Elo-syyskuun vaihteen kuulumisia, tapahtumia ja mietteitä

 

Hyvää syyskuun ensimmäistä teille kaikille siellä ruudun toisella puolella! Moni on julistanut tänään tai oikeastaan jo pari viikkoa sitten, että kesä on ohi ja olemme siirtyneet syksyyn. Minä ikuisena kesänvenyttäjänä olen tyystin eri mieltä. En ole vielä pakannut kesävaatteita kaappiin tai ottanut talvisaappaita esille vaan jatkan edelleen kesätamineissa. Laitan toki jotain lämmittävää sen kesämekon päälle koska en halua vilustua mutta vielä en aio luovuttaa. Kesähän on asenne vähän kuten koulun liikuntaopettaja aina sanoi, että "sää on pukeutumiskysymys" kun vinguimme sisäliikuntaa sadesäällä. Sen jälkeen kun minusta tuli koiranomistaja olen ymmärtänyt ettei huonoa säätä olekaan kun karvakaveri haluaa ulkoilemaan. Päälle vain oikeanlaiset vetimet ja menoksi!

Olen kiinnittänyt Mimmin kanssa koiralenkeillä huomiota siihen, että pihlajat ihan notkuvat  marjoja. Pihlajanmarjoihin liittyy muuten todella paljon erilaisia uskomuksia. Minusta on äärimmäisen outoa, että pihlajanmarjat voivat merkitä niin monia erilaista asioita. Ja kansauskomukset voivat myös kumota toisensa. Sanotaan, että kun pihlajassa on paljon marjoja vanhat piiat pääsevät naimisiin. Runsaat marjat voivat myös tarkoittaa sitä, että tuleva talvi on vähäluminen mutta marjat voivat toisaalta tarkoittaa sitä, että lunta tuleekin paljon. Jos vanhaan kansaan on uskomista niin pihlaja auttaa jos vaimo tai koira on karannut. Minulle se tutuin sanonta on peräisin Aisopoksen saduista eli "Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista." Pihlajanmarjoista tulee aina myös mieleen Fazerin Kettukarkit. 

Vein isäni sunnuntaina Kahvila Kampelaan kahville ja pannukakulle kermavaahdon sekä mansikkahillon kera. Kyllä tuo herkkupannari hävisi aika nopeasti lautaselta auringon paistaessa ja lämpömittarissakin oli +19C astetta. Omnomnom! Ei yhtään hassumpi tapa viettää sunnuntai iltapäivää lähes kesäisissä maisemissa. Kaksi kahvia isojen pannarinpalojen kera yhteensä 13 euroa. Instagramin puolella jo kerroinkin, että unohdin ostaa kukkia kotiin viime perjantaina. Harmitti vietävästi! Siinä Kampelan edessä oli kuin tilauksesta myyntikoju, josta sai perunoita ja kukkia. Iskin silmäni ihaniin kukkakimppuihin, joita sai 10 eurolla kaksi. Siitä lähtivät unohtuneet kukat nyt Marjon matkaan ja kotona kahteen maljakkoon. Myyjärouva vielä kertoi, että vaihtamalla vettä saa kukat säilymään kolmekin viikkoa. Yritän saada ne säilymään ainakin kaksi viikkoa :)

Ostin keväällä kivan kesämekon Reservedin verkkokaupasta ja samalla klikkailin itselleni myös toisen Gina Tricotin mekon, jonka esittelinkin jo teille kummityttöni lakkiaispostauksessa. Olen tyystin unohtanut laittaa kesätohinoissani kuvaa tuosta Reserved mekosta mutta tuolla otsikkokuvassa minulla on se päälläni. Vaaleanpunainen pohja, jossa on punaisia, valkoisia ja sinisiä kukkia. Mekon pitäisi olla maksimittainen mutta minulla se pituuteni takia jää puoleen säären mutta ei haittaa. Pitkä nainen saa usein huomata, että maksi voi olla midi kun puhutaan pituudesta. Myös housujen kanssa tulee usein hassuja yllätyksiä kun normaalimittaiset pöksyt ovatkin minulle caprit. 

Jos tulisi joku juhlatilaisuus niin asustaisin mekon joko noilla vaaleanpunaisilla sydänkorvakoruilla tai vaihtoehtoisesti monivärisillä suuremmilla korviksilla. Perhossormuksenkin voisin laittaa sormeen vielä juhlan kunniaksi ja jalkaani noihin kuvitteellisiin juhliin sujauttaisin Zaran alesta vuosi sitten tilatut helmilipokkaat. En muistaakseni ole näistä kengistäkään mitään kuvia blogiin laittanut aiemmin. Juhlissa laukkuni tässä asukokonaisuudessa voisi olla myös musta. Mitään juhlia tässä korona-ajassa ei todellakaan ole nyt tiedossa joten mekkoa olen käyttänyt ihan arjessakin. Voihan sitä työpäivänä kotikonttorillakin pukeutua siistimmin tässä "uudessa normaalissa" eikä istuskella vain kotiasussa päivästä toiseen.

Eilen postiluukusta kolahti todella mukana yllätys. Sain arvostelukappaleen uudesta juuri ilmestyneestä kirjasta "Hirsi huokaa, kivi kuiskaa". Kirja sisältää kaksikymmentä kertomusta Loviisan vanhoista taloista. Kirja on Maria Schulginin, Kai Anderssonin ja Sonja Ilvetsalo-Koskisen yhteistyönä syntynyt. Maria on toimittanut Kain Loviisan vanhoja taloja kuvaavien pastelliliituteosten pohjalta taidetta, historiaa ja kaunokirjallisuutta yhdistävän teoksen. Sonja on puolestaan heittäytynyt niiden kohtaloihin, kuunnellen herkällä korvalla kunkin talon ominta ääntä. 

Olen niin onnellinen tästä kirjasta ja tulen kertomaan siitä enemmän kun ehdin perehtyä kirjaan kunnolla. Minulta jäi viime viikonlopun LWT siis Loviisan Wanhat Talot -tapahtuma kokematta joten tästä kirjasta saan oman osani Loviisasta vähän eri muodossa. Kiitos arvostelukappaleesta.

Miten sinun syyskuusi on alkanut? Joko olet pakannut kesävaatteet pois ja ottanut talvisemmat esille? Kuuluuko pannukakku kermavaahto ja mansikkahillo vai syötkö sen jonkun muun lisukkeen kanssa? Kävitkö Loviisan Wanhat Talot -tapahtumassa?