joulukuuta 10, 2020

Punaisia joulukenkiä - Put on your red shoes



Jouluna on kiva sujauttaa jalkaansa punaiset kengät! Minähän rakastan punaisia kenkiä ihan ympäri vuoden ja monet puolitututkin muistavat minut juuri punaisista lenkkareistani. Punaisia kenkiä olen koko ikäni ihastellut ja muutamia vuotta sitten jäin koukkuun juuri noihin punaisiin sneakerseihin. Punaiset kengät huomataan ihan varmasti ja niistä myös aina syntyy keskustelua. Muistan muutaman vuoden takaa matkan keväiselle Saarenmaalle, jossa Kuressaaren hotellin respassa ihasteltiin punaisia lenkkareitani ihan useamman henkilön voimin. Minä melkein punastuin lenkkareiden saamasta huomiosta. Punaisen värinä sanotaan symboloivan rakkautta ja intohimoa sekä tulta. Toisaalta punainen on vaaran, nopean urheiluauton ja naisellisen huulipunan väri. Punainen valo saa pysähtymään ja punainen kortti puolestaan heittää pelaajan ulos kentältä rikkeiden takia. Voimakas on punaisen värin voima mutta ennen kaikkea se on juuri joulun ajan väri ja minun joulussani on paljon punaista.








Ehkä maailman kuuluisimmat punaisten kenkien käyttäjät ovat olleet silti miehiä. Paavin virka-asuun punaiset nahkakengät ovat kuuluneet yhtä olennaisesti kuin hänen valkoinen stoolansa ja kalottinsa. Historiassa kaikki paavit eivät punaisia kenkiä ole kuitenkaan käyttäneet mutta paavi Benediktus XVI palautti punaisten paavillisten kenkien käytön. Pitkään pohdittiin tekikö italialainen muotitalo Prada paavin kengät vai mistä ne olivat peräisin. Lopulta Vatikaaninen virallinen uutislehti Osservatore Romano kumosi huhut. Paavin punaiset kengät valmistanee italialainen suutari Adriano Stefanelli, joka on tehnyt kengät myös Yhdysvaltain entiselle presidentille Barack Obamalle.













Punaiset kengät ovat saaneet myös ihan oman elokuvan. Michael Powellin ja Emeric Pressburgerin ohjaama brittiläinen tanssi- ja draamaelokuva ilmestyi jo vuonna 1948. Punaiset kengät oli ohjaaja kaksikon menestynein ja tunnetuin elokuva. Elokuva oli tanssielokuvien historiassa merkkipaalu, sillä ensimmäistä kertaa tanssi oli oleellinen osa elokuvallista kerrontaa eikä vain joku erillinen tanssinumeroa elokuvassa. Gene Kellyn tähdittämät iki ihanat tanssileffat Pariisin lumoissa ja Laulavat sadepisarat menestyivät juuri Punaiset kengät -elokuvan takia. Vuonna 1999 British Film Instituten kyselyssä elokuva äänestettiin kaikkien aikojen yhdeksänneksi parhaaksi brittielokuvaksi. Jos et ole nähnyt niin suosittelen katsomaan tämän klassikkoelokuvan.  





Aquazzuran punaisissa kengissä on huikean korkeat korot. Meghan Marklen tunnetuksi tekemän Edgardo Osorion luxuskenkäbrändin jokaisen korumaisen kengän pohjaa koristaa kullanvärinen ananasmerkki. Nämä kaunokaiset jalassa istutaan jouluna sohvalla nauttien Wienernougatia tai Fazerin Vihreitä kuulia. 



Jos haluaa tanssia vähän villimmin joulukuusen ympärillä jouluaattona voisi jalkansa sujauttaa Guccin Marmont avokkaisiin, joiden tolppamaiset korot ovat tukevammat. Näillä kun pysyy takuuvarmasti pystyssä. Hou-hou Joulupukki, jos vaan millään muistat niin jonain jouluna voisit tuoda minulle Guccin Marmont käsilaukun joululahjaksi niin tekisit minusta todella onnellisen - wink wink! Jaksan kyllä odottaa...

Kate Spaden punaiset satiinikorkkarit ovat kuin karkit punaisilla ruseteilla varustettuna. Spaden kengät, laukut, kellot on suunniteltu itsevarmalle, modernille ja elämäniloiselle naiselle. Klassikkokenkien lisäksi Spaden mallistossa on asusteita - kuten alligaattorilaukkuja - joissa on hyppysellinen huumoria joka on aina hyvä mauste arkipäivässä. Turha ryppyotsaisuus on ikävää!  





Miu Miu -kengissä löytyy jouluun sekä stilettokorkoa varustettuna nilkkaan solmittavilla nauhoilla että myös hyvin perinteistä Mary Jane remmikenkää strasseilla. Miu Miu on Pradan 1992 perustettu sisarmerkki, joka on isosiskoaan edullisempi hinnoiltaan. Jännää miten aikoinaan lapsille suunnitellusta Mary Jane- mallista - suljettu, syvään uurrettu kenkä, jossa yksi tai useampi hihna poikki jalkapöydän - on tullut aikojen saatossa niin suosittu myös aikuisten naisten kengissä. 1900-luvun alun napeilla kiinnitettävistä lastenkengistä tuli iloisella 1920-luvulla naisten suosikkijalkine, jolla tanssittiin villisti charlestonia ja foxtrotia helmat heiluen. 

Pradan D´Orsay slingbackit ovat ehkä vielä särmikkäämpi vaihtoehto jouluillalliselle jouluaattoiltana. 














Valentinon Rockstud korkokengissä on valinnanvaraa matalammasta "kitten heels" -korosta siihen huippukorkeaan 10 cm korkoon! Nämä joulukengät jalassa olo olisi heti enemmän "Rocking around the Christmas tree At the Christmas party hop" tai "Hei tonttu-ukot hyppikää, nyt on riemu raikkahin aika".


Sokerina pohjalla Sinkkuelämän ja Carrie Bradshawn tutuksi tekemät Manolo Blahnik ballerinat. Tosin teeveesarjassa Carrie ei koskaan käyttänyt tasapohjaisia Manoloita vaan kopsutteli New Yorkin kaduilla mitä korkeimmilla luomuksilla aamun pikkutunneilla taksista kotiovelle. Tämä tohvelimaiset avokkaat jaloissa jaksaisi kyllä ehkä parhaiten joulunpikkutunneille nakertelemaan vielä vähän joulutorttuja ja taatelikakkua hyvän kirjan kera.

Nyt palaan todellisuuteen ja tartun nykyiseen lempipuuhaani eli imurointiin! Villakoira kennel ja pölypallerot saavat kyytiä tässä viikkosiivouksessa kun heilun Dysonin kanssa. Vielä ei ole perinteisen joulusiivoilun aika mutta sekin päivä koittaa vielä. Mitkä ovat sinun suosikkijoulukenkäsi? Mukavaa viikonloppua kaikille! 

Kaikki postauksen kuvat on lainattu netistä.



11 kommenttia:

  1. Punaiset kengät ovat niin ihania ❤ Erityisiä joulunajan lempikenkiä Minulla ei ole, mutta villasukkia senkin edestä 😄 Hyvää viikonloppua ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja ❤ Eivät minunkaan kenkäni oli ostettu joulua silmällä pitäen sillä punainen toimii aina mainiosti. Minulla on myös monet punaiset villasukat, joista yhdet juuri jalassa.
      Hyvää viikonloppua sinullekin :)

      Poista
  2. Minulla on usein joulunkin aikaa villasukat jalassa lähes joka paikassa ja tilanteessa :) Tajusin kyllä juuri, että minullahan ei ole yhtiäkään punaisia kenkiä. Tilanne pitää korjata ja ainakin punaiset ballerinat on ostettava ensi kesäksi <3
    Ihanaa viikonloppua Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule niin on minullakin usein joulunaikaan villasukat ja nimenomaan punaiset jalassa. Jouluaattona ja siinä ympärillä on kiva joskus vetää muutakin kuin sukat jalkaansa. Kyllä sinun täytyy punaiset ballerina ostaa. Takaan, että ihastut punaisiin kenkiin :D

      Poista
  3. Ihana kenkäpostaus❤️Punaiset kengät ovat oikeat katseenvangitsijat. Sellaiset jalassa ei koskaan voi jäädä seinäruusuksi🌹😁🌹Hyvää joulun aikaa, Marjoseni🌲🎅🌲!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija :) Punaiset kengät kyllä huomataan eikä niiden kanssa jää seinäruusuksi. Punaiset kengät miellyttävät monia mutta he eivät uskalla vetää niitä jalkaansa. Rohkeutta toivotan kaikille ja sanon, että rohkeasti vain punaiset kengät jalkaan :D
      Hyvää joulunaikaa sinulle Teija ja perheelle myös - teidän torppa on ihana <3

      Poista
  4. Hyvä kirjoitus, kiitos!

    Itse en omista kuin yhdet punaiset korkkarit (noin 100 parista) ja sinänsä värillä ei koskaan ollut merkitystä ostopäätökseen. Muut seikat, kuten muoto ja mukavuus ratkaisevat. Tosin, minulla on kenkiä kaikissa sateenkaaren väreissä (eli, ei mustia eikä valkoisia 😁).

    Aquazzura on tosin ollut pitkään tunnettu ennen Meghan Markelea. Samaten Kate Middleton on Aquazzuran pääkasvot, jos Brittihovia katsoa. Merkin kengät on ennen kaikkea tunnettu käyttömukavuudesta, eikä niinkään killer heelsissa (vaikka sellaisiakin merkki valmistaa). Merkki on hyvin suosittu business-maailmassa, ehkä heti Tod’s:in ja Casadei:n jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nadine kommentistasi. Itselläni kenkiä oli jossain vaiheessa 180 paria mutta korostan ettei joukossa oli merkkikenkiä kuin muutamia. Ja viime aikoinan olen hankkinut niitä hyvin maltillisesti. Minulla taitaa myös olla vain yhdet punaiset korkkarit ja nekin ovat sling-backit.

      Tuo on ihan totta, että Aquazzura oli tunnettu jo ennen Meghanin mutta hän "omi merkin itselleen". Tai lehdistö teki sen hänen puolestaan. Kate Middleton ei ehkä ollut niin lehdistön mieleen kuin Meghan. En ole koskaan edes päässyt kokeilemaan Aquazzuran kenkiä mutta odotan innolla jos joskus tulee tilaisuus. Jännä juttu, että ole pärjännyt ilman mustia kenkiä. Valkoisia on itsellänikin vain muutamia. Isossa koossa valkoinen saa jalan näyttämään kanootilta :D

      Poista
  5. No, tuota, suurin osa mun kengistä ovat täysin nimettömiä ja rakkaita vain minulle. Käytän paljon puolalaisten valmistajien kenkiä, ne ovat tarpeeksi vankkarakenteisia pohjolaan. Juhlaan on kiva olla italialaista laatua. Nykyään en tiedä, missä Suomessa shoppailla, mutta Tallinnassa on Gabi ja Chester, Puolassa (omat Gdanskista) on Primamoda ja Venezia. Myös Riikasta sain varsin näyttävät parit ostettua. Milanossa ja Roomassa kävin outleteissa. Isot koot (39+) ovat siellä aina -70-90% alennuksella. Onnistuin ostamaan kengät myös Vatikaanista 😂.
    Mustiin kenkiin mulla on allergia: 90-luvulla mitään muuta väriä ei saanut, ja nyt otan väreistä kaikki irti 😁. Mulla on beige trenssi, sen kanssa ei tarvi olla mustia kenkiä.
    Valkoisiin kenkiin pääsee käsiksi niin että edestä, takaa tai keskellä ne on auki: slingback, peep toe, mary jane, tai ihan sandaalit. Mulla oli useita, mutta kulutin puhki. Nyt etsin itselleni sopivaa paria, mutta en vielä onnistunut. En usko, että sulla on suurempi jalka kuin mulla ainakaan 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos shoppailuvinkeistä :) Gdanskissa kun olin työmatkalla näin parikin mielenkiintoista kenkäkauppaa mutta koska vapaa-aikaa oli vähän käytin ajan mieluummin nähtävyyksien katseluun kuin shoppailuun. Riikasta olen itse ostanut muutamat kengät. En tiennytkään, että Vatikaanissa on kenkäkauppoja :D Milanosta ostin yhdet todella kauniit loaferit, jotka käytin käytännössä ihan loppuun. Niissä oli nahkapohjat enkä minä tyhmä laittanut niihin kumipohjia joten kosteat sadekelit eivät tehneet kengille hyvää. Muistan elävästi, että kun astuin kenkäkaupasta ulos - siinä Duomon lähellä - niin sain pulun jätökset päälleni. Roomasta en muistaakseni ostanut kenkiä mutta sekä Venetsiasta että Napolista olen ostanut. Mallorcalla oli muuten todella kauniita kenkiä ja sieltäkin tarttui mukaan jotain kivaa. Nyt minua odottaa Postilla Minna Parikan glitteri puputennarit. Sain onneksi oman koon vielä vaikka liike onkin lopettanut. Ehdin hakea kengät vasta joulun jälkeen....arvaa vaan poltteleeko :D

      Poista
  6. Niin, arvaan kyllä. Kyllä kenkäfriikki toista tunnistaa 🤩

    VastaaPoista

Template designed by Rainy Day