syyskuuta 22, 2026

Aurinkoisen syyssunnuntain tunnelmia


Vaikka elämme jo syyskuun puoliväliä niin viime sunnuntaina oli todella kesäinen ja lämmin päivä. Lämpömittari näytti meillä Espoossa +17 C ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta, jossa näkyi pumpulisia pilvenhattaroita. Kun Etelä-Suomessa vietettiin leppoisaa "syyskesän päivää" niin pohjoisessa ja idässä oli samaan aikaan ollut ihan valtavia sateita, voimakasta tuulta eli melko syksyistä. Suomi on pieni mutta todella pitkä maa eli niin ne ilmat vain vaihtelevat etelästä pohjoiseen. Meillä kesähuoneessa kukkii edelleen runsaasti eli mitään syksyistä ei sinne ole vielä istuteltu. Nostin kuitenkin perjantai iltana keittiön ikkunalle takaisin rahapuun ja joulukaktukseni. Kun toin kaktuksen sisälle huomasin, että oli ihan täynnä pieniä nuppuja. 

Tämä kaktus on isäni äidin eli Peltolan mummon kaktuksesta otettu alku vuosia sitten. Tätimme jakoi jokaiselle lapsenlapselle siitä pistokkaan. Olen aina ollut sitä mieltä, että kaktus on joulukaktus mutta nyt en enää ole varma mikä lajike se oikein on😐 Marraskuun lopussa 2022 joulukaktus kukki näin kauniisti. Sitten kului vuosia niin, että kukkiminen loka-marraskuussa vaatimattomasti vain muutamalla kukalla. Mutta keväällä 2026 joulukaktukseni alkoi kukkimaan huhtikuun lopussa. Olin ihan ihmeissäni ja mietin, onko se seonnut vuodenajoissa? Ja nyt kun syyskuun 18.päivän iltana siirsin sen sisälle huomasin nämä nuput. 

Jos joku lukijoistani on "hortonomi" niin mistä tämä kukkimisen vaihtelu oikein johtuu, kysyy epätietoinen Espoosta? Netistä löysin tiedon liittyen kaktuksen ulkona pitoon kesällä "Jos kaktus on viettänyt kesän ulkona tai parvekkeella, loppukesän ja alku syyskuun viileät yöt (10-15 astetta) yhdistettynä pimeneviin iltoihin virittävät kasvin kukkimaan etuajassa." 

Puutarha.net tiesi puolestaan kertoa, että "joulukaktus ja marraskaktus voivat myös kukkia huhtikuussa". Pääkukinta loppusyksy-talvi mutta ne tekevät melko yleisesti toisen kukintakierroksen keväällä helmi-huhtikuussa. Lapsuudenkodissani äidin joulukaktus kukki minusta aina vain kerran vuodessa. 

Olin huomannut somesta jo alkukesästä, että Hämeen linnassa oli avattu 28. toukokuuta Karnevaali - ITE-taidetta linnassa näyttely. Myös itseoppinut mosaiikkitaiteilija Leena Nio laittoi minulle viestiä alkukesästä liittyen näyttelyyn. Suunnittelin matkaa Hämeenlinnaan katsomaan näyttelyä useita kertoja mutta jostain syystä se ei mahtunut minun kalenteriini sujuvasti kesällä. Mutta nyt viime sunnuntaina pakkasin Mimmin autoon ja lähdimme huristelemaan kohden Hämeen linnaa ja taidetta. Näyttely on muuten avoinna 7.maaliskuu 2027 eli sinne ehtii hyvin vielä ensi vuoden alkupuolella. 

Teimme pienen kävelylenkin Mimmin kanssa siinä Linnasalmen rannalla ennen kuin karvakarveri siirtyi autoon odottelemaan ja minä jatkoi sitten Hämeen linnaan sekä ITE-taiteen pariin. 












Hämeen linnassa nähtävillä oleva ITE-taiteen näyttely  julistaa keskiaikaisen karvenaaliperinteen hengessä väärän kuninkaan päivää. Jos olet lukenut Mika Waltarin "Sinuhe egyptiläinen" romaanin tiedätkin jo, että muinaisessa Babyloniassa vietettiin kerran vuodessa suurta kansanjuhlaa, jolloin valtakunnan tavallinen tai vähäosainen kansalainen valittiin hallitsijaksi tai kuninkaaksi yhden päivän ajaksi. Juhlan tarkoituksena oli rikkoa säätyjen rajoja ja sallia tilapäisesti roolien vaihtuminen eli kuninkaasta tuli narri ja narrista kuningas.

Näin upeasti astutaan sisälle itse näyttelyyn linnan toiseen kerrokseen mutta töitä löytyy myös linnan sisäpihalta. Näyttelystä on tulossa ihan oma  postaus lähipäivinä. Todella mielenkiintoinen, hauska, värikäs ja viihdyttävä ITE-taidenäyttely! Museokortti kohde.

Tässä pari maistiaista mitä on nähtävillä ja ITE-taiteilijoilta eri puolelta Suomea on mukana  yhteensä 25 taiteilijaa. Lisäksi näyttelyssä esitellään myös vuoden 2026  ITE-taiteilija Jyri Rastaan töitä laajasti. Postauksen kansikuvassa näkyvä työ on Marjut Kauppisen eli Romurinsessan Loistelias 2021. 


Markku Sarastamon ihanan värikkäitä papukaijoja Hämeen linnassa. Sarastamo on kotoisin Hämeenlinnasta ja hän oli vuoden 2025 ITE-taiteilija. 

Martti Hömppi, Valta ja Voima 2000 - Tarja ja Pena - ihan huikea ja humoristinen työ! 

Hämeenlinnasta jatkoimme Mimmin kanssa ystävien luokse Nurmijärvelle. Olin ihaillut heidän kodissaan olevaa puista taalainmaanhevosta jo alkuvuodesta. Ystäväni kertoi, että he olisivat elokuun alussa lähdössä taas Ruotsiin Taalainmaalle, Moran kaupunkiin lomailemaan. Hän ehdotti, että voisi ottaa minulle valokuvia taalainmaanhevosia myyvästä liikkeestä ja ostaakin niitä jos haluaisin jonkun itselleni. Vaikka lapsena vanhempien kanssa kolusimme Ruotsissa monessa eri paikassa en muista,että olisimme koskaan käyneet Morassa. Sovittiin, että ystävä laittaa valokuvia mitä liikkeessä on tarjolla. 

Ylläolevat valokuvat kilahtivat minulle kännykkään saatesanoin "Tässä sulle kuvia taalainmaanhevosista. Mustan ja valkoisen hevosen ympärille saa erilaisia ja -värisiä nauhoja. Kokoja on monia ja hinnat lähtevät 350 SEK (noin 35 EUR) ylöspäin riippuen koosta ja väristä. Nauhan hinta on noin 10€." Sitten minä muutamia päiviä tuumailin, että minkä kokoinen ja värinen hevonen olisi sopiva. Nauhaa en hevoseeni halunnut. Lisäksi minua alkoi kiinnostaa myös hevosella varustettu tarjotin. 

Lopulta vahvistin ystävälle, että "Vaaleansininen hevonen ilman nauhaa ja kulmikas tarjotin punaisella hevosella." Ystävältä tuli jo sitten valokuva minun ostoksista kun he olivat palanneet takaisin Suomeen ja nyt sitten sunnuntaina pääsin lunastamaan vihdoin ostokseni, jotka olivat juuri sellaiset mitä olin toivonut. 

Taalainmaanhevonen eli dalahäst on siis puusta veistetty hevonen, joka pintaan on maalattu koristekuvioita. Useimmiten nämä hevoset ovat olleet punaisia mutta nykyään niitä saa aika monissa eri väreissä kun katselin valikoimaa netistä. Hevonen on alun perin lähtöisin Keski-Ruotsista Taalainmaalta ja Moran kunnasta. Pienimmät hevoset voivat olla kooltaan vain muutaman senttimetrin korkuisia. Maailman suurin taalainmaanhevonen on peräti 13 metriä korkea ja sijaitsee Avestassa Ruotsissa. 

Kuva Wikipedia

Jo 1700-luvulla on puuhevosia valmistettu Taalainmaalla eli niillä on vuosisatojen perinne. Ihan aluksi hevosia syntyi huonekaluteollisuuden sivutuotteina tai lasten leikkikaluina. Nykyisen hevosen muoto vakiintui 1800-luvun lopulla. New Yorkin maailmannäyttelyssä 1939 Ruotsia edusti taalainmaanhevonen ja siitä lähtien sitä on käytetty usein naapurimaamme symbolina. Ei siis ihme, että moni ostaa niitä käydessään Ruotsissa.

Jännä juttu on myös se, että mistä kaikesta muusta kuin taalainmaanhevosista Mora on tunnettu maailmalla. Maailmankuulut, punakahvaiset Mora-puukot on jo vuodesta 1891 valmistettu siellä. Vasaloppet, joka on maailman vanhin, suurin ja pisin maastohiihtokilpailu käydään myös Morassa. Yksi Ruotsin tunnetuin taidemaalari Anders Zorn (1860-1920) asui Morassa. Kuningas Kustaa Vaasa nostatti 1520 Moran asukkaat kapinaan tanskalaisia vastaan ja tästä käynnistyi Ruotsin vapautuminen sekä itsenäisyys. Siljan-järvi ja Tomland (satumaa, joulupukinmaa) sijaitsevat myös Morassa. Ehdottomasti täytyy joskus käydä Morassa!








Nurmijärveltä lähdimme kohti Roihuvuoren kirsikkapuistoa koska minun piti palauttaa myös ystävälle Itä-Helsinkiin häneltä lainassa ollut kirja. Tällä kertaa ei ehditty jäädä edes kahvittelemaan kun kohta alkaisi jo hämärtää. Olimme Mimmin kanssa aivan liian aikaisin liikkeellä eli vasta lokakuussa kirsikkapuut puistossa alkavat punertumaan. Ylläolevan kuvan olen ottanut 2021 lokakuun alkupuolella ja silloin on ollut juuri oikea aika viettää "Värikkäiden lehtien juhlaa". Täytyy tarkkailla ilmoja, jotta oikea ajankohta löytyy. 

Onneksi Sahaajankadun ja Abraham Wetterin tien kulmauksen kerrostalon pihalla oleva kirsikkapuu oli näin kauniisti vaihtanut jo väriä. Se taisi viettää omaa "Värikkäiden lehtien" -juhlaa jo etuajassa.

Päätin tarkistaa vielä missä vaiheessa Roihuvuoren kirjaston lähellä olevat isot, vanhat vaahterat olivat lehtien värien vaihdossa. Suoraan kirjastoa vastapäätä oleva vaahtera oli muuten lähes vihreä mutta muutamat sen oksat olivat kuin kiusallaan muuttuneet ihan kirkkaanpunaisiksi. 







Kirjaston edustalla on mielenkiintoinen patsas nimeltään "Kiikkujat". Tai itse asiassa Taisto Martiskaisen veistos taitaa olla Porolahden peruskoulun kohdalla. Kirjasto on siinä vieressä. Tämä veistos tunnetaan myös nimellä Välitunti. Patsas on pronssia ja se valmistui 1964. Martiskainen oli vasta 18-vuotias kuvanveiston opiskelija kun hänen työnsä voitti veistoskilpailun. Veistoksen hahmojen alastomuus herätti aikoinaan suurta vastustusta ja siihen vaadittiin ehdottomasti muutoksia. Kuvanveistäjä Wäinö Aaltonen puolusti työtä ja sen tekijää eli veistos säilyi ennallaan. 

Kävelimme Mimmin kanssa myös myös pienen lenkin Roihuvuoren pesäpallokentän lähellä ja silmiin osui myös yksinäinen punainen ja ehkä kapinoiva vaahteranlehti puussa. 

Abraham Wetterin tien varrella on paljon kauniita vaahteroita rivissä - vihreitä, oransseja ja niitä punaisiakin lehtiä. Vielä pitää malttaa odottaa ihan kunnon ruskaa jonkin aikaa. Malttia, malttia...

Silmiini osui myös yhden taloyhtiön seinällä kasvava villiviini kauniisti punertunena. Sahaajankadun villiviinit olivat vielä ihan vihreitä. Yleensä ne ovat olleet jo ihan punaisia. Nyt näkyi vain muutamia hieman punertuneita lehtiä. 

Vielä ennen kotiin lähtöä kävimme Mimmin kanssa tekemässä pienen kävelylenkin Tervasaaren ympäri. Aurinko teki laskuaan ja se oli saanut osan pilvistä näyttämään ihan vaaleanpunaisilta. Kauniita vanhoja taloja Katajanokalta näkyi horisontissa. Mattolaiturilla oli vilinää kesällä mutta nyt se oli ihan tyhjä. Taustalla jäänmurtajia ja upea Engelin suunnittelma 1800-luvun Merikasarmi, jossa ulkoministeriö nykyään sijaitsee. Katajanokka on kaunis paikka mutta talvella kylmä ja tuulinen. 



Näkymä ennen kotiinlähtöä eli Kalasataman tornitalot, jotka valmistuivat 2019. Tornitaloista 35-kerroksinen Majakka on peräti 134 m korkea ja se oli aikoinaan Suomen ensimmäinen pilvenpiirtäjä. Loisto-talolla on korkeutta 124 m, Lumo One 120 m, Horisontti 111 m ja Visio 98 m. Minua ei saisi asumaan yhteenkään em. pilvenpiirtäjistä. En voi sille mitään mutta mielestäni talot näyttävät "ihan siltä kun ne olisivat vinossa". Mieluummin asun matalassa talossa vaikka minulla ei mitään korkeanpaikankammo edes ole. Mietin vain talojen käytännöllisyyttä esimerkiksi kun hissit ovat epäkunnossa. 

Seuraavaksi ajoimme kotiin eli pitkä mutta äärimmäisen mielenkiintoinen päivä oli takana. Mitä mieltä sinä olet pilvenpiirtäjistä Helsingissä? Lisää niitä löytyy nykyään myös Pasilasta ja Vuosaaresta. Hyvää viikkoa ja aurinkoa kaikille 🌞 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Template designed by Rainy Day