joulukuuta 13, 2023

Joululahjaksi voi antaa myös aineettoman lahjan

 

Kuva Pelastakaa lapset

On taas se aika kun ihmiset ryntäilevät ihan vauhkona kauppakeskuksissa etsimässä joululahjoja. Tavarapaljouden keskellä hiki selässä ja otsalla osastolta toiselle poukkoilevat lahjanmetsästäjät ovat jo menettäneet hermonsa tuossa ihmisvilinässä. Päässä takoo epätoivoinen ajatus "Mitä antaa joululahjaksi ihmiselle, jolla on jo ihan kaikkea?" Hätäpäissään tulee sitten tehtyä ehkä niitä ikäviä hutiostoksia, jotka viimeistään jouluaattona kun lahjoja avataan tulevat nolosti esille lahjansaajan ilmeestä. Tekisi mieli vajota maan sisälle kun lahja ei ihan osunut nappiin sen saajalle.

Olen parina vuonna jo aiemmin muistuttanut täällä blogissa, että joululahjaksi voi hyvin antaa aineettoman lahjan. Keräsin taas muutamia viime hetken hyviä vinkkejä niille, jotka haluavat välttää ruuhkat ostoksilla ja hankkia kestävän, vastuullisen sekä aineettoman joululahjan. 

1. Anna lahjaksi WWF - Maailman luonnonsäätiö Yleiskummius


Kuva WWF Suomi

WWF Suomi on osa kansainvälistä WWF-verkostoa, jolla on toimintaa yli 100 maassa ja toimisto noin 50 maassa. Vuonna 1961 perustettu WWF on kasvanut pienestä uhanlaisten lajien suojeluun keskittyvästä järjestöstä maailman vaikuttavimmaksi ympäristöjärjestöksi. Suomessa WWF on toiminut vuodesta 1972. 

Muita kummi vaihtoehtoja ovat Ilmasto-kummi, Itämeri-kummi, Saimaanorppa-kummi, Sademetsä-kummi, Lumi-kummi tai Kissaeläin-kummi. Tästä voit lukea lisää

2. Hemmotteluhoito Spassa tai hoitolassa

Hektisessä työelämän ja siihen yhteensovitetun perhe-elämän pyörteissä elävä ystävätär on varmasti iloinen ja yllättynyt jos hän saa lahjakortin hemmotteluhoitoon. Haluan taas kerran hehkuttaa Kalevankadulla Helsingissä sijaitsevaa Lempi Day Spa -hoitolaan, jossa kyllä sekä keho että mieli lepää. Ollaan keskellä kaupunkia mutta itse hoitotiloihin eivät liikenteen äänet tai muut häiriötekijät vaikuta. Väsyneille jaloille voi ostaa Lempi Signature Jalkahoidon, joka kestää peräti 90 minuuttia - jalat virkistyvät ja mieli samalla. Toki myös 60 minuutin Lempi Classic Jalkahoito saa hetkellisesti ammattitaitoisen tekijän käsittelyssä nirvanaan asiakkaan.

3. Anna lahjasi Museokortti, joka avaa ovet 367 taidemuseoon 


Kuva Museokortti 

Museokortti on oivallinen joululahja. Museokortti avaa ovet vaatimattomasti 367 museoon, 615 näyttelyyn, 136 tapahtumaan ja 36 kulttuurikierrokseen. Joten aika paljon riittää siis vuoden mittaan sekä katsottavaa että koettavaa kattavasti Suomen eri puolilla. Jos haluat yllättää läheisesi lahjalla, josta on iloa pitkäksi aika on Museokortti juuri passeli! Joulutarjouksen saa Museokorttiin juuri nyt yhden ylimääräisen kuukauden voimassaoloon. Etu on voimassa nyt joulukuun ajan. Museokortin hyvä puoli on se, että jossain isossa näyttelyssä ei tarvitse kerralla ahnehtia kaikkea kerralla vaan voit jaksottaa käynnit Museokortilla vaikka eri viikolle tai kuukaudelle. 

4. Anna lahjansaajalle luontoretki kanssasi 

Suomessa on paljon kauniita kansallispuistoja ja luonnonsuojelualueita, joihin voi lähteä päiväretkelle samoilemaan tai tehdä jopa viikonloppureissun. Ylläoleva kuva on otettu Mustavuoren luonnonsuojelualueelta, joka löytyy Vuosaaresta. Alue on todella monipuolinen eli pääset kävelemään ainutlaatuiseen lehtometsään sekä myös tutkimaan jännittäviä linnoitustöitä ensimmäisen maailmansodan ajalta. Alueelta löytyy yli 100 vuotta sitten tehtyjä rakennelmia koska täällä sijaitsi aikoinaan Viaporin maarintaman itäisin kohta. 

Metsäretki Mutsavuoren luonnonsuojelualueella voi reitin oikein valitessaan kulkea vaikka seitsemän metriä syvän paikoin vain toista metriä leveän rotkon läpi. Tai vaihtoehtoisesti voit pujahtaa 30 metriä pitkään luolaan, josta pääset ulos kallion toisen puolen suuaukosta. Mustavuosi on seikkailu lähellä ja silti tuntuu kuin oltaisiin jossain kaukana sekä ajallisesti että paikallisesti.

Toinen erikoisempi kohde on Högbergetin luola Kirkkonummella. Tämän luolan suuaukko kun tuo elävästi mieleen ihan "naisten genitaalialueet". Kun pujahtaa luolan oviaukosta sisälle ymmärtää sen miksi luolan sanotaan muistuttavan "maaemon kohtua". Högbergetin luolalla on korkeutta noin kaksi metriä ja sen leveys on reilun metrin. Syvyyttä luolasta löytyy 6-7 metriä. Mielenkiintoinen retki ja ympäröivässä metsässä olen nähnyt myös kotkan pesivän. 

5. Anna lahjaksi päiväretki kanssasi lähikaupunkiin 

Vie lahjansaaja päiväretkelle lumoavaan Rauman kaupunkiin Suomen länsirannikolla. Rauman kaupungin alueella on peräti kaksi maailmanperintökohdetta, Vanha Rauma ja Sammallahdenmäki. Vanha Rauma valittiin UNESCOn maailmanperintöluetteloon 1991 ainutlaatuisena esimerkkinä elävästä ja hyvin hoidetusta vanhasta pohjoismaisesta puukaupungista. Maailmanperintöluetteloon valittiin 1999 Sammallahdenmäen pronssikautinen hautaröykkiö, joka on Pohjanlahden rannikkoalueen laajin ja monipuolisin Skandinaavisen pronssikulttuurin kalmistoalue.

Tai suuntaa Uudellamaalla itään ja Vanhaa Porvooseen. Porvooseen voi tehdä retkiä myös talvella, jolloin kaupunki näyttää myös idyllisen kauniilta. Porvoo on kaupunki, jolle olen menettänyt sydämeni jo lapsena ♥ Vierailen Porvoossa usein ja eri vuodenaikoina aistimassa tämän vanhan kaupungin katuja, arkkitehtuuria, nupukivikatuja, kapeita kujia, jokirannan punaisia aittoja, opastekylttejä, pikkuisia pihapiirejä, jokea ja ilmapiiriä. Matka Porvoon vanhakaupunkiin on kuin piipahdus historiassa ja menneisyydessä. Kaupungilla on oma ainutlaatuinen paikkansa minun sydämessäni. 

Kolmanneksi suosittelen päiväretkeä Uuteenkaupunkiin eli Ugiin, joka myös on arkkitehtuurin helmi. Näin komeita porttitaloja ei taida löytyä mistään muualta kuin länsirannikolla ja Ugista. Pikkukaupunki, joka tarjoaa upeaa rakennustaidetta ja syyskuun alussa joka toinen vuosi voi näissä vanhoissa taloissa myös vierailla. 

6. Tilaa ystävälle siivooja auttamaan kodin siisteyden kanssa

Kuva Pixabay

Ikkunoiden pesu ei ole ainakaan minusta hauskaa puuhaa. Pakollisen puuhan voi myös ulkoistaa eli ostaa lahjakortin palveluntarjoajalta, joka suorittaa työn. Moni voi kaivata myös apua vaikka kodin komeroiden siisteyden kanssa tai tavarakaaoksen kesyttämiseen. Olen itse muutamia vuosia sitten tarjonnut omaa apuani ylimääräisten vaatteiden, asusteiden ja jalkineiden lajitteluun sekä myyntiin kirppiksellä ystävälleni, joka kärsi juuri liiasta tavarasta omassa kodissaan. 

7. Järjestä retki Korkeasaareen kummilapsen kanssa niin vanhemmat saavat omaa aikaa

Minä olen kummitäti viidelle kummilapselle. Olen järjestänyt kummilapsen vanhemmille yhteistä aikaa ottamalla kummilapsen yökylään, viemällä Korkeasaareen, elokuviin, uimaan, keräämään auringonkukkia jne. Lasten kanssa on helppo löytää erilaisia paikkoja, joissa voidaan vierailla ja lapsi voi myös jäädä yökylään.

8. Anna lahjaksi kalastuslupa ja kalastusseuraa

Kalastaminen on hauskaa puuhaa ja aina ei ole edes tärkeää saada itse saalista vaan olla kalassa yhdessä. Järjestä vaikka omalla mökilläsi kalastusreissu, johon voi mukaan tulla enemmänkin ystäviä. Yhdessäoloa, hyvää ruokaa, juomaa ja myös sen kalan narraamista tulee saalista tai ei. Ja mikä parasta jos vaikka tulee kalaa niin voidaan vielä sitten kokkailla joku kalaherkku!

10. Lahjoita Pelastakaa Lasten joulukeräykseen ja auta kotimaan lapsia.


Kuva Pelastakaa lapset

Pelastakaa Lasten joulukeräys kerää varoja kotimaan lasten hyväksi. Lahjoittajien tuella jaetaan vähävaraisille lapsiperheille ruoka-apua, harrastustukea ja oppimateriaalitukea. Lisäksi tarjotaan lapsille tukihenkilöitä, tukiperheitä ja keskustelutukea verkossa. 

Hyvää aineettomia lahjoja jouluusi!








2 kommenttia:

  1. Tässäpä hyvä muistutus asiasta! Aineettomat lahjat ovat nousemassa suosioon ja onneksi myös hyväntekeväisyyteen annetaan nykyään enemmän (ainakin jouluna). Itse olen osallistunut monta vuotta Tallinnassa järjestettäviin Suurlähetystöjen joulumarkkinoihin, joiden tuotot menevät kokonaisuudessa vähävaraisten lapsiperheiden hyväksi.
    (https://viaperasperaadastra.com/2023/12/04/joulukalenteri-2023-luukku-4-joulu-on-antamisen-juhla/).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nadine ♥ Aineettomista lahjoista ja auttamisesta pitää muistuttaa minusta joulun alla jotta kaikki voisivat saada kunnon joulun. Upea kohde sinullakin tuo Tallinnan suurlähetystöjen joulumarkkinat. Mukavaa joulun odotusta!

      Poista

Template designed by Rainy Day