jätin helteisen sään takia autoon. Varjoinen paikka ja ikkuna auki totta kai, niin on helpompi karvakaverilla olla. Pelkäsin jo sekoavani laskuissa kuin kukkia oli niin paljon mutta kyllä minä seitsemän sain kasaan. Tai jos totta puhutaan niitä taisi olla yhdeksän vai oliko se sittenkin kymmenen...

Siniristilippu liehu salossa kuten juhannuksena pitääkin. Tosi lippu sääntöjen mukaan tulisi nostaa vasta juhannusaattoiltana kello 18 mutta ei olla nyt niin tarkkoja. Juhlavalta se näytti joka tapauksessa. Ja lippu liehuu juhannusiltaan klo 21 saakka. Vasta nyt katsoessani valokuviani huomaan, että olen saanut kuvaani myös lentokoneen. Joku onnellinen lentää jonnekin juhannuksen viettoon. Tai hän on tulossa Suomeen mittumaaria ihmettelemään.

Minun juhannuskukkani päätyivät maljakkoon eivätkä suinkaan sinne tyynyn alle. Siitepölyallergisen ja punkkikammoisen on parempi tyytyä katselemaan luonnonkukkia vain pöydällä. Juhannusyönä voi myös kukkien keräämisen sijaan ylittää seitsemän aitaan nähdäkseen puolisonsa. Vanhan kansan mukaan tulevasta sulhosta voi myös unelmoida vasemman jalan sukka väärin päin jalassa. Ja niille, jotka ajattelivat pyöriä Tinderissä juhannuksena ehdotan vaihtoehtoisesti alasti pyörimistä viljapellossa. Kannattaa muistaa tarkka punkkisyyni sen jälkeen :D Voi myös - alasti totta kai - katsoa keskiyöllä kaivoon, lampeen tai lähteeseen juhannuksena. Tai sitten vain nukkua onnellisena kotona. Useimmat kansanperinteen juhannustaiat tehdään jostain kumman syystä alasti...

Jos ole sinkku ja juhannustaiat niityillä alasti eivät jostain kumman syystä kiinnosta juhannusyönä löysin myös oivallisen Facebookissa tehtävän taian ystäväni Facebook-seinältä. Tämähän kuulostaa oikein oivalliselta vai mitä tuumitte!

"Mene juhannusyönä alasti Facebookiin. Ensimmäinen päivitys, 

jonka näet on tulevalta puolisoltasi. Mikäli ensimmäinen päivitys 

on joltain tyhmältä, varatulta tai muuten epäsopivalta henkilöltä, 

piilota se, päivitä feedi ja kokeile uudestaan."

Minä ehdin päivän niittyreissullani vähän myös silitellä lampaita varoen koko ajan sähköaitaa. Niin pehmoisia nämä pikkuiset olivat ja määkivät suloisesti. Kävin myös kurkkimassa miten Herra Kukko ja Rouva Kanat kupsuttelivat maata kanalassa. Puuhakkaita olivat kaikki!

♥ Nyt haluan toivottaa kaikille oikein mukavaa ja leppoisaa juhannusta.

Ollaan kuulolla sunnuntaina seuraavan kerran.

Pitäkää toisistanne huolta missä ikinä juhannusta vietättekään. ♥

Mäntän kuvataideviikot 2019, Ihmisen aika - taidetta ja avajaistunnelmia

Berit Talpsepp-Jaanisoo, The Sphinx / Paavo Paunu, Normaalien maihinnousu

Mäntän XXVI kuvataideviikot alkoivat perinteisesti kutsuvierasavajaisilla 15.6. Pekilossa. Jo vuodesta 1993 järjestetty taidetapahtuma on Suomen merkittävin kesäinen nykytaiteen katselmus. Mäntän kuvataideviikot ovat avoinna 16.6.-1.9.2019 päivittäin 10-18 ja Pekilo on avoinna myös juhannuksena! Pääpaikan Pekilon lisäksi tapahtuma levittäytyy myös muualle ympäristöön. Taavetinsaaressa (lähellä Serlachius Gösta museota) ja Mäntän kaupunkitilassa on myös nähtävillä taidetta.

Tänä vuonna kuvataideviikkojen teema on Ihmisen aika. Mukaan kutsutuista yli 50 taiteilijasta monet pohtivat ekologiaa ja vastuuta maailman tilasta. Mäntän näyttelyn teema on siis hyvin ajankohtainen ja meitä jokaista koskettava. Mitä pitäisi tehdä toisin, jotta tällä maapallolla olisi elämää vielä meidän lapsille ja lapsenlapsillekin?

Osaa taiteilijoista yhdistää Lappi ja pohjoinen ulottuvuus. Taiteilijat ovat tutkineet ihmisen vaikutusta ympäristöön monilla eri tavoilla. Asiaa voidaan tarkastella niin uskonnon, politiikan, ihmissuhteiden kuin vaikka eläintenkin näkökulmasta. Kaikkihan vaikuttaa kaikkeen täällä yhteisellä maapallollamme ja myös yhteiskunnassa.

Teuri Haarla, "Teurin amateurinen Biokänni salissa sallii torjutun paluun" 

löytyy Pekilon ulkopuolelta.

Tämän vuoden kuraattorina toimii Marja Helander ja Mäntän kuvataideviikkojen taiteilijat ovat hänen kutsustaan mukana. Helander on saamelainen valokuva- ja videotaiteilija sekä elokuvaohjaaja, jonka juuret ovat Helsingissä ja Utsjoella. Hän on teoksissaan tutkinut mm. omaa identiteettiään suomalaisen ja saamelaisen kulttuurin välissä. Helander on ollut itse taiteilijana mukana Mäntän kuvataideviikoilla 1995 ja 2005.

Vuonna 1995 yksi kuvataideviikkojen kohteista on ollut Pekilon lähellä oleva kerrostalo, jossa olen itse yöpynyt muutamia kertoja. Talossa nimittäin sijaitsee ystäväni Minnan omistama Mäntylinnan huoneistomajoituskohde. Marja Helander oli yksi taiteilijoista, jotka saivat tuolloin käyttöönsä huoneen kerrostalosta omalle työlleen. Helander oli omien sanojen mukaan täyttänyt huoneensa pumpulilla. Olisi todella mielenkiintoista tietää mahtoiko huone olla nykyisen Mäntylinnan jossain huoneessa...?

Mäntän kuvataideviikkojen kuraattori Marja Helander

Pekilossa on todella paljon mielenkiintoista katsottavaa neljässä eri kerroksessa. Olen poiminut tähän postaukseen muutamia itseäni erityisesti kiinnostaneita taiteilijoita töineen. Oli pakko vain karsia kuvia ja taidetta jotenkin järkevään määrään koska minulle kertyi tältä taidereissulta valokuvia melkein 700! Taiteilijoita on näyttelyssä yli 50 ja monelta heistä on myös useampia töitä mukana.

Elina Ruohonen, Tickets please!

Taidemaalari Elina Ruohosen työt ovat äärimmäisen värikylläisiä mikä miellytti minua. Ne on maalattu öljyväreillä läpinäkyvän pleksipohjan päälle, joka saa aikaan maalauksen kerroksellisuuden. Ruohosen uusin maalauskokonaisuus ottaa kantaa ilmastomuutoksen jälkeiseen aikaan. Teoksessa "Tickets, please!" hän pohtii minkälaisilla arvoilla me ihmiset lunastamme paikkamme tulevaisuuden Nooan arkkeihin. Maalauksissa on mukana paljon symboliikkaa.

Elina Ruohonen, Tickets please!

Paavo Paunun kahdeksan metriä korkea installaatio "Normaalien maihinnousu" on todella vaikuttava. Kun astut sisälle Pekiloon näet jo hahmon alaosa. Sen valtavat jalat, roikkuvat isot käsivarret ovat edessäsi mutta hahmon pää ja yläosa jäävät vielä pimentoon koska hahmo todella kohoaa seuraavien kerrosten tasolle avoimessa Pekilon keskiosassa. Tätä teosta oli haastava kuvata ja minulla on siitä lukematon määrä valokuvia muistikortilla. Toisaalta normaalit ihmiset hahmon vieressä loivat hauskaa kontrastia siihen mitä suuruus voi olla. Palasin vielä kerran ennen lähtöäni teoksen eteen ihailemaan sitä hetkeksi.

Paavo Paunu, Normaalien maihinnousu

Kuvanveistäjä Berit Talpsepp-Jaanisoon töistä olen jo aiemmilla kuvataideviikoilla pitänyt. Teoksessa The Caryatides voi löytää yhtymäkohtia antiikin naishahmoihin, jotka kannattelevat kuin marmoripilarit temppelien rakenteita. Nämä näyttelyn "naishahmot" on muotoiltu sekä leikattu digitaalisesti ja ne ovat styrofoamia. Toisessa työssään Talpsepp-Jaanisoon on yhdistänyt oman hahmonsa ja jäniksen yhteen. Kuva tästä The Sphinx -veistoksesta löytyy postauksen avauskuvasta.

Berit Talpsepp-Jaanisoo, The Caryatides

Puhutteleva teos on Kaija Kiurun Forcing Nature, joissa on yhdistelty vanhoja metallisia  lampunvarjostimia, täytetty näätä ja näätien nahkoja. Nahat ovat lappilaisen käsityöntekijän ylijäämämateriaalia. Installaatiossa näätä symboloi luontoa, jota ihminen muokkaa ja käyttää omiin tarpeisiinsa.

Kaija Kiuru, Forcing Nature

Pekilon kattoon on ripustettu Hanna Vihriälän installaatio Pyhäjoki, Suvanto. Se on rakennettu tuhansista valkoisista seppelenauhoista, joihin hautajaisissa kirjoitetaan muistosanat. Nämä tyhjät seppelenauhat muodostavat katosta roikkuessaan Pyhäjoen pohjan profiilin. Joella on Pohjanmaalta kotoisin olevalle taiteilijalle tärkeä merkitys. Taiteilija on omistanut teoksen omalle isälleen, joka toivoi ennen kuolemaansa vielä kerran kuulevansa Pyhäjoen äänen. Koskettava teos!

Hanna Vihriälä, Pyhäjoki, Suvanto

Panu Rytkösen Taivaaseen juoksija on veistetty teos, joka koostuu monista osista. Rytkösen teokset ovat suuria ja ne sivuavat usein kuoleman ja menetyksen mysteeriä. "Taivaaseen juoksija käsittelee kuoleman mysteeriä muuan muassa barokkiin viittaavan muotokielen kautta. Mozartin ikoniseksi korotettu hautajaissaatto kummittelee taustalla, hevoset vievät toiseen maailmaan ja sudeksi muuttunut koira juoksee vierellä viimeisen matkan. Onko kuolema kaiken loppu?" luonnehtii kuraattori Marja Helander tätä teosta.

Panu Rytkönen, Taivaaseen juoksija - osa teoksesta

Sari Koski-Vähälä käyttää teoksissaan usein roskia ja "ylijäämäaineksia": pureskeltuja purukumeja, hiuksia, vanhoja vaahtomuovipatjoja, sukkahousuja jne. Kuvataideviikoille Koski-Vähälä on tehnyt tuhansista pihlajanmarjoista seinäraanua muistuttavan teoksen. Toinen teos on valkoiset ruusut, jotka on muovailtu käytetystä purkasta.

Sari Koski-Vähälän tuhansista pihlajanmarjoista koostuva raanumainen teos

Sunna Kitti, Kangastus - sarjakuva on minusta kiehtovaa saamelaista mangaa.

Anna Estarriolan installaatio ihmisyydestä yhdistää tasapainoilevan akrobaatin ja eläinhahmon, joka odottaa omaa vuoroaan estradille. Eläinhahmon silmien paikalle on projisoitu videolla taiteilijan omat silmät. Tätä tuijotti ihan lumoutuneena pitkän aikaan enkä ollut ainoa!

Jaakko Tornbergin kokoelma luksusta parodioivia pienoisveistoksia on aivan huikea. Nämä seinälle kiinnitetyt kultaiset ja lukemattomilla yksityiskohdilla varustetut hahmot ovat kaikki erilaisia. Ne ovat todella yksilöllisiä ilmeineen ja eleineen. Joku muistuttaa vähän robottia joku toinen taas eksoottista satuhahmoa. Oli hauskaa miettiä mistä kaikkialta osia on saatu tähän työhön. Tornbergin toinen työ on mustia vähän samanlaisia hahmoja seinäpinnalla ja niihin on yhdistetty myös ääntä. Kultaisen teoksen edessä kuvattiin varmasti enemmän kuin missään muualla näyttelyssä!

Jaakko Törmälehto, satiirisia huomioita akryylille ihmisen ja luonnon suhteesta

Jussi TwoSeven, Vulpes Vulpes

Jussi TwoSeven on kuvataitelija, jonka juuret ovat graffitissa ja katutaiteessa. Hän käyttää töissään sabluunatekniikkaa ja spray akryylimaalia. Ympäristöaiheet ovat hänen juttunsa ja taiteilijan eläinkuvissa luonto, metsä- ja villieläimet tuodaan kaupunkimaisemaan. Mäntässä nähdään kettuja. Pekilossa on seinän kokoinen Vulpes Vulpes ja Mäntän kaupunkikuvassa näkyy myös kettuja sähkökaapeissa. Postauksen lopussa on kuva Pekilon lähellä olevasta pikkuketusta. Tarkemmin kettujen sisältö löytyy kuvataideviikkojen sivuilta.

Aimo Katajamäki, "Mitä tapahtuu metsässä?"

Aimo Katajamäen kysyy uusissa puuveistoksissaan "Mitä tapahtuu metsässä?". Katajamäen teoksia Pekilossa ovat mm. iso paha susi, Punahilkka, Batman ja korppejakin. Näissä puuveistoksissa on jännän humoristinen sävy ja ne tuovat satukirjojen hahmot mukaan todellisuuteen. Sadut ovat pelottavia mutta samalla hyvin opettavaisia minusta.

Kuvataiteilija Viva Granlund

Mammu ja Pasi Rauhala ovat taiteilijapari, joka käsittelee teoksissaan kotia ja parisuhdetta. "Kaiken se kestää" on heidän elämänmittaisen taideprojektinsa nimi. Huoneellinen valokuvia pariskunnasta hääpuvuissa hyvin arkisissa askareissa. Tilasta löytyy myös hauska videoteos.

Taiteilijakollektiivi Kunst koostuu viidestä taiteilijasta: Christina Holmlund, Pia Paldanius, Sirpa Päivinen, Anu Suhonen ja Julia Weckman. Tämä ryhmä on humoristinen ja yllätyksellinen. Heidän teoksessaan "Final Tours -lopun ajan matkatoimisto" osallistutaan Pekilossa vastaamalla 33 kysymykseen. Vastausten perusteella selviää pääseekö matkalle mukaan vai ei...

Mäntän kuvataideviikoilta löytyy paljon mielenkiintoista tämän postauksen lisäksi. Pekilossa järjestetään myös Kuvataideviikot XTRA, jonka oheisohjemassa pureudutaan mm. ilmastomuutosahdistukseen, biotaiteeseen, Mäntän tulevaisuuteen ja saamelaisuuteen. Luvassa myös mm. näyttelijä Kati Outisen opastus Pekilossa. Lisäinfoa tästä.

Saamelaisartisti Wimme Saari ja saksofonisti Tapani Rinne esiintyivät avajaisissa.

Jussi TwoSeven, Vulpes Vulpes - sähkökaapit ympäri Mänttää

Tankki täyteen 2 - Maallamuuttajat on kesäteatteria parhaimmillaan

Yhteistyössä Keski-Uudenmaan Teatteri KUT

Täydelliseen kesään kuuluu ehdottomasti kesäteatteri! Tänä kesänä hulvaton komedia Tankki täyteen 2 - Maallamuuttajat ottaa haltuunsa Krapin kesäteatterin kuin pyörremyrsky. Koko kaksituntinen pitää katsojat tiukasti otteessaan kutkutellen kivasti vatsanpohjassa ja laittaen naurulihakset myös koetukselle.

Näyttämöllä nimittäin sekä sattuu että tapahtuu aivan koko ajan. Rooliasut vaihtuvat lennossa ja näyttelijät putkahtelevat esille milloin mistäkin sisääntulosta. Keski-Uudenmaan Teatterin
kesäkomedia svengaa kuin hirvi vaikka estradilla hääriikin kolme lammasta johdatellen näytelmää eteenpäin.

Tutut hahmot Sulo, Emmi, aikaismiespoika Juhana, apulainen Ulla ja konstaapeli Reinikainen vievät tarinaa eteenpäin energialla. Näytelmä on jatkoa Krapissa pari vuotta sitten esitetylle Tankki täyteen komedialle. Ei haittaa vaikka ykkösosa olisi jäänyt väliin kuten myös minulle kävi. Kakkonen osuu ja uppoo ilman sitäkin!

Pakko tunnustaa, että olen ollut koukussa tähän 70-80 -lukujen taitteessa esitettyyn tv-sarjaan jo nuoresta pitäen. Uusi ohikulkutie on jättänyt julmasti Vilénien huoltoaseman mottiin. Sulo haalii tarpeetonta tavaraa mottonaan "kun sai niin halvalla" nurkkiin. Emilia tai kotoisammin Emmi muistaa aina muistuttaa, että "sukunimessä on heittomerkki iin päällä". Etäisesti Emmi tuo mieleen toisen komediamaailman kuningattaren Hyacint Bucketin vähän "hienompaa elämää tavoittelevana".

Mutta nyt on asiat sillä mallilla, että S. Vilenin huoltoasema jää TVH:n vai oliko se sittenkin HTV:n puskutraktorien alle? Emmi, Sanna Saarijärvi haikailee jo muutosta kaupunkiin ja oman ompelimonkin avaamisesta. Mutta Sulo, Jarkko Pajunen "kun saa taas niin halvalla" ostaakin maatilan ja niin päätyy koko kokkaronkka maatilalle asumaan. Tai Mallorcalta kesärusketuksen hankkinut sanavalmis Ulla, Inka Kallén siirtyy kauppa-autoon töihin kun baaria ei enää ole.

Juhana Kalle Tahkolahti yrittää irtautua holhoavista vanhemmistaan lähtiessään etsimään asuntoa Tampereelta. Maalaispoika päätyy kuitenkin puhelinkoppiin ja siitähän soppa sitten syntyykin. Nuoremmille lukijoille tiedoksi, että ennen kännyköitä käytiin soittamassa yleisissä puhelinkopeissa jos oli asiaa! Jari Vainiokukan esittämä saksanpaimenkoira niittipannassa sai minut ulvomaan naurusta. Jarissa oli voimaa ja asennetta kuin pienessä kylässä!

Totta kai myös konstaapeli Reinikainen, Seppo Halttunen on tiukasti mukana Vilenien arjessa päivittäin. Reinikaisen kehotuksesta Sulo lähtee harjoittamaan biodynaamista viljelyä tilalla "niin maan perusteellisesti". Reinikaiselta löytyy ohjeita ja hän myös jakaa niitä auliisti.

Ai, niin ne lampaat, joista tuolla alussa jo mainitsin ovat mainioita kertojia tarinassa. Lampaina näyttämöllä filosovoivat Anna-Leena Sipilä, Elina Varjomäki ja Jari Vainionkukka, joilla kaikilla on näytelmässä monia muitakin huikeita rooleja. Varjomäki ja Vainionkukka tekevät upeat roolisuoritukset myös Ullan vanhempiena siis rouva ja herra Korpelan roolissa. Ilmeet, eleet ja kehonkieli ovat ihan nappisuorituksia molemmilta. Sipilä puolestaan emoaan kaipaavana Isapella lampaana on hellyttävä huutaessaan "kaljoo".

Näyttelijöiden roolivalinnat ovat osuneet ihan napakymppiin! Tankki täyteen näyttelijät ovat harvinaisen samankaltaisia kuin alkuperäisen sarjan näyttelijät. Jopa Sulo Vilenin villapipo on autenttinen. Saatan kuulostaa vähän tylsältä mutta jos tv-sarjasta olisi poikettu liikaa en olisi ehkä lämmennyt komedialle näin paljon. Nyt kaikki meni maaliin ja kirkkaasti.

Tankki täyteen 2 - Maallamuuttajat komedian on sovittanut ja ohjannut  Milko Lehto kuten pari kesää aiemmin esitetyn ykkösen. Krapin kesäteatterin nerokas lavastus on Mikko Rantasen käsialaa. Näyttelijöiden on mahdollista tupsahtaa lavalle monista paikoista ja se tekee oman jännityksen komedian kulkuun. Sinikka Zannonin puvustus on autenttisen värikästä ja ajanhenkeen sopivaa. Musiikista vastaa Altti Uhlenius.

Komedialla on onnellinen loppu ja Juhana "pojusta" kasvaa illan edetessä mies saappaisiin! Kaikkea hauskaa ja romanttistakin tapahtuu mutta eipäs nyt paljasteta liikaa. Lippuja voit hankkia Krapin kesäteatteriin tästä. Osa esityksistä on jo loppuunmyytyjä joten kannattaa toimia nopeasti päästäkseen mukaan Tankki Täyteen 2 - Maallamuuttajat ilotteluun mukaan. Viimeinen esitys on 4.8.

Olin Keski-Uudenmaan Teatterin vieraana kutsuvierasnäytännössä. Krapin kesäteatteri tarjoaa hyvät puitteet ja katetun katsomon. Väliaikatarjoilut ovat omaa luokkaansa ja itse Krapin ympäristö on kaunista. Lisätietoja www.kut.fi. Suurin osa postauksen kuvista Kapina Oy.

Kiitos viihdyttävästä kesäteatterielämyksestä! 

Kat Maconien kengissä on väriä ja asennetta

Olipa kerran lontoolainen pikkutyttö nimeltään Kat Maconie. Hänen äidillään oli salaperäinen vaatekaappi, joka oli pullollaan 70-80 lukujen upeita kenkiä ja vaatteita. Kuten kaikki pikkutytöt myös Kat vietti aikaa pukeutuen äitinsä kenkiin ja vaatteisiin leikeissään. Kenkien rusetit, hohtavat helmet ja lukemattomat muut yksityiskohdat olivat niin kauniita pienen tytön silmissä. Tytöstä kasvoi vuosien mittaan aikuinen ja mutta kiinnostus väreihin, 80-luvun yksityiskohtiin ja muotoihin säilyi hänen mieleensä. Äidin vaatekaapin aarteet säilyivät hänen mielessään.

Kat Maconie asui edelleen Lontoossa ja opiskeli kuuluisassa London Collage of Fashion oppilaitoksessa. Hän teki myös töitä Lucille ja Richard Lewinin vuonna 1976 perustamassa Whistles vaateketjussa. Hän oli osana ostotiimiä Whistlesillä ja pääsi sisäänostamaan asusteita, kenkiä ja myös vaatteita. Kat pääsi myös osallistumaan tuotekehitykseen. Katin omien sanojen mukaan kahden vuoden työskentely Whistles ketjussa opetti hänelle muotialan todelliset salaisuudet. 

Kat Maconie halusi kuitenkin omaa ja uniikkia joten hän perusti vuonna 2009 nimeään kantavan brändin. Katin kengät olivat alusta lähtien hyvin omaperäisiä ja niiden värimaailma, muodot ja koristeet pohjautuivat sinne oman äidin salaperäisen vaatekaapin kätköihin. Pieni West London Studio tarjosi kenkiä, joiden värit olivat poikkeuksellisen kirkkaita. Kengät olivat myös arkkitehtonisia, printeiltään räväköitä ja koko mallisto oli "pilke silmäkulmassa tehtyä" sisältäen myös huumoria. 

Katin määrätietoinen työskentely tuotti tulosta ja hän pääsi tekemään yhteistyötä myös lontoolaisen Dune brändin kanssa. Muotisuunnittelijat Felder Felder ja Fyodor Golan ottivat myös Katin kenkiä mukaan London Fashion Weekin näytöksiinsä. Vuonna 2013 Kat Maconie voitti Drapers Shoe Designer of the Year palkinnon.  

Kat Maconien on sanonut "I think you have to wear the shoes, the shoes can't wear you." Vaikka mallistossa on huikean korkeilla koroilla varustettuja kenkiä niillä pystyy myös kävelemään. En itse ole vielä koskaan kokeillut Katin kenkiä mutta uskon hänen onnistuneen luomaan korkkareita, joilla pystyy myös liikkumaan. Totta kai mallistossa on myös maltillisia koroilla varustettuja malleja ja täysin korottomiakin versioita.

Kaikki postaukseen keräämäni kuvat ovat SS2019 mallistosta. Itse pidän Katien ennakkoluulottomasta värien käytöstä ja hauskoista yksityiskohdista. Kengät ovat supernaisellisia mutta niissä on mukana myös sitä huumoria ja "kieli poskella menoa". Pink Panther mallisto on minusta hauska ja myös "lintukuosi tupsuilla" puhuttelee. Kat Maconien kenkiä voi tilata myös Zalandon kautta. Siellä näyttää olevan alessakin kivoja malleja.

Hyvää lauantaita kaikille - nauttikaa kesästä ja kengistä!

Kaikki postauksen kuvat on lainattu netistä. 

Nissbackan veistopuiston kesänäyttely esittelee Laila Pullisen nuoruudentöitä

Nissbackan veistospuiston kesä 2019 avattiin eilen auringonpaisteessa Sotungissa Vantaalla. Kävin itse Nissbackan kartanon mailla ja Laila Pullisen veistopuistossa ensimmäistä kertaa elämässäni jo heinäkuussa 2017. Vierailusta syntyi silloin myös postaus tänne blogiin. Kirjoitin silloin näin:

"Nissbackan kartanon veistospuistosta on vaikea kirjoittaa vain sanoja muodostaen niistä lauseita kuvailemaan tätä ainutlaatuista paikkaa. Tässä veistospuistossa pitää ehdottomasti päästä kävelemään, kuuntelemaan, haistelemaan ja kokemaan se kokonaistaideteos, jonka historiallinen maisema ja kuvanveistotaide muodostavat yhdessä. Nissbacka on todella vaikuttava. Kartanopuisto ilman kartanoa mutta maisema täynnä vanhoja puita ja ilmaisuvoimaisia kuvanveistäjä Laila Pullisen veistoksia sekä taideteoksia. Tällä paikalla on oma henkensä ja historian kerroksellisuus. Nissbackassa aikakäsitys katoaa kun antaa ympäristön sekä taiteen puhutella itseään."

Edelleen allekirjoitan sen mitä kaksi vuotta sitten kirjoitin. Nissbacka pitää itse kokea!

Laila Pullinen tunnetaan naiskuvanveistäjänä, joka käytti töissään aika miehekkäitä materiaaleja kiveä ja pronssia. Nissbackan kartanon vaihtuva kesänäyttely esittelee tänä vuonna ensimmäistä kertaa Pullisen nuoruudenaikaisia töitä. Mielenkiintoista minusta on se, että taiteilija on hyödyntänyt näissä töissään paljon kierrätysmateriaaleja.

Kesällä 2018 Nissbacka esitteli Laila Pullisen ensimmäisen näyttelyn 60 vuotta sitten Galleria Artekissa 1958. Tänä kesänä vuorossa on Laila Pullinen Haarautuvien polkujen puutarha - Muoto- ja materiaalitutkielmia 1959-1999 -näyttely.

Laila Pullisen poika Jean Ramsay totesi avajaissanoissaan, että nykyään nämä Pullisen teokset luokiteltaisiin kenties "kokeellisiksi", mutta taiteilija ei itse tästä termistä pitänyt, vaan hän oli huudahtanut aina sen kuulleessaan:

"Minä en kokeile - minä tutkin." - Laila Pullinen 

Laila Pullinen oli ensimmäiseksi ostanut Unescolta saamallaan stipendillä vuonna 1960 Olivetti Lettera -matkakirjoituskoneen, joka kuitenkin hajosi käytössä. Rikkoutuneen koneen osista syntyi kuitenkin seuraavana vuonna hitsaamalla teokset Olivetti Lettera - Uteliaat ja Olivetti Lettera - Monumenttiluonnos. Kirjasimien varsien päässä olevat kirjaimet ikään kuin katselevat uteliaasti ympärilleen. Humoristisen hauska teos mielestäni!

"Debytoituaan ensimmäisessä näyttelyssään pääsääntöisesti figuratiivisiksi luokiteltavilla kirjasinmetallifiguureilla Pullinen suuntasi jatko-opintojen perässä Italiaan, jossa eurooppalainen informalismi olisi lopullisesti vakiinnuttava muotonsa 1960-luvun alkuvuosina. Jo ennen tuota matkaa hän oli nähnyt vuonna 1955 Lontoossa suuren Barbara Hepworthin retrospektiivin, joka innoitti nuorta taiteilijaa murtautumaan figuratiivisen taiteen alueelta viitteellisempään kolmiulotteiseen muotokieleen."

Nissbackan veistospuiston kotisivut, Jean Ramsay

Laila Pullinen jatkaa seuraavaksi "tutkimuksiaan" romuraudan ja puun kanssa. Taiteilija tekee mm. Hakkilan romuvaraston hellanosista hitsatun Passio (1959) teoksen, joka huomioidaan Suomen taideakatemian kolmivuotisnäyttelyssä. Valitettavasti tämä teos hajoaa ja sitä ei enää ole mutta kuvan voi kurkata Nissbackan kotisivuilta.

Taidemaalari ja professori Tero Laaksonen, Laila Pullisen säätiön hallituksen taiteilijajäsen ja Laila Pullisen ja Magnus Ramsay pitkäaikainen ystävä piti koskettavan puheen avajaisissa.

Myöhemmin Pullinen työstää Nissbackan mailta raivattuja kantojakin ja maan alta löytyneestä ruostuneesta öljykanisterista syntyy pari taideteosta. Kaikki taiteilijan pääsuunnista poikkeavat materiaalitutkielmat ovat nähtävissä nyt ensimmäistä kertaa samassa tilassa, Nissbackan Ateljee-galleriassa. Ne ovat hyvin erilaisia kuin totutut Pullisen työt ja mielenkiintoisia "tutkimuksia".



Nissbackan veistospuisto on avoinna 1.6. - 1.9.2019 keskiviikkoisin 12-18 ja sunnuntaina 12-16. Puiston ja peruskokoelman esittely on aina sunnuntaisin klo 14. Kehotan osallistumaan siihen sillä Jean Ramsayn vetämällä kierroksella saa paljon tietoa ja hänen tarinoitaan voisi kuunnella loputtomiin. Sisäänpääsy veistospuistoon, pysyviin kokoelmiin ja Ateljee-galleriaan on 8€ - alle 15v lapset veloituksetta näyttelyyn.

Sain itse aikoinaan yksityisesittelyn taiteilijakotiin mutta nyt sinne voi päästä myös vierailemaan.

"Viime vuoden tavoin veistospuiston yhteydessä sijaitseva Laila Pullisen taiteilijakoti on myös avoinna kesällä 2019, kuitenkin pääasiallisesti vain ryhmille varauksesta, 80€/ryhmä. Kuten vuonna 2018, on myös yleisöllä pääsy taiteilijakotiin ilman ennakkovarausta joka kuun parillisena sunnuntaina (2.6, 16.6 ja 30.6 / 14.7 ja 28.7 / 4.8 ja 18.8), klo 13 ja 15.30 . Sisäänpääsy taiteilijakotiin on 8€, ja sisältää opastuksen. Yhteislippu: Taiteilijakoti + peruskokoelma & puisto = 15€."

Nissbackan veistospuiston yhteydessä on nykyään myös sunnuntaisin säävarauksella pop up-kahvila Café Anja & Annikki, josta ostettuja virvokkeita voi nauttia puistossa. Kiva lisä taiteen nauttimisen ohella!

Jos et vielä ole käynyt Nissbackan veistospuistossa kannattaa se tänä kesänä ottaa haltuun.