"Joko olet käynyt katsomassa kukkaniittyä Kompassitorilla?" kysyin ystävältäni viime torstaina. Kännykästäni kuului ystäväni yllättävä huudahdus "Onko Asematunneliin kylvetty joku kukkaniitty?" Minua alkoi naurattaa ihan hysteerisesti kun tajusin, että Helsingin kuuluisin Kompassiaukio, joka myöhemmin kansan suussa muuttui Kompassitoriksi avattiin 2.elokuuta 1982 kun metro aloitti liikennöidä pääkaupungissamme. Muistan, että olin isoäitini kanssa katsomassa tuota metron tuloa.
Helsingin ydinkeskustan Kompassiaukioksi kutsuttu paikka oli metroaseman ja Asematunnelin välitasanteella. Presidenttipari Mauno ja Tellervo Koivisto olivat paikalla ja presidentti itse leikkasi juhlavasti juhlanauhan poikki ennen kuin ensimmäinen metro lähti liikkeelle. Iso askel pääkaupungillemme ja me ajoimme metrolla isoäidin kanssa Itäkeskukseen ja takaisin!
Kuva HS, Jarmo Matilainen
Kun naurultani tokenin vastasin "Ei kun Kaivopuiston Meritorilla eli Kompassitorilla tai siis kompassi on siellä katukivetyksessä joten sitä paikkaa tarkoitan." Sovimme ystäväni kanssa kahvittelutreffit Cafe Compassiin iltapäivälle Meritorille, jotta hän myös näkisi sen minun tarkoittaman kukkaniityn omin silmin.
Olin itse jo ajanut siitä monta kertaa ohi elokuussa mutta nyt päätin ottaa ihan kameran mukaan, että saisin parempia kuvia tästä upeasta kukkaloistosta. Aurinkoinen iltapäivä joten kyllä meidän siinä kelpasi istua kahvittelemassa meren rannalla.
Seuraan Facebookissa Kaupunkiluonto Helsingissä, jonka sivulta löytyy tietoa kaupunkiluonnosta ja tapahtumista viheralueilla. Sivulle postaavat Helsingin kaupunkiympäristön asiantuntijat. Tänä vuonna pääkaupungissamme puistoistutukset Esplanadilla, Töölönlahdella ja monissa muissakin puistoissa ovat olleet todella kauniita.
Itse en ymmärtänyt pari vuotta sitten Esplanadin kaksivuotista kokeilua, jossa istutettiin 150 palmuja, lisättiin uutta "puistotilaa" vaikka ihana, vanha Espan puisto oli jo olemassa sekä suljettiin autokaistoja. Onneksi toimimaton kokeilu lopetettiin ja nyt ollaan otettu ihan eri suunta puistojen ja viheralueiden suhteen.
Oma Stadi -sivuston kautta helsinkiläiset voivat ehdottaa erilaisia hankkeita ja esittää parannusehdotuksia tai toivoa minkälaisia tapahtumia ja toimintaa toivottaisiin. Jos olet helsinkiläinen tee oma ehdotuksesti Oma Stadi -sivustolle 22.9.-5.10.2025 aikana vuoden 2026 kohteista. Maaliskuussa 2026 ehdotuksista äänestään ja kaupunki toteuttaa eniten ääniä saaneet ehdotukset.
OmaStadi on Helsingin tapa toteuttaa osallistuvaa budjetointi. Tuntuu paljon järkevämmältä kuin "Espa kokeilu", joka vain tuli yhtäkkiä herättäen valtavasti närää ja pahaa mieltä sekä kansalaisissa että myös liikkeenharjoittajissa.
Samanlainen kukkaniitty kuin Kompassitorilla löytyy myös Töölönlahdelta Finlandia-talon takaa. Kaupunkilaisten ehdotuksia on toteutettu ympäri Helsinkiä. Etelästä löytyvät Kompassitorin niityt ja dynaamiset istutukset. Koillisesta puolestaan Kurranummen (Tapanila) ja Kottaraispuiston (Tapanila) istutus- ja oleskelualueet. Idästä puolestaan Kurkimäenpuiston istutusalueet.
Oli jännä huomata siinä kahvittelun lomassa miten lähes jokainen ohikulkija jäi katsomaan ja valokuvailemaan Komppasitorin kukkaniittyä. Eri ikäisiä ihmisiä sekä naisia että miehiä. Pari ohi ajanutta autoilijaakin pysähtyi ja tuli ulos autostaan ottamaan pari valokuvaa kukista. Luonnonkauneus vetoaa meihin kaikkiin!
Vaikka tänään onkin jo syyskuun ensimmäinen päivä niin vielä ehtii kyllä katsomaan näitä kukkaniittyjä jos on pääkaupunkiseudulla. Seuraaville 10 päivälle Ilmatieteen laitos lupailee +18 / +20 C asteen aurinkoisia säitä joten minä ikuisena kesänvenyttäjänä olen ihan innoissani.
Istuttamalla luonnonvaraisesti kasvavia hyönteispölytteisiä kukkakasveja saada kukkaloistoa ja luodaan kestävä paikallinen ekosysteemi. Me ihmiset saamme sitä tärkeää silmäniloa kun taas muut eliöt saavat ravintoa. Suurkiitos Helsingille.
Kannattaa ottaa Facebookissa seurantaan Kaupunkiluonto Helsingissä Facebook-sivu koska sieltä löytyy tietoa mm. Lauttasaaren suojelluista merenrantaniityistä, Hop-On Hop-Off -bussista, joka liikennöi Sipoonkorven kansallispuistoon 5.10 asti (la-su) jne.
Jos haluaa vielä mennä poimimaan itselleen niittykukkia niin silloin täytyy suunnaksi ottaa esimerkiksi Wennborgin tila Kytäjällä tai Haltialan/Tuomarilan niityt. Kannattaa tarkistaa Helsingin kaupungin sivuilta mistä saa luvallisesti poimia.
Kaunis on tämä kylvetty kukkaniitty Helsingissä. Espan kukkaloistoa ihailimme
VastaaPoistaviime kesänä kesänä. Meillä päin on myös maanviljelijän oma kuokkapelto, josta
saa käydä poimimassa kukkia. Ehdotin miehelle oman niityn kylvämistä mutta
ei saanut kannatusta. Sinikka
Helsingin puistot ovat kyllä tänä kesänä minusta kauniimpia kuin koskaan. Nämä eri väriset niittykukkasekoitukset saavat aikaan kyllä upeita alueita. Teillä on sitten ollut ihan kotinurkilla niitty mistä on saanut poimia. Jospa ensi kesänä saisitte oman kukkaniityn. Kivaa viikkoa ♥
PoistaIhanalta näyttää tuo Kompassitorin kukkameri. Minä kävin bongaamassa Musiikkitalon kohdalta alkavat istutukset ja ne ovat upeat. Voi kunpa ehtisin vielä Kompassitorillekin.
VastaaPoistaPS. kyllä minullekin Kompassitorista olisi ensin tullut mieleen se metrotori
Jos katsoo Google Maps-sovellusta niin siellä paikka on nimetty Kompassitoriksi ja viereinen pieni kahvila Cafe Compass. Wikipedia taas tietää kertoa seuraava. "Nykyisen Meripuiston itäosaan kaavoitettiin vuonna 1887 tori, jonka nimenä oli Meritori (ruots. alkujaan Hafstorget, myöhemmin Havstorget). Nykyään sama nimi on ranta-alueella Merisatamanrannan ja Ehrenströmintien risteyksen eteläpuolella sijaitsevalla pienellä pyöreällä aukiolla."
PoistaHelsingin ydinkeskustan Kompassiaukioksi kutsuttu paikka on taas metroaseman ja Asematunnelin välitasanteella. Eli asematunnelin paikka on aukio ei tori mutta kyllähän nuo nimet voivat mennä sekaisin kun ystävälläni.
Kukat ovat kyllä kauniita Helsingissä ja onneksi myös lämpimät säät taas auringon kera jatkuvat.
En pääse ihmettelemästä, miten noin laajat alueet kaupngissa saadaan kukoistamaan. Upeaa katsoa näin kuvistasikin. mInun pieni kukkaniittyni ei suostunut montakaan kukkaa kasvattamaan.
VastaaPoistaKun katson auringonkukkia, niin samalla muista omani. Kaksi on kasvanut vartta niin, että ovat nyt nupulla, mutta ikinä eivät ehdi niitä avata.
Älä soimaa itseäsi oman kukkaniittysi sadosta jos hoidat sitä yksin. Helsingin kaupungilla on puistotyöntekijöitä todella runsaasti ja varmasti on myös kasvupaikallakin ehkä pieni merkitys kukkimisen kannalta. Muutamakin niittykukka ovat varmasti kauniita mutta ymmärrän toki, että kun kylvää innolla sitä odottaa rehevää kukintaa. Toivotaan, että ensi kesänä näin käy ♥
PoistaTodella ihanaa silmänruokaa ja kauneutta.
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua sinulle.
Kiitos Enkuli ♥ kukat ♥ Mukavaa viikonloppua myös sinulle!
Poista