joulukuuta 03, 2022

Tuomaan Markkinat 1.-22.12. ovat taas tutulla Senaatintorilla

 

Tuomaan Markkinat ovat taas tutussa vanhassa paikassaan ihanalla Senaatintorilla 1.-22.12. Minä piipahdin jo torstaina töiden jälkeen kurkkimassa mitä kaikkea kivaa tänä vuonna on tarjolla. Viime vuonnahan markkinat olivat poikkeuksellisesti evakossa sähköremontin takia Kauppatorilla, jossa oli äärimmäisen kylmää koska meri oli vielä auki. Edellisenä vuonna 2020 oli korona pirulainen siirtänyt Tuomaan Markkinat verkkoon. Nyt kun ollaan taas paremmin tuulensuojassa rakennusten keskellä ja vähän kauempana avovedestä minua ei viluttanut ollenkaan markkinoilla.




Senaatintorin ympäristö myös tuo tapahtumalle ne tutun turvalliset puitteet virittäytyä joulunodotukseen. Ollaan ihan vanhimman Helsingin ytimessä, jossa vuosisatoja vanhat rakennukset on kauniisti jouluvalaistu ja jykevä Tuomiokirkko kupoleineen antaa vielä loppusilauksen tähän loistokkuuteen. Täällä on arvokkuuden lisäksi myös kodikkuutta ja aina niin kauniit joulukoristelut. Senaatintorin ympäristö on ainutlaatuinen uusklassinen kokonaisuus. Tuomiokirkko, Valtioneuvoston linna, Yliopiston päärakennus ja Kansalliskirjasto, jotka kaikki ovat C.L.Engelin käsialaa. 





Senaatintorilla oli mahdollista myös avajaispäivän kunniaksi tavata itse Joulupukki, joka oli lähtenyt Korvatunturilla pääkaupunkiseudun hulinaan. Totta kai me otimme selfien Joulupukin kanssa. Kuvaukseen ei ole yläikärajaa kertoi Joulupukki joten rohkeasti vaan Pukin kanssa kuvaan! Joulupukki on jatkossa jokaisena joulumarkkinoiden lauantaina ja päätöspäivänä 22.joulukuuta Tuomaan Markkinoilla. Sen verran kiireinen Joulupukki on ettei hän näin joulun alla ihan joka päivä ehdi Helsingissä käydä. Joulutori on päivittäin avoinna 22.joulukuuta asti.  

Ugears on jännien ja ainutlaatuisten itseliikkuvien mekaanisten mallien valmistaja ja tuottaja Kiovasta, Ukrainasta. Osat ovat itsekiinnittyviä ilman liimaa ja korkealaatuista puuta. Jänniä!

Viivi Kemppaisen maalauksia, kalligrafiakortteja ja artesaanityönä valmistettuja akvarellivärejä.  

SI-KU & MaiUnik on kahden pienyrittäjän koju, josta löytyy käsineulottuja sukkia ja neuleita, tonttuja, kortteja jne. 

Trésorien aivan satumainen käsitehtyjen ja lasisten joulukoristekoju. Kaikkea NIIN ihanaa!

Tuomaan Markkinat on tänä vuonna jaettu lahjakujiin alueella. Herkku- ja ruokatuotteet löytyvät omilta kujiltaan. Eri teemojen mukaan ryhmitellyt lahja- ja käsityötuotteet on sijoitettu omille kujilleen. Jos on kiire osaa karttaopasteen perusteella heti suunnistaa osioon, johon haluaa mennä. Toki onhan torilla aivan ihanaa päämäärättömästi vain kuljeskella ja katsella. 



BellaMiina tarjoaa lahjaideoita siten, että saadaan kaikki materiaali kiertoon ja tuotetaan mahdollismman vähän jätettä - hyviä periaatteita. Ihania pupusia! 

Anna-Liisa Sahranto myy kransseja, huovutettuja töitä ja työt ovat aitoa käsityötä alusta loppuun. 

Sirkkatonttu on suomalaista käsityötä Helsingistä ja Tampereelta vuodesta 1975. Söpöjä tonttuja!




Tikkurituote valmistaa suomalaisesta poronnahasta ja suomenlampaanvillasta käsityönä rukkasia, vauvantossuja sekä neuleasusteita. Näppärästi kävi myös neulominen kojulla eli käsitöitä tehden. 

Coston Pipokiskasta löytyy merinovillaiset, Suomessa valmistetut ja korkealaatuiset pipot.





Juniart myy tekstiilitaiteilija Julia Martiskaisen mm. käsin kirjailtuja laukkuja, kännykkäpusseja, meikkilaukkuja. Äärimmäisen kauniita ja värikkäitä tuotteita.

Cafe Metsäpaahtimo myy aurinkovoimalla paahtamaansa kahvia ja lisäksi tarjolla on kuusenkerkästä valmistettua raakasiirappia ja muita kuusenkerkkätuotteita. 

Herkkukartano tarjoaa vanhan ajan nekkuja, tikkareita, karkkitankoja, karamelleja, kastikkeita, hunajaa, sinappia, teetä ja kahvia. Herkkuja siis monenlaisia!

Joulutorilta löytyy lähes 90 käsityöläistä ja pientuottajaa sekä yli 20 herkkumyyjää ja kahvila- ja ravintolatoimijaa. Minusta on tärkeää, että joulutorin tarjonta koostuu erityisesti laadukkaista ja kestävistä kotimaisista lahja- ja designtuotteista unohtamatta myöskään jouluisia makuelämyksiä, jotka lämmittävät kivasti kiertämisen ohessa. Herkku- ja ravintola pihoilla on paljon erilaista tarjontaa mistä voi valita omaan pikkunälkään syötävää tai juotavaa. Osa myyjistä on ns. vaihtopaikkoja eli niissä myyjät vaihtuvat viikoittain. Joulutorilla voi siis käydä useampia kertoja ja aina löytää jotain ihan uutta ja ennennäkemätöntä. 







Hermannin piirakkaleipomon kojusta saa itäsuomalaisia ohutkuorisia piirakoita, piparkakkutuotteita, leivonnaisia ja piparkakkugranolaa. 


Sahlgrenska on perheyritys Uudestakaupungista ja valikoimassa mm. jouluiset silakka- ja silliherkut, katkarapukimara, lohiviettelys ja lohikaviaari. Tyrni-inkiväärihyytelöä myös tarjolla sekä mustavalkosipulimajoneesia. 

Pensar Fisk tulee Paraisten saaristosta tuoden mukaan saaristolaisherkkuja: tuoretta mätiä, kylmäsavutuotteita, kalasäilykkeitä, hilloja ja hillokkeita sekä saaristolaisleipää. 

Tuomaan Markkinoilla on viikonloppuisin myös ohjelmatarjontaa eli kuorolaulua ja vaskimusiikkia on ainakin luvassa sekä iki-ihania posetiivariesityksiä. Posetiivit on minusta hurmaavia ja niitä on hauska kuunnella - tulee sellainen menneen maailman tunnelma hetkeksi. Myös sepän takomassa voi nähdä ja kurkistaa miten sitä lasia oikein puhalletaan. Tarkemmat esiintyjätiedot löytyvät tästä

Suomen Luontolahjat on koju, josta löytyy Nalle-hunajaa mitä tuotetaan Orimattilassa. Tarjolla myös mehiläisvahakynttilöitä ja hunajaista kosmetiikkaa sekä shampootakin.  

Hunaja hetki on kahden mehiläistarhaajan yritys, joka myy erilaisia mehiläispesän tuotteita. Nämä kuusenmuotoiset mehiläisvahakynttilät olivat minusta hurmaavia. 


Heinäsaaren Herkkupuoti on tuottaa Saimaan saarella mm. hilloja, hyytelöitä, Talvi-tähti herukkaglögiä ja sinappia. 


Joulutorilla on vastuullisuus tärkeässä asemassa tässä maailmantilanteessa ja sekä myyntikojut että lastenkaruselli pyörivät uusiutuvalla energialla. Markkinoiden myyjät ja ruokatoimijat on valikoitu vastuullisia tuotanto- ja toimintatapoja korostaen. Myös sosiaaliseen vastuuseen on kiinnitetty huomiota myyjien valinnassa. 


Ja totta kai Tuomaan Markkinoilla on ihana puukaruselli kuten niin monina vuosina aiemminkin. Minähän olen suuri karusellifani joten haikeana katselin sen pyörimistä ja räpsin kuvia kun en kyytiin kehdannut nousta vaikka se on tarkoitettu sekä lapsille että lapsenmielisille. 

En yhtään ihmettele, että useissa joulutorilistauksissa on meidän oma Tuomaan Markkinat mukana ihan siellä kärkipaikoilla. Helsinki on kaunis joulukaupunki ja pärjää kyllä mielestäni oikein hyvin monille eurooppalaisille kaupungeille vertailussa. Ollaan ylpeitä tästä vuodesta 1994 alkaneesta joulutoriperinteestä ja käydään tukemassa kauppiaita torilla tänäkin vuonna. Eilen oli Osta työtä Suomeen -päivä, joka voisi jatkua pidempään näin joulun alla ja muutenkin.

Tuomaan Markkinat on avoinna 1.12.-22.12.2022 ma-to ja su klo 11-19 sekä pe-la 11-20. Itsenäisyyspäivän iltana 6.12. ylioppilaiden soihtukulkue päättyy torille ja Lucian päivän iltana 13.12. kulkue lähtee torilta. Markkinoille on vapaa pääsy. 





2 kommenttia:

  1. Ihanan tunnelmallisia kuvia Tuomaan markkinoilta. Minä en ole moneen vuoteen ehtinyt käymään Tuomaan markkinoilla. Toivottavasti tänä vuonna ehdin. Olen loman takia pahasti myöhässä kaiken jouluhössötyksen suhteen, pitää ottaa kova kiri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rva Kepponen ♥ Minulle Tuomaan markkinoista on tullut jo perinne ja ne ikään kuin aloittavat kivasti joulukuun. Toivottavasti sinä ehdit markkinoille tänä vuonna. Tsemppiä joulukiritykseen!

      Poista

Template designed by Rainy Day