joulukuuta 30, 2022

Marjon matkassa -blogi täytti 10 vuotta

Marjon matkassa -blogi täytti 10 vuotta 25.joulukuuta 2022. Joulupäivänä 2012 aikoinaan startattu blogi on saavuttanut yhden uuden virstanpylvään eli ensimmäiset pyöreät vuodet ovat nyt täynnä. Jouluhullu kun olen niin aloitin blogin ehkä hieman epätavallisena päivänä ja ajankohtana. Mutta minulle aika oli juuri oikea ja olinhan kypsytellyt asiaa mielessäni jo jonkin aikaa. Muistan hyvin ensimmäisen blogipostauksen kirjoittamisen ja sen hapuilun tekstin sekä kuvien asettelun kanssa.

Minulla oli palo tehdä postaus ja vaikka kompastelin melkoisesti sain kun sainkin sen myös julkaistua. Myöhemmin tuon postauksen asettelua on jouduttu korjaamaan enemmän luettavaan muotoon mutta teksti on juuri se alkuperäinen kun silloin aikoinaan. Lumo lifestyle -blogin Tuuli kävi kommentoimassa postausta, josta olin todella ylpeä ja myös kiitollinen. Tuulilta olen bloggauksen alkutaipaleella saanut muutenkin paljon teknistä apua ♥

Olen tämä postaus mukaan lukien kirjoittanut blogiin yhteensä 1627 postausta. Keskiarvoksi postauksille vuositasolla tulee n.163. Vuonna 2022 postauksia tulee olemaan 120, joka on saman verran kuin viime vuonna. Parhaimpina vuosina postauksia on ollut Marjon matkassa -blogissa peräti 173-203 välillä. Ehkä bloggaus tahtiani on tänä vuonna hidastanut kannettava tietokoneeni, joka on temppuillut keväästä lähtien. Laitteen muistikapasiteetti on ihan täynnä ja näppäimet jumittuvat. Olen hankkinut nyt uuden Black Friday Week:n löytönä joten jatkossa ei voi ainakaan syyttää tietotekniikkaa siitä jos postausta ei saa ulos. Jutun aiheitahan minulla on jonossa todella monta eli ne odottavat vain naputtamista ja kuvien editointia. 

Toistan itseäni kun taas totean, että kertaakaan en kuluvana vuonna tai koko blogihistoriani aikana ole kokenut "tyhjän ruudun syndroomaa". Bloggaamisen pitää olla hauskaa ja siihen pitää olla palo kuten johonkin rakkaaseen harrastukseen. Jos ei ole mitään sanottavaa tai annettavaa lukijoille on minusta ihan turha edes tehdä mitä "täytepostausta". Haluan itse arvostaa lukijoitani ja antaa heille myös mielenkiintoista luettavaa kuvien kera mikä toivottavasti inspiroi esimerkiksi käymään jossain kohteessa jonka esittelen tai lukemaan kirjan, josta kirjoitan. 

Otan mielelläni vastaan myös vinkkejä sieltä ruudun toiselta puolelta paikoista, asioita, tapahtumista jne., joista te haluaisitte kuulla enemmän. Olen toteuttanut myös saamiani lukijoiden toivepostauksia kuten vaikka Gdanskin hotelli- ja ravintolavinkkejä. Bloggaaminen on vuorovaikuttamista teidän lukijoiden ja minun bloggaajan välillä. 

Tässä ovat koko vuoden 2022 10 luetuinta postausta. Mukana on sellaisia ikisuosikkeja, joita luetaan vuodesta toiseen mutta mukaan on kiilannut myös nyt joulukuussakin kirjoitettu postaus eli meidän Espoon valotapahtuma, joka on avoinna vielä loppiaiseen saakka.  

Mustarastaan pesä parvekkeella - ihastuttaa ja vihastuttaa

Kolonoskopia ja viime hetki

Kahvila Aiju löytyy Träskandan kartanon pihapiiristä tänä kesänä

Jugendlinna metsän keskellä - Nummelan parantola 

Meille muutti pikkuinen Mimmi russeli

Mustarastaat lähtivät maailmalle

Salon Halikosta löytyy aivan valtavan upea kurpitsapuisto

Haltialan kukkaniityllä ja kesätunnelmissa kurkkimassa eläinsystäviä 

Minnie siirtyi sateenkaarisillalle

Rainbow River valopuisto tuo valo pimeyteen 

Keräsin tähän myös postauksia, jotka ovat vuoden 2022 kuukausitasolla olleet luetuimpia. 

Tammikuu 2022



Pipoa mä metsästän, tahdon saada uuden!

Mimmi on jo 9 kuukautta vanha

Helmikuu 2022

Miten jaksaa kriisistä toiseen - pandemiasta sodanuhkaan

Tapetit antavat uutta ilmettä kotiin ja niillä on todella pitkä historia

Maaliskuu 2022

Kevättuumailuja ja pikku hankintoja

Mitä ottaa mukaan kun joutuu jättämään kotimaan...

Huhtikuu 2022

Villi Kanala tarjoaa vintagea ja lifestylea Skinnarbyssä

Palmusunnuntaita ja pääsiäisen odotusta sekä kirjavinkki

Toukokuu 2022

Vihreä villitsee kevätmuodissa

Varaslähtö Roihuvuoren kirsikkapuistoon vaaleanpunaiseen hanamiin

Kesäkuu 2022

Loviisan avoimet puutarhat lumosivat jälleen kerran 

Kotiin tulvahti välimerellinen tunnelma ja Capri Azzuran siniset mukit

Heinäkuu 2022

Mansikkainen marjamatka Wennborgin marjatilalle

Naantalin asuntomessut - eilisen pressipäivän kuvasatoa ja huomioita

Elokuu 2022

Loviisan Vanhat Talot 2022 ja LWT rannekearvonta

Patinaputiikki on täynnä nostalgiaa ja ihania aarteita 

Syyskuu 2022

LWT22 - Villa Limppu ja Villa Unelma - erilaiset vanhat talot 

KWUM - keraamikko Karin Widnäsin museo Fiskarsissa

Lokakuu 2022

LWT22 - Råbacka Loviisan Koskenkylässä on Suomen kaunein koti finalisti

LWT22 - Vanha Makkaratehdas on Suomen kaunein koti finalisti

Marraskuu 2022

LWT22 - Kauppiaan talo on värikkään mielenkiintoinen keräilijäkoti Skinnarbyssä

Hyvää isänpäivää rakkaalle isälleni

Joulukuu 2022 

Rainbow River valopuisto tuo valoa pimeyteen

Omat suosikki jouluelokuvat, joita haluaa katsoa vuodesta toiseen

Haluan kiittää kaikkia teitä ihania lukijoita siitä, että vierailette blogissani ja luette postauksiani. Ilman teitä ja kommenttejanne tätä blogia tuskin olisi edes olemassa. Toivon, että jatkossa pysytte Marjon matkassa mukana. 

Oikein mukavaa vuodenvaihdetta kaikille ja hyvää uutta vuotta 2023 ♥♥♥





10 kommenttia:

  1. Paljon onnea 10-vuotiaalle! Hurjan tuottelias olet ollut. Minulla blogipostauksia syntyy vuodessa enää noin 90 kpl. Kirjoitettavaa riittäisi minullakin, mutta olen huomannut sen, että postauksista on tullut pidempiä ja niissä on enemmän kuvia, joten aikaakin menee per postaus enemmän.

    Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rva Kepponen ♥ Tuo on muuten ihan totta, että jos tekee pidempiä postauksia menee niihin myös enemmän aikaa eli sekin voi toki vähentää määrää. Toisaalta kuten sanotaan "ei määrä vaan laatu" on tärkeää minusta eli postauksia voi tullakin vähemmän jos ne ovat kiinnostavampia ja huolellisemmin tehtyjä. Syytän kyllä myös tätä nykyisen kannettavani surkeutta eli kun "kone mietti ja miettii" ja itse haluaisit jo päästä eteenpäin se tuskastuttaa. Kuvien valitseminen ja editointi vielä myös aikaa.

      Bloggaaminen on kuitenkin niin rakas harrastus, että sitä tekee vaikeuksistakin huolimatta.

      Mukavaa uutta alkanutta vuotta 2023 ♥

      Poista
  2. Loistavaa Marjo! Ihailen professionaalisuuttasi ja innostustasi kirjoittamiseen ja kuvaamiseen, joista kummankin taidat taidokkaasti. Postauksistasi huokuu aitous ja sydämen ääni. Sydämelliset onnentoivotukset ja onnenhetkiä tulevan vuoteen 2023! Minunkin blogillani meneillään kymmenes vuosi. Ihmeellistä on ajan kulu! Aattoillan terveisin Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija kauniista sanoistasi ♥ Onnea myös sinun aivan ihanalle 10-vuotiaalle blogillesi. Bloggaaminen on minulle todella tärkeä harrastus ja se yhdistää niin monta muuta itseäni kiinnostavaa asiaa, että olisi mahdotonta ajatella elävänsä ilman blogia. Vaikka käytän myös Instagramia koen, että blogit ovat edelleen voimissaan ja tulevat varmasti myös säilyttämään jalansijansa somemaailmassa.

      Hyvää ja antoisaa uutta vuotta 2023 sinulle ja toivottavasti tänä vuonna törmäisimme taas jossain kivassa tapahtumassa ♥

      Poista
  3. Oikein paljon onnea blogillesi ja kaikkea hyvää vuoteen 2023 sinulle ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi tuhannesti ♥ Onnea ja antoisaa uutta alkanutta vuotta 2023 myös sinulle ♥

      Poista
  4. Onnea 10-vuotiaalle värikkäälle ja hyväntuuliselle blogille!
    Huomasin muuten pienistä tilastoistasi koskien julkaisumääriä, että taitaa vuosi 2022 olla ensimmäinen kautta aikojen, että Meriharakka on julkaissut enemmän juttuja kuin Marjon matkassa, sillä meillä juttuja oli 2022 122 kpl! Sinänsä kyllä mahtavia nuo juttumääräsi kautta vuosien - ja toisaalta ihanaa, että jollain muuallakin on "aika paljon juttuja", sillä tuo vuosiyhteenvetoni (https://meriharakka.net/2022/12/29/vuoden-2022-luetuimmat-jutut/) tuotti kyllä jonkin verran myös sellaisia kommentteja, että ihan hurja tuo juttumäärä, siinä määrin, että hetkellisesti alkoi jo miettimään, että onko sitä omituinen otus :-) Mutta, ei, emmehän me ole omituisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko ja Meriharakat ♥
      Emme me ole missään tapauksessa "omituisia otuksia" vaan omasta mielestäni tuotteliaita kirjoittajia tai "ihmisiä, joilla on paljon kirjoitettavaa". Kävin lukemassa tuon tein vuosipostauksen ja yritin kommentoida sitä mutta kännykkä heitti minut ulos. Teen kommentin uudelleen. Juttumääriä ei voi minusta ihan verrata myöskään suoraan keskenään koska bloggaajia ja myös blogeja on niin erilaisia.

      Poista
  5. Wow! Onnea sinulle ja blogillesi, Marjo! 10 vuotta on mahtava suoritus.

    Näin lukijoina olemme saaneet blogistasi paljon väriä ja iloa elämän, osta kiitos sinulle ja kumarrus. Toivotaan, että vähintään 120 loistavaa lukuhetkeä odottaa meitä ensi vuonna ja monen monta vuotta tulevaisuudessa 💕.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nadine ♥ On myös mukava kuulla, että sinäkin olet sitä mieltä, että blogini on värikäs ja iloinen. Kyllä tämä harrastus jatkuu vielä - miksi lopettaa kun on vauhtiin päässyt :D

      Poista

Template designed by Rainy Day