heinäkuuta 26, 2016

Pollin Piha - kesäkeidas Taivassalon maalaisidyllissä

Jos olet kesälomamatkallasi liikkeellä Varsinais-Suomessa ajellen tietä 192 kannattaa ehdottomasti pitää ainakin kahvikupin mittainen tauko. Kustavin tien välittömästä läheisyydestä Lahdenperäntieltä nimittäin löytyy aivan hurmaava kesäkeidas Pollin Piha. Me poikkesimme tänne Seilin saarireissun jälkeen viime lauantaina. Olin kuullut tästä paikasta ylistäviä kommentteja Mietoisissa asuvalta ystävältäni ja nähnyt mielenkiintoisia valokuvia pihapiirin rakennuksista. Pollin Pihaan oli ihan pakko siis päästä myös itse piipahtamaan ja kun kerran suunnalla oltiin niin mikä ettei! Ja totta puhuen meillä oli myös aivan sudennälkä saariseikkailumme jälkeen...


Pollin Pihaa isännöivät nelikymppinen aviopari Milla ja Antti Lahdenperä. Antin kotitalon naapurissa ollut Pollilan tila tuli myyntiin ja pariskunta osti sen rakennuksineen itselleen 2007. Heillä oli alunperin ajatuksena vain kunnostaa tilan rakennukset ja myydä se sitten eteenpäin. Antti kertoi, että Pollilan päärakennus oli todella alkuperäisessä kunnossa kun he sinne ensi kertaa astuivat sisälle. Tuntui siltä kuin olisi palannut kauas menneisyyteen, jatkoi Milla. Taloon ei tullut juoksevaa vettä mikä ehkä oli ollut myös talon pelastus. Talo oli hyvin "luomukunnossa" eikä sinne oltu tuotu mitään uusia hengittämättömiä materiaaleja pilaamaan talon ilmanvaihtoa. Upea juttu! Rakennuksen kivijalka oli suorassa ja ehjä vaikka maalipinta olikin rapistunut aikojen saatossa talojen seinistä ja kattoja pitäisi uusia. Kauppaan kuuluivat myös kaikki tilan kalusteet ja esineet. Mietin tässä vaiheessa itsekseni, että olisi ollut todella upeaa nähdä tila juuri siinä kunnossa kun se on ollut Millan ja Antin se ostaessa. Sormeni kun alkavat aina syyhyämään nähdessäni vanhaa... 

Pikku hiljaa remontoinnin edistyessä rakennus rakennukselta oli pariskunnalla syntynyt idea tehdä tänne ehkä joku pieni kesäkahvila ja siitä se sitten lähti. Useimmat hyvät asiat lähtevät ehkä kehittymään vähän "puoli vahingossa ja nälkä kasvaa syödessä" -tyylisesti. Nyt Pollin pihapiirissä on todellinen kesäkeidas ja pariskunta itse pitää sitä kesäkuukausina auki keskiviikosta sunnuntaihin. Muinakin aikoina tiloja on mahdollista vuokrata ryhmille vaikka kokouksiin, koulutuksiin, juhliin ja majoittumiseen. Pollin Pihan sijainti on hyvien kulkuyhteyksien päässä ja Turkuun sekä Uuteenkaupunkiin on lyhyt matka. 


Pollin Pihassa on todella mielenkiintoiset punamultaiset rakennukset, joille on annettu nimet Rengin tupa ja Piian vintti. Väritys seiniin on hankittu paikalliselta Louhen väriltä ja se on punamulta keittomaalia - juuri sellaista jota aidossa suomalaisessa maalaismaisemassa pitääkin olla. Näihin rakennuksiin on kerätty ja kunnostettu tilalta löytyneitä esineitä näytteille esittelemään elämään maaseudulla 1900-luvun alkupuolella. Näyttelyt on koonnut Antin äiti ja esineitä sekä tekstiileitä ja vaatteita on tuotu myös Lahdenperän omista kokoelmista. 



Rengin tuvan pöydällä oli vanhoja Klubi ja Astor savukelaatikoita sekä Central tulitikkurasia. Sängyn vieressä ajalle tyypillinen puinen matka-arkku, jossa kauniisti laskotettuna puhtaat viirulliset flanelliset alusasut viikonloppua varten. Naulassa roikkui rengin huopahattu ja parempi takki, jonka rintataskusta pilkotti joku ajan lehti rullalle käärittynä. Siististi sijatun vuoteen yläpuolella se perinteinen seinällä pidettävä renginkaappi (jota me vanhaan tavaraan hurahtaneet kyttäämme nyt kirpputoreilta ja vanhojen tavaroiden liikkeistä kieli pitkänä) ja huoneentaulu tekstillä "Jos sinä vesissä kuljet niin minä olen sinun kanssasi." Hyllyllä myös hiirenloukku sillä hiiriä saattoi yöllä rapistella nurkissa. Ja totta kai niitä miehisiä juttuja kuten höyläpenkki, pokasaha ja erilaisia työkaluja. Oli siellä ovensuussa halonhakkuu pölliin iskettynä myös kaksi kirvestä :)




Piian vintillä oltiinkin vähän naisellisemmissa ja hempeämmissä tunnelmissa. Aivan huikeita käsinkirjailtuja tekstiilejä sillä tulihan jokaisella naimaikää lähestyvällä naisella olla oma kapiokirstu. Nostan hattua Antin äidille, että hän on saanut ehkä keittämällä ja muuten pyykkäämällä näitä upeita vanhoja pöytäliinoja, ikkunaverhoja, yöpaitoja, pyyheliinoja jne. tänne esille. Ne näyttivät niin hyväkuntoisilta ja puhtailta kaikki. Olen itse törmännyt siihen, että vanhemmat tekstiilit ovat pitkään pakassa olleessaan haurastuneet ja niihin on jopa tullut taitoskohtiin reikiä. Myös kahvi- ja teetahroja on vaikea saada niistä pois. 


Piian vintillä oli esillä paljon vanhoja vaatteita ja jopa aito lottapuku! Se kaunis Singerin koristeltu ompelukone tottakai ja vanhoja ompelutarvikkeita. Alakerran kangaspuissa kudottiin mattoa. Seinillä oli käsinsolmittuja värikkäitä ryijyjä luomaan kodikkuutta piioille. Myös ihana rukki tykötarpeineen nähtiin. Entäs se seinällinen vanhoja Arabian kahvikuppeja? Olisin voinut viettää sen edessä pidemmänkin ajan koska esillä paljon sellaisia malleja, joita olen nähnyt vain Arabian todella vanhoissa kuvastoissa. 



Piian vintin alakertaan oli kerätty paljon keittiötarvikkeita: siivilöitä, kakkumuotteja, perunanuijia, aterimia, laseja, lautasia, Karhulan Lasin säilytyspurkkeja ja paljon muuta ihanaa "antiikkimessu tavaraa". Esillä myös paljon mielenkiintoisia kirjoja ja kirjasia: Lyhyt maitotalousoppi, Kotieläinten terveys- ja sairashoito, Kanaoppi, Pellervo lehtiä.... Ihailin myös puisia juustomuotteja, joita näytti olevan montaa eri kokoa. Seinällä roikkui myös halsteri ja tuli elävästi mieleen kalojen halstraaminen lapsuudesta isovanhempien kesämökillä. 



Pakko tunnustaa, että tällaisessa vanhassa miljöössä minulta katoaa ajan ja paikan taju kokonaan mutta onneksi nälkä oli jo sen verran kova, että kiertäminen jätettiin ja siirryttiin eteenpäin Pollin Pihalla. Vanhoja työkoneita on myös ulkona ihailtavana. Pollin Piha on varsinainen talomuseo. 



Pollin Piha tarjoaa herkullista Isännän kermaisaa kalakeittoa, jossa mielestäni maistui kivasti myös valkosipuli. Keittolounaaseen kuului maidon ja veden lisäksi myös kahvi sekä tummaa saaristolaisleipää, jonka päälle sai tyrnivoita. Tyrnimarjasta tuli jännän kirpeä maku ja sopi yhteen myös hyvin saaristolaisleivän kanssa. Emännän erikoisuuksia ovat tyrninmarjakakku ja Pollin Brita. Todella herkullisia leivonnaisia! Kahvila sijaitsee 120 vuotta vanhassa navetassa mutta me päätimme nauttia kesäterassilla herkullisen ateriamme. Samalla saisimme katsella myös pihapiiriä ja kauniita maisemia. 




Pollin Pihalta löytyy myös erillinen Spa ja wellness uudisrakennus, jossa ovat saunatilat sekä naisille että miehille. Terassilla mukavia istuskeluryhmiä saunomisen jälkeen tai vilvoitteluun. Voi myös pulahtaa poreilevaan paljuun tai viileään altaaseen. Saunatilaa on mahdollista vuokrata halutessaan. 




Jos halipula iskee Pollin Pihasta löytyy kolme ihanaa leonberginkoiraa, joita voi käydä huoletta silittelemässä tai rapsuttamassa vähän. Koirat ottivat kuumana kesäpäivänä oikein mielellään hellittelyä ja halailua vastaan. Ihania karvaturreja kaikki kolme!



Jos haluaa shoppailla jotain niin siihenkin on mahdollisuus. Navettavarakennuksesta löytyy alakerrasta ekologisia naisten- ja lastenvaatteita. Materiaaleina on käytetty hamppua, luomupuuvillaan, bambua ja kierrätettyä polyesteriä. Tarkemmat tuotemerkit löytyvät Pollin Pihan omilta nettisivuilta. Muutakin ostettavaa löytyi hyllyistä. 



Meidän vierailumme aikana isäntä soitteli pianoa ja lauleli kahvion asiakkaille. Jossain vaiheessa lavan otti haltuun kahvion kesätyöläinen haitarinsa kanssa. Pollilla Areenaksi kutsutussa vanhassa ladossa nähdään vielä muitakin esiintyjiä kuten Saara Aalto ja Pepe Willberg tänä kesänä. 

Pihapiiristä starttaa myös MTB green race maastopyöräilyn SM-kilpailut elokuussa. Kirpputorilla on myyjiä ja siellä voi käydä penkomassa jos vaikka jotain vanhaa löytäisi. Unohdin kokonaan piipahtaa siellä tilan vanhassa päärakennuksessa, jossa ovat kokous- ja majoitustilat mutta niistä löytyy hyviä kuvia ja lisätietoja netistä. Kaikkea ei vain ehtinyt ja muistanut...



Me kiitimme Millaa ja Anttia vieraanvaraisuudesta ja hyvästä esittelystä ja yritimme olla kolhimatta Antin juuri syntymäpäivälahjaksi saamaa pyörää. Ihana paikka ja varmasti Marjon matka tulee suuntautumaan tänne vielä uudelleen! Kyllä tällainen paikka voittaa mennen tullen tusina huoltoasemaketjujen taukopaikat ja tarjonnan. Ja on mukava tukea paikallisia yrittäjiä! 




















































heinäkuuta 24, 2016

Seilin saari - Själö


On matkallaan aalloilla Airiston Sofia, ryysyläinen Kun taakseen hän katsoo niin siellä yhä on tuttu tie joka kotiin vie

Istun helteisenä lauantai päivänä yhteysalus Östernin aurinkokannella ja teen matkaa Nauvon satamasta kuuden kilometrin päässä olevalle luonnonkauniille Seilin saarelle. Taivas on heleän sininen ja lokit kirkuvat iloisesti pilvettömällä taivaalla. Iloisen puheensorinan keskellä päässäni soi kuitenkin Jenni Vartiaisen Seili kappale niin, että se menee syvälle luihin ja ytimiin. Minua vähän puistattaa vaikka on oikeasti todella hiostavan kuuma. 


Muistan niin elävästi kevään 2010 kun Jenni Vartiaisen toinen albumi Seili julkaistiin. Kuuntelin sitä varmaan tuhansia kertoja ja erityisesti nimikappale Seili, Missä muruseni on ja Eikö kukaan voi meitä pelastaa kolahtivat minuun ja koskettivat. Koko levy oli järisyttävän hyvä (ja on vieläkin) ja sen kappaleet vaativat monia uusintakuunteluita. Tiesin Seilin synkästä historiasta ja sanoitukset alkoivat maalata kuvia tästä paikasta silmieni eteen. Minä olin nyt samalla matkalla kuin Sofia, ryysyläinen ja palaisin kolmen tunnin retken jälkeen lähtösatamaan. Sofia puolestaan ei palannut omalta soutuvenematkaltaan koskaan. Seilin saarelta ei lähdetty pois kun sinne oltiin tultu. Sofialla oli mukanaan 20 taaleria, naulat sekä lautaa ja häntä odotti Seilin hiekkamaa jossain vaiheessa... 


Seilin saaren synkkä historia alkaa 1619 siitä kun Ruotsin kuningas Kustaa Adolf II määräsi, että Suomeen Turun seuduille tulisi perustaa leprasairaala. Spitaalitaudista on mainintoja jo Raamatussa ja sairautta pidettiin Jumalan rangaistuksena syntisestä elämästä ja epäpuhtaudesta. Koska tautia ei osattu hoitaa piti sairastuneet eristää muusta väestöstä. Sairastuneita myös hyljeksittiin koska he olivat saastuneita yksilöitä. Lisää leprasta voit lukea tästä.  

Nykytietämyksen mukaan lepra ei edes ole kovin tarttuva sairaus. Seilin saarelle saattoi myös joutua vaikka psoriaksiksen tai jonkun muun ihosairauden takia, joita ei osattu vain diagnosoida tuohon aikaan. Paluuta saarelta takaisin ei silti ollut vaan sinut oli tuomittu viettämään loppuelämäsi Seilillä. Eurasta kotoisin ollut ja saaressa 52 vuotta viettänyt Malin Matsdotter päätti lepra aikakauden. Karu kohtalo!


Lepraan sairastuneet potilaat eristettiin omalle kapean salmen erottamalla hiekkaiselle niemelle. Ruokatarvikkeet lähetettiin saarelle veneellä tartuntavaaran takia. Sairastuneet asuivat täysin keskenään "lautamökeissä" kuten oppaamme Tove Eriksson kertoi meille. Lääkityksenä sairastuneille tarjottiin Jumalan sanaa, alkoholia ja Kupittaan lähdevettä muuta lääkehoitoa ei tarjolla ollut. Ensimmäinen lääkärikin vieraili saarella vasta 1686. Potilaat alkoivat itse valmistaa myös ruokatarvikkeistaan - peruna ja vilja -  lisää pontikkaa. 

Vanha sanonta "Olla Seilissä" tulisi kuulemma siitä, että jos Turun satamaan saapuessaan laivan merimiehet olivat humalassa olivat he tulomatkalla käyneet Seilissä ostamassa viinaa. Pullo oli jotenkin "veden kautta uitettu laivalle..." kertoi oppaamme. Ihminen on aina ollut kekseliäs saadakseen päänsä sekaisin...


Halki synkän veen vene hiljalleen lipuu saareen syrjäiseen Halki synkän veen lipuu hiljalleen Seiliin soudetaan Seiliin soudetaan



Lepraan sairastuneiden potilaiden lisäksi saarelle alettiin viedä myös köyhäintalojen kaikkien vaikeimpia tapauksia, heikkomielisiä sekä mielisairaita. He saivat asua pääsaaren puolella missä sijaitsivat myös henkilökunnan asumukset. Viimeinen leprasairas kuoli saarella 1785.  Entisten "houruinhuoneiden" jäännöksiä on löytynyt kaivauksissa Seilin Fyyrin vieressä olevan ison puun alta. Seilin Fyyri-niminen rakennus on Carl Ludwig Engelin suunnittelema 1821 ja se on ollut entisen hospitaalin taloudenhoitajan ja päällysmiehen virkatalo.

Seilin upeat empiretyyliset sairaalarakennukset on tehty 1800-luvun alkupuolella. Carl Engel on ollut mukana ainakin jossain osissa mutta varsinaiseksi arkkitehdiksi on merkitty Pehr Johan Gylich, jota on kutsuttu myös "Turun Engeliksi". Rakennuskokonaisuus on kulttuurihistoriaalisesti merkittävä ja onneksi Museoviraston suojeluksessa. Tällä hetkellä rakennukset ovat Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitoksen hallinnoimia ja sinne ei valitettavasti päässyt sisälle. Oppaamme kertoi, että päärakennuksessa on säilytettynä yksi potilashuone, josta näimme vain valokuvan.


Mielisairaalaan sijoitettiin lopulta vain kroonisesti sairaita naispotilaita ympäri Suomea. Oppaamme kertoi, että sairaalaan saattoi päätyä potilaaksi melko heppoisinkin perustein. Jos aviomies oli halukas vaihtamaan vaimoa saatettiin entistä vaimoa syyttää vaikka hysteeriseksi. Tai jos nainen oli liian seksuaalinen, omavaltainen, "kevytkenkäinen" tai villi luonteeltaan voi tulla tuomituksi mieleltään sairaaksi. Blogiystäväni Tuulaslife vinkkasi minulle, että tästä aiheesta on tehty myös väitöskirja. Seilin vanhojen dokumenttien joukosta on löytynyt omaisille lähetettyjä kirjeitä ja avunpyyntöjä, joita ei koskaan ole toimitettu perille. Myös hyvin ikävältä kuulostavaa pakkosterilointia harjoitettiin. Mielisairaalan menetelmät hoitaa potilaitaan olivat myös melko erikoisia. Vaatteiden ja ruuan lisäksi täälläkin tarjoiltiin viinaa sairaille. Sairaala lakkautettiin vasta 1962.

Jos määränpää edessä häämöttää Siel' saari on tuomittujen Jos Seiliin ken joutuu, hän Seiliin myös jää kuolemaan heikot soudetaan


Seilin kirkko teki minuun erittäin suuren vaikutuksen. Tämä puitteiltaan hyvinkin vaatimaton ja karukin kirkko vuodelta 1733 seisoi yksin spitaalisten saarella. Kirkko on sisältä pelkkää paljasta hirttä. Kirkkosalissa on korkealla kaiteella erotettu osa spitaalisille. Tähän tilaan on myös kuljettu sisään omasta ovesta. Kirkon pihalle pystytetty iso, puinen koruton risti kunnioittaa niiden 663 spitaalipotilaan muistoa, jotka kuolivat Seilissä ja tulivat myös haudatuksi tänne. 









Kirkon takana oleva hautausmaa on täynnä valkoisia koruttomia ristejä niille viimeisille naisille, jotka ehtivät kuolla Seilin mielisairaalassa ennen sen lopettamista. Osassa risteistä ei ole nimen lisäksi mitään muuta - ei syntymä- tai kuolinvuotta - ei yhtään mitään... Miesten ristit ovat lahonneet vuosien saatossa pois koska viimeiset 70 vuotta täällä oli vain naisia. Pienet metalliset ristit olivat iän perusteella lasten eli jotkut naisista siis synnyttivätkin täällä...

Mukana naulat ja lautaa niistä leposijan saa Sata on Seilissä hautaa ja satoja vielä kaivetaan





Halki synkän veen
vene hiljalleen lipuu saareen syrjäiseen Halki synkän veen lipuu hiljalleen Seiliin soudetaan Seiliin soudetaan

Synkästä menneisyydestään huolimatta Seilin saari on kaunis. Saaren luonto on erittäin monimuotoinen ja kulttuurimaisema ainulaatuinen. Seilissä on luonnontilaa lähestyviä metsiä, kalliomännyköitä, arvokkaita lehtoja, pähkinäpensaita ja muita jalopuita. Paikallinen yrittäjä tuo saarelle kesäisin karjaa. Lehmillä ja lampailla on tärkeä rooli perinnemaisemien hoidossa. Emme onnistuneet näkemään niitä harmiksemme. Laiduntaminen pitää myös ruovikon kurissa mikä on rantavesille hyväksi. Seili kuuluu Natura-alueisiin, joten poluilla on pysyttävä. 


Peltomaitikka (kuvassa violetin punainen kukka) viihtyy Seilissä runsaina esiintyminä 
vaikka se on muualla Suomessa erittäin harvinainen. Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitos tutkii veden lisäksi myös puutiaisia eli punkkeja. Seilin saarelle voi ottaa mukaan myös koiran mutta juuri punkkien takia jätin oman russeliriiviöni kotiin. Näimme kuitenkin koiria saaressa ja muutenkin piknikhuovilla ja eväillä varustettuja ihmisiä. Luontoa kunnioittaen tänne voi tulla yhteysaluksella myös itsekseen samoilemaan ja tutustumaan saareen. Olimme itse Suomen Saaristovarauksen opastetulla retkellä. Ne taitavat olla jo varattuja tämän kesän osalta. 






Karun synkästä menneisyydestään huolimatta Seilin saari on kyllä tutustumisen arvoinen paikka. Seilatessamme takaisin Nauvoon Jenni ei soinut enää päässäni eivätkä Seilin kohtalot tulleet uniini.
Sitä paitsi meidän matkamme jatkui hyvinkin iloiseen paikkaan, jos myöhemmin lisää... 

Tekstiin lainattu Jenni Vartiaisen Seili kappaleen sanat netistä.








heinäkuuta 22, 2016

Herkkuhetki salaisen puutarhan suojissa

Minun on pitänyt jo pitkään käydä testaamassa Tallinnassa ravintola, jota monet tutut ja foodiet ovat suositelleet. Jostain kumman syystä se on aina jäänyt tekemättä ja niin meinasi viime Eestin reissullakin käydä sillä ravintolan sisäänkäynti on hyvin huomaamaton. Ehkä olisimme heti löytäneet osoitteeseen Uus 31 vanhankaupungin muurien suojissa jos olisimme keskittyneet. Tai ehkä vain halusimme ensin vielä vähän lisätä ruokahaluamme ennen astumista tähän salaperäiseen puutarhaan. Lopussa kiitos seisoo ja me ravintolan kaariholvisen sisäänkäynnin edessä :)

Leib Resto & Aed 


Kaikissa suosituksissa kehotetaan myös varaamaan pöytä täältä ennakkoon koska ravintola on äärimmäisen suosittu. Vaikkei ennakkovarausta oltu tehty meille olisi järjestynyt kahden hengen pöytä myös ulkoa mutta valitettavasti ei päivänvarjon alta. Koska taivaalle alkoi kerääntymään hieman mustia pilviä valitsimme ruokailun sisätiloissa, jotka ovat myös hyvin viihtyisät. Olimme ehkä turhan varovaisia koska lähtiessämme aurinko paistoi täysin siniseltä taivaalta eikä pisaraakaan vettä ollut tippunut taivaalta. Ensi kerralla sitten vehreän vihreässä puutarhassa, jota ympäröivät jykevät kivimuurit.


Ravintolan hauska nimi Leib tarkoittaa eestiläistä perinteistä ja mutkatonta tummaa leipää, jota meille tuotiinkin ensin maisteltavaksi. Itse pidän tummista leivistä paljon ja tässä oli hyvin jännä, pehmeä maku. Luultavimmin leivän juuri on vanhaa ja juuri siinä piilee sen ihanan maun salaisuus.


Olimme myöhäisellä lounaalla ja päätimme jättää alkuruuat väliin. Molemmille valikoitu sama kalainen pääruoka "56°C Siberian sturgeon fillet with green peas, marinated zuccini and chive sauce". Siperian sampi file oli muuten suussasulavaa. Oivallinen valinta! 

Haluan myös antaa täydet pisteet tarjoiluhenkilökunnan palvelualttiudesta ja ystävällisyydestä. Mietimme siinä listaa katsoessamme tuota kalan suomenkielistä nimeä sitä heti muistamatta kun tarjoilijamme jo kipaisi kysymään sitä kollegaltaan. Hän kävi myös säännöllisesti kysymässä tarvitaanko lisää juotavaa ja oliko meillä kaikki kunnossa. Liian monessa hyvässäkin ravintolassa asiakas jätetään aivan oman onnensa nojaan kun hänelle on tuotu ruokalautanen nenän eteen.


Leibin ruokafilosofia on panostaa vahvasti lähiruokaan ja virolaisiin raaka-aineisiin. Me jätimme tällä aterialla viinit maistamatta mutta ravintolalla näytti olevan hyvin kattava viinilista. Lisäksi eri ruokalajeille myös jälkiruualle saa halutessaan viinisuosituksen henkilökunnalta. Tämä varmaan johtuu myös siitä, että ravintolan toinen omistaja on Viron tunnetuin sommelieri.


Pienelle jälkiruualle oli vielä tilaa ja listalta valikoitu "Crème brulée with black bread"Oivallinen valinta ja tähänkin oli siis yhdistetty tuota mustaa leipää. En yhtään ihmettele täällä syötyäni miksi tätä paikkaa niin monet ovat ylistäneet. Hinta-laatusuhde erittäin kohdallaan. Tänne tulen mielelläni myös uudelleen jollain seuraavista Tallinnan reissuista nyt kun tiedän mistä portista pitää pujahtaa. Ai, niin se ravintolan nimessä oleva Aed selvisi minulle vasta kotona - puutarha! 


Me lähdimme sulattelemaan ateriaa ja jatkoimme kävelyä Tallinnan kaduilla ja kujilla. On se jännä juttu miten kaunis ja niin pittoreski paikka tämä Viron pääkaupunki on. Vaikka itse käyn Tallinnassa melko usein mielestäni löydän sieltä aina uusia rakennuksia ja paikkoja, joita en ole aiemmin huomannut. Sen lisäksi, että tuijottaa mukulakivikatua ettei teloisi nilkkojaan kapeilla kujilla kannattaa vaikka välillä vähän pysähtyä voidakseen katsoa myös ylös ja ympärilleen...







Joten minulla on sellainen kutina, että olen tänä kesänä menossa vielä toisenkin kerran Tallinnaan...